Olen hyvännäköinen nainen
Ja ennen kuin joku vetää herneet nenäänsä, kerron tämän siksi, että tämä ongelmani hahmottuisi paremmin ja saisin vastauksia.
Olen siis hyvännäköinen nainen (muilta kuultuna), hyvin timmi (kokoa XS), pitkätukkainen. Fiksu, hauska, hyvässä työssä.
Sitten menen tinder-treffeille aika tavallisten ihmisten kanssa (ei toimitusjohtaja-lentäjä-mallien kanssa) ja heistä ei ekojen treffien jälkeen kuulu mitään. Vaikka siis treffit olleet kaikin puolin miellyttäviä.
Että mitähän ihmettä?? Luulevatko he saavansa paremman? Jos ei kaunis, seksikäs, fiksu ja omillaan toimeen tuleva, muita kuunteleva ja kiva nainen kelpaa, mikä sitten kelpaa näille nykyajan tinder-miehille? Siis yksien treffien perusteella lopetetaan yhteydenpito.
En käsitä. Ja ennen kuin joku kommentoi, et käyttäydy kusipäisesti ja ylimielisesti, vaikka hyvä itsetunto onkin.
Kommentit (345)
Laita kuva kasvoistasi kun olet kerran niin seksikäs, hyvännäköinen? Vai eikö se hyvä itsetuntosi riitäkään?
Moni arvioi itsensä väärin. Eräskin nainen oli ollut kuvankaunis 20-30-vuotiaana. Hoikka ja malliksikin olisi kelvannut heittämällä. Nelikymppisenä hän oli hyvin hyvin keskivartalolihava, huonot elämäntavat olivat vaikuttaneet ulkonäköön muutenkin haitallisesti. Vieläkin oli ihan ok ulkonäkö, mutta hän itse piti itseään erittäin kauniina ja spesiaalina edelleen ja eli harhoissa, että kaikki miehet piirittävät häntä edelleen. En syttynyt hänestä.
En tarkoita, että ap:lla on näin, mutta joillain on jäänyt joku nuoruuden harha päälle.
Mä olen kaunis ja hyväkroppainen, yliopistossa opiskeleva, hauska (näin kuullut), sydämellinen nainen. Mulla oli vaikeuksia löytää aiemmin miestä, koska monet kokivat minut itselleen liian täydelliseksi. Enkä sano tätä ylpeilläkseni, mutta sellaisen selityksen moni mies sanoi. Nyt olen ollut parisuhteessa miehen kanssa, joka on myös hyvännäköinen, fiksu, hauska, ihana ihminen kaikinpuolin. Meitä yhdistää myös moni muukin asia, jota vaikea selittää. Juurikin nuo "vaikea selittää"- piirteet ja asiat persoonassa erottavat sinut muista. Ne ovat niitä, jotka sitten määrittelevät ketkä sopivat toisilleen ja ketkä eivät. Ihminen voi olla kaunis ja ihana, mutta sekään ei riitä, jos oikeanlaista kemiaa ei ole.
Mun mies kertoi että ennen minua hän deittaili paljon muitakin kauniita naisia. On siis itsekin komea ja hyvä kroppainen. Aina ne suhteet tyssäsivät, koska jotain puuttui. Naiset olivat kuten todettu jo, kauniita ja lisäksi mukavia ja fiksuja. Ennen kuin hän törmäsi minuun, sitä kemiaa ei kuitenkaan muodostunut muihin. Eli ei se riitä, ilman että sinussa on jotain poikkeavaa, mitä muut eivät tarjoa.
Kuvia ketjuun ja nopeasti. Sitten voimme arvostella ulkonäköäsi. Henkisestä puolestasi paljastat ainakin sen verran, että vaatimattomuus ei kuulu ainakaan Sinun paheisiisi.
Pistäydyppä kylässä!
Vierailija kirjoitti:
Mun mies kertoi että ennen minua hän deittaili paljon muitakin kauniita naisia. On siis itsekin komea ja hyvä kroppainen. Aina ne suhteet tyssäsivät, koska jotain puuttui. Naiset olivat kuten todettu jo, kauniita ja lisäksi mukavia ja fiksuja. Ennen kuin hän törmäsi minuun, sitä kemiaa ei kuitenkaan muodostunut muihin. Eli ei se riitä, ilman että sinussa on jotain poikkeavaa, mitä muut eivät tarjoa.
