Lue keskustelun säännöt.
Miten nuoret selvisivät toisesta maailmansodasta mutta ei koronasta?
30.03.2021 |
Voisiko joku selittää, kun en edelleenkään ymmärrä? Kaikki sodan nähneet isovanhempani tekivät sodan jälkeen työuran ja hankkivat perheen. Nyt koronasukupolvi on muka "menetetty".
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Sota-aikana hamstrattiin makaronia, säilykkeitä ja kaikkea muuta mitä sattui saamaan (muistuuko mieleen mitään tuttua?). Nuoriso salabiletti. Pimennysmääräysten noudattamista piti vahtia, koska kaikkia ei huvittanut. Kaikki eivät menneet ilmahyökkäysten aikana pommisuojaan, koska ei huvittanut.
Hei hei.Lopeta tuo jauhaminen.Salabiletti! Häpeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen itsekin ihmetellyt. Nykyisin myös masennutaan kun on tällaisia rajoituksia mitkä ovat lähinnä lievää epämukavuutta jos sitäkään. Onko se oma koti tosiaan niin kamala paikka ettei siellä pysty vähän aikaa olemaan. Masennusta aiheuttaa se ettei näe kavereita. Kavereiden näkeminen tarkoittaa taas sitä että istutaan samassa tilassa turpa kiinni ja näpytellään älylaitetta. Melkoisia kermaperseitä, ei -70 - -90 luvulla masennuttu. Ruokiksella kerrottiin kavereille mikä vituttaa ja sitten lähdettiin takaisin hommiin. Sota-ajasta puhumattakaan.
Tuleehan niistä kermaperseitä kun saavat kotona vastikkeetta kaiken eikä ole mitään kuria. Ei ole pienintäkään käsitystä työn teon merkityksestä, rahan arvosta tai toisten ihmisten huomioon ottamisesta. Hyvää tekee näille nähdä, että kaikki ei ole itsestään selvää.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodan glorifioinnin voisi jo lopettaa. Suurimmaksi osaksi se ei ollut Rokan Antteja ja sankarilottia. Se oli väsymystä, pelkoa, turhautumista, puutetta, henkisiä ja fyysisiä vammoja, mahdollisimman helpolla selviämistä, ohjeiden ja määräysten kiertämistä.
Se oli kamppailua isänmaan vapaudesta! Ei saa milloinkaan unohtaa.
Ei pidä unohtaa, mutta suhtautumistapaa pitäisi muuttaa. Ehkä se nykyinen sankarimyytti on jonkinlainen hyvitys suurten ikäluokkien vihamielisyydestä ja vähättelystä, mutta siinä on menty liikaa toiseen ääripäähän ja tehdään veteraaneista jonkinlaisia supersankareita.
He ovat SUPERSANKAREITA. Ilman heidän apua kuuluisimme Venäjälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sota-aikana hamstrattiin makaronia, säilykkeitä ja kaikkea muuta mitä sattui saamaan (muistuuko mieleen mitään tuttua?). Nuoriso salabiletti. Pimennysmääräysten noudattamista piti vahtia, koska kaikkia ei huvittanut. Kaikki eivät menneet ilmahyökkäysten aikana pommisuojaan, koska ei huvittanut.
Säilykkeitä? Makaronia? Varmaan soijakastikettakin?
Siihen aikaan syötiin perunaa ja kastiketta, säilykkeet oli sama asia kuin itsepurkitettu kurkku ja hillot.
Sittenhän tilalle tulikin ostokortit.
Kyllä jo silloin oli säilykkeitä ja makaronia. Ja hamstrattiin perunaakin, jos sitä sai. Siinä vaiheessa kun tuli säännöstely ja ostokortit, kaikki jotka pystyivät pimittivät kansanhuollolta ja mustan pörssin kauppaa tehtiin niin paljon kuin pystyttiin.
