Lue keskustelun säännöt.
Mitä sisältöä elämään ehdottaisin kuusikymppiselle äidille? Itkee kurjuutta ja yksinäisyyttä
Valittaa niin kauheasti sitä aina puhelimessa että miksei tulla useammin käymään, on niin kurjaa, on niin yksinäistä jne. Oli koko ikänsä kotiäiti, mutta nyt kun kaikki lapset on jo reippaasti aikuisia ja elävät omaa elämää ja äidillä ei olekaan enää mitään. Ei työtä, ei harrastuksia, ainoa mitä tekee on kävelyllä käyminen. Mitä tekemistä voisi tuollaiselle saada että saisi sisältöä elämään? Jotain sosiaalista mielellään ja mikä täyttäisi päivät.
Kommentit (565)
kotiviiniä,sikareja, gambian lomia. Onhan nuita tekemisiä.
Fillari alle ja menox vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kansalaisopistoissa on arkuntekokursseja joissa voi tehdä oman hauta-arkun ja suunnitella kuolemaansa. Myös kuolinsiivous fiksua tehdä ennen kuin kunta romahtaa. Siinä hyvää tekemistä ikääntyvälle!
Sivusta
Suunnittelee oman kuolemansa????
Tarkoitat varmaankin oman hautajaisohjelmansa. Musiikki jne. Näin toimii moni nuorikin vakavasti sairas ja saattohoidossa oleva.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ihmiset , jotka syntyneet 80-luvulla eivät ymmärrä, että 50-luvulla syntyneiden aika oli toinen. Kyllä tänä päivänä ihminen voi tehdä töissä vaikka mitä ja kehittää itseään sinne ja tänne ja osallistua vaikka mihin projektiin ja seminaariin ja teamsiin ja viimsiin. Mutta vanhempi sukupolvi , ei niillä ollut tällaista , se oli se liukuhihnatyö tai suorittava työ, tuskin niissä kehitettiin itseään samanlailla kuin nyt , haluttiin vain päästä kotiin perheen kanssa ja siksi se perhe oli tärkeä.
Eli kun mietitte, miksi jollain ei ollut jotain intohimon kohdetta, niin ei varmaan ollut aikaa, se aika meni töihin ja ruuan laittoon ja siivoukseen. Ja nykyihminen selaa pinterestia ja instaa ja inspiroituu siellä vaikuttajien voimaannuttavista mielipiteistä
ja osaa etsiä tietoa tekemisen kohteista netistä itsenäisesti, kun se 50-luvulla syntynyt odottaa yhä tuttavia kylään.Katsokaa joskus toisen näkökulmasta eikä aina omasta, että kun itse keksii, niin miksi toinen ei keksi tekemistä.
50-luvulla syntyneillä oli käytössään koko yhteiskunnan palveluverkosto nykyistä kattavammin sekä mahdollisuus opiskella ja työllistyä.
Suurin ongelma monella tuolloin syntyneellä on ollut muutto kaupunkiin, jossa ollaan kyhjötetty puolison kanssa vailla ystäviä. Elämä on pyörinyt omasta tahdosta työn ja perheen ympärillä, vaikka tarjolla olisi ollut muutakin. Passivoituminen on lähtöisin ihmisestä itsestään kun ei olla opittu itsenäiseen elämään, eikä mikään ole kiinnostunut.
Auttaako se varsinaisesti, että keksitään kivoja tekemisiä? Ihmiseltä pitäisi itseltään löytyä intoa ja halua. Ap:n äidin tilanne ei kuulosta siltä, että hän juurikaan puhkuisi intoa ja elämäniloa, jota hän lähtisi mielellään purkamaan johonkin. Luulen, ettei kyse ole siitä, että äiti ei tietäisi, mitä kaikkea ihminen voi tehdä ja harrastaa.
Ehdottaisin vapaaehtoistyötä. Itse käyn HOPElla ottamassa lahjoituksia ja selvimässä paikkoja ja asiakkaiden kautta pysyy elämänarvot ja arvostukset kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Auttaako se varsinaisesti, että keksitään kivoja tekemisiä? Ihmiseltä pitäisi itseltään löytyä intoa ja halua. Ap:n äidin tilanne ei kuulosta siltä, että hän juurikaan puhkuisi intoa ja elämäniloa, jota hän lähtisi mielellään purkamaan johonkin. Luulen, ettei kyse ole siitä, että äiti ei tietäisi, mitä kaikkea ihminen voi tehdä ja harrastaa.
