Raisa 35v. nousi duunariperheestä akateemiseksi. Kärjistävää ja yleistävää, miksi?

Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.

Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.

Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.

Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.

” Totuus lävähti silmille vappupiknikillä – nyt Raisa, 35, tietää, mikä duunareita ja parempia piirejä todella erottaa”

Se, että jonkun äiti käy joka vuosi vappupiknikillä?

Vierailija kirjoitti:

Niin, aika pitkä oli matka yliopistomaailmaan tupakanhajuisesta, homeisesta talosta, jossa kai kahdesti kysyttiin, onko läksyt tehty. Lämmintä ruokaa oli vain silloin, kun oli vieraita. Ahdistus/masennus/dissosiaatio jne oireilu tuli kaupan päälle.

Kirjoitusten maksut maksettiin kyllä, mutta ei tiedetty mihin lukioon hain tai milloin kirjoitin.

Usein mietin sellaisia teemoja, että mitä tekisin nyt, jos olisin saanut asianmukaisesti vaikka ravintoa.

Mutta onneksi on kouluruoka, kuntoutuspsykoterapia ja opintotuki, joitain elämäni kulmakiviä mainitakseni.

Juuri tuo. Suhteessa omaan taustaan tietää päässeensä pitkälle. Silti vituttaa katsoa televisiossa asiantuntijoina haastateltavia opiskelukavereita, jotka muistaa keskinkertaisina kermaperseinä, jotka sai ensimmäiset oman alan työpaikat suhteilla. Kun tietää, mitä he olivat, ei usko pisaraakaan siitä paskasta, että täysin omilla ansioilla olisivat asemansa saavuttaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ymmärtänyt näköjään jutun pointtia. Kyllä taustalla on merkitystä. Se ei tietenkään estä sitä, että duunarienkin lapset voi mennä yliopistoon. Mutta vanhempien valinnoilla on monille todella suuri merkitys, koski se sitten opiskelua, ruokavaliota tai ylipäänsä asennetta elämään. Ja jos siltä ummistaa silmänsä, eikä ymmärrä tätä, niin ei sekään ihan oikein mene.

Tätähän on myös tutkittu. Koulutettujen vanhempien lapset jatkaa todennäköisemmin yliopistoon ja tyhmimmätkin vähintään amkhon. Kouluttamattomien vanhempien lapsista fiksut menee amkiin ja tyhmät amikseen. Samoin tausta vaikuttaa jo siinä mennäänkö lukioon vai amikseen.

Tyhmät amikseen? :D Mitäs sitten, jos kaikkia ei kiinnosta amk-yliopistoammatit? Miksi pitäisi väkisin kouluttautua ammattiin, joka ei kiinnosta.?

Tyhmiä on ne jotka jättää peruskoulun kesken ja makaa sohvalla kalja kädessä.

Aivan. Ei kiinnosta opiskelu AMK/yliopistotasolla kun sitä ei kotoa tueta ja odoteta.

Ei se kaikkia ihan oikeasti kiinnosta vaikka joillekin opiskeluypyrät on niin rakkaita, ettei sitä voida ymmärtää. Mulla esimerkiksi olisi hyvin riittäneet rahkeet yliopistoon ja oli alakin mielessä, sellainen "puolitekninen". Valmistuin lukiosta hyvin arvosanoin, kotona kyllä kannustettiin vaikka kärsittiin vakavista mt-ongelmista (mm. skitsofrenia). Jossain kohdassa vain aloin ajatella, että v ttu ei, ei mua kiinnosta lähteä opiskelemaan vuosiksi alaa, jossa niitä itseäni kiinnostavia projekteja olisi tarjolla valmistumisestakin vuosien jälkeen jos vain olet tarpeeksi karismaattinen ja sinusta pidetään. Hirveän raskas tie, en halunnutkaan sitä niin paljon, että pesisin yliopistolla kaiken maailman Raisojen kanssa helisemässä tai sitten sielläkin syrjäytyneenä, jolloin en siihen päämäärääni ilman suhteita koskaan pääsisi. Mitä yliopistolla olisi ollut siis tarjota minulle? Onko se tapa elää oikein, todistaa Raisoille, että meillä on yhtä paljon annettavaa, yhtä paljon kykyä? Ihme pakottamisartikkeli tämä oli, en jaksaisi tuhlata aikaani keskusteluun tuollaisen kanssa. Siitäkin varmaan ylpistyisi ja tuumaisi, etteivät duunarit saavuta samoja aaltopituuksia koska duunariushan (muka sama kuin kaikenlainen huono-osaisuus) taas periytyi omilta näköalattomilta vanhemmiltani, Raisa nousi.

https://blogit.utu.fi/invest/2020/11/10/kahden-korkeakoulun-malli-eriyt…

Miksihän minulle tuon linkkasit? Sanoin, ettei kaikkia kiinnosta yliopisto, ei vain siksi ettei kannustettaisi ja tuettaisi, vaan koska yliopistolla ei haluta tuhlata aikaa ja katsoa mitä se sitten mahdollistaa jos juuri se tie mahdollistamaan unelmiasi. On muitakin hyviä vaihtoehtoja.

