Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?

Duunariperheissä taitaa kumminkin olla akateemista väkeä enemmän tämmöistä päihde-elämää, henkistä ja fyysistä väkivaltaisuutta ym. vanhempien käytöshäiriöitä lapsiaan kohtaan, mikä vaikeuttaa lasten selviämistä elämässä.

Alhainen tulotaso kun aiheuttaa stressiä ja vihaisuutta, jota ihmiset tuppaavat purkamaan heikompiinsa eli lapsiinsa. 

Kun on vaikean lapsuuden ja häiriintyneen narsisti-psykopaattivanhemman masentama, ei voimavaroja liikene opiskeluun, loppuelämä on vain selviytymistä.

Meidänkin duunariperheessä vanhemmat keskittyivät katsomaan töllöä ja keskustelu oli lähinnä riitelyä, narsu-"äidin" ivailua, ilkeilyä ja piikittelyä.

Alhaisen koulutustason työpaikoilla on paljon työpaikkakiusaamista ja pahanpuhumista muista, viikonloppukännäämistä ja -huoraamista, onko se kaikki kotoa opittua, taitaa olla normimeininkiä monissa duunarikodeissa? Ainakin itse duunarikodin kasvattina ja monia duunarikaverien koteja nähneenä näin voisi pitkälle yleistää, säännön vahvistavia poikkeuksia toki on...

Ja kyllähän akateemiset itse tietyt asenteet duunareita kohtaan omaavat: Treffi-ilmoituksien vakio on, että akateemisesti koulutettu etsii VAIN akateemisesti koulutettua kumppania. Stereotypiat istuvat tiukassa, mikä kyllä on myös toisaalta ymmärrettävää.

Vierailija kirjoitti:

Mitä vikaa olla duunari? Juuri tällaiset artikkelit lisäävät asenteita, että duunarina oleminen olisi jotenkin huonompi vaihtoehto kuin olla akateeminen.

Hallituksen tavoite nostaa korkeakoulutettujen määrää on myös täysin turhanpäiväinen tavoite, joka johtaa vain korkeakoulujen opetuksen tason laskuun ja se taso on nykyään jo varsin matala.

Ammattikouluihin pitäisi satsata enemmän rahaa, jotta ammattikoulujen opetuksen taso nousisi. Ja enemmän lehtiartikkeleita, jotka toisivat duunarit hyvässä valossa esiin. Tämä Raisa uutinen on typerää vastakkainasettelua, jossa duunarius tuodaan esiin ikäänkuin huonompana vaihtoehtona.

Olen tismalleen samaa mieltä. Varmasti on aloja, joilla korkeasti koulutetut työllistyvät helposti, mutta niinhän niitä on amiksessakin. Ja amiksesta kun valmistut parikymppisenä ilman opintolainaa, tilanne on aika eri kuin valmistua joskus lähemmäs kolmekymppisenä yliopistosta (kun muutaman kerran olet ensin pyrkinyt sisään), on opintolainaa ja mahdollisesti pätkätöitä joskus saatavilla.

