Koulujen kerjääminen vanhemmilta lopetettava heti! Linkki
Kommentit (100)
Mua tympii tuossa "maitopurkkien" pyytämisessä se, että nämä pyynnot tulee aina sunnuntai-iltana klo 20. Huomiseksi mukaan kenkälaatikko, taskulamppu, tyhjä hillopurkki, parittomia sukkia, pakasteriasioita, milloin mitäkin jotain projektia varten. Joskus pyynnöt on helppo toteuttaa, joskus vaatii vähän enemmän kaappien koluamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä olen myös täysin kyllästynyt ja alkanut sanomaan että koulun täytyy tarjota tai lapset jää pois.
Meillä on iso perhe ja näitä pyyntöjä on joka viikko, parhaillaan monta. Meillä kyse ei ole rahasta, vaan periaatteesta. Aivan järjetöntä suunnitella ohjelmaksi makkaranpaistoa ja kerjätä makkarat vanhemmilta.
Itse olen nuoriso-ohjaaja eikä omassa työssäni onnistuisi mitenkään suunnitelma ohjelmaa johon ei ole resursseja. Toiminta suunnitellaan budjetin mukaan.
Yksi kerta järjestettiin pyöräretki ja pyydettiin lapsia tuomaan 7€ jäätelörahaa/lapsi. Ikinä en ole noin kallista jäätelöä vielä lapselle ostanut. Rahoista tietysti jäi ylimääräistä jonka opettaja päätti käyttää valtavaan määrään irtokarkkia joka jaettiin koulussa.
Lapsiperheenä olen huomannut että näitä karkkipäiviä on lähes mahdoton yrittää pitää keskimäärin 1 karkkipäivä/vk koska koulut/kerhot alkanut järjestää ohjelmaa entistä enemmän karkin ympärille. On koulussa leffapäiviä (kotoa pyydetään tuomaan karkkia, lelupäiviä (karkkia), retket , kaikesta kisailusta palkintona karkkia. Samoin on kerhot. Kun itse olin koululainen, koulun urheilukisoista sai mitaleja ja lusikoita, nyt saa karkkia.
Koulujen laskettelureissut olisi vielä oma aiheensa epätasa-arvoistamisessa. En tiedä järjestetäänkö näitä Etelä-Suomen kouluissa, mutta näillä seuduilla joka talvi on koulupäivän aikana laskettelureissu josta vanhemmat maksavat matkat, liput ja välineet ja laittavat lapselle ruokarahat päiväksi. Ja koska tämä on virallinen koulupäivä, tulevat ne muutamat köyhien perheiden lapset joka vuosi koululle tekemään tehtäviä koska vanhemmilla ei ole mahdollista järjestää monen sadan euron reissua. Tämä on jotain niin kuvottavaa että omani jäävät periaatteesta aina myös koululle ja käymme omat laskettelureissut sitten omalla porukalla. En tajua miten vuodesta toiseen voidaan asia järjestää näin.
Ja kenelläkään ei saa koulussa olla kivaa kun sinä olet tehnyt enemmän lapsia kuin sinulla on vara elättää?
Kuten viestissäni ilmoitin, meillä ei kyse ole siitä etteikö olisi varaa käydä ostamassa niitä vaan periaatteesta. Ymmärrän kyllä täysin niitä jotka elävät kädestä suuhun, tuo kaikki on aina pois jostain.
Tuo eriarvoistaa myös niitäkin lapsia joiden vanhemmille asia on ok ja järjestävät sen karkkipussin. Siellä on aina pari sellaista joukossa joiden vanhemmat antavat sen 20€ ja lapsi käy ostamassa repullisen erilaisia karkkeja joilla "ostaa ystäviä". Sitten osa jätetään jaoista pois.
