Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lapsen isä ei ota vastuuta
13.04.2021 |
Mitä tehdä kun voimat ei enää riitä?
Lapsen isä ei suostu hoitamaan lasta kuin 4 pv/kk, eli kaksi päivää kahdesti kuussa.
Olen aivan loppu. Isä ei suostu ottamaan lasta enempää. Mitä voin tehdä?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Kuinkakohan moni mies haluaa tehdä niitä lapsia uusperheessä? Luulen, että ne kaikki uusperheen lapset on tehty vain lapsettoman osapuolen toiveesta.
Mun ex mies on ollut kolmasti naimissa ja hänellä on viisi lasta. Minä olin se eka. Kolmas vaimo sai viiden vuoden taivuttelun jälkeen miehen suostumaan lapseen. Meidän 2 lasta hän ei ole juurikaan tavannut ja kahta seuraavaankin säännöllisen epäsäännöllisesti. Elävää oppimateriaalia oli...voin kuvitella tämän kolmannen tänne haukkumaan lapsensa isää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänä päivänä onkin outoa että voi tehdä lapsen, mutta sitten valita olla hoitamatta tätä. Raha-asiahan on korjattu. Niin pitäisi tämäkin, tai sitten näiden isien lapset pitäisi siirtää valtion lapsiksi ja isät kokonaan ulos.
Tänä päivänä? Tämähän on ollut kasvava trendi jota sotavuosista lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairasta miten Ap:hen suhtaudutaan. Missä myötätunto? Tässä kuviossahan isä on se vastuuton pelle - miksi kaikki syyttävät apta?
Monille mammoille tekisi hyvää kokeilla yhn arkea joskus. On ihan eri asia, että arjessa on toinen aikuinen jakamassa vastuuta kuin että on kaikesta yksin vastuussa. Yli yh on vapaapäivänsä ansainnut.
Äitiys on sen verran erikoisominaisuus, että nainen joutuu tekemään toisenlaisia valintojaa elämässään kuin miehet. Elämässä, kun ei sitä ennustettavuutta ole niistä omista arvovalinnoistaan voi joutua vastuuseen yksinkin. Ja jokaisen naisen tulisi tämä huomioida, kun sitä perhettä perustaa. Jo varhaisessa vaiheessa seurustelua yleensä ne viat ja puuttuu tulee esille, mutta moni nainen sulkee niiltä silmänsä kun ajattelee, että kyllä se siitä sitten ajan kanssa muuttuu. Pitäisi vaan malttaa seurustella riittävän pitkään, ottaa niistä taustoista selvään, jne, mutta kun on liian kiire siihen rakkauteen.
https://www.vauva.fi/keskustelu/4123795/mies-joka-haluaa-edeta-hitaasti…
Jokohan tämä hätähousu suunnittelee lasta ja häitä?
Vierailija kirjoitti:
Tulen saamaan tästä miljoona alapeukkua, mutta kirjoitan silti, koska ihan oikeasti ajattelen näin:
Suomessa naiset hakevat avioeroja ja tuntuu, että moni vain hakee jotain parempaa. Minulla on ollut tällainen mies, jonka vaimo lemppasi siksi, ettei mies ole mikään isätyyppi. Olemme olleet naimisissa kohta kymmenen vuotta, ja voin oikeasti sanoa, että tämä mies on äärimmäisen hyvä mies. Se, ettei hän tykkää istua hiekkalaatikolla, ei tee hänestä huonoa miestä. Hän on kuitenkin keskusteleva ja huomaavainen.
Tarina on pitkä ja sisältää kaikkea sitä, ettei äiti anna isälle lapsia ja peruu lasten tapaamisia. Me olemme tietenkin rakentaneet oman elämämme siten, miten tämä on elämä on meille hyvä. Olemme oppineet, että lapset ovat äidin lapsia, joita me "saamme" välillä nähdä.
No, sitten äidillä on välillä jaksamisongelma, mikä taas ei sovi meidän rutiineihin. Emme yksinkertaisesti ole maisemissa. Auta armias sitä äidin huutoa silloin. Ei, minulla ei riitä myötätuntoa hänelle. Haluaisin vain huutaa hänelle takaisin: mitäs läksit? Oisko pitänyt ajatella aiemmin? Miksi helvetissä luovuit hyvästä miehestä ja sitten itket perään?
(Tietenkään tässä en puhu mistään väkivalta tms. ongelmista).
Oletko siis sinäkin samanlainen nainen kuin miehesi exä? Tulet sukupuolesi pakottamana väistämättä luopumaan hyvästä miehestä, koska haluat jotain parempaa? Vai oletko sinä mahdollisesti muiden naisten yläpuolella, ehkäpä jopa muunsukupuolinen, joka ei haksahda samoihin virheisiin kuin tavalliset naiset?
