Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vaimo jäi kiinni pettämisestä itse teossa. Miten päästä yli ja antaa anteeksi?

Vierailija
07.04.2021 |

Mitään veetuilua ei tartte kirjoittaa. Olen saanut ihan tarpeeksi p**kaa niskaan ja sydämeen. Vaimo jäi kiinni hässimisestä meidän aviovuoteessa toisen miehen kanssa, suhdetta oli kestänyt puoli vuotta ja kuulemma eivät ole enää tekemisissä. Olen aivan mäsänä ja rikki. Ystäville ja suvulle en ole kertonut, en ole pystynyt, mutta pyysin samana iltana vaimoa pakkaamaan kamat ja häipymään yhteisestä kodista ainakin toistaiseksi. Vaimo majailee nyt siskonsa luona ja tässä vaiheessa varmaan ihmettelette miksi en ole laittanut eroa vireille. Yksinkertaisesti en kykene ja haluan kuulla syyn pettämiseen, mutta nyt tartten aikaa olla yksin ja miettiä. Olen ollut vuoden alusta saakka sairauslomalla ja pettämispäivänä olin sairaalassa tutkimuksissa, jolloin nämä kaksi olivat n*ineet keskenään. Lähtiessä en osannut sanoa vaimolle milloin tulen mutta sairaalareissulla voi vierähtää monta tuntia. Tulin lopulta kotiin ja näky oli sitä mitä en koskaan olisi halunnut nähdä. Itse en ole pettänyt enkä petä, mutta miten tästä voi päästä yli ja antaa anteeksi? Lapsia ei ole ja naimisissa on oltu yli 7 vuotta.

Kommentit (285)

Vierailija
221/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

LVAP =

Lehmä Vaihtoon Ansaitset Paremaa

Vierailija
222/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen niin paljon tätä elämää nähnyt, että se suhde on se kaikista pahin juttu, ei seksi. Seksi kännissä on todella paljon vähemmän pahempi juttu kuin selvinpäin todellakin harkiten.

Tuletkohan koskaan saamaan edes oikeaa todellista syytä pettämiselle.

mehän on kuultu jo todellinen syy: kyvyttömyys käsitellä ongelmia.

Joskus se saattaa olla myös: en rakasta sinua enää, en ole saanut sitä kakaistua ulos näin suoraan koska säälittää ja kuvittelin, että jos olen välinpitämätön ja kylmä niin sinunkin tunteet kuolee pois ja erosta tulee helppo. Rakastuin vatvoessa asiaa ja odotellessa ihmettä toiseen, haluan erota ja joudun sen nyt näin suoraan viimein sanomaan kun jäin kiinni pettämisestä.

Moni vaan ei saa vielä kiinni jäädessäänkään kerrottua totuutta, vaan petetyn reaktio säikäyttää ja alkaa peittely ja asioiden muka-korjaaminen. Se se vasta tyhmyyttä onkin, tilanne vaan entisestään kriisiytyy kun petetty huomaa, ettei toinen ole sydämellään näissä korjausyrityksissä mukana. Kuulin eräältä tuttavalta, että terapeutti oli pariterapiassa miehelleen tokaissut, ettei sinulla taida oikeasti olla halua tätä suhdetta hoitaa kuntoon. Oikeassa oli

Siis tuossa toisessa esimerkissäsikin oli kyse ihan samasta asiasta eli kyvyttömyydestä käsitellä tunteita. Ihan turha sitä pettämistä on romantisoida ja yrittää kääntää sitä niin että kyseessä olisi jonkinlainen palvelus petetylle. Pettäminen on petetylle traumaattinen tapahtuma.

Niin? Väitinkö jotain muuta? Mutta kuinka moni tuon todella haluaa kuulla? Vai mieluummin kuulisi jotain sen kaltaista kuin "olen ikäkriisissä", "en ole sinulle kyllin hyvä", " h*a vietteli". Hatunnosto heille, joille suhteessa voi todella turvallisesti kertoa mitä tuntee. Tuntuisikin oudolta, että tällaista puolisoa lähtisi pettämään, ehkä siinä sitten olisi jotain patologista jännityksen hakua mukana.

Kirjoitustavastasi johtuen luulin sinun listanneen kaksi eri syytä pettämiseen.

Miksi ei haluaisi kuulla? Minä päinvastoin luulen, että moni erittäin mielellään kuulisi. Tuota syytä tosin harvoin kukaan saa, sillä ihmiset joiden asioiden käsittelytaidot ovat puutteelliset, eivät tätä heikkoutta itsessään tunnista niin että osaisivat sen sanoittaa.

