Vauva 3vk ja elämä romahtaa

Ap, sulla hormonit aivan sekaisin vielä, univelkaa ja hirveä huoli ja stressi. Olet keskellä kaaosta. Se menee ohi! Toivottavasti sinä ja vauva toivutte hyvin ja nopeasti. Nuo tunteesi ja ajatuksesi kuuluvat baby bluesiin ja niitä on jossain määrin lähes kaikilla äideillä vaikkei alku olisikaan erityisen rankka. Ajan nimi on tarkoituksella lapsivuodeaika, äitikin on silloin ihan toipilas ja tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa. Vauvavuonna maailma, sinä ja vauva alatte taas hiljalleen jäsentyä ja siitä kaaoksesta nousee esiin äiti ja lapsi. ❤ voimia sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Suunnitelma:

- Korvike käyttöön

- Vuoroyöt miehen kanssa, toinen nukkuu omassa tilassa (vaikka suihkussa patjalla, ihan sama!) tulpat korvissa

- Vauvaa aletaan väkisin totuttaa rytmiin ja vauvaa ei nukuteta syliin! Ihan pienenkin vauvan kanssa voi jo reippaasti jutustella!

- Vähitellen pääsette rytmiin jossa vauva nukkuu yöt ja päivällä on parikin tuntia hereillä ja nukkuu esim. kolmet päikkärit, myöhemmin kahdet ja lopulta yhdet

- Kun päivään tulee rytmiä, elämä ei ole yhtä kaaosta vaan voit esim. ekojen päikkäreiden aikana käydä rauhassa suihkussa tai pestä pyykkiä, tokat päikkärit voi kävellä vaunujen kanssa ulkona, kolmannet päikkärit voit nukkua vauvan kanssa, laittaa ruokaa tai katsoa leffaa, mitä vaan :)

- Niin kauan kun elämä on lapsen tahdissa, kaikki on yhtä h*lvettiä!!

- Sinä määräät tahdin sitä mukaan kun lapsi kasvaa, vauvan ei kannata tosiaan nukahdella sitteriin ja vauvaa voi ihan tosissaan "valvottaa" vähitellen päivällä

Tsemppiä! Susta tulee varmasti tosi hyvä äiti lapsellesi! :)

Koliikki-/refluksivauvan kanssa se vauva on itkuisana hereillä helposti suurimman osan vuorokaudesta, kun ei pysty nukkumaan. Ensimmäisten päiväunien aikaan ehtii juuri ja juuri käydä pissalla, ei tosin pestä käsiä, ennen kuin huuto alkaa. Toisten päiväunien aikana muutaman tunnin epätoivoisen kanniskelun jälkeen ehtii kävellä astiakaapille hakemaan vesilasin. Hanan avaamiseen vauva sitten jo herääkin. Kolmansien päiväunien aikana voi kävellä uhkarohkeasti kaapille hakemaan ruokaa. Ei kyllä kannata edes haaveilla lämmittämisestä, sillä vauva on jo hereillä ja huutaa. Sitten voikin taas kanniskella huutavaa vauvaa muutaman tunnin, kunnes on yöunien aika.

Yöllä voi saada jopa kahden tunnin pätkän unta, jos onnistuu nukahtamaan samalla sekunnilla vauvan kanssa. Eli ei. Myöhemmät unipätkät ovat paljon lyhyempiä, vartin-tunnin mittaisia. Niiden välissä pitää syöttää, röyhtäytellä ja kanniskella, joten unta ei todennäköisesti ehdi saamaan ennen kuin vauva herää seuraavan kerran. Sitten pirteänä uuteen aamuun muutaman pienen torkahduksen voimin.

Vierailija kirjoitti:

Älä stressaa kotitöistä, ehtii myöhemminkin! Ostakaa vaikka kertakäyttöastioita vähäksi aikaa. Mies siivoaa sitten kun sillä on vapaata. Tehkää yhdessä viikon ruoat pakastimeen tai ostakaa valmiina.

Tämä!

Älä stressaa ja tee vain pakollinen. Laita mieskin heräämään yöllä ja antakaa korviketta, jos tuntuu ettet jaksa. Ja muista ne positiiviset asiat. Tai nuku päivällä kun miehesi on kotona. Nuku aina, kun vauva nukkuu. Kotitöitä ehtii, kun on taas vointi parempi. Ja yhteys neuvolaan. Varmasti saa kotiin apua.