Mielestäni ei todella pitäisi ajatella, että akateemisesti kouluttautumaton on jotenkin tietyllä tavalla eriarvoisessa asemassa muihin nähden, paremmassa asemassa. Yhteiskunnan varoillahan hänen urapolkuaan on tuettu enemmän, mutta onko se ura parempi? Ei aina ole. Jotkut akateemiset eivät sitten todella ole päteviä tästä keskustelemaan vaan jäävejä, jos se oma kokemus akateemisen koulutuksen tuomasta paremmuudesta sekoittuu käsityksiin ihmisten eriarvoisuudesta. Valitettavasti he tuppaavat kirjoittamaan tilastoja ja jokainen akateeminenhan tietänee, että tilastoja voidaan tiedostaen tai tiedostamatta manipuloida.

Ilmeisesti myös "duunarin" (on muuten jo sanapareissa asenteita, akateeminen/korkeakoukutettu ja "duunari") kirjoituksia on vaikeampi pysähtyä lukemaan ajatuksella kun se ei ole koululaitoksessa jaksannut päteä tietyllä kaavalla. Kannattaan vain samoja "äidin koulutustausta ratkaisee" eriarvoisuuden ja oletetun arvon...

Itsehän tienaan nykyään mukavasti vähällä vaivalla jälleenmyymällä arvojeni mukaista tavaraa netissä, sijoitan vähän rahaa rakkaan alani kohteisiin ja olen rakentanut mieleiseni elämän ilman yliopistotutkintoa. Edelleenkään tulevaisuudessa en näe itseäni yliopistolla kuin korkeintaan jollain avoimen kurssilla. Jos se kurssi minulle todella sopii. Veljeni on toki yliopisto-opiskelija, mutta ei vain ollakseen akateeminen. Kiitos äiti!

Onko jotenkin yleistä tietää opiskelukaverien vanhempien koulutus ja ammatti? Itse en taida tietää yhdenkään luokkalaisen vanhemmista juuri mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on perheestä, jossa isä oli tilapaäistöillä elävä rakennusmies/sekatyömies (pääsi lopulta kaupungille , isoäitini oli toimistoapulainen. Kummankin koulutus oli jäänyt kansakouluun, isoäiti oli käynyt lisäksi jonkun muutaman viikon toimistokurssin. Äiti, nyt 60 v, on yhteiskuntatieteiden maisteri, äidin kahdesta veljestä toinen on diplomi-insinööri ja toinen lakimies. Ovat kotoisin Itä-Suomen pieneltä muuttotappiopaikkakunnalta. Ei tämän lahtelaisen sosiaalinen nousu ole tavatonta. Se on yleensä tapahtunut jo edellisen tai sitä edellisen sukupolven aikoihin.

Isäni on myös FM ja sukuhaaransa ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut. Hänen isänsä oli kotikuntansa ensimmäinen opistoinsinööri ja isoisoisän (s. 1897) taival alkoi huutolaisena ja renkinä. Kuoli vuonna 1961 kohtalaisen vauraana maanviljelijänä.

Tämähän on normaalia Suomessa. Suurimmalla osalla on parin sukupolven päässä suku torppareita ja vastaavia.

Ettekö te idiootit tajua, että tuo nousu on lakannut. Noin oli, kun isoisä lampun osti, mutta ei ole enää. Menneisyyden juttuja vain jauhatte.

Miten se on lakannut ja mikä on tämä nousu, kun duunari ansaitsee nykyään enemmän kuin perusmaisteri?

Ylemmistä yhteiskuntaryhmistä tuleva maisteri pääsee paikalle, jossa tienaa enemmän. Duunaritaustasta tuleva on luullut, että hänkin pääsee, mutta joutuu toteamaan olleensa väärässä ja että duunarina hän olisi pärjännyt paremmin. Koulutuksella ei ole paskankankaan väliä, perhetausta ratkaisee.

Haista sinä kommari pitkä pee. t. työtön maisteri akateemisesta perheestä

Olet tilastollinen poikkeus.

En ole. Enkä edelleenkään tajua miten vanhempien akateemisuus auttaa työllistymisessä.

Ihan kontaktien määrä vaikuttaa. Poika opiskeli insinööriksi ja aika vaikeaa oli saada harjoittelu ja työpaikkoja verrattuna kaveriin, jonka isä oli insinööri ja kaksi veljeä DItä. Harjoittelupaikka järjestyi juohevadti veljien työpaikoilta ja kun oli hyvät harjoittelupaikka cvssä löytyi helpommin se oikea työpaikkakin.

Tämä pätee kuule aivan koulutusasteesta riippumatta. Sukulaislapset pääsevät suhteilla sisään.

