Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun lapsi ei kelpuuta isäänsä?
25.03.2021 |
Meillä on kolmevuotias lapsi, joka ei kelpuuta isäänsä. Ei suostu viettämään isänsä kanssa aikaa, ei siis itke minun perään vaan kiukkuaa isälleen siitä että isä tekee kaiken koko ajan väärin (lapsen mielestä). Jos isä tarjoaa välipalaa tai lounasta tms, niin lapsi ei suostu edes tulemaan välipalalle, tai jos minä ohjaan lapsen pöytään niin lapsi ei suostu syömään mitään. Ei suostu lähtemään isänsä kanssa ulos, kiukkuaa heti jos tajuaa että niin pitäisi tehdä ja siellä ulkona olo on pelkkää kiukkua, ei suostu kävelemään metriäkään. Esimerkkejä olisi paljon, tämä koskee oikeastaan kaikkea pientäkin tekemistä.
Mitään ikävää ei ole sinänsä koskaan sattunut mutta mies oli paljon pois lapsen ollessa pienempi (otti paljon ylimääräisiä työvuoroja kun vältteli kotonaoloa, ei tykännyt vauva-ajasta ollenkaan). Eli isä jäänyt etäiseksi ja nyt kun lapsi on vähän isompi niin isä haluaisi olla lapsen kanssa mutta siitä ei tulekaan mitään, lapsi ei halua. Varoittelin kyllä vauva-aikana että näin voi käydä jos ei ole koskaan kotona mutta eipä suostunut silloin uskomaan.
Nyt mies on alkanut puhua että perhe-elämä on kamalaa ja hän inhoaa sitä. Olen yrittänyt monin tavoin auttaa heitä viettämään aikaa yhdessä mutta ei tunnu auttavan koska lapsi ei halua, ja mies ei suostu enää yrittämäänkään koska lapsi kiukkuaa ja kuulemma mies ei sitä enää jaksa. Kun yritän puhua asiasta niin mies sanoo että on minun vika, olen kuulemma kasvattanut lapsen ”tuollaiseksi”. Itsessään ei suostu näkemään mitään syytä tilanteeseen eikä suostu vaikka neuvolaan mukaan puhumaan asiasta, sanoo että minä voin mennä yksin lapsen kanssa sinne puhumaan miten minun pitäisi kasvattaa lapsi erilailla.
Löytyisiköhän täältä vertaistukea tällaiseen tilanteeseen?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyttekö viettämään mukavasti aikaa yhdessä perheenä? Näin sekä lapsi että mies saisivat toisistaan hyviä kokemuksia. Tämä voisi olla ensimmäinen käytännön askel. Tarkoittaa siis sitä, että isä on kuitenkin aktiivisesti mukana tilanteessa eikä mikään passiivinen sivustaseuraaja, kun äiti ja lapsi leikkivät keskenään.
Mies jättäytyy passiiviseksi sivusta seuraajaksi. Hän ei hae lapseen kontaktia ja kun lapsi hakee häneen niin hän keksii äkkiä jotain ihan muuta esim että pakko soittaa joku puhelu tai mentävä äkkiä vessaan kun on kova hätä tms. Ap
Voi ei, kuulostaa aika pahalta. Yrittääkö mies koskaan olla jotenkin positiivisella tavalla lapsen kanssa? Jos ei yritä, niin ei tosiaan ole ihme, jos lapsi ei halua jäädä kahden hänen seuraansa.
Miten mies ottaa kontaktia lapseen, miten puhuu lapselle? Toivottaako aamulla hyvää huomenta ja illalla hyvää yötä, jutteleeko lapselle ruokapöydässä tms?
Ihan lyhyitä hetkiä ottaa lapseen iloisesti ja positiivisesti ja juttelee esim. ruokapöydässä, mutta jos on pidempään (yli 10 min) lapsen seurassa niin alkaa vaikuttaa ahdistuneelta, stressaantuneelta, pettyneeltä ja rasittuneelta ja vetäytyy kontaktista. Mies syö oman ruokansa todella nopeasti että pääsee pikaisesti pois pöydästä. Jos lapsi kiukuttelee niin mies alkaa itse kiukuttelemaan. Ap
Ei vaikuta että mies edelleenkään haluaa olla lapsen kanssa.
