Lue keskustelun säännöt.
Olitko lapsena lahjakas, josta piti tulla vaikka mitä, mutta ei tullutkaan sitten yhtään mitään?
04.04.2021 |
Itse olin lapsena ja nuorena lahjakas monessa asiassa. Minusta aina odotettiin tulevan vaikka mitä (vanhemmat, opettajat, sukulaiset, kyläläiset) Itsellänikin oli monia kunnianhimoisia toiveammatteja ja tulevaisuuden suunnitelmia. Kolmikymppiseksi saakka tein vaikka mitä ja menestyinkin. Sitten jotenkin paloin loppuun. Tein kait liikaa kaikkea ja oli liian suuret vaatimukset elämälle. Tuli burn-out ja mt-ongelmia. En oikein enää koskaan päässyt kunnolla tolpilleni ja kiinni elämään. Minusta ei lopulta tullutkaan sitten mitään. Nykyään yli nelikymppisenä eläkkeellä ja yhteiskunnasta syrjäytyneenä. Häpeän elämääni niin, etten kehtaa koskaan mennä edes käymään kotipaikkakunnalla. Onneksi on sentään puoliso ja yksi ”suojatyö” olemassa, joka antaa jotain oljenkortta elämään. En kehtaa sanoa kellekään, että olen eläkkeellä vaan kerron, että teen tuota ”suojatyötä”, joka on ala, joka kuulostaa hienolta ja menestyksekkäältä, mutta oikeasti teen sitä vain erään ystäväni armosta, jonka onnekseni sain.
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Olin yläasteen loppuun asti kiltti ja kunnollinen. Pärjäsin koulussa, sain pelkkiä kiitettäviä ja pidin opiskelusta. Pärjäsin kaikissa aineissa (paitsi liikunnassa) ja haaveilin yliopistosta. Olin vaan tavattoman ujo ja myös kiusattu. Jännitin tunneilla, enkä osaamisestani huolimatta viitannut. Minulla oli ensimmäisiä masennusoireita yläasteen lopulla.
Alamäkeni alkoi lukiossa. Masennuin ja kärsin paniikkihäiriöstä. Koko lukio meni pilalle ahdistuksen takia. Lintsasin paljon enkä lukenut kokeisiin. En uskaltanut hakea jatko-opiskelemaan minnekään lukion jälkeen. Ajauduin muutaman vuoden työttömyyden jälkeen nykyiselle alalleni ja opiskelin ammatin.
Nyt olen 36-vuotias ja edelleen hukassa ja masennukseen taipuvainen. Haaveilen edelleen yliopistoon hakemisesta, mutta en uskalla masennuksen, sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön takia. Kaduttaa pilalle mennyt lukio. Haluaisin käydä koko lukion uudestaan. Eniten harmittaa, että jäin nuorena yksin ongelmieni kanssa. En osannut hakea apua mistään.
No käyt nyt vaan iltalukion ja sitten haet yliopistoon. Ei lähes kukaan muukaan oikeesti tiedä mitä ne tekee, kaikki vaan tumpeloi jotenkin eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo. Valmentaja piti mua suomen kouluratsastuksen seuraavana olympiatoivona. Itse en vaan ollut kiinnostunut kilpailemisesta. Harrastin kyllä aktiivisesti 25-vuotiaaksi asti. Ulkomaillekin olisin voinut lähteä ratsastamaan, paikka oli jo hankittu. Viiminen kipinä lahjakkuudesta huolimatta kuitenkin puuttui. Olin myös tosi hyvä koulussa ja ovet olisi ollut auki vaikka mihin jos olisin viitsinyt panostaa. Minusta tuli sitten erityisopettaja eikä huippututkijaa, mitä äiti olisi minusta toivonut. Olen tyytyväinen kaikkeen näin. Mulla on kiva elämä, kiva työ, jossa on sopivasti vastuuta ja hyvä parisuhde. En tarvitse muuta.
