Onko mitään järkeä tehdä rikosilmoitusta 1-2v vanhasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä jos ei ole todisteita?
Onko yhtä tyhjän kanssa tehdä jälkikäteen rikosilmoitusta jos ei silloin tapahtuneen jälkeen käynyt lääkärissä tai tajunnut ilmoittaa asiasta mihinkään? Jos ei ole todisteita tai ketään joka suostuisi asian vahvistamaan (eikä tekijä myönnä tekojaan) onko se ihan ajan tuhlausta ja turhaa voimavarojen kulutusta?
Ja jos joku nyt ihmettelee, että miksi uhri ei toiminut heti, niin syitä on monia. Ensinnäkin heti tapahtuneen jälkeen voi olla sokissa aika pitkäänkin ja jos olosuhteet ovat olleet epämääräiset (eli tekijä on ollut esim. tuttu eikä ole kyse jostain puskarais k auksrsta) uhri ei välttämättä heti tajua tilanteen vakavuutta. Häpeä estää kertomasta kellekään ja sitten jos kertookin, voi ympäristön reaktio olla uhria syyllistävä jos erehtyy avautumaan väärille ihmisille. Näin häpeä syvenee ja ilmoituksen tekemisestä tulee vaikeampaa. Kun aikaa kuluu, teon vähättelijät ja tekijä itse saavat lisää aseita käyttöön. Uhri pelkää että hänelle sanotaan ”mikset toiminut heti?” tai että ”jos se olisi sua oikeasti satuttanut niin et miettisi tuollaista” tai näitä ihan perinteisiä ”miksi sitten lähdit sen mukaan/mitäs joit/ansaitsit sen syystä x y z.”
Itse tapahtumat hävettää ja ahdistaa jo tarpeeksi. Nyt hävettää sekin ettei tajunnut omaa uhrin asemaa ajoissa vaan sitä on syyttänyt itseään ja tehnyt peittelijöille palveluksen. Onko fiksumpaa unohtaa tai mennä vaikka vaan terapiaan ilman poliisia, vai voiko tekijä edelleen joutua vastuuseen? Nämä joille kerroin, eivät tule poliisille myöntämään tietäneensä asiasta. He suojelevat tekijää hinnalla millä hyvänsä, koska pelkäävät häntä ja seuraamuksia.
Kommentit (107)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voidaan puuttua aiheettomiin ilmoituksiin? Niitä on myös hurja määrä.
Ei ole "hurjaa määrää". Älä valehtele, älä vääristele. Ja perusta oma ketju agendallesi. Suurta osaa seksirikoksista ei koskaan ilmoiteta poliisille juuri ap:n mainitsemista syistä.
Yli viidennes on aika paljon ja tässä puhuttiin ilmoituksista, joten ilmoittamattomat eivät liity tähän mitenkään.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/142571/Raiskausilmoituksista+yli+viid…Miksi rupeat inttämään, että miehet ovat tässäkin tapauksessa todellisia uhreja, vaikka seksirikosten määrä on moninkertainen verrattuna satunnaisiin perättömiin, valheellisiin ilmoituksiin?
Ainakin nämä miehet ovat olleet niitä TODELLISIA uhreja:
Perätön raiskausväite toi naiselle ehdollista vankeutta
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/742436/Peraton+raiskausvaite+toi+…Väärin perustein raiskauksesta tuomittu kertoo, kuinka elämä muuttui painajaiseksi – ”Minulle on sanottu, ettei rikollista voida auttaa”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005952018.html
Sehän se on inttämistä, jos väitetään ja peräti kielletään että näitä tapauksia ei ole koska "women are wonderful".
Muutama mies verratuna satoihintuhansiin raiskattuihin naisiin? Vain noin 17 prosenttia raiskaustapauksista johtaa tuomioon. Meinaatko, että loput 80 prosenttia on keksittyjä? Aikamoista ymmärryskyvyttömyyttä tai naisvihaa puoleltasi. Miksi tulet tänne ajamaan meninistiagendaasi?
Viidesosa on keksittyjä.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/142571/Raiskausilmoituksista+yli+viid…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voidaan puuttua aiheettomiin ilmoituksiin? Niitä on myös hurja määrä.
Ei ole "hurjaa määrää". Älä valehtele, älä vääristele. Ja perusta oma ketju agendallesi. Suurta osaa seksirikoksista ei koskaan ilmoiteta poliisille juuri ap:n mainitsemista syistä.