Oli säilykkeitä ja oli makaronia, mutta ei ne olleet mitään arkipäiväistä kansanruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis wat? Selvisivät? Siis joo hengissä kyllä ne jotka selvisivät mutta ei sieltä tainnut kukaan ehjänä palata. Loivat myös urat ne jotka pystyivät, mutta hyvin hyvin monet myös alkoholisoituivat/ joutuivat lataamoihin loppuiäkseen. Eivät he sen paremmin selvinneet, ja itseasiassa nykyinen nuoriso taitaa olla sodan jälkeen ensimmäinen sukupolvi johon sota ei vaikuta enää ollenkaan. Kaikkiin heitä vanhempiin ihmisiin on jollain tavalla sota vaikuttanut, kun sodan nähnyt sukupolvi on nimenomaan heidän vanhempiaan ja isovanhempiaan.
Sota vaikuttaa sukupolvien päähän, ja on jännää ja hyvin surullista miettiä että tämä nykynuoriso on eka porukka sodan jälkeen keiden elämään ja esimerkiksi kasvatukseen sota ei ole vaikuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sota-aikana hamstrattiin makaronia, säilykkeitä ja kaikkea muuta mitä sattui saamaan (muistuuko mieleen mitään tuttua?). Nuoriso salabiletti. Pimennysmääräysten noudattamista piti vahtia, koska kaikkia ei huvittanut. Kaikki eivät menneet ilmahyökkäysten aikana pommisuojaan, koska ei huvittanut.
Säilykkeitä? Makaronia? Varmaan soijakastikettakin?
Siihen aikaan syötiin perunaa ja kastiketta, säilykkeet oli sama asia kuin itsepurkitettu kurkku ja hillot.
Sittenhän tilalle tulikin ostokortit.
Kyllä jo silloin oli säilykkeitä ja makaronia. Ja hamstrattiin perunaakin, jos sitä sai. Siinä vaiheessa kun tuli säännöstely ja ostokortit, kaikki jotka pystyivät pimittivät kansanhuollolta ja mustan pörssin kauppaa tehtiin niin paljon kuin pystyttiin.
Varmaan Hesassa.
Sukuni on Pohjois-Karjalasta ja lähin naapuri 1km kauppa-auto 10km silloinkun vielä liikkui
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin selvisi? Väität siis tosisasi, ettei sota särkenyt ihmisten mieliä? Sodanjälkeisinä vuosina ei ollut perheväkivaltaa, päihdeongelmia, itsemurhia? Esimerkiksi ukkini tappoi itsensä, toki vasta vanhemmalla iällä. Turha näitä on sankaritarinoiksi sepittää.
Tietenkin suurin osa jatkoi elämää, teki töitä, perusti perheen, mutta varjo oli pitkä. Ihan samalla tavalla käy nytkin. Osa tippuu kyydistä, suurin osa jatkaa. Mutta niilläkin, jotka jatkaa, poikkeusaika voi näkyä mielentereydessä tai muussakin.
Mikähän tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää?
Ai nytkö ei ole ollut itsemurhia ja perheväkivaltaa yli 20 vuoteen, suurin osa veteraaneista kun menehtyi jo ennen 2000-luvun alkua ja moiset riesat siis katosivat kokonaan? Jännä juttu, että tässä on ollut hyviä vuosia jo monia, ei mitään ongelmia, koska sodasta on niin pitkä aika!
Ne sodan jäljet näkyvät vieläkin, ei se kosketa vain sodan käyneitä. Ne sodan käyneet palasivat koteihinsa ja traumatisoivat lapsensa, jotka taas toteuttivat vanhemmuuttaan siitä näkökulmasta mihin kykenivät omasta lähtökohdastaan.
Isoisäni oli sodassa ja isäni syntyi heti sodan jälkeen. Isäni muisteli koko ikänsä humalapäissään kuinka kamala hänen lapsuutensa oli, kun isänsä oli arvaamaton ja kylmä. Isäni tappoi itsensä keski-ikäisenä. Minun lapsuuteeni ei ollut mitenkään hyvä ja turvallinen isäni alkoholismin ja itsesäälin keskellä.
