Kertoo jotakin ihmisen asenteesta elämään, jos ei pidä ollenkaan lapsista

Se, että ihminen ei pidä lapsista kertoo jotakin hänen asenteesta lapsiin.

Se, että ihminen ei pidä lapsista EI kerro mitään hänen asenteestaan elämään. 

Enemmän ihmisestä kertoo se että jos joka käänteessä tuo mielipiteensä esiin, kysytään sitä tai ei, on sitten kyse lapsivihasta tai mistä muusta asiasta hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ovat nyt ymmärtäneet tämän aloituksen vähän väärin. Kyse ei ole siitä että lapsista pitäisi pitää 24/7, ei kukaan pidä. Kiukuttelu, kiljuminen ja tottelemattomuus pistää hermot kireäksi kenellä tahansa. Kyse on laajemmasta vihasta/pitämättömyydestä. Jos mukavan oloinen lapsi tulee juttelemaan (korona-ajan ulkopuolella) mikä on ajatuksesi? Tai hymyiletkö vastaan tuleville lapsille? Ja jos lapsi on kaatunut, oletko pahoillasi vai vahingoniloinen?

Siis mitä just luin.. En todellakaan pidä sopivana että YKSIKÄÄN lapsi selittää mulle mitään, oli sit tuttu tai tuntematon. Ei myöskään ikinä tulisi mieleen HYMYILLÄ jollekin lapselle! Kaatuilevat lapset on ärsyttäviä monella tavalla. Voitteko vain pitää ne pershetelmänne loitolla?

Vain vastenmielinen moukka sanoo lapsia persehedelmäksi.

Jotain kertoo sekin että yläpeukkua tulee.

Aitoa pahantahtoisuutta.

Käsitykseni lapsettomista vahvistui taas.

Useat ovat täällä ihmetelleet että otsikossa sanon "Ei pidä yhtään lapsista" ja välillä "vihaa lapsia" Jokaisella on joskus hetkiä jolloin ei pidä jostain lapsesta, esimerkiksi omakin lapsi suututtaa välillä, eli hänestä ei sillä hetkellä pidä. Tai tuntematon lapsi pistää hermot kireälle jos hän käyttäytyy huonosti. Se on ihan ok, jos kuitenkin yleinen asenne on positiivinen lapsia kohtaan.

Tuolla "Ei pidä yhtään lapsista" tarkoitin juuri sitä että ei koskaan pidä lapsista. Eli se ei ole kiinni lapsen käytöksestä, vaan ylipäätään se että hän on lapsi saa jotkut olemaan pitämättä hänestä. Viha liittyy yleensä myös kaikkiin lapsiin, mutta on vielä voimmakkaampaa kuin pitämättömyys.

Minä en vihaa lapsia mutta en heistä erityisesti pidäkään. Suhtautumiseni on lähinnä neutraali. Menen totta kai auttamaan, jos näen, että lapsella on jokin hätänä. Pulassa olevaa kanssaihmistä autetaan hänen iästään riippumatta. Jos joku fiksusti käyttäytyvä lapsi tulee juttelemaan, niin voin vaihtaa muutaman sanan hänen kanssaan, jos minulla ei ole sillä hetkellä kiire minnekään.

En kuitenkaan aktiivisesti hakeudu lasten seuraan enkä ole koskaan halunnut omia. Lapsenvahtikeikoista olen myös systemaattisesti kieltäytynyt, vaikka nuorehkolle naiselle niitä oltaisiin innokkaasti tarjoamassa. Teini-ikäisistä sen sijaan pidän ja joskus on tuntunut kummalliselta, että heistä on lupa puhua aggressiivisesti ja halventavasti. Ei heistä(kään) tarvitse pitää mutta ihmettelen sitä, että heihin kohdistuvaa vihapuhetta pidetään jotenkin normaalina. Lapsiin sen sijaan pitäisi jokaisen suhtautua jumaloiden, tai muuten on lastenvihaaja.

Eihän asiaa voikaan oikein ymmärtää ennenkuin on omia lapsia. Itsekään en aikaisemmin juurikaan välittänyt lapsista. Nyt minulla on kaksi ihanaa (ja välillä vähemmän ihanaa :D) tytärtä enkä olisi voinut ennen kuvitellakaan yhtä suurta ja ehdotonta rakkautta! 🥰🥰

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsista ei pidä, niin ei se tarkoita, että niitä vihaa. Ap:llä on itsellään asenneongelma kun ei ymmärrä, että kaikki eivät ole hänen kaltaisiaan.