Yli viidennes on aika paljon ja tässä puhuttiin ilmoituksista, joten ilmoittamattomat eivät liity tähän mitenkään.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/142571/Raiskausilmoituksista+yli+viid…Miksi rupeat inttämään, että miehet ovat tässäkin tapauksessa todellisia uhreja, vaikka seksirikosten määrä on moninkertainen verrattuna satunnaisiin perättömiin, valheellisiin ilmoituksiin?
Ainakin nämä miehet ovat olleet niitä TODELLISIA uhreja:
Perätön raiskausväite toi naiselle ehdollista vankeutta
https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/742436/Peraton+raiskausvaite+toi+…Väärin perustein raiskauksesta tuomittu kertoo, kuinka elämä muuttui painajaiseksi – ”Minulle on sanottu, ettei rikollista voida auttaa”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005952018.html
Sehän se on inttämistä, jos väitetään ja peräti kielletään että näitä tapauksia ei ole koska "women are wonderful".
Yritä nyt ymmärtää että kukaan tässä ketjussa ei ole väittänyt että perättömiä raiskaus tai häirintä väitteitä ei koskaan olis. On ja ne ovat väärin, mutta tässä ketjussa emme ole niistä keskustelemassa! Perusta oma ketju tälle asialle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voidaan puuttua aiheettomiin ilmoituksiin? Niitä on myös hurja määrä.
Ei ole "hurjaa määrää". Älä valehtele, älä vääristele. Ja perusta oma ketju agendallesi. Suurta osaa seksirikoksista ei koskaan ilmoiteta poliisille juuri ap:n mainitsemista syistä.
"Poliisi sai viime vuonna yhteensä 1 520 raiskausilmoitusta. Niistä 120 oli sellaisia, joissa poliisin mukaan ei ollut tapahtunut rikosta. Vuonna 2017 raiskauksista kirjattiin 1 410 ilmoitusta, joissa rikosta ei epäilty olleen 148 tapauksessa."
Tuo kyllä voidaan laskea jo hurjaksi määräksi. Jopa 10% on valheellisia, todella hurja määrä.
Jos rikosilmoitus ei johda mihinkään, ei se tarkoita että rikosta ei olisi tapahtunut. Oma tapauksena meni vanhaksi syyttäjän harkinnassa. Ei raiskausrikos. Sitten olisi pitänyt alkaa syyttämään syyttäjää ja katsoa olisiko se vienyt mihinkään.
Johan nyt toki olisi vienyt. Syyttäjää kannattaa alkaa syyttämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ap ei edes vastaa kysymykseen, mitä tapahtui.
eiköhän tämä ollut taas tässä.
Ap ei ole velvollinen kertomaan yksityiskohtia kaltaisellesi palstarunkkarille tai antamaan sinulle jotain raiskausfantasiamateriaalia. Vähättelisit häntä joka tapauksessa.
Hienoa, että osaat keskustella sivistyneesti ja asiallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka sairas pitää olla, että ottaa asiakseen tulla netissä kiusaamaan täysin tuntematonta mahdollista seksuaalirikoksen uhria?
Ettekö te voisi mennä omaan ketjuunne jankkaamaan perättömistä ilmoituksista? No ette, kun silloin ette pääsisi toteuttamaan sadistista haluanne lyödä lyötyä.
-Mies, juisti
Hei juristi, kuka tässä on aapeetä kiusannut? Kiusaajia olet sinä muutamat muut vauhopäät täällä kiusaavat. Ei täällä kukaan raiskaajia ole puilustelemassa, idari.
Niin muuten vaan valloitetaan ketju siihen että jankataat siitä kuinka moni ehkä on väärin syytettynä. Ei kuulu millään tavalla asiaan ja tässä asiayhteydessä on ennemmin painostusta siihen että pysyisi hiljaa eikä lähtisi viemään asiaa eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voidaan puuttua aiheettomiin ilmoituksiin? Niitä on myös hurja määrä.
Ei ole "hurjaa määrää". Älä valehtele, älä vääristele. Ja perusta oma ketju agendallesi. Suurta osaa seksirikoksista ei koskaan ilmoiteta poliisille juuri ap:n mainitsemista syistä.
Yli viidennes on aika paljon ja tässä puhuttiin ilmoituksista, joten ilmoittamattomat eivät liity tähän mitenkään.
