Ylen sukunimijutussa unohdetaan, että avioiliiton solmivat ovat jo valmiiksi konservatiivisempi kansanosa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan käytännöllinen hommahan se on, että perheessä kaikilla on sama nimi. Voi olla erikin, ja sen saa valita.

Tässä taas osoitus intersektionaalisen feminismin idioottimaisuudesta. Vastakkainasettelua.

Mikä siinä onkäytännöllistä? Minulla on tyttönimeni ja en keksi mikä siinä olisi epäkäytännöllistä. Miten tämä käytännöllisyys näkyy?

Eri. Minä esimerkiksi otin mieheni finaalin rumemman nimen koska en halunnut kantaa isäni huonomaineista sukunimeä enkä äitini huonomaineista tyttö imeä enkä antaa noita nimiä lapsillemme. Toki olisihan sen sukunimen voinut omasta päästään keksiä, mutta naimisiin mennessä miehen nimi tuntui luonnollisemmalta. Miehelläni taas on ystävä, joka on ottanut vaimonsa sukunimen päästäkseen eroon isänsä leimaavasta nimestä. Minä olen alistuva ja hän sankari... Voisiko olla yksilökohtaista ja jokaisen aivan omantunnon asia. Sekin on mielestäni ok miehen sukunimi, jotta perheellä on yhteinen nimi ja miehen nimen ottaminen on perinteikkäämpää. Kunhan ei ketään pakoteta.

Miten niin perinteikkäämpää? Historiaan on varsin lyhyt Suomessa. Miten yhteinen nimi teitä on hyödyttänyt? Itselläni ei tule mitään mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei naimisiinmeno meille ainakaan ollut mikään arvojuttu vaan viileästi juridinen ja taloudellinen sopimus. Konservatiivista musta ei ainakaan saa millään.

Kerrotko tarkemmin? Itselleni itsnäisenä ihmisenä on nimenomaan tärkeää että kummallakin on omat omaisuudet. Lapset perivät.

Avioliitossa on omat omaisuudet ja avioehdolla ne saa pidettyä kokonaan itsellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan käytännöllinen hommahan se on, että perheessä kaikilla on sama nimi. Voi olla erikin, ja sen saa valita.

Tässä taas osoitus intersektionaalisen feminismin idioottimaisuudesta. Vastakkainasettelua.

Mikä siinä onkäytännöllistä? Minulla on tyttönimeni ja en keksi mikä siinä olisi epäkäytännöllistä. Miten tämä käytännöllisyys näkyy?

Liittyy perheen yhteenkuuluvuuteen. Kaikilla perheessä on sama sukunimi, joten ovat yhtä tiimiä, eivätkä jotain omia yksilöitänsä.

Hölönpölön. Enemmän koen kuuluvani omaan sukuuni ja lapsuudenperheeseeni kuim anopin ja apen perheeseen tai appiukon sukuun.

Minä tunnen kuuluvani oman perheeseen, en oman tai miehen lapsuudenperheeseen tai sukuun.

Tietysti mutta sukunimi liittää aina sukuun. Minun sukunimeni kertoo minulle tärkeämmästä suvusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan käytännöllinen hommahan se on, että perheessä kaikilla on sama nimi. Voi olla erikin, ja sen saa valita.

Tässä taas osoitus intersektionaalisen feminismin idioottimaisuudesta. Vastakkainasettelua.

Mikä siinä onkäytännöllistä? Minulla on tyttönimeni ja en keksi mikä siinä olisi epäkäytännöllistä. Miten tämä käytännöllisyys näkyy?

Liittyy perheen yhteenkuuluvuuteen. Kaikilla perheessä on sama sukunimi, joten ovat yhtä tiimiä, eivätkä jotain omia yksilöitänsä.

Hölönpölön. Enemmän koen kuuluvani omaan sukuuni ja lapsuudenperheeseeni kuim anopin ja apen perheeseen tai appiukon sukuun.

Minä tunnen kuuluvani oman perheeseen, en oman tai miehen lapsuudenperheeseen tai sukuun.

Tietysti mutta sukunimi liittää aina sukuun. Minun sukunimeni kertoo minulle tärkeämmästä suvusta.

