Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun lapsi ei kelpuuta isäänsä?
25.03.2021 |
Meillä on kolmevuotias lapsi, joka ei kelpuuta isäänsä. Ei suostu viettämään isänsä kanssa aikaa, ei siis itke minun perään vaan kiukkuaa isälleen siitä että isä tekee kaiken koko ajan väärin (lapsen mielestä). Jos isä tarjoaa välipalaa tai lounasta tms, niin lapsi ei suostu edes tulemaan välipalalle, tai jos minä ohjaan lapsen pöytään niin lapsi ei suostu syömään mitään. Ei suostu lähtemään isänsä kanssa ulos, kiukkuaa heti jos tajuaa että niin pitäisi tehdä ja siellä ulkona olo on pelkkää kiukkua, ei suostu kävelemään metriäkään. Esimerkkejä olisi paljon, tämä koskee oikeastaan kaikkea pientäkin tekemistä.
Mitään ikävää ei ole sinänsä koskaan sattunut mutta mies oli paljon pois lapsen ollessa pienempi (otti paljon ylimääräisiä työvuoroja kun vältteli kotonaoloa, ei tykännyt vauva-ajasta ollenkaan). Eli isä jäänyt etäiseksi ja nyt kun lapsi on vähän isompi niin isä haluaisi olla lapsen kanssa mutta siitä ei tulekaan mitään, lapsi ei halua. Varoittelin kyllä vauva-aikana että näin voi käydä jos ei ole koskaan kotona mutta eipä suostunut silloin uskomaan.
Nyt mies on alkanut puhua että perhe-elämä on kamalaa ja hän inhoaa sitä. Olen yrittänyt monin tavoin auttaa heitä viettämään aikaa yhdessä mutta ei tunnu auttavan koska lapsi ei halua, ja mies ei suostu enää yrittämäänkään koska lapsi kiukkuaa ja kuulemma mies ei sitä enää jaksa. Kun yritän puhua asiasta niin mies sanoo että on minun vika, olen kuulemma kasvattanut lapsen ”tuollaiseksi”. Itsessään ei suostu näkemään mitään syytä tilanteeseen eikä suostu vaikka neuvolaan mukaan puhumaan asiasta, sanoo että minä voin mennä yksin lapsen kanssa sinne puhumaan miten minun pitäisi kasvattaa lapsi erilailla.
Löytyisiköhän täältä vertaistukea tällaiseen tilanteeseen?
Kommentit (117)
Jos isä inhoaa perhe-elämää, niin vaistoaahan lapsi sen isästään. Ei lapset tyhmiä ole. En minäkään haluaisi olla sellaisen ihmisen seurassa, joka pakottaa itsensä jaksamaan/sietämään minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyttekö viettämään mukavasti aikaa yhdessä perheenä? Näin sekä lapsi että mies saisivat toisistaan hyviä kokemuksia. Tämä voisi olla ensimmäinen käytännön askel. Tarkoittaa siis sitä, että isä on kuitenkin aktiivisesti mukana tilanteessa eikä mikään passiivinen sivustaseuraaja, kun äiti ja lapsi leikkivät keskenään.
Mies jättäytyy passiiviseksi sivusta seuraajaksi. Hän ei hae lapseen kontaktia ja kun lapsi hakee häneen niin hän keksii äkkiä jotain ihan muuta esim että pakko soittaa joku puhelu tai mentävä äkkiä vessaan kun on kova hätä tms. Ap
Voi ei, kuulostaa aika pahalta. Yrittääkö mies koskaan olla jotenkin positiivisella tavalla lapsen kanssa? Jos ei yritä, niin ei tosiaan ole ihme, jos lapsi ei halua jäädä kahden hänen seuraansa.
Miten mies ottaa kontaktia lapseen, miten puhuu lapselle? Toivottaako aamulla hyvää huomenta ja illalla hyvää yötä, jutteleeko lapselle ruokapöydässä tms?