Se ei auta sitä maisteria, jonka suhteet ovat autokorjaamoalalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Tämä oli oikein hyvä kirjoitus. Nämä ovat asioita, joista ei yleensä huudella, koska harva haluaa toisten tietävän, että en ole koskaan lentänyt lentokoneella, joten en tiedä, miten toimia lentoasemalla, miten ostetaan junalippu, maksetaanko ravintolassa tippiä, miten rapuja syödään ja yhä laajemmin miten verkostoidun, miten otan yhteyttä oikeisiin ihmisiin. Kaikki yrittävät esiintyä kuin kaikki olisi ihan tuttuja juttuja. En väitä, että nuo jutut olisi ainakaan jokainen tuttuja akateemisten lapsille, mutta kyllä heillä on ihan erilaista pohjaa päätellä miten toimitaan ja ottaa asioista selvää. Olen kyllä itse ihan reilusti myöntänyt, etten vaikka osaa syödä rapuja, ja tämä ihmiselle, joka on hyvin menestynyt ja vieläpä "rapuekspertti". Tässä tuli avuksi se, että hän olikin oikeasti sivistynyt ihminen eli hän ei alkanut luoda ivallisia silmäyksiä (kuten omassa kodissani olisi tehty, jos joku ei olisi osannut jotain "duunariasiaa") vaan oli oikein iloinen, kun sai opettaa minua! Aika paljon taustalla on usein varmaan ihan silkkaa huonoa itsetuntoa, kun ei voi myöntää, että en osaa tätä, auta minua. Jos itse arvioin toista ihmistä, en oikeastaan kiinnitä kovinkaan paljon huomiota siihen, osaako hän jonkin asian vaan miltä ihmisenä vaikuttaa, vaikuttaako reilulta ja mukavalta ja vieläpä oppimishaluiselta. 

Joillakin tuntuu olevan ihan epärealistinen käsitys akateemisesta taustasta. Ikäänkuin kaikki akateemisten vanhempien lapset olisivat jo syntymästään asti pyörineet tiede-ja kulttuuripiireissä, matkustaneet maailman ympäri, eläneet ravintolaruoalla ja lukeneet jo lapsena kaikki klassikkoteokset ja osaavat sujuvasti keskustella yhteiskunnallista asioista, maailmanhistoriasta ja tieteen uusimmista saavutuksista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ymmärtänyt näköjään jutun pointtia. Kyllä taustalla on merkitystä. Se ei tietenkään estä sitä, että duunarienkin lapset voi mennä yliopistoon. Mutta vanhempien valinnoilla on monille todella suuri merkitys, koski se sitten opiskelua, ruokavaliota tai ylipäänsä asennetta elämään. Ja jos siltä ummistaa silmänsä, eikä ymmärrä tätä, niin ei sekään ihan oikein mene.

Tätähän on myös tutkittu. Koulutettujen vanhempien lapset jatkaa todennäköisemmin yliopistoon ja tyhmimmätkin vähintään amkhon. Kouluttamattomien vanhempien lapsista fiksut menee amkiin ja tyhmät amikseen. Samoin tausta vaikuttaa jo siinä mennäänkö lukioon vai amikseen.

Mutta mitä sitten, kun duunarina voi päästä työnsyrjään kiinni paremmin ja paremmilla palkoilla kuin moni maisteri? Miksi ei saisi olla amis?

Saa olla. Mun vanhemmat olivat hyvin toimeen tulevia duunareita, ei rahasta koskaan pulaa. Mä olin hyvä koulussa ja yliopisto oli selvä valinta. Mutta olisi kannattanut valita amis. Ei olisi tarvinnut tuntea jatkuvaa vierautta ja katsoa kun työpaikat menee huonommin arvosanoin valmistuneille opiskelukavereille, joilla oli paremmat suhteet.

Vierailija kirjoitti:

Joillakin tuntuu olevan ihan epärealistinen käsitys akateemisesta taustasta. Ikäänkuin kaikki akateemisten vanhempien lapset olisivat jo syntymästään asti pyörineet tiede-ja kulttuuripiireissä, matkustaneet maailman ympäri, eläneet ravintolaruoalla ja lukeneet jo lapsena kaikki klassikkoteokset ja osaavat sujuvasti keskustella yhteiskunnallista asioista, maailmanhistoriasta ja tieteen uusimmista saavutuksista. 

Valista ja kerro,millainen se sinulla oli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Olen itsekin joutunut opettelemaan opiskelijana lentomatkustamisen, ravintolaruokailun ja mm. viinin juomisen ruoan kanssa. Mitään näistä ei tehty lapsuudenkodissa. Kuitenkin myös duunarivanhempani ovat onnistuneet omaksumaan samat asiat omalla tahollaan, vaikka edelleen arkena syödään pottua ja kastiketta. Muutos näyttää liittyvän enemmän yleiseen vaurastumiseen ja kansainvälisten vaikutteiden leviämiseen yhteiskunnassa kuin minkään erityisen akateemisen kulttuurin omaksumiseen.

Pilasit faktoilla hyvät sosiologiöyhötykset:)

Sosiologithan ne tässä asiassa faktat tuntee. Mutta joo, niinhän nyt suhtaudutaan kaikkeen tietoon. Lääkäreidenkin osaaminen kiistetään, katsos kun itse googlaamalla ne oikeat diagnoosit tehdään.