Verhoaa sen nyt siihen, että "lapsi ei halua olla hänen kanssa" mutta tuo on vain sinun gaslightaamista. Käytöksestä näkee, ettei edelleenkään pidä lapsiperhe-elämästä
Näitä miehiä on. Sinun on turha luulla, että jotenkin muutat hänet. Syyn vierittäminen lapsen syyksi on pahinta mitä voit lapselle tehdä. Ei ole kolmevuotiaan lapsen syy, ettei miehestä ole isäksi.Paras olisi, ettet pakota miestä elämään lapsiperhe-elämää, eli paras olisi erota hänestä. Joko erilleen asumaan, tai ihan avioero. Tuollainen jatkuva torjuminen ei sekään ole lapselle hyväksi.
Mieshän voi olla vaikka Asperger-tyyppinen, näistä olen kuullut. Eli ei kestä lapsiperhe-elämää, kaikkine meluineen ja vaatimuksineen. Aspergeria ei paranneta. Ja on kamalia lapsuustarinoita siitä, millaista on ollut elää perheessä diagnosoimattoman aspergervanhemman lapsena.
Mies kuitenkin haluaa olla hyvä isä, tai näin hän sius sanoo. Ja huolehtiikin siitä että lapsella on ulkoiset puitteet kunnossa, ei koskaan ota alkoholia jos lapsi on hereillä ja muutenkin vain harvoin yhden saunakaljan, ostelee lapselle usein leluja jne. Mutta tuntuu pettyvän siihen että leluilla ei voi ”ostaa” lasta joka ei kiukuttelisi. Eikä hän siis halua erota vaan hän halusi perheen ja haluaa olla perhe. Tuntuu vain että hänelle kelpaisi vain aina iloinen ja aina hiljainen perhe (mikä kamalinta niin minäkin olen aika äänekäs välillä ja sekös miestä ärsyttää). Ap
Sitten vaan pistät miehen eteen jonkun kasvatusoppaan, jossa kerrotaan lapsen kehitysvaiheista. Että jos haluaa olla hyvä isä, pitää ymmärtää millaisia lapset ovat ja mitä voi minkäkin ikäiseltä odottaa. Ja että jos aikoo lapseen saada suhteen aikaan, pitää ihan itse tehdä asioita sen eteen. Perheterapia todellakin tekisi teille hyvää, mene vaikka yksin jos mies ei suostu mukaan. Saat tukea omaan vanhemmuuteesi, jos joudut hoitamaan sen yksin miehen kyvyttömyyden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nanana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis ongelma ei ole otsikon mukainen "lapsi ei kelpuuta isää" vaan päinvastoin isä ei suostu olemaan lapsen kanssa. Ensimmäinen on normaalia tuon ikäisen käytöstä, jälkimmäinen on isompi ongelma jolle et voi tehdä mitään jos aikuinen ihminen ei vaan suostu. Meilläkin saman ikäisellä on kova "äitivaihe" vaikka isä on aina ollut paljon lapsen kanssa. Ei kelpaa edes isin antama haarukka. Mutta sitten kun olen poissa niin mitään ongelmaa ei ole ja isi kelpaa ihan hienosti. Ja isin perään itketään jos se on pois kotoa.
Ainoa keino hoitaa ongelmaa on se, että isä olisi mahdollisimman paljon lapsen kanssa, mutta jos isä ei suostu niin eipä siinä paljon ole tehtävissä.
Itse näkisin juurisyynä ja ongelman ytimenä kyllä tuon lapsen käytöksen.
On ihan normaali kasvuvaihe haastaa ja kapinoida auktoriteetteja, mutta on äärimmäisen tärkeää että aikuiset reagoi tähän oikein.
AP:n lapsen olisi nyt tärkeää oppia ihan käytännössä vanha viisaus:
”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”
Parhaiten tämä onnistuu siten, että aina kun lapsi käyttäytyy epäkunnioittavasti ja huonosti isäänsä kohtaan, siitä seuraa joku rangaistus.
Ja vielä siten, että lapsi näkee että aikuiset vetävät yhtä köyttä!Hyväksi havaittu ja tehokas keino on seuraava:
Lapsen käyttäytyessä huonosti, aikuiset käynnistävät välittömästi keskustelun keskenään millainen rangaistus tästä pitäisi langettaa.