Toisaalta myös äitini isä oli sodassa, mutta ei suoraan rintamalla. Äitinsä oli lottana ja hän näki sodan kauhut sotasairaalassa. Äitini muistelee edelleen kuinka hänen äitinsä vihasi häntä, eikä päästänyt mihinkään ja piti vain tehdä töitä. Isästään hän piti, mutta isä oli perheessä vähän ulkopuolisena ja ei puuttunut vaimonsa tekemisiin. Äitini on katkera ja hänellä on ollut paljon masennusta ja muita ongelmia, työelämästä jäi sairaseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Minun lapsuuteni ei ollut mitenkään hyvä ja turvallinen äitini omaan elämäänsä keskittyvien ongelmien keskellä.
Eli kyllä väitän, että näin keski-ikäisen ihmisen elämässä on näkynyt se sota, vaikka en itse siellä ole ollutkaan. Ne henkiset traumat näkyvät lapsilla ja sitä kautta vielä lapsenlapsillakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sota-aikana hamstrattiin makaronia, säilykkeitä ja kaikkea muuta mitä sattui saamaan (muistuuko mieleen mitään tuttua?). Nuoriso salabiletti. Pimennysmääräysten noudattamista piti vahtia, koska kaikkia ei huvittanut. Kaikki eivät menneet ilmahyökkäysten aikana pommisuojaan, koska ei huvittanut.
Säilykkeitä? Makaronia? Varmaan soijakastikettakin?
Siihen aikaan syötiin perunaa ja kastiketta, säilykkeet oli sama asia kuin itsepurkitettu kurkku ja hillot.
Sittenhän tilalle tulikin ostokortit.
Kyllä jo silloin oli säilykkeitä ja makaronia. Ja hamstrattiin perunaakin, jos sitä sai. Siinä vaiheessa kun tuli säännöstely ja ostokortit, kaikki jotka pystyivät pimittivät kansanhuollolta ja mustan pörssin kauppaa tehtiin niin paljon kuin pystyttiin.
Oli säilykkeitä ja oli makaronia, mutta ei ne olleet mitään arkipäiväistä kansanruokaa.
Takerru nyt vielä siihen salabiletykseenkin. Käytin sitä(kin) ihan tarkoituksellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sodassa tap.paminen ja kuoliminen on edes kunniallista toimintaa, mutta hirmuvallalle alistuminen koronapelkuruuden takia on häpeällistä.
On mutta mikä on vaihtoehto?
Vierailija kirjoitti:
Ai, minun isoisäni taas ei koskaan päässyt sodasta yli. Höpisi vielä satavuotiaanakin traumojaan.
MInun molemmat isoisäni taistelivat talvi- ja jatkosodassa ja heidän lapsistaan eli minun vanhemmistani tuli aivan tasapainoisia normaaleja ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin selvisi? Väität siis tosisasi, ettei sota särkenyt ihmisten mieliä? Sodanjälkeisinä vuosina ei ollut perheväkivaltaa, päihdeongelmia, itsemurhia? Esimerkiksi ukkini tappoi itsensä, toki vasta vanhemmalla iällä. Turha näitä on sankaritarinoiksi sepittää.
Tietenkin suurin osa jatkoi elämää, teki töitä, perusti perheen, mutta varjo oli pitkä. Ihan samalla tavalla käy nytkin. Osa tippuu kyydistä, suurin osa jatkaa. Mutta niilläkin, jotka jatkaa, poikkeusaika voi näkyä mielentereydessä tai muussakin.
Mikähän tässä nyt on niin vaikeaa ymmärtää?
Ai nytkö ei ole ollut itsemurhia ja perheväkivaltaa yli 20 vuoteen, suurin osa veteraaneista kun menehtyi jo ennen 2000-luvun alkua ja moiset riesat siis katosivat kokonaan? Jännä juttu, että tässä on ollut hyviä vuosia jo monia, ei mitään ongelmia, koska sodasta on niin pitkä aika!