Ja jos intoa ei ole, ei mikään ehdotus ole kyllin hyvä. ”No enhän minä semmoisia, en minä osaa, ei sovi minulle, liian kallista, liian kaukana, mitä ihmisetkin ajattelisivat, enhän minä tästä voi lähteä kun kukatkin kuihtuisivat sillaikaa, ei onnistu kun tiistaisin on saunapäivä...”
Kysy että kenen vastuulalla se tekemisen järkkääminen on! Siinähän sitä tekemistä kun koittaa järkätä itselleen tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Matka Sveitsiin psykedeeliterapiaan, saisi vanhat kaavoihin kangistuneet aivot kunnon herätyksen!
Vierailija kirjoitti:
Harrastuksia? Voisko äitis liittyä johonkin kerhoon? Kaikenmaailman kerhoja on pilvin pimein olemassa. Sitten on hankalaa jos äitis valittaa että aika tulee pitkäksi ja JONKUN MUUN tehtävä on tuottaa hänelle mielihyvää ilman että äitis tekee asian suhteen mitään. Ikävä kyllä tiedän kotiäideissä tällaisia olevan , ovat niin jumittuneet sinne omaan maailmaansa ja usein kaikki pyörii oman navan ympärillä . Sitä hauskuutta elämään halutaan muttei olla valmiita tekemään itse asian suhteen paljon mitään.
Tässä saattaa olla kyse siitä että kynnys on tullut liian korkeaksi lähteä mukaan harrastuksiin.
Ei uskalla , eikä ole itseluottamusta .
Ei kiinnosta lähteä selittämään tehokkaille marttatädeille yms että on ollut " vain" kotona .
Ehkä ystävällinen kannustus auttaisi tuossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kansalaisopistoissa on arkuntekokursseja joissa voi tehdä oman hauta-arkun ja suunnitella kuolemaansa. Myös kuolinsiivous fiksua tehdä ennen kuin kunta romahtaa. Siinä hyvää tekemistä ikääntyvälle!
Näinhän sitä 60-vuotiaan mieli kirkastuu. Ehkä pitäis olla aikamoinen mummeli että ilostuisi arkuntekokurssista. Onko nykyään niin että nuoremmilla ihmisillä on vähän outo käsitys vanhojen ihmisten psyykestä. Eli ihanne mummo on se, jolla on kuolinsiivous tehty, testamentti pöydällä ja mummo vielä nukkuisi yönsä itsetekemässään pehmustetussa arkussa.
Ruotsinsuomalainen Mairekin oli 72-vuotiaana jo kolmatta kertaa naimisissa gambialaisen kanssa, kova on kysyntä nuorekkaalle ja myös vähemmän nuorekkaalle länsinaiselle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
60 ei ole edes vanha. Tuolla salilla missä käyn, on montaki yli 70v , vanhin yli 90v pappa.
Tosin nyt koronan aikaan kii, en tiiä mitäne puuhaa.
Itsekkyyttä se pohjimmiltaan on että syytetään muita omasta sisäisestä tyhjyyden tunteesta ja samalla luodaan muillekin sitä samaa pahaa ja turvatonta oloa, ei voida päästää lapsesta irti ja antaa hänen elää ja nauttia. Ehdottaisin terapiaa mutta arvaan ettei tuollainen ihminen edes suostu siihen vaikka löytyisikin rahaa tai jokin tuki siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansalaisopistoissa on arkuntekokursseja joissa voi tehdä oman hauta-arkun ja suunnitella kuolemaansa. Myös kuolinsiivous fiksua tehdä ennen kuin kunta romahtaa. Siinä hyvää tekemistä ikääntyvälle!
Näinhän sitä 60-vuotiaan mieli kirkastuu. Ehkä pitäis olla aikamoinen mummeli että ilostuisi arkuntekokurssista. Onko nykyään niin että nuoremmilla ihmisillä on vähän outo käsitys vanhojen ihmisten psyykestä. Eli ihanne mummo on se, jolla on kuolinsiivous tehty, testamentti pöydällä ja mummo vielä nukkuisi yönsä itsetekemässään pehmustetussa arkussa.
