Lue keskustelun säännöt.
Miten olla hermostumatta kun lapsi jankkaa?
Jankkaa, jankkaa ja jankkaa loputtomiin samaa asiaa. Esim. että jokin esine on musta, vaikka se on punainen (ja siis tietää kyllä, että se on punainen, mutta kunhan jankkaa). Sitä jankkaamista ei lopeta mikään rauhallinen kuuntelu, se että sanoo, että ei vaan se on punainen, se että sanoo ok se on musta, ei mikään käsky lopettaa jankkaamista, ei mikään huomion muualle siirtäminen. Syy miksi meinaan hermostua on se, että jankkaaminen päättyy aina lapsen itkuun ja huutoon, joka ei meinaa loppua millään. Eli tilanne pitäisi saada keskeytettyä ennen kuin jankkaaminen on muuttunut huutokohtaukseksi. Mutta mikään mitä teen tai sanon ei vaikuta eikä lopeta jankkaamista ja minun hermot meinaa pettää siitä että ihan yhtäkkiä kiva tilanne ja kiva tekeminen muuttuu jankkaamisen kautta tunnin tai kahden huutoraivariksi (ilman että keksin siihen mitään syytä että miksi kävi näin).
Help?
Kommentit (239)
Konkreettisia neuvoja:
- laske kymmeneen mielessäsi, pidä itsesi rauhallisena
- jos ei auta mene keittiöön, avaa kaappi, ota lasi, avaa hana, laske vettä lasiin, sulje hana, juo vesi hitaasti (sain neuvon psykologilta, kiitos sinne)
- edellinen siksi, että eri vaiheet kiinnittävät huomiosi, vievät aikaa ja mielesi ehtii tyyntyä
- ottakaa käyttöön liikennevalot, molemmille: vihreä kun rauhallinen, keltainen kun harmittaa, punainen kuin tosi vihainen (googlaa tämä metodi)
- jos ei helpota, vatkaa aika neuvolaan tai neivontapsykologille, parikin kertaa auttaa
Olet hyvä äiti kun mietit näitä ja pyydät täältä apua. Tuo vaihe menee ohi nopeammin kuin arvaatkaan. Mutta on hyvä vaihe sinulle itsellesikin etsiä oikeita toimintatapoja. Niistä on apua lapsen kanssa kun hän tulee murrosikään. Muista kuitenkin pitää kiinni lapsen oikeudesta tuntea, eri tunteita, kotona. Näin petaat hänelle hyvää ja tervettä pohjaa aikuisuuteen. Älä manipuloi äläkä harhauta vaan anna tunteille tilaa ja sanoita ne lapselle. Kirjastoista löytyy tunne-kirjoja, niistäkin oli meille apua. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap helpottaa niin sun lapsi on 2v, se kasvaa kyllä. Todennäköisesti hän ei enää aikuisena jankkaa, toisin kuin tämä yksi aikuinen jankkaaja tässä ketjussa.
Vierailija kirjoitti:
Saisiko kuitenkin vielä niitä neuvoja miten äitinä säilyttää hermot kun on itse väsynyt ja kiireinen ja tilanne meinaa eskaloitua parin tunnin lapsen itkukohtaukseksi?
Ap
No lakkaa nyt ensimmäiseksi uskomasta että hermot ei saisi koskaan mennä. Aivan varmasti menee, ja menee vielä monta kertaa, ja menee jokaisella vanhemmalla. Vaadit itseltäsi aivan mahdottomia. Ei ihme että nykyään vanhemmat on ihan kusessa jo pikkulasten kanssa kun jokainen uskoo että pitää olla täydellinen ja koskaan ei saa korottaa ääntä tai olla vihainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä jankkaa. Kun lapsi jatkaa jankaamista sanot vain että lopeta ja lopetat myös itse et vastaa enää mitää tuohon asiaan, jos lapsi aloittaa jankkaamaan jostain muusta pyydät lasta taas vain lopettamaan etä lähde mukaan jankkaamiseen. Sen lisäksi huolehdit että lapsi saa huomiota positiivisista asioista jotta hänen ei tarvitse sitä kerjätä negatiivisella käytöksellä.
Jos lasta on jo tavalla tai toisella torjuttu, hän hätääntyy. Tällöin ei pidä enää verbalisesti kieltää. Mennään jo liian pitkälle.
Lapsi ei kerjää mitään.