Oikeasti pitäisi saada peruskouluihin järkeviä opon tunteja, joilla realistisesti käydään läpi eri vaihtoehtoja. Nythän ajaudutaan lukioon, jos on yhtään älliä ja sitten haetaan jonnekin korkeakouluun eikä välttämättä ole vieläkään mitään hajua siitä, mitä haluaa tehdä. Joissain kodeissa osataan antaa realistista mutta toki kannustavaa opastusta nuorelle, mutta ei todellakaan kaikissa. En tällä tietenkään tarkoita lytätä lukioon ja yliopistoon pyrkiviä, mutta ihmettelen, kuinka hatara käsitys monella nuorella on siitä, mitä tulevaisuudelta halutaan ja ennen kaikkea sitä ei edes haluta ajatella, sillä "onhan tässä aikaa". Lukioonkin mennään monesti vain, jotta saadaan lisää miettimisaikaa. Tietysti jos on varma, että haluaa johonkin yliopistoon, sitten lukio onkin hyvä valinta. Mutta jos haluaa vaikka sairaanhoitajaksi, niin voihan ensin opiskella lähihoitajaksi ja sitten jatkaa eteenpäin, kun alakin on tuttu. Ne, jotka menevät amikseen, tekevät uravalintansa ysiluokalla, eikä siinä ole sen kummemmin aikaa mietiskellä ja pohdiskella. Ehkä vähän voisi vaatia tätä pohdintaa lukioonkin meneviltä, ihan sen nuoren omaksi parhaaksi. Osa haalii kaikki mahdolliset kurssit, kun ei tiedä mistä on kiinnostunut, ja uupuu. En halua kuulostaa tylyltä, mutta olisin itsekin aikanaan todellakin tarvinnut ohjausta, eikä vain laiskoja hokemia, että olet kiltti ja ahkera tyttö, lukioon vaan ja sitten siitä yliopistoon ja tunnollisuudella on työpaikka varma :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo akateemisuuden korostaminen Helsingin yliopiston juttu? Itselläni kaksi maisteritutkintoa kahdesta eri yliopistosta ja koskaan ei ollut olo että tässä on nyt jotain akateemista, eikä ketään kiinnostanut, millaisesta perhetaustasta joku on tullut. Ihan vaan "koulunkäyntiä" se oli siinä kuin lukiokin aikoinaan.

Helsingin ja Turun ainakin. Yksi ystäväni opiskeli Joensuussa ja siellä ei ollut samanlaista elitismiä.

Olen tuplamaisteri. Ensimmäisen tutkintoni tein Helsingissä. Toisen Kuopiossa. Ero on kuin yö ja päivä. Helsingissä on täysin erilainen kulttuuri, lähes jokaisella on erittäin koulutetut vanhemmat, moni tulee jopa kuuluisista tiede- ja kulttuurisuvuista. Helsingissä on vahva vanhan yliopiston kulttuuri. Kuopio on koulu.

Helsinki pullistelee kuopiolaisia, oululaisia ja vaikka mistä maaseudulta tulleita opiskelijoita. Se on fakta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ja ketjuun kirjoittaneet ovat tyypillisiä syntyperäisiä keskiluokan edustajia: ollaan vakuuttuneita siitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet ja pidetään omaa kokemusta edustavana esimerkkinä. Se, että itse sattuu tuntemaan pari duunaritaustaista korkeasti koulutettua kaveria, todistaa, että mitään esteitä yhteiskunnallisen nousun tiellä ei ole.

Minulla on hyvin samanlainen tausta Mattilan kanssa ja pystyn samaistumaan täysin hänen kokemuksiinsa. Olen ollut usein tilanteessa, jossa joku yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa olevaan perheeseen syntynyt opiskelukaverini esittää jonkin kommentin ikään kuin kyseessä olisi kaikille tuttu asia. Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita, tai kun työssäni tuli vastaan ensimmäisiä edustustilaisuuksia, en tiennyt, kuinka käyttäytyä tai pukeutua.

On olemassa tilastotietoa siitä, miten perhetausta vaikuttaa koulutus- ja ammattivalintoihin. Lapsi, jonka vanhemmilla on korkeakoulututkinto, hankkii sellaisen neljä kertaa todennäköisemmin kuin sellainen, jonka vanhemmat ovat matalammin koulutettuja.

Siis nyt en ymmärrä. Sanavalintasi saavat kuvittelemaan että olet syntynyt luolassa jossa ei osata puhua ihmisille tai käyttää järkeä tyyliin siistit vaatteet edustustilaisuuteen. Mitä kuvittelet meistä muista, kaikilla kokemusta professorien puhuttelusta jo lapsesta saakka? Kuvitteletko että kaikki eivät ole joskus olleet seurassa jossa eivät tajua hölkäsen pöläystä mistä puhutaan? Itsellä: vieraan tieteenalan edustajat, viimeksi journalismi. Kaikki autojutut, armeijajutut, tietoliikennetekniikka, nuorison puhekieli jne jne.