Miehellä se ei ole ollenkaan niin vaarallista, vaikka ne suhteet tyssäisivät. Mies saa nautintoa noista lyhyistäkin deittailusta ihan tarpeeksi ja komean itsetunto kasvaa vain.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kaunis ja hyväkroppainen, yliopistossa opiskeleva, hauska (näin kuullut), sydämellinen nainen. Mulla oli vaikeuksia löytää aiemmin miestä, koska monet kokivat minut itselleen liian täydelliseksi. Enkä sano tätä ylpeilläkseni, mutta sellaisen selityksen moni mies sanoi. Nyt olen ollut parisuhteessa miehen kanssa, joka on myös hyvännäköinen, fiksu, hauska, ihana ihminen kaikinpuolin. Meitä yhdistää myös moni muukin asia, jota vaikea selittää. Juurikin nuo "vaikea selittää"- piirteet ja asiat persoonassa erottavat sinut muista. Ne ovat niitä, jotka sitten määrittelevät ketkä sopivat toisilleen ja ketkä eivät. Ihminen voi olla kaunis ja ihana, mutta sekään ei riitä, jos oikeanlaista kemiaa ei ole.
Ihminen joka kehuu itseään näin kritiikittömästi, on yleensä kaikkea muuta.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kaunis ja hyväkroppainen, yliopistossa opiskeleva, hauska (näin kuullut), sydämellinen nainen. Mulla oli vaikeuksia löytää aiemmin miestä, koska monet kokivat minut itselleen liian täydelliseksi. Enkä sano tätä ylpeilläkseni, mutta sellaisen selityksen moni mies sanoi. Nyt olen ollut parisuhteessa miehen kanssa, joka on myös hyvännäköinen, fiksu, hauska, ihana ihminen kaikinpuolin. Meitä yhdistää myös moni muukin asia, jota vaikea selittää. Juurikin nuo "vaikea selittää"- piirteet ja asiat persoonassa erottavat sinut muista. Ne ovat niitä, jotka sitten määrittelevät ketkä sopivat toisilleen ja ketkä eivät. Ihminen voi olla kaunis ja ihana, mutta sekään ei riitä, jos oikeanlaista kemiaa ei ole.
Sori, mutta kukaan mies ei luopuisi täydellisestä naisesta jos sellaisen on löytänyt. On vain helpoo tapa kehua nainen pilviin jotta uskaltaa antaa pakit. Liian täydellistä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kaunis ja hyväkroppainen, yliopistossa opiskeleva, hauska (näin kuullut), sydämellinen nainen. Mulla oli vaikeuksia löytää aiemmin miestä, koska monet kokivat minut itselleen liian täydelliseksi. Enkä sano tätä ylpeilläkseni, mutta sellaisen selityksen moni mies sanoi. Nyt olen ollut parisuhteessa miehen kanssa, joka on myös hyvännäköinen, fiksu, hauska, ihana ihminen kaikinpuolin. Meitä yhdistää myös moni muukin asia, jota vaikea selittää. Juurikin nuo "vaikea selittää"- piirteet ja asiat persoonassa erottavat sinut muista. Ne ovat niitä, jotka sitten määrittelevät ketkä sopivat toisilleen ja ketkä eivät. Ihminen voi olla kaunis ja ihana, mutta sekään ei riitä, jos oikeanlaista kemiaa ei ole.
Liian kaunista ja täydellistä ei usein uskalleta lähestyä. Mutta jos olet vastaanottavainen niin ei kukaan mies ole niin hullu, että sanoisi ”ok, olet liian upea joten en halua olla kanssasi” vaihtaisitko ilmaisen ferrarin polkupyörään, koska ferrari on liian hieno.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylipäätänsä kumppani pitäisi mieluiten löytyä koulutuksessa, harrastuksissa, kaveripiireissä ym. Entä käydäänkö nykyisin enää esim tanssipaikoilla, ja onko niitä enää?
Tinderit hakuammuntaa, vaikka monet sieltä hakevat löytävätkin kumppanin.
