Lue keskustelun säännöt.
Miten olla hermostumatta kun lapsi jankkaa?
Jankkaa, jankkaa ja jankkaa loputtomiin samaa asiaa. Esim. että jokin esine on musta, vaikka se on punainen (ja siis tietää kyllä, että se on punainen, mutta kunhan jankkaa). Sitä jankkaamista ei lopeta mikään rauhallinen kuuntelu, se että sanoo, että ei vaan se on punainen, se että sanoo ok se on musta, ei mikään käsky lopettaa jankkaamista, ei mikään huomion muualle siirtäminen. Syy miksi meinaan hermostua on se, että jankkaaminen päättyy aina lapsen itkuun ja huutoon, joka ei meinaa loppua millään. Eli tilanne pitäisi saada keskeytettyä ennen kuin jankkaaminen on muuttunut huutokohtaukseksi. Mutta mikään mitä teen tai sanon ei vaikuta eikä lopeta jankkaamista ja minun hermot meinaa pettää siitä että ihan yhtäkkiä kiva tilanne ja kiva tekeminen muuttuu jankkaamisen kautta tunnin tai kahden huutoraivariksi (ilman että keksin siihen mitään syytä että miksi kävi näin).
Help?
Kommentit (239)
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin jankkaaja, tyttö 13 vuotta. Välillä tosi rankkaa, mutta olen kääntänyt sen niin, että hän on kriittinen eikä ota muiden sanomisia sellaisenaan. Siitä voi olla hyötyä opinnoissa.
Joo se on hyvä merkki. Lapsi/nuori ei alistu mihinkään automaattisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs vikaa siinä on, että jankkaa ja sit saa itkupotkuraivarin?
Täysin hyväksyttävää käytöstä kaksivuotiaalta. Se menee ohi. Jos oma pää ei tuossa tilanteessa kestä, niin sano isälle, että menet nyt kävelylle yksinäsi. (Jos oot yh, niin suunnitelmallisesti järjestä itsellesi yksinolon hetkiä ystävän, sukulaisen, lapsen kaverin vanhemman tai maksetun lastenhoitajan avulla)
Lapsen isä ei ole osallistumassa eli yksin hoidan ja korona-aikana kukaan ei suostu tulemaan hoitamaan lasta (läheisemme ovat riskiryhmää). Ap
Sitten hoitaja MLL:stä tai lapsiperheiden kotipalvelusta. Hae apua ennenkuin olet liian uupunut.
Älä jankkaa. Kun lapsi jatkaa jankaamista sanot vain että lopeta ja lopetat myös itse et vastaa enää mitää tuohon asiaan, jos lapsi aloittaa jankkaamaan jostain muusta pyydät lasta taas vain lopettamaan etä lähde mukaan jankkaamiseen. Sen lisäksi huolehdit että lapsi saa huomiota positiivisista asioista jotta hänen ei tarvitse sitä kerjätä negatiivisella käytöksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin jankkaaja, tyttö 13 vuotta. Välillä tosi rankkaa, mutta olen kääntänyt sen niin, että hän on kriittinen eikä ota muiden sanomisia sellaisenaan. Siitä voi olla hyötyä opinnoissa.
Joo se on hyvä merkki. Lapsi/nuori ei alistu mihinkään automaattisesti.
Totta ja hyötyä tietenkin myös elämässä, ihmissuhteissa.
Miksi tehdään lapsia tilanteeseen, että hänet joudutaan hoitamaan yksin, ja sitten ollaan harmissaan, kun ei jakseta lapsen kanssa yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ap:llä autismidiagnoosi? Se selittäisi paljon.
Kun narsistidiagnoosi ei sopinut, nyt sovitellaan autismidiagnoosia. Jatka vain..
Yksi mikä voi toimia, on toistaa se mitä lapsi sanoo. Tai mikäli sanoo väärin voi sanoa kysyen : ai onko se musta ? Vai olisiko sittenkin punainen ? " ei kun musta "
Jaa, Jaa vai niin.
End of the story.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sääliksi käy ap:ta näiden ketjun jankuttajien takia.
Mutta ihan perus-av-ketju, ehkä 1% vastauksista on aloittajalle hyödyllisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Väkisin värejä? Mitä tarkoitat?
No, en opeta värejä, koska lapsi oppi kaikki värit jo yksivuotiaana (ilman erityistä opettamista) eli on osannut ne jo pitkään.
Ap
Ap oikeasti kuulostat vähän riidanhakuiselta tai kireältä. Tässäkin keskustelussa sen sijaan, että yrittäisit löytää mahdollisesti hyödylliset kommentit ja kiittää niistä, takerrut sellaisiin, mistä saat alkaa vänkäämäään.
Tämä sama saattaa näkyä lapsen kanssa. Sinun täytyisi kyetä olemaan se turvallinen aikuinen niissä tilanteissa, joka määrätietoisesti ja ystävällisesti päättää tilanteen.
