Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Etätyö vienyt työmotivaation kokonaan
Ei voi mitään, tarvitsen selkeän rakenteen ja kotoa erillisen työympäristön, jos haluan saada jotain aikaiseksi.
Koko korona-ajan on tehtävät laahanneet jäljessä, mikä ahdistaa ja uuvuttaa, mikä puolestaan syö työmotivaatiota.
Mikähän tähän auttaisi, kun ei ole varaa vuokrata työpistettä kodin ulkopuolelta ja toimistolle ei pääse?
Kommentit (114)
Sama täällä. Olin todella innoissani kun kesällä aloitin uudessa työssäni. Sitten tuli etätyövelvoite. Intoa riitti jouluun saakka. Sen jälkeen ollut yhtä tervanjuomista. Eikä asiaa helpota yhtään se, että koko muukin elämä on pääosin kotona kykkimistä. Meinaa seinät kaatua päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua sitä ruikutusta siitä, että töihin pitää laittautua jotenkin jne. Millä selitellään etätyön "paremmuutta"...
Itse tänään laitoin mukavat, joustavat vaatteet päälle ja istun toimistolla hyvässä, ergonomisessa työympäristössä,
Tyhmä olet, jos et tajua, että työpaikat ovat erilaisia. Ehkä sinä olet myös luonnollisesti kaunis, kun taas joku pahoista iho-ongelmista kärsivä ei tykkää liikkua julkisilla naama hehkuvan punaisena. Minulla on ainakin kotona paljon ergonomisempia huonekaluja kuin töissä. Siellä kaikki on mitoitettu kaksimetrisille miehille.
Onhan se hajottavaa tehdä töitä 25m5 yksiössä. Ei koskaan pääse pois "työpaikalta".
Onneksi itsellänikin on tällainen muka-työ, mitä voi hyvin tehdä etänä. Onhan se hävettävää, että minä maleksin kotona, selailen nettiä ja vedän päiväunia - ja saan siitä hyvästä tuhansia euroja kuussa rahaa. Samaa tekevä ei-etätyöläinen ei saa latin latia.
Toivon, että etätyöt jatkuu. Ei siksi, että tämä olisi jotenkin tehokasta tai järkevää, mutta oma stressi ja uupumus on täysin poissa. Tällainen rytmi, että 10 minuuttia töitä ja tunti taukoa sopii mulle ainakin hyvin :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän myyntipäällikkö kertoi aloittavansa mökkikauden pääsiäisenä ja palaa kaupunkiin elo-syyskuussa. Ei kuulemma ole työpäivissä sisältöä, kun koronatilanteesta johtuen ei ole mahdollista käydä asiakkailla.
Voi siinä mökkiympäristössä vähän työmotivaatio kärsiä.
Minulla ei ole omaa mökkiä, mutta syyskesällä olin pariin otteeseen kuolinpesän mökillä viikon ja se oli ihan parasta vaihtelua. Minun ei oikein kannata vuokrata mitään paikkaa työviikoksi, kun vapaa-aikaa jää vähän kuitenkin, mutta jos on mahdollista vaihtaa maisemaa mökille tai vastaavaan niin suosittelen, kun samat seinät alkaa puuduttaa.
Meillä usein toimisto hiljenee lounaan jälkeen, kun moni lähtee iltapäiväksi "etätöihin".
Jos ulkona sataa vettä, niin toimistolla viihdytään pidempään. Jännä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuoden ollut nyt pelkästään kotona. Olohuoneen nurkkaan rakentanut työpisteen ja se on hyvä. Aluksi oli tosiaan kivaa, mutta nyt alkaa motivaatio olla kadoksissa. Tässä vuoden aikana tuli myös ero, joten nyt yksinasuvana saatan olla puhumatta koko päivän. Aluksi oli myös selkeä rytmi, aamulla tiettyyn aikaan ylös, vaatteet päälle, lounas ja tauot sekä päivän lopetus samoihin aikoihin. Nyt tuo rytmikin on kadonnut, liukuva työaika ei pakota nousemaan aamulla tiettyyn aikaan ylös, yövaatteissa saatan notkua puoleen päivään ja enemmän seikkailen netissä kun teen töitä. Onneksi sentään lähden ulkoilemaan työpäivän jälkeen. Mikään ei tunnu oikein miltään ja vapaat viikonloputkin ovat vain samaa massaa.
Mulla sama. Alkuun tuottavuus oli huipussaan mutta viime joulun jälkeen on ollut tosi tahmaista. On ollut paljon päiviä kun istun koneen ääressä mutta en vaan saa mitään järkevää aikaiseksi. Joudun painimaan jatkuvasti itseni kanssa ja potkimaan itseäni liikkeelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä viihdyn päivä päivältä paremmin etätyössä niin en voi ymmärtää, mutta voisit ehkä kokeilla jotain itsensäjohtamisen kurssia, kun se tuntuisi olevan sun suurin ongelma?
Miten johdat itseäsi? Kerro lisää.
"Äitii, mitä muutoksia Gorbatsov teki?" "No, mitä siellä kirjassa lukee?" "Ööö, emmä tiedä."
