Dokumentti: Marikan kuolema

Ateisti pääsi vauhtiin ja mielipuuhaansa, haukkumaan uskovaisia!!! Hän saa siitä hirmu kiksit. 🤣

Mitähän tuo Israel mahtaa asiaan kuulua? Noh, siellä on paljon annettu koronarokotetta, että sen takia vissiin.

Vierailija kirjoitti:

Niinhän me tavikset tehdäänkin, että rukoillaan lähimmäistemme puolesta ja toivotetaan heille siunausta ja terveyttä.

Lähimmän vuoden aikana sille onkin ollut tarvetta.

Siunauksen toivottelijat on hellareita. Tosin ehdin jo arvatakin.

Vierailija kirjoitti:

Ateisti pääsi vauhtiin ja mielipuuhaansa, haukkumaan uskovaisia!!! Hän saa siitä hirmu kiksit. 🤣

Mitähän tuo Israel mahtaa asiaan kuulua? Noh, siellä on paljon annettu koronarokotetta, että sen takia vissiin.

Joo, kannattaa tuon ateistinkin ottaa koronarokote , että vähän rauhoittuu elämä. Näyttää olevan kovasti kitkerä immeinen hän.

Kyllä sen Marikan pappiveli tuli paikalle ihan pakottamatta ja näytti hyvinkin leppoisalta tyypiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Marikan kuoleman käsikirjoitus ei ollut kovin onnistunut, vaikka se oli ex-puolison käsialaa. Uuden mieskaverin olisi hyvin voinut jättää pois. Riidoissa kuolemista on ikävä katsoa.

Ihmetyttää, että tuo oli arvosteltu peräti parhaaksi dokumentiksi.

Outo juttu, että riitaisa tilanne haluttiin kirjoittaa mukaan, vaikka tarkoitus ehkä oli tehdä jotain kaunista ja koskettavaa.

Ehkä haluttiin tehdä todenmukaista. 

Peilasin dokumenttia oman vanhempani syöpäkuolemaan. Ihmiset ovat todella erilaisia. Vanhempani ei puhunut tulevasta kuolemastaan lainkaan vaan eli kuin sitä ei olisi tulossakaan. Ei antanut mitään ohjeita hautajaisiin, virsiin, kutsuttaviin ihmisiin, arkkuun, kukkasiin jne. Yritin sitten toteuttaa ne hänen näköisinään. 

Toisille on vaikeaa tai mahdotonta puhua omasta kuolemastaan. Siten ikäänkuin haluaa kieltää asian.

Toiset taas puhuvat kaiken hyvin avoimesti kuolemastaan vaikka ei olisi mitään sairautta tai olisi edes vanha.

Toimit hyvin, kun parhaasi mukaan teit vanhempiesi näköiset hautajaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinhän me tavikset tehdäänkin, että rukoillaan lähimmäistemme puolesta ja toivotetaan heille siunausta ja terveyttä.

Lähimmän vuoden aikana sille onkin ollut tarvetta.

Siunauksen toivottelijat on hellareita. Tosin ehdin jo arvatakin.

Olet huono arvaaja. Ei oo hellareita tällä palstalla eikä muitakaan lahkolaisia.

Vierailija kirjoitti:

Omaiset kyselee todella paljon elinaikaennusteita, potilaat itse eivät niinkään. En koskaan lähde arvailemaan tai ennustelemaan, koska sitten ihmiset tarttuvat niihin arvauksiin ja se voi tuoda enemmän harmia kuin hyvää.

Toisekseen, vaikka näemme kuolemaa päivittäin, emme mekään pysty aina ennustamaan lähtöaikaa. Joku vanha pappa saattaa sinnitellä viikon tajuttomana, syömättä ja juomatta, kun taas joku toinen saattaa mennä nopeamminkin kuin mitä ennusmerkit kertovat. Kunnon romahdus on yleensä nopea ja se yllättää joskus ammattilaisenkin. Loppuliuku kestää sitten sen minkä kestää.

