Miten olla hermostumatta kun lapsi jankkaa?
Jankkaa, jankkaa ja jankkaa loputtomiin samaa asiaa. Esim. että jokin esine on musta, vaikka se on punainen (ja siis tietää kyllä, että se on punainen, mutta kunhan jankkaa). Sitä jankkaamista ei lopeta mikään rauhallinen kuuntelu, se että sanoo, että ei vaan se on punainen, se että sanoo ok se on musta, ei mikään käsky lopettaa jankkaamista, ei mikään huomion muualle siirtäminen. Syy miksi meinaan hermostua on se, että jankkaaminen päättyy aina lapsen itkuun ja huutoon, joka ei meinaa loppua millään. Eli tilanne pitäisi saada keskeytettyä ennen kuin jankkaaminen on muuttunut huutokohtaukseksi. Mutta mikään mitä teen tai sanon ei vaikuta eikä lopeta jankkaamista ja minun hermot meinaa pettää siitä että ihan yhtäkkiä kiva tilanne ja kiva tekeminen muuttuu jankkaamisen kautta tunnin tai kahden huutoraivariksi (ilman että keksin siihen mitään syytä että miksi kävi näin).
Help?
Kommentit (239)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlainen jumittajalapsi. Sillä jankuttamisella ei ole oikeastaan mitään merkitystä, mistä se alkaa, mutta kaava on toi ihan sama. Välillä meinaa mennä hermot todellakin, kun on muitakin murheita. Mutta olen huomannut, että kun keskityn todella siihen jumiaiheeseen hänen kanssaan, hän jotenkin rentoutuu ja osaakin sitten kääntää avullani huomion muualle.
Eli kun hän alkaa jumittamaan esim. huonekasvin lehdestä. Istun viereen ja kääntelen ja vääntelen lehteä ja teen siitä samoja jumihavaintoja keskusteluäänellä. Sitten pyrin pääsemään enemmän ja enemmän ääneen ja kiinnittämään hänen huomiotaan kasvinlehden jumiaiheen viereen, esim kasvin varteen. Tätä kun jatkaa monotonisella äänellä niin hänen keskittymisensä kohde muuttuu hitaasti, mutta ylitämme jonkun kriittisen pisteen hänen mielessään ja tilanne ratkeaa ilman sitä loppukohtausta.Tiedän. Kuulostaa oudolta. Mutta meidän elämämme on outoa muutenkin.
Tilanteen mentyä ohi olen aivan kuollut ja tarvitsen kahvia. Tsemppiä.Iso kiitos sinulle tästä kommentista. Tuollainen tosiaan toimii meilläkin joskus mutta aina siihen ei ole mahdollista jos olen vaikka laittamassa ruokaa tai on kiire lähteä jonnekin. Olisi helpompaa jos olisi kaksi vanhempaa hoitamassa näitä tilanteita mutta lapsen isä ei jaksanut ja päätti paeta. Tunnistan oikein hyvin tuon tunteen että on aivan kuollut itse tilanteen jälkeen. Ap
Pääsisit vähemmällä, jos kohtelisit lasta tunteita sallivammin. Kaikenlainen manipulointi pois.
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia en ikinä tee lapsia. Ikinä ei voi tietää mitä sieltä tulee, varsinkaan mun geeniperimällä.
Itse sain kuulla lapsena sitä kuinka minun pitäisi olla kuin muut, eli ts. hiljaa kiltisti yksin huoneessani. Nyt kun itse mietin vanhempiani, niin hekin olivat autisteja.
Terkuin autisti, joka sai diagnoosin vasta 31-vuotiaana. Ap, varaudu myös samaan että lapsesi ei saa apua jos hänen jankkaamisensa vuosien saatossa vaan yltyy.
Lasta ei kuitenkaan voi auttaa ymäristöstä irrallisena.
Ilmeisesti aloitukseni oli jotenkin epäselvä kun olen saanut niin kummallisia kommentteja.
Yritän nyt vielä selventää mikä oli pointtini:
-olen uupunut ja kiireinen pienen lapsen äiti, lapsen isä ei juurikaan osallistu eikä muita tukiverkkoja tällä hetkellä ole.
-lapsi alkaa välillä yllättäen jankkaamaan niin että mikään ei lopeta jankkaamista vaan se yltyy parin tunnin huutokohtaukseen.
-nuo parin tunnin huudot on oikeasti todella raskaita
-meinaan hermostua kun jankkaaminen alkaa sillä tiedän että kohta on käsillä parin tunnin huutokohtaus, jopa oksentaminen, enkä saa sen aikana tehtyä mitään mitä pitäisi tehdä esim ruokaa sillä lasta on pidettävä sylissä tai hän menee aivan pois tolaltaan
-pyydän neuvoja siihen miten en itse kuitenkaan hermostuisi vaikka väsyneenä se on vaikeaa
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Itselle tulee heti mieleen autismikirjo. Onko muita juttuja joihin olet kiinnittänyt huomiota?
