Lue keskustelun säännöt.
Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?
02.04.2021 |
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3a61e7b0-d7e3-4ea4-a7fd-5941…
Hyvin on opiskelut sujuneet, sehän on vain hienoa. En silti ymmärrä tätä yleistystä yhä tänä päivänä, kuinka nyt ollaan eri piireistä ja vain osalla mahikset päästä ns. piireihin. Hän puhuu, kuinka ei tohtinut hakea parempaan lukioonkaan, vaikka ka oli hyvä. Jne jne...lisää itse artikkelissa. Itse olen opettajaperheessä kasvanut eli minulla on keskiluokkaiset lähtökohdat, ei ns. duunaritaustaa. Opiskelin itse myös samaiseen ammattiin, kuten vanhempanikin. Siihen aikaan ei ollut tosin kenenkään kohdalla muotia hakea "huippulukioihin" tai lähteä asumaan lukion takia johonkin. Ihan siihen lähilukioon mentiin, koska se oli tapana. Ka oli minullakin 9,3 ja siitä huolimatta lähin kelpasi. Ei ollut mikään luokkakysymys. Yliopisto-opinnoissa meitä oli ystäväporukassa todella eri taustoista, sehän nyt on selvääkin selvempää, että näin on. Ei se ollut mikään juttu, eikä kukaan edes ajatellut selvittää jokaista sukulaista ja heidän ammattiaan. Mitä nyt joku kertoi ohimennen ja kaikki oli yksinomaan hienoa. Ei minkäänlaista akateemista erottelua ilmennyt koko opiskeluaikanani. Tosin opiskelin Jyväskylän yliopistossa, se oli ainakin minulle loistava opinahjo. Jutussa Raisa halusi vaihtaa Helsinkiin, josko se vaikuttaa tässä nyt enemmän kuin "akateemisuus" noin yleensä. Vähän vierastan tuon termin käyttöä, en korosta olevani, se ei näy arjessani. En myöskään allekirjoita sitä, että koulutetuista vanhemmista syntyy koulutettuja lapsia. Olen sekä omalla kohdallani että ystävieni kohdalla todistamassa, kuinka eri tavoin tämä voikaan mennä. Meidän omalla jälkikasvullamme painottuu ammatillinen puoli, kun taas ammatillisesti koulutetuilla tutuillamme lähtee nuoria yliopistoon tai amk:eaan. Tämä erottelu, mitä Raisa tekee, on hänen oma subjektiivinen kokemuksensa. Asioita ei kannata yleistää kuitenkaan liiaksi, koska monen totuus ja kokemus on kuitenkin ihan iloisen päinvastainen. On turha ylläpitää kynsin ja hampain vanhoja raja-aitoja. Vieläpä ihan itse.
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Itse olen myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut pienipalkkainen virkamies. Totta kai joka alalla tausta ja suhteet vaikuttavat etenemiseen, varsinkin armeijassa, teatterikorkeakouluun pääsyssä ja sellaisten tutkintojen hyväksikäytössä, jotka eivät suoraan valmista mihinkään tiettyyn ammattiin.
Puuttuvat suhteet (kuten joku jo aiemmin kirjoitti suhteet ovat kuin urheilijalla sponsorit ja valmentajat) voi yrittää korvata uskalluksella ja siirtymisellä omalle epämukavuusalueelle, tietynlaisilla hulluudella Myös perheen kannustus on tärkeä. Jos haluaa puolison menestyvän, ei pidä rutista kotitöiden yms. jakamisesta, ajoissa kotona olemisesta, lasten harrastuksiin viemisestä jne. Menestyksellä on hintansa. Jokin elämän osa-alue kärsii. Suurin osa tyytyy olemaan se kaltaiseni pikkuvirkamies.
Omista opiskelukavereista, valmistuimme maalaisyliopistosta, suurin osa on opettajia. Vähemmistössä ovat täysin epäonnistuneet, pääosin työttömänä olleet, sitten löytyy toimittajia kaikilta tasoilta, rehtoreita, yrittäjiä, kuntayhtymän rehtori, kaupunginjohtaja jne. Ainoastaan yhdellä yrittäjällä on yrittäjätaustaa, muut ovat lähtöisin sekalaisista taustoista. Ketään merkittäviä saman alan ihmisiä tai muita silmäätekeviä ei heidänkään taustoista löydy. Kyllä ne taustoistaan hyötyneet taitavat olla vähemmistössä. Harmittaahan se, kun toinen menestyy itseä vähemmillä lahjoilla ja on saanut kotoa kannustavia neuvoja, mitä kannattaa tehdä ja millaisiin harjoittelupaikkoihin pyrkiä jne.