Ne sodan jäljet näkyvät vieläkin, ei se kosketa vain sodan käyneitä. Ne sodan käyneet palasivat koteihinsa ja traumatisoivat lapsensa, jotka taas toteuttivat vanhemmuuttaan siitä näkökulmasta mihin kykenivät omasta lähtökohdastaan.
Isoisäni oli sodassa ja isäni syntyi heti sodan jälkeen. Isäni muisteli koko ikänsä humalapäissään kuinka kamala hänen lapsuutensa oli, kun isänsä oli arvaamaton ja kylmä. Isäni tappoi itsensä keski-ikäisenä. Minun lapsuuteeni ei ollut mitenkään hyvä ja turvallinen isäni alkoholismin ja itsesäälin keskellä.
Toisaalta myös äitini isä oli sodassa, mutta ei suoraan rintamalla. Äitinsä oli lottana ja hän näki sodan kauhut sotasairaalassa. Äitini muistelee edelleen kuinka hänen äitinsä vihasi häntä, eikä päästänyt mihinkään ja piti vain tehdä töitä. Isästään hän piti, mutta isä oli perheessä vähän ulkopuolisena ja ei puuttunut vaimonsa tekemisiin. Äitini on katkera ja hänellä on ollut paljon masennusta ja muita ongelmia, työelämästä jäi sairaseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Minun lapsuuteni ei ollut mitenkään hyvä ja turvallinen äitini omaan elämäänsä keskittyvien ongelmien keskellä.
Eli kyllä väitän, että näin keski-ikäisen ihmisen elämässä on näkynyt se sota, vaikka en itse siellä ole ollutkaan. Ne henkiset traumat näkyvät lapsilla ja sitä kautta vielä lapsenlapsillakin.
Olen vielä alle keski-ikäinen, sitä polvea jonka isovanhemmat olivat sota-aikana lapsia. Väittäisin, että me eletään nyt eräänlaista jo suht harmitonta jälkinäytöstä. Puretaan pula-ajan kärsineiden ja sen vuoksi kaiken säästäneiden kuolinpesiä ja vedetään itse osin siitä syystä aivan eri ääripäähän konmarittamisella ja minimalismilla. Vaikutukset ovat jo erilaisia ja vähäisiä, mutta näkyvät yhä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen itsekin ihmetellyt. Nykyisin myös masennutaan kun on tällaisia rajoituksia mitkä ovat lähinnä lievää epämukavuutta jos sitäkään. Onko se oma koti tosiaan niin kamala paikka ettei siellä pysty vähän aikaa olemaan. Masennusta aiheuttaa se ettei näe kavereita. Kavereiden näkeminen tarkoittaa taas sitä että istutaan samassa tilassa turpa kiinni ja näpytellään älylaitetta. Melkoisia kermaperseitä, ei -70 - -90 luvulla masennuttu. Ruokiksella kerrottiin kavereille mikä vituttaa ja sitten lähdettiin takaisin hommiin. Sota-ajasta puhumattakaan.
70-90-luvuilla mielenterveysongelmia hoidettiin viinalla ja perheenjäsenten hakkaamisella. Ja silloin ei ihmisiä eristetty. Sai halata. Sai tavata. Ei tarvinnut pitää kuonokoppaa.
Tämä aika sinkkuna, kun istut vaan kotona paitsi sen mitä lenkillä tai kaupassa käyt, muista ihmisistä etänä, kukaan ei kosketa, edes vahingossa. Tämä on niin ihmislajin luontaisen käyttäytymisen vastaista ettei ole ihmekään että stressaannutaan ja masennutaan. Rottakin stressistä vaikka syö oman häntänsä jos se eristetään kokonaan muista, vaikka saisikin ruokaa ja vettä.
Ei hoidettu noin silloin sen enempää kuin nytkään. Päinvastoin.
