Suomessa ei ole demokratiaa. Se on korvattu harvainvallalla.
En tiedä kumpi katosi ensin, avoin keskustelu vai ymmärrys siitä että hallituksen päätösten tulee olla kansan tahdon mukaisia.
Ovatko nuo 2 demokratian perusasiaa aina puuttuneet suomalaisesta demokratiasta?
Vai onko tämä uusi ilmiö?
Edustuksellisen demokratian uhkana on aina politiikanteon ja vallan siirtyminen virkamiehille ja elinkeinoelämän edustajille.. Tällöin edustuksellinen demokratia muuttuu harvainvallaksi.
Suomen kironatoimiet, tai niiden puute, sekä halpatyövoiman rahtaaminen työttömyydestä kätsivään maahan on paljastanut sen, että demokratia on kuollut Suomessa ja valta siirtynyt elinkeinoelämälle, joka ohjailee päättäjiä ja virkamiehiä.
Osa vielä jaksaa huudella, että emme voi kuunnella enemmistön toiveita, sillä Suomessa on demokratia 😳 vaikka demokratiassa nimenomaan toimitaan enemmistön toiveiden mukaisesti.
Kommentit (179)
Vierailija kirjoitti:
Usein tuntuu siltä että moni sekoittaa populismiä demokratiaan ja samalla elää omassa pienessä sosiaalisessa ja poliittisessa kuplassa, joka aiheuttaa harhaluulon siitä että kaikki olisivat kanssasi samaa mieltä. Meidän demokratia on toimiva ainakin niin kauan kuin mailman tämän hetkisen status quo on vielä ennallaan. Ei se demokratia ole toimivampaa missään muualla, päinvastoin meidän poliittinen järjestelmä kuluu parhaimmistoon (samoin kuin muut pohjoismaat) . Voisimmeko tehdä paremmin, tietenkin! Aina on mahdollista edistyä ja kasvaa.
Mutta kun Suomi ei ole demokratia, ellei kansa saa esim. äänestää elvytyspaketista, pyynnöstään huolimatta. Demokratia on sitten vain tyrannian yhdessä sallimista, jos sitäkään.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on turhaa miettiä että suomessa olisi joskus ollut asiat paremmin kuin nyt...joku "Make Finland Great Again" paskaa ei ole historiallisesti realistista, eikä asiat ollut ruusuisemmat vuosina 1917-20xx.
Ei sitä kukaan kai mietikkään, tässä ketjussa?
Eikö voitaisi alkaa osaksi Kiinaa? Xi Jinping lähettää heti aurinkopaneeli tehtaita tänne ja saadaan kaikille persuliollekin makeaa kiinassa kun on kuolemantuomio sekä homot nähdään mielisairaina. Kaikille jotakin.

Ehkä me ollaan jo. Nuppuvaiheessa.
Yksi asia on selvä: Sveitsin malli ei tule pyytämällä. Miksi ei siis äänestää ehdokasta, joka kannattaa puolueiden välistä avoimempaa yhteistyötä. (Yhteistyötä on jo, se ei vain ole kovin avointa.) Puoluekuri ei olisi niin voimakasta, jos olisi enemmän läpinäkyvyyttä? Siitä olisi sitten helpompi siirtyä Sveitsimäiseen politiikkaan...
Edustuksellinen demonikratia...tirsk.
Vierailija kirjoitti:
Yksi asia on selvä: Sveitsin malli ei tule pyytämällä. Miksi ei siis äänestää ehdokasta, joka kannattaa puolueiden välistä avoimempaa yhteistyötä. (Yhteistyötä on jo, se ei vain ole kovin avointa.) Puoluekuri ei olisi niin voimakasta, jos olisi enemmän läpinäkyvyyttä? Siitä olisi sitten helpompi siirtyä Sveitsimäiseen politiikkaan...
Suomalaiselle puolue on uskonto, etenkin reunoilla oleville, jos isä on sanonut Kokoomus on ainoa puolue joka on oikeassa niin kokoomustahan äänestetään sama myös siellä vasemmalla laidalla. Se miksi niitä puolueita ylipäänsä on olemassa ei enää jaksa kiinnostaa eikä sillä mitään väliä olekaan.
