Lue keskustelun säännöt.
Ystävyys poikki ystävän muuttuessa omasta mielestään ”paremmaksi”
23.03.2021 |
Pitkäaikainen ystävyys on katkolla ja näyttää siltä että elpymisen merkkejä ei ole ilmassa. Kaikki alkoi muuttua huonompaan suuntaan välillämme noin kymmenen vuotta sitten, kun hän valmistui yliopistosta ja meni palkkatöihin asiantuntijatehtäviin. Se välitön muutos hänen olemuksessaan oli valtava.
Muistan kun istuimme kesken työpäiviemme lounaalla ja mietin miksi ystäväni jotenkin on koko ajan todella teennäinen ja tekohienostunut. Piteli jotenkin haarukkaakin eri tavalla, eikä päässyt oikein samalle tasolle keskusteluissamme kuin aiemmin. Siitä se sitten lähti pahenemaan.
Nyt vuosikymmen myöhemmin molemmilla on jo useampia lapsia ja arvovalinnat myös lastenhoidon suhteen ovat olleet aivan erilaiset. Hän piti mahdollisimman lyhyet äitiyslomat ja pitää lapset mahdollisimman paljon ja pitkää päivää päiväkodissa. Minä olin molempien lasten kanssa kotona pari vuotta, tehden samalla osa-aikaista työtä. Nuorimmaiseni ei ole vieläkään päiväkodissa vaan kulkee mukanani keikoilla, koska perustin oman alani yrityksen saadakseni paremmin määritellä omat työrytmini lasten ehdoilla.
Nyt tämän ystävän kanssa ollaan ajauduttu tilanteeseen, joka minun näkökulmastani näyttää sille että kaverilla on noussut päähän ja lujaa. En tiedä mikä, koska en osaa ajatella työelämän statuksen määrittelevän ihmistä jotenkin paremmaksi. Hän haluaisi kokoajan suurempia ja haastavampia työtehtäviä, hakisi varmaan presidentiksikin jos se olisi mahdollista. Samalla hän kaikin tavoin osoittaa halveksuntansa minua ja valintojani kohtaan ilmein ja elein, väheksyen yritystoimintaani ja hymyillen vinosti jutuilleni yrittäjyyden haasteista. Myöskään se, että viihdyn ja haluan viettää aikaa lasteni kanssa, ei hänestä ole mitenkään hienoa. Hän kuulemma ei voi käsittää ihmisiä, jotka ikävöivät lapsiaan. Itselleni taas lapset ja oma perhe on arvoissa korkeimmalla. Toki haluan myös kehittyä yrittäjänä, mutta ihmisyyden rajoissa.
Onko muilla kokemusta tällaisesta ystävän muuttumisesta hienommaksi ja paremmaksi, omasta mielestään? Olen ollut tästä tosi hämmentynyt ja useamman kerran pahan mielen tapaamisistamme saatuani päätin ottaa pienen aikalisän ja miettiä sitä onko näin aikuisena todella tarpeellista olla tällaisessa ystävyyssuhteessa, joka mielestäni ei täytä aidon ystävyyden merkkejä laisinkaan.
Katsotaan mihin elämä vie. Parempi ehkä olla mielummin kaltaistensa seurassa, koska itse en usko rahan ja aseman tekevän kenestäkään parempaa ihmistä.
Kommentit (142)
Minulla loppui ystävyys nuoruudenkaverin kanssa samasta syystä. Hän oli yksinkertaisesti muuttunut niin työkeskeiseksi että halusi puhua vain siitä. Piti itseään minua parempana koska oli saanut vakityön.
Lähetteli minulle tekstareita duuneista vaikka minulla oli työ. Tiukkasi ja tivasi ja neuvoi ylhäisyydestään. Yritin sanoa että en halua puhua töistä, mutta aina puhe meni siihen. Tämä oli odotettavissa koska hän oli jo opiskeluaikana kunnianhimoinen ja ehkä välillä kuiva tyyppi.