Omat periaatteena tulee siitä että haluan koulumaailman jossa oppilaat ovat tasa-arvoisessa asemassa. Nyt järjestelmä ei sellainen ole.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tätä samaa ulinaa. Milloin on koulun tarjoamassa ruokakassissa väärät tuotteet, milloin koulu kehtaakin vaatia tyhjän maitopurkin viemistä kouluun. Joulunakin pitäisi lapselle ostaa kuusi, kinkku ja lahjoja! Miten kukaan voi vaatia tällaista???? Miksi niitä lapsia on pitänyt hankkia, jos heidän elämään haluta itse laittaa pennin latia? Jos lapsi tarvitsee muutaman euron panostusta koulun ekstraohjelmiin, nii onko ihan oikeasti täysin mahdotonta? Miten kuitenkin samoilla valittajilla riittää rahaa aina tupakkaan, viinaan, rakennekynsiin ja kumihuuliin? Uusimmat kännykät kädessä ja kampaamoissakin käydään alvariinsa päivittämässä hiuksia. MUTTA lapselle ei kyllä voi antaa tyhjää maitopurkkiakaan, koska siihen ei ole varaa.
Sulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Tässä puhutaan nyt siitä että koulujärjestelmän pitäisi olla tasa-arvoinen jokaista lasta kohtaan heidän vanhempien tuloeroista riippumatta. Se ei ole lapsen syy jos hänen vanhempansa käyttävät rahansa ennemmin tupakkaan kuin lapsensa kouluun mutta lapsi on tässä se joka asiasta kärsii, ei vanhemmat. Lapsi häpeää sitä ettei hän pysty koskaan osallistumaan, eväät eivät ole samanlaisia tai karkkia ei tänäkään kertana saatu. Siellä ei haluta erottua porukasta.
Joulut taas ovat täysin eri asia ja jokainen luokoon sellaiset perinteet kun lapsilleen haluaa opettaa. Lapsen kaverit eivät ole siellä vertailemassa omia lahjojaan eikä joulut ole pakollisia. Koulut ovat.
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa, että osa vanhemmista haluaa viedä lapsilta kaiken sen pienen kivan, joka maustaa koulunkäyntiä. Itse kyllä vedetään kahvitauolla taukopullaa, mutta jos lapselle pitää muutaman kerran vuodessa laittaa eväät koulun retkelle tai pientä herkkua vappujuhlaan tms., niin heti ollaan takajaloillaan.
Retkieväät (leipä ja esim hedelmä ja pulloon vettä) ei paljon maksa. Juhliin olen laittanut lapsille yleensä pillimehun ja rahatilanteesta vähän riippuen popcornia (ei maksa juuri mitään) tai pienen karkki-/sipsipussin. Eipä ainakaan tämän matalapalkkaisen yksinhuoltajan talous ole kaatunut noihin juttuihin. Lapset kuitenkin nauttivat noista pienistä iloista niin kovasti, että mielellään sitten nipistän jostain muualta, että lapset saavat näitä elämyksiä. Itse en pienituloisena kummoisia elämyksiä voi heille vapaa-ajalla tarjota.
Mä taas muistan jo 80-luvulta ne karkkitarjoilut koko luokalle jotenkin ärsyttävinä. Olin nirso lapsi, ja olisin mieluummin syönyt jotain muuta kuin jotain pahoja karkkeja. Eikä ne karkit mitään terveellisiä ole. Sama meno jatkuu työpaikoillakin. Ja ihmiset ostaa jotain pahoja, hampaat rikkovia halpishedelmätoffeita tarjottaviksi. Paljon iloisempi olen ollut, kun joku on tuonut pihapuutarhastaan omenia tai luumuja.
Vierailija kirjoitti:
Säädös peruskoulun maksuttomuudesta pitäisi muuttaa vähemmän ehdottomaan muotoon. Kunnan tulee tarjota minimiperusopetus kaikille, mutta kouluilla pitäisi olla lakiin perustuva oikeus järjestää pieniä omakustanteisia retkiä ja pyytää oppilaita tuomaan esim. askartelutarvikkeita. Nykylinja on pöhkö. Kun yhdellä ei ole halua maksaa 2 euron bussilippua, koko luokka joutuu luopumaan retkestä.