Entä mitä kieroon kasvanutta on ihmisessä, joka ei pidä eläimistä? Rakastan lapsia yli kaiken mutta en erityisemmin tykkää eläimistä. En varsinkaan siitä, että koiria on nykyään niin paljon ja niitä pidetään ja hoidetaan paremmin kuin lapsia / ihmisiä. Oksettaa kun koirasta/ lemmikistä puhutaan yks. 3. persoonassa "hän". 

suomessa on liian hyvät lapsituet.

En vihaa lapsia, mutta en koe heihin mitään sen suurempaa tunnetta. Joskus kun ehkä omia, tottakai muodostuu tunneside, mutta ei sen takia että ovat lapsia. Kyllä se side on muihinkin läheisiin. Toki erilainen kaikkien kohdalla.

Lapset ovat ihmisiä, ei sen kummempaa.

Ap tai muut kenellä on kokemuksia useista ihmisistä, jotka _vihaavat_ lapsia. Kerrotteko vielä meille muille ihan konkreettisesti miten näiden ihmisten lapsiviha teidän mielestänne on ilmennyt? Eli mitä he ovat tarkalleen ottaen sanoneet tai tehneet? Kiinnostaisi kuulla, koska en ole tavannut koskaan ketään kuka todella _vihaisi_ lapsia. En osaa kuvitella miten sellaiset ihmiset käyttäytyvät, miten he tuovat ilmi muille omaa lapsivihaansa sanoin ja teoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ovat nyt ymmärtäneet tämän aloituksen vähän väärin. Kyse ei ole siitä että lapsista pitäisi pitää 24/7, ei kukaan pidä. Kiukuttelu, kiljuminen ja tottelemattomuus pistää hermot kireäksi kenellä tahansa. Kyse on laajemmasta vihasta/pitämättömyydestä. Jos mukavan oloinen lapsi tulee juttelemaan (korona-ajan ulkopuolella) mikä on ajatuksesi? Tai hymyiletkö vastaan tuleville lapsille? Ja jos lapsi on kaatunut, oletko pahoillasi vai vahingoniloinen?

Siis mitä just luin.. En todellakaan pidä sopivana että YKSIKÄÄN lapsi selittää mulle mitään, oli sit tuttu tai tuntematon. Ei myöskään ikinä tulisi mieleen HYMYILLÄ jollekin lapselle! Kaatuilevat lapset on ärsyttäviä monella tavalla. Voitteko vain pitää ne pershetelmänne loitolla?

Vain vastenmielinen moukka sanoo lapsia persehedelmäksi.

Jotain kertoo sekin että yläpeukkua tulee.

Aitoa pahantahtoisuutta.

Käsitykseni lapsettomista vahvistui taas.

Juu, lapsettomathan ovat käytännössä klooneja keskenään, niin että paitsi että vihataan kaikki lapsia niin käytetään myös samanlaisia sukkia.

Onneksi valtaosa ihmisistä pystyy sentään tajuamaan, että ihmisen hyvyys tai pahuus ei riipu siitä, onko lapsia vai ei. Sen loppuosan lapsia ei käy kateeksi.

Olisikohan kuitenkin parasta puhua ihmisistä, jotka eivät ollenkaan pidä lapsiperhe-elämästä tai lapsiperhearjesta kuin ihmisistä, jotka eivät pidä ollenkaan lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Olen omissa oloissani viihtyvä mietiskelijätyyppi ja koen lapset väsyttävän intensiivisinä yleisesti ottaen. En viihdy myöskään äänekkäiden, jekkuilevien, spontaanien ja juuri sellaisten "lapsenomaisten" aikuisten kanssa. En vihaa ketään ja pysyn kyllä minäkin mieluusti kaukana ihmisistä, jotka julistavat vihaavansa jotain tiettyä ihmisryhmää. Ei anna tasapainoista tai miellyttävää kuvaa kenestäkäään sellainen asenne. Olen silti huomannut sen, että tietyntyyppiset ihmiset tulkitsevat välttelyn ja seurassa viihtymättömyyden vihaksi. Ikään kuin kaikkien olisi pakko jumaloida lapsia ja hakeutua heidän seuraansa, jotta ei tulisi leimatuksi lasten vihaajaksi.

