Missä mun mies on?

Koitin jutella sitä mitä eilen tapahtui ja pysyy tarinassaan, eli joi töissä kaljaa, ei halunnut siksi tulla kotiin ja meni mun veljelle. Nukahti/sammui sinne ja tuli sitten kotiin.



Miehen mielestä asian pitää nyt antaa olla, hän ei enää jaksa jauhaa...



Just just!



Mitään selitystä ei ole tullut miksi näin teki, sanoo vaan että ei mulla ole mitään selityksiä.

Olen kysynyt että tuntuuko hänestä siltä ettei voisi mennä jonnekkin jos haluaisi, niin ei, kyllä hän voi mennä (niinkuin voikin!)

Kysyin onko hän ahdistunut perhe-elämään ja ei kuulema ole.





Se vaan nyt oli tollanen pikkujuttu, ei kummempaa...

Mies ei vaan tajua että oli aika iso juttu soittaa koko kaupunki läpi että missä hän mahtaa olla ja ei muka tajunnu että huolestun niin kovin..



Eli hän teki noin koska voisi tehdä.

Minä en voisi, en koskaan voisi olla kesken päivää niin humalassa etten kotiini tulisi! On kovin vaikeaa ymmärtää...



Kai tämä meidän elämä jatkuu tästä eteenpäin... pikkuinen ihmetys ja luottamuspula päällä mutta kuitenkin.



Ei ehkä aineksia avioeroon, ainakaan vielä.



Ja edelleen haluan sanoa kaikille jotka tätä ovat provoksi väittäneet... tämä oli ihan totta kaikki! Tiedän ihmisiä joilla on paljon jännittävämpi elämä kuin mulla, mitäköhän heidän teoistaan sanoisitte?



Jos meistä jokainen kirjottaisi tänne päiväkirjan muodossa yhdestä päivästään niin saataisiin varmasti paljon surullisia tarinoita jotka valitettavasti ovat ihan tosia.



Elämä on.

tarina voisi olla totta, mutta provolta vaikuttaa.

Sinun tarinassasi on outoja juttuja, yhdessä kohtaa sanot etti mies haissut kaljalta kun tuli kotiin kuitenkin oli ryypännyt töissä niin että sammui veljellesi.

Ja jokin aika tän jälkeen tulee kotiin eikä haise miltään??

Ja työnantajako suvaitsee tämän että kaveri lähtee niin päissään töistä että sammuu heti kohta!?

Ja vaikka olisi vetänyt kamaa ei takulla voi jäädä huomaamatta edes sinulta ja jos varsinkin veljesi käyttää, niin luulisi tunnistavan " tapauksen"



Olen nähnyt monenlaista surkeaa kohtaloa ja tämä ei vaan tunnu todelta.

Myös se tuntuu oudolta, että olet paniikissa miehesi kohtalosta mutta voit tulla täne kirjoittamaan monta kymmentä viestiä!?

käytökseen pitää olla syy, mutta vaikka miten sitä tivaan niin sanoo ettei syytä ollut. En voi sen asian suhteen enempää tehdä, kun hän ei kerro niin ei kerro!



Kyllä tosiaan haluan tietää miksi teki näin!

uskooko nettipalstan juttuihin. Ja vielä kehtaavat haukkua niitä, jotka uskovat. Että rauha vaan kaikille, joku vielä uskookin jotain joskus.. Minulle ihan sama periaatteessa, onko tosi vai ei (mieluummin tietysti epätosi), mutta todella kurjaa ap, jos totta tämä on. :( Tsemppiä ja voimia nyt tilanteen selvittämiseen! Voisko tosiaan olla jokin neurologinen tms. ongelma?



Niin, kummallista nuo liian lyhyt lieka- ja miehet nyt vaan tekee tuollaista-jutut. En tiedä, että minkälaisia miehiä teillä on, mutta jos on ollut vuosikausia tietyt tavat ja kaikki hyvin, ja yhtäkkiä mies katoaakin/ei soita, niin johan siinä ihmettelee.

jos tänne olet valmis kirjoittaa tuollaista täytyy sinun olla valmis ottamaan myös vastaan toisenlaisetkin mielipiteet!

Vierailija:

jos tänne olet valmis kirjoittaa tuollaista täytyy sinun olla valmis ottamaan myös vastaan toisenlaisetkin mielipiteet!

Ja tämä oli 286:lta

silloin teki tuommoisia ap:n kuvailemia katoamistemppuja.

Kotiin tuli silmät punaisena, väsyneenä ja v***maisena.

Ei haissut millekään ja aluksi epäilinkin toista naista, mutta sitten tongin meidän autoa ja sieltä löytyi istuimen alta pussukoita ja nyssyköitä :/.

