Psykoterapia vie enemmän voimia kuin antaa

Vierailija kirjoitti:

Eihän terapia kovin uupuneille käykään.

Itse koen ongelman olevan enemmän terapeutin vaativuus kuin uupumus. Tuntuu kuin minua yritettäisiin sparrata kuin jotain ammattiurheilijaa tyyliin "Jaksaa jaksaa! Pystyy pystyy! Kaikki nyt peliin! Ei luovuteta!"

Elämä on ollut jo lapsesta asti todella vaativaa. En kaipaa elämääni yhtään ylimääräistä hiillostajaa. Muussa tapauksessa löydän vielä itseni tällä vauhdilla sairaalan aivoinfarktipotilaiden osalta, kun keho eivätkä mieli kestä vuosikymmeniä jatkunutta kovaa rasitustilaa.

Vierailija kirjoitti:

Miten asia voi tulla sinulle yllätyksenä? Juuri tämänhän takia terapiaa ei edes saa jos jaksaminen on todella heikossa hapessa.

Olen aiemmin käynyt terapiassa eikä silloin ollut tällaisia ongelmia. Elämäntilanne oli silloin vielä vaikeampi, mutta aiempi terapeutti osasi huomioida sen.

Vierailija kirjoitti:

Y h y y y on niin itkuinen ja paha olo vaikka saan keskusteluapua y h y y y 😫😫😫😭😭😭

Mikä sinun ongelmasi mahtaa olla? Millaista apua kaipaisit? Et vaikuta käytöksesi perusteella voivan oikein hyvin.

Apu auttaa ainoastaan silloin, jos se on oikein kohdennettu. Tuskin olisi kovin tyytyväinen, jos menisit hammaslääkäriin hoitamaan reikiäsi, mutta hammaslääkäri tarjoaisi sinulle ainoastaan teetä ja sympatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa, mulla suuntauksena kognitiivinen. Olen käynyt kohta vuoden ja oloni on vaan entistä paskempi. Terapeuttini sanoi että yleensä eka vuosi on vaikein ja vasta toisena vuonna alkaa helpottaa. En tiedä uskoako. 

Aiotko aloittaa toisen vuoden? Joku toinen terapiasuuntaus voisi olla parempi sinulle, jos olo tuntuu heikkenevän. Käsittääkseni terapian tarkoituksena on kuitenkin työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen, ei sen romahduttaminen

Vierailija kirjoitti:

Itselläni olo parani, kun lähdin keskusteluavusta. Syyksi luulen, että terapeutti oli koko ajan väärä/ei oikein ymmärtänyt minua.

Haitko myöhemmin jotain muuta kautta apua vai oletko yrittänyt pärjäillä itseksesi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten asia voi tulla sinulle yllätyksenä? Juuri tämänhän takia terapiaa ei edes saa jos jaksaminen on todella heikossa hapessa.

Olen aiemmin käynyt terapiassa eikä silloin ollut tällaisia ongelmia. Elämäntilanne oli silloin vielä vaikeampi, mutta aiempi terapeutti osasi huomioida sen.

Ei tainnut olla kovin tehokas terapia se edellinen, kun olet terapiassa taas. Mitä jos kokeilisit lopettaa koko roskan ja aloittaa vaan elämisen omin siivin. Joskus se kuitenkin on tehtävä. Olet jo saanut eväitä tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten asia voi tulla sinulle yllätyksenä? Juuri tämänhän takia terapiaa ei edes saa jos jaksaminen on todella heikossa hapessa.

Olen aiemmin käynyt terapiassa eikä silloin ollut tällaisia ongelmia. Elämäntilanne oli silloin vielä vaikeampi, mutta aiempi terapeutti osasi huomioida sen.

Ei tainnut olla kovin tehokas terapia se edellinen, kun olet terapiassa taas. Mitä jos kokeilisit lopettaa koko roskan ja aloittaa vaan elämisen omin siivin. Joskus se kuitenkin on tehtävä. Olet jo saanut eväitä tähän.

Siinä oli välissä oli huomattavan pitkä aika, jolloin jaksoin ihan hyvin. Elämässä tuli sitten eteen kaikenlaisia uusia vaikeita asioita. Masennus uusiutui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten asia voi tulla sinulle yllätyksenä? Juuri tämänhän takia terapiaa ei edes saa jos jaksaminen on todella heikossa hapessa.

Olen aiemmin käynyt terapiassa eikä silloin ollut tällaisia ongelmia. Elämäntilanne oli silloin vielä vaikeampi, mutta aiempi terapeutti osasi huomioida sen.

Ei tainnut olla kovin tehokas terapia se edellinen, kun olet terapiassa taas. Mitä jos kokeilisit lopettaa koko roskan ja aloittaa vaan elämisen omin siivin. Joskus se kuitenkin on tehtävä. Olet jo saanut eväitä tähän.