Hups hei, aloin antaa korviketta todella aika pian ,kun ei herununut. Kaikki kertakäyttötuotteet käytin ensimmäisinä kuukausina, jotta pääsin helpolla. Esikoiseni syntyi juurikin huhtikuussa. Olen tosi aamu-uninen ja rankinta oli herätä aamulla varhain ,kun vauvalla oli nälkä. No kahvin voimalla. 9-10 maissa lähdimme pikku ulkolenkille ja samalla käytiin kaupassa.

Itse söin helppoja eines yms sellaisia ruokia,,,, oli kiva kun hoikistuin heti. Vauvalle kiehautin porkkana-kukkakaalia ja haarukalla muusasin pieneksi+keitinvesi ja korvike . Siis sitten kun ei enää korvike riittänyt.

Pesukone pesi pyykit ja vaatteita oli riittävästi ,ettei tarvinnut pyykätä ,kuin pari x viikossa.

Toki paikkoja piti pikkasen varoa, kun oli tullut ompelia, mut sehän kuuluu asiaan..

Sipasin ruokapöydän ja tiskipöydän saman tien siistiksi ja itse laitoin aina vaatteet naulakkoon saman tien. Ei meillä tarvinnut paljon siivota. Kuka olisi siellä sotkenut??

Enne synnytystä olin pessyt ikkunat ja luutunnut koko huushollin. ( kun lapsi syntyi 3 pv yliaikaisena) . Olin terve nuori ihminen . Silloin 26v.

Ei ollut tukijoukkoja. Suku oli 600 km päässä. Sai rauhassa huseerata.

Mies kävi töissä ja piti vauvaa sylissä iltaisin tarvittaessa.

Siispä ap , ole itsellesi armollinen, äläkä vaadi mitään ylimääräistä nyt itellesi. Ps,,, kumpikin lapseni ovat saaneet rintaa minimiajan . Ei ole ollut allergioita eikä muutakaan sairauksia. Fiksuja äitejä ovat itse nyt.

Se oli näin helppoa 70–luvulla.

Ap, mä opin vauva-ajasta sen että ihminen ei selviä ilman apua. Vauvaa tai lapsia ylipäätään ei ole tarkoitettu hoidettavaksi yhden tai kahden aikuisen voimin. Sain onneksi itse apua anopilta, en tiedä miten olisi käynyt ilman sitä. Omasta vauva-ajasta selvittyäni olen pyrkinyt auttamaan kaikkia läheisiä jotka saavat vauvan ja joilla ei ole tukiverkkoja. Olen vienyt valmiita kotiruokia, kauppaostoksia, siivonnut kotia, hyssyttänyt vauvoja. Siis aktiivisesti tarjonnut tukea ja apua, koska tiedän miten älyttömän tärkeää se siinä vaiheessa on myös henkisesti, että vanhemmat eivät koe olevansa yksin. Ajattelen että maksan takaisin kaikkea sitä hyvää mitä olen saanut. Eli ap, ole avoin tilanteestasi ja pyydä apua!

Vierailija kirjoitti:

Onko mies pitänyt jo isyysvapaansa? Jos ei, niin ottakaa ne käyttöön mahdollisimman pian. Niitä ei kannata tuollaisessa tilanteessa säästellä.

Jos itse eläisin tosi rankan vauvavaiheen uudestaan, tekisin kaksi asiaa toisin. Ensinnäkin hankkisin pöljimmältäkin tuntuvan hyrisevän sitterin tai minkä tahansa, mikä helpottaa jaksamista. Toisekseen pyytäisin apua heti enkä vasta sitten, kun olen aivan loppu. Meillä vauva oli todella huonouninen, minä kipeä sektion jäljiltä eikä mies auttanut millään tavoin. Miestä suojellakseni en kehdannut pyytää apua, vaan sinnittelin vaan kuukausia ilman minkäänlaisia unia, kunnes olin aivan loppu. En suosittele sitä.

