Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun lapsi ei kelpuuta isäänsä?
25.03.2021 |
Meillä on kolmevuotias lapsi, joka ei kelpuuta isäänsä. Ei suostu viettämään isänsä kanssa aikaa, ei siis itke minun perään vaan kiukkuaa isälleen siitä että isä tekee kaiken koko ajan väärin (lapsen mielestä). Jos isä tarjoaa välipalaa tai lounasta tms, niin lapsi ei suostu edes tulemaan välipalalle, tai jos minä ohjaan lapsen pöytään niin lapsi ei suostu syömään mitään. Ei suostu lähtemään isänsä kanssa ulos, kiukkuaa heti jos tajuaa että niin pitäisi tehdä ja siellä ulkona olo on pelkkää kiukkua, ei suostu kävelemään metriäkään. Esimerkkejä olisi paljon, tämä koskee oikeastaan kaikkea pientäkin tekemistä.
Mitään ikävää ei ole sinänsä koskaan sattunut mutta mies oli paljon pois lapsen ollessa pienempi (otti paljon ylimääräisiä työvuoroja kun vältteli kotonaoloa, ei tykännyt vauva-ajasta ollenkaan). Eli isä jäänyt etäiseksi ja nyt kun lapsi on vähän isompi niin isä haluaisi olla lapsen kanssa mutta siitä ei tulekaan mitään, lapsi ei halua. Varoittelin kyllä vauva-aikana että näin voi käydä jos ei ole koskaan kotona mutta eipä suostunut silloin uskomaan.
Nyt mies on alkanut puhua että perhe-elämä on kamalaa ja hän inhoaa sitä. Olen yrittänyt monin tavoin auttaa heitä viettämään aikaa yhdessä mutta ei tunnu auttavan koska lapsi ei halua, ja mies ei suostu enää yrittämäänkään koska lapsi kiukkuaa ja kuulemma mies ei sitä enää jaksa. Kun yritän puhua asiasta niin mies sanoo että on minun vika, olen kuulemma kasvattanut lapsen ”tuollaiseksi”. Itsessään ei suostu näkemään mitään syytä tilanteeseen eikä suostu vaikka neuvolaan mukaan puhumaan asiasta, sanoo että minä voin mennä yksin lapsen kanssa sinne puhumaan miten minun pitäisi kasvattaa lapsi erilailla.
Löytyisiköhän täältä vertaistukea tällaiseen tilanteeseen?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kauhee rangaistusleikki. Eiköhän olisi aika hyväksyä ja rakastaa sitä lasta
Rakkautta on myös rajojen asettaminen.
Ja sen opettaminen että rajojen ylittäminen aiheuttaa seuraamuksia.Rakkautta EI OLE huonon käytöksen sokea hyväksyminen, sellainen on silkkaa välinpitämättömyyttä.
rajojen asettamisen tulee olla johdonmukaista ja ikätasosta. tommonen 3v. mitää tajua vielä
Ei tajuakaan, tästä syystähän niitä kasvatetaan ja opetetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen ikävaiheeseen kuului myös lapsen väittämä, että kun isä vanhenee, hän muuttuu pieneksi ja sitten isoksi kasvanut poitsu menee minun kanssani naimisiin.
😳😳😳
No huhhuh... kuulostaa aika sairaalta
Kyseessä oli 3-vuotias. Freudin teoriaa oidipus kompleksista on kritisoitu, mutta kyllä meillä lapsi oli avoimen mustasukkainen äidistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siihen ikävaiheeseen kuului myös lapsen väittämä, että kun isä vanhenee, hän muuttuu pieneksi ja sitten isoksi kasvanut poitsu menee minun kanssani naimisiin.
😳😳😳
No huhhuh... kuulostaa aika sairaalta
Kuulostaa klassiselta oidipaadiselta vaiheelta, jonka suurin osa lapsista käy läpi.
Siis ilmeisesti miehellä on todella vakavia ja suuria ongelmia tunteisenkäsittelynsä ja niiden säätelyn kanssa. Hänen pitäisi selvittää miksi 3 vuotiaan lapsen käytös ja oleminen herättää hänessä niin voimakkaita reaktioita.