Surullinen olen pitkän ystävyyden lopusta mutta en enää viihtynyt hänen seurassaan. Hänellä on uranaisia kavereinaan onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla loppui ystävyys nuoruudenkaverin kanssa samasta syystä. Hän oli yksinkertaisesti muuttunut niin työkeskeiseksi että halusi puhua vain siitä. Piti itseään minua parempana koska oli saanut vakityön.
Lähetteli minulle tekstareita duuneista vaikka minulla oli työ. Tiukkasi ja tivasi ja neuvoi ylhäisyydestään. Yritin sanoa että en halua puhua töistä, mutta aina puhe meni siihen. Tämä oli odotettavissa koska hän oli jo opiskeluaikana kunnianhimoinen ja ehkä välillä kuiva tyyppi.
Surullinen olen pitkän ystävyyden lopusta mutta en enää viihtynyt hänen seurassaan. Hänellä on uranaisia kavereinaan onneksi.
Minulla vastaava kokemus, mutta päinvastoin. Ystävä ei osaa puhua mistään muusta kuin perhe-elämästä ja lapsistaan, eikä häntä pysty tapaamaan kahden kesken tai tavoittamaan edes puhelimella, vaikka lapsilla on isäkin. Aivan kaiken pitäisi pyöriä hänen ympärillään. Myös asioissa, jotka eivät suoraan liity lapsiin. Kaikki muut vaan ovat itsekkäitä ja joustamattomia ja hän jonkin sortin uhri.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noita kavereita on tullut jätettyä jälkeen kun oma status ja asema on noussut. "Piirit" on olemassa syystä. Jossain vaiheessasitä ei vaan enää löydy yhteistä jutun juurta kun itse valmistelee miljoonprojektia ja toinen tahtoo jutella vauveliinin kakan väristä.
Ei siinä mitään pahaa ole. Ihmisten elämä on valintoja täynnä ja joskus ne yhdistävät ja joskus erottavat.
Tämä. Itse en kyllä ole millään mittapuulla menestynyt enkä suunnitele miljoonaprojekteja. Mutta moni ystävyyssuhde kariutui juuri siksi, että ystävistäni tuli yhtäkkiä tylsiä tanttoja joita ei kiinnosta mikään muu kuin omat lapset, omakotitalo ja ylipäänsä sellainen jumalattoman tylsä keski-ikäinen juoruilu ja pelkistä kuulumisista keskustelu. Ihan kuin ne ystäväni olisivat yhtäkkiä muuttuneet äidikseni! Ei enää mitään mielenkiintoa asioita kohtaan.
Ilmeisesti osalle lapsiperhearki on niin voimia kysyvää, että kaikki älyllinen kapasiteetti menee siihen eikä jaksa enää kiinnostua yhtään mistään tai keskustella muusta kuin täysin arkisista asioista.
Olen kyllä muutenkin tullut siihen tulokseen, että tyttöjen välinen ystävyys on aika lailla yliarvostettua.
Kuulostaa siltä että ap:n mielestä ystävä on tehnyt väärät valinnat kun ei ole elänyt kuten ap. Kaikki mitä ap tekee on oikein ja hyvin ja kaikki ystävän tekemät asiat väärin. Et vaikuta kovin avarakatseiselta ihmiseltä ap. Ja aika moni on täällä sanonut samaa joten kannattaa varmaan peiliin katsoa ekana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että varallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin useammin kuin tahdotaan myöntää, ja useimmiten niin päin että vähemmän tienaava kokee jollakin tasolla huonommuutta ja mahdollisesti kateuttakin sitä enemmän tienaavaa kohtaan, kun taas ns varakkaampi ei asiaa välttämättä edes ajattele sen enempää. Tuo asian ajattelematta jättäminen on usein oikeastaan se "virhe" myös, sillä silloin henkilö ei ajattele miltä jotkin ehdotukset saattavat vähemmän tienaavasta tuntua. Esimerkiksi ravintolaan syömään meneminen tai kylpyläreissu ei ole jokaiselle ihan niin vain järjestettävissä. Samalla näiden vähemmän tienaavien olisi hyvä tutkailla omia tuntojaan ja kateuden fiiliksiään.