Ei taida enää olla muutos2011:sta tapaista puoluetta joka demokratiaa ajaisi, en kyllä uusia viritelmiä ole seurannut joten ensin pitäisi olla puolue joka sitä kannattaa jotta semmoinen saataisiin. Tai vallankumous.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ehdotat tilalle? Suoraa demokratiaa antiikin Kreikan malliin? Jokaisesta virkamiestyönä valmistellusta eduskunnan päätöksestä järjestetään kansanäänestys ilman mitään ennakkovalmistelua? Tuosta noin vain oman fiiliksen pohjalta äänestetään asioista, jotka vaikuttavat ihmisten terveyteen ja jopa elämään ja kuolemaan?
On selvää, että päätösasioiden valmisteluun tarvitaan virkamiestyötä taustalle. Kun tehdään päätöksiä koskien vaikka tieverkkoa, tarvitaan alan asiantuntijoiden näkemyksiä. Harva kansanedustaja on tierakentamisen ammattilainen. Sama koskee koronatoimia. Lääketieteen ammattilaiset tutkivat ja tekevät niiden pohjalta suosituksia, hallitus päättää. Ei ole mitään erillistä "kansan tahtoa". Kansa ei ole yhtenäinen ryhmä, jonka kaikki jäsenet olisivat keskenään samaa mieltä. Jos kaikesta äänestettäisiin suoralla kansanvaalilla, kävisi niin, että hävinneen kannan edustajat olisivat tyytymättömiä päätökseen, tai sitten lopputulos olisi laiha kompromissi, johon oikein kukaan ei ole tyytyväinen. Esimerkiksi EU:hun liittymisestä järjestettiin aikanaan neuvoa antava kansanäänestys
Niukka enemmistö oli EU:n kannalla, ja eduskunta noudatti "kansan tahtoa". Silti edelleen, siis lähes 30 vuoden jälkeen, osa napisee tästä täysin demokraattisesti tehdystä päätöksestä.
Ei ne ammattilaiset ole mitään parhaita ammattilaisia vaan poliittisesti valittuja lausunnon antajia. Lausunto tulee sen mukaan mitä pyydetään. Nyt sen jokainen huomannut koronan myötä viimeistään, milloin mitäkin sanovat vailla mitään lääketieteellistä perustetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ehdotat tilalle? Suoraa demokratiaa antiikin Kreikan malliin? Jokaisesta virkamiestyönä valmistellusta eduskunnan päätöksestä järjestetään kansanäänestys ilman mitään ennakkovalmistelua? Tuosta noin vain oman fiiliksen pohjalta äänestetään asioista, jotka vaikuttavat ihmisten terveyteen ja jopa elämään ja kuolemaan?
On selvää, että päätösasioiden valmisteluun tarvitaan virkamiestyötä taustalle. Kun tehdään päätöksiä koskien vaikka tieverkkoa, tarvitaan alan asiantuntijoiden näkemyksiä. Harva kansanedustaja on tierakentamisen ammattilainen. Sama koskee koronatoimia. Lääketieteen ammattilaiset tutkivat ja tekevät niiden pohjalta suosituksia, hallitus päättää. Ei ole mitään erillistä "kansan tahtoa". Kansa ei ole yhtenäinen ryhmä, jonka kaikki jäsenet olisivat keskenään samaa mieltä. Jos kaikesta äänestettäisiin suoralla kansanvaalilla, kävisi niin, että hävinneen kannan edustajat olisivat tyytymättömiä päätökseen, tai sitten lopputulos olisi laiha kompromissi, johon oikein kukaan ei ole tyytyväinen. Esimerkiksi EU:hun liittymisestä järjestettiin aikanaan neuvoa antava kansanäänestys
Niukka enemmistö oli EU:n kannalla, ja eduskunta noudatti "kansan tahtoa". Silti edelleen, siis lähes 30 vuoden jälkeen, osa napisee tästä täysin demokraattisesti tehdystä päätöksestä.No, aikamoinen oli se rummutus, jolla EUhun mentiin. Luvattiin mm yleiseurooppalainen hinta taso ja verotus jne. Toisin sanoen kusetettiin. Kun tiedettiin, ettei kansa suostuisi luopumaan markasta, jaettiin luvaten toinen kansanäänestys, joka jätettiin pitämättä.
