Lue keskustelun säännöt.
Tyttären elämä on sekaisin, miten auttaisin?
20.03.2021 |
18-vuotias tyttäreni on viimeisen vuoden oirehtinut voimakkaasti mielenterveytensä osalta. Hän on yrittänyt itsemurhaa kerran "tosissaan" ja kerran "show'n vuoksi" ja viettänyt aikaa osastohoidossa masennuksen ja muiden diagnoosiensa vuoksi.
Koska hän on täysi-ikäinen, emme voi pakottaa häntä asumaan kotona. Yksin asuessaan hän kuitenkin juo päivittäin, ei käy töissä ja opinnotkin etenevät vähän niin ja näin. Koska hänellä on lääkitys mm. masennukseen, joidenkin lähettämiensä ääniviestien ja viestien perusteella olemme alkaneet isänsä kanssa pelätä, että tyttö käyttää jo sekaisin alkoholia ja lääkkeitä.
Tyttö pyörii huonossa seurassa, kaveripiiri vaihtuu muutaman kuukauden välein ja aina vain epämääräisempään.
Meillä on kaksi muuta lasta, toinen vanhempi ja toinen vähän nuorempi, eikä kummallakaan ole ollut mitään samanlaisia ongelmia. Perheessä ei ole ollut alkoholismia tai muutakaan traumaattista, ja minun ja mieheni avioliitto on kestänyt jo 23 vuotta, tasaista ja turvallista elämää.
Olen ihan hukassa, en tiedä ollenkaan, mitä voisin tehdä. Miten saan otteen tyttärestä? Miten täysi-ikäisen elämään voi vaikuttaa, jos nuori ei kuuntele ketään? En jaksa enää tätä, että joka kerta puhelimen soidessa sydän alkaa hakkaamaan kun pelkään, mistä tyttö pitää taas hakea ja missä kunnossa. Työssä jaksaminen alkaa heikentyä ja tuntuu, etten jaksa enää olla iloinen, turvallinen ja jaksava äiti kahdelle muulle kun olen täynnä huolta aamusta yöhön.
Vertaistukea?
Kommentit (168)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä seurasta tekee huonoa?
Kaikki yhteinen tekeminen kuulostaa olevan ryyppäämistä, porukan ulkonäöstäkin voi päätellä jotain. Haisevat tupakalle, vaatteet ovat likaisia ja naama ruvella.
AP
Jotkut nuoret kasvaessaan viettävät railakkaampaa elämää kuin vanhempansa haluaisivat, ei se silti tarkoita, että elämä olisi hänellä pilalla mahdollisen alkoholin käytön vuoksi. Enemmän mä kuitenkin olisin huolissani hänen mielenterveydestään, onko hoito tasapainossa?
Ja yksi vinkki, tuntuu pahalta, mutta yritä lopettaa pelkääminen.
Railakas ja menevä elämä on ok, vanhempi lapsemmekin on toki tuota käynyt läpi, mutta siinä oli aina järki mukana. Kävi töissä eikä antanut rilluttelun häiritä töitä tai opiskeluja, ja elämässä oli muutakin sisältöä. Toki nyt kun on korona ja "kaikki" on suljettu tai kielletty, voi elämänpiiri kutistua.
Mielenterveydestäänkään ei saada koppia, kun on täysi-ikäinen eikä meillä ole oikeuksia nähdä tai kysellä hänen hoidostaan. Olemme hänen kertomansa varassa, mutta valitettavasti tässäkin olemme monesti saaneet pettyä kun on käynyt ilmi, että tyttö on valehdellut. Eli emme tiedä ollenkaan, syökö lääkkeitään tai käykö keskustelemassa terapiassa.
Laskut kyllä aina muistaa toimittaa kotiin...
AP
Ap:n kannattaa laittaa selvät rajat auttamiselle. Päihteiden käyttöä ym epämääräistä elämää ei pidä mennä rahoittamaan eikä suostua hyväksikäytettäväksi. Omaisilla on oikeus omaan elämään ja aikuinen ihminen on loppu viimein itse vastuussa elämästään. Ja luultavasti tyttären kuvioissa on huumeetkin mukana, tarina sopii siihen.
Asumisen hänelle maksaa kela, tähän saakka ollaan annettu ruokarahaa tai viety ruokaa, mutta tässä olen itsekin miettinyt, että mihin se raha todellisuudessa menee...
Kerran tyttö selitti, miten hänen kaverinsa tekee "silleen järkevästi", että ottaa pikavipin kuun lopussa ja maksaa heti palkan tultua pois. Vaikka meilläkin on vuosikausia annettu talouskasvatusta, lasten kanssa on keskusteltu säästämisestä ja teinien kanssa pikavipeistä, vanhimman kanssa hänen aloitteestaan jopa sijoitettu hänen säästöjään.