Harmillistä yleisesti ottaen että monet nuoruudessakin solmitut, hyvätkin ystävyyssuhteet saattavat kaatua ihan puhtaasti siihen että toisesta tulee menestyneempi kuin toisesta, ja kumpikaan ei osaa sitä asiaa oikealla tavalla käsitellä, vaan tekevät (usein tiedostamattaan) rahasta isomman asian kuin ystävyydestä.
Raha on suurin syy riitoihin, niin parisuhteessa kuin ystävyydessä.
Itsellä on juuri yksi ystävyys kaatumassa rahan vuoksi. Tutustuimme 10 vuotta sitten kun olimme molemmat työttömiä. Sen jälkeen kouluttauduin, sain vakityön, löytyi puoliso ja ostin ensiasunnon. Ystäväni on edelleen työttömänä, haluaisi tehdä töitä mutta ei tiedä mitä ja opiskelu ei kiinnosta. Ihana ihminen hän on edelleen, mutta yllättävän paljon joudun salaamaan asioita: uudet hankinnat, lomat, sijoitukset. Joskus näistä puhuin, mutta tuli niin kirpeää kommenttia etten aiheisiin ole enää palanut. Toisaalta hän tykkää hehkuttaa hankintojaan, milloin on merkkilaukkua tai uusi puhelin (osamaksulla). Tuloihin nähden ostaa kaikkea turhaa ja kallista ja joskus kyselin jos kaipaa apua säästämisen aloittamisessa, mutta ei näe syytä muutokseen.
Tiedän olevani itse muuttunut, mutta ärsyttää nykyinen asetelma. Tiedän millaista oli elää köyhyysrajalla ja haluaisin auttaa häntä eteenpäin, mutta veikkaisin hänen kokevan yritykseni vain halventavana häntä kohtaan. Joten tällä mennään eteenpäin, tiedä sitten kauan kumpikin jaksaa.
Yleensä tämä vielä menee niin, että se köyhempi tekee rahasta ongelman.
Itse tutustuin erään sairauden vertaistukiryhmässä yhteen naiseen. Asumme lähekkäin, joten meistä tuli jonkinlaiset ystävät. Vähäksi aikaa. Jouduin kuitenkin lopettamaan yhteydenpidon, koska kyseinen nainen ei voinut millään tajuta, että vaikka hän joutuukin käymään leipäjonossa, minä en ole siinä tilanteessa. Hän yritti saada minua jatkuvasti mukaansa leipäjonoihin, jos tarjosin jotain kahvin kanssa kysyi "saanko ottaa toisenkin palan" ja kun sanoin että ota hyvä ihminen, kaikki tarjolla oleva on tarkoitettu syötäväksi, kommentti oli: "no kun ikinä ei voi tietää mitä toisilla on kaapeissaan". Ts. oletti siis koko ajan, että elän nälkärajalla. Koska hänkin elää.
Tuo kävi jotenkin ihan liian raskaaksi minulle. En voinut enää enempää alleviivata omaa tilannettani, koska se olisi jo kuulostanut leveilyltä, ja jotenkin hänelle ei vaan mennyt jakeluun että on ihan fine että minä tarjoan kahvit ja pullat eikä se tunnu minun kukkarossani mitenkään. Ja että meillä voi ihan surutta syödä, koska kaappini ovat aina täynnä eikä hänen syömisensä niitä tyhjennä. En siis tarkoita, että olisin mitenkään tyrkyttänyt mitään, mutta tilanne oli niin hassu kun hän aina pelkäsi syövänsä minut vararikkoon jos otti toisenkin keksin kahvin kanssa.
Tietysti hänellä oli muutenkin rahankäyttö ja yleinen elämänhallinta hakusessa. Mutta tuo oli jotenkin tosi raskasta, että hän ei suostunut tajuamaan että emme ole samassa elämäntilanteessa.