Eihän tuo normaalilta kuulosta ettei pääse tuollaisten asioiden yli.
Itsellä hyvätasoinen autistinen lapsi. Ehkä voin osata neuvoa jos tiedän enemmän taustaa.Kaksivuotias.
En oikein tiedä olisiko autismia, tein sellaisen autismikyselytestin (terveyskylä tms oli nettisivu josta sen löysin) ja siinä tuli tulos, että ei syytä epäillä autismia.
Lapsi vierastaa yhä paljon, se on ehkä ainoa toinen "poikkeava" asia johon olen kiinnittänyt huomiota.
Ap
No en sitten miettisi tuota ekana, taapero kun kyseessä.
Ajattelin että isompi lapsi.
Ihan varmasti huomion kiinnittäminen toisaalle auttaa. Sinun täytyy vaan keksiä tarpeeksi mielenkiintoinen harhautus. Onko se joku tekeminen, ääni tms. Esim hippaleikki, lempikirja, kylpy tai joku muu vesileikki, munakello 😅
Taaperot osaa kyllä olla raskaita 🤪Harhautuskin on joissakin tilanteissa tapa olla sallimatta... "En suostu näkemään negatiivisia tunteitasi - ne ovat minulle kuin ilmaa!" Riippuu tilanteesta.
Tällaisesta lapsen negatiivisten tunteiden kieltämisestä ja hyväksymättömyydestä kumpuaa muuten moni aikuisuuden ongelma.
Joo on varmaan lapselle ihan hirveä trauma ettei saa jatkaa jankutustaan ja kiihdyttää itseään puolen tunnin raivareihin?
Vammainen kysymys. Sinusta hauskaa pilailla aiheella?
Tiedätkö, kuinka paljon yksi uusi mt-potilas maksaa yhteiskunnalle joka vuosi?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennemmin tilanteen rauhoitus siinä kohtaa jo kun lapsi on vielä ohjailtavissa on kaikille osapuolille paras ratkaisu.
Lässyn...
Vierailija kirjoitti:
Siinä kohtaa kun huomaa että ollaan menossa väärille raiteille niin harhautus on hyvä keino. Lapsi innostuu jostain muusta.
Kusetus ei aina pelasta.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi vaikka aloittaa että valkoinen on punainen.
Älä enää jankkaa niitä värejä.
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti aloitukseni oli jotenkin epäselvä kun olen saanut niin kummallisia kommentteja.
Yritän nyt vielä selventää mikä oli pointtini:
-olen uupunut ja kiireinen pienen lapsen äiti, lapsen isä ei juurikaan osallistu eikä muita tukiverkkoja tällä hetkellä ole.
-lapsi alkaa välillä yllättäen jankkaamaan niin että mikään ei lopeta jankkaamista vaan se yltyy parin tunnin huutokohtaukseen.
-nuo parin tunnin huudot on oikeasti todella raskaita
-meinaan hermostua kun jankkaaminen alkaa sillä tiedän että kohta on käsillä parin tunnin huutokohtaus, jopa oksentaminen, enkä saa sen aikana tehtyä mitään mitä pitäisi tehdä esim ruokaa sillä lasta on pidettävä sylissä tai hän menee aivan pois tolaltaan
-pyydän neuvoja siihen miten en itse kuitenkaan hermostuisi vaikka väsyneenä se on vaikeaa
Ap
Edelleen, minusta sinun ei edes pitäisi oppia kestämään lapsen pahoinvointia. Silloin tulisit piittaamattomaksi lapsen hädälle.
Mene lapsen kanssa suojaisan ja rauhalliseen paikkaan, mieluiten esim. pöydän alle. Älä sotke tilanteeseen ulkopuolisia. Ratkaistavanasi on tahtojen taisto, uhmakohtaus ja aikuisuuskoe. Ole hiljaa, mutta katso lasta silmiin mahdollisimman lyhyeltä etäisyydeltä taukoamatta. Tätä kutsuttiin II maailmasodassa väsytystaktiikaksi. Olemuksesi lähettää sellaisia signaleja, että jankkaaminen vaimenee kuin itsestään. Tämä on aikaavievää ja väsyttävää, päivällisen valmistus voi siirtyä seuraavan vuorokauden puolelle, mutta jaksaminen palkitaan. Lapsi ei jankkaa enää koskaan (ehkä aikuisena vähän änkkää). Voimia ja jaksamista koko perheelle.
