Lue keskustelun säännöt.
Onko harvinaista musikaalisuutta jos osaa aloittaa biisin oikeasta nuotista kuulematta aloitussäveltä?
20.03.2021 |
Olen huomannut, että aloitusnuotti osuu oikeaan tuttujen biisien kohdalla, vaikken olisi kuullut tai laulanut niitä vähään aikaan. Saatan hetken hakea, mutta oikea korkeus löytyy, ja sitten tarkistan pianolla että meni oikein. Vai onko kyseessä vaan joku muisti?
Kommentit (172)
Jatkan vielä että tämän ominaisuuden kanssa eläminen vaatii usein suoranaista valehtelua. On pakko koko ajan suodattaa ja yrittää pohtia, mikä on se tavanomainen tarkkuus, minkä saavuttaminen riittää.
Kylläpä kuulostaa hyvältä. Olet lahjakas. Tykkäsin konsertista. Tämä kuoro on tosi hyvä mutta mun elämäntilanteessa on nyt sittenkin vähän haastavaa löytää aikaa laulamiselle. Tosi hyvä piano, ei pahasti epävireessä, hieno löytö jne...
Olen hyvin rehellinen ihminen ja vihaan valehtelua ja mielistelyä yli kaiken. Mutta en minä voi kulkea ympäriinsä kuin joku moukka haukkuen lähes kaiken musiikkiin liittyvän :( Mutta siltä minusta tuntuu. Ja työni puolesta ns. korkeatasoista musiikkia on usein läsnä vaikka itse en muusikko olekaan.
Tämän vastapainona on sitten se suorastaan transsendenttinen, kokonaiskehollinen riemu kun voin kuulla taikka yhdessä esittää minulle mieleistä musiikkia kauniisti ja puhtaasti - ja niin että voin luottaa, ettei seuraavassa tahdissa jo kaikki romahda...
Luulen että saan musiikista hyvin paljon, mutta kyllähän se viekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epävireisessä kuorossa käy niin, että hyvän vireen omaava laulaja lakkaa laulamasta, kun ei vaan pysty siihen epävireeseen. Joka on siis useimmiten alavire.
Näinpä. Itselläni on ollut aina lähinnä se jännitys että olenko riittävän hyvä teknisesti että pääsen sellaiseen, kuoroon joka itselleni kelpaa :D Ei niitä montaa ole.
Tällä hetkellä en laula kuorossa koska johtaja on vaihtunut ja hän itse laulaa esimerkkejä antaessaan lievästi ylävireeseen. En voi kunnioittaa.
Samoin hän haluaa silloin tällöin transponoida jonkin teoksen jostain kumman syystä. Me kyllä pystymme niihin mutta pitää jollain tapaa kai uutena johtajana hänen nyt saada päättää ja näyttää kyntensä.
Joten olen kaikessa vaativuudessani tauolla. Virallinen syy on toki eri. Hyvin uskottava :) Emme me absoluuttisella korvalla varustetut halua ketään loukata. Eipä nämä meille suuret ongelmat ole kenenkään vika.
Kysymys absoluutikoille. Mitä mieltä Tarja Turusesta laulajana? En ole absoluutikko, mutta mun mielestä hänen laulussaan on jokin usein pielessä ja tulee huono olo. Toinen sama Haloo Helsingin Elli. Ja kyse ei ole äänestä vaan vireestä.
AP tässä, viretestini jatkuu... jos ketään kiinnostaa :D
Aamulla siis heti herättyäni löysin puhtaan C.n. Sen jälkeen olen tehnyt etätyöpäivää koneella, puhunut palavereissa ja kuunnellut työtä tehdessäni viimeisen Voice of Finlandin jakson kokonaan. Kaikenlaista meteliä on siis mahtunut päivään. Juuri testasin taas sitä C:tä ja onnistuin jälleen osumaan ihan oikeaan! Jeee!
En tiedä oppisinko harjoittelemalla antamaan kaikki sävelet tuosta vaan, vai täytyykö ne aina hakea sen Fissän kautta asteikkoa pitkin.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen soittanut nuorena viulua.
ApJos osaat virittää viulun, niin siinähän tuo taito periaatteessa on.
Jos virittää viulun oikein ilman vertailuääntä...
Veikkain kuitenkin, että jonkinlaisesta muistista on kyse.
Moni luulee, että absoluuttinen sävelkorva on kyky korvakuulolta toistaa melodia.
Tämähän ei suinkaan vielä absoluuttista korvaa tarkoita.