Minulla ei ole mitään erityisempää syytä epäillä, etteikö kuvaamasi nainen ole sellainen kuin väität. Mutta sitä en niele, että voit tämän yhden ihmisen perusteella yleistää hänen käytöksensä ja valintansa koskemaan muita naisia.
Alapeukutin viestisi tuon yleistämisen takia. Voit ihan vapaasti minun puolestani kertoa, miten kohtuuttomia tai millaisia virhearvioita tuntemasi ihmisyksilöt tekevät. Toivoisin kuitenkin, että jatkossa muistaisit, että he edustavat vain itseään. On väärin syyllistää muita ihmisiä tuntemiesi ihmisyksilöiden heikkouksista vain sen takia, että he sattuvat olemaan samaa sukupuolta. Sukupuoli on synnynnäinen ominaisuus, jolle ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tulen saamaan tästä miljoona alapeukkua, mutta kirjoitan silti, koska ihan oikeasti ajattelen näin:
Suomessa naiset hakevat avioeroja ja tuntuu, että moni vain hakee jotain parempaa. Minulla on ollut tällainen mies, jonka vaimo lemppasi siksi, ettei mies ole mikään isätyyppi. Olemme olleet naimisissa kohta kymmenen vuotta, ja voin oikeasti sanoa, että tämä mies on äärimmäisen hyvä mies. Se, ettei hän tykkää istua hiekkalaatikolla, ei tee hänestä huonoa miestä. Hän on kuitenkin keskusteleva ja huomaavainen.
Tarina on pitkä ja sisältää kaikkea sitä, ettei äiti anna isälle lapsia ja peruu lasten tapaamisia. Me olemme tietenkin rakentaneet oman elämämme siten, miten tämä on elämä on meille hyvä. Olemme oppineet, että lapset ovat äidin lapsia, joita me "saamme" välillä nähdä.
No, sitten äidillä on välillä jaksamisongelma, mikä taas ei sovi meidän rutiineihin. Emme yksinkertaisesti ole maisemissa. Auta armias sitä äidin huutoa silloin. Ei, minulla ei riitä myötätuntoa hänelle. Haluaisin vain huutaa hänelle takaisin: mitäs läksit? Oisko pitänyt ajatella aiemmin? Miksi helvetissä luovuit hyvästä miehestä ja sitten itket perään?
(Tietenkään tässä en puhu mistään väkivalta tms. ongelmista).
Ilmeisesti sinulla ja miehelläsi ei ole yhteisiä lapsia.
Kyllä se on melkoinen taakka ja rasitus, jos miehestä lasten saamisen jälkeen kuoriutuukin vastuuton mieslapsi.
Harva ihminen eroaa ihan turhan takia, luultavasti miehesi ex oli jo uuvuksissa erotessaan. Ja se mikä sinulle nyt näyttäytyy jaksamisongelmana, tapaamisten perumisena tai minä tahansa vaikeutena voi olla ihan perusteltua käytöstä.
Ex on mitä luultavimmin totaalisen yksin ja väsynyt, ei ehkä luota miehesi vanhemmuuteen ja joutuu arvioimaan tapaamisia tilannekohtaisesti.
Miehesi ei todellakaan kuulosta hyvältä vanhemmalta, ette ole maisemissa, no ei se maisemissa oleminen ole vapaaehtoista vanhemmille. Kun on lapsia kuvioissa, niistä huolehditaan.
Eikä todellakaan voi etukäteen tietää, että toisesta ei tulekaan hyvää vanhempaa. Ja sen tilanteen kohtaaminen on kova pala, ilman jonkun uuden naisen 'mitäs läksit' ilkkumistakin.
Vanhemmuus on niin iso osa elämää, että ei siitä voi puhua pelkkänä hiekkalaatikon reunalla istumisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa kuvitella, miten helppoa olisi vain lähteä illalla lenkille tai kauppaan ilman lasta.
Ei niitä vuosia onneksi montaa ole, etteikö lasta tai lapsia voi jättää yksin kotiin lenkin/kauppareissun ajaksi.
Sä oot varmaan se joka valittaa ”leskeyttään” somessa kun mies lähtee kahden päivän lomamatkalle ja sä jäät lapsista yksin vastuuseen.
Itse asiassa vuoroviikkoisä, joka joka toinen viikko kahdestaan lastensa kanssa. Lapset olivat 5 ja 7 kun erosimme. Kokeilin ekana vuonna lenkkeilyä jättäen lapset kahdestaan kotiin sohvalle pelaamaan. Eka kommentti, kun pääsin kotiin oli "joko sä tulit". Arvauksesi osui siis aikalailla kautta linjan pieleen. Kannattaa lukea myös se viesti mihin vastasin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen saamaan tästä miljoona alapeukkua, mutta kirjoitan silti, koska ihan oikeasti ajattelen näin:
Suomessa naiset hakevat avioeroja ja tuntuu, että moni vain hakee jotain parempaa. Minulla on ollut tällainen mies, jonka vaimo lemppasi siksi, ettei mies ole mikään isätyyppi. Olemme olleet naimisissa kohta kymmenen vuotta, ja voin oikeasti sanoa, että tämä mies on äärimmäisen hyvä mies. Se, ettei hän tykkää istua hiekkalaatikolla, ei tee hänestä huonoa miestä. Hän on kuitenkin keskusteleva ja huomaavainen.
