Onko nykyvanhemmat jotenkin enemmän hukassa lastensa kanssa kuin ennen?

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat hukassa = eivät uskalla sanoa lapselleen ei.

Ja kun sanovat ei, ovat vielä enemmän hukassa. Oletko huomannut?

Nykyvanhemmat välittää lapsistaan paljon enemmän kuin esim. 60-luvulla syntyneiden vanhemmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se lapsikin joutuu anteeksi pyytämään, mutta ei auta.

Lapsen ei pitäisi koskaan joutua pyytämään anteeksi. 

Anteeksi ei kenenkään ole pakko pyytää eikä lapsi edes ymmärrä mitä se tarkoittaa. Ennen lasten tuli selkäsaunan jälkeen halata kurittajaansa ja pyytää anteeksi, mahtoiko anteeksipyyntö tulla lapsen sydämestä ?

Anteeksiantaminen tuo  suuren rauhan ihmiselle, siihen vain on oltava valmis jolloin se tulee koko sydämestä, todella aikuisten oikeasti sitä tarkoitat,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se lapsikin joutuu anteeksi pyytämään, mutta ei auta.

Lapsen ei pitäisi koskaan joutua pyytämään anteeksi. 

Avaatko hieman tätä ajatustasi... ?

Anteeksi pyytäminenhän on empatian osoitus, ja empatia on opittu taito, eikä siis mikään myötäsyntyinen, automaattinen kyky.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se lapsikin joutuu anteeksi pyytämään, mutta ei auta.

Lapsen ei pitäisi koskaan joutua pyytämään anteeksi. 

Avaatko hieman tätä ajatustasi... ?

Anteeksi pyytäminenhän on empatian osoitus, ja empatia on opittu taito, eikä siis mikään myötäsyntyinen, automaattinen kyky.

Tuo sana "joutua" on väärin, ei siis ole pakko mutta hyvä asia jos itse niin tuntee, lapsen tunne-elämä vain ei ole tarpeeksi kehittynyt anteeksipyytämiseen, kannattaa kuitenkin yrittää jos lapsi vaikka ymmärtäisi.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys, 0eikä vastaus ole yksinkertainen.

Eivät vanhaankaan aikaan kaikki olleet mitään hyviä vanhempia, ja tyypillistä oli vaieta pahoistakin ongelmista ja esittää ulkopuolisille hyvää perhettä. Olen kuullut iäkkäiltä ihan hirveitä juttuja "hyvistä ja normaaleista" perheistä.

Olen myös huomannut sellaisen mielenkiintoisen seikan, että voimakkaimmin nykyvanhempia usein kritisoivat ihmiset, joiden omat lapset ovat mielenterveysongelmaisia tai muulla tavoin ongelmaisia lapsuuden ja nuoruuden kokemusten vuoksi. Ehkä tämä kertoo kyseisten yksilöiden kyvyttömyydestä nähdä itsessään heikkouksia tai myöntää virheitä. Onnellisia ja tasapainoisia aikuisia kasvattaneilla ei ole samalla tavalla "agendallaan" itseään nuorempien jatkuva haukkuminen, kuten ei henkisesti tasapainoisilla yleensä olekaan tarvetta valittaa muista ja haukkua heitä koko ajan.

Toisaalta mua hämmentää, miten paljon vanhemmilta vaaditaan nykyään entisaikoihin verrattuna. Esim. minun kuusikymppiset vanhempani ja appivanhempani eivät tienneet, mitä käsite "henkinen väkivalta" tarkoittaa. Anoppikin on kehunut, ettei ole koskaan käyttänyt väkivaltaa lasten kanssa, vaikka on repinyt hiuksista, antanut luunappeja, lyönyt jne. Eiväthän tuollaiset nyt mitään väkivaltaa ole hänen mielestään. Nykyään vanhempi syyllistyy henkiseen väkivaltaan, jos hänellä menee hermo loputtomaan riehumiseen ja kamalaan käytökseen ja sen seurauksena huutaa (en puolustele huutamista kasvatuskeinona, mutta halusin tuoda esiin suhtautumiseron sukupolvien välillä). Lapsuudessani sokerimurot, vanukkaat ja vitivalkoinen leipä olivat täysin ok aamu-, väli- ja iltapalaa. Nykyään tuollaisesta ruokavaliosta tehtäisiin lasu.