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/142571/Raiskausilmoituksista+yli+viid…Tuo uutinen on vääristelty. Se, että näyttöä ei löydy tai uhri peruu lausuntonsa, koska tietää, että käsittely on raskas eikä tekijä todennäköisesti saa rangaistusta, ei tarkoita, että ilmoitus olisi perätön. Miksi rupeat inttämään, että miehet ovat tässäkin tapauksessa todellisia uhreja, vaikka seksirikosten määrä on moninkertainen verrattuna satunnaisiin perättömiin, valheellisiin ilmoituksiin?
Tuossa puhuttiin nimenomaan valheellisiksi todistetuista ilmoituksista.
Mitä ihmettä oikein sössötät? Suora lainaus jutusta:
"Vuosittain siis noin kymmenen prosenttia raiskausilmoituksista on sellaisia, joiden esitutkinnan poliisi on syystä tai toisesta keskeyttänyt. Osa ilmoituksista on perättömiä, joissa väitettyä raiskausta ei tosiasiassa ole tapahtunut."
Siis 10 prosentissa tapauksissa tutkinta on keskeytetty syystä X. Yli 90 % tapauksista on tapahtunut rikos. Jotenkin kuitenkin tietylle kansanosalle se merkittävästi alle 10 % on se ainoa, millä on merkitystä. Milloinkahan teille se raiskatuksi tullut nainen ja hänenkin kokemuksensa on merkittävä?
This said, perättömän raiskausilmoituksen tehneen naisen pitäisi saada sama rangaistus kuin raiskauksen tehnyt mies olisi saanut. Loppuisi se muiden kärsimyksellä ratsastaminen ja raiskauksen uhrien uskottavuuden nakertaminen. Niin halveksittavaa toimintaa, ettei sanat riitä.
Vierailija kirjoitti:
Miten voidaan puuttua aiheettomiin ilmoituksiin? Niitä on myös hurja määrä.
Ihan asiallinen huomio ja myös yhtä todellinen ongelma kuin oikeat rai skaukset. Molemmat potentiaalisesti pilaa elämän.
Näitä todella tapahtuu, ja se eka joka väitti että ei tapahdu hurjia määriä on se eka kiusaaja tässä ketjussa. Parempia katsoa statistiikkaa ennen kuin väittää ettei näitä tapahtuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voidaan puuttua aiheettomiin ilmoituksiin? Niitä on myös hurja määrä.
Ei ole "hurjaa määrää". Älä valehtele, älä vääristele. Ja perusta oma ketju agendallesi. Suurta osaa seksirikoksista ei koskaan ilmoiteta poliisille juuri ap:n mainitsemista syistä.
"Poliisi sai viime vuonna yhteensä 1 520 raiskausilmoitusta. Niistä 120 oli sellaisia, joissa poliisin mukaan ei ollut tapahtunut rikosta. Vuonna 2017 raiskauksista kirjattiin 1 410 ilmoitusta, joissa rikosta ei epäilty olleen 148 tapauksessa."
Tuo kyllä voidaan laskea jo hurjaksi määräksi. Jopa 10% on valheellisia, todella hurja määrä.
Lähde?
Kopio ketjussa jo aiemmin linkatusta jutusta:
Perättömät raiskausilmoitukset harmittavat poliisia: Motiivina voi olla kosto tai omien tekojen peittely – "Ei millään tavalla hyväksyttävää"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perattomat-raiskausilmoitukset-harm…
Usein seurustelukumppani tai aviopuoliso peruu ilmoituksen. Se ei tarkoita, etteikö rikosta olisi tapahtunut. Ja vaikka 10% olisi valheellisia, niin paljon suurempi osuus jää kokonaan ilmoittamatta.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka sairas pitää olla, että ottaa asiakseen tulla netissä kiusaamaan täysin tuntematonta mahdollista seksuaalirikoksen uhria?
Ettekö te voisi mennä omaan ketjuunne jankkaamaan perättömistä ilmoituksista? No ette, kun silloin ette pääsisi toteuttamaan sadistista haluanne lyödä lyötyä.
-Mies, juristi
"Mies, juristi". XDD

Ja moniko näistä perutuista ilmoituksista on myös perättömiä?
Kamala selittely päällä.