Tarina on pitkä ja sisältää kaikkea sitä, ettei äiti anna isälle lapsia ja peruu lasten tapaamisia. Me olemme tietenkin rakentaneet oman elämämme siten, miten tämä on elämä on meille hyvä. Olemme oppineet, että lapset ovat äidin lapsia, joita me "saamme" välillä nähdä.
No, sitten äidillä on välillä jaksamisongelma, mikä taas ei sovi meidän rutiineihin. Emme yksinkertaisesti ole maisemissa. Auta armias sitä äidin huutoa silloin. Ei, minulla ei riitä myötätuntoa hänelle. Haluaisin vain huutaa hänelle takaisin: mitäs läksit? Oisko pitänyt ajatella aiemmin? Miksi helvetissä luovuit hyvästä miehestä ja sitten itket perään?
(Tietenkään tässä en puhu mistään väkivalta tms. ongelmista).
Oletko siis sinäkin samanlainen nainen kuin miehesi exä? Tulet sukupuolesi pakottamana väistämättä luopumaan hyvästä miehestä, koska haluat jotain parempaa? Vai oletko sinä mahdollisesti muiden naisten yläpuolella, ehkäpä jopa muunsukupuolinen, joka ei haksahda samoihin virheisiin kuin tavalliset naiset?
Minulla ei ole mitään erityisempää syytä epäillä, etteikö kuvaamasi nainen ole sellainen kuin väität. Mutta sitä en niele, että voit tämän yhden ihmisen perusteella yleistää hänen käytöksensä ja valintansa koskemaan muita naisia.
Alapeukutin viestisi tuon yleistämisen takia. Voit ihan vapaasti minun puolestani kertoa, miten kohtuuttomia tai millaisia virhearvioita tuntemasi ihmisyksilöt tekevät. Toivoisin kuitenkin, että jatkossa muistaisit, että he edustavat vain itseään. On väärin syyllistää muita ihmisiä tuntemiesi ihmisyksilöiden heikkouksista vain sen takia, että he sattuvat olemaan samaa sukupuolta. Sukupuoli on synnynnäinen ominaisuus, jolle ei voi mitään.
Viimeisiin sulkuihin yritin laittaa viestin, että väkivalta YMS on erikseen. Eli yritin selkeyttää, etteivät kaikki eroa turhaan.
Mutta olen jo 50 + ja tunnen lukuisia naisia, jotka ovat eronneet. Itsekin olen. Olen kaikilta tutuiltani kysellyt eron syytä ja LÄHES kaikki myöntävät 10-20 päästä erosta, että erosivat turhan heppoisasti. Vain he, joilla on henkistä väkivaltakokemusta, eivät ole samaa mieltä. (Fyysisiä väkivaltakokemuksia kukaan ei ole myöntänyt).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä saamaton vätys se ex-ukko! Jos nainen sanoisi ettei jaksa hoitaa lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu, lähes kaikki täällä palstalla haukkuisivat hänet maanrakoon. Miehen kohdalla 4 pv/kk vanhemmuutta pidetään usein puolestaan normaalina.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä saamaton vätys se ex-ukko! Jos nainen sanoisi ettei jaksa hoitaa lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu, lähes kaikki täällä palstalla haukkuisivat hänet maanrakoon. Miehen kohdalla 4 pv/kk vanhemmuutta pidetään usein puolestaan normaalina.
Niin se on jostain kumman syystä muodostunut strandardiksi tapaamismalliksi ja olisi hiton kiva tietää kuka tämän mallin on luonut ja millä mittarilla se on ollut lapsen etu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen saamaan tästä miljoona alapeukkua, mutta kirjoitan silti, koska ihan oikeasti ajattelen näin:
Suomessa naiset hakevat avioeroja ja tuntuu, että moni vain hakee jotain parempaa. Minulla on ollut tällainen mies, jonka vaimo lemppasi siksi, ettei mies ole mikään isätyyppi. Olemme olleet naimisissa kohta kymmenen vuotta, ja voin oikeasti sanoa, että tämä mies on äärimmäisen hyvä mies. Se, ettei hän tykkää istua hiekkalaatikolla, ei tee hänestä huonoa miestä. Hän on kuitenkin keskusteleva ja huomaavainen.
