Lue keskustelun säännöt.
Ystävyys poikki ystävän muuttuessa omasta mielestään ”paremmaksi”
23.03.2021 |
Pitkäaikainen ystävyys on katkolla ja näyttää siltä että elpymisen merkkejä ei ole ilmassa. Kaikki alkoi muuttua huonompaan suuntaan välillämme noin kymmenen vuotta sitten, kun hän valmistui yliopistosta ja meni palkkatöihin asiantuntijatehtäviin. Se välitön muutos hänen olemuksessaan oli valtava.
Muistan kun istuimme kesken työpäiviemme lounaalla ja mietin miksi ystäväni jotenkin on koko ajan todella teennäinen ja tekohienostunut. Piteli jotenkin haarukkaakin eri tavalla, eikä päässyt oikein samalle tasolle keskusteluissamme kuin aiemmin. Siitä se sitten lähti pahenemaan.
Nyt vuosikymmen myöhemmin molemmilla on jo useampia lapsia ja arvovalinnat myös lastenhoidon suhteen ovat olleet aivan erilaiset. Hän piti mahdollisimman lyhyet äitiyslomat ja pitää lapset mahdollisimman paljon ja pitkää päivää päiväkodissa. Minä olin molempien lasten kanssa kotona pari vuotta, tehden samalla osa-aikaista työtä. Nuorimmaiseni ei ole vieläkään päiväkodissa vaan kulkee mukanani keikoilla, koska perustin oman alani yrityksen saadakseni paremmin määritellä omat työrytmini lasten ehdoilla.
Nyt tämän ystävän kanssa ollaan ajauduttu tilanteeseen, joka minun näkökulmastani näyttää sille että kaverilla on noussut päähän ja lujaa. En tiedä mikä, koska en osaa ajatella työelämän statuksen määrittelevän ihmistä jotenkin paremmaksi. Hän haluaisi kokoajan suurempia ja haastavampia työtehtäviä, hakisi varmaan presidentiksikin jos se olisi mahdollista. Samalla hän kaikin tavoin osoittaa halveksuntansa minua ja valintojani kohtaan ilmein ja elein, väheksyen yritystoimintaani ja hymyillen vinosti jutuilleni yrittäjyyden haasteista. Myöskään se, että viihdyn ja haluan viettää aikaa lasteni kanssa, ei hänestä ole mitenkään hienoa. Hän kuulemma ei voi käsittää ihmisiä, jotka ikävöivät lapsiaan. Itselleni taas lapset ja oma perhe on arvoissa korkeimmalla. Toki haluan myös kehittyä yrittäjänä, mutta ihmisyyden rajoissa.
Onko muilla kokemusta tällaisesta ystävän muuttumisesta hienommaksi ja paremmaksi, omasta mielestään? Olen ollut tästä tosi hämmentynyt ja useamman kerran pahan mielen tapaamisistamme saatuani päätin ottaa pienen aikalisän ja miettiä sitä onko näin aikuisena todella tarpeellista olla tällaisessa ystävyyssuhteessa, joka mielestäni ei täytä aidon ystävyyden merkkejä laisinkaan.
Katsotaan mihin elämä vie. Parempi ehkä olla mielummin kaltaistensa seurassa, koska itse en usko rahan ja aseman tekevän kenestäkään parempaa ihmistä.
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen Ap:n asennetta. Ap:n fantasiassa tämä entinen kaveri tarkoituksella ilkeilee Ap:lle ja esittää jotain muuta kuin oikeasti on, vaikka kyse lienee ihan vaan siitä, että henkilö on kasvanut eri suuntaan kuin hän.
Ei tämä mikään fantasia ole, vaan asia joka tuottaa surua. En usko että kukaan teistä vastaavassa tilanteessa osaisi löytää sitä oikeaa tapaa toimia. Ehkä joku saman läpikäynyt ymmärtää, muut jäävät miettimään näköjään sitä mitä minä teen väärin ja miksi lapseni ei ole päivähoidossa. Tai jotain siltä väliltä.
Eri suuntaan on kasvettu. Se on selvä. Ikäväksi sen tekee se, etten näe helppoa paluuta takaisin.
Ap
Jos kyse on sinun surustasi ja sen käsittelystä vertaistuen avulla, niin miksi sekä aloituksessasi että kirjoittamissasi vastauksissasi nälvit ystävääsi ja kehut itseäsi? Etkö olisi voinut kirjoittaa aloituksen ihan vaan niistä sinun tunteistasi ja luopumisen tuskasta? Voisitko pohtia myös omaa osuuttasi tapahtuneeseen?
Minä olen käynyt saman läpi, ja tunsin asiasta tietenkin suurta surua. En kuitenkaan tehnyt Av:lle aloitusta, jossa olisin alentunut haukkumaan ja kritisoimaan ystävääni tai edes vertailemaan elämänvalintojamme. En myöskään jäänyt roikkumaan ihmiseen, jonka seurassa en enää viihdy, vaan hyväksyin tilanteen ja etsin muuta seuraa.
