Dokumentti: Marikan kuolema

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman "tuomion" saanut ihminen keskittyy vsin itseensä, on hyvin itsekäs.

En tiedä, onko kommenttisi neutraali vai syyllistävä.

Jokainen meistä tulee näkemään, mihin keskitymme, jos kuolinprosessimme on pitkä.

Tuskin kunnon heiketessä ja kuoleman lähestyessä hyvesignaloi ja jakaa itseään monille tahoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä sanoi, että on kauheaa, kun yli vuoden tietää kuolevansa.

Puolisoni sai parantumattoman syöpädiagnoosin ja elu sen jälkeen reilun vuoden. Yli vuoden sai hoitoja ja vain muutaman viikon oli saattohoidossa.

Tuo vuosi oli ihana. Teimme kaikkea mahdollista mistä molemmat nautimme , keskustelimme eletystä elämästämme ja tulevasta.

Meillä ei oli onnea siinä, että puolisoni ei voinut huonosti hoidoista ja oli liikuntakykyinen melkein loppuun asti.

Vasta viimeisenä viikkona vuoteessa maatessaan tulivat pelot. Onneksi saimme hoitaa hänet kotona ja täten hänen ei tarvinnut olla hetkeäkään yksin.

Molemmat koimme, että tuo vuosi oli arvokas, äkkikuolema olisi ollut kauhea.

Miehesi ei varmankaan saanut sytosytaatteja, jotka kyllä pilaa elämänlaadun. Juuri kun yhdestä annojsesta toipuu, tulevat uudet. Se meille luvattu jatkoaika meni oksentamiseen ja ummetukseen, ja nälkään, kun potilas ei uskaltanut enää syödä. Pahoinvointilääke aiheutti ummetuksen, johon mikään ulostuslääke ei tepsinyt.

Tuo kuvauksesi kuulostaa sellaiselta kuin amerikkalaisissa elämissä syöpäsairaus kuvataan, helpolta. Ei kukaan niissä ähki pöntöllä tai oksenna.

Pystyikö omaisesi käymään vessassa loppuun saakka vai oliko vaipat?

Itsekin olen miettinyt tuota, että onko se edes parempi että ihminen saa "jatkoaikaa" syöpähoidoilla ja tämä aika on sitten todellisuudessa lähinnä pelkkää kipua ja sairastamista. Olisiko se sitten kuitenkin parempi, että syöpä veisi "ajallaan" jos rankoillakaan hoidoilla ei syöpää enää saada parannetuksi vaan luvassa on ainoastaan muutama viikko/kuukausi/vuosi lisää elinaikaa?

Elinaikaa joka kuluu hoidoissa ramppaamiseen ja niistä toipumiseen.

Syöpähoitoja ei anneta siksi, että saisi muutaman viikon lisää aikaa. Päin vastoin hoidot lopetetaan, jos ennuste on huono. Niin kauan on toivoa, kun on vielä jotain hoitomuotoa, jota voi kokeilla. Puhutaan palliatiivisesta hoidosta, kun ei ole enää hoitoja, joita voisi kokeilla ja joilla saattaisi olla parantava vaikutus.

Jos ei halua kokeilla tarjottua hoitoa,Suomessa ei ole pakko.

Ei viikkoja, mutta miehelleni sanottiin,että vuosi, ilman hoitoja muutama kuukausi. No, hoitojen kanssa meni 1 v 4 kk. Me hölmöt luultiin, että siinä olisi muutakin kuin hoitoja ja hoidoista toipumista.

Missä sairaalassa tämä oli? Olen ollut sairaanhoitajana sekä kotisairaalassa että syöpäosastolla, enkä ole koskaan 15 vuoden aikana kuullut, että jollekin sanottaisiin hänen elävän hoitojen kanssa vuoden ja ilman hoitoja muutaman kuukauden. Ei sellaista ennustajaa olekaan, joka pystyisi sanomaan, kuinka paljon jokin hoito lisää elinaikaa. Siksi lääkärit eivät anna ennusteita hoitojen vaikutuksesta elinaikaan. Yksinkertaistaen: Jos hoidot alkavat tehota, kasvain pienenee ja etäpesäkkeiden leviäminen lakkaa. Jos hoidot eivät ala tehota, syöpä etenee ja jatkaa leviämistä. Kukaan ei voi antaa ennustetta hoitojen tehosta, koska jokainen ihminen on yksilö immunologisine järjestelmineen ja jokainen syöpä on hiukan erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman "tuomion" saanut ihminen keskittyy vsin itseensä, on hyvin itsekäs.

En tiedä, onko kommenttisi neutraali vai syyllistävä.