Itse en antaisi tuolla tavalla käyttäytyvän miehen osallistua lapsen elämään, jollei mies olisi valmis perheneuvolaan ja terapiaan. Lapsen tunne-elämä ja minäkuvahan tuossa kärsii :(
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Siskon tyttö ei voinut sietää isäänsä ihan vauvasta asti. Mies, maailman paras ja kiltti, hyvännäköinen ja rakasti tyttöään aivan alusta.Tyttö kiukuttteli ja näytti ilmeellään jo vauvana että ei kelpaa.
Ikävä täällä lukea että jättää se sika, kun ette tunne tilanteita .
Nyt tyttö aikuisena vietettyään vaikean lapsuuden , itsetuhoinen ja rasittava , rakastaa isäänsä ja toivoo että löytäisi miehen joka vastaa isäänsä kaikessa.
Miten se miehen hyvännäköisyys liittyt hänen kykyihinsä olla hyvä isä? 😄
Ystävälliset silmät ja miellyttävät kasvot. Rakastettava ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotiaalle annetaan periksi, niin ei kyllä hyvin käy teidän perheelle. Olisi parempi että kysyisit vaikka neuvolasta tätä asiaa, ja menisitte vaikka yhdessä juttelemaan johonkin missä osataan neuvoa. Tuossa ei muuten hyvin käy.
Lapsi ei ole se isoin ongelma tässä vaan mies. Mies ei suostu enää olemaan lapsen kanssa kun lapsi ei kelpuuta häntä. Ap
No niin. Asia on selvä, tiedät mitä tehdä. Mies ulos. Jatkatte lapsen kanssa kahdestaan, ja jos mies siittää vielä lisää jälkikasvua josta ei ole kiinnostunut, niin sama tilanne ei tule yllätyksenä hänellekään uudelleen.
Lapsen kannalta ikävä, että isänsä ei alunperin ymmärtänyt, että vanhemmuudessa ei ole on/off-nappulaa sen mukaan mikä itseä sattuu huvittamaan.Eli mielestäsi on 3-vuotiaan lapsen kasvulle tervettä, että osoittaa hänelle että pystyy savustamaan ulos elinpiiristään aikuisia jos ne ei ole ”kivoja” ?!?! 😳
Jepjep, näin niitä tulevaisuuden narsisteja koulitaan...
Ei ole tervettä, että aikuinen ei kestä 3-vuotiaan kiukuttelua. Häipyy vielä paikalta nyrpeänä, kun ei kelpaa. 🙄
Etenkin kun itse on hyljeksinyt lasta. Lapsi ei ole mikään esine.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kauhee rangaistusleikki. Eiköhän olisi aika hyväksyä ja rakastaa sitä lasta
Rakkautta on myös rajojen asettaminen.
Ja sen opettaminen että rajojen ylittäminen aiheuttaa seuraamuksia.Rakkautta EI OLE huonon käytöksen sokea hyväksyminen, sellainen on silkkaa välinpitämättömyyttä.
rajojen asettamisen tulee olla johdonmukaista ja ikätasosta. tommonen 3v. mitää tajua vielä
Ei tajuakaan, tästä syystähän niitä kasvatetaan ja opetetaan.
kasvatetaan ja opetetaan i k ä t a s o i s e s t i positiivisuuden kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen täytyy aikuistua ja ryhdistäytyä. Keksiä aluksi, mikä olisi vain heidän juttu, ei äidin. Se voi lähteä siitä.
Tommonen 3v lapsi mitään muuta halua ku, että sitä rakastetaan pyyteettömästi. Sehän on ihan teidän varassa pikkunen. Se halua mitään muuta kuin rakastavan katseen vanhemmiltaan, molemmilta vanhemmilta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nanana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotiaalle annetaan periksi, niin ei kyllä hyvin käy teidän perheelle. Olisi parempi että kysyisit vaikka neuvolasta tätä asiaa, ja menisitte vaikka yhdessä juttelemaan johonkin missä osataan neuvoa. Tuossa ei muuten hyvin käy.