Tarina on pitkä ja sisältää kaikkea sitä, ettei äiti anna isälle lapsia ja peruu lasten tapaamisia. Me olemme tietenkin rakentaneet oman elämämme siten, miten tämä on elämä on meille hyvä. Olemme oppineet, että lapset ovat äidin lapsia, joita me "saamme" välillä nähdä.
No, sitten äidillä on välillä jaksamisongelma, mikä taas ei sovi meidän rutiineihin. Emme yksinkertaisesti ole maisemissa. Auta armias sitä äidin huutoa silloin. Ei, minulla ei riitä myötätuntoa hänelle. Haluaisin vain huutaa hänelle takaisin: mitäs läksit? Oisko pitänyt ajatella aiemmin? Miksi helvetissä luovuit hyvästä miehestä ja sitten itket perään?
(Tietenkään tässä en puhu mistään väkivalta tms. ongelmista).
Ilmeisesti sinulla ja miehelläsi ei ole yhteisiä lapsia.
Kyllä se on melkoinen taakka ja rasitus, jos miehestä lasten saamisen jälkeen kuoriutuukin vastuuton mieslapsi.
Harva ihminen eroaa ihan turhan takia, luultavasti miehesi ex oli jo uuvuksissa erotessaan. Ja se mikä sinulle nyt näyttäytyy jaksamisongelmana, tapaamisten perumisena tai minä tahansa vaikeutena voi olla ihan perusteltua käytöstä.
Ex on mitä luultavimmin totaalisen yksin ja väsynyt, ei ehkä luota miehesi vanhemmuuteen ja joutuu arvioimaan tapaamisia tilannekohtaisesti.
Miehesi ei todellakaan kuulosta hyvältä vanhemmalta, ette ole maisemissa, no ei se maisemissa oleminen ole vapaaehtoista vanhemmille. Kun on lapsia kuvioissa, niistä huolehditaan.
Eikä todellakaan voi etukäteen tietää, että toisesta ei tulekaan hyvää vanhempaa. Ja sen tilanteen kohtaaminen on kova pala, ilman jonkun uuden naisen 'mitäs läksit' ilkkumistakin.
Vanhemmuus on niin iso osa elämää, että ei siitä voi puhua pelkkänä hiekkalaatikon reunalla istumisena.
Ei ole yhteisiä lapsia.
Ei, mies ei ole ns. hyvä vanhempi, mutta ei hän ole mieslapsi. Hän kyllä hän vastuunsa kantaa vanhempana, mutta yrittäjänä on aina ollut paljon töissä. Hän pitää lapsistaan huolen, vaikka ei leikikään näiden kanssa. Kyllä minä ymmärrän oikein hyvin eksän jaksamisongelman, ja ymmärrän kyllä, ettei hän pedanttina ihmisenä luota miehen vanhemmuuteen.
Olen itsekin eronnut, ja olen eroja vastaan, jos perheessä on lapsia. Hyvin monessa tapauksessa ero rikkoo suhteita etävanhemman ja lasten välillä. Jos eroat, niin otat tämän riskin.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä saamaton vätys se ex-ukko! Jos nainen sanoisi ettei jaksa hoitaa lapsiaan kuin joka toinen viikonloppu, lähes kaikki täällä palstalla haukkuisivat hänet maanrakoon. Miehen kohdalla 4 pv/kk vanhemmuutta pidetään usein puolestaan normaalina.
Äiti on lapselle merkityksellisempi ja lapset tarvitsevat äitiään. Isä ei osaa olla äiti. Jokin idea siinä on, että äidin ja isän vaistot on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen saamaan tästä miljoona alapeukkua, mutta kirjoitan silti, koska ihan oikeasti ajattelen näin:
Suomessa naiset hakevat avioeroja ja tuntuu, että moni vain hakee jotain parempaa. Minulla on ollut tällainen mies, jonka vaimo lemppasi siksi, ettei mies ole mikään isätyyppi. Olemme olleet naimisissa kohta kymmenen vuotta, ja voin oikeasti sanoa, että tämä mies on äärimmäisen hyvä mies. Se, ettei hän tykkää istua hiekkalaatikolla, ei tee hänestä huonoa miestä. Hän on kuitenkin keskusteleva ja huomaavainen.
Tarina on pitkä ja sisältää kaikkea sitä, ettei äiti anna isälle lapsia ja peruu lasten tapaamisia. Me olemme tietenkin rakentaneet oman elämämme siten, miten tämä on elämä on meille hyvä. Olemme oppineet, että lapset ovat äidin lapsia, joita me "saamme" välillä nähdä.
No, sitten äidillä on välillä jaksamisongelma, mikä taas ei sovi meidän rutiineihin. Emme yksinkertaisesti ole maisemissa. Auta armias sitä äidin huutoa silloin. Ei, minulla ei riitä myötätuntoa hänelle. Haluaisin vain huutaa hänelle takaisin: mitäs läksit? Oisko pitänyt ajatella aiemmin? Miksi helvetissä luovuit hyvästä miehestä ja sitten itket perään?