Ei kaljakaan enää haise, kun on tarpeeksi päälle poltellut.



Ja ymmärrän ap:n huolen. Itsellänikin oli sydän kurkussa ensimmäisillä katoamiskerroilla. Soitin sairaaloihin ja kavereille kun miestä ei alkanut näkymään, eikä vastannut puhelimeen.

Tiedän tunteen, kun paniikki vaihtuu vihaksi ja lopulta tekis mieli hakata ukko jauhelihaksi tai vähintäänkin repiä hiukset päästä :S .

eli eilen sitten juteltiin ja riideltiin, mies sanoi että olen syyksi että lähti koska minä olin pitänyt häntä panttivankina, ei ole saanut tulla ja mennä niinkuin olisi halunnut.



Sanoin että en ole edes tiennyt että hän haluaa mennä jonnekkin ja kysyin että minne än haluaa sitten mennä?

Poikien kanssa baariin kuulema.



Olin aika ihmeissäni kun mies ei ole sanonut haluavansa menevänsä mihinkään ja aina kun on halunnut niin on mennyt. En ole miestä kieltänyt menemästä.



En siis toisin sanoen tajua yhtään mitä horisee?????!!!!





Ja sitten se ilkein asia, hän sanoi että olen niin läski että täällä olisi kivampi olla jos laihtuisin!

Mulla on tullut ylipainoa jokun veran raskauden jälkeen, mutta mies ei ole koskaan sanonut minulle siitä mitään!



Eli hän kertoi miten ällöttävää on läskeihini koskea ja miten kaikilla olisi mukavampaa jos olisin laihempi. Kysyin että miten mukavampaa, olisiko hymy sitten jotenkin leveempi vai mikä?



No, itkuhan siitä tuli ja olenkin nyt itkenyt eilis illlan ja tämän päivän!



Tuntuu todella etten tunne miestä enää olenkaan!!!



Meillä on kaikki ollut hyvin, ei yleensä edes riidellä ja seksi on ollut loistavaa. Nyt yhdessä yössä minusta on tullut vankilan vartija ja ällöttävä läski.



En tiedä mitä ajatella?!

Ja edelleenkään ei ole hajua minkä takia mies minua näin kohtelee.



Sitten myöhemmin tänään alkoi jo ottaa sanojaan takaisin, että ei nyt ihan niin tarkoittanut ja puhuin vähän kärjistetysti... Mitä väliä sillä on? Ei tuollaista saa enää takaisin! En koskaan unohda miten inhotavasti mies minusta puhui.



Mitä mä nyt teen??

ei miehet haluu, et niitä kytätään töissäkin..



On se varmaan niin, et hän todella tuntee olonsa vangituksi.



Viet töihin, ja haet..



Mua itseäni ainakin rasittaa ihan sikana, kun mies on " kyttäri" .. Soittelee töihin jatkuvasti jne



Ei toi nyt mikään eron paikka ole !!! Tapahtuneesta pitää ottaa opiksi. Antaa tilaa toiselle.



No se, että hän haukkui sua läskiksi, on TÖRKEETÄ !!! Lapsellista, ja ala-arvosta. Hän varmaan ei itsekkään ole täydellinen.. Raksamies ei ainakaan mun mielestä ole täydellinen.. Sano sille, et" joo-o, voisit säkin olla vaikka insinööri, niin teillä ois varaa kahteen autoon.."



Anna samalla mitalla takasin

mutta en minä kyttää miestäni!



Ne eväät vein töihin koska hän soitti ja pyysi koska hän oli unohtanut ottaa rahaa mukaan!

Oli ensimmäinen kerta kun oltiin siellä ruokatunnilla.



Enkä muutenkaan hänen menemisiää estä, siksi en todella voi ymmärtää mistä hän tuollaista edes keksii väittää!!!



Se että välillä vien hänet (kun on nukkunut liikaa ja muuten myöhästyisi) ja haen hänet kun hän ei jaksa kävellä ja bussilla kestää niin kauan on ihan hänen OMIA PYYNTÖJÄÄN!!!!!!



Ei minua todella huvita 6.45 lähteä viemään autolla ketään mihinkään tai joka päivä keskeyttää se mitä ollaan tekemässä hakemisen vuoksi, mutta teen näin koska hän on pyytänyt.



Miehellä itsellä ei ole ajokorttia ja yksi syistä että suostuu siihen että meillä on auto on se että hänkin hyötyy siitä jotenkin.



En ole mikään kyttääjä enkä perään soittelija, siksi silloin maanatainakin mulla meni kauan ennekuin halusin soitella miehen työkavereille...