Toisaalta voitaisiin vihdoin hyväksyä maksulliset koulut, joissa oppilaat saisivat rahaa vastaan parempaa opetusta ja joihin olisi pääsykokeet vähän vanhan oppikoulusysteemin tapaan. Ei ole reilua, että joku luokalta ei pääse retkelle varattomuuden mukaan, mutta on reilua, että koko luokka maksaa saman verran opinnoistaan, esim. 800 e/kk/oppilas ja sillä saisi sitten ihan kaiken retkistä oppikirjoihin ja hyvään opetukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tätä samaa ulinaa. Milloin on koulun tarjoamassa ruokakassissa väärät tuotteet, milloin koulu kehtaakin vaatia tyhjän maitopurkin viemistä kouluun. Joulunakin pitäisi lapselle ostaa kuusi, kinkku ja lahjoja! Miten kukaan voi vaatia tällaista???? Miksi niitä lapsia on pitänyt hankkia, jos heidän elämään haluta itse laittaa pennin latia? Jos lapsi tarvitsee muutaman euron panostusta koulun ekstraohjelmiin, nii onko ihan oikeasti täysin mahdotonta? Miten kuitenkin samoilla valittajilla riittää rahaa aina tupakkaan, viinaan, rakennekynsiin ja kumihuuliin? Uusimmat kännykät kädessä ja kampaamoissakin käydään alvariinsa päivittämässä hiuksia. MUTTA lapselle ei kyllä voi antaa tyhjää maitopurkkiakaan, koska siihen ei ole varaa.
Sulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Tässä puhutaan nyt siitä että koulujärjestelmän pitäisi olla tasa-arvoinen jokaista lasta kohtaan heidän vanhempien tuloeroista riippumatta. Se ei ole lapsen syy jos hänen vanhempansa käyttävät rahansa ennemmin tupakkaan kuin lapsensa kouluun mutta lapsi on tässä se joka asiasta kärsii, ei vanhemmat. Lapsi häpeää sitä ettei hän pysty koskaan osallistumaan, eväät eivät ole samanlaisia tai karkkia ei tänäkään kertana saatu. Siellä ei haluta erottua porukasta.
Joulut taas ovat täysin eri asia ja jokainen luokoon sellaiset perinteet kun lapsilleen haluaa opettaa. Lapsen kaverit eivät ole siellä vertailemassa omia lahjojaan eikä joulut ole pakollisia. Koulut ovat.
Kyllä minä tiedän mistä tässä puhutaan, mutta en voi käsittää tuollaista asennetta yhdeltäkään vanhemmalta. Miksi te hankitte niitä lapsia, jos ei ole kykyä tai halua huolehtia heidän hyvinvoinnistaan?
Koulun tulee olla tasa-arvoinen kyllä, mutta on myös hyvä, että koulun ja kodin välillä on asioita, joiden suhteen vastuu jakaantuu. Tällaiset keräykset yms ovat myös yksi keino havaita mahdollisia ongelmaperheitä / ongelmavanhempia.
Pääasiassa tässä kuitenkin tuntuu olevan vanhempien laiskuus. Pussillinen irtopopparia maksaa ehkä 40 centtiä. Siitä riittää aika monta kattilaa popkornia lapsen mukaan herkuksi koulun namipäivään. Lidlissä sipsipusseja tai muuta saa alle eurolla. Ei todellakaan ole kallista. Se, että vanhemmalla on asenne, että yhteiskunnan pitää kaikki kustantaa, on osoitus, että ne lapset olis kannattaneet jättää hankkimatta.
Voisitteko valittajat tehdä kuten muutkin eli hommata vain sen verran niitä lapsia että niihin on varaa?
Oikeasti aikuiset jhmiset nillittää ihan tosissaan muutamasta eurosta taikka satasesta jos sen keräämiseen on kuitenkin vuosi annettu aikaa.