Suoraan sanoen hyvät tyypit löytävät kumppanin muualta kuin Tinderistä.Nyt on pakko kysyä tämän kirjoittajan ikää? Tanssipaikoilla?
Vastaan heti. Kiva keskustelu.Ikää 82 vee
ja värjäsin tuheron juuri oranssin väriseksi! Istun kakalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kaunis ja hyväkroppainen, yliopistossa opiskeleva, hauska (näin kuullut), sydämellinen nainen. Mulla oli vaikeuksia löytää aiemmin miestä, koska monet kokivat minut itselleen liian täydelliseksi. Enkä sano tätä ylpeilläkseni, mutta sellaisen selityksen moni mies sanoi. Nyt olen ollut parisuhteessa miehen kanssa, joka on myös hyvännäköinen, fiksu, hauska, ihana ihminen kaikinpuolin. Meitä yhdistää myös moni muukin asia, jota vaikea selittää. Juurikin nuo "vaikea selittää"- piirteet ja asiat persoonassa erottavat sinut muista. Ne ovat niitä, jotka sitten määrittelevät ketkä sopivat toisilleen ja ketkä eivät. Ihminen voi olla kaunis ja ihana, mutta sekään ei riitä, jos oikeanlaista kemiaa ei ole.
Liian kaunista ja täydellistä ei usein uskalleta lähestyä. Mutta jos olet vastaanottavainen niin ei kukaan mies ole niin hullu, että sanoisi ”ok, olet liian upea joten en halua olla kanssasi” vaihtaisitko ilmaisen ferrarin polkupyörään, koska ferrari on liian hieno.
Juuri näin! Se epävarmuus ja oma riittämättömyyden tunne voi tulla miehessä esille muilla tavoin, mutta äärimmäisen harva mies luovuttaa, jos nainen itse on halukas jatkamaan.
Nykyaika on muuttanut asioita siten hyvään suuntaan, että perinteiset kauneusihanteet eivät välttämättä merkitse miehelle niin paljon. Nykyään on lähinnä ongelmallista jos vaatteet tai jopa nainen on ns "kaunis" usein persoonallinen vaate jopa rumahko nainen on parempi vaihtoehto, koska ei monikaan nykyaikainen mies halua leimautua naisen taki pinnalliseksi. Ennen missit olivat kovassa huudossa ja miksei vieläkin, joillekin menestyneille miehille on tärkeää, että käsipuolessa roikkuu joku" susanna laine" mutta noin yleisesti ottaen tuollaiset lähes anorektiset vaateripustimet alkavat olla miehelle enemmä imagohaitta kuin mikään varsinainen elämässään onnistumisen merkki, ainakin täytyy olla hyvät eväät repussa jos sellaiseen erehtyy. Kannattaa siis alkaa kehittää sitä persoonaansa hieman omintakeisempaan suuntaan eikä olettaa että pelkkä koulutus, työ tai ulkonäkö riittäisi mihinkään ja mikään ei ole ärsyttävämpi kuin joku pinkkiä palvova cuccin laukkua raahaava sekundaräppiä kuunteleva tytöstelevä populisti, siinäkin genressä on valinanvaraa noin esimerkinomaisesti.

No eihän naisetkaan halua enää langan laihoja vaan treenattuja ja kurvikkaita, kun siis muoti-ilmiöistä puhutaan. Yhtälailla miesten naisihanne muuttuu muodin mukaan. Varsinkin nuorilla miehillä nimenomaan on lisääntynyt tuo merkkivaatteiden ihannointi, en muista ennen miehet olisivat olleet noin ”tarkkoja” jo omastakin pukeutumisestaan, saati sitten naisten pukeutumisesta.

Cucci😂😂
Haista p*ska :D ET ole oikeasti nainen. Olet trolli. Kukaan ei voi olla noin ylimielinen ja leuhka.
Vierailija kirjoitti:
En ole punavihreä, en feministi, en vegaani tai mitään muutakaan ääri-. --- En tuomitse ketään valintojensa perusteella.