Kun nostin uudelleen tuon kertomuksensa perään esiin pikavippien järjettömyyden, tyttö suorastaan suuttui ja sulkeutui. Tuntuu, että heti jos hänen kanssaan on eri mieltä, hän ottaa sen hyökkäyksenä.
Toisinaan tuntuu, että tyttö vaihdettiin yön aikana johonkin ihan vieraaseen ihmiseen, kun kaikki arvot ja kotoa opitut asiat vedetään pöntöstä alas.
AP
Päihteet muuttavat persoonallisuuden ihan toiseksi. Hän ei ole vielä tarpeeksi pohjalla ja kaikki rahallinen tuki ja ruoka vaan auttavat häntä pysymään päihteissä. Päihde piirin kaverit antavat neuvoja ja kun alkaa päihteiden takia ottamaan pikavippejä niin huonosti siinä käy ja kohta jää vuokratkin maksamatta. Lähipiirissä oli samanlainen tapaus kunnes luottotiedot menivät eikä löytynyt enää ketään kenelle olisi vienyt maksamattomia laskujaan. Ei jäänyt paljoa vaihtoehtoja muuta kuin maksaa itse laskunsa tai alkaa asunnottomaksi. Kaikkia ihmisiä varsinkin lähiomaisia käytetään hyväksi jotta elämäntapaa ei tarvitse muuttaa ja niin kauan kun on hyväksikäytettäviä niin mikään ei muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen käynyt läpi tuon saman kymmenisen vuotta sitten. Kun tyttäreni täytti 18 helvetti repesi. Itseni kanssa kävin isoimman työn, kun ymmärsin, että en voi tehdä juuri mitään. Otin asenteen, että aina kun tapasimme, saattoi se olle viimeinen tapaamisemme ja käyttäydyin sen mukaan. Kuvioissa oli päihteitä ja "unelmavävyjä", huoh. Lopetin kaiken arvostelun hänen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään ja tätä olen jatkanut edelleen. Yritin suhtautua häneen aina rakastavasti ja ystävällisesti, mutta ilman paapomista, vaikka mitä olisi tehnyt. Sanoin, että kotiin saa aina tulla ja autan kaikessa missä osaan, mutta en rahallisesti. Ainut miten häntä rahallisesti autoin, oli perusmuonapussilla, tyyliin näkkäriä ja kauraryynejä ja puhelinlaskun maksaminen. Siten sain hänet edes joskus kiinni, vaikka vain viiveellä. Pikavippejä hän otti, velkaantui järkyttävästi ja on tehnyt elämässään kaikki mokat, mitä voi, aivan järkkyä vierestä kattoa.
Lopulta meni yögrillille töihin, maksoi velkansa, opiskeli työn ohessa merkonomiksi, saanut nyt luottotietonsa takaisin jne. Pitkä tie, mutta meillä on koko ajan välit pysyneet.
Vierailija kirjoitti:
Voi Ap. Tunnistan itseni tarinastasi, tyttären roolista.
Jälkikäteen olen nähnyt miten alkoholi on pahentanut sitä todella epätoivoista masennusta, mutta silloin siinä vaiheessa se tuntui olevan ainoa joka hetkeksi vei pahan olon pois. Minulla on sama tausta koulukiusaamisen kanssa, vanhemmat eivät tienneet kuin murto-osaa siitä helvetistä jota elin päivittäin. Tosin minulla ei ollut vanhemmistakaan tukea, he olivat kovin arvaamattomia (toinen arvaamaton, toinen alistunut ja masentunut). Olin myös samalla tavoin todella... Vahvasti tunteva ja tunteiden vietävissä. Nyt aikuisena olen tajunnut että olen myös autismin kirjolla (lähisuvussa diagnosoituja, itse en) sekä add.
Alkoholi auttoi sumentamaan tuskan, estot ja niiden raastavien tunteiden kärjen.
En olisi tarvinnut tuhtia, turhaa lääkitystä. Olisin tarvinnut turvallisen, luonnonläheisen ja strukturoidun elämän ja kunnollisen tuen (sekä toki tarpeellisen lääkityksen add:n aiheuttamiin oireisiin). Kunnon terapiaa ja nepsyvalmennusta.
Iso ongelma oli se, että kouluaikana pärjäsin ja menestyin todella hyvinkin sen tiukan struktuurin avulla. Sitten *pam* aikuisuus, oma vastuu, vapaus... Ja uloste levähti tuulettimeen oikein kunnolla.
Voi kun olisi antaa käytännön neuvoja... Mutta voin antaa lohdutuksen sanasen. Olen läpikäynyt helvetin näiden asioiden kanssa. Monta kertaa, kuten myös varmasti vanhempanikin kanssakärsijöinä. En ole enää työelämässä, koska elämä on verottanut minulta jaksamisen ja kykenemisen. Mutta nyt, vihdoin... Olen raitis. Olen rauhallinen. Olen seesteinen. Mitoitan elämäni sen vähäisen jaksamiseni mukaan niin hyvin kuin mahdollista. Minulla on elämä, ja elämässäni on äiti jonka kanssa pystymme puhumaan kaikesta, myös menneestä.
