Lue keskustelun säännöt.
Miten olla hermostumatta kun lapsi jankkaa?
Jankkaa, jankkaa ja jankkaa loputtomiin samaa asiaa. Esim. että jokin esine on musta, vaikka se on punainen (ja siis tietää kyllä, että se on punainen, mutta kunhan jankkaa). Sitä jankkaamista ei lopeta mikään rauhallinen kuuntelu, se että sanoo, että ei vaan se on punainen, se että sanoo ok se on musta, ei mikään käsky lopettaa jankkaamista, ei mikään huomion muualle siirtäminen. Syy miksi meinaan hermostua on se, että jankkaaminen päättyy aina lapsen itkuun ja huutoon, joka ei meinaa loppua millään. Eli tilanne pitäisi saada keskeytettyä ennen kuin jankkaaminen on muuttunut huutokohtaukseksi. Mutta mikään mitä teen tai sanon ei vaikuta eikä lopeta jankkaamista ja minun hermot meinaa pettää siitä että ihan yhtäkkiä kiva tilanne ja kiva tekeminen muuttuu jankkaamisen kautta tunnin tai kahden huutoraivariksi (ilman että keksin siihen mitään syytä että miksi kävi näin).
Help?
Kommentit (239)
Tämä on taas näitä Porvoon tapahtumia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Itselle tulee heti mieleen autismikirjo. Onko muita juttuja joihin olet kiinnittänyt huomiota?
Eihän tuo normaalilta kuulosta ettei pääse tuollaisten asioiden yli.
Itsellä hyvätasoinen autistinen lapsi. Ehkä voin osata neuvoa jos tiedän enemmän taustaa.Kaksivuotias.
En oikein tiedä olisiko autismia, tein sellaisen autismikyselytestin (terveyskylä tms oli nettisivu josta sen löysin) ja siinä tuli tulos, että ei syytä epäillä autismia.
Lapsi vierastaa yhä paljon, se on ehkä ainoa toinen "poikkeava" asia johon olen kiinnittänyt huomiota.
Ap
No en sitten miettisi tuota ekana, taapero kun kyseessä.
Ajattelin että isompi lapsi.
Ihan varmasti huomion kiinnittäminen toisaalle auttaa. Sinun täytyy vaan keksiä tarpeeksi mielenkiintoinen harhautus. Onko se joku tekeminen, ääni tms. Esim hippaleikki, lempikirja, kylpy tai joku muu vesileikki, munakello 😅
Taaperot osaa kyllä olla raskaita 🤪Harhautuskin on joissakin tilanteissa tapa olla sallimatta... "En suostu näkemään negatiivisia tunteitasi - ne ovat minulle kuin ilmaa!" Riippuu tilanteesta.
Tällaisesta lapsen negatiivisten tunteiden kieltämisestä ja hyväksymättömyydestä kumpuaa muuten moni aikuisuuden ongelma.
Joo on varmaan lapselle ihan hirveä trauma ettei saa jatkaa jankutustaan ja kiihdyttää itseään puolen tunnin raivareihin?
Ehkä ennemmin tilanteen rauhoitus siinä kohtaa jo kun lapsi on vielä ohjailtavissa on kaikille osapuolille paras ratkaisu.
Siinä kohtaa kun huomaa että ollaan menossa väärille raiteille niin harhautus on hyvä keino. Lapsi innostuu jostain muusta.
Lapsi vaikka aloittaa että valkoinen on punainen. Siinä kohtaa voi hakea vaikka talouspaperia ja ketsuppia ja sanoa että hei tehdään valkoisesta punainen ja pruitata ketsuppia paperille. Antaa lapsenkin puristaa sitä ketsuppia. Sitten mietitään mitä vielä keksitään ja asia kenties unohtuu.
Tai joku muu mielenkiintoinen harhautus. Ei se että "katso ulkona on lunta" välttämättä ole niin kiinnostavaa.
Tässä puhuttiin nyt siitä miten vältytään turhilta raivareilta jotka eivät lapsestakaan tunnu kivalta. Ei siitä että lapsen todellinen hätä sivuutetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Väkisin värejä? Mitä tarkoitat?