Miksi edes haaveilet paluusta takaisin, jos ajattelet ystävästäsi nykyisestä minästä pelkkää pahaa? Pitäisikö hänen mielestäsi muuttua "ennalleen" sinun vuoksesi? Mikset mieti, mitä voisit itse tehdä toisin, jos haluaisit vielä herättää ystävyytenne henkiin? Mitä jos vika onkin sinussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua ap ja olen itse samanlainen kuin sinä. Kunnianhimoton ja voisin olla vaikka kotiäiti. Olen kyllä kouluttautunut akateemisesti, mutta arvostan leppoisaa elämää.
Minusta voisit olla nyt ihan rehellinen, ja myöntää että et pidä kaveristasi. Eikä hänkään vaikuta pitävän sinusta. Sanoin tämän jo aiemmin ketjussa. Nyt et myönnä sitä, vaikka asenteesi paistaa läpi.
Kumpikaan ei ole parempi toista, ette vain sovellu kavereiksi enää.
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
En koe olevani kunnianhimoton, se mitä teen työkseni ei ole sellaista että voisi vain odotella jotakin tapahtuvaksi. Arvostan mahdollisuutta suunnitella omat aikatauluni, mutta teen kyllä yritystoimintaani melkoisella intohimolla sata lasissa. Jos se nyt mihinkään mitenkään liittyy.
Ap
Mikset sitten luovuta? Miksi hakeudut ystäväsi seuraan, jos noin tekee pahaa? Tyhmähän sun täytyy olla, jos vieläkin roikut hänessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ap ei huomaa tekevänsä itse samaa mistä syyllistää toista? Aloituksen sanavalinnat antavat selkeästi ymmärtää kuinka ap on parempi ihminen ja ystävä (???) sen vuoksi että on pitänyt perhevapaita ja vastustaa varhaiskasvatusta.
En sano ettei se kaverikin saata tehdä sitä mistä häntä syytetään, mutta tässä on kyllä kaksi puolta.
Sanonko nyt vielä kerran: EN vastusta varhaiskasvatusta. Oma lapseni on VOINUT olla kotona kauan, yrittäjätyöni takia eikä tämä ole alallani mikään harvinaisuus että lapsi pystyy olemaan enemmän kotona. Onhan se valtava taloudellinen säästökin ollut meidän perheelle ja sitäpaitsi lapsi on ollut muissa ikäistensä kanssa järjestetyissä ilmaiskerhoissa.
Voisitko vääntää rautalangasta miten nämä LAPSET liittyvät nyt tähän tilanteeseen, mitä minä koen? Kun nyt on poissuljettu tämä äitiyden taisto, jota ei ole koskaan ollutkaan.
Ap
Oletko ap ihan tyhmä ja ymmärtämätön? Jos sinä kirjoitat kymmeniä viestejä käyttäen sanavalintoina lapsi on ”voinut olla kotona”, sen sijaan että olisit kirjoittanut lapsi on joutunut olemaan kotona tai lapsi on ollut kotona ja silti sanot että et asennoidu tuohonlasten kotona oloon mitenkään? Semantiikalla on väliä. Se kertoo ihmisten asennoitumisista myös silloin kun ihminen ei itse edes huomaa sitä.
Ja jos lapsista ei ole kyse, miksi kirjoitit aloitukseen pitkät pätkät siitä millainen äiti sinä olet tai millainen äiti kaverisi on?
Tiedän että tulet tulkitsemaan tämänkin vastauksen vain elitistin pröystäilynä, mutta tiedätkö mitä? En välitä. Anteeksi että käytin sanaa semantiikka. Tiedän että et olisi kaveri sellaisten ihmisten kanssa jotka vastaavia sanoja käyttäisivät, ethän sinä pidä edes ihmisistä jotka pitävät haarukkaa kädessä liian hienosti.
Tosissani kysyn vielä yhden asian: voisitko linkittää kuvan siitä haarukan pitelystä? Olen nyt koko päivän yrittänyt miettiä miltä se hienosteleva pitely näyttää, enkä keksi. Tiedän vain tavallisen otteen ja sitten lasten nyrkkiotteen.
Ap kirjoittaa ihan asiaa! Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, joskus vaikeita ja niistä on hyvä päästä purkamaan sydäntään ja vaihtamaan kokemuksia.
Kysymys kuuluu: voiko ap downgradata ystävänsä niin että tapaisi ja viestittelisi vain harvoin, mutta joku yhteys säilyisi? Vaikuttaa että välillänne on aika vahvaa ärsytystä. Äitiys herättää tosi vahvoja tunteita ja joskus sitä voi loukkaantua turhaankin. Kotiäiti/ uraäiti vastakkainasettelu elää vahvana.
Oikea ystävä ei kuitenkaan ole sellainen jonka seurassa pitäisi koko ajan selitellä ja puolustella omia ratkaisujaan. Se luo painostavan ilmapiirin kun ystävyys elää ilosta.
Oikea ystävä tukee valintojasi ja ymmärtää että jokaisen pitää seurata sydäntään. Hän myös antaa tilaa eikä tuputa omia valintojaan. Minullakin oli yksi ystävä joka ei ymmärtänyt eikä arvostanut valintojani esim.työn suhteen. Koin olevani jossain ristikuulustelussa aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ap ei huomaa tekevänsä itse samaa mistä syyllistää toista? Aloituksen sanavalinnat antavat selkeästi ymmärtää kuinka ap on parempi ihminen ja ystävä (???) sen vuoksi että on pitänyt perhevapaita ja vastustaa varhaiskasvatusta.