Toivon sinulle voimia jaksaa.
Kiitos rohkaisevasta viestistäsi! Myrskyn jälkeen voi siis tulla vielä tyyntä.
Erityisesti tuo kappale koulumenestyksestä osui: meidänkin tyttö pärjäsi aina koulussa hyvin, kasi oli huonoin ja harvinainen mistä tahansa aineesta. Ja sitten, kuten aiemmin sanoinkin, kuin yöllä olisi tytär vaihdettu toiseen ja alkoi kaikkien rakenteiden murskaaminen.
Hienoa kuulla, että sinulla menee jo hyvin. On epäilemättä raskasta tilanteen kaikille osapuolille.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä seurasta tekee huonoa?
Kaikki yhteinen tekeminen kuulostaa olevan ryyppäämistä, porukan ulkonäöstäkin voi päätellä jotain. Haisevat tupakalle, vaatteet ovat likaisia ja naama ruvella.
AP
Jotkut nuoret kasvaessaan viettävät railakkaampaa elämää kuin vanhempansa haluaisivat, ei se silti tarkoita, että elämä olisi hänellä pilalla mahdollisen alkoholin käytön vuoksi. Enemmän mä kuitenkin olisin huolissani hänen mielenterveydestään, onko hoito tasapainossa?
Ja yksi vinkki, tuntuu pahalta, mutta yritä lopettaa pelkääminen.
Railakas ja menevä elämä on ok, vanhempi lapsemmekin on toki tuota käynyt läpi, mutta siinä oli aina järki mukana. Kävi töissä eikä antanut rilluttelun häiritä töitä tai opiskeluja, ja elämässä oli muutakin sisältöä. Toki nyt kun on korona ja "kaikki" on suljettu tai kielletty, voi elämänpiiri kutistua.
Mielenterveydestäänkään ei saada koppia, kun on täysi-ikäinen eikä meillä ole oikeuksia nähdä tai kysellä hänen hoidostaan. Olemme hänen kertomansa varassa, mutta valitettavasti tässäkin olemme monesti saaneet pettyä kun on käynyt ilmi, että tyttö on valehdellut. Eli emme tiedä ollenkaan, syökö lääkkeitään tai käykö keskustelemassa terapiassa.
Laskut kyllä aina muistaa toimittaa kotiin...
AP
Ap:n kannattaa laittaa selvät rajat auttamiselle. Päihteiden käyttöä ym epämääräistä elämää ei pidä mennä rahoittamaan eikä suostua hyväksikäytettäväksi. Omaisilla on oikeus omaan elämään ja aikuinen ihminen on loppu viimein itse vastuussa elämästään. Ja luultavasti tyttären kuvioissa on huumeetkin mukana, tarina sopii siihen.
Asumisen hänelle maksaa kela, tähän saakka ollaan annettu ruokarahaa tai viety ruokaa, mutta tässä olen itsekin miettinyt, että mihin se raha todellisuudessa menee...
Kerran tyttö selitti, miten hänen kaverinsa tekee "silleen järkevästi", että ottaa pikavipin kuun lopussa ja maksaa heti palkan tultua pois. Vaikka meilläkin on vuosikausia annettu talouskasvatusta, lasten kanssa on keskusteltu säästämisestä ja teinien kanssa pikavipeistä, vanhimman kanssa hänen aloitteestaan jopa sijoitettu hänen säästöjään.
Kun nostin uudelleen tuon kertomuksensa perään esiin pikavippien järjettömyyden, tyttö suorastaan suuttui ja sulkeutui. Tuntuu, että heti jos hänen kanssaan on eri mieltä, hän ottaa sen hyökkäyksenä.
Toisinaan tuntuu, että tyttö vaihdettiin yön aikana johonkin ihan vieraaseen ihmiseen, kun kaikki arvot ja kotoa opitut asiat vedetään pöntöstä alas.
AP
Päihteet muuttavat persoonallisuuden ihan toiseksi. Hän ei ole vielä tarpeeksi pohjalla ja kaikki rahallinen tuki ja ruoka vaan auttavat häntä pysymään päihteissä. Päihde piirin kaverit antavat neuvoja ja kun alkaa päihteiden takia ottamaan pikavippejä niin huonosti siinä käy ja kohta jää vuokratkin maksamatta. Lähipiirissä oli samanlainen tapaus kunnes luottotiedot menivät eikä löytynyt enää ketään kenelle olisi vienyt maksamattomia laskujaan. Ei jäänyt paljoa vaihtoehtoja muuta kuin maksaa itse laskunsa tai alkaa asunnottomaksi. Kaikkia ihmisiä varsinkin lähiomaisia käytetään hyväksi jotta elämäntapaa ei tarvitse muuttaa ja niin kauan kun on hyväksikäytettäviä niin mikään ei muutu.