Ja ajattelepas sitten se tilanne, että tajuat, että voisit olla automekaanikko. Menet opiskelemaan alaa tyyppien kanssa, jotka ovat pienenä jo purkaneet ja kasanneet moottoreita osiin ja jotka koulun jälkeen menevät enonsa Repan korjaamolle harjoittelemaan lisää. Ja sä yrität pärjätä siinä porukassa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Just näin. Minä ja kaksi sisartani olemme syntyneet 80-luvulla todella matalapalkkaiseen duunariperheeseen. Minä ja toinen sisareni olemme yliopiston käyneitä akateemikkoja ja nuorin on suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon. Tässä ei ole mitään ihmeellistä.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ja ketjuun kirjoittaneet ovat tyypillisiä syntyperäisiä keskiluokan edustajia: ollaan vakuuttuneita siitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet ja pidetään omaa kokemusta edustavana esimerkkinä. Se, että itse sattuu tuntemaan pari duunaritaustaista korkeasti koulutettua kaveria, todistaa, että mitään esteitä yhteiskunnallisen nousun tiellä ei ole.

Minulla on hyvin samanlainen tausta Mattilan kanssa ja pystyn samaistumaan täysin hänen kokemuksiinsa. Olen ollut usein tilanteessa, jossa joku yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa olevaan perheeseen syntynyt opiskelukaverini esittää jonkin kommentin ikään kuin kyseessä olisi kaikille tuttu asia. Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita, tai kun työssäni tuli vastaan ensimmäisiä edustustilaisuuksia, en tiennyt, kuinka käyttäytyä tai pukeutua.

On olemassa tilastotietoa siitä, miten perhetausta vaikuttaa koulutus- ja ammattivalintoihin. Lapsi, jonka vanhemmilla on korkeakoulututkinto, hankkii sellaisen neljä kertaa todennäköisemmin kuin sellainen, jonka vanhemmat ovat matalammin koulutettuja.

Hm. Minulla ja toisella vanhemmisrani on korkeakoukututkinto, mutta en minäkään tiedä, miten puhutellaan opettajia ja professoreita - pitääkö heitä todella puhutella jotenkin toisin kuin muita, eivätkö ole kuolevaisia hekin - tai kuinka edustustilaisuuksissa pitää pukeutua ja käyttäytyä, paitsi että tietysti mahdollisimman tilanteeseen sopivasti, mitä se kulloinkin sitten mahtaa tarkoittaa.

Toisaalta isovanhempani olivat työväenluokkaa, mikä ehkä selittää asian omalla kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Olet väärässä. Tutkitusti on erittäin harvinaista, että ei-akateemisten vanhempien lapsi opiskelisi yliopistossa.

Voi olla harvinaisempaa, mutta että erittäin harvinaista?

Jos tarkkoja ollaan, on harvinaista, jos akateemisten vanhempien lapsi päätyy muualle kuin yliopistoon. Duunarien lapset päätyvät useimmiten duunareiksi, mutta ei ole harvinaista päätyä yliopistoonkaan. Akateemisten vanhempien akateemiset lapset päätyvät duunaritaustaisia useammin koulutustaan vastaaviin asemiin. Sosiaalinen liikkuvuus on vähenemässä eli säätyjä ns. suljetaan.

Tunge ne säätysi sinne mihin kerkeät. Lukuisia akateemisia on työttömänä ja pätkätöissä ja he tekevät hanttihommia ja kouluttautuvat uusille aloille, kuten tietysti muunkin koulutuksen saaneet. Tiedän lukuisia hoitoalalle koulutettuja akateemisia jotka voivat vain haaveilla esim. samoista palkoista kuin naapurin putkimies. Jos nyt halutaan mitata rahalla, joka on sentään jonkinlainen konkreettinen mittari. Kun en oikein ymmärrä mikä tässä on ongelmana. Se on toki sääli että kotona torpataan lapsen yliopistohaaveet, jos hän olisi halunnut mennä tai lapsuus on niin rikkinäinen että koulunkäyntiin ei saa keskittyä mutta yhtä hyvin akateemisessa perheessä voidaan lukkiutua tarjoamaan vain yhdenlaisia vaihtoehtoja mikä ei todellakaan aina takaa parempaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo akateemisuuden korostaminen Helsingin yliopiston juttu? Itselläni kaksi maisteritutkintoa kahdesta eri yliopistosta ja koskaan ei ollut olo että tässä on nyt jotain akateemista, eikä ketään kiinnostanut, millaisesta perhetaustasta joku on tullut. Ihan vaan "koulunkäyntiä" se oli siinä kuin lukiokin aikoinaan.