Tottakai lapsi hätääntyy jos hän ei saa tarvitsemaansa huomiota. Niin tekee ainakin useimmat aikuisetkin. Se nimitetääkö hyväksymiseksi tulemisen tarvetta huomion kerjäämiseksi vai joksikin muuksi on samantekevää. Huomiota vain ei pidä antaa jatkamalla jankkaamista vain jollakin muulla tavalla.
Tiedätkö... olen kokeillut monta kertaa sitä että jankkaamisen alkaessa otankin syliin ja silittelen. Tai kehun jostain. Tms posit huomiota keskittyen vain lapseen. Ei sillä ole mitään vaikutusta, lapsi jatkaa vain sitä samaa jankkaamista. On kuin joku levy käynnistyisi kun se jankkaaminen alkaa eikä sen levyn pyörimistä pysäytä mikään, vauhti vain kiihtyy ja kiihtyy. Ap
Kun jankkaaminen alkaa, edelleenkään en lähtisi silittelemään lasta. Se voi tehdä esim. iltasatua lukiessa. Jos jankkaaminen johtaa hätääntymiseen, lasta toki pitää auttaa käsittelemään tunteensa. https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/paivakoti-i…; Vanhemman ei pidä lapsen tunteista hätääntyä itse, mutta ne lapsen tunteet pitää toki hyväksyä.
Laita Teletapit näkymään sille. Sillä minä lapseni kasvatin ja sitten vähän Shrekiä ja Monsterit OY ja pleikkari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksivuotias? Uhmaikä. Et yksinkertaisesti mene mukaan. Sanot kerran että se on punainen, ja keskustelu loppuu sinun osaltasi siihen. Sen jälkeen penska saa raivota ihan miten paljon haluaa, sinä et sano enää asiasta mitään, korkeintaan viet omaan huoneeseen kirkumaan, jos sellainen on. Uhmaikäisen kanssa pärjää kaikista parhaiten sillä että ei kiinnitä mitään huomiota siihen mikä milloinkin on päivän kuuma aihe. Lapsi oppii aika nopeasti että sinuun ei tehoa mikään, ei komentelu, ei kirkuminen, ei tavaroiden heittely (tätä jos tapahtuu, lapsi lentää omaan huoneeseen miettimään asioita, vaikka kirkuisi kuin veturi), ei potkiminen. Huomiota annetaan sitten senkin edestä kun lapsella on hyvä hetki ja kaikki on mukavaa. Huonoa käytöstä ei saa palkita.
Muuten hyvä, mutta hylkääminen ja erityinen palkitseminen huono: opettaa, että rakkaus on ehdollistettua. Mikä johti eristämisen tarpeeseen.
3-vuotias tyttäreni jankkasi tänään, että hänen lempiyöpukunsa on kaapissa. Sanoin että laitoin sen juuri kuivuriin, hän jatkoi jankkaamista vaikka kävi katsomassa kaapistakin välillä. Sanoin vaan että vai niin, juu, jaa,mm-mmm. Mitä väliä sillä on jos lapsi jankkaa? 99% todennäköisyydellä se loppuu aikanaan.
Jos lapsen jankkaaminen ja kiukkukohtaukset käyvät hermoille niin ole ennemmin huolissasi itsestäsi. Jos lapsen kiukuttelu saa itsesi menettämään hermot, niin mitä tapahtuu jos lapsi rupeaa oikeasti riehumaan, tuhoaa vastaostetut silmälasisi, kaataa siideriisi maitoa tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdelle ketjuun vastaavalle on epäselvää, miten toisen tunteet huomioidaan käytännössä. Olen kyllä jo kertonut: muistamalla rakkaus. Jos TUNTEE rakkautta, ja se on siis voimakkain tunne, se näkyy kyllä käytöksessäkin. Pitäisikö minun sanoa, kuinka sinun tulisi reagoida kokiessasi rakkautta tiettyyn ihmiseen, omaan lapseesi? Ei, jos joudun sen sanomaan, et edes tiedä, mistä puhun.
Vierailija kirjoitti:
3-vuotias tyttäreni jankkasi tänään, että hänen lempiyöpukunsa on kaapissa. Sanoin että laitoin sen juuri kuivuriin, hän jatkoi jankkaamista vaikka kävi katsomassa kaapistakin välillä. Sanoin vaan että vai niin, juu, jaa,mm-mmm. Mitä väliä sillä on jos lapsi jankkaa? 99% todennäköisyydellä se loppuu aikanaan.
Jos lapsen jankkaaminen ja kiukkukohtaukset käyvät hermoille niin ole ennemmin huolissasi itsestäsi. Jos lapsen kiukuttelu saa itsesi menettämään hermot, niin mitä tapahtuu jos lapsi rupeaa oikeasti riehumaan, tuhoaa vastaostetut silmälasisi, kaataa siideriisi maitoa tms?
:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksivuotias? Uhmaikä. Et yksinkertaisesti mene mukaan. Sanot kerran että se on punainen, ja keskustelu loppuu sinun osaltasi siihen. Sen jälkeen penska saa raivota ihan miten paljon haluaa, sinä et sano enää asiasta mitään, korkeintaan viet omaan huoneeseen kirkumaan, jos sellainen on. Uhmaikäisen kanssa pärjää kaikista parhaiten sillä että ei kiinnitä mitään huomiota siihen mikä milloinkin on päivän kuuma aihe. Lapsi oppii aika nopeasti että sinuun ei tehoa mikään, ei komentelu, ei kirkuminen, ei tavaroiden heittely (tätä jos tapahtuu, lapsi lentää omaan huoneeseen miettimään asioita, vaikka kirkuisi kuin veturi), ei potkiminen. Huomiota annetaan sitten senkin edestä kun lapsella on hyvä hetki ja kaikki on mukavaa. Huonoa käytöstä ei saa palkita.
Muuten hyvä, mutta hylkääminen ja erityinen palkitseminen huono: opettaa, että rakkaus on ehdollistettua. Mikä johti eristämisen tarpeeseen.
Joo, ja se näkyykin nykyajan penskoista että kurinpito on "hylkäämistä". Lapset on pienestä asti ihan pihalla kun niillä on määräysvalta perheessä. Aikuiset pelkää omia tunteitaan eivätkä itse siedä mitään epätäydellisyyttä. Kaiken pitää olla kuin instagramin kuvassa. Yksikään lapsi ei traumatisoidu siitä että viedään omaan huoneeseen rauhoittumaan kun käytös ylittää tietyn rajan. Oppivat ettei muut ihmiset siedä ihan mitä vaan, ja se on pelkästään hyödyksi.
Vierailija kirjoitti:
Laita Teletapit näkymään sille. Sillä minä lapseni kasvatin ja sitten vähän Shrekiä ja Monsterit OY ja pleikkari.
Mainio idea. AP HUOM!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksivuotias? Uhmaikä. Et yksinkertaisesti mene mukaan. Sanot kerran että se on punainen, ja keskustelu loppuu sinun osaltasi siihen. Sen jälkeen penska saa raivota ihan miten paljon haluaa, sinä et sano enää asiasta mitään, korkeintaan viet omaan huoneeseen kirkumaan, jos sellainen on. Uhmaikäisen kanssa pärjää kaikista parhaiten sillä että ei kiinnitä mitään huomiota siihen mikä milloinkin on päivän kuuma aihe. Lapsi oppii aika nopeasti että sinuun ei tehoa mikään, ei komentelu, ei kirkuminen, ei tavaroiden heittely (tätä jos tapahtuu, lapsi lentää omaan huoneeseen miettimään asioita, vaikka kirkuisi kuin veturi), ei potkiminen. Huomiota annetaan sitten senkin edestä kun lapsella on hyvä hetki ja kaikki on mukavaa. Huonoa käytöstä ei saa palkita.
Muuten hyvä, mutta hylkääminen ja erityinen palkitseminen huono: opettaa, että rakkaus on ehdollistettua. Mikä johti eristämisen tarpeeseen.
Joo, ja se näkyykin nykyajan penskoista että kurinpito on "hylkäämistä". Lapset on pienestä asti ihan pihalla kun niillä on määräysvalta perheessä. Aikuiset pelkää omia tunteitaan eivätkä itse siedä mitään epätäydellisyyttä. Kaiken pitää olla kuin instagramin kuvassa. Yksikään lapsi ei traumatisoidu siitä että viedään omaan huoneeseen rauhoittumaan kun käytös ylittää tietyn rajan. Oppivat ettei muut ihmiset siedä ihan mitä vaan, ja se on pelkästään hyödyksi.
Mutta miksi käytös ylittää tietyn rajan? Ehkä vanhemmat ovat nykypäivänä kovin kiireisiä. Äiditkin usein töissä kodin ulkopuolella.
Ap:stä tullut vaikutelma, että ollut jäykkä ja lapsi ehkä vastustelee sitä, jonka ap myös kielsi, niin että tilanne eskaloitui nykyiseen. Toisaalta tuollainen jämäkkyys ja TOIMINTA kuvailemallasi tavalla olisi voinut katkaista ongelman ajoissa. Ehkä ap on jäänyt liikaa vänkäämään vauvan kanssa.