Sanon yleensä, että kun ollaan jo saattohoito-osastolla, ei odotettu elinaika ole enää pitkä. Pisimmillään kyse voi olla kuukaudesta tai kahdesta. Päivien tai viikkojen laskemisen tai kysymisen sijaan kannattaisi keskittyä viettämään merkityksellistä aikaa läheisen kanssa. En näin "kylmästi" asiaa tietenkään sano, mutta sisällöltään näin.

T. Saattohoito-osaston sh

Niinpä. Kun saatohoidin miestäni syövän loppumetreillä, puhelimessa kotisairaalan lääkäri sanoi, että voi kestää vielä viikkoja. Hän kuoli saman päivän iltana. Lääkäri ei tosin nähnyt potilasta, ehkä ulkonäöstä ammattilainen olisi voinut arvata. Mies oli ollut syömättä jo kaksi viikkoa eikä enää kyennyt juomaankaan vaan suuta vain kostutettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli taas erinomainen esimerkki siitä, miksei akateemisen naisen kannata ottaa kumppaniksi matalakoulutettua miestä. Koulutus korreloi suoraan henkisen kypsyyden, tunnetaitojen ja älyn kanssa. Marika olisi ansainnut paremman puolison.

Myös monen akateemiset tohtorit ovat todella heikkoja ja taitamattomia ihmissuhdeasioissa.

Onko muitakin kuin akateemisia tohtoreita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetytti hieman se hoitajien puhumattomuus. Eikö jotain olisi voinut jutella siinä letkua laittaessa ja edes katsoa potilasta? Varsinkin, kun heille kuolevien ihmisten kohtaaminen on jokapäiväistä.

Minulle kanssa otti silmään se hoitajien tympeys. Yksi hoitaja kysyi että mitä sinulle kuuluu, ja Marika alkoi sitten laveasti kertomaan kuulumisiaan. Hoitaja ei korvaansa lotkauttanut, ei vastannut mitään eikä ollut lainkaan kiinnostunut.

Toiselta hoitajalta Marika kysyi mitä mahtaa olla ruokana, ja yritti vähän virittää keskustelua. Nainen sanoi ettei tiedä ja lähti huoneesta. Eikö nyt vähän olisi voinut rupatella ja seurustella kun potilas selvästi kaipasi juttuseuraa?

Minkä verran olisit valmis maksamaan lisää veroja, että voitaisiin palkata niin paljon hoitajia, että he ehtisivät myös seurustelemaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattohoitaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies vaikutti laiskalta. Marika ehkä olisi halunnut, että hän olisi vielä skarpannut ja tullut tervehtimään, tuonut kukkia. Tuli sellainen vaikutelma tuosta miehestä, ettei hän kykene ajattelemaan toista ihmistä. Samantyyppisiä miehiä on suurin osa suomalaismiehistå, joten syyllistäminen on turhaa.

Voi tsiisus näitä kommentteja, "vaikutti laiskalta". Missään ei kerrottu miehen elämästä, mitä teki ja mihin aika meni, ja tervehtimään halusi mennä mutta Marika vastasi marttyyrimäisesti ettei sun TARTTE mua tulla katsomaan.

Mahdatko tietää kuinka vähän kuolevalla ihmisellä on enää energiaa kannatella toista? Omat kivut, väsymys ja hengitysvaikeudet vie ihan kaiken energian. On todella väärin, että edes siinä tilanteessa ei mieheltä löydy selkärankaa päättää ihan itse että tulee moikkaamaan, tuo mukanaan kukkia ja kauniita sanoja, eikä vaadi itselleen MITÄÄN. Ei edes päätöksentekoa siitä voiko vierailla tai ei.

Mies halusi varmaan kunnioittaa kuolevan toivetta? En kyllä itse tohtisi mennä, jos olisi kielletty.