Keskustelu käydään lapsen kuullen, mutta lasta ei huomioda mitenkään tämän keskustelun aikana.
Ensin isä ehdottaa jotakin, esimerkiksi viikon karkkilakkoa.
AP toteaa tähän että hänen mielestään viikko ei riitä, vaan tarvitaan vähintään 3 viikkoa.
Tämän jälkeen mies on sitä mieltä, että 3 viikkoa on liikaa, 2 viikkoa.Tämän jälkeen tämä neuvottelun lopputulos ilmoitetaan lapselle yksissä tuumin.
Lapsi on kolmevuotias ja käyttäytyy kuten normaalit sen ikäiset. Sinä olet sitä mieltä, että lapsen, ihan pienen vielä, pitää muuttua ja käyttäytyä aikuisenmmin kuin oma isänsä, kun isä ei siihen pysty?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyttekö viettämään mukavasti aikaa yhdessä perheenä? Näin sekä lapsi että mies saisivat toisistaan hyviä kokemuksia. Tämä voisi olla ensimmäinen käytännön askel. Tarkoittaa siis sitä, että isä on kuitenkin aktiivisesti mukana tilanteessa eikä mikään passiivinen sivustaseuraaja, kun äiti ja lapsi leikkivät keskenään.
Mies jättäytyy passiiviseksi sivusta seuraajaksi. Hän ei hae lapseen kontaktia ja kun lapsi hakee häneen niin hän keksii äkkiä jotain ihan muuta esim että pakko soittaa joku puhelu tai mentävä äkkiä vessaan kun on kova hätä tms. Ap
Voi ei, kuulostaa aika pahalta. Yrittääkö mies koskaan olla jotenkin positiivisella tavalla lapsen kanssa? Jos ei yritä, niin ei tosiaan ole ihme, jos lapsi ei halua jäädä kahden hänen seuraansa.
Miten mies ottaa kontaktia lapseen, miten puhuu lapselle? Toivottaako aamulla hyvää huomenta ja illalla hyvää yötä, jutteleeko lapselle ruokapöydässä tms?
Ihan lyhyitä hetkiä ottaa lapseen iloisesti ja positiivisesti ja juttelee esim. ruokapöydässä, mutta jos on pidempään (yli 10 min) lapsen seurassa niin alkaa vaikuttaa ahdistuneelta, stressaantuneelta, pettyneeltä ja rasittuneelta ja vetäytyy kontaktista. Mies syö oman ruokansa todella nopeasti että pääsee pikaisesti pois pöydästä. Jos lapsi kiukuttelee niin mies alkaa itse kiukuttelemaan. Ap
Ei vaikuta että mies edelleenkään haluaa olla lapsen kanssa.
Verhoaa sen nyt siihen, että "lapsi ei halua olla hänen kanssa" mutta tuo on vain sinun gaslightaamista. Käytöksestä näkee, ettei edelleenkään pidä lapsiperhe-elämästä
Näitä miehiä on. Sinun on turha luulla, että jotenkin muutat hänet. Syyn vierittäminen lapsen syyksi on pahinta mitä voit lapselle tehdä. Ei ole kolmevuotiaan lapsen syy, ettei miehestä ole isäksi.Paras olisi, ettet pakota miestä elämään lapsiperhe-elämää, eli paras olisi erota hänestä. Joko erilleen asumaan, tai ihan avioero. Tuollainen jatkuva torjuminen ei sekään ole lapselle hyväksi.
Mieshän voi olla vaikka Asperger-tyyppinen, näistä olen kuullut. Eli ei kestä lapsiperhe-elämää, kaikkine meluineen ja vaatimuksineen. Aspergeria ei paranneta. Ja on kamalia lapsuustarinoita siitä, millaista on ollut elää perheessä diagnosoimattoman aspergervanhemman lapsena.