Olen joskus ennenkin ollut tilanteessa, jossa wannabe-ystävä haluaisi väkisin että minulla on samat ongelmat kuin hänellä. On hyvin hankalaa saada toinen ihminen ymmärtämään, että vaikka hän onkin päihdeongelmainen, minä voi silti olla lähes täysin raitis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ehkä ap salaa itseltäsi muuttunut omassa mielessäsi "huonommaksi" ja tulkitset ystäväsi käytöksen tästä näkökulmasta.
Tätä näkökulmaa täytyy nyt oikeasti ihan tarkasti pohtia, en äkkiseltään koe nimittäin itse niin. Tykkään työstäni, perheestäni ja elämästäni yleisesti tosi paljon ja olen sellainen peruspositiivinen ihminen joka voi istuskella nauttimassa auringonpaisteesta ja kahvikupista onnesta ympyränä. En koe, että minun täytyisi tehdä tai saada samoja asioita kuin "joku muu". Eli pienetkin jutut riittävät omaan onnellisuuteeni, niitä haluaisin jakaa myös ystävien kanssa.
Ap
Onko mieleesi juolahtanut, että ystävälle voi olla aika tylsää jakaa sinun kahvikuppionnellisuuttasi? Kaikki me osaamme nauttia kahvikupillisesti auringonpaisteessa, mutta ei sellaisesta oikein henkevän keskustelun aiheeksi ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap olet hieman ristiriitainen ihminen. Koet selkeästi itse ylemmyyttä ystävääsi nähden, mutta samaan aikaan koet ystäväsi käyttäytyvän alentuvasti sinua kohtaan?
Kerrotko miten minä koen ylemmyyttä? Lähinnä haluaisin kovasti ymmärtää miksi emme enää voi tulla toimeen normaaleina ihmisinä normaaleissa tilanteissa. Tottakai se harmittaa ja surettaa, koska joskus oli niin paljon paremmin ja saatoimme nauraa yhdessä aivan arkisille asioille ja puhua kaikesta ilman muureja. Mutta kuten sanottu, elämä muuttaa meitä. Todennäköisesti hänkin viihtyy aivan erilaisessa seurassa nykyisin paremmin ja se hänelle myös sallittakoon.
Ap
Omat lastenhoitoon tekemäsi valinnat ovat mielestäsi ainoastaan oikein, ystäväsi ainoastaan väärin. Samoin ystäväsi uravalinnat väärin, sinun oikein jne...
Höpö höpö, nyt on taas vedetty linjat suoriksi. En kai minä voi kekenkään perheen lastenhoidosta päättää, saati mitään suositella. Itselläni on onnistunut pitää lapsia kotona pidempään ja tuskin se on sen hienompaa tai enemmän oikein kuin mikään muukaan valinta. Nyt taidat katsoa tätä joidenkin omien silmälasien läpi.
Harmittaa, sehän tässä on ollut se pointti sekä vertaistuen hakeminen sille onko muille käynyt samoin, että status ja ura ovat muuttaneet ihmisen lähes tunnistamattomaksi.
Ap
Ei status ja ura ketään muuta, vaan aika. Ihminen ihan tutkitusti on 40-vuotiaana täysin eri tyyppi kuin 20-vuotiaana.
Kysymys kuuluukin, miksi sinä ET ole muuttunut? Miksi et ole kasvanut? Miksi haluat samanlaista ystävyyttä kuin vuosia sitten?
Miksi ajattelet, että nimenoman status ja ura ovat muuttaneet ystäväsi, kun kaikki muuttuvat koko ajan? Paitsi ilmeisesti sinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minua aina ihmetyttää nämä jutut, joissa itketään, että jätän kyllä ystävän, kun se on semmonen ja tämmönen nykyään.
Mitä tällaisella uholla luulette saavanne aikaiseksi? On kuulkaas ihan normaalia, että ihmiset kasvavat erilleen aikuistuessa. Tulee ns. omaa elämää ja muutenkin muuttuu. Toiset kulkee toista tietä ja toiset toista. Elämäntilanteet ovat erilaisia ja vanha teiniaikojen ystävyys ei enää kanna näiden elämänmuutosten yli.