Tai sitten tapansa mukaan jahkaili ja takertui päätöksenteossa kumppaniinsa, koska oli niin aina tottunut tekemään. Antoi perässä vedettävän' vaikutelman itsestään. Väsynyt kumppani sitten jälleen kerran vapautti saamattoman miehen yhdestä epämiellyttävästä asiasta, eli kuolevan kohtaamisesta.

Siis jopa kuollessaan nainen pelaa peliä, jossa sanotaan yhtä, mutta tarkoitetaan toista?

Itse ainakin kiinnitin huomiota, miten päähenkilö leikin varjolla kertoi olevansa narsisti.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En katsonut tätä kokonaan mutta ne pätkät mitä tästä miesystävästä näin niin voi hyvänen aika miten keskenkasvuisen tunne-elämä. Kun minun luonne on sellainen että sanon pahasti ja sitten häivyn ja se sopii niin huonosti yhteen Marikan luonteen kanssa. Ihanko totta?! Millainen luonne naisella täytyy olla, että *ittuilu ja häipyminen (varmaan yhdistettynä puhelin pois päältä jne.) on kivaa käytöstä? Ehkä aikuisen olisi vain hillittävä niitä kielenkantojaan ja käyttäydyttävä kuin aikuinen, ei kuin 3-vuotias. Todella epäkypsän oloinen. Ilmeisesti veli oli se joka todella kivasti kuunteli Marikaa. Ei siinä paljoa tarvitsekaan aina sanoa vaan kuunnella. 

Ja se joka kertoi isänsä kuolemasta. Tosi kivasti kerroit ja teillä on isästä ihanat muistot. <3

Olihan se hankala tilanne, juuri uusi parisuhde, ja sitten kumppani sairastuukin noin vakavasti.

Mutta samaa mieltä, miesystävä oli keskenkasvuinen.

Taitaa harvasta miehestä olla lohduttajaksi samoin kuin naisesta. Jos tulee syöpädiagnoosi tms, vakava sairaus, Monet jopa lähtee siitä suhteesta kun eivät vaan jaksa, tuntuu raukkamaiselta mutta ymmärrettävältä. Se kuolema tulee liian lähelle silloin itseään. Ei tiedä mitä sanoisi. Ehkä katsotaan henkinen irrottautuminen omalta kannalta parhaaksi, että säästää itseään hirveältä surulta. Elämän täytyy kuitenkin jatkua. Tärkeintä on kuitenkin se, että on ollut joskus tukena ja on hyviä aikoja takana mitä muistella. Olen kuullut asiantuntijoiden sanovan, että ihminen tuntee kuitenkin jotenkin sellaista tunnetta kuolevan tai kuolleen lähellä, että onneksi minä olen elossa vielä. Kyllähän se kaikille tulee joskus eteen, pitää yrittää tästä elämästä nauttia, kukaan ei voi tietää milloin itse sairastuu vakavasti tai joutuu onnettomuuteen tms. Ei voi jäädä loppuiäkseen suremaan jotain läheistä, etenkin jos on lapsia. Elämän pitää jatkua ja niin varmaan toivoisi se läheinen edesmennytkin. 

Tässä ketjussa toistetaan tuota mies lähtee, kun nainen sairastuu-mantraa ja kuitenkin jo ainakin kahteen kertaan on linkattu juttu, jonka mukaan naiset jättävät herkemmin sairastuneen puolison.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli taas erinomainen esimerkki siitä, miksei akateemisen naisen kannata ottaa kumppaniksi matalakoulutettua miestä. Koulutus korreloi suoraan henkisen kypsyyden, tunnetaitojen ja älyn kanssa. Marika olisi ansainnut paremman puolison.

Myös monen akateemiset tohtorit ovat todella heikkoja ja taitamattomia ihmissuhdeasioissa.

Onko muitakin kuin akateemisia tohtoreita?

On.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona ei pidetty huolta, sanoi Marika. 

Niin, olisi voinut vähän avata tilannetta. Minä en nyt tätä miesystävää moittisi kovinkaan paljon, kun on ihan kestämätön tilanne, kun suhde uusi (kuinka uusi, ei tullut esille) ja sitten pitäisikin ruveta saattohoitamaan puolisoa ehkä oman elämän kustannuksella.