Tämä on varmasti totta, vaikka pahaltahan se tuntuu edes ajatella, että oma lapsi olisi sellainen hyväksikäyttäjä ja valehtelija.
AP
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt läpi tuon saman kymmenisen vuotta sitten. Kun tyttäreni täytti 18 helvetti repesi. Itseni kanssa kävin isoimman työn, kun ymmärsin, että en voi tehdä juuri mitään. Otin asenteen, että aina kun tapasimme, saattoi se olle viimeinen tapaamisemme ja käyttäydyin sen mukaan. Kuvioissa oli päihteitä ja "unelmavävyjä", huoh. Lopetin kaiken arvostelun hänen tekemisistään ja tekemättä jättämisistään ja tätä olen jatkanut edelleen. Yritin suhtautua häneen aina rakastavasti ja ystävällisesti, mutta ilman paapomista, vaikka mitä olisi tehnyt. Sanoin, että kotiin saa aina tulla ja autan kaikessa missä osaan, mutta en rahallisesti. Ainut miten häntä rahallisesti autoin, oli perusmuonapussilla, tyyliin näkkäriä ja kauraryynejä ja puhelinlaskun maksaminen. Siten sain hänet edes joskus kiinni, vaikka vain viiveellä. Pikavippejä hän otti, velkaantui järkyttävästi ja on tehnyt elämässään kaikki mokat, mitä voi, aivan järkkyä vierestä kattoa.
Lopulta meni yögrillille töihin, maksoi velkansa, opiskeli työn ohessa merkonomiksi, saanut nyt luottotietonsa takaisin jne. Pitkä tie, mutta meillä on koko ajan välit pysyneet.
No nyt on kyllä kuin omasta kynästä tuo tilanne... Helpottaa tosiaan kuulla, että toivoa on. Itsekin yritän parhaani mukaan pysyä pois paapomisesta, mutta on vaikeaa tasapainoilla siinä rajalla, ettei vaan vaikuta välinpitämättömältä hänen asioistaan. Ymmärrän, että on lain näkökulmasta aikuinen, vaikkei todellisuudessa vielä sitä olekaan, ja haluaisin antaa mahdollisuuden osoittaa luotettavuutensa ja järkevyytensä... Mutta samalla se tuntuu siltä, kuin työntäisi uimataidottoman lapsen alas kalliolta vaikka tietää miten siinä käy.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsella elämä myös ihan nutullaan, poikkeus siinä,ettei hänen rahat mene päihteisiin vaan pelaamiseen, valvoo yöt pelaten, nukkuu päivät. Luonnollisesti siinä ei onnistu opiskeleminen eikä työntekeminenkään. Hetken jaksaa olla normaalissa elämässä, mutta todella nopeasti tapahtuu paluu omaan elämään, hän on itsekin tilanteestaan ahdistunut, mutta ei usko, että mikään taho häntä voisi auttaa.
Mun sydän itkee verta ja olen aivan jo sairaana huolesta.
Tämä on AINUT järkevä keino: päästäkää se pohjalle. Älkää tukeeko ja varsinkaan maksako laskuja! Päihdeongelmainen toipuu vasta kun on kunnolla rypeny!!
T. Entinen rapa-juoppu, nyt onnellinen mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakko kommentoida, osuus niin lähelle. Sinun on pakko katkaista napanuora ja antaa lapsen pärjät omillaan. Voi tuntua ihan kamalalta kun ei tiedä mitä kuuluu jne. mutta jokaisen on vain pärjättävä.
Kela maksaa vuokran, myös sitten ne terveyslaskut. Saa varmasti tukia niin että pärjää. Sosiaalitoimeen voi tehdä huoli-ilmoituksen viranomaisen kautta. Sitten päästät irti, lopetat vahtaamisen ja maanittelun.
Voi mennä kauan aikaa ennen kuin hänestä kuuluu ja kun kuuluu, tarvitsee rahaa. Anna vain tukea, kuuntelu apua. Ruokaa korkeintaan, ei rahaa.
En voi painottaa tätä liikaa, sinun on päästettävä irti. Aikuinen ihminen tekee omat valinnat, eikä kukaan voi muutta toisen elämän suuntaa jos itse ei halua muutosta. Se on sydäntä riistävää, mutta ns. tough love on ainoa vaihtoehto.