Nykyvanhempi kokee usein aiheettomasti suurta syyllisyyttä ja huonommuutta vanhempana. Aiemmin taas oli enemmän sitä, että ne, joiden olisi pitänyt kokea syyllisyyttä, eivät sitä kokeneet. Mielestäni nykyään on harmillista lasten kotikasvatuksen vähättely ja se, että virikehoitoon viedään niin valtava määrän lapsia, vaikka jompikumpi vanhemmista olisi kotona. En usko, että tämä on hyväksi kenellekään pitkällä tähtäimellä. Eri asia tietysti, jos vanhemmilla on esim. terveydellisiä syitä virikehoidon tarpeelle, mutta näin ei voi olla, kun tuntuu, että on poikkeuksellista olla viemättä lasta päiväkotiin, kun on itse kotona.

Näitä samoja juttuja olen usein miettinyt.

Minunkin vanhempani ovat kuusikymppisiä ja ihmettelevät suureen ääneen nykyajan vanhempia, eli toisin sanoen minua ja miestäni.

Eivät ymmärrä juuri tätä vaatimuksien kasvua siitä, kun olivat itse vanhempia.

Mummon hoteissa olen kasvanut, vanhemmat olivat töissä, omissa menoissaan tai sitten niin väsyneitä ja stressaantuneita, että mummo jatkoi lastenhoitorupeamaansa myös iltaisin, viikonloppuna ja lomilla.

Ja silloin kun vanhempani olivat lastensa kanssa, meidän oli parasta olla näkymättömiä ja kuulumattomia, vanhemmat eivät kai kestäneet omia itsejäänkään, koska milloin mistäkin, hyvinkin pienestä tuli läimäytys, tukkapölly, revittiin vaatteista 'kartanolle' jne.

Melkoisen kadoksissa on vanhemmuus ollut 80-luvullakin.

Nyt tietenkään minä tai mieheni emme tee vanhempina mitään oikein, ja miten voimme edes olla väsyneitä, tukiverkottomat vuorotyöläiset, no onhan se kumma...

Tarvinneeko edes mainita, että omien lapsieni kanssa olen tehnyt kaiken niin eri tavalla kuin omat vanhempani tekivät.

Ehkä sekin on turha maininta, että tietenkään minun vanhempani eivät oikeasti auta missään asiassa.

Tämä nyt on vain näin, mutta samalla palaan tähän ajatukseen vaatimuksista.

Ne ovat kaikessa kovempia kuin silloin, työelämä on välillä yhtä sirkusta, työrauhaa, jossa saisi keskittyä varsinaiseen työhön ei aina ole, vaan hypätään organisaatiomuutoksesta yt-neuvottelun kautta kehityspalaveriin ja työtehtävien uudelleen organisoinnin jälkeen siirrytään toimintojen tehostamiseen.

Samalla lasten koulunkäyntiä tuetaan ja seurataan suurella intesiteetillä. Wilmaa on seurattava uskonnollisella hartaudella ja kaikkeen on reagoitava heti.

Lasten harrastuksistakin tulee helposti melkoinen työmaa, jollei osaa sanoa ei varsin tomerasti.

Ihanaa kun urheilevat ja harrastavat, olen kannustava, tuen, panostan rahallisestikin, mutta.

Kaikkea vähäistä vapaa-aikaa en jaksaisi laittaa harrastuksiin, urheiluseurat, kaikki kunnia heille, ovat joskus kuin pohjattomia kuiluja.

Ehkä tästä tuli väsyneen vanhemman valitusta, anteeksi jos menee ohi aiheen.

Omat lapseni ovat jo teinejä. Omasta mielestäni kivoja, fiksuja ja ihania. Toki testaavat rajojaan, mutta ne rajat löytyvät.

Tietävät että minä ja isänsä olemme läsnä, kuuntelemme, tuemme, neuvomme.

Asuimme ulkomailla lasten ollessa pieniä, ja olin kotiäiti.

Asuinmaassamme ei Suomen tapaisesta päivähoidosta osattu uneksiakaan.

Kotiäitinä oleminen oli silloin minun työni ja oli ihanaa saada olla omien pienten lasteni kanssa kokopäiväisesti, se aika meni niin pian.

Mutta toisten valintoja ja tilanteita on niin helppo arvostella.

- Haluaisitko nyt syödä?

- Mitä sä haluaisit syödä tänään?