En sano ettei se kaverikin saata tehdä sitä mistä häntä syytetään, mutta tässä on kyllä kaksi puolta.
Sanonko nyt vielä kerran: EN vastusta varhaiskasvatusta. Oma lapseni on VOINUT olla kotona kauan, yrittäjätyöni takia eikä tämä ole alallani mikään harvinaisuus että lapsi pystyy olemaan enemmän kotona. Onhan se valtava taloudellinen säästökin ollut meidän perheelle ja sitäpaitsi lapsi on ollut muissa ikäistensä kanssa järjestetyissä ilmaiskerhoissa.
Voisitko vääntää rautalangasta miten nämä LAPSET liittyvät nyt tähän tilanteeseen, mitä minä koen? Kun nyt on poissuljettu tämä äitiyden taisto, jota ei ole koskaan ollutkaan.
Ap
Oletko ap ihan tyhmä ja ymmärtämätön? Jos sinä kirjoitat kymmeniä viestejä käyttäen sanavalintoina lapsi on ”voinut olla kotona”, sen sijaan että olisit kirjoittanut lapsi on joutunut olemaan kotona tai lapsi on ollut kotona ja silti sanot että et asennoidu tuohonlasten kotona oloon mitenkään? Semantiikalla on väliä. Se kertoo ihmisten asennoitumisista myös silloin kun ihminen ei itse edes huomaa sitä.
Ja jos lapsista ei ole kyse, miksi kirjoitit aloitukseen pitkät pätkät siitä millainen äiti sinä olet tai millainen äiti kaverisi on?
Tiedän että tulet tulkitsemaan tämänkin vastauksen vain elitistin pröystäilynä, mutta tiedätkö mitä? En välitä. Anteeksi että käytin sanaa semantiikka. Tiedän että et olisi kaveri sellaisten ihmisten kanssa jotka vastaavia sanoja käyttäisivät, ethän sinä pidä edes ihmisistä jotka pitävät haarukkaa kädessä liian hienosti.
Tosissani kysyn vielä yhden asian: voisitko linkittää kuvan siitä haarukan pitelystä? Olen nyt koko päivän yrittänyt miettiä miltä se hienosteleva pitely näyttää, enkä keksi. Tiedän vain tavallisen otteen ja sitten lasten nyrkkiotteen.
Tässä ketjussa on nyt vähän sama tilanne meneillään, kuin olisi kysynyt jossakin tuntemattomassa porukassa ääneen onko kukaan menossa kaupunginosaan X ja joutuisi keskelle väittelyä miten kauhea kaupunginosa se X on. Ja miten tyhmä olen kun asun siellä.
Eli olisin kovasti halunnut alunperin kuulla, onko vastaavasta kokemusta muilla, onko kukaan kokenut tilannetta kuten minä. Näitäkin vastauksia tuli, niiden pohjalta pystyn näkemään sitä että elämä tosiaan vie meitä eri suuntiin, sekä mille se asian kokeneista on tuntunut ja miten näyttäytynyt.
Hienoa kaikille, jotka hyökkäsitte kimppuuni ja arvioitte minut aivan väärin mutta rankalla kädellä. Miksi? Kukaan ei tunne minua, ystävääni tai tilannetta siinä ympärillä. Te ette oikeasti voi tietää kaikkea muuta siinä ympärillä, kauheuksia joita on sattunut ja muuta erikoista epämukavuutta, joita tilanteet ovat aiheuttaneet ystäväni käytöksen takia. Olen edelleen menossa kaupunginosaan X ja etsin vain matkaseuraa, en ihmisiä joiden kanssa väitellä asian vierestä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap kirjoittaa ihan asiaa! Ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, joskus vaikeita ja niistä on hyvä päästä purkamaan sydäntään ja vaihtamaan kokemuksia.
Kysymys kuuluu: voiko ap downgradata ystävänsä niin että tapaisi ja viestittelisi vain harvoin, mutta joku yhteys säilyisi? Vaikuttaa että välillänne on aika vahvaa ärsytystä. Äitiys herättää tosi vahvoja tunteita ja joskus sitä voi loukkaantua turhaankin. Kotiäiti/ uraäiti vastakkainasettelu elää vahvana.
Oikea ystävä ei kuitenkaan ole sellainen jonka seurassa pitäisi koko ajan selitellä ja puolustella omia ratkaisujaan. Se luo painostavan ilmapiirin kun ystävyys elää ilosta.
Oikea ystävä tukee valintojasi ja ymmärtää että jokaisen pitää seurata sydäntään. Hän myös antaa tilaa eikä tuputa omia valintojaan. Minullakin oli yksi ystävä joka ei ymmärtänyt eikä arvostanut valintojani esim.työn suhteen. Koin olevani jossain ristikuulustelussa aina.
Tuttuja tunteita! Tuo tunne, että on jossakin ristikuulustelussa saa minulla monesti pulssin nousemaan ja äänen jopa melkein häviämään. Tunnen, että jokaista sanaa täytyy harkita todella tarkkaan, enkä pysty olemaan oma itseni. Outoa on esimerkiksi se, että hänen uraansa ja valintojaan on vatvottu loputtomiin ja olen kyllä kelvannut niissä kannustajan rooliin. Kun kyseeseen tulee minä ja minun yritykseni toiminta, ei enää kiinnostakaan tippaakaan. Tämäkin asetelma jo mielestäni osoittaa jotakin.