Sama täällä! Olin esikoisen aikaan hormonihuuruista sekaisin ja ajattelin jotenkin typerästi, että pitää mahdollisimman nopeasti päästä sellaiseen lapsiperhe-moodiin, jossa äiti hoitaa KAIKEN ja isä käy työssä tekemässä rahaa eikä hänen tarvitse enää illalla tehdä mitään kotihommia, koska äidillä on aikaa tehdä ne ja laittaa vielä ruokakin valmiiksi isää odottamaan.

Ihan hullua!!!

Siispä edellisen, lainaamani lostokommentin lisäksi minä relaisin ihan täysin hyvällä omallatunnolla ne ensikuukaudet, mitkä pikkuvauva vaatii 24/7 ja nukkuisin silloin, kun voin (eli vauvan nukkuessa) enkä esim. pesisi pyykkiä tms. Söisin valmisruokaa tai patistaisin miehen kokkaamaan. Antaisin koko huushollin olla sekaisin ja keskittyisin lepäämään ja hoitamaan itseni kuntoon. Synnytys on iso urakka.

Entisaikaan synnyttäneen naisen piti olla lapsivuoteessa 6 viikkoa eikä hän silloin tehnyt muuta kuin lepäsi. Viisasta!

Samantapaisia kokemuksia itsellä. Meinasin kuolla synnytykseen ja jouduin teholle, myös vauva joutui teholle. Oli ihan hirveä huoli selviääkö vauva ja selviänkö itse. Kun päästiin kotiin niin vauvan paino vain laski, minulla ei noussut maito ollenkaan eli imetyksestä ei tullut mitään vaikka miten yritin, vauvan tilan vuoksi meillä oli määräys öisinkin laittaa parin tunnin välein herätyskello soimaan ja lämmittää vauvalle korviketta. Ei tosin tarvinnut kelloa, koska vauva heräsi ja herätti minun noin 45 min välein joka ainut yö. En nukkunut pariin ekaan kuukauteen kuin puolen tunnin pätkiä. En päässyt sektion vuoksi yksin sängystä ylös vaan mies joutui auttamaan ja silti haavaan sattui noustessa aivan hirvittävästi, siihen yhtäkkiseen repivään kipuun ei oikein särkylääkkeet auta. Olin aivan hirveän hirveän väsynyt, jatkuvat rytmihäiriöt, sekaisin unen puutteesta. Kävelin pari kertaa suoraan päin seinää koska en tajunnut että seinä on siinä, onneksi ei ollut vauva sylissä. Itkin ja itkin väsymyksestä. 

Selvisin sisulla ja sinnikkyydellä, päätin että minun on pakko selvitä. Ainoa mitä ajattelin omista kivuista ja unenpuutteesta huolimatta oli että vauva on saatava kasvamaan ja pysymään hengissä. Rampattiin sairaalassa ja neuvolassa välillä parin päivän välein. Mutta ei me mistään kotiin apua saatu. Vaikka neuvola tiesi että meillä ei ole mitään tukiverkkoja. Mies teki ekat viikot kaikki ruoat vaikka oli töissä ja hoiti kaikki kotityöt. Jälkikäteen harmittaa että miksi ei saatu mitään apua, mutta olin niin huonossa kunnossa että en osannut taistella sitä apua meille kotiin ja mies ei jotenkin tajunnut miten huonossa kunnossa olen vaikka sitä hänelle itkin monta kertaa.

Tsemppiä ap. Kyllä sinä selviät. Sanon tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä. 

Jonnanormaali kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, jäikö sinulle pysyviä , parantumattomia elimellisiä vaurioita synnytyksestä, vai ovatko ne paranevia lähikuukausien aikana. Jos ovat paranevia , ole kiitollinen ja riemuitse siitä.

Syntyikö lapsesi vammaisena , siten ettei ole toivoakaan parantumisesta. Vai oliko ne sairausongelmia , jotka paranevat lähikuukausien aikana. Jos ovat siis paranettavissa, kiitä siitä ja iloitse, että vauavasi kasvaa ja varttuu. Tulossa on ihana kevät ja kesä sinulle ja lapsellesi.

