Listataan asioita jotka olivat ennenvanhaan normaalia toimintaa, nykyään nuoret naureskelevat näille

Kotona opetettiin ettei pienempiä/heikommpia/naisia/eläimiä lyödä.

Maassa makaavaa ei saa enää lyödä, porukalla ei käydä kenenkään päälle.

On tainnut nämä herrasmies-säännöt jäädä opettamatta viime vuosina?

Kutominen

Vierailija kirjoitti:

Kouluaterialle mennessä kaikki odottivat että koko luokka on ottanut ruoan ja metallimukiin maidon seisottiin pöydän ääressä, sitten istumaan. Mutta ensin kajautettiin opettajan johdolla "Siunaa, Herra, ruokamme. Aamen." Se Aamen oikein isolla volyymillä.

Tää oli meilläkin ala-asteella 90-luvun alussa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kännääminen oli nuorten normaali viikonloppuhuvi

Olin teini 80/90-lukujen vaihteessa. Muistan, miten jätkät dokasivat viikonloppuisin jo ysillä, hyvä ettei kasilla. Ilmeisesti sitä ei enää harrasteta?

Mä olin yläasteella 2009-2012 ja muistan että muutamat meidän luokan pojat jäi viimeistään kasilla jo eräänkin kerran alkoholin käytöstä kiinni

Tuskin tälle nykynuoret nauraa mutta ennen vanhaan oltiin enemmän omavaraisia. Omat lehmät lypsettiin itse, itse kasvatetut siat syötiin ja niin edelleen, koirilla ja kissoillakin oli hyötykäyttöä enemmän kuin nykypäivän pelkkänä lemmikkinä. Koirasta saatettiin tehdä rukkaset kun siitä aika jätti.

Ennen vanhaan ei tiedetty että eläimet kokevat kipua. Ajateltiin että vain ihmiset tuntevat kipua.

Sillon ennen vanhaan, reippaasti ennen 70-lukua.

C kasettia C kasettinauhurissa käytettiin tietokoneen massamuistina. Käytin myös itse.

Jopa karkean graafisen ympyrän saamista näyttöön saattoi pitää ihmeenä.

Vierailija kirjoitti:

Autoradiopuhelimella soitettaessa yhteys piti ottaa keskuksen kautta. Ainakin jouluksi keskus laitettiin kiinni,eikä silloin siis voinut soitella. 

Täällä Lohjalla arp vastasi "keskus Inkoo" Kun oli parempi arp, valittiin 99 jolloin puhelu meni automaattisesti Inkoon arp keskukseen.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin tälle nykynuoret nauraa mutta ennen vanhaan oltiin enemmän omavaraisia. Omat lehmät lypsettiin itse, itse kasvatetut siat syötiin ja niin edelleen, koirilla ja kissoillakin oli hyötykäyttöä enemmän kuin nykypäivän pelkkänä lemmikkinä. Koirasta saatettiin tehdä rukkaset kun siitä aika jätti.

Ennen vanhaan ei tiedetty että eläimet kokevat kipua. Ajateltiin että vain ihmiset tuntevat kipua.

Sillon ennen vanhaan, reippaasti ennen 70-lukua.

Nykyajan lypsylehmä on peltilehma.

Ennen naisia saivat miehet lyödä naisia.

Vierailija kirjoitti:

Huomaan suuren sukupolvien välisen eron seksismissä, ihan naisillakin. 90-luvulla parikymppisinä olleet ovat todella rivoja suustaan ja heittävät kaksimielisiä esim. työpaikoillakin. Tulee mieleen että niin tämä oli tämä Panu-tyttöjen ja topless-tarjoiljoiden sukupolvi tämä.

Ei kuulu minusta nykyaikaan.

Älä nyt pienestä suutu. Keitäs tyttö oikein kermakahvit niin pääset polvelle istuun.

Itse kysyin parikymppiseltä tyttäreltäni vahingossa että ”ostitko sen postimyynnistä”, kun kertoi jostain kodinkonehankinnastaan, ja hän oli että ”siis mistä?” jolloin korjasin nopeasti että verkkokaupasta. Postimyynti-sana ei taida enää olla olemassa :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaan suuren sukupolvien välisen eron seksismissä, ihan naisillakin. 90-luvulla parikymppisinä olleet ovat todella rivoja suustaan ja heittävät kaksimielisiä esim. työpaikoillakin. Tulee mieleen että niin tämä oli tämä Panu-tyttöjen ja topless-tarjoiljoiden sukupolvi tämä.