Ap, jos muutat käytöstäsi siinä miten kohtelet lasta, älä odota tuloksia kuin sormia napsauttamalla: keinosi voi olla oikea, vaikka se ei heti näkyisi. Hyvä keino toimii kahdessa viikossa, muuten se on väärä.
Ehdoton rakkaus ei voi koskaan johtaa väärään.
Vierailija kirjoitti:
Mene lapsen kanssa suojaisan ja rauhalliseen paikkaan, mieluiten esim. pöydän alle. Älä sotke tilanteeseen ulkopuolisia. Ratkaistavanasi on tahtojen taisto, uhmakohtaus ja aikuisuuskoe. Ole hiljaa, mutta katso lasta silmiin mahdollisimman lyhyeltä etäisyydeltä taukoamatta. Tätä kutsuttiin II maailmasodassa väsytystaktiikaksi. Olemuksesi lähettää sellaisia signaleja, että jankkaaminen vaimenee kuin itsestään. Tämä on aikaavievää ja väsyttävää, päivällisen valmistus voi siirtyä seuraavan vuorokauden puolelle, mutta jaksaminen palkitaan. Lapsi ei jankkaa enää koskaan (ehkä aikuisena vähän änkkää). Voimia ja jaksamista koko perheelle.
OKSETTAVAA!!!!
Vierailija kirjoitti:
Mene lapsen kanssa suojaisan ja rauhalliseen paikkaan, mieluiten esim. pöydän alle. Älä sotke tilanteeseen ulkopuolisia. Ratkaistavanasi on tahtojen taisto, uhmakohtaus ja aikuisuuskoe. Ole hiljaa, mutta katso lasta silmiin mahdollisimman lyhyeltä etäisyydeltä taukoamatta. Tätä kutsuttiin II maailmasodassa väsytystaktiikaksi. Olemuksesi lähettää sellaisia signaleja, että jankkaaminen vaimenee kuin itsestään. Tämä on aikaavievää ja väsyttävää, päivällisen valmistus voi siirtyä seuraavan vuorokauden puolelle, mutta jaksaminen palkitaan. Lapsi ei jankkaa enää koskaan (ehkä aikuisena vähän änkkää). Voimia ja jaksamista koko perheelle.
Hyi h3lvetti...
Tuollainen jankkaaminen on lapsen tapa aloittaa keskustelu. Hän ei osaa kertoa, että kaipaa keskustelua, pohtimista yhdessä, tutkimista.
Tässä tapauksessa olisit Ap voinut kertoa lapselle, että "tiedätkö, ettei värejä oikeasti ole olemassa". Tämän luulisi hämmentävän lasta ja hän olisi saanut oikeaa tietoa ja pohdittavaa.
Aloituksesi oli ihan selvä, ap.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen jankkaaminen on lapsen tapa aloittaa keskustelu. Hän ei osaa kertoa, että kaipaa keskustelua, pohtimista yhdessä, tutkimista.
Tässä tapauksessa olisit Ap voinut kertoa lapselle, että "tiedätkö, ettei värejä oikeasti ole olemassa". Tämän luulisi hämmentävän lasta ja hän olisi saanut oikeaa tietoa ja pohdittavaa.
Ei, älkää jämähtäkö...
Ap haluaa tietää, miten olla sujut lapsen pahoinvoinnin kanssa, hakematta apua?
Ja sekö ei ole yhtään pelottavaa?
Vai oletko ap hakenut apua.
Ap, koetko, että lapsella on ongelma? Jo ei mielestäsi ole, miksi ei?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Itselle tulee heti mieleen autismikirjo. Onko muita juttuja joihin olet kiinnittänyt huomiota?
Eihän tuo normaalilta kuulosta ettei pääse tuollaisten asioiden yli.
Itsellä hyvätasoinen autistinen lapsi. Ehkä voin osata neuvoa jos tiedän enemmän taustaa.Kaksivuotias.
En oikein tiedä olisiko autismia, tein sellaisen autismikyselytestin (terveyskylä tms oli nettisivu josta sen löysin) ja siinä tuli tulos, että ei syytä epäillä autismia.
Lapsi vierastaa yhä paljon, se on ehkä ainoa toinen "poikkeava" asia johon olen kiinnittänyt huomiota.
Ap
No en sitten miettisi tuota ekana, taapero kun kyseessä.
Ajattelin että isompi lapsi.