Oliko ihan ensimmäinen kerta, että näyttäydyit työpaikalla? Onko siellä raksalla (vai missä mies olikaan töissä) naistyöntekijöitä?

Voisiko olla niin, että miehesi on ihastunut johonkin ja sillä on silmäpeliä jonkin naisen kanssa? Ja mies häpesi kun sinä kävit siellä!!!



Tai sitten jotkut työkaverit ovat naureskelleet sinua miehellesi....



Olen todella pahoillani puolestasi! *hali*

Olen jo vuoden verran miehen hakenut töistä ja josjus vienkin eli kaikki naamat on mulle ihan tuttuja. Ja naispuolisia työntekijöitä ei siellä ole.



Niin mullekkin tuli mieleen että olisko joku sanónu musta jotain kurjaa mun miehelle kun noin mua haukkui...



Mietin vaan että mitä teen tuollaisella miehellä joka ei (ilmeisesti) minua sellaisessa tilanteessa puolustaisi ja haukkuu vielä itsekkin...



Mutta tosiaan, kaikki minut on nähnyt ennenkin ja monesti olen heittänyt myös työkavereita samalla kotiin...

Olen mielenkiinnolla seurannut tätä juttua.



Tuntuu, että miestäsi ahdistaa teidän parisuhde ja vauva.

Joillekin tulee tuollaista kriisiä, ei sille mitään voi. Turha

sinun on syyllistää itseäsi.



Teidän täytyy puhua miehesi kanssa ja sopia uudet

pelisäännöt. Miehesi haluaa ilmeisesti omaa aikaa enemmän.

Baarissa notkuminen ei ole kovin kehittävää, mutta

haluaisiko miehesi harrastaa jotain? Käydä lenkillä?



Jotkut miehet eivät osaa ilmaista itseään ja ahdistustaan

kovin hyvin. He vain mököttävät hiljaa ja pitävät kaiken

sisällään. Anna miehellesi aikaa ja ole kärsivällinen.

Kuuntele häntä, jos hän haluaa jotain sanoa. Älä

keskeytä, äläkä nalkuta.



Turha myös liioitella miehesi tempausta. Minunkin

ukkoni katosi baariin ja joutui putkaan, mutta annoin

sen anteeksi, eikä siitä ole sen koommin puhuttu.

Ihmiset tekevät virheitä.

ja ihmeellinen arvomaailma.



Kommunikoinnissakin tuntuu olevan jotain viilaamista?

Selittikö miehesi että mistä kummasta hän oli sitä kaljaa työpaikalle saanut...tai rahaa millä sitä kaljaa hankkinut, jos hänellä ei kerran ollut rahaa edes ruokaan?! Melko paljon nimittäin pitää juoda että aikuinen ihminen sammuu kesken päivän!!



Toivottavasti saatte asian selvitettyä! itse en ainakaan voisi jatkaa liittoa jos tuollainen asia " kummittelisi" koko ajan mielessäni...

nyt ollaan juteltu miehen kanssa ja hän sanoi että haluaisi mennä kaverilla käymään joskus tai sitten työkaverin kanssa kaljalle joskus.



Mä en ymmärrä miksi mies ei ole mennyt koska en ole häntä ikinä kieltänyt eikä mies ole ikinä edes sanonut haluavansa mennä.



No, juteltiin ja sanoin että tottkai voi mennä ja hän oli ihmeissään että enkö sitten suutu ja sanoin etten tietenkään... mä en oikeesti tajua mistä hänellä on tuollainen käsitys...



Ja noista nimittelyistä kun kysyin että ajatteleeko oikeasti noin niin hän tietysti perui kaikki puheensa ja kovasti pyyteli anteeksi. Sitten puhui vaan siitä miten töissä on liian kiire ja pomo valittaa kaikesta ja ei edes enää oikeastaan viihdy siellä ja haluaisi vaihtaa työpaikkaa.



Häntä onkin jo pyydetty toisaalle mutta ei tiedä minkä ratkaisun tekisi.



Ainoa asia josta tunnustan nipottaneeni on jokapäiväinen kaljan juominen... mies ei juo kännejä, utta 2 pulloa töiden jälkeen. Ehkä olen nipo, mutta 4 vuota alkoholistin kanssa ja lapsuus alkoholistivanhempien varjossa on tehnyt minusta ihmisen joka ei voi sietää kaljan hajua...

Sovittiin että juo ne 2 pulloa muta syö sitten purkkaa päälle =)



Mä rakastan mun miestä kaikesta huolimatta tosi paljon, yhdessä ollaan oltu kohta 5 vuotta.



