Lue keskustelun säännöt.
Miten olla hermostumatta kun lapsi jankkaa?
Jankkaa, jankkaa ja jankkaa loputtomiin samaa asiaa. Esim. että jokin esine on musta, vaikka se on punainen (ja siis tietää kyllä, että se on punainen, mutta kunhan jankkaa). Sitä jankkaamista ei lopeta mikään rauhallinen kuuntelu, se että sanoo, että ei vaan se on punainen, se että sanoo ok se on musta, ei mikään käsky lopettaa jankkaamista, ei mikään huomion muualle siirtäminen. Syy miksi meinaan hermostua on se, että jankkaaminen päättyy aina lapsen itkuun ja huutoon, joka ei meinaa loppua millään. Eli tilanne pitäisi saada keskeytettyä ennen kuin jankkaaminen on muuttunut huutokohtaukseksi. Mutta mikään mitä teen tai sanon ei vaikuta eikä lopeta jankkaamista ja minun hermot meinaa pettää siitä että ihan yhtäkkiä kiva tilanne ja kiva tekeminen muuttuu jankkaamisen kautta tunnin tai kahden huutoraivariksi (ilman että keksin siihen mitään syytä että miksi kävi näin).
Help?
Kommentit (239)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vie hänet puistoon.Liikaa energiaa ja tarvii juosta ja leikkiä.
Ulkoilemme kyllä muutaman tunnin verran joka päivä. Ja syömme säännöllisesti jne.
Enemmän kysymykseni koski sitä että mikä auttaisi minua itseäni olemaan hermostumatta.
Ap
Opettele mielenhallintaa esim. mindfulness-tekniikan avulla. Nosta itsesi tilanteen yläpuolelle, ja anna sen mennä ohi itseäsi koskettamatta.
Olen jo ennen lapsen saamista harrastanut mindfulnessia ja ollut erittäin "lehmänhermoinen" eli ennen lasta en menettänyt hermojani oikein mistään. Mutta nyt ne keinot ei enää toimi. Ap
Kuulostat hieman pelottavalta, suoraan sanottuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä2108 kirjoitti:
Vie hänet puistoon.Liikaa energiaa ja tarvii juosta ja leikkiä.
Ulkoilemme kyllä muutaman tunnin verran joka päivä. Ja syömme säännöllisesti jne.
Enemmän kysymykseni koski sitä että mikä auttaisi minua itseäni olemaan hermostumatta.
Ap
Opettele mielenhallintaa esim. mindfulness-tekniikan avulla. Nosta itsesi tilanteen yläpuolelle, ja anna sen mennä ohi itseäsi koskettamatta.
Olen jo ennen lapsen saamista harrastanut mindfulnessia ja ollut erittäin "lehmänhermoinen" eli ennen lasta en menettänyt hermojani oikein mistään. Mutta nyt ne keinot ei enää toimi. Ap
Kuulostat hieman pelottavalta, suoraan sanottuna.
Vai niin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran tiedät, että lapsi vastustaa vastustamisen vuoksi, miksi teet itse samoin? Haluatko osoittaa, että sinä olet se, joka saa [samalla keinolla, eli vastustamisella] aina muserrettua?
Ehkä auttaisi lähteä siitä, että miettisitkin olevasi vastuussa lapsen hyvinvoinnista enemmän kuin omastasi. Ja että lapsella olisi oikeus omiin tunteisiin omalla tavallaan, ilman että sinun tarvitsee nähdä kilpailuna, jossa sinun on voitettava vaikka toinen jyräämällä. Lyhyesti: jos yrittäisit unohtaa itsesi ja sallia lapselle jopa pieni hulluttelu (siis ilman solvaamista, sitä tarkoitan sallimisella, ei mitään vastustamista, edes silmien pyörittelyä, tuhahtelua, tms.), jotta lapsi saisi nopeammin helpotuksen ahdistukseensa. Jotta ahdistuksen ppnestä purkamisesta ei seuraa vieläkin enemmän ahdistavaa taistelua.