Helsingin ja Turun ainakin. Yksi ystäväni opiskeli Joensuussa ja siellä ei ollut samanlaista elitismiä.

Olen tuplamaisteri. Ensimmäisen tutkintoni tein Helsingissä. Toisen Kuopiossa. Ero on kuin yö ja päivä. Helsingissä on täysin erilainen kulttuuri, lähes jokaisella on erittäin koulutetut vanhemmat, moni tulee jopa kuuluisista tiede- ja kulttuurisuvuista. Helsingissä on vahva vanhan yliopiston kulttuuri. Kuopio on koulu.

Helsinki pullistelee kuopiolaisia, oululaisia ja vaikka mistä maaseudulta tulleita opiskelijoita. Se on fakta.

Aivan. Sanontakin sen kertoo: Helsinki on niemennokka täynnä savolaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Nyt alkaa olla tapauksia, joissa maistereiden lapset menevät amikseen ja tienaavat parikymppisinä paremmin kuin vanhempansa koskaan. (Taas yksinkertaistettuna.)

Minua jotenkin aina häiritsee tällaiset kommentit, joissa suuri palkka nostetaan arvon mittariksi. Toki tiedän, että monelle raha onkin kaikki kaikessa, mutta silti se hätkäyttää joka kerran, kun sen näkee. Apuraharuljanssissa pyörivä akateeminen on ikävässä tilanteessa, mutta uskoisin, että moni tutkijaksi haluava on aidosti kiinnostunut alastaan, eikä ole rahan perässä. Heillä on ihan erilainen palo työhönsä (ja ehkä myös asenne elämään) kuin sellaisella, joka valitsee opiskelupaikkansa pelkän palkan perusteella. Tietysti jokainen haluaisi sellaisen palkan, jolla tulee toimeen, mutta vähempikin riittää, kun saa tehdä mieleistä työtä. Ei ole sellaista ajatusta, että aina pitäisi saada enemmän kuin omat vanhemmat. 

No, voihan myös se amislainen olla alastaan aidosti kiinnostunut ja hänellä olla paloa tehdä työtään.  Eli en väitä, että heille raha olisi ainoa merkitsevä juttu. Toisaalta minusta on ihan realismia ajatella myös rahaa sen verran, että voi elää kutakuinkin haluamallaan tavalla. Jos vaikka se akateeminen elämä on epävarmaa pätkätyötä eikä sen takia vaikka uskalla perustaa perhettä, niin onhan se surullista, vaikka se ala olisi aidosti kiinnostava. Luulen, että suurin osa ihmisistä haluaa työn, josta saatavalla palkalla tulee toimeen. (Ja tästä tietysti päästään siihen, että monet etenkin naisvaltaiset amisalat ovat liian kurjasti palkattuja.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Olet väärässä. Tutkitusti on erittäin harvinaista, että ei-akateemisten vanhempien lapsi opiskelisi yliopistossa.

Voi olla harvinaisempaa, mutta että erittäin harvinaista?

Jos tarkkoja ollaan, on harvinaista, jos akateemisten vanhempien lapsi päätyy muualle kuin yliopistoon. Duunarien lapset päätyvät useimmiten duunareiksi, mutta ei ole harvinaista päätyä yliopistoonkaan. Akateemisten vanhempien akateemiset lapset päätyvät duunaritaustaisia useammin koulutustaan vastaaviin asemiin. Sosiaalinen liikkuvuus on vähenemässä eli säätyjä ns. suljetaan.