No, sinä et sitten ole ollut suhteessa ihmisen kanssa joka ei eroa hyväksy. Minä taas tiedän, että moni torjuu täysin puolison ilmaisut tunteiden loppumisesta tai halusta ottaa etäisyyttä vaikka asumuseron kautta. Et itse sitten ilmeisesti koskaan ole kuullut tapauksista, joissa toisen pyytäessä eroa, tai vaikapa juuri asumuseroa / 'taukoa' toinen osapuoli vastaa uhkaamalla vaikkapa lasten viemisellä tai suisiidilla? Näitähän on jonkin verran toteutettukin ja jäljelle jääneet kertovat pelänneensä, että näin käy, mutta eivät olleet kuitenkaan täysin uskoneet siihen. Ymmärrätkö kuinka vaikeaa usein miehen on kävellä ulos kotoaan puolison jäädessä sinne sekavassa mielentilassa lääkepurkkien kanssa? Jos kumppani on vaikeasti läheisriippuvainen tai epävakaa, hänellä ei välttämättä ole muita läheisiä, ketä voisi apuun kutsua. Kun tilanne toistuu ja kroonistuu, siitä voi tulla vuosien painostava helvetti molemmille osapuolille, josta on todella vaikea päästä irti. Toivoisin, että jokainen tällaisessa tilanteessa uskaltaisi hakea puolueetonta keskusteluapua, mutta inhimillistä lienee sekin, että monesti se ymmärtäjä löytyy ihan muualta elämänpiiristä ja sen myötä myös perspektiivi ja uskallus repiä itsensä vapaaksi. 

Kyllä noita neuvojia on akuutissa tilanteessa luettu näiltä palstoilta, mutta se on vaan hieman eri asia oikeasti kylmänviileästi todeta rakkaalle ihmiselle, että tämä oli tässä, vedä itsesi sit kiikkuun jos siltä tuntuu.

Itsarilla uhkaileva on häken asiakas, ei puolison.

Sulla on sellainen käsitys että itsetuhoisen ihmisen saa Suomessa helposti tahdonvastaiseen hoitoon? Jos jäät viereen vahtimaan niin toinen ei tuu koskaan laskee irti toivosta, jos taas lähdet ja kuittaat homman häke-puhelulla niin sittenpä elät lopun elämääsi syyllisyydessä. Niin kuin miehen entinen kriisiosastolta aikoinaan viestitti (oli sinne itse pariksi päivää ilmoittautunut hieman epäselväksi jääneen terveysongelman jälkeen); muista lopun elämääsi mitä mulle teit kun hylkäsit. Mut hienoa, että täällä on kaikki niin sosiaalisesti älykkäitä silkkihanskoja, että hoitaisivat tällaisenkin pitkittyneen eroyritelmän virheettömästi maaliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos toinen ajautuu pettämään niin suhteessa on ollut jo pitkään sitä ennen joku vika.

Ihmisten pitäisi osata lähteä huonoista liitoista tai suhteista. Oli siinä sitten lapsia, asuntolainaa tai mukava ystäväpiiri tai mukavat anopit. Jokaisella on vain yksi elämä joka voi päättyä milloin tahansa.

Vierailija
224/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kolikolla on aina kaksi puolta. Minusta on ilmeistä että vaimo ei ole saadut tyydytystä AP:lta ja sen takia on hakenut seksiä muualta. Kaikenlaiset syyttelyt "pettämisistä" voi jättää omaan arvoonsa ja AP voi itse katsoa  peiliin. Tietenkin on onnetonta jos sairastuu mutta kuka viriili ihminen uhraa elämänsä toisen sairastelujen takia - ja kuinka pitkäksi aikaa? Vuosiako pitäisi kärvistellä puutteessa siksi että toinen on sairas ja/tai kykenemätön?

Ei, jos AP:ssa on yhtään miestä jäljellä parempi on tunnustaa että vaimo teki aivan oikein.