Meillä normaalisti kaikki on tähän asti ollut hyvin, me ei oikeestaan edes koskaan riidellä ja lapsen saamisenkin jälkeen ei olla oltu koskaan läheisempiä kuin nyt.



Sen vuoksi tämä kaikki yllätti minut ihan täysin ja ei mieskään oikein osannut käytöstään selittää.

Ollaan aina pysytytty puhumaan kaikesta ja puhutaankin paljon.

Siksi oli yllätys että miehellä kuitenkin oli tarve vaan häipyä ilmoittamatta mitään...



Vaikka miten sitä luulee että tuntee toisen ja että puhutaan kaikesta ja kaikki on hyvin niin ei sitä kuitenkaan KOSKAAN voi sata varmasti tietää mitä toisen mielessä liikkuu... viikko sitten olisin itse väittänyt toisin, mutta elämä opettaa.



Sovittiin miehen kanssa että unohdetaan koko juttu, asia on sovittu ettei hän enää noin tee vaikka miten ahdistaisi muistaa puhua ääneen KAIKISTA mieltä painavista asioista.



Eli, sopu on palannut kotiimme, poikakin on taas iloinen kun ei tarvitse katosoa tappelevia vanhempia ja kaikki on ainakin nyt hyvin.



Ainoastaan minä en vaan saa, vaikka miten yritän, miehen sanoja minun painostani pois mielestä.... en ole halunnut sovintoseksiä ja huomaan etten ole ilman vaatteita miehen edessä... jotenkin se satutti enemmän kuin se ryyppäämässä oleminen... vaikka mies monesti sanoi että vihaisena halusi vain loukata pahiten mitä keksi ja ettei todella sitä tarkoittanut niin silti....



Ja niistä huumeista... en tiedä mitä veljelläni oikeasti tapahtui, mies ja veli pysyvät tarinassaan saumattomasti... tapahtui mitä tapahtui, sitä en saa kai koskaan tietää, kunhan ei toistu.

mutta tuliko ap:lle ketjua lukiessa mieleen jospa sinulla tosiaan on liian lyhyt hihna mieheesi? ymmärrän miestäsi että sinun KYTTÄÄMISESI on alkanut ahdistaa, niin paljon että on täytynyt nollata.



en haluaisi olla miehesi tilalla, ahdistaa jo ajatus siitä että joku kyttää kokoajan, soittelee pomot ja työkaverit kun on tunnin myöhässä jostain... huhhuh!!

mutta onko sun mies about 30v?

Meinaan että lähipiirissä (ja meilläkin) samantyyppistä toimintaa havaittavissa ja porukka on siinä <30v> ... :-S ikäkriisi

minä en ole halunnut miestä hakea vaan se että haen hänet on yksi syy miksi hän suostuu että meillä on auto. mies itse haluaa että haen hänet ja haen kyllä jatkossakin! se on minulta palvelus hänelle josta hän on iloinen.





en kyttää miestäni!



ihmettelen todella ettekö te huolestuisi jos menette hakemaan sovitusti toista jostain ja hän ei olisikaan siellä?

päteekö ajatusmaaima myös ystäviinne? jos sovitte kaverinne kansa näkevänne jossain ja kaveri ei siellä olekaan niin lähdettekö soittamatta pois?

ette yhtään ihmettelisi mitä on tapahtunut?



todella pistää miettimään minkälaisia suhteita teillä on kun ei toisen katoaminen hetkauta mitenkään!

todella kummallista jollette toiselle ilmoita jos tulette myöhemmin kotiin kuin normaalisti.



siksi olin niin huolissani kun meillä on aina puolin ja toisin ilmoitettu jos päivään tulee jotain muutoksia niin toinen tietää eikä tarvitse ihmetellä.

ei se ole mitään kyttäämistä!

ootteko olleet kovin tiiviisti yhdessä nämä vuodet? yhdessä " aina" vapaa-ajalla?

en uskokaan, että olet miestäsi kieltänyt menemästä. mies kieltää itse itseltään asioita, joita voisi tehdä, mutta tuntee syyllisyyttä vapaudenkaipuustaan. se on tuttua minulle itsellenikin (olen nainen). syytän miestäni siitä, miten hän kieltää minulta kaiken, vaikka se olenkin minä itse... jokin siinä vapauden tunteessa pelottaa, ehkäpä se, että en tiedä missä rajani menevät, entä, jos ihastunkin liikaa omaan itsenäisyyteeni?



haen tätä juttua koko ajan, jotenkin irtaannun perheestä, mutta samalla toivon ettei se ole uhka perheelle. pyytelen siis anteeksi menojani, en uskallakaan lähteä, ja jos uskallan, ahdistun.