Ihan lyhyitä hetkiä ottaa lapseen iloisesti ja positiivisesti ja juttelee esim. ruokapöydässä, mutta jos on pidempään (yli 10 min) lapsen seurassa niin alkaa vaikuttaa ahdistuneelta, stressaantuneelta, pettyneeltä ja rasittuneelta ja vetäytyy kontaktista. Mies syö oman ruokansa todella nopeasti että pääsee pikaisesti pois pöydästä. Jos lapsi kiukuttelee niin mies alkaa itse kiukuttelemaan. Ap
Jätä se mies ja hankiyksinhuomtajuus tuskin se mies edes haluaa nähdä sitä lasta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyttekö viettämään mukavasti aikaa yhdessä perheenä? Näin sekä lapsi että mies saisivat toisistaan hyviä kokemuksia. Tämä voisi olla ensimmäinen käytännön askel. Tarkoittaa siis sitä, että isä on kuitenkin aktiivisesti mukana tilanteessa eikä mikään passiivinen sivustaseuraaja, kun äiti ja lapsi leikkivät keskenään.
Mies jättäytyy passiiviseksi sivusta seuraajaksi. Hän ei hae lapseen kontaktia ja kun lapsi hakee häneen niin hän keksii äkkiä jotain ihan muuta esim että pakko soittaa joku puhelu tai mentävä äkkiä vessaan kun on kova hätä tms. Ap
Voi ei, kuulostaa aika pahalta. Yrittääkö mies koskaan olla jotenkin positiivisella tavalla lapsen kanssa? Jos ei yritä, niin ei tosiaan ole ihme, jos lapsi ei halua jäädä kahden hänen seuraansa.
Miten mies ottaa kontaktia lapseen, miten puhuu lapselle? Toivottaako aamulla hyvää huomenta ja illalla hyvää yötä, jutteleeko lapselle ruokapöydässä tms?
Ihan lyhyitä hetkiä ottaa lapseen iloisesti ja positiivisesti ja juttelee esim. ruokapöydässä, mutta jos on pidempään (yli 10 min) lapsen seurassa niin alkaa vaikuttaa ahdistuneelta, stressaantuneelta, pettyneeltä ja rasittuneelta ja vetäytyy kontaktista. Mies syö oman ruokansa todella nopeasti että pääsee pikaisesti pois pöydästä. Jos lapsi kiukuttelee niin mies alkaa itse kiukuttelemaan. Ap
Nyt on kyllä paha tilanne. Aloituksen mukaan mies on työelämässä. Jokaisella työpaikalla on myös niitä ei-niin-mukavia työkavereita. Mies kuitenkin ilmeisesti tulee heidän kanssaan jotenkuten juttuun. Mutta oman lapsen kohdalla ei pysty venymään kuin max. 10 minuuttiin?
Tulee mieleen, että onko miehellä ollut itsellään millainen lapsuus ja erityisesti isäsuhde? Jos hänenkin isänsä on ottanut aina ritolat viimeistään 10 minuutin kohdalla...
Minulle tuli tekstistä hieman sellainen "mitäs minä sanoin!" viba.
Eli tarksta nyt ihan ensimmäisenä, ettei oma asenteesi ruoki lapsen käytöstä, he kun ovat eteviä näitä asioita vaistoamaan.
Meillä 3v teki tuota samaa aikaisemmin, isä teki kaiken väärin ja halusi mennä ja tehdä vain äidin kanssa. Isää tämä harmitti kovasti koska hän tasan on ollut aina läsnä, joskin hieman "hukassa". Oli minulle peiliin katsomisen paikka kun huomasin miten paljon se omassa käytöksessäni näkyy, että ärsyttää se miten mies ei tajua miten lapsen kanssa pitäisi toimia ja uhmishan imi tämän ilmapiirin kuin sieni.
Meillä asia on ratkaistu niin, että käymme kasvatuskeskustelut lapsen kuulematta ja mies aktiivisesti tekee enemmän ja minä aktiivisesti yritän olla puuttumatta tilanteeseen mitenkään silloin kun isä hoitaa. On muuten vaikeaa kun siitä ruokapöytään istumisesta ei näytä tulevan mitään ja tiedän, että saisin itse homman sujumaan alta aikayksikön mutta en puutu vaan keskustelemme tilanteesta nukkumaanmenon jälkeen. Vähitellen meno on alkanut luistaa isänkin kanssa.