Tunge ne säätysi sinne mihin kerkeät. Lukuisia akateemisia on työttömänä ja pätkätöissä ja he tekevät hanttihommia ja kouluttautuvat uusille aloille, kuten tietysti muunkin koulutuksen saaneet. Tiedän lukuisia hoitoalalle koulutettuja akateemisia jotka voivat vain haaveilla esim. samoista palkoista kuin naapurin putkimies. Jos nyt halutaan mitata rahalla, joka on sentään jonkinlainen konkreettinen mittari. Kun en oikein ymmärrä mikä tässä on ongelmana. Se on toki sääli että kotona torpataan lapsen yliopistohaaveet, jos hän olisi halunnut mennä tai lapsuus on niin rikkinäinen että koulunkäyntiin ei saa keskittyä mutta yhtä hyvin akateemisessa perheessä voidaan lukkiutua tarjoamaan vain yhdenlaisia vaihtoehtoja mikä ei todellakaan aina takaa parempaa elämää.

Tuopas se onkin juuri sitä säätyjen sulkeutumista. Työttömyyden ja työllistymisen samalla koulutuksella ratkaisee usein juuri tausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Raisa sentään oli siellä piknikillä, eikä kuten meistä suurin osa taustoistaan huolimatta blokkaamassa laseja terassille kaikki vaput, juhannukset, jne.

N36

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ymmärtänyt näköjään jutun pointtia. Kyllä taustalla on merkitystä. Se ei tietenkään estä sitä, että duunarienkin lapset voi mennä yliopistoon. Mutta vanhempien valinnoilla on monille todella suuri merkitys, koski se sitten opiskelua, ruokavaliota tai ylipäänsä asennetta elämään. Ja jos siltä ummistaa silmänsä, eikä ymmärrä tätä, niin ei sekään ihan oikein mene.

Juuri näin. Akateemisen perheen lapsena ap suorastaan alleviivaa sitä ettei kykene näkemään luokkataustan merkitystä muuta kuin omasta keskiluokkaisesta taustastaan peilaten. Kun se nimenomaan on iso juttu. Jos tausta on vaikka työväenluokkainen, ei se yliopisto ole itsestään selvyys. Vanhemmat eivät osaa siihen valmentaa tai tukea tai tehdä sellaisia valintoja koko lapsuuden ajan, että se mahdollistuisi. Jo nyt nähdään kouluissa alaluokilta asti eriytymistä luokkataustan mukaan. Duunareiden lapset ovat isoilla kaatoluokilla, jossa ovat myös kaikki integroidut erityisoppilaat. Koulutettujen lapset kansoittavat musiikkiluokkia ja muita erityisluokkia. Yliopistoon harva hakee, jos ei ole esimerkkiä siitä omassa lähipiirissä. Jos suvussa ei akateemisia ole näkynyt, sen ensimmäisen löytyminen on iso ponnistus. Ilman keskiluokkaista taustaa myös arvioidaan omat kyvyt tavallisesti alemmas kuin tarvitsee. Työskentelen itse lastensuojelussa ja olen huomannut, että vaikka taidot riittävät, niin lukioon ei mennä, valitaan se amis. Luokkatausta myös määrittää mitä yliopistossa opiskelee, jos sen luokkaretken lähtee tekemään. Helsinkiläinen humanisti ei yleensä ole työväenluokkataustainen tai tule maalta.

Ap ei ole akateemisesta perheestä. Tietyt ammatit eivät ole olleet sataa vuotta akateemista koulutusta vaativia. -ap

Opettajaperhe eikös ollut? Toki ehkä sitten ei ollut akateeminen, vaan vanhan opettajaseminaarin käynyt.

Mutta kyllä ainakin mun lapsuudessani pienellä paikkakunnalla opettajat, papit ym. olivat omaa piiriänsä ja juuri heidän lapsensa yliopistoihin menivät. Jotkut myös parempiin lukioihin kaupunkiin. Eli lasken kyllä heidät niihin, joiden tausta suosii yliopistoon menoa.