Mies kuitenkin haluaa olla hyvä isä, tai näin hän sius sanoo. Ja huolehtiikin siitä että lapsella on ulkoiset puitteet kunnossa, ei koskaan ota alkoholia jos lapsi on hereillä ja muutenkin vain harvoin yhden saunakaljan, ostelee lapselle usein leluja jne. Mutta tuntuu pettyvän siihen että leluilla ei voi ”ostaa” lasta joka ei kiukuttelisi. Eikä hän siis halua erota vaan hän halusi perheen ja haluaa olla perhe. Tuntuu vain että hänelle kelpaisi vain aina iloinen ja aina hiljainen perhe (mikä kamalinta niin minäkin olen aika äänekäs välillä ja sekös miestä ärsyttää). Ap
Kukaan ihminen ei ole aina iloinen ja/tai hiljainen. Varsinkaan lapset. Ja mikään ihmissuhde ei ole pelkkää auvoa. Joskus tarvitaan vaivannäköä ja navigoimista vaikeissa tilanteissa, jos ihmissuhdetta haluaa pitää yllä. Luulisi miehenkin tietävän tämän? Mitä hän siis oikein pelleilee, kun hänellä on noin epärealistisia odotuksia/vaatimuksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotiaalle annetaan periksi, niin ei kyllä hyvin käy teidän perheelle. Olisi parempi että kysyisit vaikka neuvolasta tätä asiaa, ja menisitte vaikka yhdessä juttelemaan johonkin missä osataan neuvoa. Tuossa ei muuten hyvin käy.
Lapsi ei ole se isoin ongelma tässä vaan mies. Mies ei suostu enää olemaan lapsen kanssa kun lapsi ei kelpuuta häntä. Ap
No niin. Asia on selvä, tiedät mitä tehdä. Mies ulos. Jatkatte lapsen kanssa kahdestaan, ja jos mies siittää vielä lisää jälkikasvua josta ei ole kiinnostunut, niin sama tilanne ei tule yllätyksenä hänellekään uudelleen.
Lapsen kannalta ikävä, että isänsä ei alunperin ymmärtänyt, että vanhemmuudessa ei ole on/off-nappulaa sen mukaan mikä itseä sattuu huvittamaan.
Eli mielestäsi on 3-vuotiaan lapsen kasvulle tervettä, että osoittaa hänelle että pystyy savustamaan ulos elinpiiristään aikuisia jos ne ei ole ”kivoja” ?!?! 😳
Jepjep, näin niitä tulevaisuuden narsisteja koulitaan...
Vierailija kirjoitti:
Nanana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis ongelma ei ole otsikon mukainen "lapsi ei kelpuuta isää" vaan päinvastoin isä ei suostu olemaan lapsen kanssa. Ensimmäinen on normaalia tuon ikäisen käytöstä, jälkimmäinen on isompi ongelma jolle et voi tehdä mitään jos aikuinen ihminen ei vaan suostu. Meilläkin saman ikäisellä on kova "äitivaihe" vaikka isä on aina ollut paljon lapsen kanssa. Ei kelpaa edes isin antama haarukka. Mutta sitten kun olen poissa niin mitään ongelmaa ei ole ja isi kelpaa ihan hienosti. Ja isin perään itketään jos se on pois kotoa.
Ainoa keino hoitaa ongelmaa on se, että isä olisi mahdollisimman paljon lapsen kanssa, mutta jos isä ei suostu niin eipä siinä paljon ole tehtävissä.
Itse näkisin juurisyynä ja ongelman ytimenä kyllä tuon lapsen käytöksen.
On ihan normaali kasvuvaihe haastaa ja kapinoida auktoriteetteja, mutta on äärimmäisen tärkeää että aikuiset reagoi tähän oikein.
AP:n lapsen olisi nyt tärkeää oppia ihan käytännössä vanha viisaus:
”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”
Parhaiten tämä onnistuu siten, että aina kun lapsi käyttäytyy epäkunnioittavasti ja huonosti isäänsä kohtaan, siitä seuraa joku rangaistus.
Ja vielä siten, että lapsi näkee että aikuiset vetävät yhtä köyttä!Hyväksi havaittu ja tehokas keino on seuraava:
Lapsen käyttäytyessä huonosti, aikuiset käynnistävät välittömästi keskustelun keskenään millainen rangaistus tästä pitäisi langettaa.
Keskustelu käydään lapsen kuullen, mutta lasta ei huomioda mitenkään tämän keskustelun aikana.
Ensin isä ehdottaa jotakin, esimerkiksi viikon karkkilakkoa.
