Mikä oli suurta luksusta sinulle lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Sain syödä suolamakkaraa(= metvurstia) niin paljon kun halusin.

50- luvulla...

Harvinaista herkkua meillekin penskoille 60-luvulla. Isälle kyllä käytiin useampi päivä ostamassa. Krapulaiselle maistui. Me penskat jäätiin näppejä nuolemaan. Samoin sunnuntaina "nokanvalkasupäivänä"  sille piti hakea kioskilta ranskalaisia pastilleja. Kaiken söi, meille ei mitään eikä tullut mieleenkään pyytää, se olisi ollut noloa. Oltiin opittu näkymättömiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se päivä oli uskomattoman upea, kun meille hankittiin vihdoin väritelkkari vuonna 1979.

Entinen telkkari oli mustavalkoinen ja siitä ilmeisesti meni kuvaputki. Ruudussa näkyvien päät muuttuivat munanmuotoisiksi.

Oli lähdettävä telkkariostoksille, mutta saimme rinkumalla rinkua ja perustella perinpohjin isällemme, että nyt oli syytä ostaa väritelkkari eikä mustavalkoinen.

Kaupan myyjän säestäessä meitä, isä suostui sen ostamaan.

Oli ihanaa katsoa värikuvaa.

Meille ostettiin 1980-luvulla väritv.

Sitä ennen oli rikkinäisiä mustavalkoisia. Yhtä ainakin piti mennä tv:n takaa tapista ronklaan aina kun näyttö meni viivaksi. Kaikenlaista.

Meille tuli eka telkkari -63. Olin 5-v. ja opin lukemaan, kun halusin tietää, mitä suomennoksissa sanottiin. Se oli Kaiser merkiltään ja posahti pian rikki, seuraava oli Grundig ja kesti pitempään. Kanavia alkuunsa yksi ja vain sunnuntaisin piirrettyjä vaivaiset puoli tuntia mutta sitäkin tasokkaampaa kuin nykyisin. Disneytä, Kiviset ja Soraset, Jetsonit. Ne olivat luksusta.

Lapsena oli sellaisia suklaa-appelsiini leivoksia kaupoissa. Oliko jokin herkkutyyny nimisiä.

Ei kuitenkaan ollut sitä ylimääräistä rahaa, jotta niitä olisi voinut ostaa silloin kuin halusi siis joka viikko, vaan harvoin niiden ostaminen oli mahdollista. Lapsena niiden syöminen ja erityisesti se pehmeä ja herkullinen maku olivat minulle  luksusta.

Ajan kuluessa, kun rahaa alkoi olemaan enemmän, niitä ei enää ollutkaan kaupoissa.. 

Oli luksusta, kun kävin kaverin kanssa Helsingin Vuorikadulla ostamassa lumipestyt Mic Mac -farkut. Vuosi oli 1987 ja ikää 13 v. Kalliithan ne oli, mutta olin säästänyt viikkorahoista farkkujen hinnan, koska ne oli PAKKO saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se päivä oli uskomattoman upea, kun meille hankittiin vihdoin väritelkkari vuonna 1979.

Entinen telkkari oli mustavalkoinen ja siitä ilmeisesti meni kuvaputki. Ruudussa näkyvien päät muuttuivat munanmuotoisiksi.

Oli lähdettävä telkkariostoksille, mutta saimme rinkumalla rinkua ja perustella perinpohjin isällemme, että nyt oli syytä ostaa väritelkkari eikä mustavalkoinen.

Kaupan myyjän säestäessä meitä, isä suostui sen ostamaan.

Oli ihanaa katsoa värikuvaa.

Meille ostettiin 1980-luvulla väritv.

Sitä ennen oli rikkinäisiä mustavalkoisia. Yhtä ainakin piti mennä tv:n takaa tapista ronklaan aina kun näyttö meni viivaksi. Kaikenlaista.

Meille tuli eka telkkari -63. Olin 5-v. ja opin lukemaan, kun halusin tietää, mitä suomennoksissa sanottiin. Se oli Kaiser merkiltään ja posahti pian rikki, seuraava oli Grundig ja kesti pitempään. Kanavia alkuunsa yksi ja vain sunnuntaisin piirrettyjä vaivaiset puoli tuntia mutta sitäkin tasokkaampaa kuin nykyisin. Disneytä, Kiviset ja Soraset, Jetsonit. Ne olivat luksusta.

    hauska tietää että joku toinenkin oppi lukemaan telkkarin kautta.   muistan monkeesit jota tuli seurattua  ja peyton place.  ja musiikkiohjelmia .  venäläisiä näytelmiä tuli paljon  60 luvulla.

Frosties-murot oli herkkua kahdeksankymmentäluvulla. Meille ei niitä sokerihuurrettuja muroja usein ostettu. Luin Aku Ankkaa koulun jälkeen ja ahmin muroja...aaah!

aurajuusto.   sain pienen palan maistaa  kun se oli kallista jo silloin.