Toivon mukaan mikään nyt ilmennyt ei ole parantumaton. Ja olen super kiitollinen ihanasta vauvasta. Mutta silti aivan uupunut, ärsynyt, väsynyt ja täysin elämään mielenkiinnon menettänyt. Itkeäkkin saatan tosi helposti ja pelkään jatkuvasti pahinta. Että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Ap

Synnytyksen jälkeinen masennus, babyblues (joku kertoi sen jo). Odotit ihanaa, tervettä, uutta pientä ihmistä, mutta kaikki ei mennytkään niin, kuin kuvittelit? Ihmisen jaksamisella on rajansa, toiset kestävät enemmän. Sinulle suosittelisin neuvolassa rehellisesti asiasta puhumista ja pyyntöä psykologille. Mahdollisesti kotiapua, jos ihan peruselämän hallinta on hukassa.

Itselläni henk.koht.kokemusta toisen lapsen kanssa; en ollutkaan superäiti, joka jatkaa opintojaan, hoitaa kotia ja kahta alle 2v, joista nuoremmalla vaikeita terveydellisiä ongelmia. Mutta niistäkin selvittiin.

Ja sinäkin selviät!

Vierailija kirjoitti:

Ap, mä opin vauva-ajasta sen että ihminen ei selviä ilman apua. Vauvaa tai lapsia ylipäätään ei ole tarkoitettu hoidettavaksi yhden tai kahden aikuisen voimin. Sain onneksi itse apua anopilta, en tiedä miten olisi käynyt ilman sitä. Omasta vauva-ajasta selvittyäni olen pyrkinyt auttamaan kaikkia läheisiä jotka saavat vauvan ja joilla ei ole tukiverkkoja. Olen vienyt valmiita kotiruokia, kauppaostoksia, siivonnut kotia, hyssyttänyt vauvoja. Siis aktiivisesti tarjonnut tukea ja apua, koska tiedän miten älyttömän tärkeää se siinä vaiheessa on myös henkisesti, että vanhemmat eivät koe olevansa yksin. Ajattelen että maksan takaisin kaikkea sitä hyvää mitä olen saanut. Eli ap, ole avoin tilanteestasi ja pyydä apua!

Kyllä ihminen selviää ilman apua, kun on PAKKO. Meillä isovanhemmat ei osallistu mitenkään perheemme elämään ja emme ole saaneet koskaan apua yhtään mistään. Meillä on lapsia ollut yli 10v ajan ja ihan aina pitänyt jaksaa itse, sairaana ja uupuneena. En väitä että tämä on hyvä asia, mutta totean vaan että kyllä selviää kun on pakko selvitä.

Meillä sai syntymästään asti korviketta ja rupesi nukkumaan vasta 2,5-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko mies pitänyt jo isyysvapaansa? Jos ei, niin ottakaa ne käyttöön mahdollisimman pian. Niitä ei kannata tuollaisessa tilanteessa säästellä.

Jos itse eläisin tosi rankan vauvavaiheen uudestaan, tekisin kaksi asiaa toisin. Ensinnäkin hankkisin pöljimmältäkin tuntuvan hyrisevän sitterin tai minkä tahansa, mikä helpottaa jaksamista. Toisekseen pyytäisin apua heti enkä vasta sitten, kun olen aivan loppu. Meillä vauva oli todella huonouninen, minä kipeä sektion jäljiltä eikä mies auttanut millään tavoin. Miestä suojellakseni en kehdannut pyytää apua, vaan sinnittelin vaan kuukausia ilman minkäänlaisia unia, kunnes olin aivan loppu. En suosittele sitä.

Sama täällä! Olin esikoisen aikaan hormonihuuruista sekaisin ja ajattelin jotenkin typerästi, että pitää mahdollisimman nopeasti päästä sellaiseen lapsiperhe-moodiin, jossa äiti hoitaa KAIKEN ja isä käy työssä tekemässä rahaa eikä hänen tarvitse enää illalla tehdä mitään kotihommia, koska äidillä on aikaa tehdä ne ja laittaa vielä ruokakin valmiiksi isää odottamaan.

Ihan hullua!!!

Siispä edellisen, lainaamani lostokommentin lisäksi minä relaisin ihan täysin hyvällä omallatunnolla ne ensikuukaudet, mitkä pikkuvauva vaatii 24/7 ja nukkuisin silloin, kun voin (eli vauvan nukkuessa) enkä esim. pesisi pyykkiä tms. Söisin valmisruokaa tai patistaisin miehen kokkaamaan. Antaisin koko huushollin olla sekaisin ja keskittyisin lepäämään ja hoitamaan itseni kuntoon. Synnytys on iso urakka.