Jokainen meistä tulee näkemään, mihin keskitymme, jos kuolinprosessimme on pitkä.

Tuskin kunnon heiketessä ja kuoleman lähestyessä hyvesignaloi ja jakaa itseään monille tahoille.

Kommenttini oli neutraali ja fakta. Ihminen on vain niin rakennettu. Kaikki solut keskittyvät syövän torjumiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku täällä sanoi, että on kauheaa, kun yli vuoden tietää kuolevansa.

Puolisoni sai parantumattoman syöpädiagnoosin ja elu sen jälkeen reilun vuoden. Yli vuoden sai hoitoja ja vain muutaman viikon oli saattohoidossa.

Tuo vuosi oli ihana. Teimme kaikkea mahdollista mistä molemmat nautimme , keskustelimme eletystä elämästämme ja tulevasta.

Meillä ei oli onnea siinä, että puolisoni ei voinut huonosti hoidoista ja oli liikuntakykyinen melkein loppuun asti.

Vasta viimeisenä viikkona vuoteessa maatessaan tulivat pelot. Onneksi saimme hoitaa hänet kotona ja täten hänen ei tarvinnut olla hetkeäkään yksin.

Molemmat koimme, että tuo vuosi oli arvokas, äkkikuolema olisi ollut kauhea.

Miehesi ei varmankaan saanut sytosytaatteja, jotka kyllä pilaa elämänlaadun. Juuri kun yhdestä annojsesta toipuu, tulevat uudet. Se meille luvattu jatkoaika meni oksentamiseen ja ummetukseen, ja nälkään, kun potilas ei uskaltanut enää syödä. Pahoinvointilääke aiheutti ummetuksen, johon mikään ulostuslääke ei tepsinyt.

Tuo kuvauksesi kuulostaa sellaiselta kuin amerikkalaisissa elämissä syöpäsairaus kuvataan, helpolta. Ei kukaan niissä ähki pöntöllä tai oksenna.

Pystyikö omaisesi käymään vessassa loppuun saakka vai oliko vaipat?

Itsekin olen miettinyt tuota, että onko se edes parempi että ihminen saa "jatkoaikaa" syöpähoidoilla ja tämä aika on sitten todellisuudessa lähinnä pelkkää kipua ja sairastamista. Olisiko se sitten kuitenkin parempi, että syöpä veisi "ajallaan" jos rankoillakaan hoidoilla ei syöpää enää saada parannetuksi vaan luvassa on ainoastaan muutama viikko/kuukausi/vuosi lisää elinaikaa?

Elinaikaa joka kuluu hoidoissa ramppaamiseen ja niistä toipumiseen.

Syöpähoitoja ei anneta siksi, että saisi muutaman viikon lisää aikaa. Päin vastoin hoidot lopetetaan, jos ennuste on huono. Niin kauan on toivoa, kun on vielä jotain hoitomuotoa, jota voi kokeilla. Puhutaan palliatiivisesta hoidosta, kun ei ole enää hoitoja, joita voisi kokeilla ja joilla saattaisi olla parantava vaikutus.

Jos ei halua kokeilla tarjottua hoitoa,Suomessa ei ole pakko.

Ei viikkoja, mutta miehelleni sanottiin,että vuosi, ilman hoitoja muutama kuukausi. No, hoitojen kanssa meni 1 v 4 kk. Me hölmöt luultiin, että siinä olisi muutakin kuin hoitoja ja hoidoista toipumista.

Missä sairaalassa tämä oli? Olen ollut sairaanhoitajana sekä kotisairaalassa että syöpäosastolla, enkä ole koskaan 15 vuoden aikana kuullut, että jollekin sanottaisiin hänen elävän hoitojen kanssa vuoden ja ilman hoitoja muutaman kuukauden. Ei sellaista ennustajaa olekaan, joka pystyisi sanomaan, kuinka paljon jokin hoito lisää elinaikaa. Siksi lääkärit eivät anna ennusteita hoitojen vaikutuksesta elinaikaan. Yksinkertaistaen: Jos hoidot alkavat tehota, kasvain pienenee ja etäpesäkkeiden leviäminen lakkaa. Jos hoidot eivät ala tehota, syöpä etenee ja jatkaa leviämistä. Kukaan ei voi antaa ennustetta hoitojen tehosta, koska jokainen ihminen on yksilö immunologisine järjestelmineen ja jokainen syöpä on hiukan erilainen.

Juurikin näin, me yritimme tentata ennustetta, mutta yksikään lääkäri ei sitä kertonut, edes palliatiivisen hoidon aikana.