Ei liity otsikkoon, mutta avaudunpa silti. Olin koulukiusattu keskinkertaisuus, joka painosti kaikkensa yo-kirjoituksiin ja valintakokeisiin. Pääsin lääkikseen toiselle paikkakunnalle enkä koskaan palannut. Työ on monin tavoin palkitsevaa, mutta yksinäinen olen vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Musta piti tulla menestynyt tutkija, opinnot lopulta tyssäsivät kandiin kun en vaan jaksanut ja nyt olen siivooja.. Toisaalta mietin että ei se vieläkään ole liian myöhäistä jatkaa opintoja jossain vaiheessa vaikka ei tässä välttämättä enää kovin menestyneeksi ehdi. Kuitenkin olisi kiva vielä joku päivä suorittaa maisteri.
En ymmärrä miksi kuvittelet maisterin paperien jotenkin auttavan? Itse sain vuosien viiveellä tehtyä sen gradun, mutta mitään hyötyä tai iloa siitä ei ole ollut. En voi suositella. Ihan hukkaan heitettyä aikaa kaikin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Olin yläasteen loppuun asti kiltti ja kunnollinen. Pärjäsin koulussa, sain pelkkiä kiitettäviä ja pidin opiskelusta. Pärjäsin kaikissa aineissa (paitsi liikunnassa) ja haaveilin yliopistosta. Olin vaan tavattoman ujo ja myös kiusattu. Jännitin tunneilla, enkä osaamisestani huolimatta viitannut. Minulla oli ensimmäisiä masennusoireita yläasteen lopulla.
Alamäkeni alkoi lukiossa. Masennuin ja kärsin paniikkihäiriöstä. Koko lukio meni pilalle ahdistuksen takia. Lintsasin paljon enkä lukenut kokeisiin. En uskaltanut hakea jatko-opiskelemaan minnekään lukion jälkeen. Ajauduin muutaman vuoden työttömyyden jälkeen nykyiselle alalleni ja opiskelin ammatin.
Nyt olen 36-vuotias ja edelleen hukassa ja masennukseen taipuvainen. Haaveilen edelleen yliopistoon hakemisesta, mutta en uskalla masennuksen, sosiaalisten tilanteiden pelon ja paniikkihäiriön takia. Kaduttaa pilalle mennyt lukio. Haluaisin käydä koko lukion uudestaan. Eniten harmittaa, että jäin nuorena yksin ongelmieni kanssa. En osannut hakea apua mistään.
Sama juttu paitsi että hain ja pääsin yliopistoon parin välivuoden jälkeen. Suoritin opinnot keskinkertaisesti ja sain vihdoin gradunkin väännettyä. Enpä ole silti työllistynyt sen ihmeemmin. Tutkinto on muka työllistävältä alalta. En ymmärrä mitä lisäarvoa maisterin paperit toisivat sinunkaan elämääsi. Itse masennuin vielä pahemmin kun totesin, että koulutus meni ihan hukkaan. Jokainen päivä on yhtä sinnittelyä hanttihommissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin tosi hyvä koulussa koska tein ihan hirveästi töitä. En koskaan ajatellut että minusta tulisi jotain suurta, ehkä se kuvaa ajan henkeä, kotikasvatusta ja omaa luonnettakin. Jälkeenpäin ajattelen että miksi en pyrkinyt vaikka lääkikseen, mutta ei se varmaan olisi sopinut mulle. Hain ja pääsin kyllä yliopistoon, valmistuin ja nyt olen töissä ja on mies ja lapsi. On kuitenkin ollut myös vaikeita vaiheita ja mielenterveys horjunut. En tee mitään super fancya työtä, ja asutaan työväenluokkaisella alueella. Mutta olen aika onnellinen ja tyytyväinen. Inhoan sellaista ulkokultaisuutta ja suorituskeskeistä elämää, jossa pitää näyttää tietyltä ja harrastaa tiettyjä asioita. Ja sellaista moni tuntuu pitävän menestyksen mittana. Tämän sepustuksen pointti ehkä oli että jokaisen toivoisi saavuttavan itselleen tärkeitä asioita, ei täyttävän muiden odotuksia. Ja elämä on aina kesken kunnes loppuu. Minusta ei tullutkaan mitään -ajatus kertoo ehkä enemmän senhetkisestä olosta kuin todellisuudesta, ellei ihminen makaa kuolinvuoteella.
Mä olen se toinen ääripää sitten. Peruskoulussa alisuoriutuja, josta ei odotettu mitään.