Enemmän keskustelua siis siitä teidän yhteisestä linjasta miten arjen tilanteissa toimitte ja molemmat tekee tasapuolisesti! Sitten on eri juttu, jos mies ei vain halua panostaa, mutta sekin tilanne vaatii oman keskustelunsa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli tekstistä hieman sellainen "mitäs minä sanoin!" viba.
Eli tarksta nyt ihan ensimmäisenä, ettei oma asenteesi ruoki lapsen käytöstä, he kun ovat eteviä näitä asioita vaistoamaan.
Meillä 3v teki tuota samaa aikaisemmin, isä teki kaiken väärin ja halusi mennä ja tehdä vain äidin kanssa. Isää tämä harmitti kovasti koska hän tasan on ollut aina läsnä, joskin hieman "hukassa". Oli minulle peiliin katsomisen paikka kun huomasin miten paljon se omassa käytöksessäni näkyy, että ärsyttää se miten mies ei tajua miten lapsen kanssa pitäisi toimia ja uhmishan imi tämän ilmapiirin kuin sieni.
Meillä asia on ratkaistu niin, että käymme kasvatuskeskustelut lapsen kuulematta ja mies aktiivisesti tekee enemmän ja minä aktiivisesti yritän olla puuttumatta tilanteeseen mitenkään silloin kun isä hoitaa. On muuten vaikeaa kun siitä ruokapöytään istumisesta ei näytä tulevan mitään ja tiedän, että saisin itse homman sujumaan alta aikayksikön mutta en puutu vaan keskustelemme tilanteesta nukkumaanmenon jälkeen. Vähitellen meno on alkanut luistaa isänkin kanssa.
Enemmän keskustelua siis siitä teidän yhteisestä linjasta miten arjen tilanteissa toimitte ja molemmat tekee tasapuolisesti! Sitten on eri juttu, jos mies ei vain halua panostaa, mutta sekin tilanne vaatii oman keskustelunsa...
Mies häipyy siitä ruokapöydästä heti jos lapsi alkaa kiukuttelemaan. Ei siis edes yritä kunnolla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyttekö viettämään mukavasti aikaa yhdessä perheenä? Näin sekä lapsi että mies saisivat toisistaan hyviä kokemuksia. Tämä voisi olla ensimmäinen käytännön askel. Tarkoittaa siis sitä, että isä on kuitenkin aktiivisesti mukana tilanteessa eikä mikään passiivinen sivustaseuraaja, kun äiti ja lapsi leikkivät keskenään.
Mies jättäytyy passiiviseksi sivusta seuraajaksi. Hän ei hae lapseen kontaktia ja kun lapsi hakee häneen niin hän keksii äkkiä jotain ihan muuta esim että pakko soittaa joku puhelu tai mentävä äkkiä vessaan kun on kova hätä tms. Ap
Voi ei, kuulostaa aika pahalta. Yrittääkö mies koskaan olla jotenkin positiivisella tavalla lapsen kanssa? Jos ei yritä, niin ei tosiaan ole ihme, jos lapsi ei halua jäädä kahden hänen seuraansa.
Miten mies ottaa kontaktia lapseen, miten puhuu lapselle? Toivottaako aamulla hyvää huomenta ja illalla hyvää yötä, jutteleeko lapselle ruokapöydässä tms?
Ihan lyhyitä hetkiä ottaa lapseen iloisesti ja positiivisesti ja juttelee esim. ruokapöydässä, mutta jos on pidempään (yli 10 min) lapsen seurassa niin alkaa vaikuttaa ahdistuneelta, stressaantuneelta, pettyneeltä ja rasittuneelta ja vetäytyy kontaktista. Mies syö oman ruokansa todella nopeasti että pääsee pikaisesti pois pöydästä. Jos lapsi kiukuttelee niin mies alkaa itse kiukuttelemaan. Ap
Nyt on kyllä paha tilanne. Aloituksen mukaan mies on työelämässä. Jokaisella työpaikalla on myös niitä ei-niin-mukavia työkavereita. Mies kuitenkin ilmeisesti tulee heidän kanssaan jotenkuten juttuun. Mutta oman lapsen kohdalla ei pysty venymään kuin max. 10 minuuttiin?