Toivon, että Marikan miesystävä osaa antaa itselleen anteeksi. Häijysti sanottu, mutta myös miehen rooli oli tässä hyvin vaikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuoleman "tuomion" saanut ihminen keskittyy vsin itseensä, on hyvin itsekäs.

En tiedä, onko kommenttisi neutraali vai syyllistävä.

Jokainen meistä tulee näkemään, mihin keskitymme, jos kuolinprosessimme on pitkä.

Tuskin kunnon heiketessä ja kuoleman lähestyessä hyvesignaloi ja jakaa itseään monille tahoille.

Kommenttini oli neutraali ja fakta. Ihminen on vain niin rakennettu. Kaikki solut keskittyvät syövän torjumiseen.

Juuri näin, olemme siis samopilla linjoilla.

Kiitos, että kerroit isäsi kuolemasta. Ja kiitos, että Marikan kuolema -dokumentti on tehty. 

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että Marikan miesystävä osaa antaa itselleen anteeksi. Häijysti sanottu, mutta myös miehen rooli oli tässä hyvin vaikea.

Niinpä. Hehän viestittelivät paljon loppuaikoina, ilmeisesti w.appilla. Uskoisin, että mies on pyytänyt anteeksi, mutta ei ilmeisesti saanut, koska tapaamiset evättiin. Niin ollen miehen ei tarvitse kantaa syyllisyyden taakkaa.

On hirveä sääli jos ihminen ei kykene anteeksiantoon ja sovintoon edes kuolinvuoteellaan.

Onneksi suurin osa ihmisistä haluaa sopia riitansa ennen kuolemaansa.

Pitää olla aika kovis jos tahtoo kuolla viha sydämessään.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi suurin osa ihmisistä haluaa sopia riitansa ennen kuolemaansa.

Pitää olla aika kovis jos tahtoo kuolla viha sydämessään.

No mitäs siitä, jos se on pienin murhe jollekin. Joskus sana anteeksi ei auta.

Miesystäväni ei antanut minulle mahdollisuutta pyytää anteeksi ennen eroa. Ei vaan vastannut puhelimeen. Aikani sitä murehdin, mutta sitten asia ei enää ollut omallatunnollani. Pitkävihaisella ei ole helppoa, eikä hänen kumppanillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi suurin osa ihmisistä haluaa sopia riitansa ennen kuolemaansa.

Pitää olla aika kovis jos tahtoo kuolla viha sydämessään.

No mitäs siitä, jos se on pienin murhe jollekin. Joskus sana anteeksi ei auta.

Juu, saahan sitä kuolla vihoissaankin, jos tahtoo, vaikka olisi psykologi. 😂

Suurimmalle osalle ihmisistä on hyvin tärkeää sopia kaikki asiat elämän loppumetreillä. Vanhat kaunat ja kaikki jos suinkin mahdollista.

Harvinainen, mutta perin murheellinen oli ammattiauttajan kuolema.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi suurin osa ihmisistä haluaa sopia riitansa ennen kuolemaansa.

Pitää olla aika kovis jos tahtoo kuolla viha sydämessään.

No mitäs siitä, jos se on pienin murhe jollekin. Joskus sana anteeksi ei auta.

No eihän se pelkkänä sanana autakaan. Kyllä sen huomaa, jos ihminen koko sydämestään vilpittömästi katuu ja pyytää anteeksi. Kovaluonteinen ei halua antaa anteeksi, vaan jopa nauttii että katuva kärsii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi suurin osa ihmisistä haluaa sopia riitansa ennen kuolemaansa.

Pitää olla aika kovis jos tahtoo kuolla viha sydämessään.

No mitäs siitä, jos se on pienin murhe jollekin. Joskus sana anteeksi ei auta.

No eihän se pelkkänä sanana autakaan. Kyllä sen huomaa, jos ihminen koko sydämestään vilpittömästi katuu ja pyytää anteeksi. Kovaluonteinen ei halua antaa anteeksi, vaan jopa nauttii että katuva kärsii.

En huomannut katumusta. Jos tuollaista pystyy sanomaan, on pystyttävä seisomaan sanojensa takana loppuun saakka. Elämä on kovaa. Kannattaa miettiä mitä puhuu.

Jos saattohoidossa kaikki energia menee hetkestä toiseen sinnittelyyn, niin ei siinä välttämättä jaksa keskittyä kuin ihan juuri siihen hetkeen ja siihen, miten olo olisi mahdollisimman siedettävä. Ei jaksa mitään suuria puheita, eikä jännitteistä sosiaalisia tilanteita. Ja myös sillä tavoin voi ja pitää saada rauhassa kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona ei pidetty huolta, sanoi Marika. 

