Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Asuimme Helsingissä pienessä kerrostalokaksiossa 70- ja 80-luvun taitteessa. Molemmat vanhemmat olivat työn vuoksi ehkä kerran tai kaksi kuussa töissä myös viikonloppuisin ja tulivat kotiin vasta myöhään illalla. Emme me varsinaisesti köyhiä olleet, mutta se oli sitä aikaa kun oli asuntolainaa ja muuta menoa ja siihen aikaan oli kunniakasta maksaa laina pois mahdollisimman nopeasti. Turhuuksiin ei laitettu rahaa, meillä esimerkiksi aikakausilehtiin.

Muistan ikuisesti ne viikonloput ja joskus illatkin, kun vanhemmat olivat töissä ja samassa talossa asuva rouva tuli katsomaan perääni. Olin 7-vuotias ekaluokkalainen, eikä hänellä ollut itsellä lapsia. Tuo rouva omasta mielestäni oli hienoin nainen ikinä, kävelihän hän aina korkokengillä ja hän oli aina tyylikkäästi pukeutunut ja huolella kammattu. Hän toi aina mukanaan ananaksen makuisia kovia karkkeja ja aikakausilehtiä, sekä suomalaisia että ruotsalaisia. Sain makoilla kaikessa rauhassa olohuoneemme matolla lehtipinon kanssa lehtikuvia ihaillen. Usein myös leikkelimme lehdistä omasta mielestäni hienoja kuvia, joita liimailin vihkoon. Joissain lehdissä oli jopa paperinukkeja, missejä ja julkkiksia! Naapurin rouva teki minulle myös hienoja kampauksia, hänellä oli kampaamo, josta ne lehdetkin tulivat. Joskus hän näytti lehdestä jonkun julkkiksen (oletetusti) kuvaa ja saattoi sanoa tehneensä "tämän miehen vaimolle" kampauksen sinne ja sinne.

Tämä naapurin rouva ei ollut keittiössä viihtyvää lajia ollenkaan, joten söimme aina perusruoan sijaan voileipiä, jollaisia hän kertoi tarjoillun silloin kun hän oli lentoemäntänä (ennen kun perusti kampaamon). Korkeita kekoja katkarapuja valkoisella leivällä tai lämpimiä voileipiä kaakaon kanssa. Voi että ne olivat hyviä!

Nuo illat ja satunnaiset viikonloput olivat suurinta luksusta lapsuudessani. Kaikki se huomio (olin hieman hiljainen lapsi, eikä minulla ollut omia isovanhempia tai edes tätejä tai setiä) ja se jännittävä maailma niiden lehtien sivuilla, ananaskarkkeja mussutellen. Ja ne leivät! Voi että miten tulikin ikävä sitä ihanaa ihmistä, joka valitettavasti on jo nukkunut pois.

Kuulostaa aivan ihanalta

Vierailija kirjoitti:

Sain kinuttua itselleni ns.v-farkut.Maksoivat 35 mk silloin.Isä oli kovasti vastaan,kun olivat niin kalliit,olisi pitänyt hänen mielestään tyytyä halvempiin.Mutta kun kaikilla oli,ne piti saada.

Minä sain farkut vasta, kun itse sain ostettua ensimmäisen kesätyön palkasta. Isäni oli kommunisti ja hänen mielestään farkut olivat amerikkalaista hapatusta pahimmillaan.

Luksusta lapsena olivat jokakesäiset reissut Linnanmäelle. Saatiin mennä kolmeen koneeseen ja sitten saatiin hattarat.

Vierailija kirjoitti:

Ratsastustunnit. Vanhemmat ei suostuneet maksamaan niin kallista harrastusta, ratsastus oli parempien ihmisten laji. Pienistä viikkorahoistani sitten säästin rahat alkeiskurssiin. Voi sitä onnea, kun vihdoin pääsin hevosen selkään.

Voi tämä olisi voinut olla minä 😁 alkeiskurssi maksoi 110 markkaa ja säästin sen viiden markan viikkorahoista. Vanhempien mielestä ratsastus oli porvarien pröystäilyä.