Ei kuulu minusta nykyaikaan.

Sensijaan nykyaikaan kuuluu esitellä avujaan instassa ja sitten loukkaantua, jos kuvista ei tykätä.

Ja huutaa meetoo, meetoo.

Joo, mun tuttavanaiset voivat olla aika kovia heittämään herjaa, mutta ei se meistä seksistisiä tee. Päinvastoin mehän kasvoimme hyvänä aikakautena kun kaikki oli naisille auki ja mahdollista maailmassa, toisin kuin meidän äideillemme. Oli e-pillerit ja seksuaalinen vallankumous oli käyty, jne...

Silloin naisena kuvitteli että feminismi tulee vaan jatkumaan ja parantamaan naisten oikeuksia. Nyt sitten tavallaan on ollut osittain aika säälittävää katsella tätä nykymenoa, jossa joillekin naisille oikeudet ja vapaudet tarkoittaa sitä että näytellään paljaita kankkuja netissä.

Onneksi edes on tullut metoo-liike ja intersektionaalinen feminismi. On hienoa kuulla nuorempien ikäluokkien naisten näkemyksiä vaikkapa seksistä. He ovat saaneet heti nuorena tietää monet asiat, joiden oppimiseen meikäläisten sukupolvelta meni vuosikymmeniä kun jokaisen piti itse kokemuksen kautta oppia, kas kun silloin ei ollut nettiä, eikä vielä edes tiedetty naisen anatomiastakaan oikein mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kouluaterialle mennessä kaikki odottivat että koko luokka on ottanut ruoan ja metallimukiin maidon seisottiin pöydän ääressä, sitten istumaan. Mutta ensin kajautettiin opettajan johdolla "Siunaa, Herra, ruokamme. Aamen." Se Aamen oikein isolla volyymillä.

Meillä sanottiin Herran sijasta Jeesus =)

Meillä taas: Kiitos Jeesus ruuasta, amen!

Vierailija kirjoitti:

Kaupungissa kävely oli helppoa kun tiesi etukäteen, ettei yksikään auto väistä tai anna tietä.

Koulussakin oikein opetettiin, että anna auton mennä ensin ennen kuin ylität tien.

Kännyköitä ei omassa nuoruudessa ollut ollenkaan minkäänlaisia, niin en niistä osaa mitään sanoa.

Hankin ensimmäisen perusnokian, kun olin 27-vuotias, 90-luvulla.

Internetissä kävin ensimmäisen kerran nettikahvilassa 32-vuotiaana. Oli ihmeellistä.

Yritä selittää jollekin nykyiselle kolmekymppiselle, että en sinun iässäsi ollut käynyt vielä kertaakaan internetissä:) Ei sellaista osaa varmaan edes ajatella, jos ei ole kokenut. Netti on nykyään niin selviö.

Hahhhaa, muistan hyvinkin kun puhuttiin jo joskus ysärillä yhden tuttavan teinipojan kanssa siitä minkälaista mun nuoruudessa oli. Nörttipojan naama meni aivan valkoiseksi ja leuka tipahti polviin kun hän yhtäkkiä tajusi karmaisevan tosiasian: "Mitä eikö sun nuoruudessa ollut tietokoneita?"

No, oli meidän koulussa yksi tietokone, jossain matikanopen hallussa ja isoissa valtion virastoissa sellaiset huoneenkokoiset laitteet. Mutta ei, todellakaan ei ollut vielä mun teini-iässä kellään nuorella omaa tietokonetta kotona. Varsinaiset kaupalliset jokamiehelle suunnatut PC:t tulivat markkinoille vasta sitten kun olin päässyt ylioppilaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Poslari

Stringit

Mä ainakin olen edelleen poslari ja käytän pinkkejä narustringejä.

- m

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin 70-80-luvuilla ompelutaitoiset ompelivat paljon itse, koska se tuli selkeästi halvemmaksi, kuin ostovaate. Itse ommeltua ei vain arvostettu niin paljon kuin kaupasta ostettua. Ainakin nuoriso halusi mieluummin kaupan merkkifarkut kuin äidin ompelemat housut.