- Mentäiskö kuule jo nukkumaan, kun taidat olla aika väsynyt?

- Etkö sä oikeasti nyt vielä halua lähteä kotiin? (äiti 2-vuotiaalle lapselle päiväkodissa, jossa työntekijä sammuttelee valoja, kun pk on oikeasti jo mennyt kiinni ja kaksivuotias itkee nälkää ja väsyä)

- Löitkö sä sen takia millajanikaa , kun sullakin on jano ja halusit pillimehua? Voi ei, äiti on tyhmä kun ei heti tajunnut..tässä sulle, anteeksi kun äiti ei huomannut.

Mä en kestä tällaista kuunnella. Pieni lapsi joutuu tekemään kauheasti päätöksiä ja valintoja oman hyvinvointinsa eteen jo 2-vuotiaana.. yms

Vierailija kirjoitti:

Nykyvanhemmat välittää lapsistaan paljon enemmän kuin esim. 60-luvulla syntyneiden vanhemmat.

Tästä olen samaa mieltä, 60-luvulla syntyneenä. Vaikka se auktoriteetti ja vanhemmuus ovatkin hukassa, kun kaikkea kysellään lapselta (kirjoitin tuon kommentin, jossa vanhempi kyselee haluutsä syödä yms) ja varotaan ettei lapsi pety mistään, välittäminen on kuitenkin totta. Halutaan olla hyviä, kuunnella lasta, mutta mennään siinä vähän liian pitkälle, koska pieni lapsi ei osaa itse päättää ruoka-ajoistaan ja nukkumisistaan, vaan se luo päinvastoin turvattomuuden ja epävarmuuden tunnetta, jos vanhempi ei osaa ottaa ohjia. Mutta tarkoitus on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

- Haluaisitko nyt syödä?

- Mitä sä haluaisit syödä tänään?

- Mentäiskö kuule jo nukkumaan, kun taidat olla aika väsynyt?

- Etkö sä oikeasti nyt vielä halua lähteä kotiin? (äiti 2-vuotiaalle lapselle päiväkodissa, jossa työntekijä sammuttelee valoja, kun pk on oikeasti jo mennyt kiinni ja kaksivuotias itkee nälkää ja väsyä)

- Löitkö sä sen takia millajanikaa , kun sullakin on jano ja halusit pillimehua? Voi ei, äiti on tyhmä kun ei heti tajunnut..tässä sulle, anteeksi kun äiti ei huomannut.

Mä en kestä tällaista kuunnella. Pieni lapsi joutuu tekemään kauheasti päätöksiä ja valintoja oman hyvinvointinsa eteen jo 2-vuotiaana.. yms

Ja sitten vielä ihmetellään kun lapset on levottomia, käyvät ylikierroksilla ja hakevat enemmän ja enemmän rajoja.

"- Etkö sä oikeasti nyt vielä halua lähteä kotiin? (äiti 2-vuotiaalle lapselle päiväkodissa, jossa työntekijä sammuttelee valoja, kun pk on oikeasti jo mennyt kiinni ja kaksivuotias itkee nälkää ja väsyä)"

Voiko tällaisessa tilanteessa hoitaja sanoa vanhemmalle selkokielellä: "Nyt se lapsi just kainaloon ja kotiin. Huomiseen!"

Vierailija kirjoitti:

Aiemmalla sivulla joku selitti, että lapsi oli kertonut kasvatuksestaan psykologille, joka teki lasun ja lasu sijoitti lapsen kiireellisesti. Kiirellinen sijoitus tehdään vain silloin, kun lapsi on vakavassa vaarassa. Usein esimerkiksi kun lapsi kertoo tai on vahva epäily, että vanhempi pahoinpitelee hänet kotona psykakäynnin jälkeen, täytyy hänet kiireellisesti sijoittaa. Mikään korvatillikan uhka ei ole riittävä, vaan kyseessä tulee olla hyvinvointia ja henkeä uhkaava pahoinpitely. Pelkistä kasvatuseroista johtuen lastasi ei ole voitu ottaa kiireellisesti turvaan sijoituspaikkaan, vaan jätät jotain kertomatta.  -sossu

Lapsi taisi lasketella pikkuisen luikuria, tai ammattiauttaja tulkitsi hänen kertomaansa väärin.