Muutenkin nämä pettämisjutut on aika naurettavia: ei se pano ole se pointti vaan se että suhde on ollut viallinen jo kauan ennen sitä. Ei toista ihmistä voi omistaa eikä hänen tekojaan saa rajoittaa vaikka siitä oma mieli pahoittuisikin. Tämä on todellista rakkautta jota suuri osa ihmisistä ei vaan tajua

Vierailija
225/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä luulet hyötyvän siitä, että hän selittää sinulle jonkin syyn pettämiselleen? Minä en antaisi anteeksi. Ja kun ei ole lapsiakaan, niin hopeat jakoon ja parempaa naista etsimään. Jos jatkat suhdetta, niin pettäminen ei unohdu sinulta koskaan. Aina kun teillä olisi seksiä, ajattelet, että siellä on ollut sen toisen miehen kalu. On myös erittäin röyhkeää, että hän petti sinua teidän omassa kodissa ja sängyssä. Sinun ostama sänky? Usko nyt, teidän suhde on loppu. 

Lopuksi: Muista se, että kerran pettänyt pettää hyvin todennäköisesti uudelleen.

M51

Vierailija
226/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuommoiset naiset kannattaa heivata mäkeen välittömästi, eikä kuunnella mitään aneluita päästä takaisin. Vaikea sanoa onko pettänyt ennen. Todennäköisesti kuitenkin tässä rysän päältä kiinni jäämisestä käyttää tarinassaan paljon värikynää ja tulee varmasti pettämään uudelleen.

Nauti keväästä ulkoillen - mieltä ja kehoa kuntoon. Kohta taas pääsee ihmisten ilmoille. Paljon parempia naisia on taas liikkeellä. Uutta matoa koukkuun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ero on paljon helpompaa kun teillä ei ole lapsia. Erosta selviäminen vie aikaa , mutta siitä selviää kyllä.

Tsemppiä!

Tämän vuoksi monet porsivatkin.

Vierailija
228/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen todella pahoillani puolestasi. Yksi yhden yön kännisutaisu olisi mielestäni anteeksi annettavissa, mutta puolen vuoden sivusuhde ja siihen liittyvä jatkuva valehtelu on aivan eri asia. Koska teillä ei ole edes lapsia, niin miettisin todella tarkkaan kannattaako suhdetta yrittää pelastaa. Se että rakastaa toista ei ole syy jäädä huonoon avioliittoon. 

Kiitos ei. En saisi parempaa oloa kostamisesta enkä harrasta yhden yön juttuja. Siitä jäisi vain paha mieli, koska en halua pettää. Olen liian uskollinen omalle vaimolle enkä halua ketään vierasta, vaikka sattuukin. Anteeksi antaminen tulee olemaan hidas prosessi, olimme yhdessä vaiko emme. Itseni tuntien kykenen anteeksi antoon mutta unohtaa en voi, siksi haluan jutella kasvokkain vaimoni kanssa. Jos liittomme jatkuu, niin haluan tehdä selväksi yhteiset uudet pelisäännöt. Ap

Annatko anteeksi kun (kun) tulee se toinen kerta? Kolmas kerta?

Annatko anteeksi, jos ilmenee, että hän on pettänyt sinua jo ennen tätä puolen vuoden suhdetta?

Hukkaat aikaasi ja elämääsi, jos jatkat. Mitä hyödyt siitä, että sama tilanne tulee varmasti eteen uudelleen?

Hän petti sinua teidän kodissa ja teidän yhteisessä sängyssä. Mielestäni hän vit***li sinulle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän emakon peräreiästä riitä useammallekin nylkyttäjälle <3

Vierailija
230/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Moi ap! Täällä kohtalotoveri, jolla hieman samantyyppinen tarina. Olen käynyt läpi tätä kriisiä reilut puoli vuotta. Suosittelen kriisikeskuksen keskusteluapua. Se on maksutonta ja anonyymiä. Aika lievittää tuskaa. Olet vahva! Voimia!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se scores sen pillun niinku maalii, se amma ei kestäny sen banaanii.

Vierailija
232/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eipä siinä toisten neuvot auta. Anteeksi voi antaa, vaikka eroiskin. Ja jos tuntuu, että anteeksi voi antaa, niin silloin se on annettava ja unohdettava kokonaan, vaikka helppoo se ei oo. Riippuu niin ihmisestä.

Mieti ja miettikää rauhassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet hyötyvän siitä, että hän selittää sinulle jonkin syyn pettämiselleen? Minä en antaisi anteeksi. Ja kun ei ole lapsiakaan, niin hopeat jakoon ja parempaa naista etsimään. Jos jatkat suhdetta, niin pettäminen ei unohdu sinulta koskaan. Aina kun teillä olisi seksiä, ajattelet, että siellä on ollut sen toisen miehen kalu. On myös erittäin röyhkeää, että hän petti sinua teidän omassa kodissa ja sängyssä. Sinun ostama sänky? Usko nyt, teidän suhde on loppu. 

