Lue keskustelun säännöt.
Miten olla hermostumatta kun lapsi jankkaa?
Jankkaa, jankkaa ja jankkaa loputtomiin samaa asiaa. Esim. että jokin esine on musta, vaikka se on punainen (ja siis tietää kyllä, että se on punainen, mutta kunhan jankkaa). Sitä jankkaamista ei lopeta mikään rauhallinen kuuntelu, se että sanoo, että ei vaan se on punainen, se että sanoo ok se on musta, ei mikään käsky lopettaa jankkaamista, ei mikään huomion muualle siirtäminen. Syy miksi meinaan hermostua on se, että jankkaaminen päättyy aina lapsen itkuun ja huutoon, joka ei meinaa loppua millään. Eli tilanne pitäisi saada keskeytettyä ennen kuin jankkaaminen on muuttunut huutokohtaukseksi. Mutta mikään mitä teen tai sanon ei vaikuta eikä lopeta jankkaamista ja minun hermot meinaa pettää siitä että ihan yhtäkkiä kiva tilanne ja kiva tekeminen muuttuu jankkaamisen kautta tunnin tai kahden huutoraivariksi (ilman että keksin siihen mitään syytä että miksi kävi näin).
Help?
Kommentit (239)
Tuli vielä yksi asia mieleen (rakkauteen keskittymiseen lisäksi), kun ap peräsi konkreettisia neuvoja...
Ap, joskus kun lapsi ilmaisee tuolla tavoin tunteitaan, luulen, että hän ei lopeta ennen kuin reagoit tavalla, joka tuntuu hänestä "oikealta". Toisin sanoen, kovassa hädässä lapsi voi tarvita apuasi.
Minä neuvoin tässä ketjussa aiemmin, että ei kannata väitellä, kun se ei rauhoita lasta. Mutta en tarkoita, että mitään ei kannattaisi puhua: jos olet 2 tuntia kuin seinä, kuin tunteeton jäävuori, joka ei puhu sanaakaan eli kohtelet häntä kuin ilmaa... tai vetoat häneen kärsien mutta kestäen, ehkä myös syyllistät, tyyliin MINÄ kyllä kestän... (omien tunteideni kanssa - en sinun!) lapseen ehkä takertuu se paniikinomainen tunne, että sinä et vain ymmärrä. Se on vauvalle kamala tunne. Paniikinomainen.
Pitäisi ehkä tapahtua jotain "radikaalia", taitekohta, jotta lapsi kokee "nyt saavutettiin huippukohta; nyt tunteilleni löytyi vastakaiku." Eikä kyse ole siltikään sinusta, vaan hänestä. Jos odotat että lapsi ennemmin oksentaa, kuin että menettäisit hermosi (joka on sinulle erityisen tärkeää), lapsi ehkä kokee, että säilyit piittaamattomana kunnes hän romahti väsymyksestä. Häpeä piintyy häneen. Itse ehkä ajattelit selvinneesi hienosti, kun et menettänyt hermojasi, mutta lapsi on hänkin yksi hyvinvoinnin mittari.
Uskalla näyttää tunteesi, koko kirjossaan, rakkauden näkökulmasta. En usko että lapsi kaipaa iloista vanhempaa hädän keskellä, vaan jonkun, jota hänen tunteensa (ei ilo) koskettaa. Jonkun joka kokee myötätuntoa, muttei sääliä - ei oppikirjasta, vaan suoraan sydämestä. Ihminen jolla säilyy perspektiivi elämään, vaikka välillä on vaikeaa. Lapset kestää tosi paljon ja he haluaisivat aina tehdä yhteistyötä. Mitä he eivät kestä hyvin, on se että oma vanhempi ei ymmärrä heitä.
Lapsi toivoo, että rakkautesi oli niin suurta, että se ylittää jopa halusi kontrolliin ja rationaalisuuteen. Miksi et soisi sitä hänelle, jos se häntä auttaa? Lapsilla on oikeus myös sadun maailmaan; ajattele hänen juttujaan vaikka satuina, joita et halua tuhota analysoimalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Itselle tulee heti mieleen autismikirjo. Onko muita juttuja joihin olet kiinnittänyt huomiota?
Eihän tuo normaalilta kuulosta ettei pääse tuollaisten asioiden yli.
Itsellä hyvätasoinen autistinen lapsi. Ehkä voin osata neuvoa jos tiedän enemmän taustaa.Todennäköisesti ihan tavallinen 2-vuotias tenava mutta päivystävä av-psykologi sai heti vähän jännemmän diagnoosin.:) Onhan se mukavampaa ajatella, että lapsella on joku häiriö, jos hänen kanssaan on ongelmia.
Kyllä meidänkin lapset saattoi saada parin tunnin raivarin jostain sukan väristä tai viikonpäivästä. Tuolla jankutuksellahan se alkoi ja sitten eskaloitui joksikin pään lattiaan paukutukseksi ja huudoksi ja lopulta nukahti johonkin sohvan taakse. Aivan normaalia uhmaikää.