Palstasosiologit ovat jumittuneet johonkin 70-luvun Tampereen yliopiston vassari- ja luokkataistelutodellisuuteen. Toisekseen kaikilla aloilla vaatii hiukan yritystä katsoa asiaa muustakin kuin omasta näkökulmastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Juuri näin. Ajatusta voi vähän laajentaa tästä professorien puhuttelusta siihen, miten yleensä puhutaan ihmisille, miten käyttäydytään missäkin tilanteessa. Olen duunariperheestä oleva maisteri ja minun on ollut todella vaikeaa jutella luontevasti muuten kuin ihan "vertaisteni" kanssa. Mitä ihmettä sanoa jollekin selvästi vanhemmalle ihmiselle, jotta pitää ystävällisesti sellaista small talkia yllä? Lapsuudessani en IKINÄ jutellut muiden kuin vanhempieni ja kavereideni kanssa. Edes sukulaisten kanssa minun ei oletettu puhuvan, vaan vanhemmat hoitivat sen puolen. Olin se ujo vähän säälittävä tyttö. Ajattelutapa oli vähän sellainen, että lapset ovat hyviä, kun ovat hiljaa. Äitini ihan suoraan ivasi kaverini (opettaja)perhettä, kun siellä KESKUSTELTIIN.

Sosiaalinen elämä oli sitä, että oltiin perheen kesken ja kerran kesässä ajettiin matka mökille (kahvit juotiin termarista taukopaikalla, ei menty mihinkään herranen aika), jossa tavattiin sukulaisia (joita äiti haukkui selän takana). Kerran viikossa käytiin kaupassa. Muistan, kun olin lukiossa ja olisiko ollut vanhojen päivänä menimme oikein ravintolaan syömään. Olin ihan järkyttynyt, kun saamani pihvi oli RAAKAA! Siis se oli medium, ihan tavallinen juttu. Itse asiassa en lapsena ja nuorena pitkään tiennyt, mikä on se sellainen "rafla", josta puhutaan. Kävin tosiaan vanhojen päivänä ekan kerran elämässäni ravintolassa. Onhan maailma muuttunut, eikä silloin kaikilla muillakaan elämä kovin vilkasta ollut, mutta kyllä siinä opettajaperheessä käytiin laskettelemassa Itävallassa, mikä kuulosti minusta ihan järkyttävältä. Että tästä tynnyristä ponnistetaan sitten muitta mutkitta akateemisen keskustelun ja seurustelun maailmaan luomaan suhteita ja verkostoitumaan. Ei mahdotonta, vaikeaa kyllä.

Sama kokemus minulla. Lapsuudessani juttelin oman perheeni lisäksi vain naapurin lasten kanssa ja ihan lähimpien sukulaisten kanssa. Joskus tavattiin muita ihmisiä, mutta ei koskaan kannustettu ja opetettu keskustelemaan, ujon lapsen annettiin olla ujossa kuplassaan. Nyt aikuisena elämänpiiri laajenneena näkee että keskiluokkaisten perheiden lapsia harvemmin kasvatetaan näin, vaan ujompiakin rohkaistaan pienestä asti keskustelemaan tavallista kohteliasta keskustelua vieraampien ihmisten kanssa. Minä olen joutunut opettelemaan tämän aikuisena, ja ei ole ollut helppo tie. Kesti todella pitkään aikuisuuteen ennen kuin edes käsitin että kyvyttömyyteni puhua ihmisille ei ole luonteenpiirre eikä ujous ole koko elämää määräävä tekijä, vaan sosiaalisia taitoja voi opetella. Vasta tästä lähti opettelun tie, joka on ollut raskas. Jos olisin osannut nuorempana verkostoitua paremmin, olisi elämä varmasti monella tapaa erilaista nyt vanhempana, olisi ura pidemmällä, ehkä enemmän ystäviä ja parisuhde.

Nykyään pärjään ihan normaalisti sosiaalisissa tilanteissa, mutta tässäpä yksi kertomus siitä miten lapsuuden opit tai niiden puute voi vaikuttaa elämään. 

Tuo kuulosti todellakin tutulta, että ujo lapsi jätettiin sinne ujon kuplaan ja vähän säälivästi hymähdeltiin päälle. Nykyisin puhutaan paljon ujoudesta, erityisherkkyydestä ym. ennen aika vaietuista asioista ja hyvä niin, mutta meinaa kyllä karvat nousta pystyyn, kun joskus kuulen, että ujon lapsen on hyvä saada kölliä kotona sohvalla äidin kainalossa, niin ei tule satutetuksi. Ei noin! Ujo lapsi pitää opettaa kohtaamaan maailma ja siinä vanhemmat ovat avainasemassa. Ei karaista ja heitetä yksin outoon lapsiryhmään, mutta mennään vaikka yhdessä sinne ryhmään tai opetellaan ensin olemaan yhden lapsen kanssa kerrallaan tms. On KARHUNPALVELUS jättää lapsi yksin ongelmineen ja vain odottaa, että asia siitä jotenkin suttaantuu. Esikoiseni oli todella arka ja ujo poika, enkä voinut ajatellakaan jättäväni päiväkotiin. Tehtiin niin, että aktiivisesti kuljettiin avoimissa kerhoissa niin, että olin läsnä, mutta näki muita lapsia. Ja seurasin siis taustalla eli en suuna päänä ollut ohjaamassa lastani vaan katsoin, selviääkö itse ja jos ei, jeesasin eteenpäin. Virheitäkin varmasti tein, mutta nykyisin on ihan tasapainoinen teini, joka ei tykkää puhua vieraille, mutta osaa hoitaa kaikki asiansa kun tarvitsee, eikä turhia jännitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Olen itsekin joutunut opettelemaan opiskelijana lentomatkustamisen, ravintolaruokailun ja mm. viinin juomisen ruoan kanssa. Mitään näistä ei tehty lapsuudenkodissa. Kuitenkin myös duunarivanhempani ovat onnistuneet omaksumaan samat asiat omalla tahollaan, vaikka edelleen arkena syödään pottua ja kastiketta. Muutos näyttää liittyvän enemmän yleiseen vaurastumiseen ja kansainvälisten vaikutteiden leviämiseen yhteiskunnassa kuin minkään erityisen akateemisen kulttuurin omaksumiseen.