Lopuksi: Muista se, että kerran pettänyt pettää hyvin todennäköisesti uudelleen.

M51

Sairasta. Miksi vaimon pillussa ei olisi saanut olla muita kulleja? Neitsytkö sen vaimon pitää olla LOL Millä vuosisadalla herra51 oikein elää?

Suhde voi olla loppu mutta se että vaimo harrasti seksiä toisen miehen kanssa tuskin on oikea syy. Jos suhde toimii niin sillä ketä vaimo panee (tai mies) ei pitäisi olla paljoa väliä. Se pano ei ole se pointti vaan se miksi niin tapahtui tai tapahtuu

Vierailija
234/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

narahtiko ns. rysän päältä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eipä siinä toisten neuvot auta. Anteeksi voi antaa, vaikka eroiskin. Ja jos tuntuu, että anteeksi voi antaa, niin silloin se on annettava ja unohdettava kokonaan, vaikka helppoo se ei oo. Riippuu niin ihmisestä.

Mieti ja miettikää rauhassa.

Sikäli olen eri mieltä, että ei tässä mitään miettimisaikaa enää tarvita. Eikö tuo ole täysin selvä tilanne? Kehotan aloittajaa vetämään nopeat johtopäätökset ja jatkamaan omaa elämää. Miksi venyttää lopputulosta, joka on selvä jo nyt? Mitä nopeammin eroaa, sen nopeammin pääsee omaan elämään kiinni. Aloittajalle sanon: Älä turhaan roiku, päästä irti. Nokka kohti parempaa elämää.

Vierailija
236/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet hyötyvän siitä, että hän selittää sinulle jonkin syyn pettämiselleen? Minä en antaisi anteeksi. Ja kun ei ole lapsiakaan, niin hopeat jakoon ja parempaa naista etsimään. Jos jatkat suhdetta, niin pettäminen ei unohdu sinulta koskaan. Aina kun teillä olisi seksiä, ajattelet, että siellä on ollut sen toisen miehen kalu. On myös erittäin röyhkeää, että hän petti sinua teidän omassa kodissa ja sängyssä. Sinun ostama sänky? Usko nyt, teidän suhde on loppu. 

Lopuksi: Muista se, että kerran pettänyt pettää hyvin todennäköisesti uudelleen.

M51

Sairasta. Miksi vaimon pillussa ei olisi saanut olla muita kulleja? Neitsytkö sen vaimon pitää olla LOL Millä vuosisadalla herra51 oikein elää?

Suhde voi olla loppu mutta se että vaimo harrasti seksiä toisen miehen kanssa tuskin on oikea syy. Jos suhde toimii niin sillä ketä vaimo panee (tai mies) ei pitäisi olla paljoa väliä. Se pano ei ole se pointti vaan se miksi niin tapahtui tai tapahtuu

No en minä mikään munkki ole! Totta kai jokaisella on menneisyys ja edellisiä suhteita.

Kyllä seksi, eli pettäminen, on iso syy eroamiseen. Mikä sitten jos ei se?

M51

Vierailija
237/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kolikolla on aina kaksi puolta. Minusta on ilmeistä että vaimo ei ole saadut tyydytystä AP:lta ja sen takia on hakenut seksiä muualta. Kaikenlaiset syyttelyt "pettämisistä" voi jättää omaan arvoonsa ja AP voi itse katsoa  peiliin. Tietenkin on onnetonta jos sairastuu mutta kuka viriili ihminen uhraa elämänsä toisen sairastelujen takia - ja kuinka pitkäksi aikaa? Vuosiako pitäisi kärvistellä puutteessa siksi että toinen on sairas ja/tai kykenemätön?

Ei, jos AP:ssa on yhtään miestä jäljellä parempi on tunnustaa että vaimo teki aivan oikein.

Muutenkin nämä pettämisjutut on aika naurettavia: ei se pano ole se pointti vaan se että suhde on ollut viallinen jo kauan ennen sitä. Ei toista ihmistä voi omistaa eikä hänen tekojaan saa rajoittaa vaikka siitä oma mieli pahoittuisikin. Tämä on todellista rakkautta jota suuri osa ihmisistä ei vaan tajua

Kommentoin nyt vaan lyhyesti: täydellistä suhdetta ei olekaan. Jos suhteesta tai toisesta haluaa löytää syyn pettämiselle tms, se löytyy kyllä! Jos ei 5 v aikana niin sitten myöhemmin.. olen itse pettänyt, ja vastuu on minulla, ei puolisolla! Ei tosiaan ollut täydellistä, mutta ei hyväksyttävää syytä tekooni ollut suhteessa tai toisessa.