Olen uupunut ja kiireinen. Tein aloituksen aiheesta miten säilyttää omat hermoni. Ja saan kommentteja lapseen liittyen (aika ikäviäkin, jos olet lukenut ketjut, niin huomaat sen). Tarvisin kommentteja aiheesta miten aikuinen säilyttää hermonsa tiukassa tilanteessa uupuneena. Uskon että lapseni on ihan ok lapsi.
Ap
Ehkä se onkin just ongelma, ettet ajattele ongelman liittyvän suoranaisesti lapseen, vaan itseesi. Haluaisit käsitellä asiaa vain itseesi keskittyen, vaikka kyseessä on myös toinen ihminen, ja suhde häneen.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä jankkaa. Kun lapsi jatkaa jankaamista sanot vain että lopeta ja lopetat myös itse et vastaa enää mitää tuohon asiaan, jos lapsi aloittaa jankkaamaan jostain muusta pyydät lasta taas vain lopettamaan etä lähde mukaan jankkaamiseen. Sen lisäksi huolehdit että lapsi saa huomiota positiivisista asioista jotta hänen ei tarvitse sitä kerjätä negatiivisella käytöksellä.
Jep. Näin teenkin. Mutta kuten aloituksessa kuvasin niin jankkaaminen ei lopu näillä keinoin vaan päätyy parin tunnin huutokohtaukseen. Ja voin kertoa että ne parin tunnin huudot on todella rankkoja. Lapsi meinaa tikahtua huutoonsa ja saattaa oksentaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy ap:ta näiden ketjun jankuttajien takia.
Mutta ihan perus-av-ketju, ehkä 1% vastauksista on aloittajalle hyödyllisiä.
Joku miettii myös lasta, vaikka sitä ei pyydetty eikä sitä itse asiassa haluta. On kuitenkin vaikea auttaa, ellei henkilö suostu näkemään suhdeongelmassa kahta osapuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on samanlainen jumittajalapsi. Sillä jankuttamisella ei ole oikeastaan mitään merkitystä, mistä se alkaa, mutta kaava on toi ihan sama. Välillä meinaa mennä hermot todellakin, kun on muitakin murheita. Mutta olen huomannut, että kun keskityn todella siihen jumiaiheeseen hänen kanssaan, hän jotenkin rentoutuu ja osaakin sitten kääntää avullani huomion muualle.
Eli kun hän alkaa jumittamaan esim. huonekasvin lehdestä. Istun viereen ja kääntelen ja vääntelen lehteä ja teen siitä samoja jumihavaintoja keskusteluäänellä. Sitten pyrin pääsemään enemmän ja enemmän ääneen ja kiinnittämään hänen huomiotaan kasvinlehden jumiaiheen viereen, esim kasvin varteen. Tätä kun jatkaa monotonisella äänellä niin hänen keskittymisensä kohde muuttuu hitaasti, mutta ylitämme jonkun kriittisen pisteen hänen mielessään ja tilanne ratkeaa ilman sitä loppukohtausta.
Tiedän. Kuulostaa oudolta. Mutta meidän elämämme on outoa muutenkin.
Tilanteen mentyä ohi olen aivan kuollut ja tarvitsen kahvia. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä jankkaa. Kun lapsi jatkaa jankaamista sanot vain että lopeta ja lopetat myös itse et vastaa enää mitää tuohon asiaan, jos lapsi aloittaa jankkaamaan jostain muusta pyydät lasta taas vain lopettamaan etä lähde mukaan jankkaamiseen. Sen lisäksi huolehdit että lapsi saa huomiota positiivisista asioista jotta hänen ei tarvitse sitä kerjätä negatiivisella käytöksellä.
Jep. Näin teenkin. Mutta kuten aloituksessa kuvasin niin jankkaaminen ei lopu näillä keinoin vaan päätyy parin tunnin huutokohtaukseen. Ja voin kertoa että ne parin tunnin huudot on todella rankkoja. Lapsi meinaa tikahtua huutoonsa ja saattaa oksentaa. Ap
Oi, se on ikävä kuulla. Sanoisin, että jätä se kieltäminen kokonaan pois - et saavuta sillä mitään hyvää. Lapsi kyllä tietää... Älä aliarvioi sitä oman aktoriteettisi hyväksi. Lapsi tietää.
Sinuna tuntisin SURUA...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vie hänet puistoon.Liikaa energiaa ja tarvii juosta ja leikkiä.
Ulkoilemme kyllä muutaman tunnin verran joka päivä. Ja syömme säännöllisesti jne.
Enemmän kysymykseni koski sitä että mikä auttaisi minua itseäni olemaan hermostumatta.
Ap
Itse hoidin 5 pienempää sisarusta. En muista koskaan hermostuneeni. Ihan 7 vuotiaasta olen ottanut vastuun omista sisaruksista.