Olen vanha. Lapsuudessani oppikouluun menivät kaikki muut paitsi totaalisten sossutapausten lapset ja apukoululaiset. Yliopistoon lähtivät virkamiesten, yrittäjien ja maanviljelijöiden lapset eli oli ihan tavallista, että yliopistossa opiskelevan vanhemmat oli vaikka autoasentaja ja apuhoitaja.

No ei varmasti ollut näin. Olet tulkinnut jopa omaa elinpiiriäsi väärin. Vai että oikein apukoulutasouset.

Sen lisäksi, ettet ymmärrä laajempua kokonaisuuksia, olet myös ikävän halveksuva kaikkia itseäsi heikommassa asemassa olevia kohtaan.

Olen tulkinnut omaa elinpiiriäni ihan oikein. Fiksu pääsi vapaaoppilaaksi, perheen varallisuus ei todellakaan ollut ratkaiseva tekijä. Jälkikäteen haluaan osoittaa, että oli toisin, mutta tarkemmat selvitykset perheiden taustoista kertoivat sen, että monella kansalaiskouluun päätyneen perheellä todella oli suuria sosiaalisia ongelmia, lapsilla oppimisvajeita jne. Nyt joku 35v ikäinen kokee tehneensä ison loikan lähtiessään lahtelaisesta lähiöstä yliopistoon, vaikka samanlaisia loikkia on tehty jo 30 vuotta ennen syntymäänsä.

Perheen varallisuus nimenomaan oli usein ratkaiseva tekijä. Vapaaoppilaspaikkoja oli vain harvoille. Lisäksi oppikoulu tarkoitti syrjäseuduilla usein sitä, että piti muuttaa pois kotoa jo hyvin nuorena.

Klassisia perusteluja sille, että minusta ei tullut mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Just näin. Minä ja kaksi sisartani olemme syntyneet 80-luvulla todella matalapalkkaiseen duunariperheeseen. Minä ja toinen sisareni olemme yliopiston käyneitä akateemikkoja ja nuorin on suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon. Tässä ei ole mitään ihmeellistä.

Minä alan Akateemikkoja olette?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Nämä ovat kaikki varmaan ihan totta osalle ihmisistä, mutta jos kerran on mennyt yliopistoon, valmistunut ja päässyt työelämään, niin jossain vaiheessa elämää on päästettävä irti noista jankkauksista. En tarkoita sinua, vaan kaikkia niitä 'raisoja', jotka vetoavat jatkuvasti siihen, että "olin duunarin lapsi, joka ei osannut 100 % kaikkea kun menin yliopistoon". 

Kaikille ihmisille tulee uusia asioita vastaan elämässä. Joko ottaa ne vastaan avoimesti ja kiinnostuneesti, tai jää jankkaamaan "en voi osata tätäkään asiaa, koska lapsena söin vain perunaa ja kastiketta". Asennekysymys tämä on, eikä suoraan vedettävissä siitä, missä on kasvanut ja miten. 

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ja ketjuun kirjoittaneet ovat tyypillisiä syntyperäisiä keskiluokan edustajia: ollaan vakuuttuneita siitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet ja pidetään omaa kokemusta edustavana esimerkkinä. Se, että itse sattuu tuntemaan pari duunaritaustaista korkeasti koulutettua kaveria, todistaa, että mitään esteitä yhteiskunnallisen nousun tiellä ei ole.

Minulla on hyvin samanlainen tausta Mattilan kanssa ja pystyn samaistumaan täysin hänen kokemuksiinsa. Olen ollut usein tilanteessa, jossa joku yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa olevaan perheeseen syntynyt opiskelukaverini esittää jonkin kommentin ikään kuin kyseessä olisi kaikille tuttu asia. Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita, tai kun työssäni tuli vastaan ensimmäisiä edustustilaisuuksia, en tiennyt, kuinka käyttäytyä tai pukeutua.