Lapsi ei ole se isoin ongelma tässä vaan mies. Mies ei suostu enää olemaan lapsen kanssa kun lapsi ei kelpuuta häntä. Ap
No niin. Asia on selvä, tiedät mitä tehdä. Mies ulos. Jatkatte lapsen kanssa kahdestaan, ja jos mies siittää vielä lisää jälkikasvua josta ei ole kiinnostunut, niin sama tilanne ei tule yllätyksenä hänellekään uudelleen.
Lapsen kannalta ikävä, että isänsä ei alunperin ymmärtänyt, että vanhemmuudessa ei ole on/off-nappulaa sen mukaan mikä itseä sattuu huvittamaan.Eli mielestäsi on 3-vuotiaan lapsen kasvulle tervettä, että osoittaa hänelle että pystyy savustamaan ulos elinpiiristään aikuisia jos ne ei ole ”kivoja” ?!?! 😳
Jepjep, näin niitä tulevaisuuden narsisteja koulitaan...
Ihan mielenkiintoinen näkökulma. Mutta onko nyt kyse vain siitä, että mies ei ole lasta kohtaan kiva? Minä sain mielikuvan, että mies ei kestä lapsen tunteita eikä pysty olemaan lapsen kanssa kunnon kontaktissa.
Luepa AP:n avaus uudestaan.
Siitähän näkyy ihan selvästi että se on nimenomaan perheen 3v joka on isäänsä kohtaan ikävä, silloinkin kun isä tekee asioita tämän lapsen hyväksi.Kyseessä on kolmevuotias pikkulapsi. Oletko sinä koskaan edes nähnyt kolmevuotiasta?
Niinpä! Ap kuvaa avauksessa 3-vuotiasta, joka käy läpi uhmaikää ja äidistä irtautumisen vaihetta. Nämä ovat ihan normaaleja lapsen kehitysvaiheita. Lisäksi lapsella on oma temprementtinsa, ja se on kohtalaisen pysyvä piirre. Ongelma ei ole lapsessa vaan siinä, että isä ei kestä lapsen normaaleja kasvukipuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nanana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotiaalle annetaan periksi, niin ei kyllä hyvin käy teidän perheelle. Olisi parempi että kysyisit vaikka neuvolasta tätä asiaa, ja menisitte vaikka yhdessä juttelemaan johonkin missä osataan neuvoa. Tuossa ei muuten hyvin käy.
Lapsi ei ole se isoin ongelma tässä vaan mies. Mies ei suostu enää olemaan lapsen kanssa kun lapsi ei kelpuuta häntä. Ap
No niin. Asia on selvä, tiedät mitä tehdä. Mies ulos. Jatkatte lapsen kanssa kahdestaan, ja jos mies siittää vielä lisää jälkikasvua josta ei ole kiinnostunut, niin sama tilanne ei tule yllätyksenä hänellekään uudelleen.
Lapsen kannalta ikävä, että isänsä ei alunperin ymmärtänyt, että vanhemmuudessa ei ole on/off-nappulaa sen mukaan mikä itseä sattuu huvittamaan.Eli mielestäsi on 3-vuotiaan lapsen kasvulle tervettä, että osoittaa hänelle että pystyy savustamaan ulos elinpiiristään aikuisia jos ne ei ole ”kivoja” ?!?! 😳
Jepjep, näin niitä tulevaisuuden narsisteja koulitaan...
Ihan mielenkiintoinen näkökulma. Mutta onko nyt kyse vain siitä, että mies ei ole lasta kohtaan kiva? Minä sain mielikuvan, että mies ei kestä lapsen tunteita eikä pysty olemaan lapsen kanssa kunnon kontaktissa.
Luepa AP:n avaus uudestaan.
Siitähän näkyy ihan selvästi että se on nimenomaan perheen 3v joka on isäänsä kohtaan ikävä, silloinkin kun isä tekee asioita tämän lapsen hyväksi.Kyseessä on kolmevuotias pikkulapsi. Oletko sinä koskaan edes nähnyt kolmevuotiasta?