Entisaikaan synnyttäneen naisen piti olla lapsivuoteessa 6 viikkoa eikä hän silloin tehnyt muuta kuin lepäsi. Viisasta!

Kuka ennenvanhaan sen 6vko hoisi synnyttäneen lapsia? Ei toimisi nykyään, meillä isovanhemmat ei suostu sekuntiakaan hoitamaan koskaan. Edes hätätilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mä opin vauva-ajasta sen että ihminen ei selviä ilman apua. Vauvaa tai lapsia ylipäätään ei ole tarkoitettu hoidettavaksi yhden tai kahden aikuisen voimin. Sain onneksi itse apua anopilta, en tiedä miten olisi käynyt ilman sitä. Omasta vauva-ajasta selvittyäni olen pyrkinyt auttamaan kaikkia läheisiä jotka saavat vauvan ja joilla ei ole tukiverkkoja. Olen vienyt valmiita kotiruokia, kauppaostoksia, siivonnut kotia, hyssyttänyt vauvoja. Siis aktiivisesti tarjonnut tukea ja apua, koska tiedän miten älyttömän tärkeää se siinä vaiheessa on myös henkisesti, että vanhemmat eivät koe olevansa yksin. Ajattelen että maksan takaisin kaikkea sitä hyvää mitä olen saanut. Eli ap, ole avoin tilanteestasi ja pyydä apua!

Kyllä ihminen selviää ilman apua, kun on PAKKO. Meillä isovanhemmat ei osallistu mitenkään perheemme elämään ja emme ole saaneet koskaan apua yhtään mistään. Meillä on lapsia ollut yli 10v ajan ja ihan aina pitänyt jaksaa itse, sairaana ja uupuneena. En väitä että tämä on hyvä asia, mutta totean vaan että kyllä selviää kun on pakko selvitä.

Juu minäkin kuulun näihin, jotka ovat vain selvinneet kun on ollut pakko. En suosittele kenellekään yksin jäämistä jos on vain mitään mahdollisuuksia saada sellaista apua, jolla on merkitystä.

Korvike ei tosiaan ole mikään taikasana. En koskaan imettänyt, koska se ei vain onnistunut, joten lapsi eli alusta saakka korvikkeella, silti nukkui vain lyhyissä pätkissä ja heräili pitkin yötä. Väittäisin, että imettäminen on kuitenkin helpompaa ja kevyempää kuin pitkin yötä lämmitellä korvikkeita, tiskailla tuttipulloja, keitellä joka päivä niitä tuttipulloja jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunnitelma:

- Korvike käyttöön

- Vuoroyöt miehen kanssa, toinen nukkuu omassa tilassa (vaikka suihkussa patjalla, ihan sama!) tulpat korvissa

- Vauvaa aletaan väkisin totuttaa rytmiin ja vauvaa ei nukuteta syliin! Ihan pienenkin vauvan kanssa voi jo reippaasti jutustella!

- Vähitellen pääsette rytmiin jossa vauva nukkuu yöt ja päivällä on parikin tuntia hereillä ja nukkuu esim. kolmet päikkärit, myöhemmin kahdet ja lopulta yhdet

- Kun päivään tulee rytmiä, elämä ei ole yhtä kaaosta vaan voit esim. ekojen päikkäreiden aikana käydä rauhassa suihkussa tai pestä pyykkiä, tokat päikkärit voi kävellä vaunujen kanssa ulkona, kolmannet päikkärit voit nukkua vauvan kanssa, laittaa ruokaa tai katsoa leffaa, mitä vaan :)

- Niin kauan kun elämä on lapsen tahdissa, kaikki on yhtä h*lvettiä!!

- Sinä määräät tahdin sitä mukaan kun lapsi kasvaa, vauvan ei kannata tosiaan nukahdella sitteriin ja vauvaa voi ihan tosissaan "valvottaa" vähitellen päivällä

Tsemppiä! Susta tulee varmasti tosi hyvä äiti lapsellesi! :)

Tässä suunnitelmassa on suurin piirtein kaikki pielessä.

