Mikä on vanhin elokuva josta tykkäät niin paljon että katsonut sen useita kertoja?

Sergio Leonen italowesternit ja Ennio Morrigonen musiikki.

Siis Morriconen, ennenkuin joku pilkunviilaaja kommentoi.

Tuli mieleen yksi leffa, jota oon katsellut melkein joka vuosi ja se on alkuperäinen Halloween halloweenin aikoihin. Dumbo on silti vanhempi elokuva, jonka mainitsin edelliselle sivulle.

Kuumaa vettä (1924)

Ohukainen ja paksukainen 1940-luvulta. Jaksaa aina naurattaa.

-Kylmät kädet 

Sunrise, Kultakuume, Kaupungin valot.

Nosferatu (1922)

Piukat Paikat, 1959 (mm.Marilyn Monroy) on viihdyttänyt parit kerrat.

Kyllähän noiita klassikoita Tuulen viemästä Rio Bravoon jaksaa katsoa, ja TV auttaa siinä uusimalla niitä ihan säännöllisesti.

Itse innostuin elokuvista 70-luvulla, ja ne teini-iän jutut jättivät kyllä jäljen. Kummisedät, Käenpesä, Ilmestyskirja, Kauriinmetsästäjä, Amadeus. Fanny ja Alexander. Ja parikymmentä muuta. Toki harrastin sittemmin elokuvaa, ja sivistin itseäni katsomalla mahdollisimman paljon kaikenlaista. Ei niitä kuusitoistavuotiaan elämyksiä kuitenkaan mikään ylitä :)

Vierailija kirjoitti:

Nosferatu (1922)

Tätä itsekin olisin ehdottanut. Sanotaan sitten Chaplinin Kultakuume - 25 ja muukin tuotantonsa, kuten myös Buster Keatonin ja Harold Lloydin pääosittamat elokuvat. 

Curtizin Robin Hood -38 on oikeasti yksi lemppareistani, Errol Flynn on jopa päheempi kuin Indy Jones - vaikea sanoa kumpi on parempi elokuva, Kadonneen aarteen metsästäjät vai Robin Hood. Tuulen viemää - 39 on tietysti merkkiteos kuten myös Citizen Kane-41 ja Suurkaupungin Hait- 61 kuuluu top 7 kaikkien aikojen suosikeistani.

1989 Amadeus

1994 Pikkunaisia

1992 Terminator 2

1986 Fievel Matkalla Ameriikkaan.

1986 Sanaton rakkaus

1987 Dirty Dancing

1984 Gremlins 

Panssarilaiva Potemkin (1925)

Etsijät (1956)

Hilman päivät 

Cherburgin sateenvarjot

Spiral staircase eli Kierreportaat v.1945

Scream of fear v.1961

Chaplinin Poika (1921). Aloitin sen katselun jo ala-asteella 90-luvun puolivälissä. 

Myös aloituksessakin mainitut Kwai-joen siltä ja vanhat Apinoiden planeetat on kovaa kamaa. 

The Big Country. Olikohan vuodelta -59.

Tämän olen nähnyt vasta kerran, mutta Jeanne d'Arcin kärsimys (1928) oli järisyttävä kokemus. Varsinkin, kun sen näki kirkossa Laura Naukkarisen ja Matti Byen livenä säestämänä. 

Papillon (1973).