Tulee mieleen, että onko miehellä ollut itsellään millainen lapsuus ja erityisesti isäsuhde? Jos hänenkin isänsä on ottanut aina ritolat viimeistään 10 minuutin kohdalla...
On työelämässä ja tulee ihan hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mies ei oikein halua puhua omasta lapsuudestaan mutta ainakin nyt aikuisena hänellä on ihan hyvät välit vanhempiinsa ja he sanoo että oli helppo ja rauhallinen lapsi aina. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli tekstistä hieman sellainen "mitäs minä sanoin!" viba.
Eli tarksta nyt ihan ensimmäisenä, ettei oma asenteesi ruoki lapsen käytöstä, he kun ovat eteviä näitä asioita vaistoamaan.
Meillä 3v teki tuota samaa aikaisemmin, isä teki kaiken väärin ja halusi mennä ja tehdä vain äidin kanssa. Isää tämä harmitti kovasti koska hän tasan on ollut aina läsnä, joskin hieman "hukassa". Oli minulle peiliin katsomisen paikka kun huomasin miten paljon se omassa käytöksessäni näkyy, että ärsyttää se miten mies ei tajua miten lapsen kanssa pitäisi toimia ja uhmishan imi tämän ilmapiirin kuin sieni.
Meillä asia on ratkaistu niin, että käymme kasvatuskeskustelut lapsen kuulematta ja mies aktiivisesti tekee enemmän ja minä aktiivisesti yritän olla puuttumatta tilanteeseen mitenkään silloin kun isä hoitaa. On muuten vaikeaa kun siitä ruokapöytään istumisesta ei näytä tulevan mitään ja tiedän, että saisin itse homman sujumaan alta aikayksikön mutta en puutu vaan keskustelemme tilanteesta nukkumaanmenon jälkeen. Vähitellen meno on alkanut luistaa isänkin kanssa.
Enemmän keskustelua siis siitä teidän yhteisestä linjasta miten arjen tilanteissa toimitte ja molemmat tekee tasapuolisesti! Sitten on eri juttu, jos mies ei vain halua panostaa, mutta sekin tilanne vaatii oman keskustelunsa...
Tämä oli hyvä kommentti. Meillä on ollut vähän samanlaista ongelmaa. Erona ap:n tapaukseen on kuitenkin se, että sinun miehesi ja minun mieheni kuitenkin aktiivisesti yrittivät olla lapsen kanssa ja etsiä sitä omaa tietään lapsen kanssa kommunikoimiseen. Ap:n tilanteeesta sain kuvan, että hänen miehensä lyö hanskat tiskiin ennen kuin kunnolla yrittääkään. Mietin, että se voi myös vahvistaa lapsen käytöstä: lapsi on jo oppinut, että hän saa aina tahtonsa läpi (olla äidin kanssa kahdestaan), kun vähäkin kiukuttelee.
Eli siis ongelma ei ole otsikon mukainen "lapsi ei kelpuuta isää" vaan päinvastoin isä ei suostu olemaan lapsen kanssa. Ensimmäinen on normaalia tuon ikäisen käytöstä, jälkimmäinen on isompi ongelma jolle et voi tehdä mitään jos aikuinen ihminen ei vaan suostu. Meilläkin saman ikäisellä on kova "äitivaihe" vaikka isä on aina ollut paljon lapsen kanssa. Ei kelpaa edes isin antama haarukka. Mutta sitten kun olen poissa niin mitään ongelmaa ei ole ja isi kelpaa ihan hienosti. Ja isin perään itketään jos se on pois kotoa.
Ainoa keino hoitaa ongelmaa on se, että isä olisi mahdollisimman paljon lapsen kanssa, mutta jos isä ei suostu niin eipä siinä paljon ole tehtävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli siis ongelma ei ole otsikon mukainen "lapsi ei kelpuuta isää" vaan päinvastoin isä ei suostu olemaan lapsen kanssa. Ensimmäinen on normaalia tuon ikäisen käytöstä, jälkimmäinen on isompi ongelma jolle et voi tehdä mitään jos aikuinen ihminen ei vaan suostu. Meilläkin saman ikäisellä on kova "äitivaihe" vaikka isä on aina ollut paljon lapsen kanssa. Ei kelpaa edes isin antama haarukka. Mutta sitten kun olen poissa niin mitään ongelmaa ei ole ja isi kelpaa ihan hienosti. Ja isin perään itketään jos se on pois kotoa.