Joillakin toki puuttuu tuokin kyky, he laulaa moikuvat nuotin vierestä tai soittavat nokkahuilulla duuriasteikon ilman sitä otteen vaihtoa lopussa eivätkä kuule, että väärin meni, vaikka muiden korvat vuotavat verta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itsekin sitä mieltä, että en omaa absoluuttista sävelkorvaa, vaan sävel on "vain" jossain kehossani muistissa.
AP
Luulin, että eräällä ystävälläni on absoluuttinen sävelkorva, mutta ehkä hänellä ei olekaan...
Hän kyllä virittää kitaran ilman vertailuääntä, rimpauttelee avoimia kieliä ja vääntelee kitaran vireeseen.
Mutta hän ei ole allerginen ollenkaan epävireisyydelle kuten aiemmin kirjoittanut henkilö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole absoluuttista sävelkorvaa, ainakaan niin että tiedostaisin tämän ominaisuuden, mutta minulla on ainakin absoluuttisen matkimisen sävelkorva. Kun joku laulaa kanssani nuotin vierestä, niin alan matkia ja laulan tismalleen samalla tavalla nuotin vierestä.
Vierailija kirjoitti:
"Absoluutikko" (nro 32) jatkaa vastaamalla joihinkin ketjun kysymyksiin, jotka vielä muistan.
Vain kansallisesti ja globaalisti tunnetuimpia oopperalaulajiamme voin kuunnella ilolla. Muutoin klassisetkaan laulajat eivät ole turvassa falskiuden synniltä.
Tykkään barokista ja vanhasta musiikista mutta en halua mennä autenttisia periodivirityksiä kuulemaan. Tämä viritysasia minun on joka kerta selvitettävä etukäteen, jos haluan lähteä mielimusiikkini konserttiin :(
Klasarilaulajien ongelma on pikemminkin ylä- kuin muutoin niin tavallinen alavireisyys. Vaikka tätä olisi vain harvoin konsertin aikana, sitä on silti ja ahdistun pahasti siitä.
En siis henkisesti, tämä ei ole mikään eliitin valinnainen ylimielinen mielipide, vaan nimenomaan koko kehollani reagoin ja protestoin, tahtomattani.
Todella, todella paha olla tulee. Sitä ei voi selittää. Sitten jos tilanne toistuu niin se ahdistus muuttuu melko nopeasti ärtymykseksi ja jopa vihaksi.
En ole samaa mieltä, että ainahan voi transponoida. Musiikki on taideteos. Emmehäb me lähde piirtämään Mona Lisallekaan leveämpää hymyä vain siksi, ettemme pidä alkuperäisestä.
Säveltäjä on kuullut ja ajatellut teoksen tiettyyn sävellajiin ja niissä on ainakin minulle valtavat luonne- ja sävyerot.
Vähän kuin vertaisi esimerkiksi koivu-, mänty-, kuusimetsää jne keskenään. Ovathan ne toki metsiä, mutta kyllä metsässä kulkijan kokemusmaailma on joka metsässä erilainen. Näin itse koen sävellajit.
Mielestäni muusikon tulisi valita tulkittavakseen vain ne teokset, joihin hän kykenee alkuperäisessä sävelmaailmassaan ja tunnelmassaan ilman tuskaa.
Ymmärrän että tällä logiikalla periodiviritys on ainoa oikea. Se vain että minä olen kuitenkin elänyt tässä ajassa ja korvani ovat muotoutuneet tämän mukaisesti. Haluaisin todella tässä joustaa ja nauttia, mutta en voi kuunnella sellaista. Kuitenkaan äänite ja konserttikokemus ovat niin erilaiset.
Teos jonka olen tottunut kuulemaan nykyvirityksessä ja jonka nimi ja nuottikuva antaa ymmärtää tietyn kuulokuvan, vain kuulostaa ja tuntuu periodivirityksessä riipivän väärältä.
Voisin hyvinkin laulaa epävireisessä kuorossa oikeita säveliä, mutta siinä ei olisi järkeä. Epävireisessä kuorossa en voi olla hetkeäkään. Olen kokeillut monia tasokkaita kuoroja ja lauluryhmiä elämäni aikana. Yksi on ollut mahdollinen.
Rakastan akustisia soittimia ja silti kotiini valitsin huonolla fiiliksellä, mutta vain järkisyistä todella hyvän sähköpianon. Ei tällaista vammaa kyllä kannata kadehtia taikka tähän pyrkiä. En tiedä miten pyrkiminen voisi onnistuakaan.