Suunnitelman kirjoittaja kuulostaa lapsettomalta, joka on lukenut kirjan Kuinka kasvattaa bébé 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mä opin vauva-ajasta sen että ihminen ei selviä ilman apua. Vauvaa tai lapsia ylipäätään ei ole tarkoitettu hoidettavaksi yhden tai kahden aikuisen voimin. Sain onneksi itse apua anopilta, en tiedä miten olisi käynyt ilman sitä. Omasta vauva-ajasta selvittyäni olen pyrkinyt auttamaan kaikkia läheisiä jotka saavat vauvan ja joilla ei ole tukiverkkoja. Olen vienyt valmiita kotiruokia, kauppaostoksia, siivonnut kotia, hyssyttänyt vauvoja. Siis aktiivisesti tarjonnut tukea ja apua, koska tiedän miten älyttömän tärkeää se siinä vaiheessa on myös henkisesti, että vanhemmat eivät koe olevansa yksin. Ajattelen että maksan takaisin kaikkea sitä hyvää mitä olen saanut. Eli ap, ole avoin tilanteestasi ja pyydä apua!

Kyllä ihminen selviää ilman apua, kun on PAKKO. Meillä isovanhemmat ei osallistu mitenkään perheemme elämään ja emme ole saaneet koskaan apua yhtään mistään. Meillä on lapsia ollut yli 10v ajan ja ihan aina pitänyt jaksaa itse, sairaana ja uupuneena. En väitä että tämä on hyvä asia, mutta totean vaan että kyllä selviää kun on pakko selvitä.

Pakko on sisäänrakennettu ja hyvä ohje nuora, jota seurata. Sen näkee sitte, kun pyörtyy jaksoko vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunnitelma:

- Korvike käyttöön

- Vuoroyöt miehen kanssa, toinen nukkuu omassa tilassa (vaikka suihkussa patjalla, ihan sama!) tulpat korvissa

- Vauvaa aletaan väkisin totuttaa rytmiin ja vauvaa ei nukuteta syliin! Ihan pienenkin vauvan kanssa voi jo reippaasti jutustella!

- Vähitellen pääsette rytmiin jossa vauva nukkuu yöt ja päivällä on parikin tuntia hereillä ja nukkuu esim. kolmet päikkärit, myöhemmin kahdet ja lopulta yhdet

- Kun päivään tulee rytmiä, elämä ei ole yhtä kaaosta vaan voit esim. ekojen päikkäreiden aikana käydä rauhassa suihkussa tai pestä pyykkiä, tokat päikkärit voi kävellä vaunujen kanssa ulkona, kolmannet päikkärit voit nukkua vauvan kanssa, laittaa ruokaa tai katsoa leffaa, mitä vaan :)

- Niin kauan kun elämä on lapsen tahdissa, kaikki on yhtä h*lvettiä!!

- Sinä määräät tahdin sitä mukaan kun lapsi kasvaa, vauvan ei kannata tosiaan nukahdella sitteriin ja vauvaa voi ihan tosissaan "valvottaa" vähitellen päivällä

Tsemppiä! Susta tulee varmasti tosi hyvä äiti lapsellesi! :)

Koliikki-/refluksivauvan kanssa se vauva on itkuisana hereillä helposti suurimman osan vuorokaudesta, kun ei pysty nukkumaan. Ensimmäisten päiväunien aikaan ehtii juuri ja juuri käydä pissalla, ei tosin pestä käsiä, ennen kuin huuto alkaa. Toisten päiväunien aikana muutaman tunnin epätoivoisen kanniskelun jälkeen ehtii kävellä astiakaapille hakemaan vesilasin. Hanan avaamiseen vauva sitten jo herääkin. Kolmansien päiväunien aikana voi kävellä uhkarohkeasti kaapille hakemaan ruokaa. Ei kyllä kannata edes haaveilla lämmittämisestä, sillä vauva on jo hereillä ja huutaa. Sitten voikin taas kanniskella huutavaa vauvaa muutaman tunnin, kunnes on yöunien aika.

Yöllä voi saada jopa kahden tunnin pätkän unta, jos onnistuu nukahtamaan samalla sekunnilla vauvan kanssa. Eli ei. Myöhemmät unipätkät ovat paljon lyhyempiä, vartin-tunnin mittaisia. Niiden välissä pitää syöttää, röyhtäytellä ja kanniskella, joten unta ei todennäköisesti ehdi saamaan ennen kuin vauva herää seuraavan kerran. Sitten pirteänä uuteen aamuun muutaman pienen torkahduksen voimin.

