Siis mikä tämä Tytti Yliviikari oikein kokee olevansa
Yli-Viikari höyläsi viraston luottokorttia VTV:n toimittamien tietojen mukaan vuosina 2018–2020 yhteensä 59 171 eurolla.
YLI-VIIKARI esimerkiksi maksatti viraston luottokortilla neljään otteeseen stailauspalvelujaan vuonna 2019.
10. tammikuuta 2019 Yli-Viikari osti Living Day Spasta 174 euroa maksaneen ”hiusmuotoiluvalmennuksen”.
Valmennus liittyi VTV:n mukaan pääjohtajan valokuvaukseen – tarkempaa selvitystä kuvauksesta ei annettu.
28.2.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 185 euroa maksaneen palvelun, joka sisälsi värin ja muotoilun sekä kulmien muotoilun.
Stailauspalvelu liittyi VTV:n mukaan Haus Kehittämiskeskuksen videokuvaukseen
23.4.2019 Yli-Viikari osti Sydämen Pohjasta Oy:ltä 204 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilupalvelujen lisäksi ”extreme megamask”. Kuittiin ei kirjattu oston syytä. VTV:stä kerrotaan, että ostos liittyi viraston vuosikertomuksen kuvauksiin.
11.6.2019 Yli-Viikari hankki Sydämen Pohjasta Oy:ltä 212 euron palvelun, johon sisältyi värin ja muotoilun lisäksi ”tehohoito”. VTV:n mukaan ostos liittyi eduskunnassa toteutetun viraston esittelyvideon kuvauksiin.
Näin meidän verorahoja haaskataan ja kaikki menee sumeilematta läpi. Palkat on pilvissä mutta silti kaikki maksatetaan veronmaksajilla. Tämä on sairasta, törkeää, mielivaltaista... Sanat loppuu kesken kuvailemaan suuttumusta mitä tämä vallassa olevien naisten perseily nykyään aiheuttaa
Kommentit (7835)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa, mitä sanotte, mutta ihan samanlaisia mätämunia on valtion viroissa korkeilla palleilla ja julkishallinnon puolella. Yleisesti ottaen paikoissa, joissa muut veronmaksajat maksaa. Mulle tulee nopeasti mieleen Pohjola-Nordenin Michael Oksanen, jossa varovainen arvio oli 80 000€ ja nyt puhutaan jo 300 000€. Mikä oli Yli-Viikarin bruttosumma muuten? Enkä siis aliarvioi Yli-Viikarin tekemiä konnuuksia, mutta ei ollut lähelläkään 100 000€
Iltalehden mukaan
"Kiurun julkaisemien tietojen mukaan Yli-Viikari on 1.1.2016–31.12.2020 tehnyt virkamatkoja yhteensä 187 369 eurolla. Matkojen kesto on ollut 327 vuorokautta.
Matkoista vain 159 vuorokautta ja 93 464 euroa voidaan selittää EUROSAI-hallintokomitean tehtävillä, joihin Yli-Viikari on vedonnut lisääntyneen virkamatkailun syynä. Yli-Viikarin edeltäjän Tuomas Pöystin matkalaskut ja kuluveloitukset ovat Kiurun julkaiseman tiedon mukaan olleet 7 472 euroa vuonna 2015 ja 11 592 euroa vuonna 2014."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7ddc6a72-abd1-4dbc-beb0-9a56f8ad8…
En tiedä tutkitaanko tuota Yli-Viikarin matkailua, mutta jos noista 327 matkavuorokaudesta vain 159 eli vajaa puolet voidaan selittää yllämainituilla kv. tehtävillä, jää jäljelle 168 matkavuorokautta ja niiden suorat matkakulut eli yli 90 000 euroa, PLUS hänellehän on kai maksettu koko ajan täyttä palkkaa ja varmaan verottomat päivärahatkin, eli noista matkoista tulee sitä kautta iso lisälasku veronmaksajille, ja miten VTV:n varsinaisen toiminnan johtaminen on hoitunut pääjohtajan reissatessa mitä mielenkiintoisempiin kohteisiin ympäri maapalloa? Hänhän olisi noiden lukujen perusteella ollut lähes jatkuvasti reissussa veronmaksajien rahoilla.Äänestäkää kokoomusta, kepua ja vihervasemmistoa. Saatte taatusti tätä lisää.
Rasittava kommentti. Persuissa on ihan faktisesti eniten rikollisia. Kussakin puolueessa on ollut omia mätiä marjojaan, mutta kyllä fiksut puolueet karsivat ne pois joukoistaan. Sitä Persut ei näytä tekevän, mitä ehdokaslistojakin katsoi vaalien aikaan. Siellä ollaan erittäin suvaitsevaisia sen suhteen, että rikostaustan omaavat pääsisi päättämään, miten sinun rahoja käytetään.