No, en opeta värejä, koska lapsi oppi kaikki värit jo yksivuotiaana (ilman erityistä opettamista) eli on osannut ne jo pitkään.
Ap
Ap oikeasti kuulostat vähän riidanhakuiselta tai kireältä. Tässäkin keskustelussa sen sijaan, että yrittäisit löytää mahdollisesti hyödylliset kommentit ja kiittää niistä, takerrut sellaisiin, mistä saat alkaa vänkäämäään.
Tämä sama saattaa näkyä lapsen kanssa. Sinun täytyisi kyetä olemaan se turvallinen aikuinen niissä tilanteissa, joka määrätietoisesti ja ystävällisesti päättää tilanteen.
No miten ap:n pitäisi reagoida noihin "sinä ahdistat lastasi", "kuulostat pelottavalta", "vaikutat riidanhaluiselta ja kireältä", "sinun pitäisi olla turvallinen aikuinen" väitteisiin ja olettamuksiin?
Jos siis oletetaan että ap on normaaliälyinen ja tietää ettei kyse ole noista?
Muakin ärsyttää tuollainen paapominen ja se että ap:n täytyisi nyt havahtua ja olla ikihyvillään kun häntä nyt näin autetaan kun ei muuten tajunnut.
Ei ap kovin rakentavia kommentteja ole saanut etkä sinäkään kovin asiallisesti kommentoi.
Alat varmaan nyt minun kanssani vääntää. Taidat vääntää aika usein näillä palstoilla jonkun kanssa?
On todella rakentavia kommentteja, ja ne pitäisi nähdä hyvinä. Jos ne näkee paapomisena - koska vastaajat eivät jaksa kiemurrella ap:n herkkää egoa ajatellen, kun tarkoittavat vain auttaa ja sanovat asiat suoraan - se ei tee kommenteista huonoja eikä poista niiden hyvää tarkoitusta.
Ei sitä tietenkään voi hetkessä ymmärtää, että pitäisi olla vähemmän itsekeskeinen, jos se itsekeskeisyys on koko ongelman ydin. Vie paljon aikaa tajuta, mistä on kyse, ja mikä on oma vastuu tilanteessa.
Lapsihan tuntuu olevan oikein kunnon vihervasemmistolaisen silakan alku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Väkisin värejä? Mitä tarkoitat?
No, en opeta värejä, koska lapsi oppi kaikki värit jo yksivuotiaana (ilman erityistä opettamista) eli on osannut ne jo pitkään.
Ap
Ap oikeasti kuulostat vähän riidanhakuiselta tai kireältä. Tässäkin keskustelussa sen sijaan, että yrittäisit löytää mahdollisesti hyödylliset kommentit ja kiittää niistä, takerrut sellaisiin, mistä saat alkaa vänkäämäään.
Tämä sama saattaa näkyä lapsen kanssa. Sinun täytyisi kyetä olemaan se turvallinen aikuinen niissä tilanteissa, joka määrätietoisesti ja ystävällisesti päättää tilanteen.
No miten ap:n pitäisi reagoida noihin "sinä ahdistat lastasi", "kuulostat pelottavalta", "vaikutat riidanhaluiselta ja kireältä", "sinun pitäisi olla turvallinen aikuinen" väitteisiin ja olettamuksiin?
Jos siis oletetaan että ap on normaaliälyinen ja tietää ettei kyse ole noista?
Muakin ärsyttää tuollainen paapominen ja se että ap:n täytyisi nyt havahtua ja olla ikihyvillään kun häntä nyt näin autetaan kun ei muuten tajunnut.
Ei ap kovin rakentavia kommentteja ole saanut etkä sinäkään kovin asiallisesti kommentoi.
Alat varmaan nyt minun kanssani vääntää. Taidat vääntää aika usein näillä palstoilla jonkun kanssa?Klassinen 4-vuotiaan ”Ite oot” -tasoinen kommentti.
