Haluaisitko takaisin opiskeluaikaasi? Olihan se hienoa, tarvitsi vain opiskella ja harrastaa, ei ollut lapsia
Aikaa ei ollut ylimääräistä, itse olin myös töissä, mutta silti helpompaa ja vapaampaa oli kuin nyt lapsiperheen kanssa.
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
En. Opiskeluaika oli elämäni synkintä. Perheellisenä ja opiskeluajat kaukana elän elämäni parasta aikaa.
Samat sanat.
Sosiaalisesti kömpelönä, uusia tilanteita kammoksuvana, ujona outolintuna ja opiskelutovereiden kiusaamana olin päätyä lopulliseen ratkaisuun.
Muut näyttivät elävän sitä villiä nuoruutta, tunsin olevani kaikesta täysin ulkona. Itseäni ahdistivat kaikenlaiset seurustelutilanteet, ei ollut oikein ketää ystäviä.
Yksi vasta valmistunut DI, matematiikanopettajani, hirttäytyi.
Hän vaikutti kovin samanluonteiselta kanssani.
Tuntui, että tuossa on minunkin tieni ulos tästä helvetistä.
On tässä puolensa. Kuitenkin jatkuva epävarmuus ja pelko tulevaisuudesta kuormittaa. "Päivä kerrallaan" asenne ei paljon onnistu kun tässä iässä on kamalat paineet suunnitella tulevaisuutta ja suunnata elämää jonnekin. Rahaa ei juuri ole ja pelottaa, työllistynkö ylipäänsä, kun valmistun ja olen "oikea aikuinen" vai jumiudunko samoihin pätkähommiin, mitä olen opintojen aikana tehnyt. Joskus haaveilen ja kuvittelen, millaista elämä on kolmekymppisenä, kuvittelen olevani unelma-ammatissani, voi keskittyä työntekoon ja harrastuksiin ja nauttia elämästä ilman, että tarvitsee koko ajan stressata siitä, mitä teen parin vuoden päästä. Kuvittelen kivaa kämppää, jonka voi laittaa mieleisekseen, joka ei ole tällainen vetoisa ja meluisa opiskelijaluukku...
Nyt korona-aikaan kyllä tuntuu, että kaikki kivoimmat puolet opiskelijaelämästä on peruttu, ja vain epävarmuus ja puurtaminen on jäänyt jäljelle. Tälläkin hetkellä istun yksin kämpillä läppärin ääressä, Vauva-palstan selailu on "virkistävä tauko" opinnoista.... huokaus.
Vierailija kirjoitti:
Täällä jotkut valittavat, ettei ollut rahaa. Minun tuttuni saivat kyllä opintotukea ihan ilmaiseksi seinästä. Itse tein töitä.
Ei ollutkaan. Seinästä tullut opintotuki on todellakin vain tukea, jolla saa vähän helpotettua selviämistä. Itse kannatan tehokasta opiskelua ja mahdollisimman nopeasti valmistumista, että pääsee kunnon elämään ja työntekoon kiinni nopeammin.

Olen opiskellut lukion, sieltä kauppikseen, pari v myöhemmin iltakoulussa amk.hon.
Lukio ja kauppis koko ajan pe ja la kaupan kassalla, kuten lomat.
Amk ssa päivät töissä.
Mulla työ oli helppoa kassatyötä, ei haitannut yhtään lukemista
Kaipaan jos saisi valita toisen alan. Teekkari bileissä oli hauskaa mutta itse opiskelu oli aivan syvältä.
Ihmettelen miksi te hankitte lapsia, jos ajattelette niin, että ilman lapsia elämä oli kuitenkin parempaa?
En. Olen nyt töissä ja harrastan. Rahaa on paaljon enemmän, enkä halua lapsia.
En todellakaan. Olin todella itsetuhoinen ja onneton opiskeluaikanani. Pari epäonnistunutta itsariyritystäkin takana.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen miksi te hankitte lapsia, jos ajattelette niin, että ilman lapsia elämä oli kuitenkin parempaa?
Ei se niinkään ole. Monelle lapset ei tuo pelkkää hyvää, mutta ei myöskään pelkkää pahaa. Jos on realisti, niin se on monelle jotain siltä väliltä. Kuitenkin ainutlaatuista. Jos kukaan ei hankkisi lapsia, ei meitä enää olisi, eli onhan se myös koko elämän tarkoitus.