Ja kyllä, ollaan monta kertaa käyty läpi sitä että toiselle pitää antaa työrauha. Pienessä asunnossa saa kuunnella oppitunnit ja asiakaspalaverit vaikka oltaisiin eri huoneissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut vasta muutaman viikon etätöissä, mutta työn tuottavuus on pudonnut merkittävästi toimistopäiviin verrattuna.
En oikein saa mitään aikaan ja töihin tarttuminen on vaikeaa, kun kotoa löytyy niin paljon ärsykkeitä tehdä jotain muuta kuin töihin liittyviä asioita.
Pelkkä läppärin ääressä istuminen ei hyödytä ketään. On parempi vaikka sulkea se kone ja luonnostella asioita paperille. Mutta sitten et näy Teamsissä, oyh nöyh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keksi joku kikka jolla pääsee toimistolle tai helpota työmäärää delegoimalla. Tai listaa paperille ratkaisumalleja itsellesi, valitse paras.
Vierailija kirjoitti:
Vuoden ollut nyt pelkästään kotona. Olohuoneen nurkkaan rakentanut työpisteen ja se on hyvä. Aluksi oli tosiaan kivaa, mutta nyt alkaa motivaatio olla kadoksissa. Tässä vuoden aikana tuli myös ero, joten nyt yksinasuvana saatan olla puhumatta koko päivän. Aluksi oli myös selkeä rytmi, aamulla tiettyyn aikaan ylös, vaatteet päälle, lounas ja tauot sekä päivän lopetus samoihin aikoihin. Nyt tuo rytmikin on kadonnut, liukuva työaika ei pakota nousemaan aamulla tiettyyn aikaan ylös, yövaatteissa saatan notkua puoleen päivään ja enemmän seikkailen netissä kun teen töitä. Onneksi sentään lähden ulkoilemaan työpäivän jälkeen. Mikään ei tunnu oikein miltään ja vapaat viikonloputkin ovat vain samaa massaa.
Ihan samoja fiiliksiä. Tein jo ennen pandemia etätöitä päivän viikossa, ja alussa olin innoissani, kun etätyöstä tuli meillä vuosi sitten pakollista. Aikaa kieltämättä säästyy työmatkoista, mutta nyt on alkanut todella tympimään.
Arkiliikunta työmatkojen loppuessa on vähentynyt todella paljon, ja sen korvatakseni olen käynyt lenkeillä kyllästymiseen asti. Lähitienoot on todellakin jo tässä vuoden mittaan koluttu. En valitettavasti omista autoa.
Työn tauottaminen on kotona hankalaa. Työpaikalla oli helppo piipahtaa hakemassa kahvia tai jutella joutavia työkaverin kanssa, jolloin taukoja syntyi luontevasti. Nyt jämähdän tuolilleni tunneiksi kerrallaan, ja ergonomia on kaukana toimiston vastaavasta.
Asun yksin. Vaikka pidän yksinolosta, on joku raja tullut nyt vastaan. Tulisin varmaan hulluksi, jos en näkisi miestäni viikonloppuisin. En siis näe ketään muuta. Jotain kaupan kassoja lukuunottamatta. Parisuhde pelastaa kyllä paljon. Voin vain kuvitella tuskan niillä henkilöillä, jotka eivät oikeasti tapaa nyt ketään.
Työpiste on tuossa sohvan vieressä. Uhrasin siihen keittiönpöydän. Tarvitsen työssäni kaksi isoa näyttöä. Sen kummempaa erillistä työpistettä tänne ei mahdu. Työhuone olisi kyllä todellista luksusta. Nyt tuntuu, että kotona ollessa olisi sitten vaikka sama tehdä töitä. Työ ja vapaa-aika eivät pysy erillään.
Aamulla on ajoittain hankala motivoida itseään nousemaan ylös sängystä. Ja kävelemään ne muutamat askeleet koneen ääreen. Työt teen nukkavierussa kotiasussa. Kaappi on nyt täynnä vaatteita, joita en ole käyttänyt vuoteen.
Ja lounas! Voi luoja! Muistelen kaiholla työpaikkaruokalan salaattilinjastoa. Nyt on rasittava pähkäillä, mitähän sitä huomenna taas lounaaksi. Eineksiä menee todella paljon, vaikka yritän itsekin välillä jotain terveellisempää väsätä. Onneksi annokset ovat pienempiä kuin työpaikalla, joten en ole lihonut. Se tästä vielä puuttuisi.
Itkisin varmaan onnesta, jos nyt palattaisiin takaisin normaaliin. Kaikesta valituksesta huolimatta tajuan, että minulla on kaikki asiat sinänsä ihan hyvin. Jotenkin vaan välillä tympii tämä tilanne ihan älyttömästi. Kiitos ketjusta, oli ihana avautua!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuoden ollut nyt pelkästään kotona. Olohuoneen nurkkaan rakentanut työpisteen ja se on hyvä. Aluksi oli tosiaan kivaa, mutta nyt alkaa motivaatio olla kadoksissa. Tässä vuoden aikana tuli myös ero, joten nyt yksinasuvana saatan olla puhumatta koko päivän. Aluksi oli myös selkeä rytmi, aamulla tiettyyn aikaan ylös, vaatteet päälle, lounas ja tauot sekä päivän lopetus samoihin aikoihin. Nyt tuo rytmikin on kadonnut, liukuva työaika ei pakota nousemaan aamulla tiettyyn aikaan ylös, yövaatteissa saatan notkua puoleen päivään ja enemmän seikkailen netissä kun teen töitä. Onneksi sentään lähden ulkoilemaan työpäivän jälkeen. Mikään ei tunnu oikein miltään ja vapaat viikonloputkin ovat vain samaa massaa.
