4 tyttöä, mies jaksaisi sinnikkäästi yrittää vielä poikaa, minä en enää

Vierailija kirjoitti:

Yhdeltä mieheltä tulee vain yhtä sorttia.

Tai kahta. Meillä 2 kumpaakin ja ihan samoista vanhemmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukkini halusi poikaa, mutta sai 3 tyttöä. Mummon terveysongelmien vuoksi ei enempää voinut hankkia. Myös lapsenlapsissa oli ensin monta tyttöä, mutta sitten syntyi 4 poikaa. Koin lapsena, että veljeni oli ukille tärkeämpi kuin minä, ja varmaan olikin. Myös hopeisen astiaston ukki testamenttasi nimenomaan ensimmäiselle suvun pojalle.  

Ukkini syntyi 20-luvulla, joten tämän ymmärtää. Miehesi kohdalla ei ole ihan niin selvää. 

MIKSI se olisi 20-luvulla syntyneellä yhtään sen ymmärrettävämpää kuin muillakaan vuosikymmenillä syntyneillä?

No sen takia, että miehet olivat silloin naista tärkeämpiä. Sillä ajatuksella ukki on kasvatettu. Tasa-arvo tuli vasta paljon myöhemmin. Oman äidin (50-l syntyneet) ikäpolvessa naiset jo kouluttautuivat ja hankkivat työpaikan. Molemmat mummoni olivat kotiäitejä.

Ukki kyllä rakasti tyttäriään ja oli hyvä isä ja ukki myös meille tytöille. Mutta se pojan saaminen oli vain siihen aikaan arvokkaampi asia.

Ukki ei myöskään koskaan auttanut siivouksessa, ruoanlaitossa tms., koska ne olivat naisten töitä. Sen ikäpolven miehet ajattelivat näin.

Sen sijaan joku esim. 80-luvulla syntynyt mies luulisi ajattelevan täysin eri tavalla. 

Eivät miehet sen tärkeämpiä olleet silloin kuin nytkään. Jos tuolle linjalle lähdetään, syntymäajankohdasta riippumatta pitäisi kaikilta hyväksyä naisviha. AINA on ollut ihmisiä, jotka pitävät miehiä tärkeämpinä kuin naisia. AINA on ollut ihmisiä, jotka eivät niin ajattele. Syntymäajankohta EI vaikuta siihen!

Tunnen paljon 80-90-luvuilla syntyneitä miehiä. Yksikään heistä ei tee kotitöitä. Ei auta siivoamisessa, ruuanlaitossa tai missään muussakaan. Naisviha ja miesten tärkeämpänä pitäminen on nykypäivää. On täysin järjetöntä vaatia 80-luvulla syntyneiltä miehiltä muuta.

Ainoa pieni ero on tapahtunut naisissa. Nykyään on entisaikoja enemmän naisia, (silti hyvin pieni määrä) jotka pitävät naisia yhtä arvokkaina kuin miehiäkin. Miesten asenteissa ja ajattelutavoissa EI ole tapahtunut mitään muutosta.

Voisitko kirjoittaa ihan normaaleilla kirjaimilla? Nuo lihavoidut käyvät rasittavaksi lukea.

No, olen kanssasi eri mieltä. 20-luvulla oli vielä täysin erilainen maailma. Naiset ovat saaneet äänioikeuden Suomessa 1906 ja ensimmäiset naiskansanedustajat on valittu 1907. Vasta 10 vuotta ennen 20-lukua. Nainen oli pitkään miehen omaisuutta, eikä saanut omistaa mitään. Naisen tehtävä oli mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Vanhapiika oli säälittävä otus, nainen joka otti eron miehestä oli halveksuttava. Avioton äiti samoin halveksittu. 

Moni asia, mikä on nyt itsestään selvää oli silloin vielä uutta, tai ei ollut olemassa ollenkaan. Nainen saa hankkia koulutuksen ja ammatin, tehdä uraa, olla johtotehtävissä. Saa olla menemättä naimisiin, saa erota, saa hankkia lapsia tai olla hankkimatta. 

Naiset voivat olla jopa ministereinä ja presidenttinä. 

Oma -49 vuonna syntynyt isäni hoiti meitä lapsia, oli synnytyksessä mukana, vaihtoi vaippoja, pesi tiskejä ja pyykkiä jne. äidin apuna. Ei vaatinut että äiti jäisi kotiin meidän kanssa, vaan hyväksyi sen että äidillä oli oma uransa. Hänen äidillään oli työpaikka, mutta ukki vaati että hänen vaimonsa on oltava kotiäitinä. Isä ei siis ainakaan kotoaan saanut sitä mallia. Kyllä se tuli yhteiskunnallisesta muutoksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä on neljä tervettä lasta niin eiköhän se riittä. Mites sitten kun viides lapsi on poika mutta samalla käy huono tuuri ja on myös vaikka vakavasti autistinen? Siinä sitten kuuden muun perheenjäsenen elämät pilalla kun piti vielä väkisin yrittää poikaa.

Siis mitä? Autistinen lapsi pilaa toisten elämän??

Varmasti autististen lasten äidit eivät vaihtaisi omaa lastaan mihinkään, eivätkä sanoisi että elämä on pilalla. 