Minulla on yksi kaveri, jota ei lapset kiinnosta sitten tippakaan. Voisin sanoa, että jonkin asteista epämiellyttävyyttä lapsia kohtaan hänellä on. Vihasta nyt en puhuisi. Mutta me emme koskaan tule olemaan läheisiä tuon lapsivastaisen asenteen takia. Häntä ei kiinnosta iso osa elämääni eikä hänellä ole mitään ymmärrystä monista mielestäni elämän perusasioista. Mukaan lukien tunne-elämän skaaloista, joita lapset tuo mukanaan. Monet yhteiskunnan asiat ja poliittiset päätökset koskevat lapsiperheitä, näistäkään ei oikein hänen kanssa voi puhua kun ei ole ymmärrystä mistään. Jotenkin koen hänet pintapuoliseksi ja aika itsekeskeiseksi. Ei minusta lapsia tarvitse rakastaa mutta vähän erikoista on, jos on lapsivastainen asenne tai jotenkin julistaa, ettei pidä lapsista. Tuo kaverini myös sanoo, ettei pidä lapsista, eli ei mitenkään peittelekään asennettaan.

Tunnen siis myös lapsettomia, jotka suhtautuvat lapsiin yksilöinä. Niin kuin mielestäni kuuluisi. Toisista lapsista voi pitää vaikka toisista ei pidä. Eivät lapset kuten mikään muukaan ihmisryhmä ole homogeeninen massa, ja se ehkä tökkiikin näissä lapsivastaisissa, että he tuntuvat yleistävän lapsista samalla tavalla kuten vaikkapa ma muista yleistetään. Ja sehän on täysin virheellistä yleistystä käytännössä aina.

Lapsethan ovat vielä sosiaalisoimattomia yksilöitä, voihan sitä aitoudeksikin sanoa.

En ymmärrä miksi mun pitäisi pitää lapsista? Ne ei kosketa mun elämää mitenkään. Silloin kun heidän kanssa joutuu viettämään aikaa, niin ne imaisee kaiken energian kuin Harry Potterin kuolonsyöjät elämänhalun.

En silti vihaa heitä, mutta ei mua kiinnosta ihailla muiden lasten kuvia / viettää aikaa niiden kanssa koska mulla ei ole pienintäkään mielenkiintoa niitä kohtaan. Koiranpentujen kuvat kiinnostaa enemmän.

En ole kyynikko, rakastan elämääni ja suunnittelen tulevaa. Minusta on hienoa, että lapsia haluavat niitä saavat niin yhteiskunnassa on veronmaksajia tulevaisuudessakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tajusin että en muuten ole koskaan pitänyt niistä ihmisistä, jotka julistaa miten eivät pidä lapsista. Tämähän voisikin olla ensimmäisiä kysymyksiä uuden tuttavan kanssa niin tietää jo heti alussa kenen kanssa on turha edes yrittää.

Nämä ihmiset on muutenkin negatiivisia ja itsekkäitä.

Heh, iän ikuinen "lapseton on itsekäs" harha ;) Kerropa mulle miten lapseton on muka itsekäs, kyllä ne suurimmat itsekkäät ovat yleensä mammulit ja isukkiliinit joiden ruoska soi muiden selkänahassa jos ei suostu palvomaan pientä demoni-petteriä. Multiperheet ovat nykymaailmassa itsekkyyden ruumillistuma. 

Nykypäivän lapsi-inho on aivan itseaiheutettua, kasvattakaa niitä kakaroitanne ja tukkikaa niiden rääkyvät/kiljuvat suut. 

Tämä. Erityisen mukavaa on mennä jonnekin luonnon rauhaan, ja siten Nico-Sariannat tulevat sinne vanhempineen, ja vanhemmat antavat niiden rääkyä siellä täysillä. Hyvästi luonnon rauha. Monta kertaa koettu Kaitalammella Espoossa. Oikeastaan en inhoa niitä lapsia, vaan saamattomia vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vela kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

T: lapsirakas ja huomannut, että lapsirakkaat ihmiset ovat yleensä aika hyväosaisia kaikin puolin, elävät siellä elämän valoisammalla puolella 

230 neliön OKT Uudellamaalla, kaksi autoa, kaksi moottoripyörää, lukuisia harrastuksia, lomat ulkomailla. Onnellinen parisuhde jossa on aikaa toiselle kun jalassa ei roiku joku kakara. Ei kovin huono-osaista.

Silti pyörit täällä katkerana paasaamassa?

Omassa elinpiirissä nuo yli 200 neliön talot, autot, moottoripyörät, ulkomaanmatkat ja onnellisuus on ihan perussetit - ja kaikilla myös useampi lapsi. Tavallista elämää.

Eli minun silmissäni sinulla ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin muillakaan, paitsi tietysti se lapsettomuus on sinulle itsellesi "ihmeellistä" ja tavoiteltavaa. 

Joillekin lapsettomuus on "ihmeellistä", toisille lapset. Hyökkäys toisin valinnutta kohtaan ei koskaan kerro hyvästä henkisestä tasapainosta, katsottiinpa asiaa sitten kummalta puolelta tahansa.