Ap
Miksi luettelit punavihreät, feministit ja vegaanit tuolla tavalla, vaikka heti perään väität, ettet tuomitse ketään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on muuttanut asioita siten hyvään suuntaan, että perinteiset kauneusihanteet eivät välttämättä merkitse miehelle niin paljon. Nykyään on lähinnä ongelmallista jos vaatteet tai jopa nainen on ns "kaunis" usein persoonallinen vaate jopa rumahko nainen on parempi vaihtoehto, koska ei monikaan nykyaikainen mies halua leimautua naisen taki pinnalliseksi. Ennen missit olivat kovassa huudossa ja miksei vieläkin, joillekin menestyneille miehille on tärkeää, että käsipuolessa roikkuu joku" susanna laine" mutta noin yleisesti ottaen tuollaiset lähes anorektiset vaateripustimet alkavat olla miehelle enemmä imagohaitta kuin mikään varsinainen elämässään onnistumisen merkki, ainakin täytyy olla hyvät eväät repussa jos sellaiseen erehtyy. Kannattaa siis alkaa kehittää sitä persoonaansa hieman omintakeisempaan suuntaan eikä olettaa että pelkkä koulutus, työ tai ulkonäkö riittäisi mihinkään ja mikään ei ole ärsyttävämpi kuin joku pinkkiä palvova cuccin laukkua raahaava sekundaräppiä kuunteleva tytöstelevä populisti, siinäkin genressä on valinanvaraa noin esimerkinomaisesti.
No eihän naisetkaan halua enää langan laihoja vaan treenattuja ja kurvikkaita, kun siis muoti-ilmiöistä puhutaan. Yhtälailla miesten naisihanne muuttuu muodin mukaan. Varsinkin nuorilla miehillä nimenomaan on lisääntynyt tuo merkkivaatteiden ihannointi, en muista ennen miehet olisivat olleet noin ”tarkkoja” jo omastakin pukeutumisestaan, saati sitten naisten pukeutumisesta.
Nuorilla miehillä on muuten hyvät ajatukset, mutta tuollainen merkkivaatteiden ihannointi ja ajautuminen mimbouteen on kyllä huono suunta ei oikea nainen halua loppupeleissä "susannamanlainetta" vierelleen vaan käy samoin kuin naisille nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyaika on muuttanut asioita siten hyvään suuntaan, että perinteiset kauneusihanteet eivät välttämättä merkitse miehelle niin paljon. Nykyään on lähinnä ongelmallista jos vaatteet tai jopa nainen on ns "kaunis" usein persoonallinen vaate jopa rumahko nainen on parempi vaihtoehto, koska ei monikaan nykyaikainen mies halua leimautua naisen taki pinnalliseksi. Ennen missit olivat kovassa huudossa ja miksei vieläkin, joillekin menestyneille miehille on tärkeää, että käsipuolessa roikkuu joku" susanna laine" mutta noin yleisesti ottaen tuollaiset lähes anorektiset vaateripustimet alkavat olla miehelle enemmä imagohaitta kuin mikään varsinainen elämässään onnistumisen merkki, ainakin täytyy olla hyvät eväät repussa jos sellaiseen erehtyy. Kannattaa siis alkaa kehittää sitä persoonaansa hieman omintakeisempaan suuntaan eikä olettaa että pelkkä koulutus, työ tai ulkonäkö riittäisi mihinkään ja mikään ei ole ärsyttävämpi kuin joku pinkkiä palvova cuccin laukkua raahaava sekundaräppiä kuunteleva tytöstelevä populisti, siinäkin genressä on valinanvaraa noin esimerkinomaisesti.
Cucci😂😂
Cucci Cucci tässä mitään geetä aleta enää vanhoilla päivillä opettelemaan vääntämään
Sä olet liian tasokas suomalaiselle miehelle. Voi olla että sun tasosi on joku ulkomaalainen DI tai yritysjohtaja ja jos näin on niin ihan turhaan deittailet niitä tavallisia jamppoja. Ei teistä onnellisia tule, jos jompikumpi on ns. riman alla.
Haluavatko miehet usein seksiä, ja tulevat myös oma-aloitteisesti lähestymään muualla kuin baarissa, muttei halua kummempaa? Silloin olet todennäköisesti vain kohtuullisen hyvännäköinen, muttet muuta.