Sitten jossain vaiheessa ei enää kannattanut ryhtyä itse ompelemaan, kankaiden hinnat kallistuivat. Myös väestön vaurastumisen myötä into ompelemiseen väheni. Samoin kenkiä ei enää viety suutarille, vaan ostettiin uudet.

Itse arvostin 80-luvulla äitini ompelutaitoja, sillä pikkukaupungista ei saanut ulkomaisten lehtien mukaista muotia kaupoista. Joten minä suunnittelin ja äiti ompeli mm. juhlavaatteita minulle. Mutta kirpparit olivat noloja ja olisi ollut aivan hirveää jos olisi joutunut pukeutumaan niihin. Tämä alkoi muuttua vasta 90-luvulla. Ehkä taustalla vaikutti myös se, että monessa perheessä oli tapana kierrättää vaatteita vanhemmilta lapsilta nuoremmille. Ja toki juppikulttuuri, oli hienoa kun oli uutta tavaraa.

Kirppareilla oli yleensä tosi huonoa tavaraa, koska ihmiset käyttivät vaatteensa loppuun.

Tästä huolimatta rikas anoppini kävi ostamassa niitä riepuja meidän lapsille, kun ajatteli, että duunariperheestä tulleelle miniälle voi antaa mitä vaan.

Itse ompelin ulkomaisista muotilehdistä ottamieni mallien mukaan itselle sekä lapsille laadukkaita vaatteita.

Juu, ne Burda-lehtien kaavat.

Tapasin keski-ikäisenä pitkästä aikaa isäni puolen sukulaisia sen jälkeen kun sekä isäni että äitini olivat kuolleet. Tätini oli säästänyt perheidemme entiseltä yhteiseltä kesämökiltä otettuja vanhoja tavaroita ja näytti minulle kylpytakkia, jonka äitini oli aikoinaan ommellut joskus lapsuudessani.

Tunnistin vaatteen heti ja muistin heti kuinka äiti oli ommellut itselleen ja minulle samasta kankaasta samanlaiset kylpytakit. Hän oli saanut jostain alennuksesta froteekangasta, jossa oli värikkäitä ympyröitä kuosina. Alennus tuli siitä että kankaassa oli värivirhe, pallojen värit olivat yleensä kirkkaat (keltainen, sininen, punainen, vihreä), mutta yhdessä kohdassa värit olivat menneet päällekkäin ja siellä täällä oli enemmänkin armeijanvihreä tumma pallo. Äiti oli sijoittanut tummat pallot kylpytakin sivuille ja kainaloon, joten vaate näytti viasta huolimatta nätiltä.

Äitini rakasti kauniita ja persoonallisia vaatteita, mutta lapsuudessani olimme melko vähävaraisia, joten ainoa tapa hankkia nättejä ja persoonallisia vaatteita oli ommella niitä itse ja kytätä alennuksia.

Olin jotenkin tosi liikuttunut kuinka tuo vanha kylpytakki oli säilynyt vaikka äidistä oli jo aika jättänyt. Ja miten paljon enemmän muistoja tuohon itse tehtyyn vaatekappaleeseen liittyi kuin jos se olisi ostettu vain kaupasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli vielä koulumaailmaan liittyvä muisto, jolle oppilaat joskus nauravat. Minua on opettanut 3.-6. luokalla ylioppilas. Hän oli koulun vararehtorin tytär, joka ei ollut päässyt opiskelemaan lukion jälkeen. Tämä tapahtui 70-80-lukujen taitteessa. Eipä nykyisin taitaisi ylioppilas päästä opettajaksi 3 vuodeksi suhteilla.

Minua opetti kasarin alussa pari kuukautta minun oma isäni. Ilman minkäänlaista koulutusta alalle. Tuurasi vakio-opea. Silloin oli vähän sellainen "kuka vaan aikuinen voi tuurata opettajaa tarvittaessa"-asenne.

Jokaisen aikuisen katsottiin siis omaavan auktoriteetti suhteessa nuoriin itsestään selvästi.

Ennen oltiin käytännöllisiä eikä kyselty papereita. Osaat hoitaa homman?, anna palaa.

Ihmisille annettiin mahdollisuus osoittaa kykynsä.

Tämä tapahtui 1970-luvun lopussa Helsingissä. Mä olin lukiossa ranskan open suosikki ja kun yo-keväänä kirjoitusten jälkeen ope joutui sairaslomalle, niin minustapa tuli ranskan ope kahteen kouluun!