Kokemuksesta puhun, samalla tiellä vielä ollaan. Joka päivä tekisi mieli tarttua puhelimeen ja kysyä missä on, miten menee, voinko auttaa.... mutta näiden vuosien aikana mistään mitä olen tehnyt ei ole ollut apua tai tietä lopulliseen muutokseen. Vain hän itse voi sen tehdä. Joten pysy vahvana, keskity omaan hyvinvointiin. Löydä oma tiesi. Tsemppiä.
Kuulostaa osittain tutulta. Olen tuntenut nuoresta lähtien nyt keski-ikäisen naisen, joka sai jo nuorena lääkäriltä diagnoosin persoonallisuushäiriöstä. Olen siis seurannut vastaavaa tapausta turvallisen välimatkan päästä kymmeniä vuosia. Huumeiden käyttö tuli tutullani parikymppisenä mukaan ja vähitellen persoonallisuus muuttui aina vain pahempaan. Rahaa hän usein kinuaa läheisiltä uhkaamalla itsemurhalla. Valitettavasti jos henkilö ei itse halua muuttua tai koe olevansa omien ongelmiensa alkusyy, muutos parempaan on mahdoton. Tyttäresi on vielä niin nuori, että hänellä olisi toisaalta mahdollisuus päästä takaisin raiteilleen, jos hän vain heräisi huomaamaan oman tilanteensa. Tuntemani nainen ei edelleenkään keski-ikäisenä kanna vastuuta mistään, vaan ruinaa taloudellista ja mm. siivousapua yhä vanhemmiltaan. Jokainen ongelma on aina jonkun muun syytä.
Hyvä puoli persoonallisuushäiriössä on se, että jos kyse on narsismista, henkilö ei koskaan oikeasti vahingoita itseään kuin korkeintaan vahingossa, vaikka hän uhkailisi aina välillä itsemurhalla. Itseriittoisuus suojelee henkilöä niin, ettei hän putoa täysin pohjalle, vaikka vaikuttaisi itsetuhoiselta tai terveydestään välinpitämättömältä.
Ainoa mihin teidän vanhempien kannattaisi laittaa rahaa tyttärenne hyväksi (ehkä puhelinlaskun lisäksi) olisi hyvä ja asiansa osaava psykoterapeutti. Sellaisiakin on olemassa, jotka pystyvät auttamaan persoonallisuusongelmaisia kehittymään ihmisenä, mikäli se vain on mahdollista. (Tuntemaani naista psykoterapeutti ei suostunut enää hoitamaan, koska huomasi sen ajanhukaksi.) Tämä tietysti edellyttää tytön kiinnostusta käydä psykoterapeutilla. Kenties hän suostuisi siihen, jos mainostatte asiaa mahdollisuutena päästä ylitse kiusaamisesta?
Kavereiden nopea vaihtuminen kuulostaa juuri siltä, että tyttärenne on toisaalta sen tyyppinen, joka selviytyy kyllä ongelmista huolimatta ja on itseriittoinen. Hän ei kenties koskaan kaipaa mitään pysyvää ja normaalia.
Jos haluatte tyttärellenne parempaa hoitoa tai lähetteen psykoterapeutille, suostuisiko hän kenties siihen, että jompi kumpi vanhemmista tai edes vanhempi sisarus olisi mukana lääkärillä käydessä ja rauhallisesti kertoisi miksi on niin huolissaan ja mitä tytär hänen mielestään tarvitsee. Katkaisuhoitoa? Terapiaa? Lääkärit ottavat potilaan tilanteen usein vakavammin heti kun tällä on joku muu mukana vastaanotolla. (No nyt on hiton korona mutta lähitulevaisuudessa se voi olla yksi keino saada tyttären asioita kuntoon.) Yksi mahdollisuus on myös työkyvyttömyyseläke mielenterveyssyistä. Silloin hän saisi joka kuukausi asumistuen ja eläkkeen erikseen hakematta ja talous olisi turvattu.
Sanoisin että ellei tytär saa asioitaan hallintaan 25 -vuotiaaksi mennessä, kannattaa vain hyväksyä ettei hän ole samanlainen kuin sisaruksensa ja asettaa rajat auttamiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota säännöllisesti keskustelutuokio tytön kanssa. Älä anna yhtään neuvoa, vaan kysy kysymästä päästyäsi, mitä hän ajattelee elämästään. Hän tarvitsee turvallisen kuuntelijan. Tärkeintä on, että et tuomitse etkä anna ohjeita.
Vierailija kirjoitti:
Puuttuisin kyllä kaikin tavoin tyttären elämään. Itse tuossa iässä kärsin mielenterveysongelmista (masennus, ahdistuneisuus, sosiaalisten tilanteiden pelko) ja vaikka yritin hakea apua terveydenhuollosta, jäin vaille tukea. Luulin, ettei apua vain ole saatavilla. Eikä ollut voimia yksin yrittää hakea uudelleen ja eri paikoista. Oireilut jatkuivat pidempään. Olisin tuolloin ehdottomasti kaivannut aikuismaisempaa näkemystä elämääni, opiskeluihini ja ihmissuhteisiini. Moni 18-vuotias voi olla todella pihalla itsestään, arvoistaan, unelmistaan...