Millä lailla tilanne muuttuu siitä, että puhtaan fiilispohjalta/ sumutksen seurauksena voi äänestää ketä tahansa sometähteä tai julkkista päättäjäksi? Ikävä tosiasia lienee, että demokratian perusajatus on, että kaikkien äänet on saman arvoisia, ei vain niiden, jotka asiasta jotain ymmärtävät tai joita se kiinnostaa. Jos sillä mentäisiin, niin Suomessa ei missään vaalissa päästäisi kaksilukuisiin prosenttimääriin. Olisiko se sitten demokratiaa?Ainoa tapa, jolla osaisin kuvitella Suomen demokratiaksi, olisi se että Suomessa olisi Sveitsin malli. Se taas edellyttää, että kansa olisi sivistyneempää (perusopetus, yhteiskunta) tai edes että aivopesulla ei pommitettaisi aamusta iltaan.
Muuten demokratia on naiivi ajatus. Nyt en enää ihmettele, kun eräs suomalainen demokratian asiantuntija sanoi jotenkin silleen, että Kiina nauraa lännen "demokratialle".
Ei ne sveitsiläiset sen sivistyneempiä taida olla, heillä vain on sitä demokratiaa minkä myötä heitä pidetään sivistyneempinä.
-Lehdistöään en ole seurannut, onko aivopesua vaiko ovatko jättäneet kansan rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ehdotat tilalle? Suoraa demokratiaa antiikin Kreikan malliin? Jokaisesta virkamiestyönä valmistellusta eduskunnan päätöksestä järjestetään kansanäänestys ilman mitään ennakkovalmistelua? Tuosta noin vain oman fiiliksen pohjalta äänestetään asioista, jotka vaikuttavat ihmisten terveyteen ja jopa elämään ja kuolemaan?
On selvää, että päätösasioiden valmisteluun tarvitaan virkamiestyötä taustalle. Kun tehdään päätöksiä koskien vaikka tieverkkoa, tarvitaan alan asiantuntijoiden näkemyksiä. Harva kansanedustaja on tierakentamisen ammattilainen. Sama koskee koronatoimia. Lääketieteen ammattilaiset tutkivat ja tekevät niiden pohjalta suosituksia, hallitus päättää. Ei ole mitään erillistä "kansan tahtoa". Kansa ei ole yhtenäinen ryhmä, jonka kaikki jäsenet olisivat keskenään samaa mieltä. Jos kaikesta äänestettäisiin suoralla kansanvaalilla, kävisi niin, että hävinneen kannan edustajat olisivat tyytymättömiä päätökseen, tai sitten lopputulos olisi laiha kompromissi, johon oikein kukaan ei ole tyytyväinen. Esimerkiksi EU:hun liittymisestä järjestettiin aikanaan neuvoa antava kansanäänestys
Niukka enemmistö oli EU:n kannalla, ja eduskunta noudatti "kansan tahtoa". Silti edelleen, siis lähes 30 vuoden jälkeen, osa napisee tästä täysin demokraattisesti tehdystä päätöksestä.
Muistatko tuota EU-äänestyksen aikaa, miten se lobattiin mediaa myöten kansaan?
Luvattiin kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista. Härskimpää kusetusta ei heti tule mieleen noilta ajoilta.
Lupaukset, jotka petetään huijaamalla äänestäjiä eivät ole mielestäni demokratiaa.
Pelättiin joutuvamme tulemaan omillamme toimeen. Äkkiä sitten huppu päähän ja EUhun.
Vierailija kirjoitti:
Rinne villitsi eläkeläisäänestäjät vappusataspopulismillaan median avustamana ja lopputulos huonoin mahdollinen hallitus pahimpaan mahdolliseen aikaan. Vappusatastakaan ei näkynyt, ei kuulunut. Miettikää hyvät ihmiset keitä äänestätte.