Olimme hyvin toimeentuleva perhe, meillä lapsilla aina merkkivaatteet ja kalliit harrastukset, tehtiin useamman viikon kesälomamatkoja ympäri Eurooppaa ja näin, mutta välillä pihiseltiin ihan ihme asioissa. Kuten siinä, että jos oli pitkä ajomatka edessä, ei pysähdytty koskaan syömään matkalla. Autoa pysähdyttiin kyllä tankkaamaan tarpeen vaatiessa, mutta ei käyty syömässä edes siinä Esson baarissa. Myöskään mitään syötävää ei ostettu mukaan. Ajaa posotettiin vaan pisteestä A pisteeseen B. Siksi olikin suurta luksusta, kun kerran pysähdyttiin syömään matkalla (tiedä mikä mielenhäiriö vanhemmilleni tuli). Bensa-aseman vieressä oli joku ravintola, ja mentiin sinne syömään. Päivä oli aurinkoinen, pihvi ja ranskalaiset ei koskaan maistuneet niin hyviltä kuin silloin 😁

Nykyään jos itse ajan pitkiä matkoja, pysähdyn tasan varmasti matkalla syömään. Se on jotenkin sitä matkanteon viehäystä.

Akkarin taskukirjojen joka toinen värillinen aukeama. Ei ollut väritelkkaria.

Meillä ei ollut kesämökkiä itsellä eivätkä vanhempani muutenkaan ole tuntuneet olevan olevan mökki-ihmisiä, joten olin aivan onnessani kun joskus harvoin pääsi tuttava- tai naapuriperheen mukaan mökille.

Valion mansikkajugurtti joskus 60-luvulla. Neliskanttinen muovipurkki, jugurtti sileä, kiinteä ja lohkeileva. Muistan tarkasti missä olin, kun söin sitä ensimmäisen kerran, ja miten sanoin ettei edes jäätelö ole tämän vertaista.

Isä oli saanut laatokollisen jätskiä, nappasin yhden litran jäden ja söin salaa. Luksusta oli myös leviksen college ja farkut.

Kotiin ei koskaan ostettu sipsejä, lähinnä kai kun ne olivat niin epäterveellisiä. Niitä sai vain sitten kavereiden synttäreillä tai koulun pikkujouluissa, kun toisilla aina oli

Lauantaimakkara, maksamakkara.

Saatoin joskus saada porilaisen rautatieasemalla, kun lähdettiin junalla Savonlinnaan mummon luokse.

Ensimmäiset merkkifarkut joskus isompana.

sai balettihameen kun menin kylälle tulleeseen balettikouluun.

Onpa ihana ketju, paljon muistoja tuleee mieleen, suurkiitos aloittajalle ja kaikille, jotka ovat kaivelleet vanhoja muistojaan esiin.

Ainoa huono puoli on se, että tähänkin ketjuun änkeävät ne tavalliset k*usipäät oksentamaan sitä sontaansa. Kyllä täytyy olla köyhää ja katkeraa ihmisen elämä, jos ei ole parempaa tekemistä. Sääliksi käy.

Ihanaa pääsiäisen jatkoa kaikille muistelijoille 🙂

Kiitos kaikille kommentoijille. Ihania tarinoita lueskella. Tulee 60-70 luvun vaihteen aikainen lapsuus mieleen.

Kyllä se oli Helsingin Jäätelötehtaan ihanan täyteläinen ja kermainen jäätelötikku. Yhtä hyvää ei saa enää mistään. Ja noita sai 1960-luvulla markalla 4 kpl. Oli todellista juhlaa, kun sai sen markan isiltä, ja saattoi ostaa itselle ja kavereille jätskitikut.

Elettiin vuotta 1977.

Isämme sukulaismies, joka teki matkatöitä omistamassaan firmassa pitkin Suomea, poikkesi meillä Keski-Suomessa joskus työmatkallaan ja jäi silloin meille yöksi. Se oli tosi mukavaa, juttua riitti ja hänen vierailunsa oli virkistävää.

Tämä sukulaisemme oli melko varakas, hänellä oli autossaan puhelinkin töiden takia. Hän toi aina tuliaisia, esimerkiksi kahvia, viinipullon, suklaata ja mitä nyt milloinkin.

