Mitä tekisit noin 140k perinnöllä?
Olen saamassa perintöä noin 140 tuhatta. Se on lähes yksinomaan rahaa (perittävällä oli iso säästötili ja useita rahastoja).
Tulemme ihan normaalisti toimeen palkkatuloillamme, vaikka ylimääräistä ei hirveästi ole ollutkaan. Omasta talosta on joitakin kymmeniä tuhansia vielä lainaa jäljellä. Velaton, nyt jo vanhahko mutta hyvä auto. Kolme peruskouluikäistä lasta.
Aluksi ajatus perinnöstä tuntui tosi isolta, siis siltä että rahaa on tulossa tosi paljon. Mitä enemmän olen sitä nyt miettinyt, ei se enää tunnukaan niin suurelta.
Toisaalta, ei kai tuollaista summaa voi tilillekään jättää makaamaan. Meillä on jonkin verran rahaa mennyt pankin rahastoihin mutta eivät ne kovin hyvin ole tuottaneet. Siellä on max parikymmentä tuhatta nyt. Miehellä on enemmän säästöjä myös tilillä. Minulla yleensä vain joku tonni.
Mutta kysymykseen: mitä sinä tekisit tilanteessani?
Kommentit (131)
Mulla on suunnilleen samansuuruinen raha itse säästettynä. Olen sijoittanut suuren osan suoriin osakesijoituksiin, mutta myös indeksirahastoon. Esim. Nordnetilla on kuluton Nordnet Indeksirahasto, jossa on vähimmäissijoitus muistaakseni 15 euroa. Siinä on vähän maltillisempi tuotto kuin osakkeissa (ainakin omassa salkussani), mutta ei myöskään vaadi samalla lailla seurantaa ja toimintaa kuin osakkeet.
Asuntorahastoja olen myös itse miettinyt, mutten ole niihin vielä perehtynyt, joten en osaa lausua mitään viisasta. Mainitsemallasi rahalla saa kyllä jonkinlaisen sijoitusasunnonkin, jos se puoli kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
laina pois ja loput lapsille jos oma talous kerran on ok
En haluaisi maksaa talolainaa pois kun korot ovat niin alhaalla ja marginaali olematon.
Lapsille en missään nimessä haluaisi lahjoittaa rahaa ennen kuin näen millaisia rahankäyttäjiä heistä kasvaa. Meillä on periaatteena ettei lapsille kerätä isoja säästöjä heidän nimiinsä, koska olemme nähneet monen lähipiiriin kuuluvan 18-vuotiaan tuhlanneen säästöt matkusteluun, juhlimiseen, tatuointeihin ja muotijuttuihin, ja lopulta vanhemmat ovat joutuneet maksamaan heidän opiskelunsa ”kahteen kertaan”. Mieluummin maksamme heidän asumis- ja ruokalaskujaan sitten kun päätyvät opiskelemaan, ja toivottavasti voimme antaa jonkin pesämunan ensimmäisen asunnon hankintaan.
Vuokraisimme helikopterin ja levittelisin loput rahat kympin seteleinä Helsingin ylle. Tuntuvat niin puutteessa elelevän siellä.
Ap, kerroit että asuntolainaa on, sinäkö myös kerroit (7.) ettet välitä maksaa sitä pois. Eli 140 k.
Sinuna en vaihtaisi autoa, jos olette nykyiseen tyytyväisiä. Ostaisin kuitenkin arkeen asioita, joita perheessä ehkä halutaan.
Enpä tiedä rahan lainaamisesta muille (rahastot), samaten kultaa ja bitcoineja ei ehkä enää kannata ostaa... Entä maata? Nyt on vielä ostajan markkinat asuntojen suhteenkin. Jos intoa riittää, voisitte rakennuttaa mökin ja vuokrata sitä, rahat lapsille.
Ei siinä mitään väärää ole, että nauttii nuoruudestaan ja matkustelee yms.
Ap:llä on hyvä tilanne kun voi maksaa loput velat pois. Kannattaisi sijoittaa osa rahoista eläkepäivien varalta. Auton saa vaihdettua uuteen ja tehtyä jonkun pikku rempan.