Juuri näin. Tuon ikäinen on vielä vähän lapsi, vaikka juridisesti olisi kuinka täysi-ikäinen.
Hanki myös itsellesi ja puolisolle vertaistukea.
Valitettavasti yhteiskunnan tarjoamat hoitosysteemit eivät ole niin hyviä kuin pitäisi. Hoitohenkilökuntakaan ei aina ole tilanteen tasalla.
Onko mahdollista, että taustalla on jotain adhd:n tapaista, jos on aina ollut herkästi ja nopeasti reagoiva yms?
Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsella elämä myös ihan nutullaan, poikkeus siinä,ettei hänen rahat mene päihteisiin vaan pelaamiseen, valvoo yöt pelaten, nukkuu päivät. Luonnollisesti siinä ei onnistu opiskeleminen eikä työntekeminenkään. Hetken jaksaa olla normaalissa elämässä, mutta todella nopeasti tapahtuu paluu omaan elämään, hän on itsekin tilanteestaan ahdistunut, mutta ei usko, että mikään taho häntä voisi auttaa.
Mun sydän itkee verta ja olen aivan jo sairaana huolesta.
Pelaako siis rahapelejä vai videopelejä? Joka tapauksessa kurja juttu. En tiedä kuinka paljon tämä korona vaikuttaa, tuntuu että monen tutun nuoret ovat myös uppoutuneet peleihin entistä enemmän, eikä etäkoulusta tunnu tulevan yhtään mitään.
AP
Huoli-ilmoitus sossuun.
Olen hirveän pahoillani, mutta muuta et voi. Suojele itseäsi ja muuta perhettä. Jos voitte, muuttakaa pois.
Päihdekoukkuinen vain hyväksikäyttää läheisiään. Ei kukaan voi koukusta irrottaa vaan hänen on itse haluttava tehdä se. Älkää olko päihteiden käytön mahdollistajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsella elämä myös ihan nutullaan, poikkeus siinä,ettei hänen rahat mene päihteisiin vaan pelaamiseen, valvoo yöt pelaten, nukkuu päivät. Luonnollisesti siinä ei onnistu opiskeleminen eikä työntekeminenkään. Hetken jaksaa olla normaalissa elämässä, mutta todella nopeasti tapahtuu paluu omaan elämään, hän on itsekin tilanteestaan ahdistunut, mutta ei usko, että mikään taho häntä voisi auttaa.
Mun sydän itkee verta ja olen aivan jo sairaana huolesta.
Pelaako siis rahapelejä vai videopelejä? Joka tapauksessa kurja juttu. En tiedä kuinka paljon tämä korona vaikuttaa, tuntuu että monen tutun nuoret ovat myös uppoutuneet peleihin entistä enemmän, eikä etäkoulusta tunnu tulevan yhtään mitään.
AP
Tietokonepelejä, niihin menee kaikki loput rahat, mitä vuokran ja ruuan jälkeen jää. Koulusta heittivät ulos liiallisten poissaolojen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa osittain tutulta. Olen tuntenut nuoresta lähtien nyt keski-ikäisen naisen, joka sai jo nuorena lääkäriltä diagnoosin persoonallisuushäiriöstä. Olen siis seurannut vastaavaa tapausta turvallisen välimatkan päästä kymmeniä vuosia. Huumeiden käyttö tuli tutullani parikymppisenä mukaan ja vähitellen persoonallisuus muuttui aina vain pahempaan. Rahaa hän usein kinuaa läheisiltä uhkaamalla itsemurhalla. Valitettavasti jos henkilö ei itse halua muuttua tai koe olevansa omien ongelmiensa alkusyy, muutos parempaan on mahdoton. Tyttäresi on vielä niin nuori, että hänellä olisi toisaalta mahdollisuus päästä takaisin raiteilleen, jos hän vain heräisi huomaamaan oman tilanteensa. Tuntemani nainen ei edelleenkään keski-ikäisenä kanna vastuuta mistään, vaan ruinaa taloudellista ja mm. siivousapua yhä vanhemmiltaan. Jokainen ongelma on aina jonkun muun syytä.
Hyvä puoli persoonallisuushäiriössä on se, että jos kyse on narsismista, henkilö ei koskaan oikeasti vahingoita itseään kuin korkeintaan vahingossa, vaikka hän uhkailisi aina välillä itsemurhalla. Itseriittoisuus suojelee henkilöä niin, ettei hän putoa täysin pohjalle, vaikka vaikuttaisi itsetuhoiselta tai terveydestään välinpitämättömältä.