Siinä oli välissä oli huomattavan pitkä aika, jolloin jaksoin ihan hyvin. Elämässä tuli sitten eteen kaikenlaisia uusia vaikeita asioita. Masennus uusiutui.

No sellaista se elämä on. Et sinä koko loppuelämääsi voi aina hakeutua terapiaan, kun masentaa.

Jouduin keskeyttämään terapian, koska se vei liikaa voimavaroja ja energiaa. Tällä hetkellä menee vähän paremmin kuin terapiassa käydessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla, että terapeutti on nyt väärä.

Oudoilta kuulostaa nuo extrajutut.

Voi myös olla, että terapeutin ja sun välille on ilmaantunut joku sellainen ongelma, joita sulla on muissakin ihmissuhteissa. Vaikea sanoa.

Voi olla, mutten tässä elämäntilanteessa nyt jaksa tätä. Terapeutti ei tunnu huomaavan miten vähissä voimani ovat, vaikka olen puhunut kiireestä ja väsymyksestä. Tulee vain vaatimuksia pitää reippaammin omia puoliaan eri tahoja vastaan.

Kaipasin itse lähinnä tilaisuutta rauhoittua hiukan ja koota ajatuksiani. Ei tunnu oikein onnistuvan, joten pakko alkaa pitää puolensa ja karsia rönsyjä. Terapia ei palvele tässä muodossa jaksamistani, joten se saa päättyä.

Ymmärrän tosi hyvin. Kaipaat myötätuntoa, lepoa ja ymmärrystä ja niitä terapeuttisi ei nyt kykene sulle antamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei saa minkäänlaiseen terapiaan enää millään konstilla. Aina ovat tk-lääkärit terapiaa kauppaamassa, kun minä tarvitsisin unta!! Olen aikoinaan käynyt kaikenkarvaisissa terapioissa, psyk. sairaalassa osastohoidossa ("hoidossa"), psyk. pväsairaalassa, kymmenet kerrat psykiatrin vast.otolla ym. ym., enkä ole tullut noista miksikään. Ärtymys ja ahdistus vain lisääntyneet. Ns. unikoulun käymisen aiheuttamasta ahdistuksesta ja vtutuksesta tuli "palkaksi" 8 vkoa kestänyt vyöruusu. Ja unettomuus senkun jatkuu. 

Jos unettomuutesi ei johdukaan mistään psyykkisestä? Oletko käynyt missään tutkimuksissa?

Mulla unettomuus johtui raudanpuutteesta (ferritiini oli reilusti alle 30). Kun olin syönyt ferrodan-rautatabletteja 3 vk, loppui unettomuus lähes seinään. Loppui valvominen, herkkäunisuus väheni, unesta tuli paljon syvempää ja rentouttavampaa. Olin koko siihenastisen elämäni eli 38v kärsinyt huonoista unista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten asia voi tulla sinulle yllätyksenä? Juuri tämänhän takia terapiaa ei edes saa jos jaksaminen on todella heikossa hapessa.

Olen aiemmin käynyt terapiassa eikä silloin ollut tällaisia ongelmia. Elämäntilanne oli silloin vielä vaikeampi, mutta aiempi terapeutti osasi huomioida sen.

Ei tainnut olla kovin tehokas terapia se edellinen, kun olet terapiassa taas. Mitä jos kokeilisit lopettaa koko roskan ja aloittaa vaan elämisen omin siivin. Joskus se kuitenkin on tehtävä. Olet jo saanut eväitä tähän.

Siinä oli välissä oli huomattavan pitkä aika, jolloin jaksoin ihan hyvin. Elämässä tuli sitten eteen kaikenlaisia uusia vaikeita asioita. Masennus uusiutui.

No sellaista se elämä on. Et sinä koko loppuelämääsi voi aina hakeutua terapiaan, kun masentaa.

Viitsisitkö perustella miksi en voisi käydä terapiassa, jos kärsin masennuksesta? Kelan korvausta toki siihen saa vain tietyin ehdoin, mutta omakustanteisesti terapiassa voi käydä milloin lystää, jos vain kukkaro sen antaa myöten.

Lähtökohtaisesti mielenterveyden hoitaminen on sijoitus omaan hyvinvointiin. Ihan liian moni yrittää vain sinnitellä ilman sinnitellä ilman avun hakemista. Siitä kärsii silloin sekä kyseinen henkilö itse että lähipiiri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi olla, että terapeutti on nyt väärä.

Oudoilta kuulostaa nuo extrajutut.

Voi myös olla, että terapeutin ja sun välille on ilmaantunut joku sellainen ongelma, joita sulla on muissakin ihmissuhteissa. Vaikea sanoa.

