Mikä vaivaa ihmistä, joka on todella lahjakas monella osa-alueella ja korkea äo, mutta on vapaaehtoisesti kouluttamaton?

No ehkä se ei olekaan niin korkea tasoinen.

Voi olla teknisesti lahjakas ja hyvä ulosanti, mutta ei silti pääsisi läpi edes haastavimmista perustutkinnoista.

Se, että sinun arviosi hänestä on aivan liian väärä. AO on muuten roskaa. Lahjakkuutta on itse asiassa mahdoton arvioida.

Täällä yks. Yks syy oli vakava sairastuminen parikymppisenä, joka vei mahdollisuudet mennä kouluun, koska opiskelusta ei olisi tullut mitään. Myöhemmin minusta tuli yrittäjä. En kirjoita sen tarkemmin tunnistettavuuden takia.

Tykkään rennosta elämästä enkä ole vähääkään kunnianhimoinen.

Ei kaikkia vaan kiinnosta. Olisi minullakin rahkeita enempään, mutta ei vaan kiinnosta ne työt mitä korkealla koulutuksella tehdään. Ehkä joku tutkija korkeintaan. Olen käynyt ammattikoulun ja teen juuri sitä mitä haluan. Status ei merkitse mitään. Ja kunhan rahaakin saa sen verran että säästöönkin jää, niin se riittää. Ja oman alan työssä tienaa kyllä hyvin. Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Vapaalla voi sitten tehdä mitä lystää.

Mitä järkeä on opiskella, jos ei ole valmiiksi suhteita, joilla voi työllistyä?

Vanhemmat.  Yllätys yllätys.  Joillain on köyhät ja tyhmät vanhemmat ja siltä pohjalta ei aina jaksa lähteä toiseen kaupunkiin ja kouluun jos rahaa ei ole edes kirjoihin.

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkia vaan kiinnosta. Olisi minullakin rahkeita enempään, mutta ei vaan kiinnosta ne työt mitä korkealla koulutuksella tehdään. Ehkä joku tutkija korkeintaan. Olen käynyt ammattikoulun ja teen juuri sitä mitä haluan. Status ei merkitse mitään. Ja kunhan rahaakin saa sen verran että säästöönkin jää, niin se riittää. Ja oman alan työssä tienaa kyllä hyvin. Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Vapaalla voi sitten tehdä mitä lystää.

Minulla tämä sama. ÄO 138.

Koska ei kiinnostanut mennä yliopistoon.

Kunnianhimohan se on fiksuuden osoitus? Kiipeä ikäsi, oravanpyörää ympäri ja palkkana pahimmillaan sydänkohtaus nelikymppisenä?

Fiksuimmat tuntemani ihmiset eivät ole lainkaan statuksen tai ulkoisten palkkioiden perään. Moni kaipaa enemmän omaehtoisuutta ja on yrittäjänä tai taiteilijana. Lisäksi ihmisellä voi olla ratkaisevassa nuoruudenvaiheessa itsestä riippumattomia syitä jotka tekevät opiskelusta lähes mahdotonta. Myöhemmin fiksulla tyypillä on jo elämä kasassa, ei hän välttämättä siihen opintoja enää kaipaa.

Alaa jossa teen töitä (ja olen suomen mittakaavassa kohtalaisen hyväkin) ei ollut olemassa 30 vuotta sitten.

Kaikki ei halua kuulua muurahaisjengiin.

Olin se kauan odotettu Suvun Ensimmäinen Ylioppilas. Vanhempani odottivat minun opiskelevan tohtoriksi saakka. Kotiolot olivat kuitenkin sellaiset, että väsähdin valkoisen lakin alla. Isä oli juoppo, koti oli varsinainen läävä, jossa saivat käydä kylässä vain isän ryyppykaverit. Kokeilin opiskelijoiden käytössä olevia lukusaleja ym. ja keräsin vain pakolliset alkumerkinnät opintokirjaani. Äiti muisti joka päivä kysyä "olethan varmasti käynyt luennoilla". Ikään kuin se on ainoaa oikeaa opiskelua. Ainoaksi opinnäytteeksi jäi latinan pro exercitio. Sekin osoittautui tarpeettomaksi, koska kielten pro exercitiot lopetettiin 1970-luvulla.

Olisin alun perin halunnut amikseen, mutta "Sinä Menet Oppikouluun!" ja piste. Tämä oli siis ennen nykyistä peruskoulua 1960-luvulla. 

Lopulta yliopistossa aikani roikuttuani kyllästyin sekä opiskeluun että kotioloihin ja rupesin hakeutumaan työelämään. Onnistuin saamaan sijaisen paikan yhdestä valtion virastosta. Loppujen lopuksi olin samassa firmassa 40 vuotta. Olen nyt eläkeläisenä ihan tyytyväinen elämääni, mutta äitini tunnusti kuolinvuoteellaan olevansa minuun pettynyt, kun lopetin opiskeluni ja lähdin työelämään, pois kodin ahdistavasta ilmapiiristä. 