Niinpä! Ap kuvaa avauksessa 3-vuotiasta, joka käy läpi uhmaikää ja äidistä irtautumisen vaihetta. Nämä ovat ihan normaaleja lapsen kehitysvaiheita. Lisäksi lapsella on oma temprementtinsa, ja se on kohtalaisen pysyvä piirre. Ongelma ei ole lapsessa vaan siinä, että isä ei kestä lapsen normaaleja kasvukipuja.
Kyllä, minusta on aika sairasta syyttää normaalia kolmevuotiasta siitä, ettei isä kestä lapsen normaaleja tunteenpurkauksia. Tottakai lasta pitää kasvattaa ja asettaa rajoja, mutta kyseessä on pieni lapsi jolla on oma tahto ja omat tunteet! Lapsen oman tahdon kehitystä ja tunnetaitoja pitää tukea eikä lannistaa rankaisemalla normaalista käytöksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertomus oli normaali siihen asti kun kerroit että mieskin alkaa kyllästymään. Kyllä aikuisen on kestettävä pikkuisen kiukku, joka todennäköisesti on ohimenevää. Nyt kerrot miehelle että vaihe on ohimenevä ja hänen täytyy aikuisena jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotiaalle annetaan periksi, niin ei kyllä hyvin käy teidän perheelle. Olisi parempi että kysyisit vaikka neuvolasta tätä asiaa, ja menisitte vaikka yhdessä juttelemaan johonkin missä osataan neuvoa. Tuossa ei muuten hyvin käy.
Lapsi ei ole se isoin ongelma tässä vaan mies. Mies ei suostu enää olemaan lapsen kanssa kun lapsi ei kelpuuta häntä. Ap
No niin. Asia on selvä, tiedät mitä tehdä. Mies ulos. Jatkatte lapsen kanssa kahdestaan, ja jos mies siittää vielä lisää jälkikasvua josta ei ole kiinnostunut, niin sama tilanne ei tule yllätyksenä hänellekään uudelleen.
Lapsen kannalta ikävä, että isänsä ei alunperin ymmärtänyt, että vanhemmuudessa ei ole on/off-nappulaa sen mukaan mikä itseä sattuu huvittamaan.Eli mielestäsi on 3-vuotiaan lapsen kasvulle tervettä, että osoittaa hänelle että pystyy savustamaan ulos elinpiiristään aikuisia jos ne ei ole ”kivoja” ?!?! 😳
Jepjep, näin niitä tulevaisuuden narsisteja koulitaan...
Ei kolmevuotias osaa "savustaa ulos" ketään. Ei hän pysty ymmärtämään semmoista syy-seuraussuhdetta. Hän ei kiukuttele tahallaan tai ilkeyttään, vaan siksi että hänen tunnetaitonsa ja itsesäätelykykynsä eivät ole vielä kehittyneet.
Tuommoinen kova linja, jossa lasta rankaistaan epäkunnioittavasta käytöksestä sopii ehkä mieltään osoittavalle 13-vuotiaalle, mutta silloinkin pitää olla hyvin varovainen ettei se käänny itseään vastaan ja saa lasta vihaamaan molempia vanhempiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli sama ensimmäisen lapsen kanssa. Se meni kyllä sitten ohi, syntyi toinenkin lapsi. Mies ei ottanutkaan vastuuta ekasta ja minä olin väärin hoitanut ja kasvattanut lasta. Tein silti vielä toisenkin. No, sittemmin erottiin. Minkä olisi voinut arvata heti tuon ekan lapsen jälkeen.
Pieniä aikoja jätät isän ja lapsen keskenään ja pikku hiljaa pidennät aikaa. Jos ei mies kokoa itseään ja homma ei ala toimia, erohan siitä tulee. Sitten saa mies ainakin olla isä niin ettei tarvi syyttää muita.
Meillä menee nykyään ok ja isän ja lasten välit paranee kun lapset isompia eikä eroahdistusta äitiin ja isän vieroksumista enää isompana ole. Tuosta voi selvitä ilman eroakin mutta noin lapsellisella miehellä voi kyllä olla muitakin kestämättömiä piirteitä. Ennemmin kaksi kotia joista toinen ainakin terve ilmapiiriltään. Lapsetkin oppii ettei kaikenlaista pskaa tarvi sietää, isompana ainakin ymmärtävät sen. Jos hiljaa hyväksyy henkisen väkivallan, lapsi tulee tekemään sen melko varmasti perässä koska pitää sitä normaalina, altistuu hyväksikäytölle.