Se on just tätä. Ja miten helppo voi sitten ollakin joku ei-koliikkivauva: nukkuu säännöllisesti kuin kello, herää kerran yössä klo 04 syömään ja nukahtaa heti. Ei tarvitse kanniskeluja hereillä ollessaan, vaan katselee naureskellen leluja ja juttelee lattialla makoillen kanssasi samalla, kun teet lettuja ja laulat. 

Molemmista on kokemusta.

Missä isä?

Kaffepulla kirjoitti:

Ap, suosittelen että palkkaat siivousapua ja lapsenhoitoapua. MLL hyvät hoitajat ja hinta halpa. Voit myös kysyä kuntasi kotipalvelusta.

Ja tosiaan anna sitä korviketta!

3-viikkoinen vauva syö vielä läpi yön oli rintamaitoa tai korviketta. En ymmärrä miksi tällä haetaan korvikkeesta sairastavalle, teholla pyöritetylle vauvalle aivan kuin ap saisi siten edes levätä! Ap:lle itselleen on tullut komplikaatioita, joten maitoa ei välttämättä tule tarpeeksi. Tai sitten tulee, yleensä kolmen viikon kohdalla jo ja vielä tulee! Jos korviketta haluaa alkaa antaa niin pitäisi saada vaikka se mies sitten juottamaan se öisin. Ainiin, mutku ei voi kun pitää mennä töihin... No ap, alat juottaa nannia ja pesemään ja keittämään tuttipulloja sitten yöt läpeensä, sillähän se alkaa sujua kun maidontulo lakkaa.

Jonnanormaali kirjoitti:

Kiitos neuvoista ja vertaistuesta. Kai tästä sitten vaan selviää, kun ootte te muutkin selviytyneet. Kysyn neuvolasta perhetyöntekijää ja ulkoistan ainakin siivouksen jollekin palkallisena. Jos kehtaisin, niin pyytäisin vielä siskoani tekemään mulle ruokaa, mutta en kehtaa ja sisko luulee että meillä menee tosi hyvin. Ap

Olet sairastunut suomalaisten perisyntiin, yksin pärjäämisen myyttiin. Apua ei saa pyytää, on hävettävää jos ei pärjää yksin.

Jos olisin sisaresi ja salaisit minulta kuinka raskasta sinulla on ollut etkä pyytäisi apua, olisin järkyttynyt. Tuntisin kauheata syyllisyyttä etten ollut avuksi kun sinä olisit apua tarvinnut. Kerro sisarellesi mitä tapahtuu ja kysy olisiko hänelle mahdollista tehdä teille valmiiksi ruokaa seuraavat pari viikkoa. Sisaresi saattaa tarjoutua tekemään muutakin jos hän tietää miten huono vointisi oikeasti on.

Ruokaa voi myös tilata valmiina tai ostaa eineksiä ja pakasteita, kaikkea ei tarvitse tehdä itse.  Nyt on poikkeustilanne eikä se että et kokkaa nyt hetkeen tarkoita ettet enää ikinä tee kotiruokaa. Vauva voi myös syödä korviketta osan aikaa että saat nukkua, paljon parempi vaihtoehto se on kuin loppuun väsynyt, sairas ja masentunut äiti joka yrittää viimeisillä voimillaan tehdä kaiken "oikein".

Sanoi ap ,että itkettää. Anna sen itkun tulla. Jos et halua illalla miehesi läsnäollessa itkeä, itke päivällä ja oikein ääneen vollota . Itkiessä olo rentoutuu, sillä kyyneleet vapauttavat suuria määriä adrenokortikotropiinia. Tämä hormoni erittää kortisolia ja kortikosteronia, joita elimistö tuottaa stressissä.

Lisäksi itkeminen edistää prolaktiinin ja leusiinin muodostumista, jotka ovat luontaisia kivunlievittäjiä.

Tiivistettynä, itkeminen on kemiallinen reaktio, joka lievittää kipua ja vähentää stressiä. Se saa myös kasvolihakset ja silmäkulmat supistumaan. Tämä lisää verenkiertoa silmän limakalvoille, mikä kosteuttaa silmiä.

Niinkuin minun äitini sanoi, ”itku puhdistaa sielua”.