Ainoa mihin teidän vanhempien kannattaisi laittaa rahaa tyttärenne hyväksi (ehkä puhelinlaskun lisäksi) olisi hyvä ja asiansa osaava psykoterapeutti. Sellaisiakin on olemassa, jotka pystyvät auttamaan persoonallisuusongelmaisia kehittymään ihmisenä, mikäli se vain on mahdollista. (Tuntemaani naista psykoterapeutti ei suostunut enää hoitamaan, koska huomasi sen ajanhukaksi.) Tämä tietysti edellyttää tytön kiinnostusta käydä psykoterapeutilla. Kenties hän suostuisi siihen, jos mainostatte asiaa mahdollisuutena päästä ylitse kiusaamisesta?
Kavereiden nopea vaihtuminen kuulostaa juuri siltä, että tyttärenne on toisaalta sen tyyppinen, joka selviytyy kyllä ongelmista huolimatta ja on itseriittoinen. Hän ei kenties koskaan kaipaa mitään pysyvää ja normaalia.
Jos haluatte tyttärellenne parempaa hoitoa tai lähetteen psykoterapeutille, suostuisiko hän kenties siihen, että jompi kumpi vanhemmista tai edes vanhempi sisarus olisi mukana lääkärillä käydessä ja rauhallisesti kertoisi miksi on niin huolissaan ja mitä tytär hänen mielestään tarvitsee. Katkaisuhoitoa? Terapiaa? Lääkärit ottavat potilaan tilanteen usein vakavammin heti kun tällä on joku muu mukana vastaanotolla. (No nyt on hiton korona mutta lähitulevaisuudessa se voi olla yksi keino saada tyttären asioita kuntoon.) Yksi mahdollisuus on myös työkyvyttömyyseläke mielenterveyssyistä. Silloin hän saisi joka kuukausi asumistuen ja eläkkeen erikseen hakematta ja talous olisi turvattu.
Sanoisin että ellei tytär saa asioitaan hallintaan 25 -vuotiaaksi mennessä, kannattaa vain hyväksyä ettei hän ole samanlainen kuin sisaruksensa ja asettaa rajat auttamiselle.
Kiitos pitkästä viestistä! Tuo ei kyllä tyttäreen sovi, etteikö kaipaisi pysyvyyttä tai että olisi itseriittoinen; enemmänkin on sellainen, että etsii ja kaipaa hyväksyntää ja validointia, ja toisaalta pienetkin vastoinkäymiset ja kinat kavereiden kanssa ovat hänelle merkki siitä, että kaverit ovat "valehtelevia kusipäitä" ja katkaisee välit. Ikään kuin siis etsii koko ajan merkkejä siitä, ettei hänestä pidetä ja sitten katkaisee välit itse ennen kuin kaverit tämän kuvitteellisen asian vuoksi ehtivät.
Me vanhemmat olimme ensimmäisillä käynneillä mukana, mutta kun tilanne pahentui, tyttö ei halunnut enää muita mukaan. Enkä tiedä, onnistuisiko nyt koronatilanteessa edes.
AP
Vierailija kirjoitti:
Ota säännöllisesti keskustelutuokio tytön kanssa. Älä anna yhtään neuvoa, vaan kysy kysymästä päästyäsi, mitä hän ajattelee elämästään. Hän tarvitsee turvallisen kuuntelijan. Tärkeintä on, että et tuomitse etkä anna ohjeita.
Tätä olemme yrittäneet, mutta nykyään niin harvoin käy kylässä tai vastaa puhelimeen. Kai meidän äänestä kuuluu tai kasvoilta näkyy hirvittävä huoli, ei osata olla tarpeeksi neutraaleja kuuntelijoita? Ehkä sitten kokee sen hyysäämiseksi.
Toisaalta on aivan mahdottoman kuuloista kuunnella naama pokerilla jostain aamuyön tuntikausien oksentamisesta kun tuli taas juotua vähän liikaa...
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puuttuisin kyllä kaikin tavoin tyttären elämään. Itse tuossa iässä kärsin mielenterveysongelmista (masennus, ahdistuneisuus, sosiaalisten tilanteiden pelko) ja vaikka yritin hakea apua terveydenhuollosta, jäin vaille tukea. Luulin, ettei apua vain ole saatavilla. Eikä ollut voimia yksin yrittää hakea uudelleen ja eri paikoista. Oireilut jatkuivat pidempään. Olisin tuolloin ehdottomasti kaivannut aikuismaisempaa näkemystä elämääni, opiskeluihini ja ihmissuhteisiini. Moni 18-vuotias voi olla todella pihalla itsestään, arvoistaan, unelmistaan...
Juuri näin. Tuon ikäinen on vielä vähän lapsi, vaikka juridisesti olisi kuinka täysi-ikäinen.
Hanki myös itsellesi ja puolisolle vertaistukea.