Niin, olisi voinut vähän avata tilannetta. Minä en nyt tätä miesystävää moittisi kovinkaan paljon, kun on ihan kestämätön tilanne, kun suhde uusi (kuinka uusi, ei tullut esille) ja sitten pitäisikin ruveta saattohoitamaan puolisoa ehkä oman elämän kustannuksella.

MInusta Marika teki väärin, kun ei antanut miehen tulla katsomaan.

Juu, ei esim. käynyt ilmi, kävikö mies töissä? Jos, niin ei todellakaan voi vaatia mitään omaishoitajaksi ryhtymistä.

Työtyötyötyötyötyötyö, minäminäminäminäminäminäminä.

Juuri näin. Sori, mutta minun elämässä minä olen etusijalla. En alkaisi uudessa suhteessa omaishoitajaksi vain koska se olisi se ultimaattisen oikea teko. Minulla on ura ja oma elämä. Tietysti jos nyt mieheni tuossa sairastuisi en ajattelisi asiaa kahta kertaa, mutta tuore suhde on ihan eri asia

Tuore suhde.

Kuinka tuore? Asuttiin yhdessä ja sormukset sormessa, eivätkö ne merkitse tosipaikan tullen mitään?

Mitähän tämä mies vetisteli dokumentin lopussa, oliko itsesäälin vallassa vai syyllisyyskö vaivasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi suurin osa ihmisistä haluaa sopia riitansa ennen kuolemaansa.

Pitää olla aika kovis jos tahtoo kuolla viha sydämessään.

No mitäs siitä, jos se on pienin murhe jollekin. Joskus sana anteeksi ei auta.

No eihän se pelkkänä sanana autakaan. Kyllä sen huomaa, jos ihminen koko sydämestään vilpittömästi katuu ja pyytää anteeksi. Kovaluonteinen ei halua antaa anteeksi, vaan jopa nauttii että katuva kärsii.

En huomannut katumusta. Jos tuollaista pystyy sanomaan, on pystyttävä seisomaan sanojensa takana loppuun saakka. Elämä on kovaa. Kannattaa miettiä mitä puhuu.

"Sanottu sana on ammuttu nuoli". Ymmärrän silti pahojakin sanoja, koska omasta suustani sinkoilee suutuspäissä hyvinkin sopimatonta.

Kadun kuitenkin heti, enkä jaksaisi jos en saisi sopia puolison kanssa ennen nukkumaan menoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies vaikutti laiskalta. Marika ehkä olisi halunnut, että hän olisi vielä skarpannut ja tullut tervehtimään, tuonut kukkia. Tuli sellainen vaikutelma tuosta miehestä, ettei hän kykene ajattelemaan toista ihmistä. Samantyyppisiä miehiä on suurin osa suomalaismiehistå, joten syyllistäminen on turhaa.

Kannattaa katsoa uudelleen. Mies olisi mennyt vielä katsomaan Marikaa, mutta tämä kielsi. Viestittelivät kyllä, ilmeisesti ihan niin kauan kuin Marika jaksoi.

Harmillisesti tuosta heidän suhteestaan ei kerrottu enempää. Yksi irrallinen lause on nyt leimannut koko miehen lapsen tasolla olevaksi vastuun pakoilijaksi. Meistä kukaan ei tiedä mitä heidän välillään oli eikä toinen osapuoli ole sitä enää kertomassa. Annetaan nyt vielä elossa olevan olla rauhassa.

Voihan sen arvata ,ettei kyseessä ollut yksittäinen irrallinen lause.

Jos olisi , niin Marika olisi halunnutkin viettää aikaa miehensä kanssa ja mies auttaa Marikaa.

Minusta näytti siltä että mies osasi lämmittää glögit , mutta ei muuta ja Marika kertoi ,että mies oli paljon pois.

Tuskin tarkoitti pelkkää työn tekoa, sehän on selvä, että töissä on käytävä.

Kyllä minusta oli selvää , että Marika oli pettynyt mieheen enkä hetkeäkään usko , että ei halunnut enää tavata jonkun koston tms takia , vaan siksi ettei jaksanut kantaa tästä huolta eikä pahoittaa enää mieltään tämän mielialojen tai sanomisten takia

Harmi kun ei kerrottu kuinka kauan olivat olleet yhdessä.

Oliko nainen vaan hurmaantunut nuorempaan ja komeampaan mieheen ja jättänyt kylmästi poikiensa isän? Tämä exä vieraili siinä ja vaikutti surulliselta ja empaattiselta.

Usein vaan on niin, että vanhassa vara parempi, vaikka kuolemaa odotellessa.