Pandemioita on ollut ennenkin, ei voi olla mikään yllätys kenellekään että sellainen on tullut ja näitä tulee olemaan jatkossakin.
Emme ole rottia vaan pitäisi olla sivistyneitä ihmisiä. Stressaantuminen ja masentuminen ei auta mitään joten ne voi lopettaa. Tilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa eikä sille mitään voi. Ihmisten typeryys ja välinpitämättömyys ohjeita kohtaan tätä hidastaa mutta sillekään ei näköjään voi mitään. Mikä oli pointti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteisön tuella.
Nythän sitä ei ole.Nyt on nettiyhteisöt. 🙄
Totta. Esim. av- pastalla saa henkistä tukea ongelmaan kuin ongelmaan.
Ei saa! Sen sijaan ongelmiinsa saa v*ttuilua ja haukkuja ja syyttelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, minun isoisäni taas ei koskaan päässyt sodasta yli. Höpisi vielä satavuotiaanakin traumojaan.
MInun molemmat isoisäni taistelivat talvi- ja jatkosodassa ja heidän lapsistaan eli minun vanhemmistani tuli aivan tasapainoisia normaaleja ihmisiä.
Niin, eikä tämä nykyajan murheenkryyni koronakaan kaikkien päitä sekoita. Ärsyttänyt vietävästi koko tämän ajan jatkunut "nykynuoret heikkoja, sotaveteraanit rautaa"-taivastelu. Ihan kuin sukupolvet olisivat jotain samaa massaa 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen itsekin ihmetellyt. Nykyisin myös masennutaan kun on tällaisia rajoituksia mitkä ovat lähinnä lievää epämukavuutta jos sitäkään. Onko se oma koti tosiaan niin kamala paikka ettei siellä pysty vähän aikaa olemaan. Masennusta aiheuttaa se ettei näe kavereita. Kavereiden näkeminen tarkoittaa taas sitä että istutaan samassa tilassa turpa kiinni ja näpytellään älylaitetta. Melkoisia kermaperseitä, ei -70 - -90 luvulla masennuttu. Ruokiksella kerrottiin kavereille mikä vituttaa ja sitten lähdettiin takaisin hommiin. Sota-ajasta puhumattakaan.
70-90-luvuilla mielenterveysongelmia hoidettiin viinalla ja perheenjäsenten hakkaamisella. Ja silloin ei ihmisiä eristetty. Sai halata. Sai tavata. Ei tarvinnut pitää kuonokoppaa.
Tämä aika sinkkuna, kun istut vaan kotona paitsi sen mitä lenkillä tai kaupassa käyt, muista ihmisistä etänä, kukaan ei kosketa, edes vahingossa. Tämä on niin ihmislajin luontaisen käyttäytymisen vastaista ettei ole ihmekään että stressaannutaan ja masennutaan. Rottakin stressistä vaikka syö oman häntänsä jos se eristetään kokonaan muista, vaikka saisikin ruokaa ja vettä.
Ei hoidettu noin silloin sen enempää kuin nytkään. Päinvastoin.
Pandemioita on ollut ennenkin, ei voi olla mikään yllätys kenellekään että sellainen on tullut ja näitä tulee olemaan jatkossakin.
Emme ole rottia vaan pitäisi olla sivistyneitä ihmisiä. Stressaantuminen ja masentuminen ei auta mitään joten ne voi lopettaa. Tilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa eikä sille mitään voi. Ihmisten typeryys ja välinpitämättömyys ohjeita kohtaan tätä hidastaa mutta sillekään ei näköjään voi mitään. Mikä oli pointti?
Onneksi olkoon, luultavasti tulet saamaan jonkinlaisen palkinnon tuosta oivalluksesta mikä lopettaa kaikki tulevaisuudenkin burn outit, stressit ja masennukset! Riittää vain että lopettaa niiden tuntemisen! Mieletöntä, tätä kikkaa ilkeät ja ahneet psykiatrit eivät ole tahtoneetkaan tavan kansalaisten kuulevan.