Valitettavasti yhteiskunnan tarjoamat hoitosysteemit eivät ole niin hyviä kuin pitäisi. Hoitohenkilökuntakaan ei aina ole tilanteen tasalla.
Onko mahdollista, että taustalla on jotain adhd:n tapaista, jos on aina ollut herkästi ja nopeasti reagoiva yms?
Voimia!
Voi olla, etenkin tämän keskustelun lukeneena ja asiaa selvittäneenä. Nytkin alkuvuodesta tuli kotiin kämmenselässään "hieno" tatuointi. Kaveri kuulemma kysyi illanvietossa, että saako tehdä jonkun poking/tökkimismetodin tatuoinnin ja tytär oli tietenkin että no mikäs siinä.
AP
Olen tuon viestin 44 äiti. Munkin tytär on edelleen sellainen, joka ärsyyntyy, jos yhtään olen eri mieltä hänen kanssaan. Se on opettanut itselleni todella diplomaattista lähestymistapaa eri asioihin, tyyliin vaikka noista pikavipestä keskusteluun, sellainen mielipidettä kyselevä keskustelutyyli: "ai jaa niinkö? Mitä jos joskus jää maksamatta? yms" Aivan hirvää on olla neuvomatta, kun onhan se ärsyttävää kenestä tahansa. Ja tuo lapseni rehellisyys/epärehellisyys...enpä voi sanoa hänen edelleenkään mikään rehellisyyden malliesimerkki olevan. Toki tästäkin olemme jutelleet.
Lopulta se vain on hyväksyttävä, että lapsi elää omaa elämäänsä ja jos se on päihde-elämä, sille ei voi paljoa tehdä. Kuullostaa sydämettömältä, mutta ennen kuin lapsi itse on valmis ottamaan vastaan apua, ei voi oikein mitenkään auttaa.
Onhan tämä kirkastanut arvojani, ts. sitä mikä on todella tärkeää. Lopulta ei se ole niin vakavaa, vaikka luottotiedot menee ja mitä kaikkea muuta voi tapahtua. Muistelen vanhoja viestejäni: "Ootko elossa? "
kyllä tuohon on hyvä saada tilanne rauhoittumaan vaikkei eräällä lailla huoltajan enää olisi. puheeksi sopivassa tilanteessa.
Ajattele toisaalta tilannetta jossa mami puhuu seksivälineistä parin vuoden ikäiselle, käyttää votkaa, haluaa klo01 tupakille, jne.
sellaista ei viitsi katsella edes sivusta.
Voi Ap. Tunnistan itseni tarinastasi, tyttären roolista.
Jälkikäteen olen nähnyt miten alkoholi on pahentanut sitä todella epätoivoista masennusta, mutta silloin siinä vaiheessa se tuntui olevan ainoa joka hetkeksi vei pahan olon pois. Minulla on sama tausta koulukiusaamisen kanssa, vanhemmat eivät tienneet kuin murto-osaa siitä helvetistä jota elin päivittäin. Tosin minulla ei ollut vanhemmistakaan tukea, he olivat kovin arvaamattomia (toinen arvaamaton, toinen alistunut ja masentunut). Olin myös samalla tavoin todella... Vahvasti tunteva ja tunteiden vietävissä. Nyt aikuisena olen tajunnut että olen myös autismin kirjolla (lähisuvussa diagnosoituja, itse en) sekä add.
Alkoholi auttoi sumentamaan tuskan, estot ja niiden raastavien tunteiden kärjen.
En olisi tarvinnut tuhtia, turhaa lääkitystä. Olisin tarvinnut turvallisen, luonnonläheisen ja strukturoidun elämän ja kunnollisen tuen (sekä toki tarpeellisen lääkityksen add:n aiheuttamiin oireisiin). Kunnon terapiaa ja nepsyvalmennusta.
Iso ongelma oli se, että kouluaikana pärjäsin ja menestyin todella hyvinkin sen tiukan struktuurin avulla. Sitten *pam* aikuisuus, oma vastuu, vapaus... Ja uloste levähti tuulettimeen oikein kunnolla.
Voi kun olisi antaa käytännön neuvoja... Mutta voin antaa lohdutuksen sanasen. Olen läpikäynyt helvetin näiden asioiden kanssa. Monta kertaa, kuten myös varmasti vanhempanikin kanssakärsijöinä. En ole enää työelämässä, koska elämä on verottanut minulta jaksamisen ja kykenemisen. Mutta nyt, vihdoin... Olen raitis. Olen rauhallinen. Olen seesteinen. Mitoitan elämäni sen vähäisen jaksamiseni mukaan niin hyvin kuin mahdollista. Minulla on elämä, ja elämässäni on äiti jonka kanssa pystymme puhumaan kaikesta, myös menneestä.
Toivon sinulle voimia jaksaa.