Pilasit faktoilla hyvät sosiologiöyhötykset:)

Sosiologithan ne tässä asiassa faktat tuntee. Mutta joo, niinhän nyt suhtaudutaan kaikkeen tietoon. Lääkäreidenkin osaaminen kiistetään, katsos kun itse googlaamalla ne oikeat diagnoosit tehdään.

Palstasosiologit ovat jumittuneet johonkin 70-luvun Tampereen yliopiston vassari- ja luokkataistelutodellisuuteen. Toisekseen kaikilla aloilla vaatii hiukan yritystä katsoa asiaa muustakin kuin omasta näkökulmastaan.

Nyt kyllä itse kirjoitat ideologista sontaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ymmärtänyt näköjään jutun pointtia. Kyllä taustalla on merkitystä. Se ei tietenkään estä sitä, että duunarienkin lapset voi mennä yliopistoon. Mutta vanhempien valinnoilla on monille todella suuri merkitys, koski se sitten opiskelua, ruokavaliota tai ylipäänsä asennetta elämään. Ja jos siltä ummistaa silmänsä, eikä ymmärrä tätä, niin ei sekään ihan oikein mene.

Tätähän on myös tutkittu. Koulutettujen vanhempien lapset jatkaa todennäköisemmin yliopistoon ja tyhmimmätkin vähintään amkhon. Kouluttamattomien vanhempien lapsista fiksut menee amkiin ja tyhmät amikseen. Samoin tausta vaikuttaa jo siinä mennäänkö lukioon vai amikseen.

Mutta mitä sitten, kun duunarina voi päästä työnsyrjään kiinni paremmin ja paremmilla palkoilla kuin moni maisteri? Miksi ei saisi olla amis?

Ennenwanhaan voikin päästä. Ennen sen kestää valmistui ammattinsa perusteet osaavia työläisiä. Nykyisin näin ei tapahdu, sillä lähiopetusta on vähennetty ja AMK tähtäimessä yleisaineita on lisätty. Systeemiin ympätty töissäippinen on vitsi ja siirtää opetusta yritysten kontolle. Arvaa vaan tapahtuuko siellä opetusta.

Sama lähiopetuksen alasajo on valitettavasti kohdannut kaikkea opetusta ja toki käytännön taitojen parissa sen huomaa parhaiten. Korona vielä pahentaa asiaa.

Työllistyminen ja palkkakertymä on kuitenkin hieman eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Olen itsekin joutunut opettelemaan opiskelijana lentomatkustamisen, ravintolaruokailun ja mm. viinin juomisen ruoan kanssa. Mitään näistä ei tehty lapsuudenkodissa. Kuitenkin myös duunarivanhempani ovat onnistuneet omaksumaan samat asiat omalla tahollaan, vaikka edelleen arkena syödään pottua ja kastiketta. Muutos näyttää liittyvän enemmän yleiseen vaurastumiseen ja kansainvälisten vaikutteiden leviämiseen yhteiskunnassa kuin minkään erityisen akateemisen kulttuurin omaksumiseen.

Pilasit faktoilla hyvät sosiologiöyhötykset:)

Sosiologithan ne tässä asiassa faktat tuntee. Mutta joo, niinhän nyt suhtaudutaan kaikkeen tietoon. Lääkäreidenkin osaaminen kiistetään, katsos kun itse googlaamalla ne oikeat diagnoosit tehdään.

Palstasosiologit ovat jumittuneet johonkin 70-luvun Tampereen yliopiston vassari- ja luokkataistelutodellisuuteen. Toisekseen kaikilla aloilla vaatii hiukan yritystä katsoa asiaa muustakin kuin omasta näkökulmastaan.

Nyt kyllä itse kirjoitat ideologista sontaa.

Miten niin?

Juttu on Iltalehden kirjoittama. Kertonee aika paljon?

Samanlainen tausta itselläni. Ensimmäisenä nousi samanlainen ärsyynnys yleistämistä ja eräänlaisesta glorifioinnista kuin tämän aloittajalla. Luin kuitenkin jutun ja tunnistin monta kohtaa sieltä.