Lasta ahdistaa jokin. Älä kiusaa häntä intuitiivisuudesta. Ja muista, että lapsella on oikeus olla luonnollinen ilman analyysejä.
Anteeksi en oikein ymmärtänyt kommenttiasi. En ymmärrä mitä tarkoitat musertamisella ja jyräämisellä tai sillä että kiusaisin lasta intuitiivisuudesta tai että lapsella on oikeus olla luonnollinen ilman analyysejä. En saanut yhtään kiinni miten ne liittyy meidän tilanteeseen.
Ap
Okei, ymmärrän... siinä se ongelma onkin. Te puhutte lapsen kanssa "eri kieltä". Sinä takerrut väreihin, vaikka lapsi viestittää hätäänsä. takertumalla yksityiskohtiin, jyräät lasta, kunnes muserrat hänet henkisesti. Tältä asia minusta vaikuttaa.
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran tiedät, että lapsi vastustaa vastustamisen vuoksi, miksi teet itse samoin? Haluatko osoittaa, että sinä olet se, joka saa [samalla keinolla, eli vastustamisella] aina muserrettua?
Ehkä auttaisi lähteä siitä, että miettisitkin olevasi vastuussa lapsen hyvinvoinnista enemmän kuin omastasi. Ja että lapsella olisi oikeus omiin tunteisiin omalla tavallaan, ilman että sinun tarvitsee nähdä kilpailuna, jossa sinun on voitettava vaikka toinen jyräämällä. Lyhyesti: jos yrittäisit unohtaa itsesi ja sallia lapselle jopa pieni hulluttelu (siis ilman solvaamista, sitä tarkoitan sallimisella, ei mitään vastustamista, edes silmien pyörittelyä, tuhahtelua, tms.), jotta lapsi saisi nopeammin helpotuksen ahdistukseensa. Jotta ahdistuksen ppnestä purkamisesta ei seuraa vieläkin enemmän ahdistavaa taistelua.
Lasta ahdistaa jokin. Älä kiusaa häntä intuitiivisuudesta. Ja muista, että lapsella on oikeus olla luonnollinen ilman analyysejä.
Anteeksi en oikein ymmärtänyt kommenttiasi. En ymmärrä mitä tarkoitat musertamisella ja jyräämisellä tai sillä että kiusaisin lasta intuitiivisuudesta tai että lapsella on oikeus olla luonnollinen ilman analyysejä. En saanut yhtään kiinni miten ne liittyy meidän tilanteeseen.
Ap
Okei, ymmärrän... siinä se ongelma onkin. Te puhutte lapsen kanssa "eri kieltä". Sinä takerrut väreihin, vaikka lapsi viestittää hätäänsä. takertumalla yksityiskohtiin, jyräät lasta, kunnes muserrat hänet henkisesti. Tältä asia minusta vaikuttaa.
Hätäänsä? Mitä hätää lapsella voi olla kun on meneillään joku ihan kiva yhteinen tekeminen (ja jankkaaminen alkaa ihan kesken kaiken yllättäen)? Ei hänellä mitään hätää pitäisi olla. Hän saa paljon yhdessäoloa, kehuja, positiivista huomiota, ulkoilua, säännölliset rytmit jne. En kertakaikkiaan niistä tilanteista joista jankkaaminen alkaa löydä mitään hätää lapsella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Itselle tulee heti mieleen autismikirjo. Onko muita juttuja joihin olet kiinnittänyt huomiota?
Eihän tuo normaalilta kuulosta ettei pääse tuollaisten asioiden yli.
Itsellä hyvätasoinen autistinen lapsi. Ehkä voin osata neuvoa jos tiedän enemmän taustaa.Kaksivuotias.
En oikein tiedä olisiko autismia, tein sellaisen autismikyselytestin (terveyskylä tms oli nettisivu josta sen löysin) ja siinä tuli tulos, että ei syytä epäillä autismia.