Pientä eläkettä saavan äitini tilille tulee sitten vissiin leikkirahaa. Puolet eli 50 euroa on jo saatu. Mutta se onkin vain pienituloisille eläkeläisille, että sikäli en ihmettele jos joku luksusjahtinsa kannella paistatteleva seniori pettyi.
Harvainvaltaa Pohjanmaalla: Suurin osa kunnanvaltuutetuista on suuressa osassa kuntia keskustalaisia. Näistä valtuutetuista todellista valtaa käyttää vain muutama, heidän kantansa juntataan läpi ryhmäkurilla.
Taas on mahdollisuus kuntavaaleissa vaikuttaa siihen, että asiantila vihdoin muuttuisi.
Terkut Kalajokilaakson tilanteeseen kyllästynyneeltä
Vierailija kirjoitti:
Kritisoitte Suomen demokratiaa ja nykyistä hallitusta ja silti haluatte Suomeen diktatuurin, toki oikean puolueen diktatuurin. Nauraisin itseni tärviölle, mutta kun taidatte olla tosissanne.
Sananvapauden kaventaminen on ensimmäinen askel kohti diktatuuria.
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, pitänee paikkansa tässä(kin) asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ehdotat tilalle? Suoraa demokratiaa antiikin Kreikan malliin? Jokaisesta virkamiestyönä valmistellusta eduskunnan päätöksestä järjestetään kansanäänestys ilman mitään ennakkovalmistelua? Tuosta noin vain oman fiiliksen pohjalta äänestetään asioista, jotka vaikuttavat ihmisten terveyteen ja jopa elämään ja kuolemaan?
On selvää, että päätösasioiden valmisteluun tarvitaan virkamiestyötä taustalle. Kun tehdään päätöksiä koskien vaikka tieverkkoa, tarvitaan alan asiantuntijoiden näkemyksiä. Harva kansanedustaja on tierakentamisen ammattilainen. Sama koskee koronatoimia. Lääketieteen ammattilaiset tutkivat ja tekevät niiden pohjalta suosituksia, hallitus päättää. Ei ole mitään erillistä "kansan tahtoa". Kansa ei ole yhtenäinen ryhmä, jonka kaikki jäsenet olisivat keskenään samaa mieltä. Jos kaikesta äänestettäisiin suoralla kansanvaalilla, kävisi niin, että hävinneen kannan edustajat olisivat tyytymättömiä päätökseen, tai sitten lopputulos olisi laiha kompromissi, johon oikein kukaan ei ole tyytyväinen. Esimerkiksi EU:hun liittymisestä järjestettiin aikanaan neuvoa antava kansanäänestys
Niukka enemmistö oli EU:n kannalla, ja eduskunta noudatti "kansan tahtoa". Silti edelleen, siis lähes 30 vuoden jälkeen, osa napisee tästä täysin demokraattisesti tehdystä päätöksestä.Muistatko tuota EU-äänestyksen aikaa, miten se lobattiin mediaa myöten kansaan?
Luvattiin kymmenen hyvää ja yhdeksän kaunista. Härskimpää kusetusta ei heti tule mieleen noilta ajoilta.
Lupaukset, jotka petetään huijaamalla äänestäjiä eivät ole mielestäni demokratiaa.
Minulle eu on tuonut pelkkää hyvää, lisää rahaa ja elintasoa.
(En tiedä kumpi katosi ensin, avoin keskustelu vai ymmärrys siitä että hallituksen päätösten tulee olla kansan tahdon mukaisia.
Ovatko nuo 2 demokratian perusasiaa aina puuttuneet suomalaisesta demokratiasta?
Vai onko tämä uusi ilmiö?)
Ovat kuuluneet Suomalaiseen demokratiaan. Ja Suomessa toimitaan aina päinvastoin kuin on järkevää. Harvainvalta ja rahakin puhuu. Ollu ihan selvää jo teini-iästä 90-luvulta lähtien. Oma merkkauskynä äänestyskoppiin. Itse en ole koskaan äänestänyt.
Monarkia ois syössyt Suomen konkurssiin.
Tai voisi toki, mutta tietäisi vaihtoehdot edes jotenkuten.