Voi olla, mutten tässä elämäntilanteessa nyt jaksa tätä. Terapeutti ei tunnu huomaavan miten vähissä voimani ovat, vaikka olen puhunut kiireestä ja väsymyksestä. Tulee vain vaatimuksia pitää reippaammin omia puoliaan eri tahoja vastaan.

Kaipasin itse lähinnä tilaisuutta rauhoittua hiukan ja koota ajatuksiani. Ei tunnu oikein onnistuvan, joten pakko alkaa pitää puolensa ja karsia rönsyjä. Terapia ei palvele tässä muodossa jaksamistani, joten se saa päättyä.

Ymmärrän tosi hyvin. Kaipaat myötätuntoa, lepoa ja ymmärrystä ja niitä terapeuttisi ei nyt kykene sulle antamaan.

Kiitos tästä. Tuntuu tosi hyvältä, että joku ymmärtää tilanteeni. Aika pitkään on mennyt hämmennyksen vallassa, mutta nyt ajatukset terapian jatkon suhteen alkavat vähitellen kirkastua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ValoPallo kirjoitti:

Terapia vaatii todella paljon voimavaroja ja on äärimmäisen raskasta työtä ja sitoutumista.

Olen aiemmin ollut terapiassa, mutta silloin ei vaadittu että uupuneena sitoutuisi kaikenlaisiin lisäkäynteihin muilla tahoilla terapian ulkopuolella. Ei tahdo riittää aika ja paineet ylimääräisistä käynneistä muualla tuottavat valtavaa stressiä.

Olen siis ajatellut ilmoittavani, etten enää jaksa käydä psykoterapiassa, kun on ne kaikki psykoterapeutin vaatimat ekstrajutut siinä rinnalla. Kapasiteetti ei yksinkertaisesti vain riitä.

Aiemmin minulla on ollut masennusta, joten en haluaisi nyt ajaa itseäni burnoutiin sen takia, että koen painetta miellyttää terapeuttia. Terapeutista ekstrajutut tukisivat terapiaa, mutten jaksa niitä terapian rinnalla.

Saako udella, ovatko nämä extrajutut jotain ryhmiä, päiväkeskustoimintaa, toimintaterapiaa tms? Minulla on homma niin päin, että lääkärit puhuvat kuntoutussuunnitelmaa päivitettäessä kovasti noista ryhmistä ja jopa ammatillisesta kuntoutuksesta (kela ei katso minun olevan valmis amm. kuntoutukseen), mutta sitten taas terapeutin mielestä minun ei pitäisi nyt keskittyä mihinkään yöunet vievään ulkopuoliseen juttuun. Nuo ryhmät yms kun kääntyvät itseään vastaan siinä vaiheessa kun ei jaksa tehdä mitään muuta sen ryhmän viedessä kaikki viimeisetkin energiat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän terapia kovin uupuneille käykään.

Itse koen ongelman olevan enemmän terapeutin vaativuus kuin uupumus. Tuntuu kuin minua yritettäisiin sparrata kuin jotain ammattiurheilijaa tyyliin "Jaksaa jaksaa! Pystyy pystyy! Kaikki nyt peliin! Ei luovuteta!"

Elämä on ollut jo lapsesta asti todella vaativaa. En kaipaa elämääni yhtään ylimääräistä hiillostajaa. Muussa tapauksessa löydän vielä itseni tällä vauhdilla sairaalan aivoinfarktipotilaiden osalta, kun keho eivätkä mieli kestä vuosikymmeniä jatkunutta kovaa rasitustilaa.

Tiedätkö terapeuttisi viitekehystä? Kannattaa kokeilla jonkin toisen viitekehyksen omaavaa terapeuttia. Kaikki ei sovi kaikille. Yksilökohtaisia erojakin on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ValoPallo kirjoitti:

Terapia vaatii todella paljon voimavaroja ja on äärimmäisen raskasta työtä ja sitoutumista.

Olen aiemmin ollut terapiassa, mutta silloin ei vaadittu että uupuneena sitoutuisi kaikenlaisiin lisäkäynteihin muilla tahoilla terapian ulkopuolella. Ei tahdo riittää aika ja paineet ylimääräisistä käynneistä muualla tuottavat valtavaa stressiä.

Olen siis ajatellut ilmoittavani, etten enää jaksa käydä psykoterapiassa, kun on ne kaikki psykoterapeutin vaatimat ekstrajutut siinä rinnalla. Kapasiteetti ei yksinkertaisesti vain riitä.

Aiemmin minulla on ollut masennusta, joten en haluaisi nyt ajaa itseäni burnoutiin sen takia, että koen painetta miellyttää terapeuttia. Terapeutista ekstrajutut tukisivat terapiaa, mutten jaksa niitä terapian rinnalla.