Ihan luonnollista elämän kulkua.
Jos lopetatte yhteydenpidon, luuletteko, että se toinen osapuoli itkee, katuu ja muuttuu sellaiseksi, kuin oli 17 vuotiaana, jotta ystävyytenne voi jatkua. Vai mitä pitäisi tapahtua? Voi olla, että se toinen on helpottunut, kun ei ole raatsinut sanoa aiemmin, että meillä ei ole enää mitään yhteistä, joten voimmeko lopettaa yhteydenpidon.
Avioliitostakin tuntuu pääsevän helpommin eroon, kuin opiskeluaikojen ystävistä. Jos nuorena on ollut samat kuviot ja supateltu ja naurettu ja juhlittu yhdessä, jotkut kuvittelee, että se on koko elämän kestävä suhde, mikä ei saa tippaakaan muuttua.
Olipa aggressiivisesti vastattu. Asiat kun voi kertoa monella tavalla.
Ihan normaalia, mun kavereista osa on kouluttautunut, alkanut yrittäjäksi ym. Toinen osa on taas jollain tasolla alkoholisoituneita.
Nämä kouluja käyneet ja yrittäjät ovat siirtyneet ns. Parempiin piireihin, eivät pidä yhteyttä ja jos nähdään sattumalta ovat nenä pystyssä tai antavat ymmärtää ettei kiinnosta.
Tuo toinen puoli laiskat työtävieroksuvat ja ehkä jollain tasolla tyhmät alkoon menevät ovat muuttuneet rasittaviksi jankkaajiksi, elävät edelleen - 90 lukua ja hurjaa nuoruuttaa jutuissaan.
Minulla on perhe, ok-talo ja olen hyvin tavallinen duunari, en ole edennyt urallani mihinkään suuntaan, ystäviä ja kavereitakaan ei oikein enää ole, alkoa käytän hyvin vähän, vapaa ajat menee melkein pojan harrastusten merkeissä ja jotain pieniä omia juttuja touhutessa.
Olen loppujen lopuksi aika yksinäinen enkä ole vuosiin saanut mitään kontakteja uusia kavereita hankittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että ap:n mielestä ystävä on tehnyt väärät valinnat kun ei ole elänyt kuten ap. Kaikki mitä ap tekee on oikein ja hyvin ja kaikki ystävän tekemät asiat väärin. Et vaikuta kovin avarakatseiselta ihmiseltä ap. Ja aika moni on täällä sanonut samaa joten kannattaa varmaan peiliin katsoa ekana.
Vaikuttaa, että ap:tä molaavat kommentit tulevat samalta kirjoittajalta.... Miksi?
Ei yhtää yllätä, et AP:n ystävä on käynyt yliopiston. Jännä juttu, kuinka korkeesti koulutetut, etenki just ton yliopiston käyneet, on lähes aina elitistisii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M26 kirjoitti:
Ei yhtää yllätä, et AP:n ystävä on käynyt yliopiston. Jännä juttu, kuinka korkeesti koulutetut, etenki just ton yliopiston käyneet, on lähes aina elitistisii.
Jaa. Minun tuntemani ”elitistit” ovat ns amisinssejä, joilla on ollut holtiton tarve esittää ja näyttää muille paremmiuuttaan. Itse olen käynyt yliopiston ja työkuvyttömyyseläkkeellä. Kavereita ja tuttuja laidasta laitaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun kaveri ryhtyi ”konsultiksi”, ja sekosi siitä niin pahasti, että kuvittelee olevan tarpeellista kirjoittaa oma _historiikki_! Oikein tosissaan on sitä mieltä, että hänen elämänsä merkityksellisyys on nyt kohonnut tasolle, jossa se pitää jakaa jälkipoville.
Konsultti?! Merkittävä? Eeeehehehee!
Konsultti - oli mikä tahansa erikoisosaamiseltaan - on olennaisesti tarpeeton olento, jolla on yleensä loistavat sosiaaliset kyvyt. Niillä hän pyrkii vakuuttamaan maksajat tarpeellisuudestaan.