Tässä nähdään ero myös HY:n ja maakuntayliopistojen välillä. En usko, että tiede- ja kulttuurisuvuista lähdetään Kuopioon tai Rovaniemelle. Tuo mitä sanot perheen tuesta on totta, mutta vain osittain. Merkittävät tiedemiehet ovat yleensä sen laatuisia, että se perhe tulee kakkosena arvoissa aina. Ensimmäinen rakkaus on se oma tieteenlaji. Tällä ei ole tekemistä yhteiskuntaluokan kanssa ymmärtääkseni. Ensimmäinen aviomieheni oli tämän sortin tiedemies. Hän tuli pikkuvirkamiestaustasta.
Tarkoitin perheen tuella sitä, että se mahdollistaa itsekkään omistautumisen sille tieteelle ja pitämään se elämässä ykkösenä. Se ei onnistu, jos toinen ruikuttaa imuroimisvuoroista tai lasten harrastuksiin viemisistä ja jatkuvista poissaoloista.
Näin on. Äitini arvosti opiskelua, mikä näkyi siinä, että esim. siivous ja tiskaus oli hänen mielestään toisarvoista.
Olen tavannut ihmisiä, jotka sanovat arvostavansa ja tukevansa opiskelua, mutta käytännössä olettavat, että vaikka pitäisi lukea tulevaan tenttiin ja hoitaa työkuviot, pitää myös siivota ja hoitaa kotia omalla vuorolla eikä kotitöistä haluta joustaa. Minusta se ei osoita todellista arvostusta eikä tukea.
Duunarisuvusta ollut exäni oli tällainen. Nimellisesti arvosti opintojani, koska halusi että alan tienata. Kuitenkin kun olisi pitänyt lukea iltaisin tai viikonloppuina tenttiin ja tehdä harjoitustöitä, minun piti silti pitää koti moitteettomana ja ruoka pöydässä. Vaikka hän oli päivätöissä ja muuten vapaalla.
Luuletko, että kahden yliopisto-opiskelijan taloudessa ei siivota eikä tehdä ruokaa? Joillakin on vielä lapsetkin siinä.
Miten normaali elämä voi olla noin vaikeaa? Miksi kukaan seurustelee ihmisen kanssa, joka odottaa toisen tekevän kaikki kotityöt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäkin ketjussa puhutaan niin toistensa ohi. Miksi on pakko tulla pätemään, että tällaista ilmiöitä ei voi olla, ja sitten todetaan, että itse ei ole näitä duunaritaustaisia akateemisia.
Keskiluokkaisuus on varsinainen vankila. Pakoteitä on kaksi, mutta ne ovat todella hankalia, joskin eri syistä.
Henkisesti miltei mahdoton mutta käytännössä helpoin tie olisi hypätä jonkin sortin rantapummiksi tai muuksi huolettomaksi kulkijaksi. Kaikista tärkeintä eli aikaa olisi riittämiin, ja elämä voisi olla hyvin nautinnollista, mutta suorituskeskeisyyden peikko istuu olkapäällä kuiskuttelemassa tätä vastaan.
Keskiluokkaisen haave ja henkinen määränpää mutta käytännössä erittäinen vaikea tie on murtautua yläluokkaan. Rikastua tanakasti yrittäjänä tai nousta yrityselämän tai taide-elämän huipulle. Tätä kohti me keskiluokan raukat taaperramme epätoivoisesti, ja paikalla polkiessamme yritämme imeä energiaa niiltä, joiden ohi sentään uskomme päässeemme.
Je suis Raisa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Opintotukea oli viideksi vuodeksi. Sitten läksin siivoamaan. Viidessä vuodessa suoritin parinkin tutkinnon edestä, mutta kun se ei ollut mitään järkevää kokonaisuutta, niin ei siitä uraa lohjennut. Olen myöhemmin tehnyt toisenkin tutkinnon hieman fiksummin.
Oliko siis ongelma siinä, ettet löytänyt harjoittelupaikkoja opiskeluaikana? Vai etkö malttanut tehdä mitään opintokokonaisuuksia valmiiksi arvosanaan asti? Aloitit kaikenlaisten aineiden opintoja, muttet saanut kurssikokonaisuuksia kasaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Itse olen myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut pienipalkkainen virkamies. Totta kai joka alalla tausta ja suhteet vaikuttavat etenemiseen, varsinkin armeijassa, teatterikorkeakouluun pääsyssä ja sellaisten tutkintojen hyväksikäytössä, jotka eivät suoraan valmista mihinkään tiettyyn ammattiin.
Puuttuvat suhteet (kuten joku jo aiemmin kirjoitti suhteet ovat kuin urheilijalla sponsorit ja valmentajat) voi yrittää korvata uskalluksella ja siirtymisellä omalle epämukavuusalueelle, tietynlaisilla hulluudella Myös perheen kannustus on tärkeä. Jos haluaa puolison menestyvän, ei pidä rutista kotitöiden yms. jakamisesta, ajoissa kotona olemisesta, lasten harrastuksiin viemisestä jne. Menestyksellä on hintansa. Jokin elämän osa-alue kärsii. Suurin osa tyytyy olemaan se kaltaiseni pikkuvirkamies.