AP toteaa tähän että hänen mielestään viikko ei riitä, vaan tarvitaan vähintään 3 viikkoa.
Tämän jälkeen mies on sitä mieltä, että 3 viikkoa on liikaa, 2 viikkoa.Tämän jälkeen tämä neuvottelun lopputulos ilmoitetaan lapselle yksissä tuumin.
Lapsi on kolmevuotias ja käyttäytyy kuten normaalit sen ikäiset. Sinä olet sitä mieltä, että lapsen, ihan pienen vielä, pitää muuttua ja käyttäytyä aikuisenmmin kuin oma isänsä, kun isä ei siihen pysty?
Kyllä, normaali kasvuvaihe, siitä ollaan samaa mieltä.
Ja kyllä, lapsen pitää muuttua, se on sitä kasvamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotiaalle annetaan periksi, niin ei kyllä hyvin käy teidän perheelle. Olisi parempi että kysyisit vaikka neuvolasta tätä asiaa, ja menisitte vaikka yhdessä juttelemaan johonkin missä osataan neuvoa. Tuossa ei muuten hyvin käy.
Lapsi ei ole se isoin ongelma tässä vaan mies. Mies ei suostu enää olemaan lapsen kanssa kun lapsi ei kelpuuta häntä. Ap
No niin. Asia on selvä, tiedät mitä tehdä. Mies ulos. Jatkatte lapsen kanssa kahdestaan, ja jos mies siittää vielä lisää jälkikasvua josta ei ole kiinnostunut, niin sama tilanne ei tule yllätyksenä hänellekään uudelleen.
Lapsen kannalta ikävä, että isänsä ei alunperin ymmärtänyt, että vanhemmuudessa ei ole on/off-nappulaa sen mukaan mikä itseä sattuu huvittamaan.Eli mielestäsi on 3-vuotiaan lapsen kasvulle tervettä, että osoittaa hänelle että pystyy savustamaan ulos elinpiiristään aikuisia jos ne ei ole ”kivoja” ?!?! 😳
Jepjep, näin niitä tulevaisuuden narsisteja koulitaan...
Ihan mielenkiintoinen näkökulma. Mutta onko nyt kyse vain siitä, että mies ei ole lasta kohtaan kiva? Minä sain mielikuvan, että mies ei kestä lapsen tunteita eikä pysty olemaan lapsen kanssa kunnon kontaktissa.
olisin minäki lapsena vihainen, jos isäni inhoaisi minua. Eiköhän se lapsi vaistoa sen että ei ole toivottu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ap sama, joka laittoi pari päivää sitten aloituksen miehestä, joka ei kestä perhe-elämää?
Vierailija kirjoitti:
Nanana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis ongelma ei ole otsikon mukainen "lapsi ei kelpuuta isää" vaan päinvastoin isä ei suostu olemaan lapsen kanssa. Ensimmäinen on normaalia tuon ikäisen käytöstä, jälkimmäinen on isompi ongelma jolle et voi tehdä mitään jos aikuinen ihminen ei vaan suostu. Meilläkin saman ikäisellä on kova "äitivaihe" vaikka isä on aina ollut paljon lapsen kanssa. Ei kelpaa edes isin antama haarukka. Mutta sitten kun olen poissa niin mitään ongelmaa ei ole ja isi kelpaa ihan hienosti. Ja isin perään itketään jos se on pois kotoa.
Ainoa keino hoitaa ongelmaa on se, että isä olisi mahdollisimman paljon lapsen kanssa, mutta jos isä ei suostu niin eipä siinä paljon ole tehtävissä.
Itse näkisin juurisyynä ja ongelman ytimenä kyllä tuon lapsen käytöksen.
On ihan normaali kasvuvaihe haastaa ja kapinoida auktoriteetteja, mutta on äärimmäisen tärkeää että aikuiset reagoi tähän oikein.
AP:n lapsen olisi nyt tärkeää oppia ihan käytännössä vanha viisaus:
”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”
Parhaiten tämä onnistuu siten, että aina kun lapsi käyttäytyy epäkunnioittavasti ja huonosti isäänsä kohtaan, siitä seuraa joku rangaistus.