Vierailija
238/285 |
08.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä luulet hyötyvän siitä, että hän selittää sinulle jonkin syyn pettämiselleen? Minä en antaisi anteeksi. Ja kun ei ole lapsiakaan, niin hopeat jakoon ja parempaa naista etsimään. Jos jatkat suhdetta, niin pettäminen ei unohdu sinulta koskaan. Aina kun teillä olisi seksiä, ajattelet, että siellä on ollut sen toisen miehen kalu. On myös erittäin röyhkeää, että hän petti sinua teidän omassa kodissa ja sängyssä. Sinun ostama sänky? Usko nyt, teidän suhde on loppu. 

Lopuksi: Muista se, että kerran pettänyt pettää hyvin todennäköisesti uudelleen.

M51

Sairasta. Miksi vaimon pillussa ei olisi saanut olla muita kulleja? Neitsytkö sen vaimon pitää olla LOL Millä vuosisadalla herra51 oikein elää?

Suhde voi olla loppu mutta se että vaimo harrasti seksiä toisen miehen kanssa tuskin on oikea syy. Jos suhde toimii niin sillä ketä vaimo panee (tai mies) ei pitäisi olla paljoa väliä. Se pano ei ole se pointti vaan se miksi niin tapahtui tai tapahtuu

No en minä mikään munkki ole! Totta kai jokaisella on menneisyys ja edellisiä suhteita.

Kyllä seksi, eli pettäminen, on iso syy eroamiseen. Mikä sitten jos ei se?

M51

No se että vaimon pitää hakea seksiä muualta, se on se mahdollinen syy lopettaa suhde

Vierailija
239/285 |
09.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen niin paljon tätä elämää nähnyt, että se suhde on se kaikista pahin juttu, ei seksi. Seksi kännissä on todella paljon vähemmän pahempi juttu kuin selvinpäin todellakin harkiten.

Tuletkohan koskaan saamaan edes oikeaa todellista syytä pettämiselle.

mehän on kuultu jo todellinen syy: kyvyttömyys käsitellä ongelmia.

Joskus se saattaa olla myös: en rakasta sinua enää, en ole saanut sitä kakaistua ulos näin suoraan koska säälittää ja kuvittelin, että jos olen välinpitämätön ja kylmä niin sinunkin tunteet kuolee pois ja erosta tulee helppo. Rakastuin vatvoessa asiaa ja odotellessa ihmettä toiseen, haluan erota ja joudun sen nyt näin suoraan viimein sanomaan kun jäin kiinni pettämisestä.

Moni vaan ei saa vielä kiinni jäädessäänkään kerrottua totuutta, vaan petetyn reaktio säikäyttää ja alkaa peittely ja asioiden muka-korjaaminen. Se se vasta tyhmyyttä onkin, tilanne vaan entisestään kriisiytyy kun petetty huomaa, ettei toinen ole sydämellään näissä korjausyrityksissä mukana. Kuulin eräältä tuttavalta, että terapeutti oli pariterapiassa miehelleen tokaissut, ettei sinulla taida oikeasti olla halua tätä suhdetta hoitaa kuntoon. Oikeassa oli

Siis tuossa toisessa esimerkissäsikin oli kyse ihan samasta asiasta eli kyvyttömyydestä käsitellä tunteita. Ihan turha sitä pettämistä on romantisoida ja yrittää kääntää sitä niin että kyseessä olisi jonkinlainen palvelus petetylle. Pettäminen on petetylle traumaattinen tapahtuma.

Niin? Väitinkö jotain muuta? Mutta kuinka moni tuon todella haluaa kuulla? Vai mieluummin kuulisi jotain sen kaltaista kuin "olen ikäkriisissä", "en ole sinulle kyllin hyvä", " h*a vietteli". Hatunnosto heille, joille suhteessa voi todella turvallisesti kertoa mitä tuntee. Tuntuisikin oudolta, että tällaista puolisoa lähtisi pettämään, ehkä siinä sitten olisi jotain patologista jännityksen hakua mukana.

Kirjoitustavastasi johtuen luulin sinun listanneen kaksi eri syytä pettämiseen.