Omista opiskelukavereista, valmistuimme maalaisyliopistosta, suurin osa on opettajia. Vähemmistössä ovat täysin epäonnistuneet, pääosin työttömänä olleet, sitten löytyy toimittajia kaikilta tasoilta, rehtoreita, yrittäjiä, kuntayhtymän rehtori, kaupunginjohtaja jne. Ainoastaan yhdellä yrittäjällä on yrittäjätaustaa, muut ovat lähtöisin sekalaisista taustoista. Ketään merkittäviä saman alan ihmisiä tai muita silmäätekeviä ei heidänkään taustoista löydy. Kyllä ne taustoistaan hyötyneet taitavat olla vähemmistössä. Harmittaahan se, kun toinen menestyy itseä vähemmillä lahjoilla ja on saanut kotoa kannustavia neuvoja, mitä kannattaa tehdä ja millaisiin harjoittelupaikkoihin pyrkiä jne.
Tässä nähdään ero myös HY:n ja maakuntayliopistojen välillä. En usko, että tiede- ja kulttuurisuvuista lähdetään Kuopioon tai Rovaniemelle. Tuo mitä sanot perheen tuesta on totta, mutta vain osittain. Merkittävät tiedemiehet ovat yleensä sen laatuisia, että se perhe tulee kakkosena arvoissa aina. Ensimmäinen rakkaus on se oma tieteenlaji. Tällä ei ole tekemistä yhteiskuntaluokan kanssa ymmärtääkseni. Ensimmäinen aviomieheni oli tämän sortin tiedemies. Hän tuli pikkuvirkamiestaustasta.
Tarkoitin perheen tuella sitä, että se mahdollistaa itsekkään omistautumisen sille tieteelle ja pitämään se elämässä ykkösenä. Se ei onnistu, jos toinen ruikuttaa imuroimisvuoroista tai lasten harrastuksiin viemisistä ja jatkuvista poissaoloista.
Näin on. Äitini arvosti opiskelua, mikä näkyi siinä, että esim. siivous ja tiskaus oli hänen mielestään toisarvoista.
Olen tavannut ihmisiä, jotka sanovat arvostavansa ja tukevansa opiskelua, mutta käytännössä olettavat, että vaikka pitäisi lukea tulevaan tenttiin ja hoitaa työkuviot, pitää myös siivota ja hoitaa kotia omalla vuorolla eikä kotitöistä haluta joustaa. Minusta se ei osoita todellista arvostusta eikä tukea.
Duunarisuvusta ollut exäni oli tällainen. Nimellisesti arvosti opintojani, koska halusi että alan tienata. Kuitenkin kun olisi pitänyt lukea iltaisin tai viikonloppuina tenttiin ja tehdä harjoitustöitä, minun piti silti pitää koti moitteettomana ja ruoka pöydässä. Vaikka hän oli päivätöissä ja muuten vapaalla.
Minulla on duunaritaustainen nyxä. Minnekään ei voida muuttaa minun töideni perässä, koska tehtaalta ei voi lähteä. Ärsyttävää, mutta itse olen puolisoni valinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Opintotukea oli viideksi vuodeksi. Sitten läksin siivoamaan. Viidessä vuodessa suoritin parinkin tutkinnon edestä, mutta kun se ei ollut mitään järkevää kokonaisuutta, niin ei siitä uraa lohjennut. Olen myöhemmin tehnyt toisenkin tutkinnon hieman fiksummin.
Oliko siis ongelma siinä, ettet löytänyt harjoittelupaikkoja opiskeluaikana? Vai etkö malttanut tehdä mitään opintokokonaisuuksia valmiiksi arvosanaan asti? Aloitit kaikenlaisten aineiden opintoja, muttet saanut kurssikokonaisuuksia kasaan?
Mihin harjoitteluun pääsee esim. egyptologi? Ymmärrätkö, että humanistisilla aloilla ei ole harjoitteluita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Opintotukea oli viideksi vuodeksi. Sitten läksin siivoamaan. Viidessä vuodessa suoritin parinkin tutkinnon edestä, mutta kun se ei ollut mitään järkevää kokonaisuutta, niin ei siitä uraa lohjennut. Olen myöhemmin tehnyt toisenkin tutkinnon hieman fiksummin.
Oliko siis ongelma siinä, ettet löytänyt harjoittelupaikkoja opiskeluaikana? Vai etkö malttanut tehdä mitään opintokokonaisuuksia valmiiksi arvosanaan asti? Aloitit kaikenlaisten aineiden opintoja, muttet saanut kurssikokonaisuuksia kasaan?