Tosiaankin, monikaan ei siirtynyt lähiökoulusta keskustan "parempaan" lukioon, mutta ne muutamat, jotka näin tekivät, olivat niistä paremmista perheistä. Yliopistoon hakemisessa ei ollut duunarivanhemmista apua. Varakkaamman perheen kaveri kävi valmennuskurssin sitä varten. Toinen oli kesätöissä isänsä firmassa ja sai sitä kautta pisteitä pääsykokeeseen ja myöhemmin tietysti oli jo alan kokemusta. Opettajien lapset tietysti jossain vaiheessa sijaitsivat vanhempaansa ja kas, taas tuli työkokemusta.

Tuttu fraasi omien vanhempien suusta on tuokin töiden riittävyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joillakin tuntuu olevan ihan epärealistinen käsitys akateemisesta taustasta. Ikäänkuin kaikki akateemisten vanhempien lapset olisivat jo syntymästään asti pyörineet tiede-ja kulttuuripiireissä, matkustaneet maailman ympäri, eläneet ravintolaruoalla ja lukeneet jo lapsena kaikki klassikkoteokset ja osaavat sujuvasti keskustella yhteiskunnallista asioista, maailmanhistoriasta ja tieteen uusimmista saavutuksista. 

Valista ja kerro,millainen se sinulla oli?

Ei minkäälainen, vanhemmat käyneet ammattikoulun. Suvussa kyllä akateemisia ja ihan samalla lailla siellä lapset luki Aku Ankkoja ja potki pihalla jalkapalloa niinkuin me kaikki muutkin lama-ajan kasvatit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on perheestä, jossa isä oli tilapaäistöillä elävä rakennusmies/sekatyömies (pääsi lopulta kaupungille , isoäitini oli toimistoapulainen. Kummankin koulutus oli jäänyt kansakouluun, isoäiti oli käynyt lisäksi jonkun muutaman viikon toimistokurssin. Äiti, nyt 60 v, on yhteiskuntatieteiden maisteri, äidin kahdesta veljestä toinen on diplomi-insinööri ja toinen lakimies. Ovat kotoisin Itä-Suomen pieneltä muuttotappiopaikkakunnalta. Ei tämän lahtelaisen sosiaalinen nousu ole tavatonta. Se on yleensä tapahtunut jo edellisen tai sitä edellisen sukupolven aikoihin.

Isäni on myös FM ja sukuhaaransa ensimmäinen yliopistokoulutuksen saanut. Hänen isänsä oli kotikuntansa ensimmäinen opistoinsinööri ja isoisoisän (s. 1897) taival alkoi huutolaisena ja renkinä. Kuoli vuonna 1961 kohtalaisen vauraana maanviljelijänä.

Tämähän on normaalia Suomessa. Suurimmalla osalla on parin sukupolven päässä suku torppareita ja vastaavia.

Ettekö te idiootit tajua, että tuo nousu on lakannut. Noin oli, kun isoisä lampun osti, mutta ei ole enää. Menneisyyden juttuja vain jauhatte.

Miten se on lakannut ja mikä on tämä nousu, kun duunari ansaitsee nykyään enemmän kuin perusmaisteri?

Ylemmistä yhteiskuntaryhmistä tuleva maisteri pääsee paikalle, jossa tienaa enemmän. Duunaritaustasta tuleva on luullut, että hänkin pääsee, mutta joutuu toteamaan olleensa väärässä ja että duunarina hän olisi pärjännyt paremmin. Koulutuksella ei ole paskankankaan väliä, perhetausta ratkaisee.

Haista sinä kommari pitkä pee. t. työtön maisteri akateemisesta perheestä

Olet tilastollinen poikkeus.

En ole. Enkä edelleenkään tajua miten vanhempien akateemisuus auttaa työllistymisessä.

Ihan kontaktien määrä vaikuttaa. Poika opiskeli insinööriksi ja aika vaikeaa oli saada harjoittelu ja työpaikkoja verrattuna kaveriin, jonka isä oli insinööri ja kaksi veljeä DItä. Harjoittelupaikka järjestyi juohevadti veljien työpaikoilta ja kun oli hyvät harjoittelupaikka cvssä löytyi helpommin se oikea työpaikkakin.

Verkostoituminen ja suhteet. Jo opiskeluaikana saa parempia ja hyödyllisiä harjoittelupaikkoja.

No on niitä verkostoja duunareillakin. Poikani opiskelee rekkakuskiksi ja olin tosi yllättynyt kun selvisi, että tosi monen hänen opiskelukaverinsa isällä on oma kuljetusalan firma. Vähän enemmän on poikani saanut soitella firmoihin, kun ei akateemiset vanhemmat tässä oikein auta, mutta etsivä on löytänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Olen itsekin joutunut opettelemaan opiskelijana lentomatkustamisen, ravintolaruokailun ja mm. viinin juomisen ruoan kanssa. Mitään näistä ei tehty lapsuudenkodissa. Kuitenkin myös duunarivanhempani ovat onnistuneet omaksumaan samat asiat omalla tahollaan, vaikka edelleen arkena syödään pottua ja kastiketta. Muutos näyttää liittyvän enemmän yleiseen vaurastumiseen ja kansainvälisten vaikutteiden leviämiseen yhteiskunnassa kuin minkään erityisen akateemisen kulttuurin omaksumiseen.