Vierailija kirjoitti:

"- Etkö sä oikeasti nyt vielä halua lähteä kotiin? (äiti 2-vuotiaalle lapselle päiväkodissa, jossa työntekijä sammuttelee valoja, kun pk on oikeasti jo mennyt kiinni ja kaksivuotias itkee nälkää ja väsyä)"

Voiko tällaisessa tilanteessa hoitaja sanoa vanhemmalle selkokielellä: "Nyt se lapsi just kainaloon ja kotiin. Huomiseen!"

Tietysti voi. Jotkut vaan mieluummin juoruaa selän takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa hoitajat vanhemmille, jos lapsi ikävöi!!

Usko pois. Suurin osa vanhemmista EI halua kuulla. Saattavat vaan naurahtaa ylimielisesti ja ohittavat asian nopeasti. Oikeasti moni ei halua/kestä kuulla sitä jos lapsella on ylipäänsä jotain ongelmia hoidossa. Halutaan ajatella että lapsi viihtyy siellä paremmin kuin kotona. Muuten tulee huono omatunto, kun vie 1v lasta hoitoon vanhempien lomilla tai vapaapäivinä (joka muuten nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus juuri näiden hukassa olevien vanhempien perheissä).

Kyllä se kiinnostaa, mutta lapsi itse kertoo siitä eikä asia ole uusi hoitajan siitä raportoidessa. Mitä siinä hoitajan kanssa pitäisi jäädä päivittelemään?

Hyvä kuitenkin että kertovat, ei siinä. Ja joillekin vanhemmille voi oikeasti tulla yllätyksenä.

Tämänpäivän vanhemmat ei todella osaa kasvattaa pentujaan. Niistä tulee just sit samanlaisia kuin vanhemmistaan. Ei mitään tapoja.  Katsoo noita aikuisia ja pentuja niin sama meno. Ei mitään muuta päässä kuin some ja känny koko ajan kädessä, . Sama typerä käytös näkyy hyvin kaikkialla. Liikenteessä,kuntopoluilla,laduilla yms. Ei todella tarttis tuollaiset yhtään kakaraa.  Ei mitään kunnioitusta toisia kohtaan.  Eikä missään. Erittäin harvoin näkee todella kunnolla kasvatettuja lapsia ja kokonaisuuden näkee koko perheestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa on pahastikin. Ei uskalleta aiheuttaa lapselle pettymyksiä eli käytännössä ei laiteta terveellä tavalla/ järjellä lapselle rajoja eikä sanota ei. Osa vanhemmista ei kestä sitä, että rajoja laittamalla lapselle voi tulla paha mieli ja lapsi ehkä jopa itkee. Vanhempi ei kestä omaa tunnetilaansa siinä hetkessä, kun ottaa vastaan rajoitustensa aiheuttaman lapsen pettymyksen, itkun ym.

Lasu on näitä lapsi pullollaan. Harjoitellaan normaaliin tavalliseen elämään kuuluvia pettymyksiä sitten 16- vuotiaana ensimmäistä kertaa elämässä tyyliin: aina ei voi olla tehdä vain sitä mikä on kivaa/ aina ei saa mitä haluaa/ aina ei saa asioita heti vaan joutuu odottamaan jne.

Mitä ihmettä? Tämä on hyvin hämmentävä näkemys, että lastensuojelu olisi pullollaan tällaisista taustasta tulevia lapsia. Olen työskennellyt psykologiana lasten parissa, ja ’rajojen vähyys’ voi olla ongelma, jos kyseessä on laiminlyövä koti, ja sillon ongelma on laiminlyönti ja sen myötä tulevat emotionaaliset haasteet, mutta ei, sinänsä uskomus ’turvattomuudesta joka seuraa rajojen vähyydestä’ ei todellisuudessa päde, sellaista ei arjessa näy. Tämä tuntuu yleistyvän keskustelussa, ja monesti tunnutaan uskovan, että olisi suuri joukko vanhempia, jotka eivät uskalla sanoa ei, ja tämä tuottaisi lapsen ensisijaisen kiintymyssuhdehaasteen. Voisin mielelläni sanoa nyt kaikille lempeille äideille, jotka kohtelevat lapsiaan empaattisesti, neuvottelevat missä pystyy, ottavat lapsen huomioon, ja kuuntelevat ja katsovat lasta, että hyvä, hienosti jaksatte. Lapset tarvitsevat enemmän pehmeyttä, kuulemista ja empatiaa, ja se jos mikä siellä lastensuojelussakin todellisuudessa näkyy.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"- Etkö sä oikeasti nyt vielä halua lähteä kotiin? (äiti 2-vuotiaalle lapselle päiväkodissa, jossa työntekijä sammuttelee valoja, kun pk on oikeasti jo mennyt kiinni ja kaksivuotias itkee nälkää ja väsyä)"

Voiko tällaisessa tilanteessa hoitaja sanoa vanhemmalle selkokielellä: "Nyt se lapsi just kainaloon ja kotiin. Huomiseen!"