Mihin harjoitteluun pääsee esim. egyptologi? Ymmärrätkö, että humanistisilla aloilla ei ole harjoitteluita.
Valehtelet. Esimerkiksi museologian opiskelijat yleensä tekevät alan töitä ennen valmistumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Töillähän ne rahoitettiin. Töitä me duunarin kakarat kyllä osataan tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Opintotukea oli viideksi vuodeksi. Sitten läksin siivoamaan. Viidessä vuodessa suoritin parinkin tutkinnon edestä, mutta kun se ei ollut mitään järkevää kokonaisuutta, niin ei siitä uraa lohjennut. Olen myöhemmin tehnyt toisenkin tutkinnon hieman fiksummin.
Oliko siis ongelma siinä, ettet löytänyt harjoittelupaikkoja opiskeluaikana? Vai etkö malttanut tehdä mitään opintokokonaisuuksia valmiiksi arvosanaan asti? Aloitit kaikenlaisten aineiden opintoja, muttet saanut kurssikokonaisuuksia kasaan?
Mihin harjoitteluun pääsee esim. egyptologi? Ymmärrätkö, että humanistisilla aloilla ei ole harjoitteluita.
Valehtelet. Esimerkiksi museologian opiskelijat yleensä tekevät alan töitä ennen valmistumista.
Museologia on pieni sivuainekokonaisuus. Humanistisiin aloihin ei kuulu harjoitteluita pääasiassa. Humanistit valmistuvat lähinnä tutkijoiksi tai opettajiksi ja minä en lukenut opettajaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Opintotukea oli viideksi vuodeksi. Sitten läksin siivoamaan. Viidessä vuodessa suoritin parinkin tutkinnon edestä, mutta kun se ei ollut mitään järkevää kokonaisuutta, niin ei siitä uraa lohjennut. Olen myöhemmin tehnyt toisenkin tutkinnon hieman fiksummin.
Oliko siis ongelma siinä, ettet löytänyt harjoittelupaikkoja opiskeluaikana? Vai etkö malttanut tehdä mitään opintokokonaisuuksia valmiiksi arvosanaan asti? Aloitit kaikenlaisten aineiden opintoja, muttet saanut kurssikokonaisuuksia kasaan?
Mihin harjoitteluun pääsee esim. egyptologi? Ymmärrätkö, että humanistisilla aloilla ei ole harjoitteluita.
Valehtelet. Esimerkiksi museologian opiskelijat yleensä tekevät alan töitä ennen valmistumista.
Museologia on pieni sivuainekokonaisuus. Humanistisiin aloihin ei kuulu harjoitteluita pääasiassa. Humanistit valmistuvat lähinnä tutkijoiksi tai opettajiksi ja minä en lukenut opettajaksi.
Tunnen monta humanistia, joista yksikään ei ole tutkija tai opettaja. Opettajaksi ryhtyy lähinnä historiaa pääaineenaan opiskelevat, jotka voivat hakeutua aineenopettajan koulutukseen. Minun tuntemat humanistit on töissä järjestöissä, museoissa, toimittajina ja virkamiehinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Opintotukea oli viideksi vuodeksi. Sitten läksin siivoamaan. Viidessä vuodessa suoritin parinkin tutkinnon edestä, mutta kun se ei ollut mitään järkevää kokonaisuutta, niin ei siitä uraa lohjennut. Olen myöhemmin tehnyt toisenkin tutkinnon hieman fiksummin.
Oliko siis ongelma siinä, ettet löytänyt harjoittelupaikkoja opiskeluaikana? Vai etkö malttanut tehdä mitään opintokokonaisuuksia valmiiksi arvosanaan asti? Aloitit kaikenlaisten aineiden opintoja, muttet saanut kurssikokonaisuuksia kasaan?
Mihin harjoitteluun pääsee esim. egyptologi? Ymmärrätkö, että humanistisilla aloilla ei ole harjoitteluita.
Valehtelet. Esimerkiksi museologian opiskelijat yleensä tekevät alan töitä ennen valmistumista.
Museologia on pieni sivuainekokonaisuus. Humanistisiin aloihin ei kuulu harjoitteluita pääasiassa. Humanistit valmistuvat lähinnä tutkijoiksi tai opettajiksi ja minä en lukenut opettajaksi.
Tunnen monta humanistia, joista yksikään ei ole tutkija tai opettaja. Opettajaksi ryhtyy lähinnä historiaa pääaineenaan opiskelevat, jotka voivat hakeutua aineenopettajan koulutukseen. Minun tuntemat humanistit on töissä järjestöissä, museoissa, toimittajina ja virkamiehinä.
