Käyttäjä38059
Seuratut keskustelut
Miten yhdysvaltalaiset yliopistot eroavat suomalaisista?
Jostain joskus kuulin, että kaikki opiskelevat myös olikon matikkaa ja kirjallisuutta, vaikka ne eivät liittyisikään omaan tulevaan ammattiin toisin kuin Suomessa. Ja usein kuulee sanottavan, että Suomen lukiolla on enemmän yhtäistä Yhdysvaltojen collegen kanssa kuin high schoolin. Pitävätkö nämä paikkaansa?
376Vilja Eerikan murha
Katsoin juuri Rikospaikkaa tv:stä, poliisin tutkinnajohtaja kertoo kuinka taposta tuli murha, ohjelmassa näytetään myös kuinka Sirpa Laamanen ja Touko Tarkki rekonstruktuoivat tilanteen, missä paketoivat Vilja Eerikan kuoliaaksi. Varsinkin Sirpa Laamasen käytös on harvinaisen reipasta, lähes hyväntuulista.
Kuinka tälläinen ihminen kyetään koskaan vapauttamaan? Videon perusteella on vaarallinen henkilö, koska kykenee ilmeisemmin äärimmäiseen pahaan, tappamaan hitaasti puolustuskyvyttömän lapsen.
Pitäisikö tälläiset henkilöt kyetä pitämään lopun ikää suljettujen ovien takana? Onko mielestänne suomen laki oikeudenmukainen uhreille ja heidän omaisilleen?
Unelmahäät 2019 OFFICIAL
Tänne keskustelu vuoden 2019 Unelmahäistä.
2938Kokemuksia Hairstore-parturiliikkeistä?
Kävin pari päivää sitten, ja tuli sellainen fiilis, että leikkaus oli vähän juosten k*ustu, koko homma oli ohi vartissa ja tulos sen näköinen. Onkohan tämä yleistäkin Hairstoren liikkeissä? Helsingin Kampissa kävin itse.
71Kommentit
Nettikaupoissa myydään sähköisiä mustapääimureita, en ole ostanut, mut tekisi mieli kokeilla ja ostaa.
Oon 70% suomalainen, ja 26% skandinaavi ja myös itä-eurooppaa tuli 8% ja brittein saaria 7%, mutta tulokset päivittyivät muutama vuosi sitten, ja nyt itä-eurooppaa ( unkaria ) on vain 3% ja britit pyyhkäytyivät pois, samoin kuin keski-aasia 2% pyyhkiytyi pois. Oon kumminkin ns. länsi-suomalainen.
Muuttakaa kaikki sarjan henkilöt etelä-suomeen missä on avoimempaa ja asioista puhutaan, eikä tarvitse viettää päihdehuuruista elämää. Samalla voi kasvaa aikuiseksi.
Joissakun suvuissa on tää rikollisuus IN ja joissakin suvuissa kaikenlainen hörhöily esim. rahan ja ulkonäön piirissä IN.
VTS - kodit, Tampereen kaupungin työsuhdeasunnot