Välillemme on tullut jotakin, jota en osaa määritellä mutta varmasti tuo ärsytys on yksi tekijä siinä. Siltä pohjalta on paha rakentaa ystävyyttä, joka kumpuaa ilosta. Kiitos kun vastasit!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua ap ja olen itse samanlainen kuin sinä. Kunnianhimoton ja voisin olla vaikka kotiäiti. Olen kyllä kouluttautunut akateemisesti, mutta arvostan leppoisaa elämää.
Minusta voisit olla nyt ihan rehellinen, ja myöntää että et pidä kaveristasi. Eikä hänkään vaikuta pitävän sinusta. Sanoin tämän jo aiemmin ketjussa. Nyt et myönnä sitä, vaikka asenteesi paistaa läpi.
Kumpikaan ei ole parempi toista, ette vain sovellu kavereiksi enää.
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
En koe olevani kunnianhimoton, se mitä teen työkseni ei ole sellaista että voisi vain odotella jotakin tapahtuvaksi. Arvostan mahdollisuutta suunnitella omat aikatauluni, mutta teen kyllä yritystoimintaani melkoisella intohimolla sata lasissa. Jos se nyt mihinkään mitenkään liittyy.
Ap
Joo, mutta etkö tajua: ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Viilennä jo välit. Hän on liian erilainen kaveriksesi. Haluatko että sanon että hän on paha ihminen? En voi sanoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua ap ja olen itse samanlainen kuin sinä. Kunnianhimoton ja voisin olla vaikka kotiäiti. Olen kyllä kouluttautunut akateemisesti, mutta arvostan leppoisaa elämää.
Minusta voisit olla nyt ihan rehellinen, ja myöntää että et pidä kaveristasi. Eikä hänkään vaikuta pitävän sinusta. Sanoin tämän jo aiemmin ketjussa. Nyt et myönnä sitä, vaikka asenteesi paistaa läpi.
Kumpikaan ei ole parempi toista, ette vain sovellu kavereiksi enää.
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
En koe olevani kunnianhimoton, se mitä teen työkseni ei ole sellaista että voisi vain odotella jotakin tapahtuvaksi. Arvostan mahdollisuutta suunnitella omat aikatauluni, mutta teen kyllä yritystoimintaani melkoisella intohimolla sata lasissa. Jos se nyt mihinkään mitenkään liittyy.
Ap
Joo, mutta etkö tajua: ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Viilennä jo välit. Hän on liian erilainen kaveriksesi. Haluatko että sanon että hän on paha ihminen? En voi sanoa
Kiitos tästä. Tämän mielipiteen tarvitsin, ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Minulla on ollut näitä tapaamisia useampia hänen kanssaan. Jossain vaiheessa hän on vain kaikin elkein alkanut osoittaa mieltään ja lopettanut puhumasta minulle, aiheet ovat olleet tuolloin ihan yleisaiheita, ei mitään tunteita nostattavia. Selannut puhelintaan, nyrpistellyt suuntaani kun olen yrittänyt kysyä jotakin ja tapaaminen on päättynyt jotenkin todella oudoissa merkeissä. Itse olen yrittänyt pitää tunnelman kepeänä ja antanut kaverin olla rauhassa siihen saakka kunnes tiemme ovat eronneet, kun ei kerran jaksanut enää mitään mihinkään puhua, jonka jälkeen olen kotona purskahtanut itkuun tilanteen hankaluudesta.
Tiedän, odotan paljon ystävyydeltä kun toivon mukavaa, leppoisaa painostamatonta tunnelmaa, jossa toiselle ollaan ystävällisiä ja pidetään yhdessä hyvästä energiasta kiinni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua ap ja olen itse samanlainen kuin sinä. Kunnianhimoton ja voisin olla vaikka kotiäiti. Olen kyllä kouluttautunut akateemisesti, mutta arvostan leppoisaa elämää.
Minusta voisit olla nyt ihan rehellinen, ja myöntää että et pidä kaveristasi. Eikä hänkään vaikuta pitävän sinusta. Sanoin tämän jo aiemmin ketjussa. Nyt et myönnä sitä, vaikka asenteesi paistaa läpi.
Kumpikaan ei ole parempi toista, ette vain sovellu kavereiksi enää.
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
En koe olevani kunnianhimoton, se mitä teen työkseni ei ole sellaista että voisi vain odotella jotakin tapahtuvaksi. Arvostan mahdollisuutta suunnitella omat aikatauluni, mutta teen kyllä yritystoimintaani melkoisella intohimolla sata lasissa. Jos se nyt mihinkään mitenkään liittyy.