(Tietenkään tässä en puhu mistään väkivalta tms. ongelmista).
Oletko siis sinäkin samanlainen nainen kuin miehesi exä? Tulet sukupuolesi pakottamana väistämättä luopumaan hyvästä miehestä, koska haluat jotain parempaa? Vai oletko sinä mahdollisesti muiden naisten yläpuolella, ehkäpä jopa muunsukupuolinen, joka ei haksahda samoihin virheisiin kuin tavalliset naiset?
Minulla ei ole mitään erityisempää syytä epäillä, etteikö kuvaamasi nainen ole sellainen kuin väität. Mutta sitä en niele, että voit tämän yhden ihmisen perusteella yleistää hänen käytöksensä ja valintansa koskemaan muita naisia.
Alapeukutin viestisi tuon yleistämisen takia. Voit ihan vapaasti minun puolestani kertoa, miten kohtuuttomia tai millaisia virhearvioita tuntemasi ihmisyksilöt tekevät. Toivoisin kuitenkin, että jatkossa muistaisit, että he edustavat vain itseään. On väärin syyllistää muita ihmisiä tuntemiesi ihmisyksilöiden heikkouksista vain sen takia, että he sattuvat olemaan samaa sukupuolta. Sukupuoli on synnynnäinen ominaisuus, jolle ei voi mitään.
Viimeisiin sulkuihin yritin laittaa viestin, että väkivalta YMS on erikseen. Eli yritin selkeyttää, etteivät kaikki eroa turhaan.
Mutta olen jo 50 + ja tunnen lukuisia naisia, jotka ovat eronneet. Itsekin olen. Olen kaikilta tutuiltani kysellyt eron syytä ja LÄHES kaikki myöntävät 10-20 päästä erosta, että erosivat turhan heppoisasti. Vain he, joilla on henkistä väkivaltakokemusta, eivät ole samaa mieltä. (Fyysisiä väkivaltakokemuksia kukaan ei ole myöntänyt).
Oletko kysynyt eronneilta miehiltä, erosivatko he mielestään turhan heppoisasti tai yrittivätkö omalta puoleltaan saada liiton vielä toimimaan, jos vaimo kertoi harkitsevansa eroa syistä x, y, ja z?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen saamaan tästä miljoona alapeukkua, mutta kirjoitan silti, koska ihan oikeasti ajattelen näin:
Suomessa naiset hakevat avioeroja ja tuntuu, että moni vain hakee jotain parempaa. Minulla on ollut tällainen mies, jonka vaimo lemppasi siksi, ettei mies ole mikään isätyyppi. Olemme olleet naimisissa kohta kymmenen vuotta, ja voin oikeasti sanoa, että tämä mies on äärimmäisen hyvä mies. Se, ettei hän tykkää istua hiekkalaatikolla, ei tee hänestä huonoa miestä. Hän on kuitenkin keskusteleva ja huomaavainen.
Tarina on pitkä ja sisältää kaikkea sitä, ettei äiti anna isälle lapsia ja peruu lasten tapaamisia. Me olemme tietenkin rakentaneet oman elämämme siten, miten tämä on elämä on meille hyvä. Olemme oppineet, että lapset ovat äidin lapsia, joita me "saamme" välillä nähdä.
No, sitten äidillä on välillä jaksamisongelma, mikä taas ei sovi meidän rutiineihin. Emme yksinkertaisesti ole maisemissa. Auta armias sitä äidin huutoa silloin. Ei, minulla ei riitä myötätuntoa hänelle. Haluaisin vain huutaa hänelle takaisin: mitäs läksit? Oisko pitänyt ajatella aiemmin? Miksi helvetissä luovuit hyvästä miehestä ja sitten itket perään?
(Tietenkään tässä en puhu mistään väkivalta tms. ongelmista).
Oletko siis sinäkin samanlainen nainen kuin miehesi exä? Tulet sukupuolesi pakottamana väistämättä luopumaan hyvästä miehestä, koska haluat jotain parempaa? Vai oletko sinä mahdollisesti muiden naisten yläpuolella, ehkäpä jopa muunsukupuolinen, joka ei haksahda samoihin virheisiin kuin tavalliset naiset?
Minulla ei ole mitään erityisempää syytä epäillä, etteikö kuvaamasi nainen ole sellainen kuin väität. Mutta sitä en niele, että voit tämän yhden ihmisen perusteella yleistää hänen käytöksensä ja valintansa koskemaan muita naisia.