Sekin on etu kun perintö on rahana eikä omaisuutena, jonka jakamisesta tai myymisestä joutuisi neuvottelemaan muun perikunnan kanssa.
Nauttisin niistä, mukaansa niitä ei saa vaikka kuinka sulloisi rahastoihin.
Lapsille omat asp-tilit. Niihin pistät maksimisummat jokaiselle niin helpottaa omille muuttoa tulevaisuudessa
Omat lapset alkavat olla jo teinejä ja on jonkin aikaa puhuttu, että olisi hiona tehdä vielä yksi unelmien matka, ennen kuin lapset ovat niin isoja, ettei vanhempien seura kiinnosta. Jos nyt tippuisi tilille noin paljon, niin tähän voisi lohkaista sen 10k - 20k (eli kerrankin ei tarvitsisi pohtia mihin on varaa).
Loput sitten varmaan sijiottaisin niin täydentämään sitten tulevaisuudessa omaa eläkettäni.
En osaa sanoa. Entäpä miljoonan?
Joko ostaisin uuden asunnon tai teettäisin remontin nykyisessä.
Varmaan maksaisin pois sijoitusasuntojen lainoja. Sinänsä tosiaan vähän jännä "siltä väliltä" summa kun ei tuolla oikein mitään saa, mutta ei ole kuitenkaan mikään pikkurahakaan.
Itsemurhan.
En edes pysty laskemaan kuinka monen vuoden toimeentulotuen menettäisin tuosta perinnöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vuokraisimme helikopterin ja levittelisin loput rahat kympin seteleinä Helsingin ylle. Tuntuvat niin puutteessa elelevän siellä.
Tämä olisi kyllä hyvä kun tosiaan on pikkurahasta puutetta. En muista milloin olisin viimeksi nähnyt niin pienen setelin kuin kympin.
Osaisin uuden auton (no en uutta mutta uudemman kuin itsellä nyt) ja siihen menisi noin 25k kun antaisin nykyisen vaihdossa.
Kävisin Malediiveilla kun pääsee matkustamaan eli siihen menisi noin 10k ja ehkä nyt heti kampaamossa, siihen menisi 200 euroa.
Loput vielä yli 100k säästöön pahanpäivän varalle.
Mitä kukaan tekin noin monella k:lla?
Jos lapset haluaa "duunareiksi" eli lähtee opiskelemaan, tarvitaan kuitenkin rahaa perustarpeisiin, koska siinä valtio vetoaa jossain määrin velanoton mahdollisuuteen. Elämä ei kuitenkaan saisi olla monta vuotta köyhänä puurtamista, ja hanttihommissa stressamista. Jos on köyhästä perheestä silloin kuitenkin täytyy. Mutta ei se välttämättä jalosta, ehkä jopa heikentää, epävarmuuden aiheuttaman stressin myötä. Lapsia olisi siis hyvä auttaa, mahdollisuuksien mukaan; toisaalta ei se velkaantuminenkaan paha asia ole jos ei ota siitä paineita, jos ajattelee, ettei nykyään enää luoda uraa ja että valtio kuitenkin on takaaja.
Pointtini on, että nuoruuden mukavuutta ei pidä aliarvioida. Varmemmat olot edistävät henkistä hyvinvointia. Mihin sitä oikein pitää lopulta säästää, tekeekö rahan saaminen yhtäkkiä onnelliseksi, jos sitä ennen on joutunut vuosia kärvistelemään? Ei ehkä ole mitään täydellistä tulevaisuutta, johon kannattaisi satsata. Tai ainakin siihen mennessä pitäisi tienata itsekin, silloin auttaminen ei kuitenkaan tule kovimpaan tarpeeseen.
Ei kannata puhelinosakkeita myydä. Anopilla on niitä muutama ja siitä yhteydenottomäärästä päätellen ovat kovaa valuuttaa. Jätä ne odottamaan, kun rahantarvetta sulla ei näytä olevan😅