Vierailija kirjoitti:

Jugurtti. Sitä joskus ennen lamaa sai koulussa välipalana, ja nautiskelin siitä tyyliin neljäsosalusikallinen kerralla ja kaavin joka tipan :) aika hellyyttävää näin jälkikäteen ajateltuna. muuten oli kyllä ruokaa pöydässä, mutta näitä tiettyjä juttuja ei koskaan. 

Meilläkin oli 90-luvun lama-aikaan aina vaan ruokana paistettuja silakoita ja perunamuusia, jauhelihakeittoa, sienikastiketta keitetyillä perunoilla tai kaurapuuroa itsepoimituilla marjoilla.

Näihin en enää ikinä koske.

Toisten jouluvalojen katsominen ikkunoissa.

Mustikoiden poimiminen.

Kolmiopillimehu.

Joululahja joka vuosi.

Saada kokeilla naapurin viulua.

Tuttikarkit.

Maasturipikkuautolla leikkiminen hautausmaan kummuilla.

Kerran nallen pään mallinen jätski.

Limsakori isovanhemmilla aina juhannuksena.

Tää oli vähän vanhempana. Nuorempana en tiennyt olemassaolosta: säilykepurkkipersikat.

Joskus sain viinirypäleitä.

Ala-asteelta pääsin kaverin perheen kanssa ekan kerran uimahalliin.

Suklaapuuro

Joskus lakupatukka tai Pätkis

Se kun sai ekan kerran valita itse paidan ja hameen kaupasta

Kevätkirkkopäivä juhlistettuna parhailla kesävaatteilla. Puissa hiirenkorvia ja aika pitkä matka kirkkoon. 80-lukua.

Koulun kirjastosta aukesi uusi maailma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

90-luvulla coca cola ja roskaruoka oli halpaa ansiotasoon nähden, lähes kaikilla pääkaupunkiseudun lähiölapsilla oli niihin varaa. Miten voi olla joillekin luksusta??

Kävelyetäisyydellä oli kolme mäkkiä, carrols, snacky ja hesburger sekä pari grillikioskia. Ateriat maksoi 25-30 markkaa keskiansioiden ollessa yli 10 000 markkaa kuussa. Tuolloin lasten ja nuorten lihominen ja passiivinen elämäntapa alkoi ja TV:n äärellä konsolilla pelailu yleistyi.

Kun laman aikaan vain toinen vanhemmista oli töissä - pskaduunia pskapalkalla, kirjaimellisesti, eikä vaihtoehtopaikkoja ollut saatavilla, syystä lama - se 30 markkaa yhden hengen ateriaan ruokki kotona helposti neljä, vaikka yksi olikin kalliin ruokavalion allergikko. Keskipalkka ei nyt ihan sitä tarkoita, ettei sitä huonommin olisi perheissä ollut tavallista tienata...

Haaveilin myös aina mäkkäristä - en siksi, että niitä mestoja ei olisi ollut saatavilla, vaan siksi, että pikaruokaloita ei meidän perheessä pidetty hintansa arvoisina. Ranskalaiset ovat yhä salainen paheeni.

Kokista sai kerran tai kaks vuodessa. Esim. äitienpäivänä mummolassa kakkukahveilla ja kenties jouluna jos vaikka Tapaninpäivänä oli vieraita.

Hienoa oli olla oksennustaudissa, kun sai Jaffaa.

Jääkiekko-ottelujen katsominen, tai rallin tai jokamiesajojen seuraaminen.

Kaupunkimatka. Menimme pari kolme kertaa vuodessa linja-autolla tai ns.lättähattu junalla. Meiltä oli kaupunkiin matkaa noin 80 km. Sen aikaisella kulkuvälineillä matkaan meni aikaa lähes 2 tuntia.

Juna pysähtyi joka seisakkeella ja asemalla.

Lättähattu junassa oli seinällä lasinen vesipullo, ja siinä vieressä kertakäyttöisiä paperimukeja.

Nuo kertakäyttö mukit olivat ihmetyksen aihe.

Pyysin saada vettä sekä meno että tulo matkalla.

Kaupunki tuntui ihmeelliseltä ja isolta. Pidin kokoajan äitiä kädestä. En muista sainko jotakin itselleni niillä matkoilla. Siihen aikaan -60 luvulla lapset saivat hyvin harvoin jotain uutta. Minä en edes muista milloin sain jotakn ihan uutta. Aina ne olivat jonkun entisiä.

Käyttäjä2108 kirjoitti:

:-( kirjoitti:

Sain joskus ruokaa kaverilla, eikä tarvinnut lähteä kotiin kesken leikkien. Tää tapahtui niin harvoin, että se oli yhtä juhlaa. Kotona ei ruokaa usein ollut, eli koulussa tuli syötyä, jos jotain söi.

Mutta useimmiten potkittiin pihalle, kun perhe istui syömään.

Nälässä piti sitten kävellä kotiin, jossa ei ruokaa ollut. Ei muuta kuin nukkumaan tyhjällä vatsalla.

Kävelin nälässä 2,2 km kaverin kotoa.

Mulla ei ollut fillaria, kun me oltiin köyhiä, niin fillari olisi ollut jo luksusta.