Ja näin sivumennen sanottuna todella hämmentävää on tämä materialla leuhkiminen ja sen rinnastaminen onnellisuuden kanssa samalle viivalle. Tuntuu todentavan tutkimustulosta siitä, että kerrytetyn varallisuuden määrä korreloi käänteisesti empatiakyvyn kanssa...

Lasten vihaaminen kertoo epäempaattisuudesta ja on luotaantyöntävä ominaisuus. Muistan kyllä lapsena kohdanneeni ihmisiä, jotka vihasivat lapsia. Esim 2000-luvulla olin Siltasaaren ponitallilla, jossa kaksi pitäjää kolmesta vihasi lapsia. Hyvin ironista pitää lapsille silti leirejä. Muistan nämä ihmiset kyllä aikuisenakin, olkaa vain keskenänne vihaamassa, en pidä teistä edelleenkään enkä ikimaailmassa tue toimintojanne.

Lapset elävät siinä mielessä suojattua elämää, että heidän elämässään on pääsääntöisesti vain lapsiin myönteisesti tai neutraalisti suhtautuvia ihmisiä. Tai ainakin pitäisi olla, jos vanhemmat ovat hoitaneet tehtävänsä.

Lapset viettävät päivät ammattilaisten seurassa päiväkodeissa ja kouluissa, joissa ei luultavastikaan ole tai ei ainakaan saisi olla lapsivihaajia. Jos joku lapsivihaaja olisi jostain kumman syystä päättänyt työskennellä lasten parissa, mitä tuskin on ikinä tapahtunut, niin ei hän sellaisessa työssä luultavasti kauan viihtyisi.

Lasten harrastusten ohjaajina on myös ihmisiä, jotka ovat jatkuvasti tekemisissä lasten kanssa, joten heidänkään joukosta ei luulisi lapsivihaajia suuresti löytyvän. Lasten vanhemmat ovat vastuussa siitä kenen seuraan lapsensa päästävät pitkiksi ajoiksi vapaa-ajalla ja jos harrastuksissa näyttäisi olevan ohjaajina lapsivihaaja-aikuisia, niin vanhemmat voivat siirtää lapsensa toisten aikuisten ohjattaviksi.

Jos vanhemmat itse tuntevat omassa elämässään lapsivihaajia, niin ei heidän tarvitse altistaa lapsiaan näiden ihmisten seuralle. Vanhemmat voiva päättää suojata lapsensa niiden ihmisten vaikutukselta, joita itse pitävät lapsivihaajina.

Jos lapsi kohtaa jonkun yksittäisen lapsivihaajan kerran elämässään jossakin kadulla, niin silloin altistus lapsivihalle jää hyvin lyhyeksi. Suurin osa kuitenkin suhtautuu lapsiin myönteisesti, joten harvat lapset edes ikinä kohtaavat lapsivihaajia.

Jos sen sijaan lasten omat vanhemmat ovat lapsivihaajia, niin sille ei valitettavasti kukaan ulkopuolinen voi mitään.

Jos toisten lasten vanhemmat vihaavat muiden lapsia, niin omia lapsiaan voi yrittää suojella heiltä. 

Kaikki muut lapsivihaajat yleensä välttelevät paikkoja ja tilanteita, joissa on paikalla lapsia, joten heidän ja lasten kohtaamiset omien elämiensä poluilla ovat hyvin sattumanvaraisia ja lyhyitä. Ja kuten jo sanottu, vanhemmat voivat edelleenkin hyvin pitkälle ohjailla ja suojata oman lapsensa elämää ja minimoida mahdollisuudet lapsivihaajien kohtaamisille.

Eli mikä tässä siis on se ongelma lasten itsensä näkökulmasta katsottuna?

Vierailija kirjoitti:

Lasten vihaaminen kertoo epäempaattisuudesta ja on luotaantyöntävä ominaisuus. Muistan kyllä lapsena kohdanneeni ihmisiä, jotka vihasivat lapsia. Esim 2000-luvulla olin Siltasaaren ponitallilla, jossa kaksi pitäjää kolmesta vihasi lapsia. Hyvin ironista pitää lapsille silti leirejä. Muistan nämä ihmiset kyllä aikuisenakin, olkaa vain keskenänne vihaamassa, en pidä teistä edelleenkään enkä ikimaailmassa tue toimintojanne.

On lasten vanhempien velvollisuutena puuttua tällaisiin tapauksiin. Jos ei muu auta, niin aina voi viedä lapsensa parempiin paikkoihin tai sellaisten harrastusten pariin, joissa on mukana lapsiin myönteisemmin suhtautuvia aikuisia.