Onko muita jonka mielestä varpajaiset ei ole ok?
Minusta se on vain yksi tekosyy taas ryypätä. Minusta se on suorastaan loukkaavaa. Äiti kasvattaa ja kantaa vauvaa 9kk ja suurella tuskalla sen saattaa maailmaan, pienen viattoman ihmisen. Ja mitä tekee isä, lähtee suurena juhlittuna sankarina baariin!
Kommentit (64)
kavereilleen ja minusta se oli kiva juttu!
Pojat olivat tuoneet tuoreelle isukille sikarit ja konjakit. Olivat syöneet, juoneet ja saunoneet. Seuraavana päivänä isä tuli synnärille ihan norm. kunnossa, vaikka myöhään oli mennytkin.
Minusta siinä ei ollut mitään pahaa ja tuntui olevan miehelle tärkeä juttu että sai juhlistaa poikaansa kavereiden kanssa. Aamukuuteen olivat juhlineet ihan meillä kotona. Ja päivä oli maanantai, lapsi syntyi edellisenä torstaina. Sen jälkeen mies käynyt kerran pikaisesti yhden keikan katsoon. Poika nyt 10kk.
Toiset äidit ovat pelokkaita, erityisen herkällä tuulella, itsetuntokin saattaa olla romuna menetetyn kropan takia jne. Jos Äiti tarvitsee miestään enemmän kuin kaverit, niin eiköhän miehen tulisi jäädä kotiin huolehtimaan perheestään. Ehtii sitä juhlimaan myöhemminkin.
varsinkin, kun suuntana on baari ja samat kaverit kuin muuallakin. eiköhän puhe käänny aivan muihin asioihin varsin äkkiä. kivahan se silti on, kun on paremmat eväät kuin tavallisesti; viskit, konjakit ja sikarit...
turha luullakaan, että useimmat lähtisivät juhlimaan sitä vauvaa.
Hän saa mennä juhlimaan ihan milloin haluaa, mutta eipä ole kunnon isukkia kiinnostanut juhliminen, kun on ollut niin lapsistaan hullaantunut!