Mihin laittaisit käytetyn kuukautissiteen tapailukumppanin kotona, kun hän kieltää laittamasta mihinkään roskikseen?
Olen ollut hänen luonaan jopa kolme päivää kerralla ja silloin oli juuri menkat. Oli hankalaa koko ajan juosta ulkoroskiksilla. Kolme ensimmäistä päivää on minulla ne, kun vuotaa runsaasti. Mihinkään käsilaukkuun niitä olisi ikävä tunkea kun siellä on mm. meikit. Ja alkavat lisäksi haista.
Kommentit (223)
Heittelisin itse vessanlattialle. Sitten poistuisin vähin äänin ja estäisin numeron.
Eivätkö ihmiset laita käytettyjä kertakäyttösuojia ensin johonkin pakettiin tai pussiin ja vasta sitten roskiin? Näin minua ainakin opetti äiti 70-luvulla, kun kuukautiseni alkoivat. Kertaakaan en ole käytettyä suojaa sellaisenaan roskikseen laittanut. En kotona, enkä kodin ulkopuolella.
Liimaisin yhden keittiön pöytään, yhden tämän sankarin kalsarilaatikkoon ja yksi menisi pakkaseen piiloon ilostuttamaan vielä viikkojen päästä. Sitten poistuisin asunnosta ja estäisin tämän sankarin jokaisesta somekanavasta. Voi olla että aamup*skakin jäisi vetämättä, paras olisi kun sankari työpäivän jälkeen sen löytäisi.
Vierailija kirjoitti:
Eivätkö ihmiset laita käytettyjä kertakäyttösuojia ensin johonkin pakettiin tai pussiin ja vasta sitten roskiin? Näin minua ainakin opetti äiti 70-luvulla, kun kuukautiseni alkoivat. Kertaakaan en ole käytettyä suojaa sellaisenaan roskikseen laittanut. En kotona, enkä kodin ulkopuolella.
Siteen voi kääriä siihen seuraavan siteen kääreeseen ja tamponin vessapaperiin. Siinä ihan riittävä kääre. Tosin en ole enää pitkiin aikoihin käyttänyt kertakäyttöisiä kuukautissuojia.
Vessanpöntön taakse voisi myös piilottaa, siinähän ihmettelisi hajun lähdettä.
Tapailin joskus itseäni 10 vuotta vanhempaa akateemista miestä ja hän ei hyväksynyt lainkaan, että naisella on kuukautiset. Häneltä olisi voinut kuvitella jotain samanlaista. Laitat ne siteen miehen tavaroihin ja jätä se.
(Pakaste)pussiin ja tiiviiseen rasiaan? Ite jättäisin suosiolla yökylät tommosen miehen luona väliin ja mitä jos mahdollisen yhteenmuutonkaan aikaan kielto jatkuisi...
Vierailija kirjoitti:
Ihania ideoita 😄😁😂. Pakastin....kahvinkeittimen vesisäiliö😂😂😂
Kokonainen pakastebroileri on myös hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivätkö ihmiset laita käytettyjä kertakäyttösuojia ensin johonkin pakettiin tai pussiin ja vasta sitten roskiin? Näin minua ainakin opetti äiti 70-luvulla, kun kuukautiseni alkoivat. Kertaakaan en ole käytettyä suojaa sellaisenaan roskikseen laittanut. En kotona, enkä kodin ulkopuolella.
Siteen voi kääriä siihen seuraavan siteen kääreeseen ja tamponin vessapaperiin. Siinä ihan riittävä kääre. Tosin en ole enää pitkiin aikoihin käyttänyt kertakäyttöisiä kuukautissuojia.
Aivan, tietysti nämä käyvät, en tarkoittanut, että pitäisi jotain erikoispakkauksia hankkia. 70- luvulla ei ollut vielä yksittäispakattuja siteitä, joissa kääreet, piti käytää jotain muuta. Itse käytin esim. koulussa vessapaperia.
Kommenttini alapeukutus kai tarkoittaa, että todella on ihmisiä, jotka laittavat suojansa sellaisenaan esim. julkisten vessojen roskiksiin. Yäk?
Mä liimaisin sen otsaani. Olkoon sitten siinä, jos ei saa roskikseen laittaa.
On kyllä ihmeellistä, miten menkat on joillekin miehille niin järkytys. Naisvihaa? Kaksi exää on minulla näistä järkyttynyt. Ensimmäisen kerran unohdin vahingossa verisen tamponin kylpyammeen reunalle - tiedän että ei hyvä, mutta kävin pesulla ja olin ajatuksissani, ja se vain unohtui. Kun mies meni kylppäriin, kuului kirkunaa kuin olisi sikaa tapettu. Mies tuli kalpeana takaisin ja käski mennä siivoamaan jälkeni - minkä nolostuneena tietysti teinkin, mutta silti naurattaa, että piti kirkua ihan kuin olisi kävellyt murhan tapahtumapaikalle. :D Toisen exän kylppärin roskikseen jäi niinikään verinen tamponi, yleensä laitan vähän vessapaperia ympärille mutta sillä kertaa jäi. Mies otti valokuvan tästä verisestä tamponista kylppärin roskiksessa ja lähetti sen minulle! Kehtasi pilkata siitä pitkään. Mihin ne tamponit kuuluu, ellei roskiin? Ei sen näkeminen voi olla niin kamalaa! Tämä kyseinen exä on jälkikäteen terrorisoinut minua yhteydenotoilla (pitkiä ahdistavia viestejä jatkuvasti yms). Tämän ketjun innoittamana seuraavaan viestitulvaan voisikin vastata ihan postipaketilla, josta löytyisi yllätyksiä...