Mutta siihen aikaan oli eri helppoa päästää lapset ulos, naapureissa oli kavreita eikä tarvinut pelätä niinkuin nyky aikana.
Ota lapsi syliin ja ruhoita, sano että rakastat häntä. Katsopa se auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlainen jumittajalapsi. Sillä jankuttamisella ei ole oikeastaan mitään merkitystä, mistä se alkaa, mutta kaava on toi ihan sama. Välillä meinaa mennä hermot todellakin, kun on muitakin murheita. Mutta olen huomannut, että kun keskityn todella siihen jumiaiheeseen hänen kanssaan, hän jotenkin rentoutuu ja osaakin sitten kääntää avullani huomion muualle.
Eli kun hän alkaa jumittamaan esim. huonekasvin lehdestä. Istun viereen ja kääntelen ja vääntelen lehteä ja teen siitä samoja jumihavaintoja keskusteluäänellä. Sitten pyrin pääsemään enemmän ja enemmän ääneen ja kiinnittämään hänen huomiotaan kasvinlehden jumiaiheen viereen, esim kasvin varteen. Tätä kun jatkaa monotonisella äänellä niin hänen keskittymisensä kohde muuttuu hitaasti, mutta ylitämme jonkun kriittisen pisteen hänen mielessään ja tilanne ratkeaa ilman sitä loppukohtausta.Tiedän. Kuulostaa oudolta. Mutta meidän elämämme on outoa muutenkin.
Tilanteen mentyä ohi olen aivan kuollut ja tarvitsen kahvia. Tsemppiä.
Aiheeseen takertuminen ok, jos aikuinen etenee lapsen ehdoilla kuten sinä teet.
Takertuminen kieltäen pahentaa tilannetta.
Takertumista ei kuitenkaan tarvita, jos lapsi selviää muutenkin. Positiivinen takertuminen on b-vaihtoehto.
^takertuminen kieltäen = jankkaamista, torjumista eli asian kieltämistä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on samanlainen jumittajalapsi. Sillä jankuttamisella ei ole oikeastaan mitään merkitystä, mistä se alkaa, mutta kaava on toi ihan sama. Välillä meinaa mennä hermot todellakin, kun on muitakin murheita. Mutta olen huomannut, että kun keskityn todella siihen jumiaiheeseen hänen kanssaan, hän jotenkin rentoutuu ja osaakin sitten kääntää avullani huomion muualle.
Eli kun hän alkaa jumittamaan esim. huonekasvin lehdestä. Istun viereen ja kääntelen ja vääntelen lehteä ja teen siitä samoja jumihavaintoja keskusteluäänellä. Sitten pyrin pääsemään enemmän ja enemmän ääneen ja kiinnittämään hänen huomiotaan kasvinlehden jumiaiheen viereen, esim kasvin varteen. Tätä kun jatkaa monotonisella äänellä niin hänen keskittymisensä kohde muuttuu hitaasti, mutta ylitämme jonkun kriittisen pisteen hänen mielessään ja tilanne ratkeaa ilman sitä loppukohtausta.Tiedän. Kuulostaa oudolta. Mutta meidän elämämme on outoa muutenkin.
Tilanteen mentyä ohi olen aivan kuollut ja tarvitsen kahvia. Tsemppiä.
Iso kiitos sinulle tästä kommentista. Tuollainen tosiaan toimii meilläkin joskus mutta aina siihen ei ole mahdollista jos olen vaikka laittamassa ruokaa tai on kiire lähteä jonnekin. Olisi helpompaa jos olisi kaksi vanhempaa hoitamassa näitä tilanteita mutta lapsen isä ei jaksanut ja päätti paeta. Tunnistan oikein hyvin tuon tunteen että on aivan kuollut itse tilanteen jälkeen. Ap
Tämän takia en ikinä tee lapsia. Ikinä ei voi tietää mitä sieltä tulee, varsinkaan mun geeniperimällä.
Itse sain kuulla lapsena sitä kuinka minun pitäisi olla kuin muut, eli ts. hiljaa kiltisti yksin huoneessani. Nyt kun itse mietin vanhempiani, niin hekin olivat autisteja.
Terkuin autisti, joka sai diagnoosin vasta 31-vuotiaana. Ap, varaudu myös samaan että lapsesi ei saa apua jos hänen jankkaamisensa vuosien saatossa vaan yltyy.
Ei kai se lapsi rikki siitä mene, jos vanhempi joskus hermostuu. Ihminen se on vanhempikin. Tuollaisessa tilanteessa kannattaa myötäillä lasta eikä jankata itse vastaan, keksiä jotain muuta tekemistä, tai tarjota syliä. Varmistaa, ettei ole nälkä tai väsy. Tuokin vaihe menee ajallaan pois.
Onko ap:llä autismidiagnoosi? Se selittäisi paljon.