Ja vielä siten, että lapsi näkee että aikuiset vetävät yhtä köyttä!Hyväksi havaittu ja tehokas keino on seuraava:
Lapsen käyttäytyessä huonosti, aikuiset käynnistävät välittömästi keskustelun keskenään millainen rangaistus tästä pitäisi langettaa.
Keskustelu käydään lapsen kuullen, mutta lasta ei huomioda mitenkään tämän keskustelun aikana.
Ensin isä ehdottaa jotakin, esimerkiksi viikon karkkilakkoa.
AP toteaa tähän että hänen mielestään viikko ei riitä, vaan tarvitaan vähintään 3 viikkoa.
Tämän jälkeen mies on sitä mieltä, että 3 viikkoa on liikaa, 2 viikkoa.Tämän jälkeen tämä neuvottelun lopputulos ilmoitetaan lapselle yksissä tuumin.
Lapsi on kolmevuotias ja käyttäytyy kuten normaalit sen ikäiset. Sinä olet sitä mieltä, että lapsen, ihan pienen vielä, pitää muuttua ja käyttäytyä aikuisenmmin kuin oma isänsä, kun isä ei siihen pysty?
Ihan kauhee rangaistusleikki. Eiköhän olisi aika hyväksyä ja rakastaa sitä lasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotiaalle annetaan periksi, niin ei kyllä hyvin käy teidän perheelle. Olisi parempi että kysyisit vaikka neuvolasta tätä asiaa, ja menisitte vaikka yhdessä juttelemaan johonkin missä osataan neuvoa. Tuossa ei muuten hyvin käy.
Lapsi ei ole se isoin ongelma tässä vaan mies. Mies ei suostu enää olemaan lapsen kanssa kun lapsi ei kelpuuta häntä. Ap
No niin. Asia on selvä, tiedät mitä tehdä. Mies ulos. Jatkatte lapsen kanssa kahdestaan, ja jos mies siittää vielä lisää jälkikasvua josta ei ole kiinnostunut, niin sama tilanne ei tule yllätyksenä hänellekään uudelleen.
Lapsen kannalta ikävä, että isänsä ei alunperin ymmärtänyt, että vanhemmuudessa ei ole on/off-nappulaa sen mukaan mikä itseä sattuu huvittamaan.Eli mielestäsi on 3-vuotiaan lapsen kasvulle tervettä, että osoittaa hänelle että pystyy savustamaan ulos elinpiiristään aikuisia jos ne ei ole ”kivoja” ?!?! 😳
Jepjep, näin niitä tulevaisuuden narsisteja koulitaan...
Ihan mielenkiintoinen näkökulma. Mutta onko nyt kyse vain siitä, että mies ei ole lasta kohtaan kiva? Minä sain mielikuvan, että mies ei kestä lapsen tunteita eikä pysty olemaan lapsen kanssa kunnon kontaktissa.
Luepa AP:n avaus uudestaan.
Siitähän näkyy ihan selvästi että se on nimenomaan perheen 3v joka on isäänsä kohtaan ikävä, silloinkin kun isä tekee asioita tämän lapsen hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan kauhee rangaistusleikki. Eiköhän olisi aika hyväksyä ja rakastaa sitä lasta
Rakkautta on myös rajojen asettaminen.
Ja sen opettaminen että rajojen ylittäminen aiheuttaa seuraamuksia.
Rakkautta EI OLE huonon käytöksen sokea hyväksyminen, sellainen on silkkaa välinpitämättömyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nanana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotiaalle annetaan periksi, niin ei kyllä hyvin käy teidän perheelle. Olisi parempi että kysyisit vaikka neuvolasta tätä asiaa, ja menisitte vaikka yhdessä juttelemaan johonkin missä osataan neuvoa. Tuossa ei muuten hyvin käy.
Lapsi ei ole se isoin ongelma tässä vaan mies. Mies ei suostu enää olemaan lapsen kanssa kun lapsi ei kelpuuta häntä. Ap
No niin. Asia on selvä, tiedät mitä tehdä. Mies ulos. Jatkatte lapsen kanssa kahdestaan, ja jos mies siittää vielä lisää jälkikasvua josta ei ole kiinnostunut, niin sama tilanne ei tule yllätyksenä hänellekään uudelleen.