Nyt keski-ikäinen ja keskiluokkainen ihminen, jolla ei ole taloudellisia huolia. Vakituinen työ, korkeakoulututkinto, omakotitalo, huvila itä-Suomessa ja perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös. Yli ysin keskiarvo aina ja suuret odotukset. Opiskelin hyvin palkatun ammatin menestyksellä, sain lapsen ihanan miehen kanssa. Mies jätti ja työpaikkakiusaamisen takia jättäydyin vakipaikasta työttömäksi mt-ongelmien takia. Nyt ollut kotona vuoden eikä valoa näy tunnelin päässä. Ei ihan se elämä mikä oli ajatuksissa.
Sulla on ollut kamala vuosi ja vastoinkäymisiä. Niitä tulee kuitenkin ihan kaikille elämässä vastaan, ennemmin tai myöhemmin. Et ole epäonnistunut, ja voit edelleen saavuttaa vaikka mitä. Elämä on pitkä ja kaukana mustavalkoisesta. Tsemppiä!
Elämä on pilannut monta hyvää ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on pilannut monta hyvää ihmistä.
Heikot sortuu elon tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös. Yli ysin keskiarvo aina ja suuret odotukset. Opiskelin hyvin palkatun ammatin menestyksellä, sain lapsen ihanan miehen kanssa. Mies jätti ja työpaikkakiusaamisen takia jättäydyin vakipaikasta työttömäksi mt-ongelmien takia. Nyt ollut kotona vuoden eikä valoa näy tunnelin päässä. Ei ihan se elämä mikä oli ajatuksissa.
Sulla on ollut kamala vuosi ja vastoinkäymisiä. Niitä tulee kuitenkin ihan kaikille elämässä vastaan, ennemmin tai myöhemmin. Et ole epäonnistunut, ja voit edelleen saavuttaa vaikka mitä. Elämä on pitkä ja kaukana mustavalkoisesta. Tsemppiä!
Voi kiitos kiitos kiitos ystävällisistä sanoistasi! Kaikkea hyvää sinullekin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jo ennen kouluun menoa huomattiin taipumukseni matemaattiseen lahjakkuuteen. Kaikki mikä liittyi numeroihin ja laskuihin kiinnosti kovasti. Ensimmäinen ja toinen luokka meni helposti, laskin muutamassa viikossa kirjojen kaikli tehtävät läpi ja pienen kyläkoulun opettaja tajusi antaa tarpeeksi vaikeita 5- ja 6-luokan kirjoja ratkottavaksi.
Kolmannella luokalla opettaja vaihtui vaikka innostus pysyi samana. Rangaistuksena muita edellä olemisesta piti kumittaa koko kirja puhtaaksi ja pysyä muiden mukana. Tämä vastavalmistunut yli-innokas luokanopettaja tappoi seuraavan kahden vuoden aikana kiinnostuksen numeroihin ja matematiikkaan täysin koko peruskoulun ajaksi.
Menin ammattikouluun ja nyt elätän itseäni ja perhettä käsityöläisenä. Onneksi viimeaikoima tarve matemaattisten ongelmien ratkomiseen on taas nostanut päätään. Ehkä vielä joskus...
Pärjäsin peruskoulun hyvin ilman minkäänlaisia ponnisteluja.
Kymppejäkin oli päättötodistuksessa.
Mutta minun oli hyvin vaikea motivoitua lukemaan mitään sellaista, mihin minulla ei ollut mielenkiintoa.
Ja vaikka luin, ei sellainen jäänyt päähän.
Menin amikseen alalle, joka kiinnosti, ajelehdin alalla elämän ajopuuna tehden mitä työtä sattui löytymään.
IT- buumin myötä päädyin kyllä tuotekehitystöihin, joskin aika huonosti palkattuun sellaiseen.
Vaihdoin tyystin alaa työllistäen itseni, nyt jonkinlainen burnout ja masennus läpi käytynä, kiikun kaakun toimeen tulen.
Apua kun tuli oma entinen työpaikka mieleen. Hirveä kiire, jatkuvat pyynnöt työkavereilta, pirstaloituneet työtehtävät, kukaan ei tiedä mistään mitään ja se joka saattaisi tietää on lomalla. Ei kiitos enää ikinä.