Suurin osa "koronasukupolvesta" tulee vielä tekemään työuran ja hankkimaan perheen. Ei ole silti mitään syytä olla pelastamatta niitäkin, jotka ilman mitään apua syrjäytyisivät. Lapsille ja nuorille tämä on ihan oikeasti raskaampaa kuin aikuisille, kyllä sen tajuaa kun ottaa pään pois omasta perseestä.
Vierailija kirjoitti:
Emme ole rottia vaan pitäisi olla sivistyneitä ihmisiä. Stressaantuminen ja masentuminen ei auta mitään joten ne voi lopettaa. Tilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa eikä sille mitään voi. Ihmisten typeryys ja välinpitämättömyys ohjeita kohtaan tätä hidastaa mutta sillekään ei näköjään voi mitään. Mikä oli pointti?
Pointti oli että yritä itse elää ilman ihmiskosketusta yli vuoden. Jos ei päässäsi prakaa jokin, niin siellä oli jotain nyrjähtänyt jo lähtiessä. Ja minun masennukseni iski päälle jo 2004 niin ei ole korona sitä aiheuttanut, pahentanut kyllä. Jos voisin vaan "lopettaa" sen, olisin lopettanut sen jo silloin 2004. Ja me ihmiset olemme eläimiä. Fiksuja sosiaalisia eläimiä, niin kuin rotatkin. Sosiaalisuuden puute on yhtä vahingollista molemmille lajeille.
Ne sota-aikana eläneet nuoret olivat ihan tavallisia aikansa nuoria, jotka joutuivat tekemään osansa kovana aikana.
Ihan samalla tavalla niitäkin arvosteltiin vanhempien sukupolvien taholta.
Ne jotka selvisivät hengissä kantoivat traumojaan ja pärjäsivät niiden kanssa osa huonommin ja osa paremmin. Mutta ne traumat olivat läsnä heille koko elämän ja ne siirtyivät hoitamattomina seuraaviin sukupolviin.
Yksikään sukupolvi ei ole voinut valita mitä elinaikanaan tapahtuu.
Varmasti tämä aika on kovaa nuorille. Se on nyt se sattuma, joka heidän elinaikanaan tapahtui.
Mutta nykyihminen ymmärtää mitä traumatisoituneelle ja hänen lähipiirilleen tapahtuu.
Joten oltaisiinko armollisia ja ymmärtäväisiä? Myötätuntoisia, ja tuettaisiin nuoria? Ja kaikkia muitakin.
Etäopiskelu, eristäytyminen, tulevaisuuden näkymien mahdollinen kurjistuminen, huoli omasta ja läheisten terveydestä ja tilanteen ainainen pitkittyminen on raskasta.
Nuoret ovat nuoria, ei heillä ole elämän kokemusta tai aikuisen perspektiiviä eri tilanteisiin. Ei ollut sota-ajan nuorilla, ei ollut 90- luvun laman nuorilla tai nykyisillä korona- ajan nuorillakaan.
Moni vain joutui kasvamaan aikuiseksi liian rajusti ja äkkiä. Samaa tapahtuu nyt.
Joten lopetetaan se vellihousuista puhuminen, ollaan aikuiset aikuisia ja huolehditaan niistä meidän nuorista.
Tätä olen itsekin ihmetellyt. Nykyisin myös masennutaan kun on tällaisia rajoituksia mitkä ovat lähinnä lievää epämukavuutta jos sitäkään. Onko se oma koti tosiaan niin kamala paikka ettei siellä pysty vähän aikaa olemaan. Masennusta aiheuttaa se ettei näe kavereita. Kavereiden näkeminen tarkoittaa taas sitä että istutaan samassa tilassa turpa kiinni ja näpytellään älylaitetta. Melkoisia kermaperseitä, ei -70 - -90 luvulla masennuttu. Ruokiksella kerrottiin kavereille mikä vituttaa ja sitten lähdettiin takaisin hommiin. Sota-ajasta puhumattakaan.