Lopettakaa ne isot koirat, tupakointi ja alkoholinkäyttö, ripsihuollot, tukkavärit ja jättäkää joku tatuointi välistä. Niihinhän teillä on aina rahaa.
Lapsen pitäisi olla elämän tärkein asia ja arvo. Hänen tarpeensa täytetään ensin. Ilolla ja kiitollisuudella: teillä on lapsi. Tervekin vielä.
Vierailija kirjoitti:
Sitten unisefin rikollisuus sille rahaa nälkäpäivånå
Tää Unicef-keräys otti mua päähän, koska en anna yleensä koskaan millekään järjestöille rahaa, vaan mieluummin suoraan autettaville. Silloin se raha menee 100% auttamiseen, eikä mihinkään johdon palkkoihin ja edustuskuluihin. Tai sitten vien ruokakasseja tai annan vaatteita, joita ei tule itse käytettyä.
Ja lapseni tiesi tämän mun periaatteen. Niin siinä sitten oli koulu välissä sohlaamssa.
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko valittajat tehdä kuten muutkin eli hommata vain sen verran niitä lapsia että niihin on varaa?
Oikeasti aikuiset jhmiset nillittää ihan tosissaan muutamasta eurosta taikka satasesta jos sen keräämiseen on kuitenkin vuosi annettu aikaa.
Lopettakaa ne isot koirat, tupakointi ja alkoholinkäyttö, ripsihuollot, tukkavärit ja jättäkää joku tatuointi välistä. Niihinhän teillä on aina rahaa.
Lapsen pitäisi olla elämän tärkein asia ja arvo. Hänen tarpeensa täytetään ensin. Ilolla ja kiitollisuudella: teillä on lapsi. Tervekin vielä.
Kyllä meillä koirat menee karkkien edelle. Sori siitä.
Tupakasta ja alkosta samaa mieltä.
Yhteiskunta maksaa muutenkin näille nillittäjille luultavasti kaiken. Se omakin osuus tulee meidän toisten pussista. Siitä ei voida omalle lapselle antaa. Aineellista köyhyyttä ei Suomessa ole lähellekään niin paljon kuin muuta köyhyyttä. Ja siinä on se perimmäinen syy, miksi huono-osaisuus periytyy.
Vierailija kirjoitti:
En ole kyllä koskaan vienyt kouluun puolukoita. Siitä olisin voinut vähän nousta jo kapinaan, sillä en edes tiedä, miten kauas niitä pitäisi lähteä etsimään. En ole ikinä kerännyt puolukan puolukkaa.
Asutaan maaseudulla ja meidän koulussa oli joka syksy puolukan poiminta päivä kouluajan puitteissa kun luokan kanssa poimittiin puolukosta keittiölle. Nykyään jo EU tällaisen toiminnan taitaa kieltää mutta ei sitä sentään kukaan joutunut omalla ajalla niitä tuomaan.
Meidän aikana vielä kaikki raha kerättiin talkoilla. Järjestimme koulussa lastentapahtumia pienemmille, kummitusratoja, kasvomaalausta, kioskia. Myytiin haravointipalveluita vanhainkodille ym. kunnan tiluksille jonne mentiin luokan kanssa haravoimaan. Otettiin projekteja, siivottiin markkinapaikkaa ym. tapahtumien jälkeen koko luokan kanssa opettajan johdolla. Myytiin ovelta ovelle vessapaperia tai lehtiä ym. Nekin olivat vapaaehtoisia joissa palkittiin eniten myyneet pizzerian lahjakortilla. Kaikki jäätelöistä luokkaretkiin otettiin luokan omasta kassasta. Tämä oli mukavaa, opettavaista ja antoi myös pohjaa työelämälle.
Tänäpäivänä näitä ei täällä ainakaan ole, kaikki pyydetään vanhemmilta.