Kerran hän toi meille kiivi-hedelmiä ison pussillisen. Ne taisivat ainakin meidän pikkupaikkakunnalla olla jotain ihan uutta ja ne olivat myös kalliita. Ne olivat uskomattoman makeita ja ihanan makuisia.

Kiivi-hedelmistä minulle tulee aina mieleen tuo jo edesmennyt, miellyttävä sukulaisemme.

Vierailija kirjoitti:

tytär kirjoitti:

Kaupunkireissulla isän kanssa mentiin lopuksi Seurahuoneelle. Isän tilatessa grogin minun eteeni ilmestyi lasi limonaadia. Ei kerrota kotona toisille muistutti isä silmää iskien minulle.

Isä kävi lauantaisin kaupungilla kaupoilla, haki esimerkiksi leipomosta leipää. Kerran pienenä ruinasin päästä mukaan ja äiti taivuttelikin isän ottamaan minut mukaansa. Olin niin onnellinen, kun ajettiin kaupunkiin, kuvittelin, miten kuljen isän mukana. Isä ajoi auton parkkiin aurinkoiselle parkkipaikalle ja käski odottaa autossa. Isä kävi jossain, tuli takaisin, ja taas lähtiessään käski pysyä autossa. Aurinko paistoi suoraan, minulle tuli jano ja huono olo kuumuudessa, mutta en uskaltanut avata ovea. Isä teki pari reissua ja edelleen minun piti odottaa autossa. Kotimatkalla pidättelin itkua ja oksennusta. Koko reissu oli kestänyt yli kaksi tuntia. Jostain kumman syystä en enää pyytänyt toista kertaa. Isän ikävä surettaa vielä aikuisenakin.

Mun isä lykkäsi minut ja veljeni kesken mummolan automatkan vieraalla paikkakunnalla bussiin.Tarkoitus oli se,että pääsi itse vierailemaan alkossa.Kiire oli holistilla saada viinapullonsa. Muistan kun huusin lohduttomasti ja itkin isän perään, bussiin vaan oli mentävä.Onneksi oli isoveli,joka kietoi kätensä olkapäälleni ja tarjosi purkkaa, jonka löysi taskustaan. Sekä yritti katsoa löytyisikö lasten lehtiä bussin valikoimasta,ja lohdutti.(Kiitos sulle siitä ISO-veli). Olin kahdeksan ja veli oli 12.Bussipysäkillä olikin sit ihmettelemistä, että miten päästään kotiin.Matkaa oli kävellen n.3,5km. Onneksi äiti sattui juuri tulemaan töistä ja näki meidät bussi-asemalla.Erikoisinta jutussa oli se, että en muistanut koko juttua, kuin vasta viime vuonna, kun äitini muistutti siitä.Sen jälkeen muistin koko jutun täysin selkeästi.Tapahtumista on kulunut n.35v.

Kun vanhempien Ruotsin-kaverit toivat tryffelimaksapateeta ja snörejä ( punaisia, mansikanmakuisia lakritsinauhoja )

Täällä jo mainittiin Ruususuklaa, kolmion mallinen appelsiinitrippimehu, kovat ananaskarkit. Ananaskarkkien (pyöreä peltirasia) lisäksi oli myös sellaisia suklaatyynyjä,kovia pulleita neliskanttisia karkkeja joissa suklaata sisällä. Sitruunalimonadi eli sittisuuda.

Bussimatkat Tikkurilasta Jumboon ja Kampista Matinkylään tai Tapiolaan. Perheemme liikkui yleensä vain autolla ja junalla. Nykyisin olen bussiharrastaja, ja lapsuuden parhaat bussit ovat jo poistuneet liikenteestä.

Vierailija kirjoitti:

Valion mansikkajugurtti joskus 60-luvulla. Neliskanttinen muovipurkki, jugurtti sileä, kiinteä ja lohkeileva. Muistan tarkasti missä olin, kun söin sitä ensimmäisen kerran, ja miten sanoin ettei edes jäätelö ole tämän vertaista.

Nämä neliskanttiset jogurttipurkit minäkin muistan. Ja miten hyviä ne jogurtit niissä olivatkaan!