Minulle kumpikaan suku ei ole tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei naimisiinmeno meille ainakaan ollut mikään arvojuttu vaan viileästi juridinen ja taloudellinen sopimus. Konservatiivista musta ei ainakaan saa millään.

Kerrotko tarkemmin? Itselleni itsnäisenä ihmisenä on nimenomaan tärkeää että kummallakin on omat omaisuudet. Lapset perivät.

Avioliitossa on omat omaisuudet ja avioehdolla ne saa pidettyä kokonaan itsellä.

Tietysti mutta edellinen kertoo avioituneensa taloudellisista syistä. Siihen pyysin tarkennusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan käytännöllinen hommahan se on, että perheessä kaikilla on sama nimi. Voi olla erikin, ja sen saa valita.

Tässä taas osoitus intersektionaalisen feminismin idioottimaisuudesta. Vastakkainasettelua.

Mikä siinä onkäytännöllistä? Minulla on tyttönimeni ja en keksi mikä siinä olisi epäkäytännöllistä. Miten tämä käytännöllisyys näkyy?

Liittyy perheen yhteenkuuluvuuteen. Kaikilla perheessä on sama sukunimi, joten ovat yhtä tiimiä, eivätkä jotain omia yksilöitänsä.

Käytännöllisyydestä kysyttiin kyllä, mutta meillä ainakin perheyhteisöä on jotain huomattavasti suurempaa kuin nimi. Lapset identifioitua myös minun sukuni edustajiksi, koska minun nimeni on läsnä arjessa. Tyttäreni aikovat myös pitää oman nimensä.

Vierailija kirjoitti:

Käytännöllisempää on tietenkin pitää oma nimi. Nimen vaihtamisesta on iso vaiva ja voi olla urankin kannalta huono juttu jos on jo tullut tunnetuksi tietyllä nimellä.

Ja kaikki eri miesten kanssa tehdyt lapset äidin nimelle, niin pysyy postitkin järjestyksessä 😳

Tuntuisi jotenkin vastenmieliseltä identifioitua appiukon sukuun enemmän kuin omiin sukulaisiin. En koskaan edes harkinnut ottavani puolison sukunimeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan käytännöllinen hommahan se on, että perheessä kaikilla on sama nimi. Voi olla erikin, ja sen saa valita.

Tässä taas osoitus intersektionaalisen feminismin idioottimaisuudesta. Vastakkainasettelua.

Mikä siinä onkäytännöllistä? Minulla on tyttönimeni ja en keksi mikä siinä olisi epäkäytännöllistä. Miten tämä käytännöllisyys näkyy?

Liittyy perheen yhteenkuuluvuuteen. Kaikilla perheessä on sama sukunimi, joten ovat yhtä tiimiä, eivätkä jotain omia yksilöitänsä.

Käytännöllisyydestä kysyttiin kyllä, mutta meillä ainakin perheyhteisöä on jotain huomattavasti suurempaa kuin nimi. Lapset identifioitua myös minun sukuni edustajiksi, koska minun nimeni on läsnä arjessa. Tyttäreni aikovat myös pitää oman nimensä.

Onko isä ja mies jäänyt jo matkasta? Vai miten hänen sukuunsa identifioituminen tapahtuu? Äidin puolella se näyttää tapahtuvan sukunimen välityksellä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei naimisiinmeno meille ainakaan ollut mikään arvojuttu vaan viileästi juridinen ja taloudellinen sopimus. Konservatiivista musta ei ainakaan saa millään.

Kerrotko tarkemmin? Itselleni itsnäisenä ihmisenä on nimenomaan tärkeää että kummallakin on omat omaisuudet. Lapset perivät.

Niin mitä kertoa? Omat omaisuudet, rahat ja tilit meilläkin mutt nimenomaan perinnön, sen verotuksen ja perhe-eläkkeen takia naimisiin. Avioehto ja testamentit on, lapsia ei.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuisi jotenkin vastenmieliseltä identifioitua appiukon sukuun enemmän kuin omiin sukulaisiin. En koskaan edes harkinnut ottavani puolison sukunimeä.