Lapsi vierastaa yhä paljon, se on ehkä ainoa toinen "poikkeava" asia johon olen kiinnittänyt huomiota.
Ap
No en sitten miettisi tuota ekana, taapero kun kyseessä.
Ajattelin että isompi lapsi.
Ihan varmasti huomion kiinnittäminen toisaalle auttaa. Sinun täytyy vaan keksiä tarpeeksi mielenkiintoinen harhautus. Onko se joku tekeminen, ääni tms. Esim hippaleikki, lempikirja, kylpy tai joku muu vesileikki, munakello 😅
Taaperot osaa kyllä olla raskaita 🤪
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olisin enemmän huolissani lapsen psyykkisestä kehityksestä, kuin omasta mindfulnnessistani.
Vierailija kirjoitti:
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Väkisin värejä? Mitä tarkoitat?
No, en opeta värejä, koska lapsi oppi kaikki värit jo yksivuotiaana (ilman erityistä opettamista) eli on osannut ne jo pitkään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi?
Itselle tulee heti mieleen autismikirjo. Onko muita juttuja joihin olet kiinnittänyt huomiota?
Eihän tuo normaalilta kuulosta ettei pääse tuollaisten asioiden yli.
Itsellä hyvätasoinen autistinen lapsi. Ehkä voin osata neuvoa jos tiedän enemmän taustaa.
Todennäköisesti ihan tavallinen 2-vuotias tenava mutta päivystävä av-psykologi sai heti vähän jännemmän diagnoosin.:) Onhan se mukavampaa ajatella, että lapsella on joku häiriö, jos hänen kanssaan on ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Väkisin värejä? Mitä tarkoitat?
No, en opeta värejä, koska lapsi oppi kaikki värit jo yksivuotiaana (ilman erityistä opettamista) eli on osannut ne jo pitkään.
Ap
Ap oikeasti kuulostat vähän riidanhakuiselta tai kireältä. Tässäkin keskustelussa sen sijaan, että yrittäisit löytää mahdollisesti hyödylliset kommentit ja kiittää niistä, takerrut sellaisiin, mistä saat alkaa vänkäämäään.
Tämä sama saattaa näkyä lapsen kanssa. Sinun täytyisi kyetä olemaan se turvallinen aikuinen niissä tilanteissa, joka määrätietoisesti ja ystävällisesti päättää tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kerran tiedät, että lapsi vastustaa vastustamisen vuoksi, miksi teet itse samoin? Haluatko osoittaa, että sinä olet se, joka saa [samalla keinolla, eli vastustamisella] aina muserrettua?
Ehkä auttaisi lähteä siitä, että miettisitkin olevasi vastuussa lapsen hyvinvoinnista enemmän kuin omastasi. Ja että lapsella olisi oikeus omiin tunteisiin omalla tavallaan, ilman että sinun tarvitsee nähdä kilpailuna, jossa sinun on voitettava vaikka toinen jyräämällä. Lyhyesti: jos yrittäisit unohtaa itsesi ja sallia lapselle jopa pieni hulluttelu (siis ilman solvaamista, sitä tarkoitan sallimisella, ei mitään vastustamista, edes silmien pyörittelyä, tuhahtelua, tms.), jotta lapsi saisi nopeammin helpotuksen ahdistukseensa. Jotta ahdistuksen ppnestä purkamisesta ei seuraa vieläkin enemmän ahdistavaa taistelua.
Lasta ahdistaa jokin. Älä kiusaa häntä intuitiivisuudesta. Ja muista, että lapsella on oikeus olla luonnollinen ilman analyysejä.
Anteeksi en oikein ymmärtänyt kommenttiasi. En ymmärrä mitä tarkoitat musertamisella ja jyräämisellä tai sillä että kiusaisin lasta intuitiivisuudesta tai että lapsella on oikeus olla luonnollinen ilman analyysejä. En saanut yhtään kiinni miten ne liittyy meidän tilanteeseen.