Tämähän on varsin ideaali tilanne! Jos arkku on hyvin tehty niin siinä on varmaan myös hyvä nukkua, eikä tarvitse rahoja tuhlata uuteen sänkyyn, vaan voi jättää nekin perikunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on terve, niin töihin vain. Esim. siivoushommiin voisi päästä kiinni kesälomien aikana. Ei aikuiset lapset pysty kuusikymppistä viihdyttämään lopun ikää.
Just joo 6-kymppinen siivoushommiin, luuletko ensinnäkin, että siivoamaan mennään noin vain - ei mennä, pitää olla laitoshuoltajan koulutus.
Toisekseen 60 v. EI jaksa tehdä siivoustyötä kauaa, joka on liian raskas ala nuoremmillekin.
Joo, kukaan kuusikymppinen uransa kotiäitinä tehnyt ei tuosta vain _mene_ töihin.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei halua hakeutua työelämään eikä itse keksi itselleen mitään tekemistä tuon ikäisenä, niin saa syyttää vain itseään. Jotkut vain ovat ammattivalittajia ja vaikka tekemistä/harrastuksia löytysikin niin ne eivät valittajille kelpaa. On mukavampi vain syyllistää tilanteestaan läheisiään.
Ammattivalittajilla on usein jotain ongelmaa , masennusta tms.
Ei siinä auta kehoitus mennä lenkille tai kuoroon.
Tarvitsisi ihan muunlaista apua.
Sinun pitää nyt käydä vakava keskustelu äitisi kanssa siitä, että nyt on korkea aika aikuistua ja itsenäistyä.
Valitettavasti jotkut eivät koskaan kasva vastuullisiksi, itsenäisiksi aikuisiksi vaan roikkuvat lapsissaan ja tekevät kaikkien elämän helvetiksi.
Aloittajan äiti ei pidä muista ihmisistä, joten tuollaisten kaveritoiminnan tai muun sosiaalisuutta vaativan vapaaehtoistyön ehdottaminen on täysin turhaa.
Muutoinkin todella absurdia keksiä tekemistä aikuiselle ihmiselle. Kyllä tuossa iässä tiedetään, että on mahdollisuus harrastaa, vaikka kotiäitinä olisi ollutkin.
Tuossa on kysymys elämänasenteesta ja siitäkin on jokainen vastuussa ihan itse.
Nyt korona-aikana monella ikääntyneellä ahdistaa, kun ei näe lapsia tai lapsenlapsia, ei pääse harrastamaan niinkuin normaalisti, eikä edes kirkkoon. Ei se yksistään yli 70 vuotiaiden ongelma ole.
Ihmiset ovat myös yksilöitä, toiset ovat omatoimisempia kuin toiset. Jotkut tarvitsevat enemmän tukea.
Minun äiti oli samanlainen isän kuoleman jälkeen. Hän oli koko elämänsä tottunut siihen, että aina oli joku vahvempi sanomassa mitä tehdään, ensin oli hänen oma äitinsä ja sitten aviomies.
Järjestin vaihtelua hänelle viemällä häntä lenkille vaihtelevasti eri paikkoihin ja siirtolapuutarhaan, näyttelyihin, museoihin ja kahviloihin. Teimme myös kaupungin sisäisiä bussimatkoja, että hän sai erilaista katseltavaa ympäristössä. Hän ei halunnut mihinkään harrastetoimintaan mukaan, eikä netti kiinnostanut häntä, kun hän oli tehnyt nettityötä koko ikänsä.
Kannattaa kysyä häneltä itseltään, mikä häntä oikeasti kiinnostaisi ja ehdotella sen mukaan toimintaa. Paras asia kuitenkin lienee se, että hän näkee ja kuulee lastensa kuulumisia. Kun saa vähän valittaa, se voi helpottaa. Jos itkeminen ja valitus on säännöllistä, ehkä hän tarvisi jopa ammattiapua, jos on vaikka oikea masennus kyseessä. Masentunutta ei saa jättää yksin ilman apua.
Kansalaisopistoissa on arkuntekokursseja joissa voi tehdä oman hauta-arkun ja suunnitella kuolemaansa. Myös kuolinsiivous fiksua tehdä ennen kuin kunta romahtaa. Siinä hyvää tekemistä ikääntyvälle!