Saako udella, ovatko nämä extrajutut jotain ryhmiä, päiväkeskustoimintaa, toimintaterapiaa tms? Minulla on homma niin päin, että lääkärit puhuvat kuntoutussuunnitelmaa päivitettäessä kovasti noista ryhmistä ja jopa ammatillisesta kuntoutuksesta (kela ei katso minun olevan valmis amm. kuntoutukseen), mutta sitten taas terapeutin mielestä minun ei pitäisi nyt keskittyä mihinkään yöunet vievään ulkopuoliseen juttuun. Nuo ryhmät yms kun kääntyvät itseään vastaan siinä vaiheessa kun ei jaksa tehdä mitään muuta sen ryhmän viedessä kaikki viimeisetkin energiat.

Kyllä, tämäntyyppisestä jutusta on kyse. Eli käytännössä sitoutumista vaaditaan yhtä paljon kuin siihen varsinaiseen yksilöterapiaankin. En koe kykeneväni nyt sitoutumaan tällaiseen toimintaan terapian rinnalla.

Kapasiteettini on loppumassa. Olen stressin takia koko ajan ylivireystilassa. En oikein nyt pysty omaksumaan uutta tietoa. Vaikka periaatetasolla lisäjutut terapian rinnalla voisivatkin olla hyviä juttuja, ei niiden aika ole nyt. Valmiuksia niihin on kunnolla vasta terapian jälkeen. Nyt ne pelkästään kuormittavat. En vain saa terapeuttia ymmärtämään sitä, että ilmeisen hyväntahtoiset vaatimukset ovat tällä hetkellä täysikn kohtuuttomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän terapia kovin uupuneille käykään.

Itse koen ongelman olevan enemmän terapeutin vaativuus kuin uupumus. Tuntuu kuin minua yritettäisiin sparrata kuin jotain ammattiurheilijaa tyyliin "Jaksaa jaksaa! Pystyy pystyy! Kaikki nyt peliin! Ei luovuteta!"

Elämä on ollut jo lapsesta asti todella vaativaa. En kaipaa elämääni yhtään ylimääräistä hiillostajaa. Muussa tapauksessa löydän vielä itseni tällä vauhdilla sairaalan aivoinfarktipotilaiden osalta, kun keho eivätkä mieli kestä vuosikymmeniä jatkunutta kovaa rasitustilaa.

Tiedätkö terapeuttisi viitekehystä? Kannattaa kokeilla jonkin toisen viitekehyksen omaavaa terapeuttia. Kaikki ei sovi kaikille. Yksilökohtaisia erojakin on paljon.

Tiedän tämän, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämän kokemuksen jälkeen en ole hetkeen motivoitunut käymään terapiassa. En jaksa aloittaa heti kaikkea uudelleen jonkun vieraan ihmisen kanssa. Kelan korvaaman psykoterapian ollessa kyseessä se tarkoittaa silloin sitä, että loput käynnit jäävät käyttämättä. Ehkä muutaman vuoden päästä jaksan taas käydä silloin tällöin jossakin puhumassa omaan piikkiini. Aika saattaisi antaa lisää voimavaroja ja sellaista etäisyyttä, että asioita saisi käsiteltyä eri tavalla kuin nyt.

Voisiko käyntiväleistä keskustella terapeutin kanssa? Itse kävin kerran kuukaudessa sillä tarvitsin aikaa prosessoida ja miettiä asioita. Maksoin terapian itse joten pystyin jollakin tavalla säännöstelemään käyntejä. Rankkaa se kyllä oli kaikesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko käyntiväleistä keskustella terapeutin kanssa? Itse kävin kerran kuukaudessa sillä tarvitsin aikaa prosessoida ja miettiä asioita. Maksoin terapian itse joten pystyin jollakin tavalla säännöstelemään käyntejä. Rankkaa se kyllä oli kaikesta huolimatta.

Otan asian ensi kerralla puheeksi. Ei tämä oikein näinkään voi jatkua. Muussa tapauksessa arki alkaa tökkiä todella pahasti, jos mitään kuormitusta tuottavaa ei saa vähennettyä.

Mitä jos vaan luovut noista kaikista extrajutuista? Tuo kuulostaa tosi oudolta, että terapeutti koittaa nakittaa kaikkeen "ylimääräiseen". Ei mulla ainakaan nyt terapian aikana oo tarvinnut tehdä mitään muita juttuja kuin se itse terapia + jotain ominpäin tehtäviä harjoitteita.

Vaikka se hankalalta tuntuu, niin kyllä sille terapeutille saa sanoa suoraan, jos joku juttu tuntuu liian raskaalta. Tsemppiä kovasti sulle! :)