Eli opetin oman kouluni lukiolaisia (siis itseäni vuotta tai kahta nuorempia koulutovereitani)  ja toisessa koulussa lukiolaisia sekä yläasteen viimeistä luokkaa sekä vielä vuotta nuorempia, joilla oli vapaaehtoinen ranskan tunti.

Melkoinen vastuu just 19 vuotta täyttäneelle.

Kissat sai kuljeskella kaikkialla vapaasti, eikä kenellekään tullut mieleen loukuttaa.

ihmiset oli normaalipainoisia lähes kaikki....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin 70-80-luvuilla ompelutaitoiset ompelivat paljon itse, koska se tuli selkeästi halvemmaksi, kuin ostovaate. Itse ommeltua ei vain arvostettu niin paljon kuin kaupasta ostettua. Ainakin nuoriso halusi mieluummin kaupan merkkifarkut kuin äidin ompelemat housut.

Sitten jossain vaiheessa ei enää kannattanut ryhtyä itse ompelemaan, kankaiden hinnat kallistuivat. Myös väestön vaurastumisen myötä into ompelemiseen väheni. Samoin kenkiä ei enää viety suutarille, vaan ostettiin uudet.

Itse arvostin 80-luvulla äitini ompelutaitoja, sillä pikkukaupungista ei saanut ulkomaisten lehtien mukaista muotia kaupoista. Joten minä suunnittelin ja äiti ompeli mm. juhlavaatteita minulle. Mutta kirpparit olivat noloja ja olisi ollut aivan hirveää jos olisi joutunut pukeutumaan niihin. Tämä alkoi muuttua vasta 90-luvulla. Ehkä taustalla vaikutti myös se, että monessa perheessä oli tapana kierrättää vaatteita vanhemmilta lapsilta nuoremmille. Ja toki juppikulttuuri, oli hienoa kun oli uutta tavaraa.

Kirppareilla oli yleensä tosi huonoa tavaraa, koska ihmiset käyttivät vaatteensa loppuun.

Tästä huolimatta rikas anoppini kävi ostamassa niitä riepuja meidän lapsille, kun ajatteli, että duunariperheestä tulleelle miniälle voi antaa mitä vaan.

Itse ompelin ulkomaisista muotilehdistä ottamieni mallien mukaan itselle sekä lapsille laadukkaita vaatteita.

Juu, ne Burda-lehtien kaavat.

Tapasin keski-ikäisenä pitkästä aikaa isäni puolen sukulaisia sen jälkeen kun sekä isäni että äitini olivat kuolleet. Tätini oli säästänyt perheidemme entiseltä yhteiseltä kesämökiltä otettuja vanhoja tavaroita ja näytti minulle kylpytakkia, jonka äitini oli aikoinaan ommellut joskus lapsuudessani.

Tunnistin vaatteen heti ja muistin heti kuinka äiti oli ommellut itselleen ja minulle samasta kankaasta samanlaiset kylpytakit. Hän oli saanut jostain alennuksesta froteekangasta, jossa oli värikkäitä ympyröitä kuosina. Alennus tuli siitä että kankaassa oli värivirhe, pallojen värit olivat yleensä kirkkaat (keltainen, sininen, punainen, vihreä), mutta yhdessä kohdassa värit olivat menneet päällekkäin ja siellä täällä oli enemmänkin armeijanvihreä tumma pallo. Äiti oli sijoittanut tummat pallot kylpytakin sivuille ja kainaloon, joten vaate näytti viasta huolimatta nätiltä.

Äitini rakasti kauniita ja persoonallisia vaatteita, mutta lapsuudessani olimme melko vähävaraisia, joten ainoa tapa hankkia nättejä ja persoonallisia vaatteita oli ommella niitä itse ja kytätä alennuksia.

Olin jotenkin tosi liikuttunut kuinka tuo vanha kylpytakki oli säilynyt vaikka äidistä oli jo aika jättänyt. Ja miten paljon enemmän muistoja tuohon itse tehtyyn vaatekappaleeseen liittyi kuin jos se olisi ostettu vain kaupasta.

Tässäkin on maailma muuttunut: nykyään vaatteiden tekeminen itse ei todellakaan ole mikään säästövinkki. Kangas maksaa, mutta hyväkuntoista valmista vaatetta saa kirpparilta aivan mitättömällä hinnalla.