Ainoa keino hoitaa ongelmaa on se, että isä olisi mahdollisimman paljon lapsen kanssa, mutta jos isä ei suostu niin eipä siinä paljon ole tehtävissä.
Tämä. Meidänkin 2,5-vuotiaalla on juuri tuo vaihe, että edes isän antamat tavarat ruoat ei kelpaa, jos äiti on paikalla. Mutta isän kanssa kahdestaan sujuu asiat oikein mainiosti. Jos olen vähän pidempään poissa, niin lapsi itse asiassa osoittaa mieltään sillä, että sitten äiti ei hetkeen kelpaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 6-vuotias, jolla on joku kammottava äitivaihe menossa. Olemme ratkaisseet asian niin, että lähden iltaisin aina nukkumamenoaikaan lenkille/salille/naapuriin teelle tai jotain, että joutuvat hoitamaan iltarutiinit keskenään.
Ap, onko miehelläsi yleisesti itsehillinnän kanssa ongelmia? Jos siis ei kestä edes 10 minuuttia hankalaa tilannetta vaan ahdistuu ja taantuu lapsen kanssa samalle tasolle tai liukenee pois paikalta... Miten mies esim. käyttäytyy jos sinulla on hänen kanssaan erimielisyyksiä? Tuleeko hänestä ihan kakara silloinkin? Entäs miten omien kavereiden kanssa, työpaikalla, harrastuksissa, sukulaisten kanssa.. Vai liittyykö tämä ongelma vain ja ainoastaan lapseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos tekisitte asioita kolmestaan? Kävisitte retkellä, laittaisitte ruokaa, pelaisitte jotakin yhdessä? Ehkä välit pikkuhiljaa paranisivat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyttekö viettämään mukavasti aikaa yhdessä perheenä? Näin sekä lapsi että mies saisivat toisistaan hyviä kokemuksia. Tämä voisi olla ensimmäinen käytännön askel. Tarkoittaa siis sitä, että isä on kuitenkin aktiivisesti mukana tilanteessa eikä mikään passiivinen sivustaseuraaja, kun äiti ja lapsi leikkivät keskenään.
Mies jättäytyy passiiviseksi sivusta seuraajaksi. Hän ei hae lapseen kontaktia ja kun lapsi hakee häneen niin hän keksii äkkiä jotain ihan muuta esim että pakko soittaa joku puhelu tai mentävä äkkiä vessaan kun on kova hätä tms. Ap
Voi ei, kuulostaa aika pahalta. Yrittääkö mies koskaan olla jotenkin positiivisella tavalla lapsen kanssa? Jos ei yritä, niin ei tosiaan ole ihme, jos lapsi ei halua jäädä kahden hänen seuraansa.
Miten mies ottaa kontaktia lapseen, miten puhuu lapselle? Toivottaako aamulla hyvää huomenta ja illalla hyvää yötä, jutteleeko lapselle ruokapöydässä tms?
Ihan lyhyitä hetkiä ottaa lapseen iloisesti ja positiivisesti ja juttelee esim. ruokapöydässä, mutta jos on pidempään (yli 10 min) lapsen seurassa niin alkaa vaikuttaa ahdistuneelta, stressaantuneelta, pettyneeltä ja rasittuneelta ja vetäytyy kontaktista. Mies syö oman ruokansa todella nopeasti että pääsee pikaisesti pois pöydästä. Jos lapsi kiukuttelee niin mies alkaa itse kiukuttelemaan. Ap
Ei vaikuta että mies edelleenkään haluaa olla lapsen kanssa.
Verhoaa sen nyt siihen, että "lapsi ei halua olla hänen kanssa" mutta tuo on vain sinun gaslightaamista. Käytöksestä näkee, ettei edelleenkään pidä lapsiperhe-elämästä
Näitä miehiä on. Sinun on turha luulla, että jotenkin muutat hänet. Syyn vierittäminen lapsen syyksi on pahinta mitä voit lapselle tehdä. Ei ole kolmevuotiaan lapsen syy, ettei miehestä ole isäksi.
