Koiranpentua mahdoton saada, kasvattajat töykeitä
Perheemme on nyt etsinyt 2 vuotta (!!!) koiranpentua. Meillä kaksi rotua valittuna, josta haluaisimme itsellemme perheenjäsenen. Olen kokenut koirankasvattaja (3 koiraa ollut), mutta tämä ei auta. Kasvattajat ovat usein todella töykeitä ja vaatimukset ovat ihan suhteettomia. Ollaan tosissaan mietitty rescue-koiraa, koska hyvän sukulinjan omaavaa koiraa ei vain saada.
Meillä ilmeisesti tyssää näihin seikkoihin (rivien välistä lukenut ja suoraan myös sanottu):
- Meillä kolme lasta nuorin 7v ja vanhin 15v. Eräs kasvattaja sanoi, että koiraa ei anna pehmoleluksi!!! Mitä ihmettä!!! Lapsemme eivät ole vauvoja, osaavat olla eläimen kanssa. Vanhemmilla vastuu koirasta. Mutta ei, lapset ovat este
-Haluamme aktiivisen kotikoiran. Harrastamme ulkoilua, etenkin vaeltaminen on meidän juttu. Koira ulkoilisi meillä paljon. Tämä ei riitä, vaaditaan agility tms. harrastusta koiralle.
-Näyttelyt eivät ole meidän juttu. Monet kasvattajat edellyttävät, että koira käy näyttelyssä x kertaa
Ei siis auta, että olemme
-aktiivinen ja eläinrakas perhe
-kokemusta on jo entuudestaan rodusta jota haemme
-asumme omakotitalossa, jossa iso piha
-koiran ei tarvitse olla yksin, koska teen töitä kotona perheyrityksessämme
Kasvattajat saavat sen puolesta käyttäytyä miten haluavat:
-ei vastata viesteihin, soittoihin
-jos vastataan ollaan todella tylyjä mm. huokaillaan jos itse esim. yrittää aloittaa keskustelun kysymällä milloin olisi seuraava pentue tulossa
-tentataan ja kysellään todella henk.koht asioita. Ihan kuin olisin hakemassa töihin FBI:lle.
Todella turhauttavaa! Mihinkään ei voi tehdä reklamaatioita. Kasvattajat saavat käyttäytyä miten haluavat ja tentata ostajaa. Eikä siltikään saada koiraa :(
Kommentit (75)
Kasvattajana sanoisin että toivottavasti olet valmis käyttämään luustokuvissa kun koira on noin 1,5v-2v
Ne tuppaa ikävä kyllä unohtumaan vaikka niin luvataan.
Noutajilla ei agilitya varmasti vaadita mutta ehkä jotain muuta. Arvatkaapa miksi myyn helpommin harrastavalle?
No se koira käy niissä vaadituissa luustokuvissa varmemmin koska ne kokee koiran omistajakin tärkeämmäksi.
Nyt on tosiaan kysyntää niin paljon ettei kaikille riitä ja hyvä niin. Ei tule sitten niin näitä hetäteostoksiakaan.
Teillä ei olisi heräte ostos eikä lapset todellakaan olisi mulle este.
T. Ihan toisen rodun kasvattaja
Annatkohan itsestäsi jotenkin töykeän tai hankalan kuvan? Ei millään pahalla, mutta ainakin aloitusviestisi oli sen tyyppinen, että kasvattajana olisin suoraan vastannut siihen, että ei ole pentua tarjolla. Itse olen juuri myynyt 9 pentua, ja valitsin ihan kivoja, tavallisia perheitä. Harrastuneisuus oli vahva plussa, samaten kuin aiemmin omistettu koira, etenkin samaa rotua. Pikkulapsiperheet jäi myös pois, mutta ei se minulle mikään ehdoton ei olisi ollut.
Etsi aikuinen kodinvaihtaja pennun sijaan. Eiköhän niitä ala löytyä kun ihmiset on ottaneet pentuja koronahuumassa.
Kultsuja on kodinvaihtajinakin tietty tosi vähän koska ne ovat kivoja perhekoiria eikä niiden kanssa yleensä ole pitovaikeuksia. Meillä on 10-vuotias kultsupappa ja viimeistä vuotta tässä kenties viedään. Suren jo valmiiksi jos en saa enää uutta lenkkiseuralaista sitten, kun en tosiaan harrasta koiran kanssa muuta kuin luonnossa kulkemista. Agilityyn tämän rodun kanssa ei ole kokemukseni mukaan mitään asiaa. Meillä tietysti jo ne luustokuvaukset sulki kaikki rajummat hommat pois laskuista. Kyynärpäät 3/3.
Suosittelen aikuista kodinvaihtajakoiraa. Niitä on pilvin pimein Suomessakin tarjolla (ihmiset ottavat koiria hetken mielijohteesta ja kohta on myynti-ilmoitus "pitovaikeuksien vuoksi" kun tajuavat mitä koiran omistaminen vaatii) ei tarvitse ulkomailta rahdata rescuekoiraa. Eettinen vaihtoehto ja hyvä etenkin jos koira tulisi ensisijaisesti seurakoiraksi ja perheenjäseneksi, ei kilpa- tai jalostuskäyttöön. Itsekin tarjosin kodin tällaiselle koiralle ja olen onnellinen valinnastani <3
Joo minä laitoin pentukyselyn yhdestä rodusta. Koivuilla pyydettiin kertomaan sitä ja tätä ja tota.