Onneksi nämä ihmiset ovat niin tyhmiä että rasismissaan äänestävät äärioikeistoa, joka nimenomaan vie sosiaalituet heiltä itseltään :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä olen myös täysin kyllästynyt ja alkanut sanomaan että koulun täytyy tarjota tai lapset jää pois.
Meillä on iso perhe ja näitä pyyntöjä on joka viikko, parhaillaan monta. Meillä kyse ei ole rahasta, vaan periaatteesta. Aivan järjetöntä suunnitella ohjelmaksi makkaranpaistoa ja kerjätä makkarat vanhemmilta.
Itse olen nuoriso-ohjaaja eikä omassa työssäni onnistuisi mitenkään suunnitelma ohjelmaa johon ei ole resursseja. Toiminta suunnitellaan budjetin mukaan.
Yksi kerta järjestettiin pyöräretki ja pyydettiin lapsia tuomaan 7€ jäätelörahaa/lapsi. Ikinä en ole noin kallista jäätelöä vielä lapselle ostanut. Rahoista tietysti jäi ylimääräistä jonka opettaja päätti käyttää valtavaan määrään irtokarkkia joka jaettiin koulussa.
Lapsiperheenä olen huomannut että näitä karkkipäiviä on lähes mahdoton yrittää pitää keskimäärin 1 karkkipäivä/vk koska koulut/kerhot alkanut järjestää ohjelmaa entistä enemmän karkin ympärille. On koulussa leffapäiviä (kotoa pyydetään tuomaan karkkia, lelupäiviä (karkkia), retket , kaikesta kisailusta palkintona karkkia. Samoin on kerhot. Kun itse olin koululainen, koulun urheilukisoista sai mitaleja ja lusikoita, nyt saa karkkia.
Koulujen laskettelureissut olisi vielä oma aiheensa epätasa-arvoistamisessa. En tiedä järjestetäänkö näitä Etelä-Suomen kouluissa, mutta näillä seuduilla joka talvi on koulupäivän aikana laskettelureissu josta vanhemmat maksavat matkat, liput ja välineet ja laittavat lapselle ruokarahat päiväksi. Ja koska tämä on virallinen koulupäivä, tulevat ne muutamat köyhien perheiden lapset joka vuosi koululle tekemään tehtäviä koska vanhemmilla ei ole mahdollista järjestää monen sadan euron reissua. Tämä on jotain niin kuvottavaa että omani jäävät periaatteesta aina myös koululle ja käymme omat laskettelureissut sitten omalla porukalla. En tajua miten vuodesta toiseen voidaan asia järjestää näin.
Ja kenelläkään ei saa koulussa olla kivaa kun sinä olet tehnyt enemmän lapsia kuin sinulla on vara elättää?
Kuten viestissäni ilmoitin, meillä ei kyse ole siitä etteikö olisi varaa käydä ostamassa niitä vaan periaatteesta. Ymmärrän kyllä täysin niitä jotka elävät kädestä suuhun, tuo kaikki on aina pois jostain.
Tuo eriarvoistaa myös niitäkin lapsia joiden vanhemmille asia on ok ja järjestävät sen karkkipussin. Siellä on aina pari sellaista joukossa joiden vanhemmat antavat sen 20€ ja lapsi käy ostamassa repullisen erilaisia karkkeja joilla "ostaa ystäviä". Sitten osa jätetään jaoista pois.
Omat periaatteena tulee siitä että haluan koulumaailman jossa oppilaat ovat tasa-arvoisessa asemassa. Nyt järjestelmä ei sellainen ole.
Meillä oli alakoulussa tämmönen leveilijä, jolle vanhemmat osti aina jotain uusinta ja kalleinta tekniikkaa. Sillä oli kuulemma eroperhe, että piti ymmärtää, kun sitä lellittiin.
Rippikoulussa se rikkoi tahalleen yhden ikkunan kivittämällä. Se maksettiin yhteisvastuullisesti kaikkien pussista. Että mua v*tutti, kun tiesin kaverin taustat. Pilalle lellitty luuseri.