Minäkin tunnen monta humanistia, sellainen olen itsekin. Mikä se sinun pointtisi oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkaisuus on varsinainen vankila. Pakoteitä on kaksi, mutta ne ovat todella hankalia, joskin eri syistä.
Henkisesti miltei mahdoton mutta käytännössä helpoin tie olisi hypätä jonkin sortin rantapummiksi tai muuksi huolettomaksi kulkijaksi. Kaikista tärkeintä eli aikaa olisi riittämiin, ja elämä voisi olla hyvin nautinnollista, mutta suorituskeskeisyyden peikko istuu olkapäällä kuiskuttelemassa tätä vastaan.
Keskiluokkaisen haave ja henkinen määränpää mutta käytännössä erittäinen vaikea tie on murtautua yläluokkaan. Rikastua tanakasti yrittäjänä tai nousta yrityselämän tai taide-elämän huipulle. Tätä kohti me keskiluokan raukat taaperramme epätoivoisesti, ja paikalla polkiessamme yritämme imeä energiaa niiltä, joiden ohi sentään uskomme päässeemme.
Je suis Raisa.
Hienosti kirjoitettu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Opintotukea oli viideksi vuodeksi. Sitten läksin siivoamaan. Viidessä vuodessa suoritin parinkin tutkinnon edestä, mutta kun se ei ollut mitään järkevää kokonaisuutta, niin ei siitä uraa lohjennut. Olen myöhemmin tehnyt toisenkin tutkinnon hieman fiksummin.
Oliko siis ongelma siinä, ettet löytänyt harjoittelupaikkoja opiskeluaikana? Vai etkö malttanut tehdä mitään opintokokonaisuuksia valmiiksi arvosanaan asti? Aloitit kaikenlaisten aineiden opintoja, muttet saanut kurssikokonaisuuksia kasaan?
Mihin harjoitteluun pääsee esim. egyptologi? Ymmärrätkö, että humanistisilla aloilla ei ole harjoitteluita.
Valehtelet. Esimerkiksi museologian opiskelijat yleensä tekevät alan töitä ennen valmistumista.
Museologia on pieni sivuainekokonaisuus. Humanistisiin aloihin ei kuulu harjoitteluita pääasiassa. Humanistit valmistuvat lähinnä tutkijoiksi tai opettajiksi ja minä en lukenut opettajaksi.
Tunnen monta humanistia, joista yksikään ei ole tutkija tai opettaja. Opettajaksi ryhtyy lähinnä historiaa pääaineenaan opiskelevat, jotka voivat hakeutua aineenopettajan koulutukseen. Minun tuntemat humanistit on töissä järjestöissä, museoissa, toimittajina ja virkamiehinä.
Minäkin tunnen monta humanistia, sellainen olen itsekin. Mikä se sinun pointtisi oli?
Pointti oli vastata väitteeseen, että humanistit valmistuvat lähinnä tutkijoiksi ja opettajiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Opintotukea oli viideksi vuodeksi. Sitten läksin siivoamaan. Viidessä vuodessa suoritin parinkin tutkinnon edestä, mutta kun se ei ollut mitään järkevää kokonaisuutta, niin ei siitä uraa lohjennut. Olen myöhemmin tehnyt toisenkin tutkinnon hieman fiksummin.
Oliko siis ongelma siinä, ettet löytänyt harjoittelupaikkoja opiskeluaikana? Vai etkö malttanut tehdä mitään opintokokonaisuuksia valmiiksi arvosanaan asti? Aloitit kaikenlaisten aineiden opintoja, muttet saanut kurssikokonaisuuksia kasaan?
Mihin harjoitteluun pääsee esim. egyptologi? Ymmärrätkö, että humanistisilla aloilla ei ole harjoitteluita.
Valehtelet. Esimerkiksi museologian opiskelijat yleensä tekevät alan töitä ennen valmistumista.
Museologia on pieni sivuainekokonaisuus. Humanistisiin aloihin ei kuulu harjoitteluita pääasiassa. Humanistit valmistuvat lähinnä tutkijoiksi tai opettajiksi ja minä en lukenut opettajaksi.
Tunnen monta humanistia, joista yksikään ei ole tutkija tai opettaja. Opettajaksi ryhtyy lähinnä historiaa pääaineenaan opiskelevat, jotka voivat hakeutua aineenopettajan koulutukseen. Minun tuntemat humanistit on töissä järjestöissä, museoissa, toimittajina ja virkamiehinä.
Minäkin tunnen monta humanistia, sellainen olen itsekin. Mikä se sinun pointtisi oli?
Pointti oli vastata väitteeseen, että humanistit valmistuvat lähinnä tutkijoiksi ja opettajiksi.