Nyt on kyllä harvinaisen rohkea mielipide, lauot mielipiteitäsi totuuksina. Totuutena siitä, mikä on elämän tarkoitus. Tuohon kysymykseen ei ole objektiivista totuutta. Eli lapsettomat eivät siis sinun mielestäsi toteuta tuota 'elämän tarkoitusta', ja ovat siten vajavaisia. Tajuatko miten loukkaava olet?
Olihan se vapaata nuoruuden elämää. Toisaalta juuri näitä keväitä en kaipaa, hirveä stressi todella vaikeasti saatavista kesätöistä aina. Minusta työelämä on monella tavoin helpompaa ja varmempaa.

Tapani on sanoa rohkeasti mielipiteitä. Sen verran voin korjata, että ihmisen olemassaolon edellytys on lisääntyä. Onhan se nyt selvää, että kaikkea, mitä teemme ajaa eteenpäin vahvasti sekä itsemme, että jälkeläistemme turvattu tulevaisuus. On poikkeuksia, kyllä, mutta isossa kuvassa näin.
Vierailija kirjoitti:
Olihan se vapaata nuoruuden elämää. Toisaalta juuri näitä keväitä en kaipaa, hirveä stressi todella vaikeasti saatavista kesätöistä aina. Minusta työelämä on monella tavoin helpompaa ja varmempaa.
Mikä siitä tekikään vapaata? Opiskelua päivisin ja iltaisin. Kesätöitä kesäisin, ellei jopa iltaisin. Eikö pelkkä palkallinen päivätyö ole vapaampaa?
yhden lapsen yksinhuoltajana juuri opiskelen. en kaiapaa mitään muuta.
Valmistuin vasta vuosi sitten, 4-vuotiaan lapsen sinkkuäitinä. Tein keikkatöitä ja rahaakin oli. Toki kuukausituloja on nyt enemmän. Nyt opiskelen kokopäivätyön ohella täydennyskoulutusta avoimessa yliopistossa. Kokopäiväopiskelujen ajalta on jäänyt pois kiire, joka leimaa jokaista vapaa- ja lomahetkeä, kun pitäisi koko ajan olla kirjoittamassa esseitä tai työstämässä gradua. Sitä en kaipaa lainkaan. Tosin arki ei ollut niin hektistä, ja täyteen ahdettua, kun opintoja teki omaan tahtiin. Puolensa ja puolensa. En kaipaa opiskeluaikoja, olen tyytyväinen vaihteeksi työelämässä 13 vuoden opiskeluelämän jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olihan se vapaata nuoruuden elämää. Toisaalta juuri näitä keväitä en kaipaa, hirveä stressi todella vaikeasti saatavista kesätöistä aina. Minusta työelämä on monella tavoin helpompaa ja varmempaa.
Mikä siitä tekikään vapaata? Opiskelua päivisin ja iltaisin. Kesätöitä kesäisin, ellei jopa iltaisin. Eikö pelkkä palkallinen päivätyö ole vapaampaa?
Tietyllä lailla se vapaus onkin illuusio ja liittyi yleiseen nuoruuden elämänilon tunteeseen. :)
Mutta vapaata siinä mielessä, että vastuuta muista ihmisistä oli paljon vähemmän. Mulla ei ollut vielä lapsia enkä seurustellut vakituisesti koko opiskeluaikana. Menin ja viiletin aivan miten halusin.
Haen korkeakouluun opiskelemaan, olen kolmen pienen lapsen äiti

Ehkä moni sitten rakentaa elämänsä tietyn kaavan mukaan ja ajaa itsensä johonkin vastuiden verkkoon, koska niin kuuluu tehdä. Itsekin kuulun samaan joukkoon, mutta yritän mahdollisuuksien mukaan säilyttää vapauteni tehdä mitä huvittaa. Pikkulapsiaikana se oli vaikeaa, mutta nyt taas helpompaa.
Olen nytkin kirjoilla opiskelijana. Lapsia ei ole.
Oli kivaa sen aikaa. Baarissa 3 krt vkossa, krapula 3 x vkossa. Miehen perään aina. Treffejä, lisää treffejä, pettymyksiä, homma alusta.
Tukipäivä eli tilipäivä
Kesätyöt oli hankala saada, ylitöitä paiskittiin, tentteihin luettiin jne.
Elämä on nyt helppoa.
Hyvä mies ja liitto, kiltit lapset, koulunkäynti sujuu, valtion virka, asunto on maksettu.
Miinuksena on koronan vuoksi ollaan pääsiäinen kotona. Pyritään olemaan pääsiäinen ulkomailla.