MInusta Marika teki väärin, kun ei antanut miehen tulla katsomaan.

Juu, ei esim. käynyt ilmi, kävikö mies töissä? Jos, niin ei todellakaan voi vaatia mitään omaishoitajaksi ryhtymistä.

Heillä oli melko tuore suhde. Ehkä mies on eronnut Marikan takia ja hällä voi olla pieniä lapsiakin elätettävänä. Hienosti Marikan ex kuitenkin pysyi rinnalla loppuun asti.

Ehkä hetkellinen hullaantuminen ja ero molemmille. Uusi mies oli yli 20v. nuorempi. Marikalla oli pitkä avioliitto ja ex-mies kertoo lastensa äidin olleen elämänsä rakkaus.

He tekivät pitkään yhdessä erilaisia teatteriproduktioita Marikan toimiessa lavastajana. Sitten hän halusi lavastaa myös oman kuolemansa dokumentin muotoon. Ex-mies kertoo, että se oli hänen elämänsä vaikein käsikirjoitus.

Ohjaaja oli eri henkilö.

Marikan miesystäväkö alle kolmikymppinen, vaikea uskoa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli taas erinomainen esimerkki siitä, miksei akateemisen naisen kannata ottaa kumppaniksi matalakoulutettua miestä. Koulutus korreloi suoraan henkisen kypsyyden, tunnetaitojen ja älyn kanssa. Marika olisi ansainnut paremman puolison.

Myös monen akateemiset tohtorit ovat todella heikkoja ja taitamattomia ihmissuhdeasioissa.

Onko muitakin kuin akateemisia tohtoreita?

On.

”Tohtoreita” ei lasketa.

Katsoin dokumentin juuri. Tämä uusi miesystävä oli ehkä muutaman vuoden nuorempi. Tilannetta ei avattu, missä yhteydessä hän sanoi sen, että Marikan kuolema on murheista pienin.

Marika näytti olevan jonkinlainen femme fatale, joka edellytti, että hän on ykkönen eksille ja nyksille. Hän valitsi, ketkä viettävät viimeistä joulua hänen kanssaan. Uudella miehellä ei ollut sijaa siinä ja kumminkin Marika odotti uuden miehen pitävän häntä tärkeimpänä.

Emme tiedä, mitä huolia tällä uudella miehellä oli töissä, mahdolliset lapset jne. Hän ei voinut lupapiste muusta elämästään Marikan vuoksi, kertoihan Marika itsekin poikiensa olevan tärkeimmät ihmiset hänen elämässään.

Harva meistä on parhaimmillaan ja luontevimmillaan haastattelussa, joka kuvataan.

Vierailija kirjoitti:

Harmi kun ei kerrottu kuinka kauan olivat olleet yhdessä.

Oliko nainen vaan hurmaantunut nuorempaan ja komeampaan mieheen ja jättänyt kylmästi poikiensa isän? Tämä exä vieraili siinä ja vaikutti surulliselta ja empaattiselta.

Usein vaan on niin, että vanhassa vara parempi, vaikka kuolemaa odotellessa.

Tämä ohjelma tuli taas tänään. Kyllä siinä annettiin ymmärtää, että Marika sairastui ja meinasi kuolla aika pian seurustelun alettua. Varmaan hankala tilanne kyllä miehelle, rakastua ensin ja heti joutua käsittelemään luopumisen tunteita..

Exä taas oli tuntenut Marikan vuosikymmeniä, ihan eri tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä sanoi, että on kauheaa, kun yli vuoden tietää kuolevansa.

Puolisoni sai parantumattoman syöpädiagnoosin ja elu sen jälkeen reilun vuoden. Yli vuoden sai hoitoja ja vain muutaman viikon oli saattohoidossa.

Tuo vuosi oli ihana. Teimme kaikkea mahdollista mistä molemmat nautimme , keskustelimme eletystä elämästämme ja tulevasta.