Saattaahan joku kustannusalallekin kelvata, mutta pointti on, että humanistille ei ole valmista ammattitutkintoa ulos. Ei voi mennä vaan töihin heti harjoitteluita kuten esim. lääkäri tai sosiaalityöntekijä, vaan tarvitaan aika lailla suhteita ja kekseliäisyyttä saada tutkintonsa hyödynnettyä ja päästä akateemisiin töihin. Moni ei pääse. Maisterina ollaan sitten vaikka asiakaspalvelussa tai maitotilan emäntinä. Mikäli tulee ylemmästä keskiluokasta, on helpompaa löytää ne tiet ja verkostot, joilla menestyy. Professuuritiekin on helpompaa, kun on vaikka tunnettu sukunimi, jolla kerää rahoitusta tutkimushankkeilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Töillähän ne rahoitettiin. Töitä me duunarin kakarat kyllä osataan tehdä.
Opintojen oheen ei ole välttämättä helppoa löytää töitä. Yleensä työpaikoista on opiskelupaikkakunnilla kova kilpailu. Moni saattaa joutua ottamaan lainaa, jos esimerkiksi kesätyötä ei löydy. Helpommin töitä tuntuu löytyvän valmistumisen jälkeen kuin opiskelijana ollessa yrittäessä taistella kassatöistä satojen muiden hakijoiden kanssa. Olisi varmaan pitänyt olla nätimpi, jotta olisi tärpännyt työnhaussa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Opintotukea oli viideksi vuodeksi. Sitten läksin siivoamaan. Viidessä vuodessa suoritin parinkin tutkinnon edestä, mutta kun se ei ollut mitään järkevää kokonaisuutta, niin ei siitä uraa lohjennut. Olen myöhemmin tehnyt toisenkin tutkinnon hieman fiksummin.
Oliko siis ongelma siinä, ettet löytänyt harjoittelupaikkoja opiskeluaikana? Vai etkö malttanut tehdä mitään opintokokonaisuuksia valmiiksi arvosanaan asti? Aloitit kaikenlaisten aineiden opintoja, muttet saanut kurssikokonaisuuksia kasaan?
Mihin harjoitteluun pääsee esim. egyptologi? Ymmärrätkö, että humanistisilla aloilla ei ole harjoitteluita.
Valehtelet. Esimerkiksi museologian opiskelijat yleensä tekevät alan töitä ennen valmistumista.
Museologia on pieni sivuainekokonaisuus. Humanistisiin aloihin ei kuulu harjoitteluita pääasiassa. Humanistit valmistuvat lähinnä tutkijoiksi tai opettajiksi ja minä en lukenut opettajaksi.
Ei ehkä kuulunut vuonna nakki ja kivi, mutta pitkään ne ovat yliopistossa olleet osa opintoja alalla kuin alalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen akateemisessa helsinkiläisperheessä kasvanut, 90-luvulla lukioni käynyt nelikymppinen.
Oma lapsuuteni ja kotoa saamani perusarvot ovat hyvin samat kuin tuolla duunariperheen Raisalla. Hämmästyin voimakasta yleistämistä, jota jutussa esiintyi.
Ei vanhemmat minua osanneet koulunkäynnissä ohjata, ajat oli niin muuttuneet omilta ajoiltaan. Kielitaitoa ei osattu arvostaa yhtään. Minä jätin sen enkun heti pois kuin pystyin. Nyt kaduttaa.
Ei vanhemmilla ollut hajuakaan lukion kurssivalinnoista; itse selvitin mitä tarvitsen lääkikseen ja toimin sen mukaisesti.Vanhemmat olivat ihan pihalla akateemisista perinteistä. Opiskeluaikana onneksi nämä kulkevat perinnetietona ylemmiltä kursseilta fukseille. Jotain olen niistä omaksunut, kaikki ei kiinnosta, suurimmalla osalla ei ole sijaa ja aikaa elämässäni opiskelujen jälkeen.
Kotona painotettiin aina työnteon tärkeyttä, sitä että hankkii ammatin, tekee ahkerasti töitä, maksaa veronsa ja elämänsä. Opiskelu pelkän opiskelun ja itsensä kehittämisen vuoksi olisi ollut melkeinpä paheksuttavaa, sen piti olla tehokkaasti ammattiin ja itsensä elättämiseen johtavaa. Haahuilu jossakin humanistisessa tiedekunnassa vuodesta toiseen ilman selvää suunnitelmaa työurasta, olisi ollut noloa ja typerää. Ennemmin vanhemmat olisivat halunneet lapsena vaikka siivoavan hotelleja kuin filosofoivan kauralatte edessään Punavuoressa ikiopiskelijana.
Koen itse olevani samanlainen konkreettiseen työhön ja oman elannon tähtäävän opiskelun kannattaja. Kovan luokan akateeminen, kuten miehenikin. Opiskelu on vain väline, jolla saadaan se ammattitaito, jota työssä tarvitaan. Ja työ on se päämäärä, työ joka elättää.