Ap
Okei, ymmärrän... siinä se ongelma onkin. Te puhutte lapsen kanssa "eri kieltä". Sinä takerrut väreihin, vaikka lapsi viestittää hätäänsä. takertumalla yksityiskohtiin, jyräät lasta, kunnes muserrat hänet henkisesti. Tältä asia minusta vaikuttaa.
Hätäänsä? Mitä hätää lapsella voi olla kun on meneillään joku ihan kiva yhteinen tekeminen (ja jankkaaminen alkaa ihan kesken kaiken yllättäen)? Ei hänellä mitään hätää pitäisi olla. Hän saa paljon yhdessäoloa, kehuja, positiivista huomiota, ulkoilua, säännölliset rytmit jne. En kertakaikkiaan niistä tilanteista joista jankkaaminen alkaa löydä mitään hätää lapsella.
Ap
Lapsi muistaa huolensa. Jossain arkisessa yhdessäolossa se vain nousee välillä pintaan, kun jokin pieni juttu saa hänet muistamaan tunteen, joka ahdistaa. Kyllä hänellä silloin on perimmiltään jokin huoli. Tämä ei tarkoita, etteikö hän olisi rakastettu ja hyvin hoidettu. Vaan sitä, että hän on kaikesta hyvästä huolimatta kokenut jotain, mikä ei tunnu oikealta... ja se jäytää vähän niin kuin trauman lailla.
Voisi auttaa lähteä siitä, ettei tosiaan keskity liikaa niihin tialnteisiin ja tapoihin, joilla ahdistus ilmenee. Vaan antaa lapsen kokea, että ahdistaminen - oli sen syy mikä tahansa - on sallittua. Nythän sinä teet vahvasti selväksi, että ahdistaminen ei ole loogisesti perusteltua. Se aiheuttaa lapsessa suorastaan paniikkia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Väkisin värejä? Mitä tarkoitat?
No, en opeta värejä, koska lapsi oppi kaikki värit jo yksivuotiaana (ilman erityistä opettamista) eli on osannut ne jo pitkään.
Ap
Ap oikeasti kuulostat vähän riidanhakuiselta tai kireältä. Tässäkin keskustelussa sen sijaan, että yrittäisit löytää mahdollisesti hyödylliset kommentit ja kiittää niistä, takerrut sellaisiin, mistä saat alkaa vänkäämäään.
Tämä sama saattaa näkyä lapsen kanssa. Sinun täytyisi kyetä olemaan se turvallinen aikuinen niissä tilanteissa, joka määrätietoisesti ja ystävällisesti päättää tilanteen.
Olen uupunut ja kiireinen. Tein aloituksen aiheesta miten säilyttää omat hermoni. Ja saan kommentteja lapseen liittyen (aika ikäviäkin, jos olet lukenut ketjut, niin huomaat sen). Tarvisin kommentteja aiheesta miten aikuinen säilyttää hermonsa tiukassa tilanteessa uupuneena. Uskon että lapseni on ihan ok lapsi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisit heti sanonut, että kyse on 2-vuotiaasta. Eihän moni tuon ikäinen edes osaa kunnolla puhua.
Meillä asuu hirvittävä jankkaaja, mutta hän sentään on 17 v. Ei suostu luovuttamaan, vaan vaatii uusia ja uusia perusteluja ja valittaa, että kaikissa perusteluissani on argumentaatiovirheitä.
Oletko koskaan kokeillut myötäilemistä?
Sanot "jaaha, se näyttää sinusta mustalta" tai "Juu, uu. Tiedätkö, jos suljetaan valot, niin kaikki näyttää mustalta, kokeillaanko?"
Ei aina ole pakko osoittaa toisen olevan väärässä (vaikka se oliskin väärässä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Väkisin värejä? Mitä tarkoitat?
No, en opeta värejä, koska lapsi oppi kaikki värit jo yksivuotiaana (ilman erityistä opettamista) eli on osannut ne jo pitkään.