Paras olisi, ettet pakota miestä elämään lapsiperhe-elämää, eli paras olisi erota hänestä. Joko erilleen asumaan, tai ihan avioero. Tuollainen jatkuva torjuminen ei sekään ole lapselle hyväksi.
Mieshän voi olla vaikka Asperger-tyyppinen, näistä olen kuullut. Eli ei kestä lapsiperhe-elämää, kaikkine meluineen ja vaatimuksineen. Aspergeria ei paranneta. Ja on kamalia lapsuustarinoita siitä, millaista on ollut elää perheessä diagnosoimattoman aspergervanhemman lapsena.
Mies joko kasvaa aikuiseksi ja opettelee olemaan lapsensa kanssa, se vaatii ehkä työtä mutta palkitsee kyllä. Tai sitten ei kasva, suhde lapseen jää olemattomaksi ja sinä hoidat lapsen edelleenkin. Terapia olisi hyvä vaihtoehto, mutta jos mies ei suostu näkemään omassa käytöksessään mitään vikaa ja syyttää sinua kaikesta, niin mieti nyt ihan tarkkaan onko tuo semmoinen koti ja parisuhde jossa haluat lapsesi kasvattaa? Lapselle ei ole hyväksi asua ympäristössä, jossa yksi perheenjäsen ei pidä hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Eli siis ongelma ei ole otsikon mukainen "lapsi ei kelpuuta isää" vaan päinvastoin isä ei suostu olemaan lapsen kanssa. Ensimmäinen on normaalia tuon ikäisen käytöstä, jälkimmäinen on isompi ongelma jolle et voi tehdä mitään jos aikuinen ihminen ei vaan suostu. Meilläkin saman ikäisellä on kova "äitivaihe" vaikka isä on aina ollut paljon lapsen kanssa. Ei kelpaa edes isin antama haarukka. Mutta sitten kun olen poissa niin mitään ongelmaa ei ole ja isi kelpaa ihan hienosti. Ja isin perään itketään jos se on pois kotoa.
Ainoa keino hoitaa ongelmaa on se, että isä olisi mahdollisimman paljon lapsen kanssa, mutta jos isä ei suostu niin eipä siinä paljon ole tehtävissä.
Itse näkisin juurisyynä ja ongelman ytimenä kyllä tuon lapsen käytöksen.
On ihan normaali kasvuvaihe haastaa ja kapinoida auktoriteetteja, mutta on äärimmäisen tärkeää että aikuiset reagoi tähän oikein.
AP:n lapsen olisi nyt tärkeää oppia ihan käytännössä vanha viisaus:
”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”
Parhaiten tämä onnistuu siten, että aina kun lapsi käyttäytyy epäkunnioittavasti ja huonosti isäänsä kohtaan, siitä seuraa joku rangaistus.
Ja vielä siten, että lapsi näkee että aikuiset vetävät yhtä köyttä!
Hyväksi havaittu ja tehokas keino on seuraava:
Lapsen käyttäytyessä huonosti, aikuiset käynnistävät välittömästi keskustelun keskenään millainen rangaistus tästä pitäisi langettaa.
Keskustelu käydään lapsen kuullen, mutta lasta ei huomioda mitenkään tämän keskustelun aikana.
Ensin isä ehdottaa jotakin, esimerkiksi viikon karkkilakkoa.
AP toteaa tähän että hänen mielestään viikko ei riitä, vaan tarvitaan vähintään 3 viikkoa.
Tämän jälkeen mies on sitä mieltä, että 3 viikkoa on liikaa, 2 viikkoa.
Tämän jälkeen tämä neuvottelun lopputulos ilmoitetaan lapselle yksissä tuumin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystyttekö viettämään mukavasti aikaa yhdessä perheenä? Näin sekä lapsi että mies saisivat toisistaan hyviä kokemuksia. Tämä voisi olla ensimmäinen käytännön askel. Tarkoittaa siis sitä, että isä on kuitenkin aktiivisesti mukana tilanteessa eikä mikään passiivinen sivustaseuraaja, kun äiti ja lapsi leikkivät keskenään.
