Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?

Ranskalaset perunat.

Terveys ja ruoka.

Paprika! ja ihan 80-luvulla siis. En tiedä, oliko se siihen aikaan jotenkin erityisen kallista vai mitä mutta kotiin sitä ei juurikaan ostettu, vaikka pyysin. Olisin halunnut laittaa sitä leivän päälle. Jos joskus tuli jotain hienompia vieraita, niille tarjoiltiin valmiiksi koottuja voileipiä tyyliin voi, salaatinlehti, juusto, kinkku, paprika. Muutoin ei saanut parikaa kotona. 

Että sain uudet vaatteet. Pääsääntöisesti kaikki oli käytettynä, korjattuja. Sain välillä karkkiin markan 80 luvulla.

Suklaa. Se on ollut suurta herkkuani lapsesta asti. Sain sitä yleensä 2 kertaa vuodessa, nimittäin jouluna ja syntymäpöivä levyn. Perheeni oli melko köyhä eikä meillä lapsilla ollut omaa rahaa kuin vasta teini-iässä ja lähimpään kauppaan oli melko pitkä matka. Joskus muulloinkin sain karkkia, mutta se oli yleensä pieni rasia hedelmäkarkkeja.

Käytiin isän kanssa katsomassa leffa Minkin kosketus jossa oli Doris Day ja Cary Grant. Sisarukset eivät päässeet mukaan. Koska meitä oli monta, harvoin äidin tai isän kanssa pääsi kahdestaan minnekään. Oli isoa kun edes vähän aikaa sai olla "ainoa lapsi". Olin saanut itse valita elokuvan. Isä ei ehkä olisi valinnut tätä.

Hyvin harvoin saatiin pikkupullo banaanilimpparia kolmeen pekkaan. Sillointällöin uimarannalle evääksi six- tai tropictiivistemehua. Yleensä vain sokerivettä ja kuviteltiin loput...oltiin 50-luvulla syntyneitä.

ilta pala kirjoitti:

miksi tuota hiivan himoa ei kukaan NS. tutkija tutki??? ei alkeja eikä nistejä mutta syövät paketin hiivaa viikossa

Kyllähän sitä esim. Marmite on suosittu tuote monessa maassa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvin harvoin saatiin pikkupullo banaanilimpparia kolmeen pekkaan. Sillointällöin uimarannalle evääksi six- tai tropictiivistemehua. Yleensä vain sokerivettä ja kuviteltiin loput...oltiin 50-luvulla syntyneitä.

Banaanilimsa kuulostaa ihanalta! Mikähän olisi nykyään sitä lähimpänä? 

sisävessa :)

karkit ym. 

Vierailija kirjoitti:

Suklaa. Se on ollut suurta herkkuani lapsesta asti. Sain sitä yleensä 2 kertaa vuodessa, nimittäin jouluna ja syntymäpöivä levyn. Perheeni oli melko köyhä eikä meillä lapsilla ollut omaa rahaa kuin vasta teini-iässä ja lähimpään kauppaan oli melko pitkä matka. Joskus muulloinkin sain karkkia, mutta se oli yleensä pieni rasia hedelmäkarkkeja.

Minulla sama, eli suklaa. Tosin lapsuudenperheen suklaassa kitsastelu johtui terveysfanaattisuudesta ja sama koski karkkia myös. Kuivattuja rusinoita vain sain. 

Vierailija kirjoitti:

Paprika! ja ihan 80-luvulla siis. En tiedä, oliko se siihen aikaan jotenkin erityisen kallista vai mitä mutta kotiin sitä ei juurikaan ostettu, vaikka pyysin. Olisin halunnut laittaa sitä leivän päälle. Jos joskus tuli jotain hienompia vieraita, niille tarjoiltiin valmiiksi koottuja voileipiä tyyliin voi, salaatinlehti, juusto, kinkku, paprika. Muutoin ei saanut parikaa kotona. 

Juu, paprika oli kallista.

Haribon karkit. Rakastin nallekarkkeja ja kolapulloja, mutta niitä ei 80-luvun lopulla ja 90-luvulla oikein saanut mistään, paitsi ruotsinlaivalta ja ulkomailta.

Asuimme Helsingissä pienessä kerrostalokaksiossa 70- ja 80-luvun taitteessa. Molemmat vanhemmat olivat työn vuoksi ehkä kerran tai kaksi kuussa töissä myös viikonloppuisin ja tulivat kotiin vasta myöhään illalla. Emme me varsinaisesti köyhiä olleet, mutta se oli sitä aikaa kun oli asuntolainaa ja muuta menoa ja siihen aikaan oli kunniakasta maksaa laina pois mahdollisimman nopeasti. Turhuuksiin ei laitettu rahaa, meillä esimerkiksi aikakausilehtiin.