Fiksu ihminen osaa ottaa vastaan palautetta ja hyödyntää sen, mikä on mahdollisesti hyödyllistä, ja suodattaa muut.
Ymmärrän, että toisia ei tarvitse neuvoa, jollei neuvoja ole kysytty, mutta nyt ap kysyi neuvoja, mutta ei hakua ottaa niitä vastaan.
Ehkä hän oikeasti halusi vain valittaa pahaa oloa ja saada päänsilitystä. Sekin on ok, silloin ehkä kannattaa aloitus muotoilla toisin.
Nimenomaan.
Minusta ap:n egosentrisyys on sitöä luokkaa, että tosissani mietin aluksi, onko aloitus ja sen jatkaminen ap:nä trollaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs vikaa siinä on, että jankkaa ja sit saa itkupotkuraivarin?
Täysin hyväksyttävää käytöstä kaksivuotiaalta. Se menee ohi. Jos oma pää ei tuossa tilanteessa kestä, niin sano isälle, että menet nyt kävelylle yksinäsi. (Jos oot yh, niin suunnitelmallisesti järjestä itsellesi yksinolon hetkiä ystävän, sukulaisen, lapsen kaverin vanhemman tai maksetun lastenhoitajan avulla)
Lapsen isä ei ole osallistumassa eli yksin hoidan ja korona-aikana kukaan ei suostu tulemaan hoitamaan lasta (läheisemme ovat riskiryhmää). Ap
Oi oi... yksinhuoltajan/lähivanhemman lapselta siis puuttuu toinen "turvasatama". Ap, minusta olisi ihan hyvä ajatus, että juttelisit kasvatusasioista (ilman lapsen läsnäoloa) psykologin kanssa. Ennaltaehkäistäksesi suurempia ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Väkisin värejä? Mitä tarkoitat?
No, en opeta värejä, koska lapsi oppi kaikki värit jo yksivuotiaana (ilman erityistä opettamista) eli on osannut ne jo pitkään.
Ap
Ap, ymmärrän että aihe on herkkä, enkä halua olla liian jyrkkä. Mutta kirjoittaessani tuon halusin tuoda selvästi esille, miltä kertomasi näyttää. Se näyttää siltä, että mielestäsi ongelma on sinun hermojesi hallinta - ikään kuin et lainkaan huomaisi, että lapsella on hätä! Puhut väreistä, koska et ymmärrä ongelman luonnetta, etkä edes sitä että lapsella olisi ongelma.
Minä taas käsitin että ap antoi YHDEN esimerkin siitä millaista asioista lapsi saattaa jankata ja se oli tuo väriesimerkki.
Ja niinhän ap kysyikin eli neuvoa omien hermojen hallintaan.Varmaan siinä sivussa kelpaa toimivat vinkit tuohon lapsen käytökseen.
Täällä huomaa että asioita ei osata ajatella yhtään laajemmin. Aaiat on niin kun ne kirjoitetaan. Jos ap laittaa että lapsi jankkaa esim siitä että musta onkin valkoinen niin palstamamman mielestä asia on niin että lapsi hädissään hokee jatkuvasti että asia on valkoinen ja ap kirkuu vieressä että ei kun musta.
Voi luoja!
Yksi esimerkki riittää kyllä. Pitäisi nyt vain ymmästää, ettei ap voi hoitaa omaa ongelmaansa ottamatta huomioon, että siihen liittyy myös toisen ihmisen - lapsen - tunteet.
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä tietenkään voi hetkessä ymmärtää, että pitäisi olla vähemmän itsekeskeinen, jos se itsekeskeisyys on koko ongelman ydin. Vie paljon aikaa tajuta, mistä on kyse, ja mikä on oma vastuu tilanteessa.
Musta oli nimenomaan virkistävää, että ap aloitti keskustelun suoraan vaiheesta "miten itse voisin toimia toisin". Jos hän olisi vain kysynyt "miten saada lapsi lopettamaan jankkaaminen", kaikki AV:llä vähänkään oleilleet tietävät, että homma olisi kuitenkin kääntynyt siihen, miten on täysin väärin yrittää korjata vain LAPSEN käytöstä, kun tuossa tilanteessa kaikki on kiinni vain VANHEMMAN käytöksestä ja blaa-blaaa vanhemman TÄYTYYYY opetella olemaan tilanteessa rauhallinen jne. jne.