Alapeukutin viestisi tuon yleistämisen takia. Voit ihan vapaasti minun puolestani kertoa, miten kohtuuttomia tai millaisia virhearvioita tuntemasi ihmisyksilöt tekevät. Toivoisin kuitenkin, että jatkossa muistaisit, että he edustavat vain itseään. On väärin syyllistää muita ihmisiä tuntemiesi ihmisyksilöiden heikkouksista vain sen takia, että he sattuvat olemaan samaa sukupuolta. Sukupuoli on synnynnäinen ominaisuus, jolle ei voi mitään.
Viimeisiin sulkuihin yritin laittaa viestin, että väkivalta YMS on erikseen. Eli yritin selkeyttää, etteivät kaikki eroa turhaan.
Mutta olen jo 50 + ja tunnen lukuisia naisia, jotka ovat eronneet. Itsekin olen. Olen kaikilta tutuiltani kysellyt eron syytä ja LÄHES kaikki myöntävät 10-20 päästä erosta, että erosivat turhan heppoisasti. Vain he, joilla on henkistä väkivaltakokemusta, eivät ole samaa mieltä. (Fyysisiä väkivaltakokemuksia kukaan ei ole myöntänyt).
Oletko kysynyt eronneilta miehiltä, erosivatko he mielestään turhan heppoisasti tai yrittivätkö omalta puoleltaan saada liiton vielä toimimaan, jos vaimo kertoi harkitsevansa eroa syistä x, y, ja z?
En ole kysynyt, koska en tunne kuin toisen osapuolen, mutta en ymmärrä miten se liittyy tähän? Pointtini on siinä, että nämä naiset myöntävät asian vasta yli 10 erovuoden jälkeen. Kaikki ovat mielestään oikeassa erohetkellä, mutta kun saa elämänkokemusta ja näkemystä niin huomaa, että tulipa heppoisasti erottua, nainen ei siis omalta osaltaan yrittänyt tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen saamaan tästä miljoona alapeukkua, mutta kirjoitan silti, koska ihan oikeasti ajattelen näin:
Suomessa naiset hakevat avioeroja ja tuntuu, että moni vain hakee jotain parempaa. Minulla on ollut tällainen mies, jonka vaimo lemppasi siksi, ettei mies ole mikään isätyyppi. Olemme olleet naimisissa kohta kymmenen vuotta, ja voin oikeasti sanoa, että tämä mies on äärimmäisen hyvä mies. Se, ettei hän tykkää istua hiekkalaatikolla, ei tee hänestä huonoa miestä. Hän on kuitenkin keskusteleva ja huomaavainen.
Tarina on pitkä ja sisältää kaikkea sitä, ettei äiti anna isälle lapsia ja peruu lasten tapaamisia. Me olemme tietenkin rakentaneet oman elämämme siten, miten tämä on elämä on meille hyvä. Olemme oppineet, että lapset ovat äidin lapsia, joita me "saamme" välillä nähdä.
No, sitten äidillä on välillä jaksamisongelma, mikä taas ei sovi meidän rutiineihin. Emme yksinkertaisesti ole maisemissa. Auta armias sitä äidin huutoa silloin. Ei, minulla ei riitä myötätuntoa hänelle. Haluaisin vain huutaa hänelle takaisin: mitäs läksit? Oisko pitänyt ajatella aiemmin? Miksi helvetissä luovuit hyvästä miehestä ja sitten itket perään?
(Tietenkään tässä en puhu mistään väkivalta tms. ongelmista).
Oletko siis sinäkin samanlainen nainen kuin miehesi exä? Tulet sukupuolesi pakottamana väistämättä luopumaan hyvästä miehestä, koska haluat jotain parempaa? Vai oletko sinä mahdollisesti muiden naisten yläpuolella, ehkäpä jopa muunsukupuolinen, joka ei haksahda samoihin virheisiin kuin tavalliset naiset?
Minulla ei ole mitään erityisempää syytä epäillä, etteikö kuvaamasi nainen ole sellainen kuin väität. Mutta sitä en niele, että voit tämän yhden ihmisen perusteella yleistää hänen käytöksensä ja valintansa koskemaan muita naisia.
Alapeukutin viestisi tuon yleistämisen takia. Voit ihan vapaasti minun puolestani kertoa, miten kohtuuttomia tai millaisia virhearvioita tuntemasi ihmisyksilöt tekevät. Toivoisin kuitenkin, että jatkossa muistaisit, että he edustavat vain itseään. On väärin syyllistää muita ihmisiä tuntemiesi ihmisyksilöiden heikkouksista vain sen takia, että he sattuvat olemaan samaa sukupuolta. Sukupuoli on synnynnäinen ominaisuus, jolle ei voi mitään.
Viimeisiin sulkuihin yritin laittaa viestin, että väkivalta YMS on erikseen. Eli yritin selkeyttää, etteivät kaikki eroa turhaan.