Minulla tulee mieleen pakko-oireinen häiriö, mutta on varmaan epätodennäköistä että sitä ilmenee noin pienellä lapsella. Itselläni sitä ilmeni joskus 11-vuotiaana. Inhosin likaa ja pesin jatkuvasti käsiä ja lukeminen oli vaikeaa, koska samaa tekstiä piti lukea uudestaan, uudestaan ja aina vain uudestaan. En tiedä mistä tämä johtui, mutta ahdistavaa oli. Ajan myötä tilanne kuitenkin helpotti. Onneksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
3-vuotias tyttäreni jankkasi tänään, että hänen lempiyöpukunsa on kaapissa. Sanoin että laitoin sen juuri kuivuriin, hän jatkoi jankkaamista vaikka kävi katsomassa kaapistakin välillä. Sanoin vaan että vai niin, juu, jaa,mm-mmm. Mitä väliä sillä on jos lapsi jankkaa? 99% todennäköisyydellä se loppuu aikanaan.
Jos lapsen jankkaaminen ja kiukkukohtaukset käyvät hermoille niin ole ennemmin huolissasi itsestäsi. Jos lapsen kiukuttelu saa itsesi menettämään hermot, niin mitä tapahtuu jos lapsi rupeaa oikeasti riehumaan, tuhoaa vastaostetut silmälasisi, kaataa siideriisi maitoa tms?
Tämä on hyvä esimerkki siitä, että aikuisella on ITSETUNTOA olla vähän hölmö lapsen eduksi. :] :D
Ap:llä on vaikeuksia, joiden vuoksi tämä ehkä vaikeampaa... mutta mikäpä olisi tärkeämpää, kuin oma lapsi, ja sehän on nyt ap:n koko perhe? Pitäisi sitten vain jotenkin kestää olla höppänäkin välillä. Parempi se on kuin jäykkis.
Vierailija kirjoitti:
Minulla tulee mieleen pakko-oireinen häiriö, mutta on varmaan epätodennäköistä että sitä ilmenee noin pienellä lapsella. Itselläni sitä ilmeni joskus 11-vuotiaana. Inhosin likaa ja pesin jatkuvasti käsiä ja lukeminen oli vaikeaa, koska samaa tekstiä piti lukea uudestaan, uudestaan ja aina vain uudestaan. En tiedä mistä tämä johtui, mutta ahdistavaa oli. Ajan myötä tilanne kuitenkin helpotti. Onneksi.
No siis minusta se ollut ihan selvää jo aloituksesta alkaen. Mainitsin hienovaraisesti PANDAS:n mutta sekin on pakko-oireisiin lueteltava tila. Vaikka lapsen käytös on pakko-oireista, pitää ottaa huomioon olosuhteet, niihin nähden lapsen käytös on kai täysin normaalia.
Ap, pidä aina varalla jotain kivaa ajanvietettä, kun sinun tarvitsee saada hetki ajatusrauhaa. Laatikko jossa on jotain kivaa, ja josta otetaan yksi asia kerralla, tarvittaessa. Tai se ohjelmien katselu!
2-Vuotias on vauva. Hän tarvitsee sinua hereillä ollessaan KOKO AJAN, joten joudut todella priorisoimaan ja ajoittamaan tekemisiä... tekemään paljon vauva toisella käsivarrella. Jätä kaikki turha touhuaminen suosiolla pois, kun olet vauvan äiti.
miköli tapahtuu niin että jankkaa muille, sitten oletkin jo pahassa sotkussa.
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vie hänet puistoon.Liikaa energiaa ja tarvii juosta ja leikkiä.
Mitä se ulkoilu auttaa?
Meillä ovat lähes koko päivän pihalla ja silti 5v jankuttaa.
Oletko kokeillut soittaa videopuhelua lapsen isälle tai mummolle tai jollekin muulle, sillä voisi saada kiukkukohtauksen saaneen huomion muualle. Jos lapsi kuitenkin välillä näkee isäänsä, niin voihan hänellä olla ikävä. Kyllä jo parivuotiaasta näkee, että nauttivat kun molemmat vanhemmat ovat arjessa mukana.
Miten?
En ole ap, mutta monista vastauksista ei selviä, miten nämä toteutetaan.
Kuulostaa toki hienolta antaa lapsen kokea äidin sallivan hänen tunteet omilla ehdoillaan. Mutta miten se tehdään niin, että ei päädytä parin tunnin huutoon ja oksentamiseen?