Ap
Ap oikeasti kuulostat vähän riidanhakuiselta tai kireältä. Tässäkin keskustelussa sen sijaan, että yrittäisit löytää mahdollisesti hyödylliset kommentit ja kiittää niistä, takerrut sellaisiin, mistä saat alkaa vänkäämäään.
Tämä sama saattaa näkyä lapsen kanssa. Sinun täytyisi kyetä olemaan se turvallinen aikuinen niissä tilanteissa, joka määrätietoisesti ja ystävällisesti päättää tilanteen.
Höpsis. Ap vaikuttaa tavalliselta vanhemmalta, joka on vain uudessa tilanteessa lapsensa kanssa. Lisäksi hän on nykyaikainen suorittajavanhempi, joka reflektoi koko ajan vanhemmuuttaan ja on huolissaan, jos hän hermostuu itse, että lapselle ei tule ikävää lapsuutta jos vanhempi joskus hermostuu jostain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Väkisin värejä? Mitä tarkoitat?
No, en opeta värejä, koska lapsi oppi kaikki värit jo yksivuotiaana (ilman erityistä opettamista) eli on osannut ne jo pitkään.
Ap
Ap oikeasti kuulostat vähän riidanhakuiselta tai kireältä. Tässäkin keskustelussa sen sijaan, että yrittäisit löytää mahdollisesti hyödylliset kommentit ja kiittää niistä, takerrut sellaisiin, mistä saat alkaa vänkäämäään.
Tämä sama saattaa näkyä lapsen kanssa. Sinun täytyisi kyetä olemaan se turvallinen aikuinen niissä tilanteissa, joka määrätietoisesti ja ystävällisesti päättää tilanteen.
Olen uupunut ja kiireinen. Tein aloituksen aiheesta miten säilyttää omat hermoni. Ja saan kommentteja lapseen liittyen (aika ikäviäkin, jos olet lukenut ketjut, niin huomaat sen). Tarvisin kommentteja aiheesta miten aikuinen säilyttää hermonsa tiukassa tilanteessa uupuneena. Uskon että lapseni on ihan ok lapsi.
Ap
Hoida oma uupumuksesi ja väsymyksesi. Sehän tässä se ongelma on, eikä 2-vuotiaan ikätasoinen toiminta. Oliskohan se lapsikin väsynyt?
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan kokeillut myötäilemistä?
Sanot "jaaha, se näyttää sinusta mustalta" tai "Juu, uu. Tiedätkö, jos suljetaan valot, niin kaikki näyttää mustalta, kokeillaanko?"
Ei aina ole pakko osoittaa toisen olevan väärässä (vaikka se oliskin väärässä)
Lähes aina yritän ensin tuota. Ja empatiaa, rauhallista kuuntelua. Esim. sitä että yritänkin sillä kyseisellä esineellä keksiä jonkun kivan leikin joka veisi huomion muualle jne. Mutta millään näillä ei ole mitään vaikutusta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai yritätkö ihan oikeasti opettaa värejä? Väkisin??
Väkisin värejä? Mitä tarkoitat?
No, en opeta värejä, koska lapsi oppi kaikki värit jo yksivuotiaana (ilman erityistä opettamista) eli on osannut ne jo pitkään.
Ap
Ap, ymmärrän että aihe on herkkä, enkä halua olla liian jyrkkä. Mutta kirjoittaessani tuon halusin tuoda selvästi esille, miltä kertomasi näyttää. Se näyttää siltä, että mielestäsi ongelma on sinun hermojesi hallinta - ikään kuin et lainkaan huomaisi, että lapsella on hätä! Puhut väreistä, koska et ymmärrä ongelman luonnetta, etkä edes sitä että lapsella olisi ongelma.
Anteeksi en oikein ymmärtänyt kommenttiasi. En ymmärrä mitä tarkoitat musertamisella ja jyräämisellä tai sillä että kiusaisin lasta intuitiivisuudesta tai että lapsella on oikeus olla luonnollinen ilman analyysejä. En saanut yhtään kiinni miten ne liittyy meidän tilanteeseen.
Ap