Sellainen otus vääntämässä itsestään historiikkia on huikean sekopäinen ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ok, vaikuttaa että suurin ongelma on se että ap:n mottona ystävyydelle voisi olla että "koskaan muuttua et saa.." koska tuostahan tässä on pohjimmiltaan kysymys. Ystäväsi on muuttunut paljon tai tietoisesti halunnut muuttaa itseään, että pääsee tavoitteisiinsa tms. Sinulle se ei käy, haluat että kaikki säilyy ikuisesti samanlaisena kuin aina.
Ei se vaan mene niin. Monet ihmiset haluaa muuttua kun toiset taas haluaa tietoisesti tai tiedostamattaan jämähtää paikoilleen. Kummassakaan teissä ei ole mitään vikaa, olette vain kasvaneet erilleen ettekä enää tiedä miten toisen kanssa olla, kun olette nykyisin niin eri lähtökohdista.
Se mikä teitä yhdistää on, että molempia riivaa kuitenkin se ajatus että ystävyys on ikuista ja siitä pidetään kiinni kynsin hampain, erota ei voi, vaikka se olisi helpompaa? Roikutteko toisissanne kun ei parempaakaan löydy ; ) Jos ystävyys jatkuu, toisen hyväksyminen on se uusi alku parempaan suhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se on, on vaan hyväksyttävä että olette kasvaneet eri suuntiin ja elämä jatkuu vaikka ystävyys ei. Tapahtuu meille kaikille. Elämä on kuin junamatka, jollain pysäkillä ystävä nousee kyytiin ja on jonkun aikaa matkan varrella kanssasi ja josain vaiheessa jää jollain "asemalla" pois matkasta.
Tämä on tos hyvin kuvattu. Just sattumoisiin eilen ajattelin paria entistä ystävää, jotka ovat jääneet pysäkillä pois ilman draamaa. Uusia sitten tilalle, jotkut lyhyeksi aikaa ja jotkut toivottavasti loppuelämäksi. OLen samaa mieltä jonkun kommentoijan kanssa tulkinnoistasi. Ehkäpä tunnet itse alemmuutta hänen seurassaan? Ei se välttämättä niin ole, mutta tuo ilmeiden ja eleiden tarkka kertominen on minusta outoa, ehkäpä etsit juuti jotain ja sitä näet.
Lapsista sanoisin, että jotkut äidit ovat parempia äitejä, kun pääsevät välillä töihin. Tässä lapsenhoitoasiassa nimittäin mielestäni asetut paremmaksi kuin ystäväsi. Onko teillä ollut alusta lähtien jo jonkinlainen kilpailutilanne, kumpi on parempi?
Aloittajan asenne ystäväänsä kohtaan kuulostaa minusta hiukan ilkeältä. Tekstisi perusteella tulkitset kaikki ystäväsi teot ja jopa eleet mahdollisimman negatiivisessa valossa. Kaikki eivät halua olla kotiäitejä tai ehtoisia äitihahmoja, jotka omistavat koko elämänsä perheelleen. Jotkut äidit haluavat tosissaan edetä urallaan, eikä silloin voi pitää pitkiä äitiysvapaita. Tunnut pitävän ammatillista kunnianhimoa ikävänä asiana.
Aloittaja, kerrohan mietteesi vastauksista. Luin just koko ketjun ja minusta oli mielenkiintoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että varallisuus vaikuttaa ystävyyssuhteisiin useammin kuin tahdotaan myöntää, ja useimmiten niin päin että vähemmän tienaava kokee jollakin tasolla huonommuutta ja mahdollisesti kateuttakin sitä enemmän tienaavaa kohtaan, kun taas ns varakkaampi ei asiaa välttämättä edes ajattele sen enempää. Tuo asian ajattelematta jättäminen on usein oikeastaan se "virhe" myös, sillä silloin henkilö ei ajattele miltä jotkin ehdotukset saattavat vähemmän tienaavasta tuntua. Esimerkiksi ravintolaan syömään meneminen tai kylpyläreissu ei ole jokaiselle ihan niin vain järjestettävissä. Samalla näiden vähemmän tienaavien olisi hyvä tutkailla omia tuntojaan ja kateuden fiiliksiään.