Tietysti voi. Jotkut vaan mieluummin juoruaa selän takana.

Onko täällä aiheesta keskustelu juoruamista? Anonyymina?

Sitä paitsi, kyse ei nyt ollut päiväkodin työntekijästä vaan vanhemmuudesta.

Ja sanon nyt sitten senkin, että kyllä, pari kertaa sanoin ystävällisesti tälle äidille, että pk menee kiinni ja työaikani on päättynyt, joten x pitää nyt viedä kotiin, hänellä on varmaan jo nälkä kun välipala syötiin 3 tuntia sitten jne Kyllä, teen työni. Mutta nyt siis puhuttiin vanhempien roolista.

Ja nykyään tullaan ekaa kertaa vanhemmiksi keskimäärin kolmekymppisinä. Miksi ennen saatiin lapset aikaisemmin ja kasvatettiin kuitenkin paremmin? Ikä ja viisaus eivät sittenkään korreloi?

Vierailija kirjoitti:

"- Etkö sä oikeasti nyt vielä halua lähteä kotiin? (äiti 2-vuotiaalle lapselle päiväkodissa, jossa työntekijä sammuttelee valoja, kun pk on oikeasti jo mennyt kiinni ja kaksivuotias itkee nälkää ja väsyä)"

Voiko tällaisessa tilanteessa hoitaja sanoa vanhemmalle selkokielellä: "Nyt se lapsi just kainaloon ja kotiin. Huomiseen!"

Kyllä joutuu vanhemmille välillä selventämään asioita, sanoa esim että nyt mulla on ikävä kyllä jo kiire hakemaan omia lapsia, että voisitteko vähän kiirehtiä siinä pukemisessa, kun vanhempi aina vaan istuu siinä eteisessä ja pukee lasta, kysyy erikseen vajaa 2v:ltä laitetaanko hanskat, entä kengät, pipo..? Ja lapsi tietenkin rimpuilee vähän väliä 🤦‍♀️

Vierailija kirjoitti:

Ja nykyään tullaan ekaa kertaa vanhemmiksi keskimäärin kolmekymppisinä. Miksi ennen saatiin lapset aikaisemmin ja kasvatettiin kuitenkin paremmin? Ikä ja viisaus eivät sittenkään korreloi?

Eihän lapsia tarvitse kasvattaa, kukkia vain kasvatetaan. Lasten kanssa eletään siinä he samalla kasvavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän on vain yksi oikea vastaus : ovat hukassa ja lapsiensa "vietävissä". Tämä näkyy päivähoidossa, esikoulussa, koulussa ja kotona.

Vanhemmilta puuttuu hyvin pitkälti se napakka ote kasvatuksessa. Lapsille saa ja jopa pitää komentaa välillä hyvin tiukasti ja käskevästi. Ja silloin kuin näin komennetaan , ei samantien lepytellä ! Kuten ikäänkuin pyydetään anteeksi sitä että komensin.

Vanhemmat määräävät lapsia, ja vanhempia totellaan.

Todellakin tämä näkyy selkeästi myös ohjelmassa Supernanny Suomi.

Levottomia , rajattu kasvaneita ja uhmakkaita lapsia on yhä enemmän. Myös lastensuojelu on äärimmäisen työllistetty.

Nannyn ohjeiden jälkeen perheet voivat paljon paremmin. Joten eiköhän silloin ole ihan hyviä ohjeita?

On siellä hyviä ohjeita ja tykkään Supernannystä, mutta tuskin telkkarissa kaikkea näytetään. Toisaalta perheet saavat varmaan enemmän opetusta kuin töllössä ehtii esittää, ja toisaalta epäonnistumisia todennäköisesti leikataan pois tai hyllytetään kokonaan.