On olemassa tilastotietoa siitä, miten perhetausta vaikuttaa koulutus- ja ammattivalintoihin. Lapsi, jonka vanhemmilla on korkeakoulututkinto, hankkii sellaisen neljä kertaa todennäköisemmin kuin sellainen, jonka vanhemmat ovat matalammin koulutettuja.

Samaa mieltä olen. Lisäksi jokin aika sitten kuulin radiosta tutkimuksesta, jossa tuloksena oli, että duunaritaustaiset akateemiset useammin jäävät matalampi on virkoihin kuin akateemisen taustan omaavat. Eli vaikka olisi sama koulutus, akateemisesta taustasta on hyötyä työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä nyt taas? Olen Raisan ikäinen ja oman kokemukseni mukaan tässä ikäluokassa on ihan tavallista, että duunariperheen lapsista vähintään yksi päätyy yliopistoon. Mehän ollaan juuri sitä ikäluokkaa, kun vähintään amk-tason jatko-opinnoista tuli uusi normaali.

Just näin. Minä ja kaksi sisartani olemme syntyneet 80-luvulla todella matalapalkkaiseen duunariperheeseen. Minä ja toinen sisareni olemme yliopiston käyneitä akateemikkoja ja nuorin on suorittanut ammattikorkeakoulututkinnon. Tässä ei ole mitään ihmeellistä.

Minä alan Akateemikkoja olette?

Tasavallan presidentti myöntää tieteen akateemikon arvonimen Suomen Akatemian hallituksen esityksestä ansioituneelle tutkijalle. Akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti enintään kuudellatoista (vuoteen 2014 asti kahdellatoista) kotimaisella tieteenharjoittajalla. Ulkomaisten akateemikon arvonimen saajien määrää ei ole rajoitettu.[3]

Kaikkiaan 39:lle suomalaiselle on myönnetty tieteen akateemikon arvonimi.[4][5][6]

Vierailija kirjoitti:

Duunariperheissä taitaa kumminkin olla akateemista väkeä enemmän tämmöistä päihde-elämää, henkistä ja fyysistä väkivaltaisuutta ym. vanhempien käytöshäiriöitä lapsiaan kohtaan, mikä vaikeuttaa lasten selviämistä elämässä.

Alhainen tulotaso kun aiheuttaa stressiä ja vihaisuutta, jota ihmiset tuppaavat purkamaan heikompiinsa eli lapsiinsa. 

Kun on vaikean lapsuuden ja häiriintyneen narsisti-psykopaattivanhemman masentama, ei voimavaroja liikene opiskeluun, loppuelämä on vain selviytymistä.

Meidänkin duunariperheessä vanhemmat keskittyivät katsomaan töllöä ja keskustelu oli lähinnä riitelyä, narsu-"äidin" ivailua, ilkeilyä ja piikittelyä.

Alhaisen koulutustason työpaikoilla on paljon työpaikkakiusaamista ja pahanpuhumista muista, viikonloppukännäämistä ja -huoraamista, onko se kaikki kotoa opittua, taitaa olla normimeininkiä monissa duunarikodeissa? Ainakin itse duunarikodin kasvattina ja monia duunarikaverien koteja nähneenä näin voisi pitkälle yleistää, säännön vahvistavia poikkeuksia toki on...

Ja kyllähän akateemiset itse tietyt asenteet duunareita kohtaan omaavat: Treffi-ilmoituksien vakio on, että akateemisesti koulutettu etsii VAIN akateemisesti koulutettua kumppania. Stereotypiat istuvat tiukassa, mikä kyllä on myös toisaalta ymmärrettävää.

Ai että olisi kiva olla nyt duunari ja lukea miten duunarit vaan ryyppäävät ja huoraavat. Mutta en voi, olenhan vain akateemisen alkoholistin lapsi.

Treffipalstoillahan on t o d e l l a paljon kysyntää akateemisille naisille duunarimiesten taholta, vai:)? Ilme on kuin peuralla ajovaloissa kun (kysyttäessä, huom.) kerrot koulutukseksi ja ammattisi. Olen sitä paitsi kuullut ihan suoraan duunarinaisiltakin että eivät halua liian koulutettua miestä. Joku oli sanonut treffeillä projektipäällikölle että haluaa tavallisen miehen.