Itse synnyin näin ja osasin soittaa pianoa hyvin varhain, löysin musiikin opiskelussa lapsena nimet jo kuulemilleni sävelkorkeuksille, opin nuottikirjoituksen jne.
En kertakaikkiaan pysty laulamaan epäpuhtaasti kuin erittäin suurella tietoisella vaivannäöllä (josta tulee kauhea olo joten en tee niin) ja toisaalta pahassa kurkunpäätulehduksessa, jolloin ääni särkyy eikä silloin laulaa tulekaan.
Ole niin kiltti ja kerro, mikä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että eräällä ystävälläni on absoluuttinen sävelkorva, mutta ehkä hänellä ei olekaan...
Hän kyllä virittää kitaran ilman vertailuääntä, rimpauttelee avoimia kieliä ja vääntelee kitaran vireeseen.
Mutta hän ei ole allerginen ollenkaan epävireisyydelle kuten aiemmin kirjoittanut henkilö.
Jousisoittajat virittävät yleensä juuri noin avoimilla kielillä. Mutta toki yhdessä katsotaan että kaikilla on sama A.
Jos kitara on kaverisi virityksellä valmis bändisoittoon, niin ainakin erittäin hyvä relatiivinen sävelkorva ja kuulomuisti hänellä on. Tai sitten merkittävän hyvä epävireen sietokyky, mihin mahdollisuuteen tuossa viittasitkin.
En ole varma onko kaikilla tällaista vahvaa tahatonta allergisuutta sävelten epäpuhtaudelle. Että onko se jokin tuntomerkki.
Mietin vain, että kuka tahansa voi virittää kitaran ilman apuja, mutta kuka sen puhtauden sitten siinä ilman apuvälineitä pystyy toteamaan.
Ei se riitä objektiiviseksi mittariksi, että ihminen itse kokee kitaran olevan vireessä. Osaavathan monet sellaiset mielestään laulaakin, joiden ei pitäisi ikinä julkisesti laulaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näinpä. Itselläni on ollut aina lähinnä se jännitys että olenko riittävän hyvä teknisesti että pääsen sellaiseen, kuoroon joka itselleni kelpaa :D Ei niitä montaa ole.
Tällä hetkellä en laula kuorossa koska johtaja on vaihtunut ja hän itse laulaa esimerkkejä antaessaan lievästi ylävireeseen. En voi kunnioittaa.
Samoin hän haluaa silloin tällöin transponoida jonkin teoksen jostain kumman syystä. Me kyllä pystymme niihin mutta pitää jollain tapaa kai uutena johtajana hänen nyt saada päättää ja näyttää kyntensä.
Joten olen kaikessa vaativuudessani tauolla. Virallinen syy on toki eri. Hyvin uskottava :) Emme me absoluuttisella korvalla varustetut halua ketään loukata. Eipä nämä meille suuret ongelmat ole kenenkään vika.
En usko, että asia on noin. Transponointi on ei-absoluutikolle sama kuin ei mitään. Sitä ei edes huomaa. Tuskin hän ajattelee transponoinnin olevan mikään iso asia.
Itselläni on suunnattoman tarkka korva ja arvaan usein sävelen oikein tyhjästä, mutta transponointi ei häiritse minua mitenkään (paitsi tietenkin ehkä lauluteknisesti), koska ei ole minulla absoluuttista sävelkorvaa.
En kerro kuoroa julkisesti, jotta mulla säilyisi yksityisyys. Mutta kuuleehan sen, se joka kuulee, missä on aina puhdasta laulua.
Vierailija kirjoitti:
En kerro kuoroa julkisesti, jotta mulla säilyisi yksityisyys. Mutta kuuleehan sen, se joka kuulee, missä on aina puhdasta laulua.
Oliko siis kuoro vai lauluyhtye?
Sen verran kykenen kuulemaan että kuulen ajaessa auton moottorin käyntiäänestä onko auto kiihtymässä vai hidastumassa eli ei tarvitse tuijottaa koko aikaa nopeusmittaria maantiellä. En kuitenkaan osaa pelkästä äänenkorkeudesta arvioida absoluuttista nopeutta eli ei ole absoluuttista hertsin tarkkaa korvaa.
En myöskään häiriinny siitä jos jotain kappaletta siirrellään eri sävellajeihin.
Vierailija kirjoitti:
En ole varma onko kaikilla tällaista vahvaa tahatonta allergisuutta sävelten epäpuhtaudelle. Että onko se jokin tuntomerkki.