Tällaisen "duunariasenteen" tämä perhe antaa lapsilleen.Niin, duunaritaustalla siellä yliopistolla eksytään. Jäädään hengaamaan sinne sojalattemaailmaan, kun akateemisten jälkeläisillä on selvät sävelet miten menestyä. Minä eksyin humanistiseen huolella duunaritaustalla. Tuli käytyä kaikki egyptologiasta lähtien, koska konkreettista käsitystä akateemisesta urasta ei ollut eikä vanhemmat osanneet sen enempää ohjata kuin patistaakaan. N48
Miten oikein sait tuon hengailun rahoitettua? Moni köyhästä taustasta tuleva tahkoaa tutkinnon kasaan vauhdilla, kun ei ole varaa olla pitkään opiskelijana.
Opintotukea oli viideksi vuodeksi. Sitten läksin siivoamaan. Viidessä vuodessa suoritin parinkin tutkinnon edestä, mutta kun se ei ollut mitään järkevää kokonaisuutta, niin ei siitä uraa lohjennut. Olen myöhemmin tehnyt toisenkin tutkinnon hieman fiksummin.
Oliko siis ongelma siinä, ettet löytänyt harjoittelupaikkoja opiskeluaikana? Vai etkö malttanut tehdä mitään opintokokonaisuuksia valmiiksi arvosanaan asti? Aloitit kaikenlaisten aineiden opintoja, muttet saanut kurssikokonaisuuksia kasaan?
Mihin harjoitteluun pääsee esim. egyptologi? Ymmärrätkö, että humanistisilla aloilla ei ole harjoitteluita.
Valehtelet. Esimerkiksi museologian opiskelijat yleensä tekevät alan töitä ennen valmistumista.
Museologia on pieni sivuainekokonaisuus. Humanistisiin aloihin ei kuulu harjoitteluita pääasiassa. Humanistit valmistuvat lähinnä tutkijoiksi tai opettajiksi ja minä en lukenut opettajaksi.
Tunnen monta humanistia, joista yksikään ei ole tutkija tai opettaja. Opettajaksi ryhtyy lähinnä historiaa pääaineenaan opiskelevat, jotka voivat hakeutua aineenopettajan koulutukseen. Minun tuntemat humanistit on töissä järjestöissä, museoissa, toimittajina ja virkamiehinä.
Minäkin tunnen monta humanistia, sellainen olen itsekin. Mikä se sinun pointtisi oli?
Pointti oli vastata väitteeseen, että humanistit valmistuvat lähinnä tutkijoiksi ja opettajiksi.
Saattaahan joku kustannusalallekin kelvata, mutta pointti on, että humanistille ei ole valmista ammattitutkintoa ulos. Ei voi mennä vaan töihin heti harjoitteluita kuten esim. lääkäri tai sosiaalityöntekijä, vaan tarvitaan aika lailla suhteita ja kekseliäisyyttä saada tutkintonsa hyödynnettyä ja päästä akateemisiin töihin. Moni ei pääse. Maisterina ollaan sitten vaikka asiakaspalvelussa tai maitotilan emäntinä. Mikäli tulee ylemmästä keskiluokasta, on helpompaa löytää ne tiet ja verkostot, joilla menestyy. Professuuritiekin on helpompaa, kun on vaikka tunnettu sukunimi, jolla kerää rahoitusta tutkimushankkeilleen.
Sikäli kun opiskeluajoilta muistan, humanisteillekin oli yliopiston maksamia harjoitteluja kuten yhteiskuntatieteilijöillekin, vaikka tutkinto ei valmista varsinaisesti ammattiin.
Suuri osa yliopistotutkinnoista ei valmista mihinkään ammattiin, ei humanistit ole siinä poikkeus. Useimmat työllistyy kuitenkin ihan hyvin lopulta. Niin työllistyin minäkin, eikä ole hienoa sukunimeä eikä suhteita.
Opintojen lainapainotteisuuden lisääntyminen on tuottanut opiskelijoille paljon stressiä, mutta yksi hyvä puoli siinä silti on: ainakin on pakko harkita etukäteen mitä pyrkii opiskelemaan, kun tietää sen, että on jälkikäteen lyhennettävä opintolainaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se tilastollisesti epätavallista, että ihan duunariperheestöä päädytään yliopistoon. Ei superharvinaista, mutta ei kovin yleistäkään. Kyllä Suomessakin koulutus periytyy yllättävän paljo , vaikka emme jyrkkä luokkayhteiskunta olekaan.
Aiheesta löytyyy tutkimuksia ja tilastoja.
Ei ole. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla aloilla on duunaritaustaisia. Eräskin kaverini valmistui juuri oikiksesta, vanhemmat kouluttamattomia duunareita.