Mutta eihän AV:llä voi koskaan voittaa. Aina juuri vastakkainen ajatusmalli tai toimintatapa on se oikea ja ap:llä on vanhemmuus hukassa kun ei tätä tajunnut.
Älä välitä ap, kuulostat hyvältä äidiltä haastavassa tilanteessa. Oletettavasti tuo on vain vaihe, joka menee ohi. Näitähän lapsilla riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Itselle tulee heti mieleen autismikirjo. Onko muita juttuja joihin olet kiinnittänyt huomiota?
Eihän tuo normaalilta kuulosta ettei pääse tuollaisten asioiden yli.
Itsellä hyvätasoinen autistinen lapsi. Ehkä voin osata neuvoa jos tiedän enemmän taustaa.Kaksivuotias.
En oikein tiedä olisiko autismia, tein sellaisen autismikyselytestin (terveyskylä tms oli nettisivu josta sen löysin) ja siinä tuli tulos, että ei syytä epäillä autismia.
Lapsi vierastaa yhä paljon, se on ehkä ainoa toinen "poikkeava" asia johon olen kiinnittänyt huomiota.
Ap
No en sitten miettisi tuota ekana, taapero kun kyseessä.
Ajattelin että isompi lapsi.
Ihan varmasti huomion kiinnittäminen toisaalle auttaa. Sinun täytyy vaan keksiä tarpeeksi mielenkiintoinen harhautus. Onko se joku tekeminen, ääni tms. Esim hippaleikki, lempikirja, kylpy tai joku muu vesileikki, munakello 😅
Taaperot osaa kyllä olla raskaita 🤪Harhautuskin on joissakin tilanteissa tapa olla sallimatta... "En suostu näkemään negatiivisia tunteitasi - ne ovat minulle kuin ilmaa!" Riippuu tilanteesta.
Tällaisesta lapsen negatiivisten tunteiden kieltämisestä ja hyväksymättömyydestä kumpuaa muuten moni aikuisuuden ongelma.
Ehdottomasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä tietenkään voi hetkessä ymmärtää, että pitäisi olla vähemmän itsekeskeinen, jos se itsekeskeisyys on koko ongelman ydin. Vie paljon aikaa tajuta, mistä on kyse, ja mikä on oma vastuu tilanteessa.
Musta oli nimenomaan virkistävää, että ap aloitti keskustelun suoraan vaiheesta "miten itse voisin toimia toisin". Jos hän olisi vain kysynyt "miten saada lapsi lopettamaan jankkaaminen", kaikki AV:llä vähänkään oleilleet tietävät, että homma olisi kuitenkin kääntynyt siihen, miten on täysin väärin yrittää korjata vain LAPSEN käytöstä, kun tuossa tilanteessa kaikki on kiinni vain VANHEMMAN käytöksestä ja blaa-blaaa vanhemman TÄYTYYYY opetella olemaan tilanteessa rauhallinen jne. jne.
Mutta eihän AV:llä voi koskaan voittaa. Aina juuri vastakkainen ajatusmalli tai toimintatapa on se oikea ja ap:llä on vanhemmuus hukassa kun ei tätä tajunnut.
Älä välitä ap, kuulostat hyvältä äidiltä haastavassa tilanteessa. Oletettavasti tuo on vain vaihe, joka menee ohi. Näitähän lapsilla riittää.
Joo, on todella hyvä, että ongelmiin haetaan apua eikä voi olettaa, että silloin ongelman syyt olisivat kirkkaasti tiedossa. Turhaan esität ap:lle myötätuntoa ja ajattelet häntä uhrina, hänhän on saamassa nimenomaan apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs vikaa siinä on, että jankkaa ja sit saa itkupotkuraivarin?