Harmillistä yleisesti ottaen että monet nuoruudessakin solmitut, hyvätkin ystävyyssuhteet saattavat kaatua ihan puhtaasti siihen että toisesta tulee menestyneempi kuin toisesta, ja kumpikaan ei osaa sitä asiaa oikealla tavalla käsitellä, vaan tekevät (usein tiedostamattaan) rahasta isomman asian kuin ystävyydestä.
Raha on suurin syy riitoihin, niin parisuhteessa kuin ystävyydessä.
Itsellä on juuri yksi ystävyys kaatumassa rahan vuoksi. Tutustuimme 10 vuotta sitten kun olimme molemmat työttömiä. Sen jälkeen kouluttauduin, sain vakityön, löytyi puoliso ja ostin ensiasunnon. Ystäväni on edelleen työttömänä, haluaisi tehdä töitä mutta ei tiedä mitä ja opiskelu ei kiinnosta. Ihana ihminen hän on edelleen, mutta yllättävän paljon joudun salaamaan asioita: uudet hankinnat, lomat, sijoitukset. Joskus näistä puhuin, mutta tuli niin kirpeää kommenttia etten aiheisiin ole enää palanut. Toisaalta hän tykkää hehkuttaa hankintojaan, milloin on merkkilaukkua tai uusi puhelin (osamaksulla). Tuloihin nähden ostaa kaikkea turhaa ja kallista ja joskus kyselin jos kaipaa apua säästämisen aloittamisessa, mutta ei näe syytä muutokseen.
Tiedän olevani itse muuttunut, mutta ärsyttää nykyinen asetelma. Tiedän millaista oli elää köyhyysrajalla ja haluaisin auttaa häntä eteenpäin, mutta veikkaisin hänen kokevan yritykseni vain halventavana häntä kohtaan. Joten tällä mennään eteenpäin, tiedä sitten kauan kumpikin jaksaa.
OmFg! OikEiN PuOLiZo ja EnZiAsunTo vau!!!!!!!! nauti elämisestä velaksi paska geneeripelle puolisos kanssa, haiseva duunariluuska.
AP, kuulostat siltä, että olet väkisin tehnyt ystäväsi akateemisesta taustasta ja työlle omistautumisesta ongelman, ja se näkyy siinä, miten suhtaudut ystävään. Ainoat selkeät '' ongelmat '' jotka olet nostanut esille on käsien/sormien asento syödessä ja juodessa, sekä ilmeiden tekeminen kun puhut omasta työstäsi hänelle. Onko hän sanoin lykännyt sinun valintojasi, vai onko oma selittämätön paha olo ja ehkä pelko ystävän menettämisestä '' akateemisiille elitisteille '' tehnyt sinusta vaan hyperherkän ystäväsi eri eleille, joita et ole ennen huomannut?
Missään vaiheessa tätä keskustelua et ole ollut tyytyväinen ystäväsi elämään, ja ollet onnessasi että hänellä menee hyvin. Vertaat jatkuvasti häntä itseesi, ja puolustat (ja ihannoit) omia elämänvalintojasi, lykäten samalla hänen työmotivaation ja lasten kasvatuksen. Siis mitä väliä sillä on jos hän haluaisi presidentiksi? Onko se väärin että hän on päässyt ehkä alalle, josta nauttii täysin rinnoin, ja haluaa edetä siinä mahdollisimman pitkälle?
Sinä huomaat ystäväsi ilmeet ja käden asennot ja asenteet, mutta mitä ilmeitä ja asenteita ystäväsi näkee sinussa. Oletko hetkeäkään ajatellut, että sinä huomaamatta arvostelet ystäväsi valintoja? Ja jos olet herkkä, lempeä, peruspositiivinen ihminen, niin sinulla ei pitäisi olla ongelmia ottaa asiaa puheeksi järkevällä tavalla.
Juuri näin. Eihän ystävyys ole mikään virka...