Ilmoittamattomat eivät vaikuta ilmoituksien todenmukaisuuteen. Se tässä kohtaa sama jättääkö 95% vai 5% ilmoittamatta niin ilmoituksien todenmukaisuuteen ei se vaikuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka sairas pitää olla, että ottaa asiakseen tulla netissä kiusaamaan täysin tuntematonta mahdollista seksuaalirikoksen uhria?
Ettekö te voisi mennä omaan ketjuunne jankkaamaan perättömistä ilmoituksista? No ette, kun silloin ette pääsisi toteuttamaan sadistista haluanne lyödä lyötyä.
-Mies, juristi
Aloittaja ei ole edes avannut tätä "tapahtumaa".
Sanooko "miesjuristille" nimi Eve Ojamaa esimerkiksi yhtään mitään?
Ja miksi pitäisi avata? Emme me ole täällä mikään tuomaristo joka päättää onko rikosta tapahtunut tai miten siitä pitäisi rankaista. Mene nyt vähän itseesi ja mieti mikä mättää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka sairas pitää olla, että ottaa asiakseen tulla netissä kiusaamaan täysin tuntematonta mahdollista seksuaalirikoksen uhria?
Ettekö te voisi mennä omaan ketjuunne jankkaamaan perättömistä ilmoituksista? No ette, kun silloin ette pääsisi toteuttamaan sadistista haluanne lyödä lyötyä.
-Mies, juisti
Hei juristi, kuka tässä on aapeetä kiusannut? Kiusaajia olet sinä muutamat muut vauhopäät täällä kiusaavat. Ei täällä kukaan raiskaajia ole puilustelemassa, idari.
Niin muuten vaan valloitetaan ketju siihen että jankataat siitä kuinka moni ehkä on väärin syytettynä. Ei kuulu millään tavalla asiaan ja tässä asiayhteydessä on ennemmin painostusta siihen että pysyisi hiljaa eikä lähtisi viemään asiaa eteenpäin.
Tokkopa ketjua voi valloittaa. Jos jostain kommentista ei pidä, niin sille ei pidä antaa huomiota ja lisää polttoainetta sen liekkeihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voidaan puuttua aiheettomiin ilmoituksiin? Niitä on myös hurja määrä.
Ihan asiallinen huomio ja myös yhtä todellinen ongelma kuin oikeat rai skaukset. Molemmat potentiaalisesti pilaa elämän.
Näitä todella tapahtuu, ja se eka joka väitti että ei tapahdu hurjia määriä on se eka kiusaaja tässä ketjussa. Parempia katsoa statistiikkaa ennen kuin väittää ettei näitä tapahtuisi.
Valheelliset ilmoitukset ei kuulu tähän asiaan. Nyt ei ole sellaisesta kyse. Jokainen valheellinen ilmoitus on paha. Mutta kaikki tutkimatta jäävät eivät ole valheellisia. Eikä kaikki tuomiotta jäävät eivät todellakaan ole valheellisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voidaan puuttua aiheettomiin ilmoituksiin? Niitä on myös hurja määrä.
Ei ole "hurjaa määrää". Älä valehtele, älä vääristele. Ja perusta oma ketju agendallesi. Suurta osaa seksirikoksista ei koskaan ilmoiteta poliisille juuri ap:n mainitsemista syistä.
"Poliisi sai viime vuonna yhteensä 1 520 raiskausilmoitusta. Niistä 120 oli sellaisia, joissa poliisin mukaan ei ollut tapahtunut rikosta. Vuonna 2017 raiskauksista kirjattiin 1 410 ilmoitusta, joissa rikosta ei epäilty olleen 148 tapauksessa."
Tuo kyllä voidaan laskea jo hurjaksi määräksi. Jopa 10% on valheellisia, todella hurja määrä.
Lähde?
Kopio ketjussa jo aiemmin linkatusta jutusta:
Perättömät raiskausilmoitukset harmittavat poliisia: Motiivina voi olla kosto tai omien tekojen peittely – "Ei millään tavalla hyväksyttävää"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perattomat-raiskausilmoitukset-harm…
Usein seurustelukumppani tai aviopuoliso peruu ilmoituksen. Se ei tarkoita, etteikö rikosta olisi tapahtunut. Ja vaikka 10% olisi valheellisia, niin paljon suurempi osuus jää kokonaan ilmoittamatta.