Onko sinulla sen sijaan äitisi appiukon sukunimi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan käytännöllinen hommahan se on, että perheessä kaikilla on sama nimi. Voi olla erikin, ja sen saa valita.

Tässä taas osoitus intersektionaalisen feminismin idioottimaisuudesta. Vastakkainasettelua.

Mikä siinä onkäytännöllistä? Minulla on tyttönimeni ja en keksi mikä siinä olisi epäkäytännöllistä. Miten tämä käytännöllisyys näkyy?

Liittyy perheen yhteenkuuluvuuteen. Kaikilla perheessä on sama sukunimi, joten ovat yhtä tiimiä, eivätkä jotain omia yksilöitänsä.

Käytännöllisyydestä kysyttiin kyllä, mutta meillä ainakin perheyhteisöä on jotain huomattavasti suurempaa kuin nimi. Lapset identifioitua myös minun sukuni edustajiksi, koska minun nimeni on läsnä arjessa. Tyttäreni aikovat myös pitää oman nimensä.

Onko isä ja mies jäänyt jo matkasta? Vai miten hänen sukuunsa identifioituminen tapahtuu? Äidin puolella se näyttää tapahtuvan sukunimen välityksellä

Mitä sinä hourit. Ihan yhdessä asumme kaikki. Lapset ovat isänsä nimellä, kuten minäkin olen isäni nimellä ja aviomieheni, lasten

isä, on isänsä nimellä. Täysin loogista. Minun sukuninimi on käytännössä osana arkea, koska se kuuluu ja näkyy, koska en nimeäni vaihtanut. Lapset tajuavat olevansa puoliksi tuota sukua myös. Asun kaukana omasta suvustani, joten se on tärkeää sukuyhteyden kannalta.

Ennen palstalle eksymistä olin täysin tietämätön miten vastahakoisia osa on sille, että perheellä olisi yhteinen nimi. Olen kuitenkin parikymppinen, akateeminen helsinkiläinen ja ihan ovat kaikki avioituneet (yhtä paria lukuunottamatta) ottaneet yhteisen sukunimen. Minäkään en ymmärrä sitä, miksi nimen pitäisi tulla juuri miehen puolelta, mutta onhan se hienoa, että lapsilla on molempien vanhempiensa nimi. En äitinä haluaisi, että lapsillani olisi eri nimi kuin minulla, ja tuskin lasten isäkään haluaisi sitä. Minusta on myös ihanaa, että esim postikortteja lähettäessä (hyvin pikkujuttu, mutta silti), otsikkoon voi kirjoittaa esimerkiksi: "Virtasen perhe" tai "Familie Reiling" tms. Yhteinen nimi tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta, en nää siinä alistuksen merkkejä.

Hyvä pointti!

Vierailija kirjoitti:

Ennen palstalle eksymistä olin täysin tietämätön miten vastahakoisia osa on sille, että perheellä olisi yhteinen nimi. Olen kuitenkin parikymppinen, akateeminen helsinkiläinen ja ihan ovat kaikki avioituneet (yhtä paria lukuunottamatta) ottaneet yhteisen sukunimen. Minäkään en ymmärrä sitä, miksi nimen pitäisi tulla juuri miehen puolelta, mutta onhan se hienoa, että lapsilla on molempien vanhempiensa nimi. En äitinä haluaisi, että lapsillani olisi eri nimi kuin minulla, ja tuskin lasten isäkään haluaisi sitä. Minusta on myös ihanaa, että esim postikortteja lähettäessä (hyvin pikkujuttu, mutta silti), otsikkoon voi kirjoittaa esimerkiksi: "Virtasen perhe" tai "Familie Reiling" tms. Yhteinen nimi tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta, en nää siinä alistuksen merkkejä.