Ai kysyitkin miten olla hermostumatta. No ajattelet että se on ihan tavallista uhmaikäisen käytöstä. Ja kuka muka voi hermostua kaksivuotiaalle joka väittää mustaa valkoiseksi? Enemmänhän siinä joutuu naurua pidättelemään.
Kaikki vastaajat varmaan ovat lapsettomia. Tuo on uhmaikä. Se vastustus täytyy kaivaa lapsen ihan mistä vaan, vaikka nyt siitä että musta on punainen. Se on se kehitystehtävä, se uuvuttaa lasta ja vanhemman on kestettävä ja laitettava pehmusteita kun lapsi paukuttaa sitä päätään lattiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Itselle tulee heti mieleen autismikirjo. Onko muita juttuja joihin olet kiinnittänyt huomiota?
Eihän tuo normaalilta kuulosta ettei pääse tuollaisten asioiden yli.
Itsellä hyvätasoinen autistinen lapsi. Ehkä voin osata neuvoa jos tiedän enemmän taustaa.Kaksivuotias.
En oikein tiedä olisiko autismia, tein sellaisen autismikyselytestin (terveyskylä tms oli nettisivu josta sen löysin) ja siinä tuli tulos, että ei syytä epäillä autismia.
Lapsi vierastaa yhä paljon, se on ehkä ainoa toinen "poikkeava" asia johon olen kiinnittänyt huomiota.
Ap
Oli mitä tahansa, yritä kohdella lasta sallivammin. Älä takerru yksityiskohtiin, siihen, miten.
Missään nimessä huonoa käytöstä ei tule hyväksyä, ei mitään curling-kasvatusta. Tuollainen lapsi tulee saamaan vielä kavereiltaan kunnon selkäsaunan, jos jatkaa tuota käytöstä. Jos äiti ei koskaan hermostu, niin joku muu tulee kyllä hermostumaan elämän aikana huonosta käytöksestä. Kaikki kivat jutut pois hetkeksi, jos käyttäytyy huonosti.
Tarkennus viestiin 183:
älä kuitenkaan osoita väheksyntää lapsen "satuihin" (eivät ne sitä ole, mutta sinua ajatellen käytän sanaa), sillä olisi analysoinnin alku vetää "satuilu" (lapsen järjetön väite) väkisin rationaaliseen maailmaan.
Korostamalla pakotetusti tätä asetelmaa... kyseenalaistaisit lapsen järjen. Se mitä lapsi väitteellään haki, saisi karkeasti vastauksen:
"oletkos hullu! En rakasta hulluja. Ja ellen rakasta sinua, et voi olla olemassa".
Se mitä oikeasti siis tapahtuisi, olisi lapsen nolaaminen.
Hän kokisi ettei tullut ymmärretyksi - hätähuuto jonka takia hän ylipäänsä esitti hullun väitteen - ja se osoittautui todeksi. Sinä toteutit hänen uskomuksensa. Ja teet sen yhä uudelleen, ja uudelleen... Lapsi hakkaa päätään seinään, mutta hän on psyykkisesti umpikujassa. Siksi on todella tärkeää, että sinä et hermostu, kun hän voi pahoin. Mutta ei siihen ole tietääkseni mitään sellaista ohjetta, jota voisi soveltaa ymmärtämättä, mistä on oikeasti kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saisiko kuitenkin vielä niitä neuvoja miten äitinä säilyttää hermot kun on itse väsynyt ja kiireinen ja tilanne meinaa eskaloitua parin tunnin lapsen itkukohtaukseksi?
Ap
Hankala tilanne. Pieni ihminen vielä, mutta voitko hetkeksi poistua tilanteesta hengittämään hetkeksi?
Kaksivuotiaasi taitaa olla sitä mieltä että maailman täytyy ehdottomasti olla teille samanlainen, olethan hänen ainoa turvansa. Läheisyyttä taitaa kaivata? Sinun akkusi tarvitsevat nyt myös lataamista tässä koettelevassa elämänvaiheessa. Tsemppiä!
Jyrkätkin neuvot ovat hyviä, kun tilanne on vasta aluillaan!
Jos tilanne on mennyt niin pitkälle, että lapsi voi jo todella pahoin, siinä pitäisi aikuisen tulla jo aika lailla vastaan. Luottakaa vaistoihinne oman lapsen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se neuvo hakea vesilasi oli oikein hyvä.
Miten voi olla, että äiti ei kestä lapsen normaalia kehitystä, vai etkä ole lainkaan perehtynyt lapsen kehitysvaiheisiin? Eikö neuvolassa ole lainkaan kerrottu tästä, vai oletko mennyt neuvolaan ylimielisenä tyyliin kyllä minä kaiken tiedän, minua i teidän tarvitse neuvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, kerroit , että olet KIIREINEN JA VÄSYNYT,myös kerroit että ulkoilette päivittäin paljon.
Kysymys kuuluu; Onko lapsi päiväkodissa vai missä. Jos sinä YHDEN LAPSEN KANSSA olet kiireinen ja väsynyt, mutta kotiäiti, niin kannataisi katsoa peiliin. Olet itse tyytymätön olosuhteisiin, kun mies lähti lätkimään ja se heijastuu lapseen.