Jos peruuttaa ilmoituksen, niin tapahtuiko sitten todella mitään pahaa. Se on hyvä kysymys. Jos kokee että tapahtui pahoja, niin ei peruuta.
ei kannata tehdä rikosilmoitusta vaan tutkintapyyntö kysyen onko tässä mahdollisesti tapahtunut rikos.
Jos väittää jonkun tehneen vakavan rikoksen, ja tutkinta aloitetaan mutta todetaan ettei täyty tunnusmerkistö, voi vastapuoli tehdä rikosilmoituksen perättömästä ilmiannosta, tai poliisille valehtelusta. Juttuja on päätynyt kyllä oikeuteen ja saaneet sanktioita. Voi joutua itse korvauksiin vastapuolelle. Joten ihan ilman mitään todisteita ei kannata lähteä huutamaan raiskausta. Pistäppä itsesi sen toisen asemaan, oliko kenties kyse väärinymmärryksestä, puhumattomuudesta,...hiljasiesta hyväksynnästä tms. Oikeudessa voi hävitä ja joutua maksamaan toisen oikeuskulut,ja omat. mut jos se vaivaa niin kysy lakimieheleltä,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voidaan puuttua aiheettomiin ilmoituksiin? Niitä on myös hurja määrä.
Ei ole "hurjaa määrää". Älä valehtele, älä vääristele. Ja perusta oma ketju agendallesi. Suurta osaa seksirikoksista ei koskaan ilmoiteta poliisille juuri ap:n mainitsemista syistä.
"Poliisi sai viime vuonna yhteensä 1 520 raiskausilmoitusta. Niistä 120 oli sellaisia, joissa poliisin mukaan ei ollut tapahtunut rikosta. Vuonna 2017 raiskauksista kirjattiin 1 410 ilmoitusta, joissa rikosta ei epäilty olleen 148 tapauksessa."
Tuo kyllä voidaan laskea jo hurjaksi määräksi. Jopa 10% on valheellisia, todella hurja määrä.
Lähde?
Kopio ketjussa jo aiemmin linkatusta jutusta:
Perättömät raiskausilmoitukset harmittavat poliisia: Motiivina voi olla kosto tai omien tekojen peittely – "Ei millään tavalla hyväksyttävää"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/perattomat-raiskausilmoitukset-harm…
Usein seurustelukumppani tai aviopuoliso peruu ilmoituksen. Se ei tarkoita, etteikö rikosta olisi tapahtunut. Ja vaikka 10% olisi valheellisia, niin paljon suurempi osuus jää kokonaan ilmoittamatta.
Jos peruuttaa ilmoituksen, niin tapahtuiko sitten todella mitään pahaa. Se on hyvä kysymys. Jos kokee että tapahtui pahoja, niin ei peruuta.
Tämä logiikka on kyllä typerin ikinä. Parisuhteessa usein puoliso ei halua tai uskalla viedä läpi myöskään syytettä pahoinpitelystä. Jos uhri on kuukauden päästä sitä mieltä että ei ole vaateita puukotusjutussa niin oliko se pikku tökkäsy sittenkin ihan ok?
Mitä jos kirjoittaa sille tyypille ja asiasta tienneille muina naisina jossain sovelluksessa tyyliin "olen miettinyt miksi x teit asian x.." ja ottaa sen todisteeksi.
Vaikea keissi kyllä. Jos jaksat sen ruljanssin, se itsessään voi olla raskas ja jos ei saa tuomiota tms. Mieti ensin miten vaikuttaa itseesi. Tietty henkilön lähipiirille voisi sitten laittaa vaikka nimetöntä postia jos ei muuhun kykene.
Voimia sulle 💜
Kyllähän se aika haastavaa voi olla, kun todisteita ei ole. Uhri joutuu repimään haavat auki siksi aikaa, kun tutkinta kestää (eli vähintään vuoden ajaksi). Ja tuomiota todennäköisesti ei tekijälle tule, kun on kyse sanasta sanaa vastaan.
Riippuu asian vakavuudesta, mutta tekemällä rikosilmoituksen näin jäljessä, voi uhri tehdä kärpäsestä härkäsen oman päänsä sisällä ja vaikutukset onkin sitten paljon pahemmat kuin sillä, että käsittelisi asiaa itsekseen terapiassa tms.
Juuh, eihän ne poliisit ikinä valehtele :D :D :D Poliisi on sataprosenttisen luotettava!