Lapsen kannalta ikävä, että isänsä ei alunperin ymmärtänyt, että vanhemmuudessa ei ole on/off-nappulaa sen mukaan mikä itseä sattuu huvittamaan.Eli mielestäsi on 3-vuotiaan lapsen kasvulle tervettä, että osoittaa hänelle että pystyy savustamaan ulos elinpiiristään aikuisia jos ne ei ole ”kivoja” ?!?! 😳
Jepjep, näin niitä tulevaisuuden narsisteja koulitaan...
Ihan mielenkiintoinen näkökulma. Mutta onko nyt kyse vain siitä, että mies ei ole lasta kohtaan kiva? Minä sain mielikuvan, että mies ei kestä lapsen tunteita eikä pysty olemaan lapsen kanssa kunnon kontaktissa.
Luepa AP:n avaus uudestaan.
Siitähän näkyy ihan selvästi että se on nimenomaan perheen 3v joka on isäänsä kohtaan ikävä, silloinkin kun isä tekee asioita tämän lapsen hyväksi.
Joo, avauksesta saa kyllä tuollaisen kuvan. Mutta ap:n kaikki loput viestit ketjussa antavat kuvan, että mies torjuu lapsen eikä toisinpäin.
Nanana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos 3 vuotiaalle annetaan periksi, niin ei kyllä hyvin käy teidän perheelle. Olisi parempi että kysyisit vaikka neuvolasta tätä asiaa, ja menisitte vaikka yhdessä juttelemaan johonkin missä osataan neuvoa. Tuossa ei muuten hyvin käy.
Lapsi ei ole se isoin ongelma tässä vaan mies. Mies ei suostu enää olemaan lapsen kanssa kun lapsi ei kelpuuta häntä. Ap
No niin. Asia on selvä, tiedät mitä tehdä. Mies ulos. Jatkatte lapsen kanssa kahdestaan, ja jos mies siittää vielä lisää jälkikasvua josta ei ole kiinnostunut, niin sama tilanne ei tule yllätyksenä hänellekään uudelleen.
Lapsen kannalta ikävä, että isänsä ei alunperin ymmärtänyt, että vanhemmuudessa ei ole on/off-nappulaa sen mukaan mikä itseä sattuu huvittamaan.Eli mielestäsi on 3-vuotiaan lapsen kasvulle tervettä, että osoittaa hänelle että pystyy savustamaan ulos elinpiiristään aikuisia jos ne ei ole ”kivoja” ?!?! 😳
Jepjep, näin niitä tulevaisuuden narsisteja koulitaan...
Ihan mielenkiintoinen näkökulma. Mutta onko nyt kyse vain siitä, että mies ei ole lasta kohtaan kiva? Minä sain mielikuvan, että mies ei kestä lapsen tunteita eikä pysty olemaan lapsen kanssa kunnon kontaktissa.
Luepa AP:n avaus uudestaan.
Siitähän näkyy ihan selvästi että se on nimenomaan perheen 3v joka on isäänsä kohtaan ikävä, silloinkin kun isä tekee asioita tämän lapsen hyväksi.
Ap:n avauksessa kerrotaan myös, että isyys ja läsnäolo ei vauva-aikana kiinnostanut. Miksi aikuinen ihminen, "isä" (tai pikemminkin siittäjä) saisi valita kuin noutopöydästä ne hänelle sopivat ja kivalta tuntuvat vaiheet vanhemmuudesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi huomaa isänsä ja alkaa kiinnostumaan hänestä hieman myöhemmin. Nyt ei ole se aika vielä. Itselläni kävi samoin. Ei pidä pakottaa lasta olemaan isänsä kanssa nyt.
Meidän lapsella oli tuommoinen vaihe. Tarkoituksella jätin heidät esimerkiksi lauantaipäiväksi kahdestaan.
Poika myös selvästi osoitti mieltään, jos olin hänen mielestään ollut liian kauan poissa. Ei sitä pitkään kestänyt.