Jos taas lapsi on esim päiväkodissa , niin esiintyykö siellä myös tätä jankkaamista?
Näyttää siltä, että sinun oma raju tyytymättömyys tekee nyt lapsen elämän sietämättömäksi. Sinun on muututtava ja hyväsyttävä tämä tilanne. Älä vaan koskaan tee lisää lapsia.
Monet äidit ovat iloisia ja tyytyväisiä ison lapsikatraan kanssa, vaikka mies on pitkät päivät töissä, eikä taatusti ehdi hoitaa jälkikasvuaan lainkaan.
Elikkä katsoppa peiliin ja myönnä ,että v,,, taa niin maan per,,,leesti, kun ei ole kumppania etkä ole muutenkaan tyytyväinen mihinkään itsessäsi. 2v lapsi tajuaa paljon enemmän kuin aavistatkaan, sillä on korvat ja silmät.
Älä ihmeessä tee toista isätöntä lasta. Nytkin kuulostaa, että yhdellekään ei jää riittävästi huomiota. Suoritat ulkoilun päivässä, senkin varmaan kännykkää selaten, ja lopun ajan lapsi keksii, millä saisi huomiosi. Hän on keksinyt, että tuo on ainoa tapa. Nyt palsta neuvoo, että älä anna huomiota noin. Lapsiparka, ei hänellä ole keinoja, miten saada äidin huomio ja isäähän ei ole maisemissa, eikä ilmeisesti ketään muitakaan sukulaisia tai ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erikoinen ketju. Ap saanut aika ikäviä vastauksia.
Kaksivuotiaan laittaminen omaan huoneeseen yksin raivarin kourissa on hylkäämistä silloin, kun eniten tarvitsee aikuista turvakseen.
Omalla kaksivuotiaallani oli myös pitkäkestoisia ja voimallisia uhmakohtauksia, joihin tepsi pitkään sylissä piteleminen, kunnes lopulta rauhoittui. Aikaa se vei, mutta kotiäitinä aikaa oli. Jos lapsesi on päiväkodissa, kannattaa voimien ja mahdollisuuksien mukaan lyhentää päiviä tai pitää välillä yhteisiä vapaapäiviä. Uhmaikäisen uhma kohdistuu eniten vanhempaan ja aikaa yhdessäoloon tarvitaan paljon.
Nyt oma, pikkuisena haastava esikoiseni on murrosiässä, mutta kiukkuisenakin hyvin kontaktissa ja osaa asettaa myös itselleen rajoja. Hän on fiksu ja herkkä, kuten varmaan sinunkin lapsesi, ap.
Tsemppiä ap! Älä välitä kommenteista, jotka menevät ihan ohi sen, mitä kysyit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin myös et normaalia uhmaikää. Jotku 2 vuotiaat leikkii mielikuvitusystävän kanssa ja näkee "otuksia". Toiset taas ovat täysin peloissaan jopa imurin äänestä. Pakko vaan kestää ja kääntää huomio muuhun tai keksiä uusi leikki
Ei tässä ketjussa ole mielestäni yhtään huonoa viestiä, jokaisella on tietysti eri näkemyksiä, mutta asiallisena on pysynyt (spämmilinkkejä nyt voi olla missä vain).
Kommentit, jotka koskevat lasta, eivät ole mielestäni ohi aiheen. Vaikka niin ap ehkä koki?
Vierailija kirjoitti:
Saisiko kuitenkin vielä niitä neuvoja miten äitinä säilyttää hermot kun on itse väsynyt ja kiireinen ja tilanne meinaa eskaloitua parin tunnin lapsen itkukohtaukseksi?
Ap
Ammattilainen? Osaa kertoa eri näkökulmista mitkä neuvot sopisivat. Täällä nyt on jotain toki mutta tarkotin et jos tietyn mamman neuvot ei tepsi niin mitäs sit? Oot taas lähtöruudussa. Voimia! 🤗
Niin ehkä hermo on koetuksella kun ajattelee, että mikään ei auta mutta hermostua ei silti saisi. Täällä jo muutaman kerran todettiin, että miksi ei saisi hermostua. Ja toisaalta, tarviiko. Rankkaahan sen täytyy olla, mutta jos yrittää vain mennä hetki kerralla, antaa vauvan kokea, että ajattelee hänen parastaan: että kärsii hänen kärsimisestään, mutta pitää tehtävänään ja kunnianaan (ei marttyyri) olla se, joka kaiken kantaa.
Muualla Euroopassa moni haluaa ennaltaehkäistä ongelmia, ja on luonnollista kysyä neuvoja perhelääkäriltä. Suomessa pelätään viranomaisten verkostoja (VaSu)?
Kyllä meidänkin lapset saattoi saada parin tunnin raivarin jostain sukan väristä tai viikonpäivästä. Tuolla jankutuksellahan se alkoi ja sitten eskaloitui joksikin pään lattiaan paukutukseksi ja huudoksi ja lopulta nukahti johonkin sohvan taakse. Aivan normaalia uhmaikää.