Ap
Joo, mutta etkö tajua: ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Viilennä jo välit. Hän on liian erilainen kaveriksesi. Haluatko että sanon että hän on paha ihminen? En voi sanoa
Eikä varmasti olekaan paha ihminen. Hänkin varmasti on oikeanlaisessa seurassa on kuin kala vedessä. Herää henkiin, kun paikalle saapuu jokin henkilö, jolla on tarpeeksi statusta hänen seuraansa. Tämä on tapahtunut useasti meidänkin yhdessä ollessa. Itse en pahemmin piittaa niistä "kaloista" vaikka toki oman työni puolesta mielenkiinnolla tapaan kaikenlaisia uusia ihmisiä, en vain tee sitä status edellä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu ilmiö. Kaverini valmistui hyväpalkkaiseen ammattiin (itse olen keskiluokkaa) pari vuotta sitten, sen jälkeen on asenne muuttunut ihan kaikessa. Ennen sympaattinen arvoliberaali ihminen, nyt mielessä vain osakkeet, raha ja omaisuus. Ei ymmärrä, että kaikilla ei ole varaa tehdä niitä asioita joita hän haluaisi ja ei muutenkaan enää välitä mitä muut ajattelevat vaan jyrää omalla tahdolla yli jos annan.
En ole nyt puoleen vuoteen kunnolla jaksanut pitää yhteyttä, koska keskustelu menee aina hänen osakevoittoihin, siihen kuinka paljon sai siitä ja tästä rahaa ja kuinka suunnittelee jo nyt 30v+ että milloin eläkkeelle.
Kaipa hän on sellainen mitä meidän yhteiskunta nimittää "menestyjäksi" mutta ei ole enää se ystävä jonka olen tuntenut jo yli 25v, ihan tarhasta asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua ap ja olen itse samanlainen kuin sinä. Kunnianhimoton ja voisin olla vaikka kotiäiti. Olen kyllä kouluttautunut akateemisesti, mutta arvostan leppoisaa elämää.
Minusta voisit olla nyt ihan rehellinen, ja myöntää että et pidä kaveristasi. Eikä hänkään vaikuta pitävän sinusta. Sanoin tämän jo aiemmin ketjussa. Nyt et myönnä sitä, vaikka asenteesi paistaa läpi.
Kumpikaan ei ole parempi toista, ette vain sovellu kavereiksi enää.
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
En koe olevani kunnianhimoton, se mitä teen työkseni ei ole sellaista että voisi vain odotella jotakin tapahtuvaksi. Arvostan mahdollisuutta suunnitella omat aikatauluni, mutta teen kyllä yritystoimintaani melkoisella intohimolla sata lasissa. Jos se nyt mihinkään mitenkään liittyy.
Ap
Joo, mutta etkö tajua: ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Viilennä jo välit. Hän on liian erilainen kaveriksesi. Haluatko että sanon että hän on paha ihminen? En voi sanoa
Kiitos tästä. Tämän mielipiteen tarvitsin, ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Minulla on ollut näitä tapaamisia useampia hänen kanssaan. Jossain vaiheessa hän on vain kaikin elkein alkanut osoittaa mieltään ja lopettanut puhumasta minulle, aiheet ovat olleet tuolloin ihan yleisaiheita, ei mitään tunteita nostattavia. Selannut puhelintaan, nyrpistellyt suuntaani kun olen yrittänyt kysyä jotakin ja tapaaminen on päättynyt jotenkin todella oudoissa merkeissä. Itse olen yrittänyt pitää tunnelman kepeänä ja antanut kaverin olla rauhassa siihen saakka kunnes tiemme ovat eronneet, kun ei kerran jaksanut enää mitään mihinkään puhua, jonka jälkeen olen kotona purskahtanut itkuun tilanteen hankaluudesta.
Tiedän, odotan paljon ystävyydeltä kun toivon mukavaa, leppoisaa painostamatonta tunnelmaa, jossa toiselle ollaan ystävällisiä ja pidetään yhdessä hyvästä energiasta kiinni.
Ap
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että ehkä myös sun seurassa on paska olla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua ap ja olen itse samanlainen kuin sinä. Kunnianhimoton ja voisin olla vaikka kotiäiti. Olen kyllä kouluttautunut akateemisesti, mutta arvostan leppoisaa elämää.
Minusta voisit olla nyt ihan rehellinen, ja myöntää että et pidä kaveristasi. Eikä hänkään vaikuta pitävän sinusta. Sanoin tämän jo aiemmin ketjussa. Nyt et myönnä sitä, vaikka asenteesi paistaa läpi.
Kumpikaan ei ole parempi toista, ette vain sovellu kavereiksi enää.
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
En koe olevani kunnianhimoton, se mitä teen työkseni ei ole sellaista että voisi vain odotella jotakin tapahtuvaksi. Arvostan mahdollisuutta suunnitella omat aikatauluni, mutta teen kyllä yritystoimintaani melkoisella intohimolla sata lasissa. Jos se nyt mihinkään mitenkään liittyy.
Ap
Joo, mutta etkö tajua: ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Viilennä jo välit. Hän on liian erilainen kaveriksesi. Haluatko että sanon että hän on paha ihminen? En voi sanoa
Eikä varmasti olekaan paha ihminen. Hänkin varmasti on oikeanlaisessa seurassa on kuin kala vedessä. Herää henkiin, kun paikalle saapuu jokin henkilö, jolla on tarpeeksi statusta hänen seuraansa. Tämä on tapahtunut useasti meidänkin yhdessä ollessa. Itse en pahemmin piittaa niistä "kaloista" vaikka toki oman työni puolesta mielenkiinnolla tapaan kaikenlaisia uusia ihmisiä, en vain tee sitä status edellä.
