Mitä sellaista sinulle on tapahtunut mitä luulet että kovin monelle muulle ihmiselle täällä ei ole tapahtunut?
Minä aloitan: synnyin reilut 1700g painavana keskosena.
Kommentit (2016)
Kaksi lastani sairastui vuoden välein samaan, harvinaiseen ei-perinnölliseen sairauteen. Oikealla lääkityksellä ei onneksi ole hengenvaarallinen.
Olin ulkomailla kahvilassa ja ulkona 100-200 metrin päässä alkoi ammuskelu
Kävin optikolla näöntarkastuksessa. Sanoi ettei näköä saa laseilla enää parannetuksi. Menin toiselle optikolle. Teki huolellisen näöntarkastuksen ja määräsi lasit joissa runsaammin miinusta. Eilen sain ne kaukolasit. Näen selvästi ihmisten kasvojenilmeet metrovaunun toisesta päästä asti, ja yöllä tähdet taivaalla. Upea olo!
Olen sukeltanut härkähaiden keskellä ilman suojalaitteita.
Olen kaatanut valkähäntäpeuroja jousella.
Elämässäni on ollut niin yllättäviä käänteitä, etten voi enää kertoa niistä juuri kenellekään tulematta leimatuksi valehtelijaksi.
En tiedä olenko lajiani ainoa maailmassa jota kohdellaan näin:
Sama mies petti ja jätti 2 x ja viimeisestä erosta 6 vuoden päästä tunnusti minulle rakkauttaan ja kaipuutaan ja kuinka olisi minut halunnut, minun kanssa naimisiin, perheen ja lapset mutta yllätys yllätys päätyi kuitenkin toisen kanssa naimisiin muutaman kk päästä tästä tapaamisesta.
..... Se mikä ei tapa sattuu ihan helvetisti......
Olen ollut talossa johon iski salama.
Vierailija kirjoitti:
Olen ajanut hiomavaunulla sumuisena aamuna ja hiihtänyt jään yli Seurasaareen.
Jään yli hiihto Seurasaareen on kokenut lähes jokainen hiihtävä stadilainen.
Vierailija kirjoitti:
Koiramme juoksi avantoon lintujen perässä. Lähdin pelastamaan sitä ja jää murtui allani. Olimme molemmat avannossa. Pääsin itse ylös ja vedin sitten koirankin jäälle. Kaikki tapahtui ohjeiden vastaisesti, kukaan ei soittanut 112:een ja eikä jääty odottamaan palokunnan tuloa ehkä 100 km: n päästä ja koirankin vedin jäälle etutassusta enkä nostanut mahan alta. Pelastuimme.
Tuollainen lintujen perään hyökkivä rakki olis mun mielestä joutanutkin mennä. Inhottava ja paha eläin.
Minut on elvytetty kuolleista. Kahdesti.
Olen 30v sitten joutunut kahdesti suljetulle osastolle rajujen psykoottisten oireiden takia. Myöhemmin minulle on selvinnyt miksi yhtäkkiä pää selvisi siellä ollessani. Kuukautiset alkoivat. Siihen aikaan ei PMS-oireista ja niiden vaikutuksista taidettu tietää. Kuinkahan monta naista on ollut mielisairaalassa ennen vanhaan vaikeiden kuukautiskiertojen takia...
Vierailija kirjoitti:
Aave puhui minulle keskellä päivää.
Se vaan kuvittelee. Ei me olla oikeesti olemassa.
Olin Eilatissa, kun hotellimme edessä roskapöntössä räjähti pommi!
No: tai no antaa olla, ette uskoisi kuitenkaan.
en ole ikinä oppinut ajamaan polkupyörällä. Yritykset johtivat aina kaatumiseen. Nyt yli seitsemänkymppisenä hankin potkurollaattorin. Sillä on kiva viiletellä tukka putkella.
Käyn viittäkymppiä eikä minulla ole ikinä ollut reikää hampaissa.
Täällä toinen 😁