Muistan ikuisesti ne viikonloput ja joskus illatkin, kun vanhemmat olivat töissä ja samassa talossa asuva rouva tuli katsomaan perääni. Olin 7-vuotias ekaluokkalainen, eikä hänellä ollut itsellä lapsia. Tuo rouva omasta mielestäni oli hienoin nainen ikinä, kävelihän hän aina korkokengillä ja hän oli aina tyylikkäästi pukeutunut ja huolella kammattu. Hän toi aina mukanaan ananaksen makuisia kovia karkkeja ja aikakausilehtiä, sekä suomalaisia että ruotsalaisia. Sain makoilla kaikessa rauhassa olohuoneemme matolla lehtipinon kanssa lehtikuvia ihaillen. Usein myös leikkelimme lehdistä omasta mielestäni hienoja kuvia, joita liimailin vihkoon. Joissain lehdissä oli jopa paperinukkeja, missejä ja julkkiksia! Naapurin rouva teki minulle myös hienoja kampauksia, hänellä oli kampaamo, josta ne lehdetkin tulivat. Joskus hän näytti lehdestä jonkun julkkiksen (oletetusti) kuvaa ja saattoi sanoa tehneensä "tämän miehen vaimolle" kampauksen sinne ja sinne.

Tämä naapurin rouva ei ollut keittiössä viihtyvää lajia ollenkaan, joten söimme aina perusruoan sijaan voileipiä, jollaisia hän kertoi tarjoillun silloin kun hän oli lentoemäntänä (ennen kun perusti kampaamon). Korkeita kekoja katkarapuja valkoisella leivällä tai lämpimiä voileipiä kaakaon kanssa. Voi että ne olivat hyviä!

Nuo illat ja satunnaiset viikonloput olivat suurinta luksusta lapsuudessani. Kaikki se huomio (olin hieman hiljainen lapsi, eikä minulla ollut omia isovanhempia tai edes tätejä tai setiä) ja se jännittävä maailma niiden lehtien sivuilla, ananaskarkkeja mussutellen. Ja ne leivät! Voi että miten tulikin ikävä sitä ihanaa ihmistä, joka valitettavasti on jo nukkunut pois.

Kauppa-autopäivä 70-luvun puolivälissä - ostettiin 50 pennillä karamelliä!

Harvoin käytiin muussa kaupassa!

Murot. Niitä sai aamiaisella tai iltapalalla muutaman kerran vuodessa, muuten syötiin puuroa. Vanhemmat sanoivat syyksi sen, että murot tulevat kalliiksi puuroon verrattuna ja puuro on terveellisempää. Täytän tänä vuonna 40 mutta yhä syön muroja aamulla ja joskus välipalaksi tai iltapalaksi. Puuroon en ole koskenut sen jälkeen kun muutin asumaan yksin, siitä tuli kiintiö täyteen lapsuudenkodissa. Onneksi asun yksin niin saan päättää itse mitä syön.

Vuonna 1980 perheeni teki matkan Ruotsiin Värmlantiin isäni veljen eli setäni luokse. Hän oli muuttanut Ruotsiin joskus 70-luvulla. Muistan kuinka jo itse matkan suunnittelu aiheutti stressiä kotona.

Olihan se aikamoinen seikkailu jatkaa matkaa Ruotsin-laivalta eteenpäin. Jossain E-18 tiellä kaupunkien kohdalla liikennevaloissa luki ruotsiksi vihreä alue. Isäni ei ymmärtänyt mitä tämä tarkoitti.

Lopulta monien erehdysten jälkeen löydettiin perille.

Tulimme kaupungin vuokra-asuntoon. Voi mitä luksusta! Ensimmäisenä näin asunnon lattiat. Siis parkettia joka huoneessa paitsi keittiössä. Siihen aikaan Ruotsissa laskettiin perheen asumistila yksi on hvhuone asukasta kohden plus yhteinen olohuone ja keittiö.

Erityistä luksusta oli kylpyhuone isoine altaineen. Oli uskomatonta, kun minulle tehtiin kylpy lämpimään veteen ja siihen tätini vielä lisäsi saippuaa, joka vaahtosi.

Tuolla matkalla söin myös ensimmäisen kerran elämässäni pizzaa. Minulle oli aivan uutta, että valmista ruokaa voi mennä ostamaan samasta kerrostalosta tai että ihania leivoksia voi hakea kahvin keraksi niitä itse leipomatta.

Vanhemmilleni tämä kokemus oli aivan liikaa. Se oli heidän ensimmäinen ja viimeinen ulkomaanmatkansa.

Se että minulla oli onnellinen lapsuus ja sain sen kokea. Tapahtui paljon ihania asioita.

Nintendon pelaaminen kaverin luona tai Music Televisionin katsominen myöskin kaverin luona. Olin kateellinen kerrostalossa asuville, koska heillä näkyi kaapelikanavia ja samassa pihapiirissä oli paljon leikkikavereita.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä36117 kirjoitti:

.... Hullun hommaa vispilällä kuohuttaa kerma, kun ei ollu varaa ostaa sähkövatkainta. Isäukko oli semmonen, jonka mielestä kaikki oli turhuutta. Sähkövatkain oli turhuutta, väritelevisio oli turhuutta jne. ...

Ei se mitään hullun hommaa ole, mä teen niin vieläkin, vaikka omistankin sähkövatkaimen. Käsin vatkaten tulee parempi ja kuohkeampi vaahto, eikä siinä kauaa aikaa mene.

Mä kun muutin kotoa pois kesällä 1995, niin sähkövatkain oli ensimmäisiä kodin hankintoja, mitä tein. Ostin, ettei tarvinnut käsipelillä ruveta vääntämään mitään, mikä käy sähkövatkaimen kanssa mukavemmin.