Ihan samoja fiiliksiä. Tein jo ennen pandemia etätöitä päivän viikossa, ja alussa olin innoissani, kun etätyöstä tuli meillä vuosi sitten pakollista. Aikaa kieltämättä säästyy työmatkoista, mutta nyt on alkanut todella tympimään.
Arkiliikunta työmatkojen loppuessa on vähentynyt todella paljon, ja sen korvatakseni olen käynyt lenkeillä kyllästymiseen asti. Lähitienoot on todellakin jo tässä vuoden mittaan koluttu. En valitettavasti omista autoa.
Työn tauottaminen on kotona hankalaa. Työpaikalla oli helppo piipahtaa hakemassa kahvia tai jutella joutavia työkaverin kanssa, jolloin taukoja syntyi luontevasti. Nyt jämähdän tuolilleni tunneiksi kerrallaan, ja ergonomia on kaukana toimiston vastaavasta.
Asun yksin. Vaikka pidän yksinolosta, on joku raja tullut nyt vastaan. Tulisin varmaan hulluksi, jos en näkisi miestäni viikonloppuisin. En siis näe ketään muuta. Jotain kaupan kassoja lukuunottamatta. Parisuhde pelastaa kyllä paljon. Voin vain kuvitella tuskan niillä henkilöillä, jotka eivät oikeasti tapaa nyt ketään.
Työpiste on tuossa sohvan vieressä. Uhrasin siihen keittiönpöydän. Tarvitsen työssäni kaksi isoa näyttöä. Sen kummempaa erillistä työpistettä tänne ei mahdu. Työhuone olisi kyllä todellista luksusta. Nyt tuntuu, että kotona ollessa olisi sitten vaikka sama tehdä töitä. Työ ja vapaa-aika eivät pysy erillään.
Aamulla on ajoittain hankala motivoida itseään nousemaan ylös sängystä. Ja kävelemään ne muutamat askeleet koneen ääreen. Työt teen nukkavierussa kotiasussa. Kaappi on nyt täynnä vaatteita, joita en ole käyttänyt vuoteen.
Ja lounas! Voi luoja! Muistelen kaiholla työpaikkaruokalan salaattilinjastoa. Nyt on rasittava pähkäillä, mitähän sitä huomenna taas lounaaksi. Eineksiä menee todella paljon, vaikka yritän itsekin välillä jotain terveellisempää väsätä. Onneksi annokset ovat pienempiä kuin työpaikalla, joten en ole lihonut. Se tästä vielä puuttuisi.
Itkisin varmaan onnesta, jos nyt palattaisiin takaisin normaaliin. Kaikesta valituksesta huolimatta tajuan, että minulla on kaikki asiat sinänsä ihan hyvin. Jotenkin vaan välillä tympii tämä tilanne ihan älyttömästi. Kiitos ketjusta, oli ihana avautua!
Lounashetkiä työkavereiden kanssa osaa arvostaa tämän jälkeen ihan eri tavalla. Kuinka mukavaa olikaan lompsia valmiiseen pöytään ja vaihtaa kuulumisia.
Kertokaa joku etätyöläinen onko teillä vielä työajanseurata käytössä niin että työaika lasketaan sekunnilleen aivan kuten kellokortilla ennen?
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa joku etätyöläinen onko teillä vielä työajanseurata käytössä niin että työaika lasketaan sekunnilleen aivan kuten kellokortilla ennen?
Kyllä on, mutta työajanseurantaa pystyy helposti harhauttamaan, kun vaihtaa työaseman aikaa haluamaansa asentoon ennen kirjautumista ja vastaavasti iltapäivällä kelloa voi siirtää eteenpäin, kun loggaa itsensä ulos.
Meillä muuttui jo ennen etätöitä projektipohjaiseksi työajanseuranta. Minuutin tarkkuudella voi kirjata, kuten kellokortissakin. Työtehtäviin tunnit on budjetoitu projekteja myytäessä ja useimmiten alakanttiin. Kolmen tunnin urakkaan voi mennä viisi tai kymmenenkin tuntia, kun usein asiakkaat tai yhteyshenkilöt haluavatkin muutoksia ja lisäyksiä. Kellokorttiaikaankin oli projektituntien seuranta, mutta sen ei tarvinnut välttämättä olla yksi yhteen työajan kanssa.
Alue: Aihe vapaa
Kiva vinkki niille, joilla on tarpeeksi iso koti, mutta jos pienemmässä asunnossa joudut raivaamaan kotisi näyttämään toimistolta, se ei päivän päätteeksi näytä enää kodilta silloin kun pitäisi.