Siihen ikävaiheeseen kuului myös lapsen väittämä, että kun isä vanhenee, hän muuttuu pieneksi ja sitten isoksi kasvanut poitsu menee minun kanssani naimisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nanana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis ongelma ei ole otsikon mukainen "lapsi ei kelpuuta isää" vaan päinvastoin isä ei suostu olemaan lapsen kanssa. Ensimmäinen on normaalia tuon ikäisen käytöstä, jälkimmäinen on isompi ongelma jolle et voi tehdä mitään jos aikuinen ihminen ei vaan suostu. Meilläkin saman ikäisellä on kova "äitivaihe" vaikka isä on aina ollut paljon lapsen kanssa. Ei kelpaa edes isin antama haarukka. Mutta sitten kun olen poissa niin mitään ongelmaa ei ole ja isi kelpaa ihan hienosti. Ja isin perään itketään jos se on pois kotoa.
Ainoa keino hoitaa ongelmaa on se, että isä olisi mahdollisimman paljon lapsen kanssa, mutta jos isä ei suostu niin eipä siinä paljon ole tehtävissä.
Itse näkisin juurisyynä ja ongelman ytimenä kyllä tuon lapsen käytöksen.
On ihan normaali kasvuvaihe haastaa ja kapinoida auktoriteetteja, mutta on äärimmäisen tärkeää että aikuiset reagoi tähän oikein.
AP:n lapsen olisi nyt tärkeää oppia ihan käytännössä vanha viisaus:
”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”
Parhaiten tämä onnistuu siten, että aina kun lapsi käyttäytyy epäkunnioittavasti ja huonosti isäänsä kohtaan, siitä seuraa joku rangaistus.
Ja vielä siten, että lapsi näkee että aikuiset vetävät yhtä köyttä!Hyväksi havaittu ja tehokas keino on seuraava:
Lapsen käyttäytyessä huonosti, aikuiset käynnistävät välittömästi keskustelun keskenään millainen rangaistus tästä pitäisi langettaa.
Keskustelu käydään lapsen kuullen, mutta lasta ei huomioda mitenkään tämän keskustelun aikana.
Ensin isä ehdottaa jotakin, esimerkiksi viikon karkkilakkoa.
AP toteaa tähän että hänen mielestään viikko ei riitä, vaan tarvitaan vähintään 3 viikkoa.
Tämän jälkeen mies on sitä mieltä, että 3 viikkoa on liikaa, 2 viikkoa.Tämän jälkeen tämä neuvottelun lopputulos ilmoitetaan lapselle yksissä tuumin.
Lapsi on kolmevuotias ja käyttäytyy kuten normaalit sen ikäiset. Sinä olet sitä mieltä, että lapsen, ihan pienen vielä, pitää muuttua ja käyttäytyä aikuisenmmin kuin oma isänsä, kun isä ei siihen pysty?
Ihan kauhee rangaistusleikki. Eiköhän olisi aika hyväksyä ja rakastaa sitä lasta
Vierailija kirjoitti:
Siihen ikävaiheeseen kuului myös lapsen väittämä, että kun isä vanhenee, hän muuttuu pieneksi ja sitten isoksi kasvanut poitsu menee minun kanssani naimisiin.
😳😳😳
No huhhuh... kuulostaa aika sairaalta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kauhee rangaistusleikki. Eiköhän olisi aika hyväksyä ja rakastaa sitä lasta
Rakkautta on myös rajojen asettaminen.
Ja sen opettaminen että rajojen ylittäminen aiheuttaa seuraamuksia.Rakkautta EI OLE huonon käytöksen sokea hyväksyminen, sellainen on silkkaa välinpitämättömyyttä.
rajojen asettamisen tulee olla johdonmukaista ja ikätasosta. tommonen 3v. mitää tajua vielä
Vierailija kirjoitti:
Lapsi huomaa isänsä ja alkaa kiinnostumaan hänestä hieman myöhemmin. Nyt ei ole se aika vielä. Itselläni kävi samoin. Ei pidä pakottaa lasta olemaan isänsä kanssa nyt.
Aika hankalalta ratkaisulta kuulostaa, tässähän tilanteen annettaisiin kroonistua entisestään.
No niin. Asia on selvä, tiedät mitä tehdä. Mies ulos. Jatkatte lapsen kanssa kahdestaan, ja jos mies siittää vielä lisää jälkikasvua josta ei ole kiinnostunut, niin sama tilanne ei tule yllätyksenä hänellekään uudelleen.
Lapsen kannalta ikävä, että isänsä ei alunperin ymmärtänyt, että vanhemmuudessa ei ole on/off-nappulaa sen mukaan mikä itseä sattuu huvittamaan.