Pilasit faktoilla hyvät sosiologiöyhötykset:)

Sosiologithan ne tässä asiassa faktat tuntee. Mutta joo, niinhän nyt suhtaudutaan kaikkeen tietoon. Lääkäreidenkin osaaminen kiistetään, katsos kun itse googlaamalla ne oikeat diagnoosit tehdään.

Palstasosiologit ovat jumittuneet johonkin 70-luvun Tampereen yliopiston vassari- ja luokkataistelutodellisuuteen. Toisekseen kaikilla aloilla vaatii hiukan yritystä katsoa asiaa muustakin kuin omasta näkökulmastaan.

Nyt kyllä itse kirjoitat ideologista sontaa.

Miten niin?

Ei noita kuvaamasi kaltaisia sosiologeja ole ollut vuosikymmeniin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en esimerkiksi tiennyt, kuinka yliopistossa pitäisi puhutella opettajia ja professoreita.

Mitä ihmettä? Olen töissä yliopistolla (HY) , ei heitä puhutella sen kummemmin kuin muitakaan 😀

Tästäkin kommentista näkee, miten vaikeaa joillekin on asettua toisen asemaan. Oletko millään tasolla tietoinen siitä, että tapa puhua - sanasto, aiheet ja ilmaisutapa- eroavat yhteiskuntaluokkien välillä? Aloittaessani yliopistossa huomasin professoreiden puhuvan keskenään ja opiskelijoille muodollisemmin kuin olin koskaan kuullut kenenkään puhuvan. En tiennyt, pitääkö minun teititellä heitä vai sinutella. En hallinnut oikeaa rekisteriä. Toki opin sen pian. Halusin vain havainnollistaa sitä, että kaikille eivät samat asiat ole itsestäänselvyyksiä. Ne, jotka ovat tottuneet puhumaan myös auktoriteettiasemassa oleville lapsuudesta lähtien, eivät edes huomaa tässä voivan olla haastetta jollekin muulle.

Jaa. Meillä heitettiin puhekielistä läppää päärakennuksen kahviossa yhdessä opettajien ja proffien kanssa. En olisi osannut mitään muuta ainakaan eikä tarvinnut.

Se, että kuvaamani tilanne ei ole tuttu sinulle, ei mitenkään todista minun kokemustani vääräksi. En näe tällaista keskustelua kovin hedelmällisenä. Onko tarkoituksesi väittää minun valehtelevan, mitätöidä kokemustani vai mihin oikeastaan pyrit? Käytännöt ja tavat vaihtelevat varmasti yliopistojen, tiedekuntien ja laitosten välillä. Minä opiskelin alalla, joka mielletään varsin konservatiiviseksi. Nuoremmat opettajat käyttäytyivät toki epämuodollisemmin, mutta eläkeikää lähestyviä professoreita teititeltiin. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. Uskon, että näiden professorien jäätyä eläkkeelle on käytäntö jäänyt pois, mutta Mattilan kuvaama ulkopuolisuuden tunne siksi, että ei tiennyt kuinka akateemisissa ympyröissä tulee toimia, vastaa omaa kokemustani.

Tuohan nimenomaan osoittaa sen, että kulttuurit eri yliopistojen ja tiedekuntien välillä poikkeavat suuresti. Silloin se akateemisesta perheestä tuleva opiskelija joutuu ihan yhtälailla kuin duunaritaustainenkin opettelemaan miten juuri hänen koulussaan yleisesti toimitaan. Senkään puolesta en ymmärrä miksi se olisi merkittävästi vaikeampaa akateemisten piirien ulkopuolelta tulevalle. Ja kerran täällä vedetään kirjoittajien omat taustat mukaan, niin olen maisteri jolla on kouluttamattomat vanhemmat, mutta joka ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa.

Yritän havainnollistaa eroa vielä yhdellä esimerkillä. Lapsella, jonka perheessä on luettu, matkusteltu ja keskusteltu yhteiskunnallisista aiheista, on aivan erilaiset valmiudet solahtaa opinnoissa ja työelämässä erilaisiin toimintakulttuureihin. Esimerkiksi jos ei ole koskaan käynyt ulkomailla, voi olla vaikeaa kommunikoida luontevasti ulkomaalaisten kanssa. Samoin jos on syönyt pelkkää perunaa ja kastiketta eikä ole koskaan käynyt ravintolassa, ei välttämättä hallitse ravintolaetikettiä tai osaa keskustella ruokalajeista. Nämä asiat eivät tietenkään estä etenemistä elämässä, mutta onhan nyt sellaisella ihmisellä, joka osaa luontevasti toimia erilaisissa tilanteissa, paremmat mahdollisuudet verkostoitua kuin sellaisella, joka joutuu nämä erikseen opettelemaan.

Minkä ikäinen olet?