Itselleni ihan sama kunhan minun ei tarvitse esittää jotain muuta kuin olen. Yritetään ottaa rennommin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ja ketjuun kirjoittaneet ovat tyypillisiä syntyperäisiä keskiluokan edustajia: ollaan vakuuttuneita siitä, että kaikilla on samat mahdollisuudet ja pidetään omaa kokemusta edustavana esimerkkinä. Se, että itse sattuu tuntemaan pari duunaritaustaista korkeasti koulutettua kaveria, todistaa, että mitään esteitä yhteiskunnallisen nousun tiellä ei ole.

Minulla on hyvin samanlainen tausta Mattilan kanssa ja pystyn samaistumaan täysin hänen kokemuksiinsa. Olen ollut usein tilanteessa, jossa joku yhteiskunnallisesti hyvässä asemassa olevaan perheeseen syntynyt opiskelukaverini esittää jonkin kommentin ikään kuin kyseessä olisi kaikille tuttu asia. Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita, tai kun työssäni tuli vastaan ensimmäisiä edustustilaisuuksia, en tiennyt, kuinka käyttäytyä tai pukeutua.

On olemassa tilastotietoa siitä, miten perhetausta vaikuttaa koulutus- ja ammattivalintoihin. Lapsi, jonka vanhemmilla on korkeakoulututkinto, hankkii sellaisen neljä kertaa todennäköisemmin kuin sellainen, jonka vanhemmat ovat matalammin koulutettuja.

Siis nyt en ymmärrä. Sanavalintasi saavat kuvittelemaan että olet syntynyt luolassa jossa ei osata puhua ihmisille tai käyttää järkeä tyyliin siistit vaatteet edustustilaisuuteen. Mitä kuvittelet meistä muista, kaikilla kokemusta professorien puhuttelusta jo lapsesta saakka? Kuvitteletko että kaikki eivät ole joskus olleet seurassa jossa eivät tajua hölkäsen pöläystä mistä puhutaan? Itsellä: vieraan tieteenalan edustajat, viimeksi journalismi. Kaikki autojutut, armeijajutut, tietoliikennetekniikka, nuorison puhekieli jne jne.

Ja ajattelepas sitten se tilanne, että tajuat, että voisit olla automekaanikko. Menet opiskelemaan alaa tyyppien kanssa, jotka ovat pienenä jo purkaneet ja kasanneet moottoreita osiin ja jotka koulun jälkeen menevät enonsa Repan korjaamolle harjoittelemaan lisää. Ja sä yrität pärjätä siinä porukassa.

Näinpä. Ihan eri lähtökohdat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Nämä ovat kaikki varmaan ihan totta osalle ihmisistä, mutta jos kerran on mennyt yliopistoon, valmistunut ja päässyt työelämään, niin jossain vaiheessa elämää on päästettävä irti noista jankkauksista. En tarkoita sinua, vaan kaikkia niitä 'raisoja', jotka vetoavat jatkuvasti siihen, että "olin duunarin lapsi, joka ei osannut 100 % kaikkea kun menin yliopistoon". 

Kaikille ihmisille tulee uusia asioita vastaan elämässä. Joko ottaa ne vastaan avoimesti ja kiinnostuneesti, tai jää jankkaamaan "en voi osata tätäkään asiaa, koska lapsena söin vain perunaa ja kastiketta". Asennekysymys tämä on, eikä suoraan vedettävissä siitä, missä on kasvanut ja miten. 

Kyse ei ole asenteesta eikä jankkauksesta. Kyse on siitä, että se lapsuuden arvomasilma ja käytännöt on aina mukana ja vaikuttaa ihan kaikkeen.

Eikä se Raisa valittanut mistään. Ei mitenkään negatiivisesti tuonut taustaansa esille. Vaikutti olevan sinut itsensä kanssa. Moni muu häpeää itseään ja taustaansa.