Hassuinta koko jutussa se, että kumpikin mies on eron jälkeen kinunnut minua takaisin :D Kannattiko pilkata ja kauhistella menkkoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivätkö ihmiset laita käytettyjä kertakäyttösuojia ensin johonkin pakettiin tai pussiin ja vasta sitten roskiin? Näin minua ainakin opetti äiti 70-luvulla, kun kuukautiseni alkoivat. Kertaakaan en ole käytettyä suojaa sellaisenaan roskikseen laittanut. En kotona, enkä kodin ulkopuolella.
Siteen voi kääriä siihen seuraavan siteen kääreeseen ja tamponin vessapaperiin. Siinä ihan riittävä kääre. Tosin en ole enää pitkiin aikoihin käyttänyt kertakäyttöisiä kuukautissuojia.
Aivan, tietysti nämä käyvät, en tarkoittanut, että pitäisi jotain erikoispakkauksia hankkia. 70- luvulla ei ollut vielä yksittäispakattuja siteitä, joissa kääreet, piti käytää jotain muuta. Itse käytin esim. koulussa vessapaperia.
Kommenttini alapeukutus kai tarkoittaa, että todella on ihmisiä, jotka laittavat suojansa sellaisenaan esim. julkisten vessojen roskiksiin. Yäk?
No se, mitä tarkoitat, ei viestistäsi käy kovin hyvin ilmi. Mutta siis en nyt tiedä, onko vessapaperiin kääritty tamponi nyt erityisen paljon vähemmän "yök" kuin sellainen, jota ei ole kääritty.
Laita takkisi taskuun .
POIS tällaiset mielettömät aloitukset!
Vierailija kirjoitti:
Ota mukaan minigrippussi, johon laitat töhnäiset tampoonisi ja viet omaan roskikseen! Miksi seurustelukumppanin pitäisi joutua sinun sotkujasi siivoamaan?
Näin kannattaa toimia kyläpaikassa. Mä en todellakaan kehtaa jättää kylässä mitään siteitä tai tamponeita sinne roskikseen. Mulla on ylimääräinen pienhkä ”meikkipussi” mukana ja sillä minigripejä, käärin siteen minigripiin ja laitan sinne meikkipussiin.
Aina ei voi valita onko menkat kyläilyn aikana vai ei, joten sit kylässä vaan menkkojen aika on hankalaa.
Eniten stressaa yö, ettei tule ohivuoto, siksi mulla on tamponi JA side ja oma muovitettu lakana mukana. Erittäin runsaat menkat joten tämä ei ole liioittelua.
Pöydälle. Joko keittiöön, olkkariin tai eteiseen. Siitä sitten mukaan kun on ulos asiaa.
Todellisuudessa en viettäis tommosen tyypin luona päivääkään.
Jo on taas ongelma.
Vai onko tarkoitus keksiä toinen toistaan "vitsikkäämpiä" vastauksia?
Onkohan ketjussa yhtään rehellistä vastausta?
Olen nainen ja voin kyllä hyvin ymmärtää aloittajan tapailukumppania, kyllähän kuukautissuojat nopeasti alkavat haiskahtaa roskiksessa kamalalle, samalla tavalla kuin vaikka lihan tai kalan tähteet yms. Itsekin vien kuukautisroskat aina eteiseen pussiin ja päivittäin ulkoroskikseen, en todellakaan jättäisi niitä vessan roskikseen lojumaan! Ja jos henkilöllä itsellään ei ole kuukautisia, varmasti vielä vähemmän haluaa jonkin toisen haisevia roskia taloonsa. Ihan kohteliasta viedä ne ulkoroskikseen, eikä ole mitään ilkeilyä jos talon omistaja niitä ei vessan tai keittiön roskikseen halua.
Itse kieputan käytetyn suojan veskipaperin sisään ja sitten roskiin. Siistiä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei saa laittaa roskikseen? Minä en todellakaan olisi jäänyt kolmeksi päiväksi tuollaista naurettavaa touhua katsomaan. Suosittelen että et jatka hänen kanssaan tapailua. Veikkaisin että tuo ei ole ainoa "sääntö" mitä sieltä jatkossa tulee ja vaikka olisi niin ihan oikeastikko suostuisit siihen, että lopun elämääsi juoksisit aina ulkoroskikselle viemään siteen/tamppoonin. Jos siis muuttaisitte joskus yhteen niin mihin se tilanne siitä muuttuisi.
Tämä. Varmaan toinen sääntö on, että kakalla ei saa hänen asunnossaan käydä ja sääriin ei saa ehtiä kasvaa pienintäkään sänkeä, koska miesten kuuluu saada uskoa, että naisten kintut ovat luonnostaan sileät.
Trollihan tämä aloitus onkin!
Mutta, jos totta, niin kuka suostuu tuollaisen miehen hyppyytettäväksi?
Olisi minun kohdallani ollut jo pitkään ex-suhde.