Meillä ei oli onnea siinä, että puolisoni ei voinut huonosti hoidoista ja oli liikuntakykyinen melkein loppuun asti.

Vasta viimeisenä viikkona vuoteessa maatessaan tulivat pelot. Onneksi saimme hoitaa hänet kotona ja täten hänen ei tarvinnut olla hetkeäkään yksin.

Molemmat koimme, että tuo vuosi oli arvokas, äkkikuolema olisi ollut kauhea.

Miehesi ei varmankaan saanut sytosytaatteja, jotka kyllä pilaa elämänlaadun. Juuri kun yhdestä annojsesta toipuu, tulevat uudet. Se meille luvattu jatkoaika meni oksentamiseen ja ummetukseen, ja nälkään, kun potilas ei uskaltanut enää syödä. Pahoinvointilääke aiheutti ummetuksen, johon mikään ulostuslääke ei tepsinyt.

Tuo kuvauksesi kuulostaa sellaiselta kuin amerikkalaisissa elämissä syöpäsairaus kuvataan, helpolta. Ei kukaan niissä ähki pöntöllä tai oksenna.

Pystyikö omaisesi käymään vessassa loppuun saakka vai oliko vaipat?

Itsekin olen miettinyt tuota, että onko se edes parempi että ihminen saa "jatkoaikaa" syöpähoidoilla ja tämä aika on sitten todellisuudessa lähinnä pelkkää kipua ja sairastamista. Olisiko se sitten kuitenkin parempi, että syöpä veisi "ajallaan" jos rankoillakaan hoidoilla ei syöpää enää saada parannetuksi vaan luvassa on ainoastaan muutama viikko/kuukausi/vuosi lisää elinaikaa?

Elinaikaa joka kuluu hoidoissa ramppaamiseen ja niistä toipumiseen.

Syöpähoitoja ei anneta siksi, että saisi muutaman viikon lisää aikaa. Päin vastoin hoidot lopetetaan, jos ennuste on huono. Niin kauan on toivoa, kun on vielä jotain hoitomuotoa, jota voi kokeilla. Puhutaan palliatiivisesta hoidosta, kun ei ole enää hoitoja, joita voisi kokeilla ja joilla saattaisi olla parantava vaikutus.

Jos ei halua kokeilla tarjottua hoitoa,Suomessa ei ole pakko.

Ei viikkoja, mutta miehelleni sanottiin,että vuosi, ilman hoitoja muutama kuukausi. No, hoitojen kanssa meni 1 v 4 kk. Me hölmöt luultiin, että siinä olisi muutakin kuin hoitoja ja hoidoista toipumista.

Missä sairaalassa tämä oli? Olen ollut sairaanhoitajana sekä kotisairaalassa että syöpäosastolla, enkä ole koskaan 15 vuoden aikana kuullut, että jollekin sanottaisiin hänen elävän hoitojen kanssa vuoden ja ilman hoitoja muutaman kuukauden. Ei sellaista ennustajaa olekaan, joka pystyisi sanomaan, kuinka paljon jokin hoito lisää elinaikaa. Siksi lääkärit eivät anna ennusteita hoitojen vaikutuksesta elinaikaan. Yksinkertaistaen: Jos hoidot alkavat tehota, kasvain pienenee ja etäpesäkkeiden leviäminen lakkaa. Jos hoidot eivät ala tehota, syöpä etenee ja jatkaa leviämistä. Kukaan ei voi antaa ennustetta hoitojen tehosta, koska jokainen ihminen on yksilö immunologisine järjestelmineen ja jokainen syöpä on hiukan erilainen.