Ja taas tuli itku. Rakkaat köyhät, me kaikki, joliia oli kova lapsuus. 

Toivon sydämestä että teille on annettu hyvä elämä aikuisena. 

Voiko joku vastata!

Vastaan.  Aikuisena helpompaa ollut todella.

Yleensä kun ei ole riippuvainen muista.

Perheen välittäminen oli sellaista ettei täältä mihinkään voi päästä, sitä oikein korostettiin, vaikka ei se kaikki ollut pelkkää kurjuutta.

Nytkin uskon, akuutissa tilanteessa pitäisi päästä  pois johonkin tilapäiseen majoitukseen, koska oli oikein sanantapa, mies joka lyö ei lopeta vaan aina lujempaa.  Ihmisille itkemisestä ei apua ollut.

Kamalaa katsella ainaista sopeutumista.

En ole lukenut vielä ketjua, joten ehkä tämä on jo mainittu mutta näin pääsiäisen kynnyksellä vastaan että kinder suklaamuna. Olen syntynyt 80 ja vanhempani olivat ihan keskituloisia ihmisiä, joilla olisi halutessaan ollut varaa ostaa pääsiäiseksi Kinder-munia, kun niitä joka vuosi pyysin. Selitin, että vaikka ovat pikkuisen kalliimpia, niin se maku on ihan erilainen kuin halpismunissa. Pyysin, että mieluummin vaikka 3 Kinderiä kuin 10 halpismunaa. Joka kerta sain yhden Kinderin, monta mautonta jauhosuklaamunaa ja yhden Mignonin, vaikka joka vuosi muistin mainita, etten tykkää Mignoneista. Sain kuitenkin kuulla, että Mignonia pitäisi arvostaa, sillä "se on sentään oikeaa suklaata". (Ei ole, se nimenomaan ei ole suklaata!). Kinder on mielestäni edelleenkin ihan superhyvää, joskin nykyään ostan pikku patukkoina kun en halua muovikrääsää. Ja edelleen pientä luksusta, koska syön suklaata harvoin. 

Trip-mehut, jostain limsasta nyt puhumattakaan. Lapsuudenkodissa saatiin juoda vain kotitekoisia mehuja, esim. mustaviinimarja tai sekamehu. Haluaisin sanoa niiden olleen sokerittomia, sillä maut olivat niin happamia mutta ehkä saattoi sisältää ihan vähän sokeria. Lapsena ihmettelin kovasti kavereiden vanhempia, ja pidin heitä ehkä vähän vastuuttomina myös, kun antoivat lasten juoda ihan arkenakin Mehukatti yms. mehuja. Meillä ne eivät kuuluneet edes synttäreille, vaan juhlatkin mentiin viinimarjamehulinjalla. Joskus automatkoilla saatiin pillimehut, jos eväspulloihin pakatut kotitekoiset mehut olivat loppuneet. Pillimehut tuntuivat luksukselta, mutta samaan aikaan harmitti myöntää itselle, että oikeastaan inhosin siihen aikaan yleisintä pillimehun makua, eli appelsiinia. Limsa oli jo niin kovan tason luksus, että sitä ei saanut joskus harvoin kuin kavereiden synttäreillä. 

Nyt olen nelikymppinen nainen, marjamehuja en ole juonut sitten lapsuuden, en myöskään muitakaan mehuja enkä limsojakaan. Viinimarjoja, puolukoita ja mustikoita kuluu yhteensä päivässä 200 grammaa, maistuvat mieluummin tuorepuuron seassa kuin mehuna ja tulee kuidutkin. Mehuja ja limsoja en pidä enää luksuksena, vaan hampaiden tuhoajana ja turhina kaloreina. Nykyajan juomista itselleni luksusta on lähinnä erikoiskahvit/kaakaot kermavaahdolla, joita nautin harvakseltaan. 

Varmaan lähes kaikki mikä kavereilleni oli ihan normaalia. Juusto ja muut leikkeleet paitsi joku lauantai makkara ja gotler (hyvin harvoin) olivat ihan tuntemattomia, vaalea leipä? pari kertaa vuodessa meille ostettiin ranskanleipä, muuten oli aina äidin paistamaa ruisleipää. Aina perunaa, aikuisena en koskaan tee keitettyjä perunoita..  Kaverin luona yökyläillessä olin aivan ihmeissäni heidän ruoka valikoimastaan. Oli salaattia, perunasalaattia, kurkkusalaattia, suolakurkkua, juustoa, kinkkua jne.  Luksusta oli myös jos joskus sai vaatteen mikä oli ostettu minulle uutena. Barbit.. kavereilla oli kaikenmaailman persikkabarbiet, minä sain sellaisen tikkujalkaisen huonon kopion. Maksulliset harrastukset oli kielletty. Olimme varmasti maailman viimeinen perhe missä oli musta-valko tv, tämä siis 90-luvulla! Uutta ei ostettu kun vanha toimi. Joskus teininä minulle vasta selvisi että kyse ei ollut köyhyydestä vaan sairaanloisesta saituudesta, rahan puutetta ei ollut koskaan ollutkaan.