Sinun kommenttisi on turha. Persut eivät kuulu tähän ketjuun..
Yli-Viikarin yhteys politiikkaan on vihreät.
T. Demaria äänestänyt
Eihän tuossa sen kommentoinnissa Suomi-Areenassa ollu mitään muuta sisältöä kuin se etukäteen mietitty iso pyörä pyörii vertaus jota sitten toisteli.
Juontaja kysyi somekommenttien lukemisesta niin oli kiusallisen pitkään hiljaa kunnes vähän avitettuna sai jotain mutistua.
Osaako se ite tuottaa spontaanisti puhetta ollenkaan vai onko kaikki sitaatteja ja etukäteen mietittyä?
Joku vertasi tausta verkostoja rottalaumaan. Häpeällistä, rotta on hieno eläin. Se ei aiheuta planeetan ekosysteemin surmaa, kuten ties minkä värin tai idean kylkeensä liistannut rosvo homo sapiens.
Kyllä Tytin olisi kannattanut pysyä pelkästään noissa Rugby kuvioissaan ja etsiä sieltä tyydytystä loputtomalle pätemisentarpeelleen. Pelikentällä säännöt ovat hyvin yksinkertaiset ja selkeät ja kyynärpäätaktiikkakin varmaan sallitumpaa.
Mutta jos kaikki maailman ihmiset saisivat niin paljon kuin mitä Tytti on saanut, planeetan ekosysteemi saataisiin räjähtämään kerralla.

Ei ole rugbyssä. Hieno peli mutta säännöt ovat hemmetin monimutkaiset. Hienoa katsoa kun Uuden Seelannin kaksimetriset 120-kiloiset karpaasit laittavat vastustajan puolustuksen solmuun nopealla ja ketterällä pallon siirtämisellä.
Hienoa pelissä on mm. se että on pakko painaa täysillä koko ajan. Vähänkään lusmuilua niin pallo tuomitaan vastapuolelle. Lisäksi peli ei ole loppu kun aika on täynnä vaan puolustavan joukkueen pitää vielä saada käännettyä peli itselleen.
Tuomarille ei urputeta yhtään. Olet heti jäähyllä jos intät vastaan. Samaten laittomista taklauksista yms. heti jäähylle. Lisäksi filmaaminen ei kuulu lajiin. Jos pääset jaloillesi niin nouset ja jatkat peliä. Korvat saa takaisin paikalleen jeesusteipillä.
En usko että peli sopii YV:lle alkuunkaan. Rehellinen joukkuepelaaja ei ole se mikä hänestä tulee ensimmäisenä mieleen.
Onkohan tämä henkilö koskaan itkenyt?
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos kaikki maailman ihmiset saisivat niin paljon kuin mitä Tytti on saanut, planeetan ekosysteemi saataisiin räjähtämään kerralla.
Niin, onko asioiden pitkittämiseen joku hyvä syy, kun kaikki arvomme perustuvat kasvuun, kilpailuun ja itselle ahnehtimiseen. Millaiseen lopputulokseen itse uskot?
Tytti on huono äiti! 5 lasta ja humputellut vuodesta 2016 puolet ajasta maailmalla ilman perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Tytti on huono äiti! 5 lasta ja humputellut vuodesta 2016 puolet ajasta maailmalla ilman perhettä.
Mistä tiedät onko perhe lentänyt mukana niillä Tytin Finnairin plus-pisteillä ?
Tämä on pyrkyrien maailma ja eritoten aikakausi. Jos on vähänkin järkeä käytössä ja arvostaa elämän aitoja iloja, pysyy kaukana ns. "menestyjistä" ja heidän maailmastaan. Ilmeisesti lähestyvä ekologinen umpikuja tekee tästä maailmasta aivan mielipuolen. Oma ohjeeni on, että kahdeksan askelta taaksepäin ja katse ympärille. Saavutimme hyvän elämän jo kauan sitten, mutta se ei riittänyt. Katso kauppojen hyllyjä ja mieti ite.
Tällaiset elostelevat Tytit kertovat siitä, että setäpiireillä on ollut suuri tarve löytää joku itseriittoinen höhelö heidän touhujaan suojaamaan. Systeemi on mätä.
Tytti rulettaa, onkohan jo headhunterit kimpussa uuden työn suhteen??? Menettääköhän ansiosidonnaisen, on kuitenkin itse aiheuttanut työn loppumisen eli sai potkut.
Olen aivan varma, että tämä pers häiriöinen palaa ylijohtajan pakastevirkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Tytti rulettaa, onkohan jo headhunterit kimpussa uuden työn suhteen??? Menettääköhän ansiosidonnaisen, on kuitenkin itse aiheuttanut työn loppumisen eli sai potkut.
Parkkifirmat ovat kuulemma kyselleet pysäköinninvalvojaksi. Siinä työssä häikäilemättömyys on etu.

Tuon tyyppinen valvontatehtävä voisi Tytiltäkin jo onnistua.

Pääsisi reissaamaankin, siitähän Tytti tykkää. No, ei ihan Butaniin asti, mutta lähiöstä toiseen kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Olen aivan varma, että tämä pers häiriöinen palaa ylijohtajan pakastevirkaansa.
Siinä sitä onkin miettimistä, että millaisia työtehtäviä tuollaiselle päättömälle tuhlarille uskaltaa jatkossa uskoa. Miten vältyttäisiin vahingoittamasta enempää VTV:n mainetta. Varsinaista mittatilaustyötä tulee olemaan hänen toimenkuvansa suunnittelu, kun taytyy rajata kaikki luottamukseen perustuvat työtehtävät pois. On varmaan perustettava vähintäin 10 hengen suunnitelutoimikunta noinkin haastavaan tehvävään.
Kyllä noilla ansioilla pitäisi joku leveä kulttuuriapuraha saada. Esim. Koneen säätiö ymmärtää rohkeita avauksia tekevää pulpmongerrusmasiinaa, joka osaa hakemuksessaan nostaa itsensä pilvenpiirtäjän ylimpään kerrokseen.
Jep! Tämän Viikarigaten salakäytävillä ja yli- ja ali-kulkutunneleissa lusmuilee ja piileskelee epälukuinen rottalauma.