Mutta olen jo 50 + ja tunnen lukuisia naisia, jotka ovat eronneet. Itsekin olen. Olen kaikilta tutuiltani kysellyt eron syytä ja LÄHES kaikki myöntävät 10-20 päästä erosta, että erosivat turhan heppoisasti. Vain he, joilla on henkistä väkivaltakokemusta, eivät ole samaa mieltä. (Fyysisiä väkivaltakokemuksia kukaan ei ole myöntänyt).
Oletko kysynyt eronneilta miehiltä, erosivatko he mielestään turhan heppoisasti tai yrittivätkö omalta puoleltaan saada liiton vielä toimimaan, jos vaimo kertoi harkitsevansa eroa syistä x, y, ja z?
En ole kysynyt, koska en tunne kuin toisen osapuolen, mutta en ymmärrä miten se liittyy tähän? Pointtini on siinä, että nämä naiset myöntävät asian vasta yli 10 erovuoden jälkeen. Kaikki ovat mielestään oikeassa erohetkellä, mutta kun saa elämänkokemusta ja näkemystä niin huomaa, että tulipa heppoisasti erottua, nainen ei siis omalta osaltaan yrittänyt tarpeeksi.
Siten se liittyy asiaan, että aiemmissa viesteissäsi annoit hyvin vahvasti ymmärtää, että naiset ovat niitä, jotka luovuttavat liian helposti ja työntävät hyvät miehet pois luotaan. Kun et kerta tiedä miesten osuutta eropäätökseen, niin et voi sälyttää kaikkea vastuuta naisten harteille.
Tilanne on kuin löytäisit tyhjän karkkipussin ja tiedät naapurin Matin ja Maijan olleen sen luona viimeeksi. Kysyt asiaa Maijalta ja hän kertoo syöneensä siitä karkkeja. Sitten tulet tänne kertomaan, että tytöt syövät karkit pussista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen saamaan tästä miljoona alapeukkua, mutta kirjoitan silti, koska ihan oikeasti ajattelen näin:
Suomessa naiset hakevat avioeroja ja tuntuu, että moni vain hakee jotain parempaa. Minulla on ollut tällainen mies, jonka vaimo lemppasi siksi, ettei mies ole mikään isätyyppi. Olemme olleet naimisissa kohta kymmenen vuotta, ja voin oikeasti sanoa, että tämä mies on äärimmäisen hyvä mies. Se, ettei hän tykkää istua hiekkalaatikolla, ei tee hänestä huonoa miestä. Hän on kuitenkin keskusteleva ja huomaavainen.
Tarina on pitkä ja sisältää kaikkea sitä, ettei äiti anna isälle lapsia ja peruu lasten tapaamisia. Me olemme tietenkin rakentaneet oman elämämme siten, miten tämä on elämä on meille hyvä. Olemme oppineet, että lapset ovat äidin lapsia, joita me "saamme" välillä nähdä.
No, sitten äidillä on välillä jaksamisongelma, mikä taas ei sovi meidän rutiineihin. Emme yksinkertaisesti ole maisemissa. Auta armias sitä äidin huutoa silloin. Ei, minulla ei riitä myötätuntoa hänelle. Haluaisin vain huutaa hänelle takaisin: mitäs läksit? Oisko pitänyt ajatella aiemmin? Miksi helvetissä luovuit hyvästä miehestä ja sitten itket perään?
(Tietenkään tässä en puhu mistään väkivalta tms. ongelmista).
Oletko siis sinäkin samanlainen nainen kuin miehesi exä? Tulet sukupuolesi pakottamana väistämättä luopumaan hyvästä miehestä, koska haluat jotain parempaa? Vai oletko sinä mahdollisesti muiden naisten yläpuolella, ehkäpä jopa muunsukupuolinen, joka ei haksahda samoihin virheisiin kuin tavalliset naiset?
Minulla ei ole mitään erityisempää syytä epäillä, etteikö kuvaamasi nainen ole sellainen kuin väität. Mutta sitä en niele, että voit tämän yhden ihmisen perusteella yleistää hänen käytöksensä ja valintansa koskemaan muita naisia.
Alapeukutin viestisi tuon yleistämisen takia. Voit ihan vapaasti minun puolestani kertoa, miten kohtuuttomia tai millaisia virhearvioita tuntemasi ihmisyksilöt tekevät. Toivoisin kuitenkin, että jatkossa muistaisit, että he edustavat vain itseään. On väärin syyllistää muita ihmisiä tuntemiesi ihmisyksilöiden heikkouksista vain sen takia, että he sattuvat olemaan samaa sukupuolta. Sukupuoli on synnynnäinen ominaisuus, jolle ei voi mitään.
Viimeisiin sulkuihin yritin laittaa viestin, että väkivalta YMS on erikseen. Eli yritin selkeyttää, etteivät kaikki eroa turhaan.