Kysyin itse ennen leikkausta leikkaavalta lääkäriltä, että paljonko minulla on elinaikaa. Rintasyöpä, isohko aggressiivinen kasvain. Lääkäri kertoi, että jos on levinnyt, niin puolesta vuodesta olikohan viiteen vuoteen. Sain aikamoisen shokin, olisin siis kuollut mahdollisesti jo ennen joulua. Eihän lääkäri olisi saanut tällaista edes sanoa. Ainakaan tässä vaiheessa. Muistan, että silloin olisin halunnut itkeä, mutta huoneessa oli muitakin potilaita. Tämä tapahtui Hyvinkään sairaalassa. Kaikki hoitajat olivat ihania, eräs tuli juttelemaan kun itselläänkin oli ollut rintasyöpä. Tosin siihen pölähti ehkä jokin "ylempi" hoitaja ihmettelemään ja tämä empaattinen hoitaja joutui selittelemään, että miksi hän viipyi sänkyni vieressä.

Katsoin tämän tänään ja olipa surullinen ja ahdistava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona ei pidetty huolta, sanoi Marika. 

Niin, olisi voinut vähän avata tilannetta. Minä en nyt tätä miesystävää moittisi kovinkaan paljon, kun on ihan kestämätön tilanne, kun suhde uusi (kuinka uusi, ei tullut esille) ja sitten pitäisikin ruveta saattohoitamaan puolisoa ehkä oman elämän kustannuksella.

MInusta Marika teki väärin, kun ei antanut miehen tulla katsomaan.

Juu, ei esim. käynyt ilmi, kävikö mies töissä? Jos, niin ei todellakaan voi vaatia mitään omaishoitajaksi ryhtymistä.

Heillä oli melko tuore suhde. Ehkä mies on eronnut Marikan takia ja hällä voi olla pieniä lapsiakin elätettävänä. Hienosti Marikan ex kuitenkin pysyi rinnalla loppuun asti.

Ehkä hetkellinen hullaantuminen ja ero molemmille. Uusi mies oli yli 20v. nuorempi. Marikalla oli pitkä avioliitto ja ex-mies kertoo lastensa äidin olleen elämänsä rakkaus.

He tekivät pitkään yhdessä erilaisia teatteriproduktioita Marikan toimiessa lavastajana. Sitten hän halusi lavastaa myös oman kuolemansa dokumentin muotoon. Ex-mies kertoo, että se oli hänen elämänsä vaikein käsikirjoitus.

Ohjaaja oli eri henkilö.

Marikan miesystäväkö alle kolmikymppinen, vaikea uskoa...

Miesystävä oli vuotta vanhempi

Hänen kumppani oli todellinen piru, sanoi kuolevalle puolisolleen "sinun kuolemasi on tässä se pienin haitta". Toivottavasti mies saa kituvan lopun. Siinä meillä SUOMALAINEN "MIES". Raivostuin kun kuulin, mitä hän Marikalle oli sanonut. Hän ei enää lopun lähestyessä suostunut puhumaan tai ottamaan miestään vastaan. Aivan sydämestä oikein teki. Pitkän ja raskaan matkan kulki yksin!

Googlasin vähän miesystävää ja näyttää siltä että hänellä on tullut uusi naisystävä somepäivityksiin ihan muutama kuukausi Marikan kuoleman jälkeen. Villi veikkaukseni on, että miehen poissaolojen syy on ollut tässä. On ollut jo uusi nainen katsottuna ja siellä vietetty aika ettei tarvitse hoivata sairasta puolisoa. Ei ihme, että hänellä oli porttikielto saattohoitokotiin.

Olen itsekin saattohoitanut kotona syöpää sairastaneen äitini. Tuli varsinkin tästä lopusta niin tämä mieleen. Itse olen sitä mieltä, että se kuoleva saa tasan tarkkaan päättää ketä näkee tai on näkemättä. Miten käsittelee asioita ja on käsittelemättä. Ja minusta tällä kuolevalla on tasan oikeus valita mitä tarvitsee ja jaksaa sietää muilta ihmisiltä.  Me muut saadaan kuitenkin jäädä tänne vielä elämään. Kuolevalla on todella iso ja lohduton asia käsiteltävänä ja siinä jos jossain ollaan tässä elämässä yksin.