Mies jättäytyy passiiviseksi sivusta seuraajaksi. Hän ei hae lapseen kontaktia ja kun lapsi hakee häneen niin hän keksii äkkiä jotain ihan muuta esim että pakko soittaa joku puhelu tai mentävä äkkiä vessaan kun on kova hätä tms. Ap
Voi ei, kuulostaa aika pahalta. Yrittääkö mies koskaan olla jotenkin positiivisella tavalla lapsen kanssa? Jos ei yritä, niin ei tosiaan ole ihme, jos lapsi ei halua jäädä kahden hänen seuraansa.
Miten mies ottaa kontaktia lapseen, miten puhuu lapselle? Toivottaako aamulla hyvää huomenta ja illalla hyvää yötä, jutteleeko lapselle ruokapöydässä tms?
Ihan lyhyitä hetkiä ottaa lapseen iloisesti ja positiivisesti ja juttelee esim. ruokapöydässä, mutta jos on pidempään (yli 10 min) lapsen seurassa niin alkaa vaikuttaa ahdistuneelta, stressaantuneelta, pettyneeltä ja rasittuneelta ja vetäytyy kontaktista. Mies syö oman ruokansa todella nopeasti että pääsee pikaisesti pois pöydästä. Jos lapsi kiukuttelee niin mies alkaa itse kiukuttelemaan. Ap
Ei vaikuta että mies edelleenkään haluaa olla lapsen kanssa.
Verhoaa sen nyt siihen, että "lapsi ei halua olla hänen kanssa" mutta tuo on vain sinun gaslightaamista. Käytöksestä näkee, ettei edelleenkään pidä lapsiperhe-elämästä
Näitä miehiä on. Sinun on turha luulla, että jotenkin muutat hänet. Syyn vierittäminen lapsen syyksi on pahinta mitä voit lapselle tehdä. Ei ole kolmevuotiaan lapsen syy, ettei miehestä ole isäksi.Paras olisi, ettet pakota miestä elämään lapsiperhe-elämää, eli paras olisi erota hänestä. Joko erilleen asumaan, tai ihan avioero. Tuollainen jatkuva torjuminen ei sekään ole lapselle hyväksi.
Mieshän voi olla vaikka Asperger-tyyppinen, näistä olen kuullut. Eli ei kestä lapsiperhe-elämää, kaikkine meluineen ja vaatimuksineen. Aspergeria ei paranneta. Ja on kamalia lapsuustarinoita siitä, millaista on ollut elää perheessä diagnosoimattoman aspergervanhemman lapsena.
Mies kuitenkin haluaa olla hyvä isä, tai näin hän sius sanoo. Ja huolehtiikin siitä että lapsella on ulkoiset puitteet kunnossa, ei koskaan ota alkoholia jos lapsi on hereillä ja muutenkin vain harvoin yhden saunakaljan, ostelee lapselle usein leluja jne. Mutta tuntuu pettyvän siihen että leluilla ei voi ”ostaa” lasta joka ei kiukuttelisi. Eikä hän siis halua erota vaan hän halusi perheen ja haluaa olla perhe. Tuntuu vain että hänelle kelpaisi vain aina iloinen ja aina hiljainen perhe (mikä kamalinta niin minäkin olen aika äänekäs välillä ja sekös miestä ärsyttää). Ap
Edellä mainittu metodi on tehokas monin eri tavoin, lapsi oppii mm.
1) Epäkunnioittava käytös aiheuttaa seuraamuksia.
2) Isälle kiukuttelu aiheuttaa suuttumusta myös äidissä.
3) Isä ja äiti päättävät asioista yhdessä.
4) Äiti saattaakin hiukan yllättäen olla isää kovemmalla linjalla, vaikkei olekaan kiukuttelun kohde.
Mies on huono isä. Ongelma ei ratkea traumatisoimalla lasta (=väkipakolla aikaa isänsä kanssa josta huokuu negatiivisia tunteita lasta kohtaan). Perheterapia ehkä auttaa. Ehkä. Juurisyy (mies halusi olla pois vauva-aikana) on tuottanut tällaisen tilanteen ja miehen vastuulla on korjata oma virheensä. Voimia!