Tämä osoittaa, miten tärkeää asiasta on keskustella. Tehdä näkyväksi, että on myös vaihtoehtoja. Ihan kuten joku on aikoinaan alkanut kyseenalaistaa sen, että vaimo tarvitsee mieheltään luvan työssäkäynnille. Nyt tuntuu uskomattomalta, että sitä on joskus pidetty itsestäänselvänä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen palstalle eksymistä olin täysin tietämätön miten vastahakoisia osa on sille, että perheellä olisi yhteinen nimi. Olen kuitenkin parikymppinen, akateeminen helsinkiläinen ja ihan ovat kaikki avioituneet (yhtä paria lukuunottamatta) ottaneet yhteisen sukunimen. Minäkään en ymmärrä sitä, miksi nimen pitäisi tulla juuri miehen puolelta, mutta onhan se hienoa, että lapsilla on molempien vanhempiensa nimi. En äitinä haluaisi, että lapsillani olisi eri nimi kuin minulla, ja tuskin lasten isäkään haluaisi sitä. Minusta on myös ihanaa, että esim postikortteja lähettäessä (hyvin pikkujuttu, mutta silti), otsikkoon voi kirjoittaa esimerkiksi: "Virtasen perhe" tai "Familie Reiling" tms. Yhteinen nimi tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta, en nää siinä alistuksen merkkejä.

Mikä siinä on hienoa? Saman katon alla jaetaan ilot ja surut täällä meillä ja se on suurempi sitoutuminen kuin joku nimi. Minulla ei ole tullut mieleenkään, että meillä olisi jotain vähemmän. Oma parikymppinen tyttäreni aikoo pitää oman nimensä, se on hänestä vain luonnollista.

Nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että pitää toimia niinkuin itse tuntuu parhaalta, ja olla välittämättä kritisoijista, sillä heitä löytyy aina joka paikasta joka tilanteeseen. Nyt täälläkin tähän sukunimiasiaan. Te, ketkä haluatte ottaa miehenne sukunimen, ottakaa se ihan hyvillä mielin älkääkä välittäkö täällä olevista ankeuttajista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen palstalle eksymistä olin täysin tietämätön miten vastahakoisia osa on sille, että perheellä olisi yhteinen nimi. Olen kuitenkin parikymppinen, akateeminen helsinkiläinen ja ihan ovat kaikki avioituneet (yhtä paria lukuunottamatta) ottaneet yhteisen sukunimen. Minäkään en ymmärrä sitä, miksi nimen pitäisi tulla juuri miehen puolelta, mutta onhan se hienoa, että lapsilla on molempien vanhempiensa nimi. En äitinä haluaisi, että lapsillani olisi eri nimi kuin minulla, ja tuskin lasten isäkään haluaisi sitä. Minusta on myös ihanaa, että esim postikortteja lähettäessä (hyvin pikkujuttu, mutta silti), otsikkoon voi kirjoittaa esimerkiksi: "Virtasen perhe" tai "Familie Reiling" tms. Yhteinen nimi tuo yhteenkuuluvuuden tunnetta, en nää siinä alistuksen merkkejä.

Mikä siinä on hienoa? Saman katon alla jaetaan ilot ja surut täällä meillä ja se on suurempi sitoutuminen kuin joku nimi. Minulla ei ole tullut mieleenkään, että meillä olisi jotain vähemmän. Oma parikymppinen tyttäreni aikoo pitää oman nimensä, se on hänestä vain luonnollista.

Miksi koet, että olisin väittänyt että olette vähemmän sitoutuneita? Puhuin yhteenkuuluvuden "tunteesta", en siis mistään absoluuttisesta totuudesta. Se, että suurin osa naisista haluaa ottaa avioliittoon astuessaan miehensä sukunimen, ei mitenkään ole sinulta pois. Kaikki erilaiset elämänvalinnat eivät välttämättä symboloi sinun elämänvalintojesi "vääryyttä", kannattaa pitää se mielessä. Ihmiset vain haluavat eri asioita.

Niin, ja mitä pahaa konservatiivisuudessa? Se on "edistyksellisyyden" välttämätön vastavoima.

Enemmän mietityttää ihmiset, jotka menevät useita kertoja naimisiin ja vaihtavat aina uuteen nimeen. Muistavatko itsekään lopulta, mikä nimi tänään on käytössä? Ei varmaan sitoudu identiteetti nimeen, tai sitten se on hyvin häilyvä.

Sekin kumoaa tuon perheen yhteisen nimen, kun voi olla lapsia kahdella eri nimellä ja itsellä vielä eri nimi. Menee monimutkaiseksi. Mutta toisaalta se on vain nimi, joten sama kai tuo.