Vierailija kirjoitti:
Tommonen 3v lapsi mitään muuta halua ku, että sitä rakastetaan pyyteettömästi. Sehän on ihan teidän varassa pikkunen. Se halua mitään muuta kuin rakastavan katseen vanhemmiltaan, molemmilta vanhemmilta
Otan tämän kommentin nyt malliesimerkiksi äärimmäisen vahingollisesta, lasta
yli-idealisoivasta kasvatusmallista ja asenteesta.
Mikäli lapsi nähdään täydellisen viattomana ja virheettömänä, ei kasvatuksessa ole mitään edellytyksiä onnistua.
Mikäli lähtökohdaksi asettaa raa-an faktan, eli siis sen että jokainen lapsi on syntyjään narsisti, ollaan jo oikealla polulla.
Ehdottomasti tärkein tehtävä kasvatuksessa on korostaa ja ruokkia positiivisia käyttäytymismalleja, ja määrätietoisesti tukahduttaa narsistiset käyttäytymismallit.
Haastavan tehtävästä tekee juuri se, että narsistiset käyttäytymismallit ovat pienellä lapsella usein huomattavan dominoivia, ja ne istuvat sitkeässä, vaatien siis verrattain
”kovia otteita” sammuakseen.
Kuten joku täällä jo totesikin, lapsien luontainen temperamentti on yksilöllinen, tästä syystä mitään yhtä yleispätevää reseptiä ei ole.
Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin sanoa, että ”kapinat” kannattaa ja pitää kukistaa.
Mikäli lasta palkitaan (suorasti tai epäsuorasti) huonosta, ilkeästä ja epäkunnioittavasta käytöksestä, on selvää että lapsi omaksuu tällaisen käytöksen hyväksyttäväksi, ja alkaa melko pian ilmentää tätä myös laajemmin elinympäristössään, ensin sisaruksiinsa jos sellaisia on, ja myöhemmin kodin ulkopuolella. (esim. Päiväkodissa)
On kokemusta, että jotkut miehet ei osaa eikä halua olla pienten lasten kanssa. Suhde syntyy sitten täysi-ikäisenä heille. Sen takia ei tarvitse pysyä naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tommonen 3v lapsi mitään muuta halua ku, että sitä rakastetaan pyyteettömästi. Sehän on ihan teidän varassa pikkunen. Se halua mitään muuta kuin rakastavan katseen vanhemmiltaan, molemmilta vanhemmilta
Otan tämän kommentin nyt malliesimerkiksi äärimmäisen vahingollisesta, lasta
yli-idealisoivasta kasvatusmallista ja asenteesta.Mikäli lapsi nähdään täydellisen viattomana ja virheettömänä, ei kasvatuksessa ole mitään edellytyksiä onnistua.
Mikäli lähtökohdaksi asettaa raa-an faktan, eli siis sen että jokainen lapsi on syntyjään narsisti, ollaan jo oikealla polulla.
Ehdottomasti tärkein tehtävä kasvatuksessa on korostaa ja ruokkia positiivisia käyttäytymismalleja, ja määrätietoisesti tukahduttaa narsistiset käyttäytymismallit.
Haastavan tehtävästä tekee juuri se, että narsistiset käyttäytymismallit ovat pienellä lapsella usein huomattavan dominoivia, ja ne istuvat sitkeässä, vaatien siis verrattain
”kovia otteita” sammuakseen.Kuten joku täällä jo totesikin, lapsien luontainen temperamentti on yksilöllinen, tästä syystä mitään yhtä yleispätevää reseptiä ei ole.
Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin sanoa, että ”kapinat” kannattaa ja pitää kukistaa.
Mikäli lasta palkitaan (suorasti tai epäsuorasti) huonosta, ilkeästä ja epäkunnioittavasta käytöksestä, on selvää että lapsi omaksuu tällaisen käytöksen hyväksyttäväksi, ja alkaa melko pian ilmentää tätä myös laajemmin elinympäristössään, ensin sisaruksiinsa jos sellaisia on, ja myöhemmin kodin ulkopuolella. (esim. Päiväkodissa)
Mitä ihmettä juuri luin? Jokainen lapsi muka syntyjään persoonallisuushäiriöinen?? Tämä kuulosta hyvältä lähtökohdalta vanhemman ja lapsen välisen suhteen rakentamiselle.
