Lue keskustelun säännöt.
Ovatko kaikkien yi 20 vuotta yhdessä olleiden parisuhteet tällaista kärvistelyä?
29.03.2021 |
Tuntuu, että parisuhde on ollut jo monta vuotta yrittämistä ja tahtomista. Joudun jatkuvasti vähän tsemppaamaan, että nyt yritetään vielä ja että kyllä tahdon tämän suhteen toimivan. Nielen sanojani ja teen kompromisseja. Koitan varailla hotellilomia ja silitän ohimennessäni. Ja välillä onkin ihan hyvää.
Silti olen vähän väsähtänyt tähän ainaiseen yrittämiseen. Ajatukseen tästä "parisuhteen eteen on tehtävä töitä".
Onko todella niin? Eikö se parisuhde pitäisi tuoda energiaa ja olla helppoa, soljuvaa, ihanaa, eikä tällaista puurtamista ja sinnittelyä? Vai onko ajatukseni pitkästä parisuhteesta nyt aivan väärä?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Yleensähän liitot alkaa kuivua kasaan kun nainen ylittää 40 v rajapyykin ja menettää seksuaaliset halunsa ja alkaa pihdata. Mies etsii sitten uuden naisen tilalle.
Osa varmaan onkin noin.
Kaikki pitkät suhteet jotka mä tiedän, niin ovat lähinnä hehkuttaneet sitä rakkauden kauneinta kukkaa, että seksikin on parempaa kuin ikinä vanhemmiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi teitä onnekkaita.
Vaimo tarvitsisi terapiaa, mutta mitään vikaa ei kuulemma ole. Joudun joka päivä kuuntelemaan pahaa oloa, kuten myös lapset.
Lasten takia tässä enää ollaan.
Pakotat lapset kuuntelemaan sitä pahaa oloa joka päivä, miten se muka on lasten takia? Koska olet liian laiska hoitaaksesi heidät itse, vai elättekö puolisosi rahoilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole kokemusta pitkästä suhteesta, mutta 30 vuotta vanhempieni avioliittoa seuranneeni voin todeta, että tuollaista se on. Kompromisseja puolin ja toisin, toisen mielen pahoittamista ja toisen mielen pahoittumista ja hanskat tiskiin- fiilistä. Jostain syystä sitä tahtoa kuitenkin molemmilta löytyy eikä ero tule kysymykseenkään kun ei kuulemma voi olla ilman sitä toista. Jos jotakin ei saa toiselta esim. sitä keskustelua niin sitten kumpikin puhuvat asiat muiden ihmisen kanssa. Käyvät harrastamassa jonkun toisen kanssa jos puoliso ei halua samaa harrastusta. Äiti kyllä usein valittaa kun isä on niin "kauhean vaikea" (mitä tosiaan on aina välillä), mutta silti ne asiat veivataan läpi ja taas jatketaan hyvillä mielin, jonkin aikaa.
Isäni löysi harrastuksesta uuden naisen. :(
Niin löysi mun miehen isäkin. Seurusteli salaa vuosikaudet tuon "harrastusrakkaansa" kanssa, tyhjensi vaivihkaa ja väärentämällä vaimonsa kanssa kerätyt yhteiset säästöt ja rakensi talon uuden rakkaansa kanssa. Sit yks kaunis päivä käveli kotiinsa ja vei tavaransa pois ja ilmoitti, ettei halua muistella mitään entisestä elämästä. Mitään virallisia paperiasioita ei halunnut hoitaa, kaiken jätti levälleen ja ex-vaimolleen, joka oli ihan shokissa. Nyt appiukko ihmettelee miksi lapsensa eivät halua olla missään tekemisissä ja on vakuuttunut, että entinen vaimo on manipuloinut lapset häntä vastaan. Huoh! Mikä miehiä vaivaa?
Ketkä ne miehet tässä tarinassa ovat, joita vaivaa jokin? Siis appiukkosi lisäksi?
Vierailija kirjoitti:
Iloinen mies kirjoitti:
Se riippuu. Itselläni oli 20-vuotinen suhde, joka oli paljolti sellaista päivä kerrallaan. Toki oli hyviä hetkiä, mutta myös jatkuvaa kinaa, mökötystä, kuittailua. Sitten kun tuo suhde (onneksi) loppui, löysin vuoden kuluttua uuden hienon ihmisen, jonka kanssa olen vasta oppinut, millaista elämä voi olla. : )
Oliko tuo 20v suhde sitten alusta asti kinaa, mökötystä, kuittailua?
Ja jos ei ollut, mistä voi tietää ettei myös tämä uusi rakkaus muutu samanlaiseksi.
Kun molemminpuolinen luottamus ja kunnioitus ovat kohdillaan, en koe että suhteessa on ollenkaan "työtä". Toisen huomioiminen ei tunnu velvollisuudelta, vaan se tulee itsestään ja on vain elämänlaatua lisäävä, ihana asia. Minusta on vain kiva miettiä, miten ilahduttaisin puolisoani - mistä ruoasta hän tykkäisi tai mitä haluaisi vaikka joululahjaksi. On selvää, että luotan siihen, että hänkin haluaa ilahduttaa minua. Joka aamu on kiva herätä hänen kanssaan ja yhdessä puuhailu on parasta laatuaikaa. Tosin me olemme olleet yhdessä vasta 18 vuotta.
Yksipuolisesta suhteesta ei saa hyvää, vaikka kuinka yrittäisi. Molempien on haluttava toiselle parasta, ilman vaatimuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan ole, mutta jos ei itsellä ole paremmasta tietoa, niin sitä voisi luulla.
Itse koin elämäni ensimmäisen parisuhteen vasta myöhäisellä iällä ja kyllähän se pisti mietityttämään, ettei tän varmaan tällasta kuulu olla, kun heti alusta saakka tuntui olevan vaikeaa. Vaikka toinen kokeneempana kovin yritti väittää, että se kinaaminen vähänväliä olisi normaalia, hän oli ilmeisesti sellaiseen tottunut. Hänen mukaansa minulla oli liian suuret odotukset.
En mä koe tätä kärvistelyksi. Meillä on hauskaa yhdessä, tyhmä huumorintaju ja samat haaveet ja unelmat joita kohti pyritään. Läheisyyttä voisi olla enemmän mutta näillä mennään. Mun mieheni on mun paras ystäväni.
25v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se, sillä erolla etten viitsi vaivautua varaamaan hotellilomia yhtään kun ei siitä olisi mitään hyötyä. Välillä tekee mieli erota mutta jostain syystä edes siihen ei riitä energiaa. Toisaalta olen niin tykästynyt tähän taloomme etten halua tästä muuttaa pois joten ukko kulkekoot siinä mukana.
Pientä flirttiä voi joskus harrastaa jonkun toisen kanssa mutta ei sen enempää, vähän piristää elämää.
Alapeukuttakaa ihan rauhassa.
Varmaan myös luonnekysymys. Joku kyllästyy kaikkeen aika ajoin, ja toinen ajaa samalla automerkillä koko aikuisikänsä. Aivot ovat meillä kaikilla vähän erilaiset, ja toiset tarvitsevat enemmän vaihtelua kuin toiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ollenkaan kärvistelyä, nyt oltu 21v yhdessä. Tietysti elo on usein aika tasaista, meillä on vielä alakouluikäiset lapset joiden asioissa ja työssäkäynnissä menee kummankin aika. Mutta olemme kyllä ihan onnellisia parisuhteessa kumpikin. Tai niin ainakin mies aina sanoo!
No ei todellakaan ole, mutta jos ei itsellä ole paremmasta tietoa, niin sitä voisi luulla.