Ap
"jolla on tarpeeksi statusta hänen seuraansa."
Voisiko olla, että ystäväsi on kuin kala vedessä noiden muiden ihmisten seurassa, koska hänellä on aidosti enemmän yhteistä heidän kanssaan? Jospa hän pitää yhteyttä sinuun silkasta velvollisuudentunnosta?
Sinulla on ihan käsittämätön kyky väheksyä tuota ystävääsi ja asettaa itseäsi jalustalle lähestulkoon jokaisessa sivulauseessa, vaikka se ei muka ole ollut viestiesi tarkoitus. Jos käyttäydyt samalla tavalla ystäväsi seurassa ja päästelet sammakoita suustasi, en yhtään ihmettele hänen tympääntymistään seuraasi. Kyllä minäkin nyrpistelisin nokkaani ja lakkaisin puhumasta henkilön kanssa, joka loukkaisi minua jatkuvasti ja tulisi vielä sen jälkeen vauvapalstalle haukkumaan, kuinka hirveä ihminen minä olen.
Hei ap, ystäväsi on narsisti, ollut sitä aina ja nyt uraohjuksena narsismi on puhjennut kukkaan. Se tulee ilmi monesta asiasta, epäempaattinen suhtautuminen lapsiinsa, mutta erityisesti lauseesi: "Statuksen kautta hän määrittelee, onko hänellä heille minkäänlaista asiaa, tai viitsiikö ylipäätään olla seurassa.", paljastaa kaiken. Narsisti hyväksyy vain ihmiset joista hänelle on hyötyä, jos hyötyä ei ole niin hän ei tuhlaa "arvokasta" aikaansa mitättömyyksiin. Narsisteja on naisissa melkein yhtä paljon kuin miehissä, ja se on tyypillistä uraohjuksille.
Kannattaa unohtaa tuo itsellesi haitallinen "ystävyys"suhde.
Ja nyt kaikki narsistit alapeukuttakaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokaisella on oikeus vaatia ystävyydeltä tiettyjä asioita: ystävä on pääosin ystävällinen, ilmapiiri ei ole kilpaileva tai kateellinen ja puheenaiheet kiinnostavat molempia. Ei nyt mitkään hurjat vaatimukset, luulisi jokaiselle löytyvän mukava kaveri. Rohkene ap irtautua tuosta myrkyllisestä jutusta joka vie energiaasi! Sinulla ei ole mitään velvotteita! Kaverisi on nuiva, ei varmaan roiku sinussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua ap ja olen itse samanlainen kuin sinä. Kunnianhimoton ja voisin olla vaikka kotiäiti. Olen kyllä kouluttautunut akateemisesti, mutta arvostan leppoisaa elämää.
Minusta voisit olla nyt ihan rehellinen, ja myöntää että et pidä kaveristasi. Eikä hänkään vaikuta pitävän sinusta. Sanoin tämän jo aiemmin ketjussa. Nyt et myönnä sitä, vaikka asenteesi paistaa läpi.
Kumpikaan ei ole parempi toista, ette vain sovellu kavereiksi enää.
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
En koe olevani kunnianhimoton, se mitä teen työkseni ei ole sellaista että voisi vain odotella jotakin tapahtuvaksi. Arvostan mahdollisuutta suunnitella omat aikatauluni, mutta teen kyllä yritystoimintaani melkoisella intohimolla sata lasissa. Jos se nyt mihinkään mitenkään liittyy.
Ap
Joo, mutta etkö tajua: ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Viilennä jo välit. Hän on liian erilainen kaveriksesi. Haluatko että sanon että hän on paha ihminen? En voi sanoa
Kiitos tästä. Tämän mielipiteen tarvitsin, ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Minulla on ollut näitä tapaamisia useampia hänen kanssaan. Jossain vaiheessa hän on vain kaikin elkein alkanut osoittaa mieltään ja lopettanut puhumasta minulle, aiheet ovat olleet tuolloin ihan yleisaiheita, ei mitään tunteita nostattavia. Selannut puhelintaan, nyrpistellyt suuntaani kun olen yrittänyt kysyä jotakin ja tapaaminen on päättynyt jotenkin todella oudoissa merkeissä. Itse olen yrittänyt pitää tunnelman kepeänä ja antanut kaverin olla rauhassa siihen saakka kunnes tiemme ovat eronneet, kun ei kerran jaksanut enää mitään mihinkään puhua, jonka jälkeen olen kotona purskahtanut itkuun tilanteen hankaluudesta.
Tiedän, odotan paljon ystävyydeltä kun toivon mukavaa, leppoisaa painostamatonta tunnelmaa, jossa toiselle ollaan ystävällisiä ja pidetään yhdessä hyvästä energiasta kiinni.
Ap
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että ehkä myös sun seurassa on paska olla?