Sosiaaliset pelot tai huono kasvatus.

Aika harvaan opiskelupaikkaan vaaditaan erityisen korkeata älykkyyttä. Enemmänkin kurinalaisuutta ja motivaatiota, että jaksaa käydä myös ne itselle tylsät ja epäkiinnostavat kurssit läpi. Pelkkä älykkyys tai lahjakkuus ei siinä auta. Vähemmän älykäs voi kompensoida monella tapaa tekemällä opintojen eteen enemmän töitä, jos motivaatiota vain löytyy. 

Traumaattinen lapsuus.

Luennot nukkuisin. Olen ollut avoimessa, ja kun vain ajattelenkin, alkaa luomet painua alas.

Sen verran taiteilijaluonne. Haluan itse, omassa rauhassa kerätä tiedonmurusia tai maalata tauluja silloin kun siltä tuntuu.

Kansanopistot, työväenopistot, kurssit yleensäkin enemmän mun heiniä.

Viritystä voisin kokeilla jos selviää konsepti ja struktuuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kaikkia vaan kiinnosta. Olisi minullakin rahkeita enempään, mutta ei vaan kiinnosta ne työt mitä korkealla koulutuksella tehdään. Ehkä joku tutkija korkeintaan. Olen käynyt ammattikoulun ja teen juuri sitä mitä haluan. Status ei merkitse mitään. Ja kunhan rahaakin saa sen verran että säästöönkin jää, niin se riittää. Ja oman alan työssä tienaa kyllä hyvin. Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Vapaalla voi sitten tehdä mitä lystää.

Minulla tämä sama. ÄO 138.

Minulla myös. On hyvä ammatti ja hyvä palkka, vapaa-aikana soitan rumpuja. Elämä hymyilee. ÄO 169.

Vierailija kirjoitti:

Kunnianhimohan se on fiksuuden osoitus? Kiipeä ikäsi, oravanpyörää ympäri ja palkkana pahimmillaan sydänkohtaus nelikymppisenä?

Fiksuimmat tuntemani ihmiset eivät ole lainkaan statuksen tai ulkoisten palkkioiden perään. Moni kaipaa enemmän omaehtoisuutta ja on yrittäjänä tai taiteilijana. Lisäksi ihmisellä voi olla ratkaisevassa nuoruudenvaiheessa itsestä riippumattomia syitä jotka tekevät opiskelusta lähes mahdotonta. Myöhemmin fiksulla tyypillä on jo elämä kasassa, ei hän välttämättä siihen opintoja enää kaipaa.

Olet asian ytimessä. 10+

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

Ihka oikea luuseri kolmella mt-diagnoosilla. Kesken on jäänyt kolme koulua (kauppis, kokkipuoli ammattikoulussa ja iltalukio).

En vain pärjää. Tai siis pärjään tiettyyn pisteeseen asti. Lukiossa välttelin matematiikan tunteja viimeiseen asti - siis niin viimeiseen, että ehdin kirjoittaa englannin ja historian (molemmista Eximian).

En halua avata lapsuuttani enkä nuoruuttani, mutta sen verran kerron, ettei minulla ollut ketään. Ympärillä oli alkoholismia, individualismia, välinpitämättömyyttä. Kotona sain kokea henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Ja sitten myöhemmin samaa myös koulussa. Ei ollut ystäviä, ei sukulaisia, ei ketään johon luottaa.

Toiset on sellaisia, että heille tulee halu ja tarmo päästä pois. Ja he pääsevät ja opiskelevat pitkälle ja menestyvät. Toiset taas sortuu huonoon seuraan ja päihteisiin ja heidän elämänsä on alamäkeä loppuun asti.

Minä olen väliinputoaja. Pelokas, ujo, traumaattinen, nainen. Ei juoppo, ei narkkari, ei menestyjä, ei mikään.

Minä vain kellun meren aallokossa, ajopuista kyhätyn lautan päällä. Ympärillä ei ole mitään, ja horisontissa siintää valot ja kaupunkien siluetit. Yhteiskunta ja elämä ja oravanpyörä on siellä. Samoin ystävät, elämän merkittävät päivät, saavutukset, pienet onnistumisten hetket.

Joskus ohitseni vilahtaa toinen lautta. Nostetaan kättä ja mennään toistemme ohi. Yleensä ne toiset löytävät jossain lohtaa rantaan, ja elämälleen tarkoituksen.

Ja lopulta vain minä jään kellumaan yksin.