Täysin hyväksyttävää käytöstä kaksivuotiaalta. Se menee ohi. Jos oma pää ei tuossa tilanteessa kestä, niin sano isälle, että menet nyt kävelylle yksinäsi. (Jos oot yh, niin suunnitelmallisesti järjestä itsellesi yksinolon hetkiä ystävän, sukulaisen, lapsen kaverin vanhemman tai maksetun lastenhoitajan avulla)
Lapsen isä ei ole osallistumassa eli yksin hoidan ja korona-aikana kukaan ei suostu tulemaan hoitamaan lasta (läheisemme ovat riskiryhmää). Ap
Sitten hoitaja MLL:stä tai lapsiperheiden kotipalvelusta. Hae apua ennenkuin olet liian uupunut.
Ehdottomasti apua.
Vierailija kirjoitti:
Älä jankkaa. Kun lapsi jatkaa jankaamista sanot vain että lopeta ja lopetat myös itse et vastaa enää mitää tuohon asiaan, jos lapsi aloittaa jankkaamaan jostain muusta pyydät lasta taas vain lopettamaan etä lähde mukaan jankkaamiseen. Sen lisäksi huolehdit että lapsi saa huomiota positiivisista asioista jotta hänen ei tarvitse sitä kerjätä negatiivisella käytöksellä.
Jos lasta on jo tavalla tai toisella torjuttu, hän hätääntyy. Tällöin ei pidä enää verbalisesti kieltää. Mennään jo liian pitkälle.
Lapsi ei kerjää mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi tehdään lapsia tilanteeseen, että hänet joudutaan hoitamaan yksin, ja sitten ollaan harmissaan, kun ei jakseta lapsen kanssa yksin?
Monilla kai luonneviat tulevat esille vasta vanhemmuuden myötä. Toisaalta juuri se on mahdollisuus kasvuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ap:llä autismidiagnoosi? Se selittäisi paljon.
Kun narsistidiagnoosi ei sopinut, nyt sovitellaan autismidiagnoosia. Jatka vain..
En huomannut kumpaakaan ehdotusta ap:lle, lapselle kyllä, ja tämä oli vain huomion kääntäminen ap:hen.
Vierailija kirjoitti:
Yksi mikä voi toimia, on toistaa se mitä lapsi sanoo. Tai mikäli sanoo väärin voi sanoa kysyen : ai onko se musta ? Vai olisiko sittenkin punainen ? " ei kun musta "
Jaa, Jaa vai niin.End of the story.
Ei, kun jos lapsi tietää jo asian, SITÄ EI TARVITSE KYSEENALAISTAA.
Kysy häneltä, miksi esine on hänen mielestään musta.
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vie hänet puistoon.Liikaa energiaa ja tarvii juosta ja leikkiä.
Ulkoilemme kyllä muutaman tunnin verran joka päivä. Ja syömme säännöllisesti jne.
Enemmän kysymykseni koski sitä että mikä auttaisi minua itseäni olemaan hermostumatta.
Ap
Itse hoidin 5 pienempää sisarusta. En muista koskaan hermostuneeni. Ihan 7 vuotiaasta olen ottanut vastuun omista sisaruksista.
Mutta siihen aikaan oli eri helppoa päästää lapset ulos, naapureissa oli kavreita eikä tarvinut pelätä niinkuin nyky aikana.
Ota lapsi syliin ja ruhoita, sano että rakastat häntä. Katsopa se auttaa.
Täytyy kuitenkin muistaa, että kun ihmistä ahdistaa, hän ei välttämättä kaipaa fyysistä kosketusta. Ainakaan fyysiseen kontaktiin pakottamista.
Vierailija kirjoitti:
Ennen wanhaan isäntä otti remmin tällaisissa tapauksissa.
Tosi surullista. Voihan lapsikin voida huonosti osaamatta kertoa mistä on kysymys.
Alentavaa nuo pieksämiset remmillä.
Vaikka joskus mietin onko se ainoa metoodi saada kauhukakarat yli 10 v rauhoittumaan.
Eli unohda manipulointiyritykset.