Miksi ei haluaisi kuulla? Minä päinvastoin luulen, että moni erittäin mielellään kuulisi. Tuota syytä tosin harvoin kukaan saa, sillä ihmiset joiden asioiden käsittelytaidot ovat puutteelliset, eivät tätä heikkoutta itsessään tunnista niin että osaisivat sen sanoittaa.

No, sinä et sitten ole ollut suhteessa ihmisen kanssa joka ei eroa hyväksy. Minä taas tiedän, että moni torjuu täysin puolison ilmaisut tunteiden loppumisesta tai halusta ottaa etäisyyttä vaikka asumuseron kautta. Et itse sitten ilmeisesti koskaan ole kuullut tapauksista, joissa toisen pyytäessä eroa, tai vaikapa juuri asumuseroa / 'taukoa' toinen osapuoli vastaa uhkaamalla vaikkapa lasten viemisellä tai suisiidilla? Näitähän on jonkin verran toteutettukin ja jäljelle jääneet kertovat pelänneensä, että näin käy, mutta eivät olleet kuitenkaan täysin uskoneet siihen. Ymmärrätkö kuinka vaikeaa usein miehen on kävellä ulos kotoaan puolison jäädessä sinne sekavassa mielentilassa lääkepurkkien kanssa? Jos kumppani on vaikeasti läheisriippuvainen tai epävakaa, hänellä ei välttämättä ole muita läheisiä, ketä voisi apuun kutsua. Kun tilanne toistuu ja kroonistuu, siitä voi tulla vuosien painostava helvetti molemmille osapuolille, josta on todella vaikea päästä irti. Toivoisin, että jokainen tällaisessa tilanteessa uskaltaisi hakea puolueetonta keskusteluapua, mutta inhimillistä lienee sekin, että monesti se ymmärtäjä löytyy ihan muualta elämänpiiristä ja sen myötä myös perspektiivi ja uskallus repiä itsensä vapaaksi. 

Kyllä noita neuvojia on akuutissa tilanteessa luettu näiltä palstoilta, mutta se on vaan hieman eri asia oikeasti kylmänviileästi todeta rakkaalle ihmiselle, että tämä oli tässä, vedä itsesi sit kiikkuun jos siltä tuntuu.

Itsarilla uhkaileva on häken asiakas, ei puolison.

Sulla on sellainen käsitys että itsetuhoisen ihmisen saa Suomessa helposti tahdonvastaiseen hoitoon? Jos jäät viereen vahtimaan niin toinen ei tuu koskaan laskee irti toivosta, jos taas lähdet ja kuittaat homman häke-puhelulla niin sittenpä elät lopun elämääsi syyllisyydessä. Niin kuin miehen entinen kriisiosastolta aikoinaan viestitti (oli sinne itse pariksi päivää ilmoittautunut hieman epäselväksi jääneen terveysongelman jälkeen); muista lopun elämääsi mitä mulle teit kun hylkäsit. Mut hienoa, että täällä on kaikki niin sosiaalisesti älykkäitä silkkihanskoja, että hoitaisivat tällaisenkin pitkittyneen eroyritelmän virheettömästi maaliin.

Ei ole. Ongelma on lähinnä siinä ettei yhdelle ihmiselle voida kaataa kaikkea. Tietyn pisteen jälkeen oireilevan täytyy hakeutua avun piiriin tai tehdä jokin muu ratkaisu. Jos tämä päätyy siihen viimeiseen tekoonsa pitää tätä kunnioittaa. Miksi? Masentuneen sekä persoonallisuushäiriöisen auttaminen vie lopulta auttajatkin mennessään, ellet älyä olla itsekäs. Kuunnella/tukea voi, mutta kohtuudella.

T. 2 ihmistä itsarilta ylipuhunut. Nämä kaksi olivat autettavissa olevia.

Vierailija
240/285 |
09.04.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa miettiä myös omalta kohdalta, että miten olet vaimoasi kohdellut. Oletko ottanut hänen tarpeensa huomioon, vai onko teidän elämä pyörinyt sinun masentuneisuuden ympärillä. Oletko ollut hankala ihminen vai oletko ollut hyvä mies arjessa. Siihen on syynsä, miksi vaimosi hyppäsi hakemaan hellyyttä jostain muualta. Kaikki ei ole niin mustavalkoista. Pienet jatkuvat epäonnistumiset arjessa ajavat ihmiset eroon. Kaikkea ei pidä kenenkään jaksaa, ei edes sinun vaimosi.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kolme kolme