No voihan se olla niinkin. Yleensä hän on hakeutunut seuraani enemmän kuin minä hänen, joten mikä lie totuus. Luulen, että hän on ajatellut pikemminkin, että minä kestän kaiken ja minua kohtaan saa käyttäytyä miten vain. Että ottaisin sen vastaan hymyillen ja pitäisin silti yllä kepeää ilmapiiriä. Nyt muutama asia vaikutti minuun niin syvästi, että olen alkanut harkita irtiottoa. Koska jossain se raja vaan on tultava vastaan kaikilla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella on oikeus vaatia ystävyydeltä tiettyjä asioita: ystävä on pääosin ystävällinen, ilmapiiri ei ole kilpaileva tai kateellinen ja puheenaiheet kiinnostavat molempia. Ei nyt mitkään hurjat vaatimukset, luulisi jokaiselle löytyvän mukava kaveri. Rohkene ap irtautua tuosta myrkyllisestä jutusta joka vie energiaasi! Sinulla ei ole mitään velvotteita! Kaverisi on nuiva, ei varmaan roiku sinussa.
Kiitos tästä kommentista, näillä lähtökohdilla mennään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua ap ja olen itse samanlainen kuin sinä. Kunnianhimoton ja voisin olla vaikka kotiäiti. Olen kyllä kouluttautunut akateemisesti, mutta arvostan leppoisaa elämää.
Minusta voisit olla nyt ihan rehellinen, ja myöntää että et pidä kaveristasi. Eikä hänkään vaikuta pitävän sinusta. Sanoin tämän jo aiemmin ketjussa. Nyt et myönnä sitä, vaikka asenteesi paistaa läpi.
Kumpikaan ei ole parempi toista, ette vain sovellu kavereiksi enää.
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
En koe olevani kunnianhimoton, se mitä teen työkseni ei ole sellaista että voisi vain odotella jotakin tapahtuvaksi. Arvostan mahdollisuutta suunnitella omat aikatauluni, mutta teen kyllä yritystoimintaani melkoisella intohimolla sata lasissa. Jos se nyt mihinkään mitenkään liittyy.
Ap
Joo, mutta etkö tajua: ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Viilennä jo välit. Hän on liian erilainen kaveriksesi. Haluatko että sanon että hän on paha ihminen? En voi sanoa
Kiitos tästä. Tämän mielipiteen tarvitsin, ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Minulla on ollut näitä tapaamisia useampia hänen kanssaan. Jossain vaiheessa hän on vain kaikin elkein alkanut osoittaa mieltään ja lopettanut puhumasta minulle, aiheet ovat olleet tuolloin ihan yleisaiheita, ei mitään tunteita nostattavia. Selannut puhelintaan, nyrpistellyt suuntaani kun olen yrittänyt kysyä jotakin ja tapaaminen on päättynyt jotenkin todella oudoissa merkeissä. Itse olen yrittänyt pitää tunnelman kepeänä ja antanut kaverin olla rauhassa siihen saakka kunnes tiemme ovat eronneet, kun ei kerran jaksanut enää mitään mihinkään puhua, jonka jälkeen olen kotona purskahtanut itkuun tilanteen hankaluudesta.
Tiedän, odotan paljon ystävyydeltä kun toivon mukavaa, leppoisaa painostamatonta tunnelmaa, jossa toiselle ollaan ystävällisiä ja pidetään yhdessä hyvästä energiasta kiinni.
Ap
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että ehkä myös sun seurassa on paska olla?
No voihan se olla niinkin. Yleensä hän on hakeutunut seuraani enemmän kuin minä hänen, joten mikä lie totuus. Luulen, että hän on ajatellut pikemminkin, että minä kestän kaiken ja minua kohtaan saa käyttäytyä miten vain. Että ottaisin sen vastaan hymyillen ja pitäisin silti yllä kepeää ilmapiiriä. Nyt muutama asia vaikutti minuun niin syvästi, että olen alkanut harkita irtiottoa. Koska jossain se raja vaan on tultava vastaan kaikilla.
Ap
No oletko sanonut hänelle vastaan tai sanonut että nyt käyttäydyt aika typerästi. En voi käsittää tätä että näille ystävilleen ei voi sanoa jos mielensä pahoittaa jostakin vaan sen sijaan alkaa miettimään irtiottoa ja ystävyyden päättämistä ja vaikka mitä. Irtiotto varmasti tässä teidän tapauksessa oikein hyvä, mutta mieti jos olisit jo vaikka vuosi sitten sanonut ystävällesi suoraan miten asiat koet, et ehkä olisi edes tässä tilanteessa, ehkä ette olisi väleissä, tai ehkä teillä olisi tällä hetkellä ihan hyvä ystävyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua ap ja olen itse samanlainen kuin sinä. Kunnianhimoton ja voisin olla vaikka kotiäiti. Olen kyllä kouluttautunut akateemisesti, mutta arvostan leppoisaa elämää.
Minusta voisit olla nyt ihan rehellinen, ja myöntää että et pidä kaveristasi. Eikä hänkään vaikuta pitävän sinusta. Sanoin tämän jo aiemmin ketjussa. Nyt et myönnä sitä, vaikka asenteesi paistaa läpi.
Kumpikaan ei ole parempi toista, ette vain sovellu kavereiksi enää.
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
En koe olevani kunnianhimoton, se mitä teen työkseni ei ole sellaista että voisi vain odotella jotakin tapahtuvaksi. Arvostan mahdollisuutta suunnitella omat aikatauluni, mutta teen kyllä yritystoimintaani melkoisella intohimolla sata lasissa. Jos se nyt mihinkään mitenkään liittyy.