Olen samaa mieltä, että lasta tulee ohjata hyvään käytökseen. Mutta se ei vaadi mitään tuollaisia oletuksia lapsen synnynnäisestä "pahuudesta".
Jotenkin tuosta kommentista tuli mieleen taannoinen ketju, jossa oli nk. OCD-jankkaaja. Hrr..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tommonen 3v lapsi mitään muuta halua ku, että sitä rakastetaan pyyteettömästi. Sehän on ihan teidän varassa pikkunen. Se halua mitään muuta kuin rakastavan katseen vanhemmiltaan, molemmilta vanhemmilta
Otan tämän kommentin nyt malliesimerkiksi äärimmäisen vahingollisesta, lasta
yli-idealisoivasta kasvatusmallista ja asenteesta.Mikäli lapsi nähdään täydellisen viattomana ja virheettömänä, ei kasvatuksessa ole mitään edellytyksiä onnistua.
Mikäli lähtökohdaksi asettaa raa-an faktan, eli siis sen että jokainen lapsi on syntyjään narsisti, ollaan jo oikealla polulla.
Ehdottomasti tärkein tehtävä kasvatuksessa on korostaa ja ruokkia positiivisia käyttäytymismalleja, ja määrätietoisesti tukahduttaa narsistiset käyttäytymismallit.
Haastavan tehtävästä tekee juuri se, että narsistiset käyttäytymismallit ovat pienellä lapsella usein huomattavan dominoivia, ja ne istuvat sitkeässä, vaatien siis verrattain
”kovia otteita” sammuakseen.Kuten joku täällä jo totesikin, lapsien luontainen temperamentti on yksilöllinen, tästä syystä mitään yhtä yleispätevää reseptiä ei ole.
Nyrkkisääntönä voidaan kuitenkin sanoa, että ”kapinat” kannattaa ja pitää kukistaa.
Mikäli lasta palkitaan (suorasti tai epäsuorasti) huonosta, ilkeästä ja epäkunnioittavasta käytöksestä, on selvää että lapsi omaksuu tällaisen käytöksen hyväksyttäväksi, ja alkaa melko pian ilmentää tätä myös laajemmin elinympäristössään, ensin sisaruksiinsa jos sellaisia on, ja myöhemmin kodin ulkopuolella. (esim. Päiväkodissa)
Mitä ihmettä juuri luin? Jokainen lapsi muka syntyjään persoonallisuushäiriöinen?? Tämä kuulosta hyvältä lähtökohdalta vanhemman ja lapsen välisen suhteen rakentamiselle.
Olen samaa mieltä, että lasta tulee ohjata hyvään käytökseen. Mutta se ei vaadi mitään tuollaisia oletuksia lapsen synnynnäisestä "pahuudesta".
Jotenkin tuosta kommentista tuli mieleen taannoinen ketju, jossa oli nk. OCD-jankkaaja. Hrr..
Oho, siis EI kuulosta. Jäi tuo pieni tärkeä sana pois edellisestä.
-sama
Vierailija kirjoitti:
Tuommoinen kova linja, jossa lasta rankaistaan epäkunnioittavasta käytöksestä sopii ehkä mieltään osoittavalle 13-vuotiaalle, mutta silloinkin pitää olla hyvin varovainen ettei se käänny itseään vastaan ja saa lasta vihaamaan molempia vanhempiaan.
Tämä mitä kutsut ns. ”Kovaksi linjaksi” sopii murrosikäiselle vain sillä edellytyksellä että sitä on sovellettu jo uhmaiässä.
Mikäli lapsi on saanut elää lapsuutensa kuin sika pellossa, ei murrosiässä ole enää mitään tehtävissä... :-/
Kyseessä on kolmevuotias pikkulapsi. Oletko sinä koskaan edes nähnyt kolmevuotiasta?