Noh se kasvattaja ei sitten vaivautunut edes vastaamaan sähköpostiini.
Jos pennut on varattu tai jonoa, niin miksi mainostaa sitä. Vai onko iso vaiva laittaa että en ota varauksia tai kyselyitä.
Ärsyttää kun oot kertonut kaiken sun perheestä ja sitten ei edes vastaa. Ei ainakaan luottamusta herätä.
Vierailija kirjoitti:
Joo minä laitoin pentukyselyn yhdestä rodusta. Koivuilla pyydettiin kertomaan sitä ja tätä ja tota.
Noh se kasvattaja ei sitten vaivautunut edes vastaamaan sähköpostiini.
Jos pennut on varattu tai jonoa, niin miksi mainostaa sitä. Vai onko iso vaiva laittaa että en ota varauksia tai kyselyitä.
Ärsyttää kun oot kertonut kaiken sun perheestä ja sitten ei edes vastaa. Ei ainakaan luottamusta herätä.
Koivulla =kotisivulla!
🤬Puhelin
Ihan nyt mielenkiinnosta kysyn, että millaisia asioita kasvattajat sitten puhelimessa "tenttaavat"?
Meilläkin koira haaveissa ja keräilen rohkeutta kasvattajille soitteluun. Juttujen perusteella nämä puhelut vaativat huolellisempaa valmistautumista kuin työhaastattelu.
23 lisää tuohon kuvaus asiaan.
Monesti ihmiset haluaa tutkituista ja terveistä vanhemmista pennun. Hyvä niin kyllä mutta kun se ei riitä että vain jalostukseen käytetyt.
Otetaanpa esimerkki. Kasvattaja käyttää A lonkkaista koirasi sisarusta jalostukseen. Entäs jos tämä sinun koira ei olekaan kuvattu? Ei kuulosta pahalta? No entäs jos se onkin ja huomataan lonkkien olevankin E/E? Vaikuttaako se mielestäsi myös tämän sisaruksen jalostuskäyttöön? Kyllä vaikuttaa ja paljon! Jopa sen vanhempien käyttöön. Lisöksi itse tiedät ottaa huomioon omassa elänässä että koirallasi on huonot lonkat. Nehän ei näy. Välttämättä vielä nuorella mitenkään käytöksessä. Entä haluaisitko olla se koiran ottaja tällä esimerkillä joista suvussa on kuvattu vain ne harvat jalostukseen käytettävät?
Ei pidä vaatia jos ei ole itse ajatustakaan tehdä mitään rodun eteen. Jokaisesta tutkitusta tiedetään taas enemmän miten rodulla menee.. Myös ne kotikoirat on hyvä tutkia.
Rescuekoira on hyvä vaihtoehto! Muista vaan valita luotettava ja tunnettu yhdistys.
Vaikutat hankalalta ihmiseltä. En myisi koiraa sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Rescuekoira on hyvä vaihtoehto! Muista vaan valita luotettava ja tunnettu yhdistys.
Kaveri kertoi, että näillä on ihan kohtuuttomat vaatimukset ja kyttäävät koiraa läpi elämän? Pitääkö paikkaansa?
En halua kasvattajaa tai luovuttajaa perheen jäseneksi. Vain koiran.
Tee ostoilmoitus, jossa kerrot vähän taustoja niin on helpompi päästä sopimukseen sitten kun kasvattaja ottaa yhteyttä koska on silloin jo myyntiaikeissa.
Ei kai kukaan enää niin tyhmä ole että shoppailee koiria. Puhdasrotuiset on sairaita.
Sama täällä Keski-Euroopassa. Ulkomaalaisena olen jonon viimeisenä muutenkin, mutta erityisen epäkelpo koiran omistajaksi. Suurin osa kasvattajista ei vastaa tai lyö luurin korvaan. Ja rescueille on vielä kauheammat vaatimukset, pitää todistaa tyyliin kolme ihmetekoa ja 10 vuoden palkkakuitit. Yhtä rescuekoiraa hakee 20-100 ihmistä, miten siinä voi pärjätä. Samalla kaikkialla mainostetaan kuinka paljon on koiria kodittomana...
En ymmärrä, meillä ei ole ollut mitään ongelmaa pennun saamisessa. Päinvastoin, ei tiedä minkä seuraavaksi valitsisi.
Koirat otetaan pelastettuna eikä tueta pentutehtailua, tietenkään. Edellisetkin on vielä käyttämättä mutta uutta uuden perään vaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai kukaan enää niin tyhmä ole että shoppailee koiria. Puhdasrotuiset on sairaita.
Sehän riippuu ihan rodusta, eikä sekarotuisuus ole mikään tae terveydestä. Jos yhdistää vaikka kaksi sairasta rotua, niin ei se sitä terveeksi muuta.
Komppaan tätä! Niin työhaastattelussakin kysytään kaikkea maan ja taivaan väliltä ja jotta se duunin saa niin täytyy mielistellä positiivisessa valossa. Niin tottakai "lupaatte viedä koiran näyttelyyn ja olette ehdottomasti halukkaita harrastamaan Agilityä koiran kanssa, erityisesti se teidän keskimmäin lapsi on super innostunut Agilitystä ja odottaa että saa koirakaverin tähän yhteiseen harrastukseen" jne jne. Ei se kasvattaja voi millään tulla teiltä koiraa pois hakemaan, vaikka ette noita asioita koiran kanssa tekisisään. Miten tämä nyt vaan voi olla näin vaikeeta.....