Ihan varmasti huomion kiinnittäminen toisaalle auttaa. Sinun täytyy vaan keksiä tarpeeksi mielenkiintoinen harhautus. Onko se joku tekeminen, ääni tms. Esim hippaleikki, lempikirja, kylpy tai joku muu vesileikki, munakello 😅
Taaperot osaa kyllä olla raskaita 🤪Harhautuskin on joissakin tilanteissa tapa olla sallimatta... "En suostu näkemään negatiivisia tunteitasi - ne ovat minulle kuin ilmaa!" Riippuu tilanteesta.
Tällaisesta lapsen negatiivisten tunteiden kieltämisestä ja hyväksymättömyydestä kumpuaa muuten moni aikuisuuden ongelma.
Joo on varmaan lapselle ihan hirveä trauma ettei saa jatkaa jankutustaan ja kiihdyttää itseään puolen tunnin raivareihin?
Ehkä ennemmin tilanteen rauhoitus siinä kohtaa jo kun lapsi on vielä ohjailtavissa on kaikille osapuolille paras ratkaisu.
Siinä kohtaa kun huomaa että ollaan menossa väärille raiteille niin harhautus on hyvä keino. Lapsi innostuu jostain muusta.
Lapsi vaikka aloittaa että valkoinen on punainen. Siinä kohtaa voi hakea vaikka talouspaperia ja ketsuppia ja sanoa että hei tehdään valkoisesta punainen ja pruitata ketsuppia paperille. Antaa lapsenkin puristaa sitä ketsuppia. Sitten mietitään mitä vielä keksitään ja asia kenties unohtuu.
Tai joku muu mielenkiintoinen harhautus. Ei se että "katso ulkona on lunta" välttämättä ole niin kiinnostavaa.Tässä puhuttiin nyt siitä miten vältytään turhilta raivareilta jotka eivät lapsestakaan tunnu kivalta. Ei siitä että lapsen todellinen hätä sivuutetaan.
Pohdipa lainaamasi sanomaa syvemmin, älä yhden tilanteen kautta, niin ymmärrät. Eri
Tietysti PIKA-APUNA voisi olla hyvä miettiä ap:n jaksamista, ja kyllähän sitä joka tapauksessa tarvitaan.
Mitä neuvolassa sanotaan, ap? Oletko ottanut asian puheeksi?
Sun lapsessa on joku vika.
Mutta älä itse alennu samalle tasolle vajaakykyisen pershetelmäsi kanssa. Sanot kerran vain niin tms. ja sen jälkeen et kommentoi asiaa enää. Lapsen käsket pois jaloista huoneeseensa leikkimään.
Jos tämä on toistuva kuvio niin teet jotain väärin. Muuta omaa reagointia. Oletko kysynyt miksi lapsi väittää jotain mustaksi kun jo kerroit että se on vihreä? Kysy mitä hän haluaa saavuttaa väittämällä asiaa joksikin mitä se ei ole. Imo, mikään ei ole niin rasittavaa kuin jankkaavat kakarat. Nehän jatkaa sitä loopissa vaikka tuomiopäivään. Siksi sille linjalle ei aikuisen kannata lähteä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti aloitukseni oli jotenkin epäselvä kun olen saanut niin kummallisia kommentteja.
Yritän nyt vielä selventää mikä oli pointtini:
-olen uupunut ja kiireinen pienen lapsen äiti, lapsen isä ei juurikaan osallistu eikä muita tukiverkkoja tällä hetkellä ole.
-lapsi alkaa välillä yllättäen jankkaamaan niin että mikään ei lopeta jankkaamista vaan se yltyy parin tunnin huutokohtaukseen.
-nuo parin tunnin huudot on oikeasti todella raskaita
-meinaan hermostua kun jankkaaminen alkaa sillä tiedän että kohta on käsillä parin tunnin huutokohtaus, jopa oksentaminen, enkä saa sen aikana tehtyä mitään mitä pitäisi tehdä esim ruokaa sillä lasta on pidettävä sylissä tai hän menee aivan pois tolaltaan
-pyydän neuvoja siihen miten en itse kuitenkaan hermostuisi vaikka väsyneenä se on vaikeaa
Ap
Edelleen, minusta sinun ei edes pitäisi oppia kestämään lapsen pahoinvointia. Silloin tulisit piittaamattomaksi lapsen hädälle.
Siis. Ap kysyy, miten hän ei HERMOSTUISI tilanteessa. Hermostuminen ei ole välittämistä.
Kestäminen on eri asia kuin hermostuminen.
Jankkaamiseen jumittumisen (oireen) kestäminen hermostumatta ei ole sama asia kuin lapsen pahoinvoinnin hyväksyminen piittaamattomasti.
Mutta kerropa nyt miten tämä tilanne KÄYTÄNNÖSSÄ pitäisi mielestäsi hoitaa.
Tuo on HÄPÄISYÄ.