Ap
Joo, mutta etkö tajua: ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Viilennä jo välit. Hän on liian erilainen kaveriksesi. Haluatko että sanon että hän on paha ihminen? En voi sanoa
Kiitos tästä. Tämän mielipiteen tarvitsin, ei ole normaalia itkeä nähtyään kaverinsa. Minulla on ollut näitä tapaamisia useampia hänen kanssaan. Jossain vaiheessa hän on vain kaikin elkein alkanut osoittaa mieltään ja lopettanut puhumasta minulle, aiheet ovat olleet tuolloin ihan yleisaiheita, ei mitään tunteita nostattavia. Selannut puhelintaan, nyrpistellyt suuntaani kun olen yrittänyt kysyä jotakin ja tapaaminen on päättynyt jotenkin todella oudoissa merkeissä. Itse olen yrittänyt pitää tunnelman kepeänä ja antanut kaverin olla rauhassa siihen saakka kunnes tiemme ovat eronneet, kun ei kerran jaksanut enää mitään mihinkään puhua, jonka jälkeen olen kotona purskahtanut itkuun tilanteen hankaluudesta.
Tiedän, odotan paljon ystävyydeltä kun toivon mukavaa, leppoisaa painostamatonta tunnelmaa, jossa toiselle ollaan ystävällisiä ja pidetään yhdessä hyvästä energiasta kiinni.
Ap
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että ehkä myös sun seurassa on paska olla?
No voihan se olla niinkin. Yleensä hän on hakeutunut seuraani enemmän kuin minä hänen, joten mikä lie totuus. Luulen, että hän on ajatellut pikemminkin, että minä kestän kaiken ja minua kohtaan saa käyttäytyä miten vain. Että ottaisin sen vastaan hymyillen ja pitäisin silti yllä kepeää ilmapiiriä. Nyt muutama asia vaikutti minuun niin syvästi, että olen alkanut harkita irtiottoa. Koska jossain se raja vaan on tultava vastaan kaikilla.
Ap
Luulet.
Huomaatko, että kaikki, mitä olet hänen ajatusmaailmastaan ja toimintansa motiiveista kirjoittanut, perustuu sinun mielensisäisiin tulkintoihisi? Juttusi vaikuttavat jopa hieman vainoharhaisilta, niin pitkälle nuo sinun olettamuksesi menevät.
Terapiassa itsekin käyneenä voin kertoa, että terve ihminen ei käytä noin paljon aikaa muiden ihmisten motiivien ja tekemisten vatvomiseen, eikä myöskään tulkitse muiden motiiveja ajatellen, että he haluavat vahingoittaa sinua.
Mikset ole kysynyt asiasta suoraan? Tämänkin ajan, jonka olet käyttänyt ystäväsi mustamaalaamiseen, olisit voinut käyttää ystäväsi kanssa keskustelemiseen.
Vierailija kirjoitti:
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
Kuulostaa siltä, että projisoit omia epävarmuuksia "ystävääsi". Elämäänsä tyytyväinen ihminen ei anna liian suurta painoarvoa toisen mielipideille. Lue ap kirjoittamasi teksti ajatuksella uudestaan. Jos olisin asemassasi, lopettaisin tapaamiset siltä istumalta ja varaisin ajan terapeutille sanoittamaan pahaaoloa. Ystäväsuhteen katkaiseminen ei ole luovuttamista vaan todiste siitä, että itsereflektio toimii. Olette kasvaneet ajansaatossa erilleen ja nyt on aika etsiä uusia ystäviä, jonka kanssa jaat samanlaisen arvopohjan.
Vierailija kirjoitti:
Outoa on esimerkiksi se, että hänen uraansa ja valintojaan on vatvottu loputtomiin ja olen kyllä kelvannut niissä kannustajan rooliin. Kun kyseeseen tulee minä ja minun yritykseni toiminta, ei enää kiinnostakaan tippaakaan. Tämäkin asetelma jo mielestäni osoittaa jotakin.
Ystävyys on aina vastavuoroista, vaikka ystävän jutut ei voi välillä vähempää kiinnostaa. Eri asia on toki, jos jokainen keskustelu pyörii jatkuvalla syötöllä aina tietyn aiheen ympärillä, eikä ystävä tajua vaihtaa aihetta.
En tietenkään pidä siitä, että aina kun olemme tavanneet olen saattanut itkeä tuntikausia yksinkertaisesti ahdistavaa oloa, joka tapaamisesta jää. Kyllä joku varmasti sen tunnistaa, kun olet kovemman ihmisen seurassa mitä itse olet ja pyrit asettelemaan sanojasi ja miettimään sitä miten siinä tilanteessa kuuluu sopeutua. Näitä on vaikea selittää, sanotaanko näin että kemiat ei vaan todellakaan kohtaa. Kun tällaisia tapaamisia on ollut vaikka viisi putkeen, alkaa olla jo aika loppuunpalanut olo edes suunnitella seuravaa. On helpompi vain luovuttaa.
En koe olevani kunnianhimoton, se mitä teen työkseni ei ole sellaista että voisi vain odotella jotakin tapahtuvaksi. Arvostan mahdollisuutta suunnitella omat aikatauluni, mutta teen kyllä yritystoimintaani melkoisella intohimolla sata lasissa. Jos se nyt mihinkään mitenkään liittyy.
Ap