Että se eriarvoistaminen voi tehdä hallaa myös sille rikkaalle ipanalle, jos ette ole tulleet ajatelleeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole kyllä koskaan vienyt kouluun puolukoita. Siitä olisin voinut vähän nousta jo kapinaan, sillä en edes tiedä, miten kauas niitä pitäisi lähteä etsimään. En ole ikinä kerännyt puolukan puolukkaa.
Asutaan maaseudulla ja meidän koulussa oli joka syksy puolukan poiminta päivä kouluajan puitteissa kun luokan kanssa poimittiin puolukosta keittiölle. Nykyään jo EU tällaisen toiminnan taitaa kieltää mutta ei sitä sentään kukaan joutunut omalla ajalla niitä tuomaan.
Meidän aikana vielä kaikki raha kerättiin talkoilla. Järjestimme koulussa lastentapahtumia pienemmille, kummitusratoja, kasvomaalausta, kioskia. Myytiin haravointipalveluita vanhainkodille ym. kunnan tiluksille jonne mentiin luokan kanssa haravoimaan. Otettiin projekteja, siivottiin markkinapaikkaa ym. tapahtumien jälkeen koko luokan kanssa opettajan johdolla. Myytiin ovelta ovelle vessapaperia tai lehtiä ym. Nekin olivat vapaaehtoisia joissa palkittiin eniten myyneet pizzerian lahjakortilla. Kaikki jäätelöistä luokkaretkiin otettiin luokan omasta kassasta. Tämä oli mukavaa, opettavaista ja antoi myös pohjaa työelämälle.
Tänäpäivänä näitä ei täällä ainakaan ole, kaikki pyydetään vanhemmilta.
Me järjestettiin kouludiskoja, niistä tuli hyvin rahaa.
Kouluhan antaa tietokoneet köyhille ja sukset, luistimet,
Meillä oli niin joviaali yksi isä, että maksoi koko koululuokan vanhempineen lätkämatsiin ja bussin matkaa varten. Yrittäjä, mutta erittäin reilu ja kiva teko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tätä samaa ulinaa. Milloin on koulun tarjoamassa ruokakassissa väärät tuotteet, milloin koulu kehtaakin vaatia tyhjän maitopurkin viemistä kouluun. Joulunakin pitäisi lapselle ostaa kuusi, kinkku ja lahjoja! Miten kukaan voi vaatia tällaista???? Miksi niitä lapsia on pitänyt hankkia, jos heidän elämään haluta itse laittaa pennin latia? Jos lapsi tarvitsee muutaman euron panostusta koulun ekstraohjelmiin, nii onko ihan oikeasti täysin mahdotonta? Miten kuitenkin samoilla valittajilla riittää rahaa aina tupakkaan, viinaan, rakennekynsiin ja kumihuuliin? Uusimmat kännykät kädessä ja kampaamoissakin käydään alvariinsa päivittämässä hiuksia. MUTTA lapselle ei kyllä voi antaa tyhjää maitopurkkiakaan, koska siihen ei ole varaa.
Sulla menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Tässä puhutaan nyt siitä että koulujärjestelmän pitäisi olla tasa-arvoinen jokaista lasta kohtaan heidän vanhempien tuloeroista riippumatta. Se ei ole lapsen syy jos hänen vanhempansa käyttävät rahansa ennemmin tupakkaan kuin lapsensa kouluun mutta lapsi on tässä se joka asiasta kärsii, ei vanhemmat. Lapsi häpeää sitä ettei hän pysty koskaan osallistumaan, eväät eivät ole samanlaisia tai karkkia ei tänäkään kertana saatu. Siellä ei haluta erottua porukasta.
Joulut taas ovat täysin eri asia ja jokainen luokoon sellaiset perinteet kun lapsilleen haluaa opettaa. Lapsen kaverit eivät ole siellä vertailemassa omia lahjojaan eikä joulut ole pakollisia. Koulut ovat.