Mietin vain, että kuka tahansa voi virittää kitaran ilman apuja, mutta kuka sen puhtauden sitten siinä ilman apuvälineitä pystyy toteamaan.
Ei se riitä objektiiviseksi mittariksi, että ihminen itse kokee kitaran olevan vireessä. Osaavathan monet sellaiset mielestään laulaakin, joiden ei pitäisi ikinä julkisesti laulaa.
Mitäs mieltä siitä ollaan että monella varsinkin rock-kitaristilla on omia virityksiään eli joka kieli sopivasti esim. ali mutta eri määrät per kieli.
Mihinkä tulokseen sitä nyt päädytää, onko AP harvinaisuus vai ei? Aloitusviesti sai yli 40 alapeukkua.
"Absoluutikko" (nro 32) jatkaa vastaamalla joihinkin ketjun kysymyksiin, jotka vielä muistan.
Vain kansallisesti ja globaalisti tunnetuimpia oopperalaulajiamme voin kuunnella ilolla. Muutoin klassisetkaan laulajat eivät ole turvassa falskiuden synniltä.
Tykkään barokista ja vanhasta musiikista mutta en halua mennä autenttisia periodivirityksiä kuulemaan. Tämä viritysasia minun on joka kerta selvitettävä etukäteen, jos haluan lähteä mielimusiikkini konserttiin :(
Klasarilaulajien ongelma on pikemminkin ylä- kuin muutoin niin tavallinen alavireisyys. Vaikka tätä olisi vain harvoin konsertin aikana, sitä on silti ja ahdistun pahasti siitä.
En siis henkisesti, tämä ei ole mikään eliitin valinnainen ylimielinen mielipide, vaan nimenomaan koko kehollani reagoin ja protestoin, tahtomattani.
Todella, todella paha olla tulee. Sitä ei voi selittää. Sitten jos tilanne toistuu niin se ahdistus muuttuu melko nopeasti ärtymykseksi ja jopa vihaksi.
En ole samaa mieltä, että ainahan voi transponoida. Musiikki on taideteos. Emmehäb me lähde piirtämään Mona Lisallekaan leveämpää hymyä vain siksi, ettemme pidä alkuperäisestä.
Säveltäjä on kuullut ja ajatellut teoksen tiettyyn sävellajiin ja niissä on ainakin minulle valtavat luonne- ja sävyerot.
Vähän kuin vertaisi esimerkiksi koivu-, mänty-, kuusimetsää jne keskenään. Ovathan ne toki metsiä, mutta kyllä metsässä kulkijan kokemusmaailma on joka metsässä erilainen. Näin itse koen sävellajit.
Mielestäni muusikon tulisi valita tulkittavakseen vain ne teokset, joihin hän kykenee alkuperäisessä sävelmaailmassaan ja tunnelmassaan ilman tuskaa.
Ymmärrän että tällä logiikalla periodiviritys on ainoa oikea. Se vain että minä olen kuitenkin elänyt tässä ajassa ja korvani ovat muotoutuneet tämän mukaisesti. Haluaisin todella tässä joustaa ja nauttia, mutta en voi kuunnella sellaista. Kuitenkaan äänite ja konserttikokemus ovat niin erilaiset.
Teos jonka olen tottunut kuulemaan nykyvirityksessä ja jonka nimi ja nuottikuva antaa ymmärtää tietyn kuulokuvan, vain kuulostaa ja tuntuu periodivirityksessä riipivän väärältä.
Voisin hyvinkin laulaa epävireisessä kuorossa oikeita säveliä, mutta siinä ei olisi järkeä. Epävireisessä kuorossa en voi olla hetkeäkään. Olen kokeillut monia tasokkaita kuoroja ja lauluryhmiä elämäni aikana. Yksi on ollut mahdollinen.
Rakastan akustisia soittimia ja silti kotiini valitsin huonolla fiiliksellä, mutta vain järkisyistä todella hyvän sähköpianon. Ei tällaista vammaa kyllä kannata kadehtia taikka tähän pyrkiä. En tiedä miten pyrkiminen voisi onnistuakaan.
Itse synnyin näin ja osasin soittaa pianoa hyvin varhain, löysin musiikin opiskelussa lapsena nimet jo kuulemilleni sävelkorkeuksille, opin nuottikirjoituksen jne.
En kertakaikkiaan pysty laulamaan epäpuhtaasti kuin erittäin suurella tietoisella vaivannäöllä (josta tulee kauhea olo joten en tee niin) ja toisaalta pahassa kurkunpäätulehduksessa, jolloin ääni särkyy eikä silloin laulaa tulekaan.