Hienoa, tunnet yhden, eihän se sitten ole harvinaista.
Tunnen vaikka kuinka monta ja niin tuntee tai tietää muutkin, ette vaan tajua. Jos nyt lähdetään vaikka pääministeristä ja monesta muusta poliitikosta, tutkijasta jne.
Minäkin ponnistin duunaritaustalla 90 -luvulla HY. Kurssikaverit olivat kolmannen polven akateemisia, proffasukuja, ylijohtajien lapsia jne. Pääseehän yliopistoon sisään kuka vaan, mutta että löytää sieltä ulos ja menestyy tutkinnollaam on eri asia. Nyt olen viiskymppisenä pienipalkkainen virkamies, kurssikavereilla diplomaatin uria, professuureja.
Itse olen myös ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut pienipalkkainen virkamies. Totta kai joka alalla tausta ja suhteet vaikuttavat etenemiseen, varsinkin armeijassa, teatterikorkeakouluun pääsyssä ja sellaisten tutkintojen hyväksikäytössä, jotka eivät suoraan valmista mihinkään tiettyyn ammattiin.
Puuttuvat suhteet (kuten joku jo aiemmin kirjoitti suhteet ovat kuin urheilijalla sponsorit ja valmentajat) voi yrittää korvata uskalluksella ja siirtymisellä omalle epämukavuusalueelle, tietynlaisilla hulluudella Myös perheen kannustus on tärkeä. Jos haluaa puolison menestyvän, ei pidä rutista kotitöiden yms. jakamisesta, ajoissa kotona olemisesta, lasten harrastuksiin viemisestä jne. Menestyksellä on hintansa. Jokin elämän osa-alue kärsii. Suurin osa tyytyy olemaan se kaltaiseni pikkuvirkamies.
Omista opiskelukavereista, valmistuimme maalaisyliopistosta, suurin osa on opettajia. Vähemmistössä ovat täysin epäonnistuneet, pääosin työttömänä olleet, sitten löytyy toimittajia kaikilta tasoilta, rehtoreita, yrittäjiä, kuntayhtymän rehtori, kaupunginjohtaja jne. Ainoastaan yhdellä yrittäjällä on yrittäjätaustaa, muut ovat lähtöisin sekalaisista taustoista. Ketään merkittäviä saman alan ihmisiä tai muita silmäätekeviä ei heidänkään taustoista löydy. Kyllä ne taustoistaan hyötyneet taitavat olla vähemmistössä. Harmittaahan se, kun toinen menestyy itseä vähemmillä lahjoilla ja on saanut kotoa kannustavia neuvoja, mitä kannattaa tehdä ja millaisiin harjoittelupaikkoihin pyrkiä jne.
Tässä nähdään ero myös HY:n ja maakuntayliopistojen välillä. En usko, että tiede- ja kulttuurisuvuista lähdetään Kuopioon tai Rovaniemelle. Tuo mitä sanot perheen tuesta on totta, mutta vain osittain. Merkittävät tiedemiehet ovat yleensä sen laatuisia, että se perhe tulee kakkosena arvoissa aina. Ensimmäinen rakkaus on se oma tieteenlaji. Tällä ei ole tekemistä yhteiskuntaluokan kanssa ymmärtääkseni. Ensimmäinen aviomieheni oli tämän sortin tiedemies. Hän tuli pikkuvirkamiestaustasta.
Tarkoitin perheen tuella sitä, että se mahdollistaa itsekkään omistautumisen sille tieteelle ja pitämään se elämässä ykkösenä. Se ei onnistu, jos toinen ruikuttaa imuroimisvuoroista tai lasten harrastuksiin viemisistä ja jatkuvista poissaoloista.
Ajattelet kierosti. Jos haluaa omistautua tieteelle ja tekemään siinä uraa, ei kannata perustaa lapsiperhettä tai ainakaan syyllistää oman uransa floppaamisesta sitä omaa perhettä. Valinta pitää tehdä ihan itse eikä despoottina edellyttää perheeltään jotain, mitä se ei halua.
Jotkut tutkijatkin haluavat pariutua ja lisääntyä ja pariutuvat ja tekevät lapsia. Ja tiedeura ei loista, jos ei puoliso jousta. Joku voi ajatella sitä despotismiksi, mutta toinen voi ajatella sitä puolison tukena. Olen seurannut paria tapausta ja perhe on joutunut joustamaan.
Duunarisuvusta ollut exäni oli tällainen. Nimellisesti arvosti opintojani, koska halusi että alan tienata. Kuitenkin kun olisi pitänyt lukea iltaisin tai viikonloppuina tenttiin ja tehdä harjoitustöitä, minun piti silti pitää koti moitteettomana ja ruoka pöydässä. Vaikka hän oli päivätöissä ja muuten vapaalla.