Kyllä minä tiedän mistä tässä puhutaan, mutta en voi käsittää tuollaista asennetta yhdeltäkään vanhemmalta. Miksi te hankitte niitä lapsia, jos ei ole kykyä tai halua huolehtia heidän hyvinvoinnistaan?
Koulun tulee olla tasa-arvoinen kyllä, mutta on myös hyvä, että koulun ja kodin välillä on asioita, joiden suhteen vastuu jakaantuu. Tällaiset keräykset yms ovat myös yksi keino havaita mahdollisia ongelmaperheitä / ongelmavanhempia.
Pääasiassa tässä kuitenkin tuntuu olevan vanhempien laiskuus. Pussillinen irtopopparia maksaa ehkä 40 centtiä. Siitä riittää aika monta kattilaa popkornia lapsen mukaan herkuksi koulun namipäivään. Lidlissä sipsipusseja tai muuta saa alle eurolla. Ei todellakaan ole kallista. Se, että vanhemmalla on asenne, että yhteiskunnan pitää kaikki kustantaa, on osoitus, että ne lapset olis kannattaneet jättää hankkimatta.
Koulun ja kodin välillä on muutenkin asioita ja vastuita jotka jaetaan. Koko lapsen koulutaival, oppimisen haasteet, kasvu ja kehitys. Ei nämä liity karkkipäiviin ja makkarapaketteihin. Ongelmaperheet havaitaan lapsen käytöksestä, terveystarkastuksista ja vanhempainvarteista, ei niistä eväistä kuka mitäkin tuo.
Yhteiskunnan ei ole näitä kuluja ennenkään tarvinut maksaa vaan koulussa kerättiin tällaiset harrastetoiminnan rahoitukset oppilaiden voimin. Lapset oppivat itse tekemään, osallistumaan ja miettimään millaista toimintaa järjestetään ja miten rahaa kerätään. Luokan oppilaat tiesivät tasan tarkkaan paljonko luokalla oli rahaa kassassa ja toimintaa suunniteltiin yhdessä sen mukaan. Yksittäiset perheet kotona ei rahoittanut näitä.
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa, että osa vanhemmista haluaa viedä lapsilta kaiken sen pienen kivan, joka maustaa koulunkäyntiä. Itse kyllä vedetään kahvitauolla taukopullaa, mutta jos lapselle pitää muutaman kerran vuodessa laittaa eväät koulun retkelle tai pientä herkkua vappujuhlaan tms., niin heti ollaan takajaloillaan.
Retkieväät (leipä ja esim hedelmä ja pulloon vettä) ei paljon maksa. Juhliin olen laittanut lapsille yleensä pillimehun ja rahatilanteesta vähän riippuen popcornia (ei maksa juuri mitään) tai pienen karkki-/sipsipussin. Eipä ainakaan tämän matalapalkkaisen yksinhuoltajan talous ole kaatunut noihin juttuihin. Lapset kuitenkin nauttivat noista pienistä iloista niin kovasti, että mielellään sitten nipistän jostain muualta, että lapset saavat näitä elämyksiä. Itse en pienituloisena kummoisia elämyksiä voi heille vapaa-ajalla tarjota.
Mä ajattelin samoin että mun talous ei ole koulun pyyntöihin kaatunut. Mutta mulla onkin vaan yksi lapsi. Ymmärrän hyvin jos lapsia on 3-5 että nämä pyynnöt ovat ehkä silloin jokaviikkoisia ja käyvät raskaaksi toteuttaa pienellä budjetilla. Ja sitten stressi vielä siitä että jos et osta naposteltavaa koulun leffaan, lapsesi on erilainen ja saatetaan kiusata sen vuoksi.
Pitäs olla tuloraja lapsen tekoon.
Ei sitä ferrariakaan myydä jokaiselle.
Koulujen kerjääminen vanhemmilta lopetettava heti
Parempi kai, että koulurakennuksia kerjätään lasten vanhemmilta kuin että jatkuvasti mangutaan uusia kouluja yhteiskunnalta.