Mutta olen jo 50 + ja tunnen lukuisia naisia, jotka ovat eronneet. Itsekin olen. Olen kaikilta tutuiltani kysellyt eron syytä ja LÄHES kaikki myöntävät 10-20 päästä erosta, että erosivat turhan heppoisasti. Vain he, joilla on henkistä väkivaltakokemusta, eivät ole samaa mieltä. (Fyysisiä väkivaltakokemuksia kukaan ei ole myöntänyt).
Oletko kysynyt eronneilta miehiltä, erosivatko he mielestään turhan heppoisasti tai yrittivätkö omalta puoleltaan saada liiton vielä toimimaan, jos vaimo kertoi harkitsevansa eroa syistä x, y, ja z?
En ole kysynyt, koska en tunne kuin toisen osapuolen, mutta en ymmärrä miten se liittyy tähän? Pointtini on siinä, että nämä naiset myöntävät asian vasta yli 10 erovuoden jälkeen. Kaikki ovat mielestään oikeassa erohetkellä, mutta kun saa elämänkokemusta ja näkemystä niin huomaa, että tulipa heppoisasti erottua, nainen ei siis omalta osaltaan yrittänyt tarpeeksi.
Siten se liittyy asiaan, että aiemmissa viesteissäsi annoit hyvin vahvasti ymmärtää, että naiset ovat niitä, jotka luovuttavat liian helposti ja työntävät hyvät miehet pois luotaan. Kun et kerta tiedä miesten osuutta eropäätökseen, niin et voi sälyttää kaikkea vastuuta naisten harteille.
Tilanne on kuin löytäisit tyhjän karkkipussin ja tiedät naapurin Matin ja Maijan olleen sen luona viimeeksi. Kysyt asiaa Maijalta ja hän kertoo syöneensä siitä karkkeja. Sitten tulet tänne kertomaan, että tytöt syövät karkit pussista.
Niin: ne naiset, joiden kanssa olen keskustellut (ja heitä on useita) ovat kertoneet luovuttaneensa liian helposti.
Kuten sanoin, niin tässä kohtaa en ottanut käsittelyyn heitä, jotka kokevat tulleensa väärinkohdelluiksi.
Löysin tyhjän karkkipussin ja tulin kertomaan, mitä Maija on minulle karkin syömisestä kertonut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et yhtään mitään. Eikö hän voisi hoitaa puolet pyhistä. Ja kesällä pitää 4vkoa. Kenenkään eronneen elämä ei voi olla joka viikonloppu lastenhoitoa.
Hassua, että ydinperheessä lasta hoidetaan 24/7.
Siellä on kaksi hoitajaa. Se on todella paljon helpompaa. Olen totaaliyhäri, lapsen isä ei ole ottanut lasta yhtään kertaa yöksi ja tapaa lasta satunnaisesti ehkä kerran kuussa. Omat vanhempani asuvat kaukana. En osaa kuvitella, miten helppoa olisi vain lähteä illalla lenkille tai kauppaan ilman lasta.
7-vuotiaan voi jo jättää huoletta kaupan ajaksi kotiin, tai lenkin ajaksi joten kuinka pieni se lapsesi oikein on? Et ola kerennyt olla totaaliyhäri kovin kauaa, ja kun lapsi menee kouluun niin kaikki on jo helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Ja ennen niitä moraalisaarnoja, niin voin kertoa että se oli tämä ”isä” joka tästä perheestä lähti.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä tapahtuisi jos minäkin sanon että hoidan lasta 4 pv /kk.
Missäs hän sitten lopun ajan on jos näin voi tehdä??
Ap
Niin että mies ihan sormia napsauttamalla muuttui oikein lupaavasta isäehdokkaasta lapsensa hylkääjäksi, eikä mitään tapahtunut siinä välissä?? Kannattaisiko hieman vilkaista peiliin? Ihan oikeasti nyt.
Jos jätät lähivanhepan eli lapsen pääasiallisena huoltajana, jonka kanssa lapsi myös asuu, lapsen huolehtimaan yksin itsestään, syyllistyt rikokseen. Miksi haluaisit heitteillejättää oman lapsesi? Anna lapsi pois jos sitä vi
haa sekä isä että äiti.
Alue: Aihe vapaa
Äitiys on sen verran erikoisominaisuus, että nainen joutuu tekemään toisenlaisia valintojaa elämässään kuin miehet. Elämässä, kun ei sitä ennustettavuutta ole niistä omista arvovalinnoistaan voi joutua vastuuseen yksinkin. Ja jokaisen naisen tulisi tämä huomioida, kun sitä perhettä perustaa. Jo varhaisessa vaiheessa seurustelua yleensä ne viat ja puuttuu tulee esille, mutta moni nainen sulkee niiltä silmänsä kun ajattelee, että kyllä se siitä sitten ajan kanssa muuttuu. Pitäisi vaan malttaa seurustella riittävän pitkään, ottaa niistä taustoista selvään, jne, mutta kun on liian kiire siihen rakkauteen.