Noita asioita kyllä opetetaan ihan peruskoulussa. Kouluruokailu nyt ei ihan hirveän kaukana ole ravintolaruokailusta, kieliä opetellaan jo alakoulussa samoin kuin yhteiskunnallisista asioista keskustelua. Ihan jokainen saa nuo perusvalmiudet peruskoulusta vaikka kotona ei olisi koskaan luettu yhtään uutista, käyty naapurikaupunkia pidemmällä saati syöty koskaan edes mäkkärissä.

Vähän vastuuta nyt voi ottaa itsekin eikä uhriutua omasta taustastaan.

Minusta tämä ei ole uhriutumista vaan omista elämänkokemuksista keskustelua.

Itselläni on samanlainen kokemus, eli olen duuniperheestä jossa ei juuri matkusteltu, ei saatu kokemusta erilaisista ruoista, tavattiin vain lähinaapureita ja muutamaa sukulaista, näkemys ympäröivän maailman tapahtumista oli hyvin kapea ym. Koulussa opetettiin kyllä monenlaisia asioita, mutta on eri opetella asioita koulussa, kuin oikeasti kokea niitä omassa elämässään ja saada lähipiirinsä ihmisiltä vaikutteita, neuvoja ja ohjeita läpi lapsuuden. Lapsuuden elämänkokemukset ja niiden puute vaikuttavat pitkälle aikuisuuteen tavoilla joita ei pysty näkemään, jos on itse ollut niin onnekas että on nuo opit lapsena saanut. 

En ole uhriutunut, vaan olen aikuisena opetellut erilaisia asioita, kuten ravintolassa syömisen. Se on kaikkine menuineen, tilaamisineen ym erilaista kuin kouluruokailu. Pitää tietää miten menua luetaan, milloin tilataan alkuruoka ja milloin jälkiruoka kahveineen, mitä on ok kysyä menun ulkopuolelta, mitä tarkoittaa medium-pihvi, milloin ja miten lasku maksetaan, kuuluuko maksaa tippiä ja niin edelleen. Ihminen joka on lapsena jo oppinut tällaiset perusasiat ei toki pysty sitä näkemään millaista on kun opettelee tällaisia asioita aikuisena.

Eikä se rajoitu pelkästään ravintolaruokailuun, vaan moneen muuhunkin asiaan. Olen opetellut aikuisena myös esimerkiksi lentomatkustamisen, joka on yllättävän monimutkaista täysin ummikolle kaikkine check-ineineen. Nykyään olen ihan tottunut matkustaja, mutta alku oli hankalaa.  Pahinta on ehkä kuitenkin se huonommuuden tunne mikä tästä seuraa, kun kaikki muut vaikuttavat toimivan näissä tilanteissa kuin kala vedessä, ja itse olet täysin ulalla asioista jotka ovat muille yhtä tavallista arkipäivää kuin itselle se jokapäivinen pottujen ja kastikkeen syöminen.

Joku nosti esiin myös sen miten kaikille ihmisille tulee elämässään uusia tilanteita joissa pitää osata toimia, uusia työpaikkoja ja auton ostoja. Tällaiset uudet tilanteet ovat noin miljoonasti helpompia hanskata, kun taustalla on jo kokemusta ja osaamista erilaisissa tilanteissa toimimisesta. Nuorena jokainen uusi tilanne oli itselle kammotus, kun en osannut niitä tavallisiakaan tilanteita. Nyt kun kokemusta ja osaamista on enemmän, uudetkin tilanteet hoituu kevyesti kokemukseen peilaamalla.

En odota tästä mitään sympatiaa tai pään taputtelua, olen nyt nelikymppinen varsin hyvin pärjäävä ihminen. Kunhan tuon erilaista näkemystä ja kokemusta esiin. 

Olen itsekin joutunut opettelemaan opiskelijana lentomatkustamisen, ravintolaruokailun ja mm. viinin juomisen ruoan kanssa. Mitään näistä ei tehty lapsuudenkodissa. Kuitenkin myös duunarivanhempani ovat onnistuneet omaksumaan samat asiat omalla tahollaan, vaikka edelleen arkena syödään pottua ja kastiketta. Muutos näyttää liittyvän enemmän yleiseen vaurastumiseen ja kansainvälisten vaikutteiden leviämiseen yhteiskunnassa kuin minkään erityisen akateemisen kulttuurin omaksumiseen.

Pilasit faktoilla hyvät sosiologiöyhötykset:)

Sosiologithan ne tässä asiassa faktat tuntee. Mutta joo, niinhän nyt suhtaudutaan kaikkeen tietoon. Lääkäreidenkin osaaminen kiistetään, katsos kun itse googlaamalla ne oikeat diagnoosit tehdään.

Palstasosiologit ovat jumittuneet johonkin 70-luvun Tampereen yliopiston vassari- ja luokkataistelutodellisuuteen. Toisekseen kaikilla aloilla vaatii hiukan yritystä katsoa asiaa muustakin kuin omasta näkökulmastaan.

Nyt kyllä itse kirjoitat ideologista sontaa.

Miten niin?

Ei noita kuvaamasi kaltaisia sosiologeja ole ollut vuosikymmeniin.

Sanavalinnoista päätellen on.