Arki on erityislapsen kanssa vaikeampaa, mutta ei se tarkoita että elämä on pilalla. Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa, eikä se ole sitä useimmille ihmisille. 

Etkö oikeasti ole ikinä nähnyt yhtään dokkaria, jossa vanhempien psyyke ja sisarusten elämä on täysin hajalla kun vakavasti autistinen lapsi todellakin pilaa väkivallalla ja jatkuvalla hoidon tarpeella kaikkien elämän (paitsi isän, joka on yleensä häipynyt) ja äiti kyyneleet silmissä toteaa että olisinpa jättänyt tekemättä?

Ja näissä ei siis ole kyse mistään kevyestä aspergerista vaan sellaisesta että lapsi ei esim. koskaan opi puhumaan ja kärsii itsekin elämänsä jokaisena päivänä.

Kyllä ne aspergeritkin pilaavat perheensä elämän, ainakin jos ovat poikia.

No eivät todellakaan pilaa. 

Yhtä hyvin voisi sanoa, että pikkuvauva pilaa perheen elämän, jos huutaa paljon ja toisten pitää valvoa, ja pitää vaihtaa vaippoja ja kaikkea. Kaikista lapsista on vaivaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos teillä on neljä tervettä lasta niin eiköhän se riittä. Mites sitten kun viides lapsi on poika mutta samalla käy huono tuuri ja on myös vaikka vakavasti autistinen? Siinä sitten kuuden muun perheenjäsenen elämät pilalla kun piti vielä väkisin yrittää poikaa.

Siis mitä? Autistinen lapsi pilaa toisten elämän??

Varmasti autististen lasten äidit eivät vaihtaisi omaa lastaan mihinkään, eivätkä sanoisi että elämä on pilalla. 

Arki on erityislapsen kanssa vaikeampaa, mutta ei se tarkoita että elämä on pilalla. Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa, eikä se ole sitä useimmille ihmisille. 

Etkö oikeasti ole ikinä nähnyt yhtään dokkaria, jossa vanhempien psyyke ja sisarusten elämä on täysin hajalla kun vakavasti autistinen lapsi todellakin pilaa väkivallalla ja jatkuvalla hoidon tarpeella kaikkien elämän (paitsi isän, joka on yleensä häipynyt) ja äiti kyyneleet silmissä toteaa että olisinpa jättänyt tekemättä?

Ja näissä ei siis ole kyse mistään kevyestä aspergerista vaan sellaisesta että lapsi ei esim. koskaan opi puhumaan ja kärsii itsekin elämänsä jokaisena päivänä.

Tunnen itse perheen, jossa on vaikeasti autistinen lapsi. Olihan se alussa rankkaa, mutta lapsi kuitenkin oppi kommunikoimaan ja käyttäytymään "normaalisti",  pääsi autisteille tarkoitettuun kouluun ja sitten sisäoppilaitokseen asumaan. Aikuisena hän sai oman asunnon, jossa sosiaalihoitaja käy auttamassa. 

Missään tapauksessa ei perhe koe, että tämä tyttö olisi pilannut heidän elämänsä. Isosisko on normaalisti työelämässä ja naimisissa, kaksi lasta. Isä ja äiti elävät mukavaa eläke-elämää ja asuvat lähellä autistitytön asuntoa, että voivat käydä auttamassa tarvittaessa. 

Minusta ei ole OK sanoa toisten ihmisten elämästä että se on "pilalla" vaikean erityislapsen takia. Mieti vähän mitä kirjoitat, täällä voi olla paljon erityislasten vanhempia lukemassa. 

Olen eri, mutta eihän tässä sinun tuttusi perheestä puhuttukaan vaan ap:n tilanteesta. Ja ap ei edes halua lisää lapsia. Joten on ihan kohtuullista ajatella, että vaikeasti vammainen tai sairas lapsi olisi tässä tapauksessa aika katastrofi ja voisi jopa pilata perheen elämän.

Vastasin tuohon "etkö ole nähnyt yhtään dokumenttia" jne. Ei tartte nähdä, kun tiedän yhden perheen todellisuuden. Miksi se perhe, jolle kävi hyvin, on vähemmän tärkeä kuin sellainen, jossa menee huonosti? 

Mistä tiedät, että AP:n perheessä olisi katastrofi, jos heille syntyisi vammainen lapsi? 

https://www.is.fi/perhe/art-2000005280200.html

https://www.iltalehti.fi/raskausjalapset/a/b1e6a604-b6da-49f7-9f6a-5722…

Av-mammat eivät siis näihin usko, mutta peukutellaan "mies voi tehdä vain yhtä lajia" -kommentteja?

Vierailija kirjoitti:

Pojasta tulisi todellinen alfa, kun oppii olemaan tyttöjen kanssa pienestä pitäen.

Oppisi myös kuinka ällöttäviä tytöt ovat, joten ei pistä ketään naista jalustalle.

Ennen kaikkea tytöistäkin tulisi normaalimpia, kun heillä olisi ymmärrystä poikien elämästä. Tyttöjä on neljä, niin se on tärkeämpää että neljästä tulee normaali kuin se että yhdestä.